Palestiinan pakolaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Palestiinan pakolaisia vuonna 1948.

Palestiinan pakolaisuus al-Hijra al-Filasteeniya tarkoittaa niiden arabien tilaa, jotka pakenivat tai karkotettiin Israelin tulevan valtion alueelta Israelin itsenäisyyssodan ja sitä edeltävä sisällissodan aikana vuosina 1946–1948. Palestiinalaiset kutsuvat sitä nimellä katastrofi (al-nakba). Israel on estänyt päätöksellään vuonna 1948 pakolaisten paluun kotikonnuilleen. YK:n Palestiinan pakolaisavun järjestö on myöhemmin laajentanut pakolaismääritelmää myös muslimimiesten myöhemmin syntyneisiin tai adoptoituihin lapsiin.

Palestiinan pakolaisuus kasvoi etenkin Israelin itsenäistymissodan yhteydessä 1947–1949. Sisällissota juutalaisväestön ja Palestiinan arabien välillä kiihtyi jo vuonna 1947 YK:n tehtyä ehdotuksen Palestiinan alueen jakamisesta. Israelin julistauduttua itsenäiseksi toukokuussa 1948 sota muuttui sen ja arabimaiden väliseksi päättyen keväällä 1949. Israel selvisi voittajana, ja sodan tuloksena 700 000–750 000 arabia pakeni tai karkotettiin nykyisen Israelin alueelta. Suurin osa heistä ei saanut palata koteihinsa. Vain noin 10 % Israelin sodassa valtaamien alueiden arabeista jäi asuinsijoilleen. Osa arabeista pakeni sotatapahtumia, osa karkotettiin, mutta siitä, mitä tarkalleen ottaen tapahtui väitellään edelleen.[1]

Al-nakba[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Al-nakba tarkoittaa "hävitystä", "Katastrofia", tai "tuhoa"[2][3][4] Käsitteestä "tuho" (en. soah) tuli synonyymi arabien häviölle Israelin itsenäisyyssodassa 1948, josta sai myös alkunsa Palestiinan nykyinen pakolaisongelma. Tätä ennen termiä oli käytetty kuvaamaan vuoden 1920 Maysalun taistelua, jossa Ranska miehitti Syyrian ja syrjäytti arabikapinan johtajan kuningas Faisal I:n. Palestiinalaisten kalenterissa Israelin itsenäisyyspäivän jälkeistä päivää (15. toukokuuta) vietetään Nakban muistopäivänä, arabiaksi: يوم النكبة Jawm an-Nakba. Israelissa päivän vietto aiottiin kieltää alun perin kolmen vuoden vankeusrangaistuksen uhalla, jota lievennettiin taloudellisiin pakotteisiin tapahtumaa järjestäviä kuntia tai järjestöjä vastaan.[5]

Kesällä 2009 Israelin kolmasluokkalaisille palestiinalaislapsille tarkoitetuista koulukirjoista poistettiin maininta siitä, että arabit kutsuvat Israelin itsenäistymistä "katastrofiksi". Lause oli lisätty kirjoihin kaksi vuotta aikaisemmin. Israelin opetusministeri katsoi, ettei ole syytä kutsua Israelin itsenäistymistä katastrofiksi, ja ilmaisu olisi omiaan lisäämään ääriajattelua arabien keskuudessa. Ahmed Tibi, Israelin parlamentin palestiinalainen jäsen, totesi, että zionistit yrittävät turhaan uudelleen kirjoittaa historiaa, Nakban vietto ei siihen lopu.[6]

Palestiinan pakolaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n pakolaisjärjestö Palestiinan pakolaisille (UNRWA) määrittelee Palestiinan pakolaiseksi "henkilön, jonka normaali asuinpaikka oli Palestiina aikavälillä 1.6.1946 - 15.5.1948 ja joka menetti kotinsa ja toimeentulonsa vuoden 1948 konfliktin jälkeen." Määritelmää on täydennetty siten, että myös Palestiinan miespuolisten pakolaisten jälkeläiset, adoptiot mukaan lukien, ovat pakolaisia. [7] Alun perin YK:n arvio Palestiinan pakolaisten määrästä oli noin 711 000, kun Israelin arvio oli 500 000.[8] Nykyään UNRWA arvioi, että palestiinalaispakolaisia olisi 5, 7 miljoonaa, ja määrä kasvaa jatkuvasti.[9] Kolmannes asuu Länsirannalla ja Gazassa. Alle kolmannes asuu Jordaniassa; 17 % Syyriassa ja Libanonissa[10] loput 15 % asuu muissa arabimaissa ja lännessä. Noin miljoonalla Palestiinan pakolaisella ei ole muuta henkilöllisyyspaperia kuin YK:n Palestiinan pakolaisjärjestön myöntämä henkilökortti.[11]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bayt Jibrinin arabikylän rauniot vihreällä vyöhykkeellä Hebronista länteen.

