007 ja kultainen ase

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Nimen muut merkitykset on lueteltu täsmennyssivulla.
007 ja kultainen ase
The Man with the Golden Gun
Elokuvan mainosjuliste.
Elokuvan mainosjuliste.
Ohjaaja Guy Hamilton
Käsikirjoittaja Richard Maibaum
Tom Mankiewicz
Tuottaja Harry Saltzman
Albert R. Broccoli
Säveltäjä John Barry
Kuvaaja Ted Moore
Oswald Morris
Leikkaaja John Shirley
Raymond Poulton
Lavastaja Peter Murton
Erikoisefektit John Stears
Pääosat Roger Moore
Christopher Lee
Britt Ekland
Maud Adams
Valmistustiedot
Valmistusmaa Britannia
Tuotantoyhtiö EON Productions
Ensi-ilta 18. joulukuuta 1974
Kesto 125 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 7 000 000 dollaria
Tuotto 97 600 000 dollaria
Edeltäjä Elä ja anna toisten kuolla
Seuraaja 007 rakastettuni
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

007 ja kultainen ase (The Man with the Golden Gun) on James Bond -elokuva vuodelta 1974. Päähenkilö James Bondia näyttelee Roger Moore. Elokuva perustuu hyvin löyhästi Ian Flemingin romaaniin 007 ja kultainen ase. Elokuvan ohjasi Guy Hamilton, sen tuottivat Albert R. Broccoli sekä Harry Saltzman ja sen käsikirjoittivat Richard Maibaum ja Tom Mankiewicz.

Edellisen elokuvan menestyksen innoittamana ja tuottaja Saltzmanin talousongelmien vuoksi 007 ja kultainen ase tehtiin nopeasti. Säveltäjä John Barryllä oli vain kolme viikkoa aikaa elokuvan musiikin tekemiseen. Elokuvaa pidetäänkin yleisesti yhtenä huonoimmista Bond-elokuvista. Aikalaisarvosteluissa elokuvasarjaa moitittiin väsyneeksi ja elokuvaa seurasi sarjan siihen asti pisin tauko. Arvostelijat ovat nähneet elokuvassa hyvääkin: etenkin Christopher Leen roolityötä on kiitetty. Lee näyttelee elokuvan roistoa, palkkamurhaaja Francisco Scaramangaa, joka käyttää kultaista asetta. Pääosissa ovat myös Britt Ekland ja Maud Adams. Elokuvaa kuvattiin Thaimaassa, Hongkongissa ja Macaolla sekä Pinewood Studiosilla. Elokuvan tapahtumapaikat ja taistelukohtaukset ovat aikanaan muodissa olleiden taisteluelokuvien innoittamia. Juoni ammentaa paitsi Flemingin alkuperäisromaanista, myös ajankohtaisesta öljykriisistä. Bond-elokuvasarja oli 1970-luvun alussa siirtymässä hahmovetoisuudesta ja vempainten vähäisyydestä takaisin erikoisten juonien, oudon teknologian ja komedian suuntaan.

Elokuvan ensi-ilta oli joulukuussa 1974. Se oli edeltäjiinsä verrattuna kaupallinen pettymys, vaikka ei ollutkaan floppi. Elokuvan jälkeen Saltzman lopetti Bond-elokuvien tuottamisen. Elokuvan on toisaalta tulkinneen vieneen sarjaa komediallisempaan suuntaan, toisaalta sen on katsottu yrittäneen vievän Bondin hahmoa kovapintaisempaan ja realistisempaan suuntaan. Elokuvan on katsottu suhtautuvan naisiin alentuvasti ja sitä on syytetty rasismista.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Energiakriisi koettelee maailmaa. Aurinkovoimalaite ”Solex Agitator” voisi ratkaista kriisin, mutta laitteen keksijä Gibson on kadonnut. Agentti 007, James Bond, saa tehtäväkseen etsiä Gibsonin. Salaiselle palvelulle toimitetaan kultainen luoti, johon on kaiverrettu Bondin agenttinumero.[1] Salainen palvelu epäilee, että Francisco Scaramanga, kuuluisa palkkamurhaaja, joka käyttää kultaista asetta ja pyytää miljoonan joka tapostaan, aikoo murhata Bondin.[2][3] Bond yrittää löytää Scaramangan, jotta voisi tappaa tämän ensin.[1] Bond saa avukseen agentti Mary Goodnightin, joka on elokuvan Bond-tyttö.[4] Liikemies Hai Fat on kuitenkin palkannut Scaramangan murhaamaan Gibsonin.[3] Scaramangan alistama rakastajatar Andrea Anders lähetti kultaisen luodin, jotta Bond tappaisi Scaramangan.[3]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ian Flemingin romaani 007 ja kultainen ase julkaistiin postuumisti vuonna 1965 ja se jäi Flemingin viimeiseksi Bond-romaaniksi.[5] Fleming oli kuollut ennen kuin hän oli ehtinyt viimeistellä romaania.[6]

