Arad (Israel)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arad
Arad ilmakuvassa.
Arad ilmakuvassa.
vaakuna
vaakuna

Arad

Koordinaatit: 31°15′N, 35°13′E

Valtio Israel
Hallintoalue Eteläinen
Perustettu 1961
Väkiluku (2017) 25 530









Arad on kaupunki Israelin Eteläisellä hallintoalueella Negevin autiomaan koillisosassa. Lähellä sijaitsevat muinaisen Tell Aradin rauniot ja nykyinen kaupunki on perustettu vuonna 1961. Vuoden 2017 lopussa kaupungin asukasluku oli 25 530.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arad sijaitsee Etelä-Israelissa Negevin autiomaan koillisosassa.[1] Kaupunki sijaitsee noin 45 kilometriä Beersebasta itään ylängöllä Kuolleenmeren yläpuolella noin 610 metrin korkeudella merenpinnasta. Aradin hallinnollisen alueen pinta-ala on noin 9 km².[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tell Aradin raunioita.

Tell Arad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Arad esiintyy Raamatun Vanhassa testamentissa kanaanilaisena kuningaskuntana ja Egyptin faarao Siisakin luettelossa hänen valtaamistaan paikkakunnista nykyisessä Israelissa. Neljännen Mooseksen kirjanmukaan Aradin kuningas kärsi tappion taistelussa israelilaisia vastaan ja nämä hävittivät hänen kaupunkinsa perusteellisesti, jolloin paikka sai uuden tuhoon viittavan nimen Horma. Tell Arad on arkeologinen kohde noin 9 kilometriä nykyisestä kaupungista länteen. Paikalla on ollut asutusta jo kalkoliittiselta kaudelta ja varhaisella pronssikaudella paikka oli kehittynyt tärkeäksi kaupan keskukseksi. Tell Aradia pidetään ylkeensä yhtenä eteläisimmistä kanaanilaisista keskuksista. Arkeologisia löytöjä on myös sittemmiltä hellenistiseltä ja roomalaiseltakaudelta, sekä vielä myöhemmiltä islamilaiselta ja osmanien kausilta.[2] Lopulta paikka oli kuitenkin käytännössä autioitunut.[3] Viimeisimmät esimerkit lienevät merkkejä satunnaisesta asutuksesta vanhojen raunioiden keskellä.[2]

Nykyinen kaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä nykyisessä kaupungissa.

Ennen nykyisen kaupungin rakentamista Aradin aluetta asuttivat beduiinit.[2] Nykyistä Aradia yritettiin asuttaa ensimmäisen kerran vuonna 1921, jolloin paikalle saapui joukko brittiarmeijassa palvelleen Zion Mule Corps-yksikön veteraanjeja. Paikan asuttaminen ei kuitenkaan tuolloin onnistunut juomaveden puutteen takia.[2] Nykyinen kaupunki on peräisin vuodelta 1961.> Kaupunki rakennettiin osana Negevin alueen kehittämistä ja sen suunnittelusta vastasivat kaupunkiin muuttaneet arkkitehdit ja insinöörit. Tarkoitus oli ljuoda alueelle uusi teollinen keskus. Paikalle rakennettiin kuusi tiheään asutuksi tarkoitettua naapuristoa, joiden suunittelussa otettiin huomioon esimerkiksi varjoisuus. Kaupunki rakennettiin 50 000 asukkaan tarpeita varten, mutta se alkoi kasvaa huomattavasti vasta 1990-luvulla, jolloin Israeliin saapui suuri joukko siirtolaisia entisen Neuvostoliiton alueelta.[2]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähellä Aradia on useita luonnonvarojen esiintymiä. Zefassa noin 16 kilometriä kaupungista etelään on merkittäviä fosfaattiesiintymä ja Rosh Zoharissa 5 kilometriä kaupungista kaakkoon on maakaasukenttä. Lisäksi Kuollutmeri on huomattava mineraalien tuotantoalue. Itse kaupungissa on esimerkiksi kemikaaliteollisuutta.[1] Monet paikalliset käyvät lisäksi töissä Kuolleenmeren hotelleilla.[2] Kaupunki on pöyrkinyt myös panostamaan paikalliseen turismiin. Asukkaita Aradiin on vetänyt esimerkiksi alhaiset elinkustannukset, mutta kaupunki on kohdannut myös taloudellisia vaikeuksia. Esimerkiksi paikallinen tekstiilitehdas suljettiin vuonna 2014.[3]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallinen synagoga.

Aradin asukasluku oli Israelin tilastokeskuksen mukaan vuoden 2017 lopussa 25 530.[4] Kaupungissa asuu israelilaisia aškenasi- ja sefardijuutalaisia, sekä monia maahanmuuttajia entisen Neuvostoliiton alueelta, Ranskasta, Italiata ja Etiopiasta. Kaupungissa on myös hasidilainen yhteisö.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b ʿArad Encyclopaedia Britannica. Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 02 Alr-Az, s. 328-331. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  3. a b c Arad: The City Between Two Deserts The Jerusalem Post. Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)
  4. List of localities, in Alphabetical order (pdf) Central Bureau of Statistics. Viitattu 21.5.2019. (englanniksi)