Arabien–Israelin konflikti

Wikipedia
Ohjattu sivulta Arabien-Israelin konflikti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arabien–Israelin konflikti
   Arabiliitto   Israelin kanssa sotineet maat   Israel   Gazan kaista ja Länsiranta
  Arabiliitto
  Israelin kanssa sotineet maat
  Israel
  Gazan kaista ja Länsiranta
Päivämäärä:

1900-luku - nykyaika

Paikka:

Lähi-itä

Lopputulos:

käynnissä

Osapuolet
Flag of the Arab League.svg
Arabimaat
Flag of Israel.svg
Israel
Tappiot

74 000 sotilasta kuollut, 18 000 siviiliä kuollut (1945–1995)[1]

Arabien–Israelin konflikti (arab. الصراع العربي الإسرائيلي‎, hepreaksi ‏הסכסוך הישראלי ערבי‎) alkoi Israelin valtion perustamisesta vuonna 1947. Siihen on sisältynyt sekä poliittista jännitystä että avoimia vihamielisyyksiä. Siihen liittyy Israelin ohella myös useiden arabivaltioiden perustaminen ja niiden itsenäistyminen samaan aikaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konfliktin alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa juutalaisista, jotka olivat jo antiikin aikana jakautuneet ympäri maailman diasporaan, pitää nykyistä Israelin ja Palestiinan aluetta ja erityisesti Jerusalemia erityisessä arvossa niiden uskonnollisen ja historiallisen merkityksen vuoksi. Siksi kautta aikojen juutalaisia on hakeutunut asumaan niille tienoille. Alueen väestön pääosa on kuitenkin modernin historian ajan ennen toista maailmansotaa ollut islaminuskoisia arabeja.lähde?

1900-luvulla juutalainen muuttoliike alueelle voimistui sionismin myötä. Alueen ensin ottomaaniset ja sitten brittiläiset hallitsijat pyrkivät vaihtelevasti kontrolloimaan muuttoliikettä, mutta eivät pystyneet estämään jännitteiden syntymistä juutalaisten ja arabien välille. Näihin jännitteisiin sekoittuivat kolonialismin vastaiset paineet ja alueen ihmisten itsehallintovaatimukset.

Vuonna 1945 päättyneen toisen maailmansodan aikana juutalaiset kohtasivat vainoa ja hävitystä natsien käsissä ympäri Eurooppaa. Tämä voimisti juutalaisten haluja ja vaatimuksia oman kotimaan saamiseksi sekä myös vastakaikua näille vaatimuksille. Toisaalta sodan jälkeen siirtomaavallat alkoivat vetäytyä merentakaisilta alueiltaan ja britit ilmoittivat aikomuksekseen antaa Palestiinalle itsehallinnon.

Voimistuneen muuttoliikkeen ja lähestyvän itsenäistymisen seurauksena arabien ja juutalaisten välinen konflikti kuitenkin kärjistyi niin voimakkaasti, ettei yhteinen hallinto vaikuttanut mahdolliselta. Niinpä YK päätyi 1948 suunnitelmaan, jonka mukaan brittien vetäydyttyä Palestiinan alue jaettaisiin arabien ja juutalaisten hallitsemiin erillisiin valtioihin tavalla, joka suurin piirtein noudatteli alueen silloista väestörakennetta.

Alueen juutalaisten hallinto hyväksyi YK:n suunnitelman, arabien ei, samoin kuin ei yksikään arabimaa. Israel julistautui itsenäiseksi ja arabimaat kokosivat laajan liittokunnan Israelia vastaan: Egypti, Libanon, Syyria, Transjordania sekä Irak julistivat sodan Israelille. Syttyi Israelin itsenäisyyssota, tai kuten sitä arabiaksi nimitetään, katastrofi (nakba, النكبة) ja Palestiinan pakolaisuus.

Israelin itsenäisyyssota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabimaat hyökkäsivät Israeliin sen jokaiselta rajalta vuonna 1947. Egyptin armeija hyökkäsi Siinailta, kun taas Transjordania, Syyria, Libanon ja Irak hyökkäsivät etelästä, idästä ja pohjoisesta. Tavoite oli nopeasti tuhota vastarinta ja miehittää Israel sekä liittää sen alueet arabimaihin. Arabimailla oli raskailla aseilla, tykistöllä, ilmavoimilla sekä panssariajoneuvoilla varustetut järjestäytyneet armeijat, joten kapeimmillaan vain kymmenisen kilometriä ohuen maan paloittelu ja sen puolisotilaallisten käsiasein varusttujen joukkojen kukistaminen vaikutti vain ajan kysymykseltä.