Kun Elät vain kahdesti ilmestyi vuonna 1967, Sean Connery vetäytyi Bondin roolista. Tällöin tuotantoryhmä suunnitteli, että seuraavana elokuvana olisi kuvattu 007 ja kultainen ase ja että Roger Moore olisi tehnyt Bond-debyyttinsä tässä elokuvassa. Elokuva oli tarkoitus kuvata Kambodžassa, mutta maa suistui sekasortoon. Elokuvan tuotantoa lykättiin ja seuraavaksi tehtiinkin Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa.[7]

George Lazenbyn tähdittämää Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -elokuvaa pidettiin epäonnistuneena, joten 1970-luvun alun Bond-elokuvat tehtiin hyvin erilaiseen tyyliin. Ne edustavat elokuvasarjan siirtymävaihetta. Ilmeisin muutos on pääosaesittäjän vaihto. Lazenby vaihdettiin takaisin Conneryyn, jota seurasi Moore. 1970-luvun alun Bond-elokuvat olivat muutosvaiheessa myös siinä mielessä, että 1960-lukulaiseksi mielletty sarja pyrittiin luomaan uudenlaisena ja päivittämään muuttuvien vaatimusten mukaiseksi. Sarja muuttui 1970-luvun alussa Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -elokuvan hahmovetoisuudesta ja vempainten vähäisyydestä takaisin pikkunäppärien juonien, teknologiafantasian ja komedian suuntaan. 1970-luvun alussa elokuvat myös luopuivat lopullisesti uskollisuudestaan Flemingin romaaneille ja siirtyivät käyttämään Flemingin tarinoista vain niiden nimiä ja niiden hahmojen nimiä.[8]

007:ää ja kultaista asetta edeltävä Bond-elokuva, Elä ja anna toisten kuolla, oli ollut menestys.[9] Kultaisen aseen tuotanto kiirehdittiin aloittamaan pian sen ensi-illan jälkeen, koska tuottaja Harry Saltzmanilla oli taloudellisia ongelmia.[10]

007 ja kultainen ase on yhdeksäs Bond-elokuva. Ohjaaja Hamilton oli kieltäytynyt ohjaamasta Pallosalamaa vuonna 1965, koska 007 ja Kultasormi oli hänen mukaansa saanut hänen ajatuksensa ehtymään. 007 ja kultainen ase oli kuitenkin Hamiltonin kolmas peräkkäinen Bond-elokuva: hän oli ohjannut myös edelliset Bond-elokuvat Timantit ovat ikuisia sekä Elä ja anna toisten kuolla.[6]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan tuottivat Albert R. Broccoli ja Harry Saltzman, apulaistuottajana oli Charles Orme. Tuotantoyhtiö oli EON Productions.[11] Elokuvan ohjasi Guy Hamilton. Sen käsikirjoittivat Richard Maibaum ja Tom Mankiewicz. Pääkuvaajat olivat Ted Moore ja Oswald Morris. Elokuvan leikkasivat John Shirley ja Raymond Poulton. Elokuvan erikoistehosteet toteutti John Stears ja pienoismallitehosteet Derek Meddings.[12] Tuotannonsuunnittelija Peter Murton vastasi elokuvan lavasteista.[11][6] Alkutekstien grafiikasta vastasi Maurice Binder. Paul Engelen oli maskeerausvastaava. Art Directorit olivat Peter Lamont ja John Graysmark.[12]

Elokuvan tuotanto kiirehdittiin aloittamaan nopeasti.[9] Useampi Bond-elokuvien konkari ei tullut mukaan elokuvan tekemiseen, mutta moni keskeinen tekijä oli sama kuin edellisessä elokuvassa: tuottajien lisäksi Hamilton, Mankiewicz ja kuvaaja Ted Moore.[9][13] Elokuvan budjetti oli seitsemän miljoonaa dollaria.[14] Sinclair McKayn mielestä elokuva näyttää ainoalta Bond-elokuvalta, jonka kustannuksista pyrittiin säästämään.[6]

Käsikirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Bond taistelee karatekoulussa. Kohtaus elokuvasta. Taisteluelokuvat olivat elokuvan ilmestyessä muodissa ja Bond-elokuvasarja pyrki hyödyntämään suosittuja teemoja.

