Beit She’an

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Beit She'an
(בֵּית שְׁאָן)
Näkymä Beit She'aniin
Näkymä Beit She'aniin
Logo
Logo

Beit She'an

Koordinaatit: 32°30′N, 35°30′E

Valtio Israel
Hallintoalue Pohjoinen
Väkiluku (2017) 17 704








Beit She'an tai Bet-Sean (hepr. ‏בֵּית שְׁאָן‎) on kaupunki Israelissa pohjoisella hallintoalueella. Vuoden 2017 lopussa sen asukasluku oli 17 704.

Kaupungin paikalla on ollut asutusta jo neoliittiselta kaudelta lähtien. Muinaiset egyptiläiset rakensivat paikalle varuskunnan. Hellenistisellä kaudella kaupunki sai nimen Skythopolis. Se oli yksi Dekapoliin kaupungeista ja kasvoi suurimmilleen Bysantin valtakunnan aikana. Kaupunki raunioitui kuitenkin maanjäristyksessä vuonna 749, eikä se enää kasvanut entisiin mittoihinsa. Vuoden 1948 Israelin itsenäisyyssodasta lähtien kaupunki on kuulunut Israeliin.

Beit She'anista löydetty egyptiläinen steela.

Varhainen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Muinainen Bet-Sean

Merkkejä asutuksesta Beit She'anissa eli Bet-Seanissa on jo neoliittiselta ja kalkoliittiselta kaudelta. Vuoden 1450 eaa. paikkeilla paikalle perustettiin egyptiläinen varuskunta. Varuskunnan perusti mahdollisesti Meggidon taistelun jälkeen paikallisia kanaanilaisia hallitsijoita vastaan sotinut Thutmosis III. Ensimmäinen maininta Bet-Seanista on Karnakin temppelissä nimellä bt š’ir ja Amarna-kirjeissä nimellä bit ša-a-ni. Nimen tarkkaa merkitystä ei tunneta. Samassa muodossa Bet kirjoitetut paikannimet viittaavat usein johonkin paikalla palvottuun jumaluuteen, mutta jonkin S(h)ean-nimisen jumalan sijaan paikalliset kanaanilaiset palvoivat tiettävästi Mekalia.[1]

Ilmeisesti paikan egyptiläiseen kauteen liittyen Bet-Sean mainitaan myös Vanhan testamentin Joosuan ja Tuomarien kirjoissa.[2] Kaupunki annetaan Manassen heimolle. Egyptiläiset hylkäsivät Bet-Seanin ehkä 1100-luvulla eaa. Arkeologit ovat löytäneet merkkejä paikan tuhoutumisesta, sekä merikansoihin liitetystä keramiikasta Kyprokselta. On mahdollista että egyptiläisiä seurasivat filistealaiset, mutta he eivät jättäneet jälkeensä huomattavampia merkkejä itsestään. Bet-Sean liitettiin Israelin alueisiin luultavasti kuningas Daavidin valtakaudella. Yhdistyneen kuningaskunnan hajottua se luetteloidaan kuitenkin Egyptin faaraon Siisakin hallitsemana kaupunkina vuonna 925 eaa. Kaupunki tuhoutui ehkä egyptiläisvalloituksen tai sittemmän assyrialaisvalloituksen yhteydessä 733–732 eaa.[1]

Hellenistinen ja roomalainen kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Antiikin Skythopolis

Kaupunki perustettiin ja asutettiin uudelleen hellenistisellä kaudella Ptolemaios II:n aikana 282–246 eaa. alueen tultua osaksi ptolemaiosten valtakuntaa. Tuolloin kaupunki sai uuden nimen Skythopolis. Se oli mahdollisesti viittaus skyytteihin, joita on palvellut palkkasotilaina hellenististen hallitsijoiden armeijoissa.[3]

Seleukidihallitsija Antiokhos IV teki Skythopoliista itsehallinnollisen poliksen.[3] Myöhemmin kaupungin valtasi Johannes Hyrkanos ja vuonna 63 eaa. roomalainen kenraali Pompeius. Josephuksen mukaan Skythopolis oli Dekapoliin kaupungeista suurin. Dekapolis mainitaan puolestaan useita kertoja Uudessa testamentissa.