Israelilaiset onnistuivat kuitenkin vastustamaan ympäröiviä joukkoja tehokkaasti ja saavuttivat muutaman tappion jälkeen useita taktisia voittoja. Saadun lisäajan turvin maahan hankittiin hätäisesti lisää ja tehokkaampia aseita. Pian Israelilla oli pienet sotasaaliista, salakuljetuksesta ja asekaupoista kokoon kursitut kirjavat ilma- ja panssarivoimat.

Arabimailla oli paljon erimielisyyksiä keskenään, ja huolimatta siitä, että Jordanian kuningas oli muodollisesti kaikkien joukkojen ylipäällikkö, ei eri maiden joukkojen toimia juurikaan kordinoitu. Jokaisen maan joukoilla oli kiire vallata mahdollisimman paljon alueita, joten haluja yhteistoimintaan ja varsinkaan pidättyväisyyteen ei ollut.

Arabien heikko keskinäinen koordinointi salli Israelin käyttää tilannetta hyväkseen ja rintama kerrallaan Israelin sodan kuluessa kokoon kasattu armeija sai aloitteen itselleen. Pian israelilaiset saavuttivat jo vastoin odotuksia voittoja jokaista vihollista vastaan. Vuoden 1949 alkaessa Israelilla oli yliote kaikista vastustajistaan, ja vähitellen jokaisen maan kanssa solmittiin tulitauko.

Suezin kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suezin kriisi

Egypti sulki Suezin kanavan 1949 Israelin laivoilta ja 1956 presidentti Nasser aikoi kansallistaa sen kokonaan. Israelin, Ison-Britannian ja Ranskan joukot hyökkäsivät Siinain niemimaalle. Yhdysvallat pakotti osapuolet solmimaan tulitauon.

Kuuden päivän sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuuden päivän sota

Syyrian ja Egyptin johtajat ilmoittivat tavoitteekseen Israelin täydellisen tuhoamisen. 23. toukokuuta 1967 Egypti sulki Tiraninsalmen Israelin laivaliikenteeltä, mitä Israel piti sodanjulistuksena. Israel tuhosi yllätyshyökkäyksessä Egyptin ilmavoimat täydellisesti. Myös Syyrian ja Jordanian ilmavoimat tehtiin nopeasti toimintakyvyttömiksi. Siinain niemimaa, Golan ja Länsiranta joutuivat Israelin haltuun parissa päivässä.

Jom kippur -sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jom kippur -sota

Libanonin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Libanonin sota 1982

Kuningas Husseinin karkotettua PLOn Jordaniasta järjestö asettui Libanoniin, josta se suoritti hyökkäyksiä Israeliin. Vuonna 1982 Israel miehitti Etelä-Libanonin, ja maahan Israelin vastaiselle rajalle luotiin turvavyöhyke, joka lakkautettiin 2000.

Ensimmäinen intifada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ensimmäinen intifada

Toinen intifada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Toinen intifada

Operaatio kesäsade[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio kesäsade

Israelin–Libanonin konflikti 2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hizbollahin ammuttua Katjuša-raketteja Israeliin ja kaapattua kaksi israelilaissotilasta Israel aloitti sotatoimet terroristijärjestöä vastaan. Hizbollahilla on edelleen vankka kannatus Libanonissa.

Gazan hyökkäys 2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Valettu lyijy

Israel teki ilmahyökkäyksen vuoden 2008 lopussa Gazan kaistaleelle lopettaakseen Hamasin tekemät raketti-iskut ja tuhotakseen Egyptin rajalla olevat salakuljetustunnelit. Hyökkäys jatkui tammikuun 2009 alussa maahyökkäyksenä. Operaatio loppui 22. tammikuuta Israelin vetääntymiseen. Koko selkkauksen lasketaan yleensä kestäneen 22 vuorokautta, jolloin se alkoi ensimmäisestä ilmahyökkäyksestä 27. joulukuuta 2008 ja päättyi Israelin yksipuoliseen tulitaukoilmoitukseen 17. tammikuuta.

Hyökkäyksessä kuoli yli 1300 palestiinalaista[2][3]. Kuolleista ainakin puolet, mahdollisesti jopa kolme neljäsosaa oli siviilejä mukaan lukien 437 alle 16-vuotiasta lasta, 110 naista ja 123 miespuolista vanhusta. Kuolleissa oli lisäksi 14 lääkäriä sekä 4 toimittajaa[4]. 90000 palestiinalaista joutui kodittomiksi, joista yli 50000 oli lapsia. Neljä YK:n avustussaattuetta joutui hyökkäyksen kohteeksi.[5]

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi 22. tammikuuta, että Yhdysvallat tukee Israelia kaikissa puolustussodissa. Hän kuitenkin poikkeuksellisen selvästi sanoi olevansa hyvin huolestunut hyökkäyksen uhreista, Gazan humanitaarisesta tilanteesta ja alueen "tukahduttavasta köyhyydestä, joka on kestänyt aivan liian kauan" [6].