Alkuperäisessä Flemingin romaanissa ei ollut paljon mitä muuttaa elokuvaksi, joten elokuva perustuu kirjaan hyvin löyhästi. Flemingin tarinassa Bond aivopestään ja hän yrittää murhata M:n. M lähettää toipuvan Bondin Jamaikalle tappamaan palkkamurhaaja Scaramangan. Romaanin lopuksi Bond ja Scaramanga kohtaavat kaksintaistelussa.[6] Tuotantokiireiden vuoksi käsikirjoitusta ei ehditty hiomaan.[9] Tom Mankiewicz oli alun perin suunnitellut, että Bondin ja Scaramangan suhde voisi mukailla klassikkowestern Etäisten laaksojen miestä.[15] Hän myös ehdotti, että elokuvassa antagonistia näytellyt Jack Palance otettaisiin Scaramangan rooliin.[15][12] Mankiewicz riitaantui ohjaaja Hamiltonin kanssa ja vetäytyi käsikirjoitustyöstä, jonka jälkeen Richard Maibaum viimeisteli käsikirjoituksen. Tässä vaiheessa elokuvaan lisättiin aurinkovoimaa koskeva juonikuvio.[15] Tuottaja Broccolin veljenpoikaa, insinööriä ja tulevaa Bond-tuottajaa Michael G. Wilsonia pyydettiin kertomaan Maibaumille aurinkovoimaan liittyvistä seikoista. Mankiewicz kirjoitti vielä uuden version Maibaumin viimeistelemästä käsikirjoituksesta ennen kuvausten alkua.[12]

Romaaneissa Mary Goodnight on toistuva hahmo. Hän on toisinaan Bondin sihteeri tiedustelupalvelun toimistolla. Bond ja Goodnight suhtautuvat toisiinsa kunnioittavan ihastuneesti.[6] Elokuvan Goodnight on toheloiva salainen agentti, josta annetaan kuva bikineissä kekkuloivana bimbona.[6][15] Koska pelkkä palkkamurhaajan etsintä ei olisi riittänyt elokuvan aiheeksi, juoneen haettiin innoitusta myös vuoden 1973 öljykriisistä. Öljykriisin vuoksi vaihtoehtoiset energialähteet olivat ajankohtainen aihe, joten elokuvan MacGuffiniksi kehiteltiin aurinkovoimalaite ”Solex Agitator”. Lyhytkasvuinen viholliskätyri ja amerikkalainen punaniskaseriffi, joka esiintyi edellisessäkin Bond-elokuvassa, saavat elokuvan kallistumaan komediaksi.[10]

007 ja kultainen ase jäljittelee useita elokuvia.[15] Idea siitä, että mystinen palkkamurhaaja yrittää tappaa Bondin saattoi olla saanut innoitusta vuonna 1973 ilmestyneestä elokuvasta Shakaali. Siinä missä edellinen Bond-elokuva oli yrittänyt mennä mukaan blaxploitaatiomuotiin, 007 ja kultainen ase yritti hyötyä edellisenä vuonna ilmestyneen Lohikäärmeen kidassa -elokuvan menestyksestä.[6] Taisteluelokuvat olivat saavuttaneet läpimurron 1970-luvun alussa ja Lohikäärmeen kidassa -elokuvan vihollisryhmä oli asettunut kiinalaiselle saarelle kuten Scaramangakin. Kultaisessa aseessa on vitsillä tehty taistelukohtaus, jossa kaksi teinityttöä pelastavat Bondin päihittämällä kokonaisen karatekoulullisen vihollisia.[15] Elokuva sijoittuu paljolti Kaakkois-Aasiaan – elokuvakirjailija ja -toimittaja Michael Brooke on arvellut, että tälläkin yritettiin mahdollisesti hakea menestystä suosituksi havaitun teeman avulla.[10] Alkuperäisromaani sijoittui Jamaikalle, mutta paikka piti vaihtaa, koska edellinen Bond-elokuva oli juuri sijoittunut Karibialle. Scaramangan peilisali muistuttaa Nainen Shanghaista -elokuvan loppukohtausta.[15]

Roolijako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roger Moore, elokuvan pääosan esittäjä. Allan Warrenin ottama valokuva vuodelta 1973. 007 ja kultainen ase oli Mooren toinen James Bond -elokuva.

Elokuvan pääosien esittäjät ja heidän roolinsa:[10][14]

  Näyttelijä   …  Rooli  
  Roger Moore   …  James Bond  
  Christopher Lee   …  Francisco Scaramanga  
  Britt Ekland   …  Mary Goodnight  
  Maud Adams   …  Andrea Anders  

Ian Fleming oli suositellut Roger Moorea James Bondin rooliin jo vuonna 1961. Moore oli sitoutunut televisiosarja Pyhimykseen ja rooliin kiinnitettiin Sean Connery. Hän vetäytyi roolista vuonna 1967. Tällöin tuotantoryhmä suunnitteli, että seuraavana elokuvana olisi kuvattu 007 ja kultainen ase ja että Moore olisi tehnyt Bond-debyyttinsä tässä elokuvassa. Tuotantoa jouduttiin lykkäämään ja Moore teki muita sopimuksia. Vuonna 1971 Moore oli jälleen käytettävissä ja hän solmi tuottajien kanssa sopimuksen kolmesta Bond-elokuvasta. Lopulta 007 ja kultainen ase kuvattiin Mooren toisena Bond-elokuvana.[7]

Christopher Lee oli Ian Flemingin serkku. Hän oli myös Roger Mooren ystävä jo ennen kiinnitystään rooliin.[13]

Britt Ekland. Allan Warrenin ottama valokuva vuodelta 1972. Ekland piti James Bond -kirjoista ja lobbasi itsensä Bond-tytön rooliin.

