Migdal HaEmek

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Migdal HaEmek
מִגְדַּל הָעֶמֶק
Migdal HaEmekin torni.
Migdal HaEmekin torni.
vaakuna
vaakuna

Migdal HaEmek

Koordinaatit: 32°40′17″N, 35°14′26″E

Valtio Israel
Hallintoalue Pohjoinen
Perustettu 1952
Väkiluku (2017) 25 371









Migdal HaEmek on kaupunki Israelin Pohjoisella hallintoalueella. Kaupunki on perustettu vuonna 1952 ja vuoden 2017 lopussa sen asukasluku oli 25 371.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Migdal HaEmek perustettiin vuonna 1952 ja sen tarkoituksena oli asuttaa väliaikaisilla leireillä tuolloin asuneita juutalaisia siirtolaisia. Varsinaisesti kaupunki alkoi kuitenkin kasvaa vasta 1950-luvun loppupuolella, jolloin sinne perustettiin joitakin teollisuuslaitoksia, joista suurimmat valmistivat kosmetiikkaa. Kosmetiikka päätyi pääasiassa vientiin ja aikanaan vientitulojen laskettiin olevan per henkilö Migdal HaEmekissä Israelin korkein. Suuri osa kaupungin uusista asukkaista tuli Pohjois-Afrikasta ja etenkin Marokosta. Kaupunki Migdal HaEmekistä tehtiin vuonna 1988.[1]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Migdal HaEmekin teollisuus käsittää nykyisin useita korkean teknologian yrityksiä.[1] Kaupungissa on kolme teollisuusaluetta, jotka työllistävät myös sitä ympäröivän alueen asukkaita.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Migdal HaEmekin asukasluku vuoden 2017 lopussa oli 25 371.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 14 Mel-Nas, s. 207. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  2. Migdal HaEmek Industrial Area Ministry of Economy and Industry. Viitattu 31.7.2018. (englanniksi)
  3. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Migdal HaEmeq) Central Bureau of Statistics. Viitattu 8.9.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]