Alkuperäinen syy Palestiinan pakolaisuuteen puhuttaa yhä pakolaisongelman ratkaisusta neuvoteltaessa. Palestiinan pakolaisuus liittyy läheisesti Israelin itsenäisyyssotaan ja siihen johtaneeseen poliittiseen kehitykseen. Israelin mukaan arabijohtajat olisivat kehottaneet palestiinalaisia lähtemään kodeistaan muun muassa radiolähetyksin. Morrisin (1987) tutkimuksen mukaan siviilien pakoon yllyttämisestä ei ole näyttöä. Esimerkiksi tuon ajan hepreankielisissä radiolähetyksissä mainittiin arabijohtajien pyrkimykseksi estää siviilien pako. Morrisin mukaan pako johtui ennen kaikkea juutalaisten joukkojen hyökkäyksiin liittyvästä raakuuksien pelosta ja karkotusmääräyksistä. Palestiinalaisten pakoon vaikutti myös arabijohdon kyvyttömyys hoitaa hallintoa brittien poistuttua maasta. Seuraavana maasta poistuikin se koulutettujen palestiinalaisten eliitti, joka oli ollut Britannian romahtaneen mandaattihallinnon palveluksessa.[12]

Israelin komentaja Moshe Karmel antoi lokakuussa 1948 Pohjois-Galilean tyhjennysmääräyksen. Israelin tiedustelupalvelun raportin mukaan arabijohdon määräyksillä ei ollut merkittävää osaa arabiväestön paossa, vaikka naisia ja lapsia kehotettiin väistymään taistelujen tieltä. Israelin armeijan komentaja Yigal Yadin ilmoitti elokuussa 1948, ettei Israel halunnut arabeja Israeliin ja että näiden paluu tulisi estää. Israelin hallitus esti Palestiinan pakolaisten paluun ja aloitti tyhjentyneiden arabikylien ja viljelysten hävittämisen. Eri väestöryhmiä kohdeltiin myös eri tavoin. Druuseihin suhtauduttiin muita myönteisemmin.[1]

Kansainväliset vaatimukset pakolaisten paluun sallimiselle kiteytyivät vuonna 1948 YK:n päätöslausumaan 194, jonka mukaan paluuoikeus tulee antaa niille pakolaisille, jotka haluavat "elää rauhassa naapureidensa kanssa".[13] Kesällä 1949 Israel olikin valmis ottamaan vastaan 70 000 pakolaista, mutta ei enempää. Sionistiselle liikkeelle arabiväestön siirtäminen pois oli tärkeä tavoite juutalaisenemmistöisen valtion luomiseksi. Muussa tapauksessa uhkana olisi ollut laaja juutalaisille vihamielinen arabiväestö. Vielä 1920–1940 -luvuilla laajat väestönsiirrot olivat olleet Euroopassakin tavallisia ja hyväksyttyjä.[14] Esimerkiksi 12–14 miljoonaa saksalaista karkotettiin Itä-Euroopasta suurvaltojen hyväksyessä nämä siirrot.[15]

Kuvia Palestinan pakolaisuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 500 Dunam on the Moon Rachel Leah Jonesin dokumentti kertoo Ayn Hawdin palestinalaisesta kylästä, jonka Israelin joukot valtasivat ja tyhjensivät vuoden 1948 sodassa.
  • The Palestinian Catastrophe 1948 on Benny Brunnerin ja Alexandra Janssen dokumentti, joka seuraa Palestinan pakolaisongelmaan liittyviä tapahtumia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hannu Juusola. Israelin synty (1948) uudessa tutkimuksessa 17.10.2002
  2. Ha'aretz 13 May 2008 Palestinian refugees, Israeli left-wingers mark Nakba By Yoav Stern
  3. Badil Nakba 60 [vanhentunut linkki]
  4. A History of the Modern Middle East by William L. Cleaveland, 2004, p. 270 Termi "Nakba" käyttöön vaikutusvaltaisten arabien puheessa vuoden 1948 sodan yhteydessä Constantine Zureiq.
  5. Initiative: 'Nakba law' to be softened, Ynet
  6. http://edition.cnn.com/2009/WORLD/meast/07/22/israel.arab.textbook/index.html?iref=topnews Israel strips 'catastrophe' of nation's birth from books
  7. Palestine Refugees UNRWA. Viitattu 21.1.2021.
  8. Juusola, 2014, s. 72
  9. UNRWA: We provide assistance and protection for some 5,7 million Palestine refugees United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees in the Near East. Viitattu 21.1.2021.
  10. Bowker, 2003, p. 72
  11. (Bowker, 2003, pp. 61–62)
  12. Morris, Benny (1987) The Birth of the Palestinian Refugee Problem 1947–49. Cambridge University Press
  13. Hannu Juusola: Israelin historia, s. 77. Gaudeamus, 2014.
  14. Juusola, 2014, 78
  15. Kaija Virta: Suurvallat hyväksyivät "väestönsiirrot" Helsingin Sanomat. Ulkomaat. Tausta. 24.4.2002.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]