Britt Ekland piti Bond-kirjoista ja lobbasi tuottajia päästäkseen näyttelemään Bond-tyttöä.[16] Hän keskusteli roolista tuottaja Broccolin kanssa ennen kuin käsikirjoitus oli valmis.[12] Koe-esiintymisessä hän haki Andrea Andersin roolia.[6] Ekland luki, että Maud Adamsista tulisi seuraava Bond-tyttö ja hän ehti jo pettyä, mutta Adamsin rooli paljastui myöhemmin roiston rakastajattaren rooliksi.[16] Eklandin agentti lähetti Broccolille kopion elokuvasta Uhrijuhla, jossa Ekland esiintyi alastomana. Agentti ei maininnut, että Ekland oli elokuvan aikaan raskaana eikä että elokuvassa näkynyt alaston takapuoli ei ollut Eklandin vaan sijaisnäyttelijän.[13] Broccoli tykästyi Eklandin muotoihin, minkä lisäksi ohjaaja Hamilton oli nähnyt Eklandista kuvan, jossa tämä oli bikineissä.[13] Hamilton kiinnitti Eklandin Mary Goodnightin rooliin.[6] Kun kuvaukset alkoivat, Eklandin synnytyksestä oli kulunut vuosi, joten hän oli huomattavasti erinäköinen kuin mitä tuottaja oli odottanut.[13] Eräässä haastattelussa Ekland sanoi, että Goodnightin rooli oli paras työ, joka hänellä on milloinkaan ollut, mutta toisessa haastattelussa hän myös totesi, että rooli ei paljonkaan auttanut häntä hänen urallaan.[6]

Maud Adams oli jo roolia hakiessaan menestynyt malli. 007:stä ja kultaisesta aseesta tuli hänen elokuvaläpimurtonsa.[6]

Lisäksi elokuvassa näyttelivät:[11]

 Näyttelijä   …  Rooli  
  Hervé Villechaize   …  Nick Nack  
  Clifton James   …  seriffi J. W. Pepper  
  Richard Loo   …  Hai Fat  
  Soon-Tek Oh   …  luutnantti Hip  
  Marc Lawrence   …  gangsteri Rodney  
  Bernard Lee   …  M  
  Lois Maxwell   …  Miss Moneypenny  
  Marne Maitland   …  Lazar  
  Desmond Llewelyn   …  Q  
  James Cossins   …  Colthorpe  
  Yiu Lam Chan   …  Chula  
  Carmen Sautoy   …  tanssija Saida  
  Gerald James   …  professori Frazier  
  Michael Osborne   …  merivoimien luutnantti  
  Michael Fleming   …  viestintäupseeri  
  Sonny Caldinez   …  Kra, Scaramangan huoltomies  
Elokuvassa näyttelivät myös seuraavat henkilöt, mutta heidän nimiään ei mainita lopputeksteissä:[11]
 Näyttelijä   …  Rooli  
  Leslie Crawford   …  saluunan ampujanukke  
  Gordon Everett   …  Gibson  
  Michael Goodliffe   …  Tanner  
  Ray Marioni   …  Al Capone -nukke  
  Joie Pacharintraporn   …  Cha[12]  
  Terry Plummer   …  Rahman[12]  
  George Silver   …  yökerhon omistaja[12]  
  Rocky Taylor   …  Hammud[12]  
  Francoise Therry   …  Chew Mee[17]  
  Nikki van der Zyl   …  Chew Meen ääni  
  Yuen Qiu   …  Nara[12]  

Hervé Villechaize’iin päädyttiin, koska Hamilton kertoi haluavansa konnan apuriksi minikokoisen Oddjobin.[12]

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Peninsula -hotelli Hongkongissa. Kuva vuodelta 2014. Hotelli esiintyy elokuvassa ja tuotantoryhmä myös majoittui siellä.
Thaimaalaista saaristoa, jossa elokuvaa kuvattiin. Keskellä Ko Tapun saari, jonka ympärillä levittäytyy Khow-Ping-Kan. Kuva vuodelta 2013.