Roomalaisaikaisia pylväitä.

Roomalaiset rakennuttivat etenkin 100-luvulta lähtien kukoistamaan alkaneeseen kaupunkiin teattereita, amfiteattereita, nymfaioneja, sekä akropoliilla olleen ja vuonna 749 maanjäristyksessä tuhoutuneen temppelin. Kaupunki oli suurimmillaan Bysantin valtakunnan aikana, jolloin sen asukasluku oli arviolta 30 000–40 000. Sen asukkaisiin kuului pakanoita, kristittyjä, juutalaisia ja samarialaisia. Myöhäisellä roomalaisella kaudella Skythopolis oli Palaestina secundan provinssin pääkaupunki.

Myöhempi historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimit valtasivat kaupungin vuonna 636 Bysantin armeijan kärsittyä tappion Jarmukin taistelussa. Kaupunki kadotti aikaisemman nimensä Skythopolis ja sitä alettiin kutsua alkuperäisestä nimestä johdetulla nimellä Beisan. Kaupunkia asutettiin vielä umaijadien kaudella, mutta se raunioitui suuressa maanjäristyksessä vuonna 749. Kaupunkia jälleenrakennettiin abbasidien kaudella, mutta se ei enää koskaan kasvanut aikaisempiin mittoihinsa. Ristiretkeläiset rakensivat paikalle linnoituksia.[1]

Beit She'anin kaupungintalo.

Vuosisatoja myöhemmin britit valtasivat paikan ensimmäisen maailmansodan aikana syyskuussa 1918. Vuonna 1921 Beit She’anin kaupungin asukasluku oli 2 000 ja monet heistä paikallisia beduiineja. Kaupunkiin muutti myös joitakin juutalaisia, jotka kuitenkin lähtivät vuoden 1929 ja 1936 mellakoiden aikana. Juutalaiset valtasivat kaupungin Israelin itsenäisyyssodan aikana vuonna 1948 ja sen arabiasukkaat pakenivat. Paikalle alkoi muuttaa juutalaisia siirtolaisia ja sen asukasluku kasvoi vuoden 1950 lukemasta 1 200 lukuun 12 800 vuonna 1968. Kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967 kaupunkia tulitettiin ajoittain tykistöllä Jordaniasta, jonka puolelta Jordanjokea Israeliin soluttautui myös palestiinalaistaistelijoita. Olot rauhoittuivat kuitenkin vuoden 1975 jälkeen. Israel teki rauhan Jordanian kanssa vuonna 1994, ja nykyisin kaupungin lähellä sijaitsee raja-asema.[1]

Beit She'ania ympäröivä alue kuuluu Israelin tärkeimpiin puuvillan kasvatusalueisiin. Monet paikalliset työskentelevätkin alueen kibbutzeissa.[4] Kaupungissa on myös esimerkiksi tekstiili- ja muoviteollisuutta, sekä pienempimuotoista liiketoimintaa.[1]

Beit She'anin asukasluku vuoden 2017 lopussa oli 17 704.[5] Monet kaupungin juutalaisista siirtolaisista tulivat Marokosta, Iranista, Irakista ja Turkista.[1]

  1. a b c d e f Skolnik, Fred & Berenbaum, Michael: Encyclopaedia Judaica Volume 3 Ba-Blo, s. 541-546. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2 (englanniksi)
  2. Joos. 17:11, Tuom. 1:27.
  3. a b Lendering, Jona: Scythopolis (Beth Shean) Livius.org. Viitattu 12.12.2023.
  4. Bet Sheʾan Encyclopaedia Britannica. Viitattu 26.7.2018. (englanniksi)
  5. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Bet She'an) Central Bureau of Statistics. Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]