Operaatio Puolustuksen tukipylväs 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatio Puolustuksen tukipylväs (Gazan sota 2012, engl. "Operation Pillar of Cloud" tai "Operation Pillar of Defense") on Israelin 14. marraskuuta 2012 aloittama sotilasoperaatio Gazan kaistalla, joka aloitettiin Hamasin raketti-iskujen vastaiskuna. 21. marraskuuta osapuolet solmivat aselevon. Siihen mennessä molemminpuolisissa iskuissa oli kuollut 160 palestiinalaista ja kuusi israelilaista.

Syitä konfliktin jatkumiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monesti arabien ja Israelin konflikti nähdään islamin ja juutalaisuuden taisteluna.kenen mukaan? Toisten mielestä uskonto on vasta toissijainen, mutta konfliktia kiihdyttävä tekijä.kenen mukaan?

Juutalainen Israel ja islaminuskoiset arabit kiistelevät muun muassa pyhistä paikoista. Näin ollen monet arabit haluavat tuhota Israelin. Toisaalta Israelin uskonnollisessa äärioikeistossa on liikkeitä, joiden mielestä sekä Länsiranta että Gaza tulisi liittää Israeliin ja muodostaa uudestaan "Daavidin Israel". Jerusalem on sekä juutalaisten, kristittyjen että muslimien pyhä kaupunki. Näin ollen sekä arabit että Israel ovat vaatineet Jerusalemia tai ainakin osaa siitä itselleen. Molempia osapuolia tyydyttävään jakoon ei ole päästy.

Toinen syy konfliktin jatkumiseen on myös erilaisten kansojen taistelu alueen resursseista kuten viljellystä maasta ja vedestä. Palestiinalaiset haluavat lopettaa alueensa miehityksen ja perustaa Länsirannalle ja Gazaan oman valtionsa. Kun Israel perusti siirtokuntia Golanille, Gazaan ja Länsirannalle, se valtasi arabeilta maata vastoin YK:n julkilausumia. Israeliin muuttaa jatkuvasti juutalaisia, ja palestiinalaisten väestönkasvu on nopeaa. Vesi on Lähi-idässä niukka luonnonvara, mikä lisää Israelin halua pitää Länsirannan tietyt aluee hallinnassaan. Golan hiertää Israelin ja terrorismia tukevan Syyrian välejä. Kauempana oleva Iran taas tukee Syyriaa. Näin konflikti pysyy laajana, mikä vaikeuttaa sen ratkaisua.

Konfliktia vaikeuttavat molemmin puolin poliittiset ääriliikkeet. Ne ovat vakava uhka Israelin turvallisuudelle, mutta ne saattavat olla pahoissakin riidoissa myös keskenään. Esimerkiksi Gazan aluetta hallitseva Hamas on riidoissa maltillisen Fatahin kanssa. Hamasin tavoitteena on vieläkin Israelin tuhoaminen. Israel ei ole tähän päivään mennessä pystynyt estämään kaikkia terrori-iskuja, mikä onkin käytännössä mahdotonta.

Konfliktiin antaa oman lisänsä myös erilaisten poliittisten ja muiden ryhmien keskinäiset kiistat Israelissa, Palestiinassa ja arabimaissa. Esimerkiksi Israelissa kannatetaan enemmän sitä poliittista ryhmää, joka suosii kovia otteita terrori-iskuja tekeviä palestiinalaisia kohtaan.lähde? Israelissa on tällä hetkellämilloin? vallassa oikeistoeliittilähde?, johon kuuluvilla on usein tausta maan puolustusvoimissa tai muissa turvallisuusorganisaatioissa. Tämä eliitti näkee Israelin turvallisuuden puolustamisen lähinnä sotilaallisena puolustamisena, ei diplomaattisena. Rauhanliike on Israelissa laaja, mutta tällä hetkellä se ei ole saanut riittävää kannatusta. Aiemmin vuosikymmeniä vallassa olleessa Työväenpuolueessa on ristiriitoja siitä, miten konflikti pitäisi ratkaista: voimalla vai neuvottelemalla. Tämä on johtanut myös puolueen hajoamiseen.lähde? Gazassa puolestaan Hamas surmaa tai muuten painostaa niitä, jotka arvostelevat sen politiikkaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]