Kultaisen aseen kuvauksia suunniteltiin aluksi Iraniin, joka oli yksi Flemingin romaanin tapahtumapaikoista.[18] Tuotantoyhtiö kävi paikan päälläkin autiomaassa, paikassa, jossa he luulivat, että Bamin historiallinen kaupunki sijaitsi. Kyse oli kuitenkin eri kaupungista.[6] Jom kippur -sodan myötä elokuvalle päätettiin kuitenkin etsiä jokin toinen kuvauspaikka. Yhtiön edustajat kävivät sen jälkeen Libanonin Beirutissa, mutta pitivät sitä kuvauksellisesti liian mielenkiinnottomana paikkana.[18] Sinclair McKayn mukaan ohjaaja Hamilton päätti sijoittaa elokuvan Kaukoitään ja Thaimaahan, sillä Phuketin seudun saaret olivat tehneet häneen aiemmin vaikutuksen. Phuket ei ollut tuolloin vielä matkailukohde.[6] John Corkin ja Collin Stutzin kirjoittaman James Bond -ensyklopedian mukaan Hamilton olisi halunnut sijoittaa loppuhuipennuksen Halonginlahdelle Vietnamiin, mutta tuotantoryhmä ei saanut kuvauslupaa Pohjois-Vietnamiin. Tuotannonsuunnittelija Peter Murton näki Lontoon metrossa mainosjulisteita Halonginlahtea muistuttavasta Phuketista. Tämän myötä työryhmä kävi tutustumassa Thaimaassa ja päätti sijoittaa elokuvan sinne.[12] Kuvauspaikoiksi valikoituivat lopulta Thaimaan Phang Ngan lahti ja Bangkok sekä Hongkong ja Macao.[18]

Tuotantoryhmä majoittui The Peninsula -hotelliin, joka oli myös kuvauspaikka.[13] Myös RMS Queen Elizabethin osin uponnut hylky oli kirjoitettu osaksi elokuvaa.[18] Tuottaja Broccoli sai idean hylyn käyttämisestä elokuvassa, kun hän oli työryhmän mukana tutustumassa Hongkongiin.[12] Elokuvassa esiintynyt Bottoms Up -klubi on oikea baari, joka sijaitsee Tsim Sha Tsuissa. Hai Fatin tiluksille sijoittuvat kohtaukset on kuvattu Dragon Gardenissa.[18]

Macaossa elokuvaa kuvattiin kelluvassa, laivaan rakennetussa Macau Palace -kasinossa kahtena tai kolmena iltana.[18][13] Broccoli pelkäsi, että kuvausryhmä tuhlaisi kasinolla kaikki rahansa, joten hän ei antanut heidän nostaa sen viikon palkkojaan kokonaan.[13]

Tuotantoryhmä viipyi muutaman viikon ajan Bangkokissa, jonka klongeilla venetakaa-ajokohtaus kuvattiin.[18][13] Takaa-ajokohtauksessa kuljetaan myös kelluvan torin läpi.[12] Karatekouluun sijoittuva kohtaus kuvattiin Muang Boranin ulkoilmamuseossa.[18]

Bond-elokuvien näyttelijät saavat yleensä kuninkaallisen kohtelun: heidät majoitettiin hienoimpiin hotelleihin, he saivat erinomaista ruokaa ja kyydin joka paikkaan – Yaphet Koton sanoin he saivat elää James Bondin elämää. Poikkeuksen tähän teki tämän elokuvan kuvausryhmän Phuketissa viettämä muutama päivä, jolloin ryhmä asutettiin alkeellisiin oloihin.[6] Ryhmä majoittui Pang Nan kylässä.[13] Kylässä ei ollut tilaa, jossa koko tuotantoryhmä olisi voinut majoittua, joten ryhmä yöpyi siellä täällä.[19] Paikkakunnan ainoa hotelli maalattiin tuotantoryhmää varten, että se olisi vähän paremmassa kunnossa.[19][13] Hotellissa oli kuusi huonetta: oman huoneensa saivat Broccoli, Hamilton, Moore, Lee, Adams ja Ekland.[13] Miehet antoivat naisten yöpyä huoneissa, joissa oli vessat.[19] Eräs tuotantoryhmästä kertoi, että rakennus, johon hänet majoitettiin, oli varsinaisesti bordelli.[6]

Elokuvaa kuvattiin Khow-Ping-Kanilla, jonne kuvausryhmän piti mennä joka päivä veneellä majapaikastaan.[19] Kuvausryhmän piti herätä aikaisin ja kulkea tunnin matka veneellä, jossa oli matalat reunat, niin että liitokalat hyppivät veneen yli tai joskus veneeseen sisään. Perillä näyttelijät maskeerattiin ja puettiin rooliasuihinsa saaren lähelle ankkuroidussa pukuhuoneveneessä. Turistit tulivat saarelle ottamaan valokuvia kuvauksista, minkä vuoksi useita otoksia meni pilalle. Kuvausryhmän varusteet jätettiin saareen yöksi ja pari henkilöä palkattiin vartioimaan niitä. Eräänä aamuna kuvausryhmän suuret generaattorit olivat kadonneet. Saari, jolla elokuvaa kuvattiin, oli kuvausten aikaan asumaton, mutta nykyään se on matkailukohde, jossa on useita kauppoja.[13] Se tunnetaan nimellä ”James Bond Island”.[18]

Toisen tuotantoryhmän piti lähteä Bangkokista, koska siellä syttyi mellakoita. Kun ensimmäinen ryhmä palasi Britanniaan kuvaamaan studio-osuuksia, kuvaaja piti vaihtaa. Aiemmat Bond-elokuvat kuvannut Ted Moore ei pystynyt kuvaamaan elokuvaa loppuun. Hänen tilalleen saatiin Oswald Morris.[12] Studiokuvaukset tehtiin Pinewood Studiosilla.[11]

Kierrehyppy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auto, jolla elokuvan kierrehyppytemppu ajettiin. Kuva on brittiläisestä National Motor Museumista.

Elokuvassa on kohtaus, jossa auto hyppää rampista (joka on naamioitu romahtaneeksi puusillaksi), kääntyy ilmassa ympäri 360 astetta ja laskeutuu joen toiselle rannalle.[19][12] Hamilton oli nähnyt tempun amerikkalaisessa autonäytöksessä ja halusi käyttää sitä Bond-elokuvassa. Hän päätti, että temppua voitaisiin käyttää kohtauksessa, jossa auto ylittäisi romahtaneen sillan. Tuotantoryhmä löysi Thaimaasta sopivan paikan, jossa kohtaus voitaisiin kuvata. Elokuvaan kuvattiin takaa-ajokohtaus, jotta saataisiin syy, miksi auto hyppäisi joen yli. Temppu valmisteltiin huolella.[19] Broccoli otti yhteyttä rallikuski Jay Milliganiin, joka oli tehnyt ”Astron kierrehypyn” ensimmäisen kerran Houstonin Astrodome-stadionilla vuonna 1972.[20] Tuottajat ostivat oikeudet ajoneuvo-onnettomuuksia simuloivan Raymond McHenryn tietokoneella kehittämään stunttiin.[12] Liikenneturvallisuusvirastolle työskennelleet Cornellin yliopiston tutkijat laativat tempusta tietokonesimulaation, jonka perusteella tuotantoryhmä valmisteli tempun.[20] Milliganin sijaan autoa ajaa elokuvassa hänen avustajansa, sijaisnäyttelijä Loren ”Bumps” Williard, joka ei ollut ikinä ennen tehnyt kyseistä temppua.[12][19][20] Temppu tehtiin AMC Hornet -autolla ja se kuvattiin kahdeksalla eri kameralla.[20] Temppu onnistui ensimmäisellä otolla, joten Broccoli maksoi hänelle bonuksen.[13] Elokuvassa temppu esitetään hidastettuna.[20] Säveltäjä Barry lisäsi kohtaukseen koomisen tinapillin vihellyksen, mitä hän on myöhemmin kertonut katuvansa.[21][12]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi otetta elokuvan musiikista. Elokuvan musiikki perustuu vahvasti sen tunnuskappaleeseen ”The Man with the Golden Gun”. Oheiset otteet ovat rakkaus- ja toimintakohtauksista, joissa käytettiin samaa melodiaa. Musiikin on säveltänyt John Barry.

Elokuvan musiikin sävelsi John Barry.[10] Hänet kiinnitettiin tuotantoon niin myöhäisessä vaiheessa, että hänelle jäi vain kolme viikkoa aikaa musiikin tekemiseen. Elokuvan tunnuskappaleen ”The Man with the Golden Gun” esittää Lulu.[9] Laulun sanoitti Don Black.[22] Kappaleen sovitus yhdistää ensimmäisten Bond-elokuvien big band -tyyliä ”Live and Let Dien” rock-tyyliin.[23] Elokuvan musiikki perustuu vahvasti tunnuskappaleeseen: Barry ei tällä kertaa säveltänyt erillistä rakkaus- ja toimintamusiikkia, vaan käytti samaa säveltä kummassakin yhteydessä.[9] Luodakseen kaakkoisaasialaista tunnelmaa hän käytti cimbalom-soitinta.[12]

Capitol Records julkaisi elokuvan musiikista albumin, The Man with the Golden Gun, vuonna 1975.[24][25] Albumi tai elokuvan tunnuskappale eivät kumpikaan päässeet myydyimpien listoille. Albumiin oli tehty hyvin vähän jälkituotantoa, joten se ei tuonut elokuvan musiikkiin paljon lisäarvoa.[9] Lulu totesi myöhemmin, että hänen esittämänsä tunnuskappale oli huono yritys mukailla Shirley Basseytä.[26]

Alice Cooper, joka piti John Barryn musiikista, teki kappaleen nimeltä ”Man with the Golden Gun” ja toivoi, että elokuvien tuotantoyhtiö kiinnostuisi kappaleesta. Tuottajat eivät kuitenkaan tienneet kappaleesta ennen kuin se ilmestyi vuonna 1973 albumilla Muscle of Love. Kappaletta ei otettu elokuvan tunnuskappaleeksi, mahdollisesti koska se olisi ollut elokuvan ilmestyessä jo vuoden vanha eikä se saisi ihmisiä ostamaan elokuvan soundtrack-albumia.[26]

Julkaisu ja suosio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan suomalaiset televisioesitykset[27]
Esityspäivä Kanava
25.11.1991 MTV1
13.12.1992 TV3
8.2.1997 MTV3
5.7.1997 MTV3
23.9.2000 MTV3
24.12.2003 MTV3
2.10.2006 MTV3
5.12.2008 MTV3
19.9.2009 MTV3
5.3.2011 Sub
1.3.2014 Nelonen
9.5.2015 Nelonen

Elokuvan ensi-ilta oli 18. joulukuuta 1974 Odeon Leicester Squareissä. Prinssi Philip, Edinburghin herttua oli paikalla tilaisuudessa.[28] Elokuvan levittäjä oli United Artists.[29] 007 ja kultainen ase oli ensimmäinen Bond-elokuva, joka esitettiin Kremlissä. Tuottaja Broccoli oli paikalla Kremlin-esityksessä.[28] Suomen ensi-ilta oli 20. joulukuuta 1974 Helsingin Bio Rexissä.[27] Elokuva sai teatterikierroksellaan yhteensä 420 450 katsojaa Suomessa. Vuonna 1974 Suomen ensi-iltansa saaneista elokuvista 007 ja kultainen ase sai kolmanneksi eniten katsojia.[30]

Elokuvan tuotto oli 97,6 miljoonaa dollaria.[14] Levittäjä tienasi elokuvasta 37,3 miljoonaa dollaria, josta vain 9,4 miljoonaa tuli Pohjois-Amerikan markkinoilta.[15] Elokuva ei ollut floppi, mutta edeltäjiinsä verrattuna se oli kaupallinen pettymys.[10] Se sai vähemmän katsojia Yhdysvalloissa kuin yksikään sarjan aiempi elokuva.[12] Länsisaksalaisen kolmen miljoonan katsojan myötä annettavan Goldene Leinwand -tunnustuksen elokuva sai tammikuussa 1977.[31]

Elokuvan jälkeen kesti kolme vuotta, ennen kuin seuraava Bond-elokuva, 007 rakastettuni, ilmestyi. Se oli sarjan pisin tauko siihen asti. Syinä olivat toisaalta olettamukset, että sarjasta oli loppumassa puhti, ja toisaalta se, että Harry Saltzman lopetti Bond-elokuvien tuottamisen, mistä seurasi kiistoja sarjan oikeuksista.[10] Saltzman antoi talousvaikeuksiensa vuoksi Danjaqin osakepääomansa vakuudeksi, että sai lainaa. Saltzmanin lisääntyvien ongelmien vuoksi pankit julistivat lunastusoikeuden menetetyksi. Danjaqin yhtiösopimus oli kieltänyt Broccolia ja Satzmania käyttämästä yhtiön osakepääomaa vakuutena, joten tuottajien välit kiristyivät vuoden 1975 loppuun mennessä. Saltzmanin oli myytävä 40 prosentin osuutensa yhtiöstä ja Broccoli aloitti häntä vastaan pitkän ja katkeran oikeusprosessin. Osakepääoma myytiin lopulta United Artistsille. Näiden järjestelyjen vuoksi seuraavan Bond-elokuvan suunnittelu keskeytettiin. Guy Hamilton oli aikonut ohjata sarjan seuraavankin elokuvan, mutta hän lähti nyt ohjaamaan toista elokuvaa. Elokuvasarjan tulevaisuus oli tässä vaiheessa epävarmaa.[32]

Elokuvan televisioensi-ilta oli joulupäivänä 1980. Kyseisen esityksen televisioyleisö on yhä (2012) Bond-sarjan suurin.[33] Suomessa elokuva on esitetty televisiossa 1990-luvun alusta lähtien noin joka toinen vuosi.[27]

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisvastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaiskritiikin vallitseva näkemys elokuvasta oli, että James Bond -elokuvasarja alkoi olla väsynyt.[15] Financial Times totesi aikalaiskritiikissään, että sarja tuntuu menneen automaattiohjaukselle ja Mooren teennäinen ja hyväkäytöksinen Bond ei onnistu täyttämään Sean Conneryn saappaita.[6] Derek Malcolm kirjoitti The Guardianissa, että käsikirjoitus ontui ja Mooren näyttelijänsuoritus ei parantanut tilannetta.[15] Tom Milne kirjoitti The Observerissä, että sarja oli aallonpohjassaan. Hän ei arvostanut sitä, että elokuva mukaili hongkongilaisia taisteluelokuvia ja Carry On -elokuvien rivouksia.[6][15] Jay Cocks kirjoitti Timessä, että olisi parasta jos Bond jäisi eläkkeelle ja jäisi odottamaan, että hänen aikansa taas koittaisi. Cocksin arvio oli, että Bond ei ollut enää tuore mutta ei vielä kelvannut antiikista.[15] Evening Standard kiitti elokuvaa siitä, että Christopher Lee suoriutui roolistaan hyvin.[6]

Myöhempiä arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultaista asetta käyttävä palkkamurhaaja Francisco Scaramanga (vas., Christopher Lee) kohtaa elokuvassa agentti James Bondin (Roger Moore). Lee oli Bond-kirjojen kirjoittajan Ian Flemingin serkku. Moni kriitikko piti Leen roolityötä eräänä elokuvan parhaimmista puolista.

007 ja kultainen ase -elokuvaa pidetään yleisesti huonoimpana 1970-luvun James Bond -elokuvana.[10] Rotten Tomatoes -sivuston keskiarvon mukaan elokuva on saanut kriitikoilta keskiarvosanan 5,2/10 ja 46-prosenttisesti kiittävän arvion. Sivuston yhteenveto 39:stä arvostelusta on, että kyseessä on keskinkertainen Bond-elokuva, jonka puutteita ovat kaksimielinen dialogi, vempainten vähäisyys ja se, että antagonisti jättää päähenkilön varjoonsa.[34] Vuonna 2006 IGN valitsi 007:n ja kultaiseen aseen huonoimmaksi Bond-elokuvaksi.[35]

James Chapmanin mukaan elokuvassa on monia upeita kohtia ja erinomainen antagonisti, mutta kaiken kaikkiaan hän pitää sitä yhtenä huonoimmista Bond-elokuvista. Hän pitää perustavanlaatuisena virheenä elokuvan käsikirjoituksen rakennetta, joka yhdistää kaksi vain ohimennen ja satunnaisesti toisiinsa liittyvää juonta: Bondin ja Scaramangan suhdetta käsittelevän juonen, jota Chapman pitää paljon mielenkiintoisempana, sekä aurinkovoimajuonen. Tarinan kaksijakoisuus aiheutti muun muassa sen, että kun Scaramanga-juoni päättyy, aurinkovoimajuoni vielä jatkuu. Chapmanin mielestä Scaramanga-juonen päättymisen olisi pitänyt olla elokuvan huipentuma ja sitä seuraava kohtaus, joka päättää aurinkovoimajuonen, on tylsä ja tarpeeton. Hänen mielestään elokuva epäonnistuu tasapainoillessaan tyyliltään komedia- ja toimintatrillerin välillä. Chapman myös pitää elokuvan itämaisista nimistä tekemiä pilaväännöksiä piinaavina ja ehkä myös rasistisina.[15]

Elokuvakirjailija ja -toimittaja Michael Brooke pitää ajattelemattomana, että elokuvassa on komedian piirteitä. Elokuvan juoni on Brooken mielestä vain tekosyy yhdistää toimintakohtaukset toisiinsa. Elokuvan Bond-tyttö Mary Goodnightia Brooke pitää epäuskottavana hahmona. Maud Adamsin roolityötä Brooke sen sijaan pitää paljon vakuuttavampana. Adams näytteli myöhemmissä Bond-elokuvissa vielä kaksi eri roolia. Christopher Leen näyttelemää Scaramangaa Brooke pitää eräänä ikimuistoisimpana Bond-elokuvien antagonistina.[10]

Sinclair McKayn mielestä elokuva vaikuttaa siltä, että ohjaajan, käsikirjoittajan ja lavastajan luovuus oli ehtymässä. Lavasteet ovat McKayn mielestä liian ruskeita ja tylsiä. Myös hahmoja on vähän, niin että kadut ja käytävät vaikuttavat autioilta. Loppukohtauksessakin on niin vähän ihmisiä, että se ei tunnu lainkaan spektaakkelilta. Lisäksi McKay pitää elokuvan tunnuskappaletta kitschinä. McKayn mielestä elokuvan ainoa hyvä puoli on Christopher Leen hyvä roolisuoritus.[6]

Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Queen Elizabethin hylky Hongkongin edustalla. Kuva vuodelta 1972. Elokuvassa hylky on Britannian salaisen palvelun tukikohta, minkä James Chapman on tulkinnut symboloivan Britannian heikentymistä.

James Chapman on huomauttanut, että kuten aiemminkin, tässäkin Bond-elokuvassa on eräänä teemana Britannian heikentyminen. Salaisella palvelulla on Hongkongissa tukikohta symbolisesti Queen Elizabethin uponneessa hylyssä ja kommunistinen Kiina koetaan uhaksi.[15] Sinclair McKayn mielestä Bondista yritettiin tähän elokuvaan tehdä entistä kulmikkaampi. Siinä missä camp oli ollut muotia 1960-luvulla, realismi oli nyt valtaamassa alaa. Kovapintainen ja karkea sankarius oli yleistymässä elokuvissa muutenkin, kun katastrofielokuvat olivat tulossa muotiin.[6]

Mediatutkija Tuuli Eltosen mukaan Bond-elokuvien roistot esitetään rasistisesti: kuten moni muukaan sarjan roisto, Kultaisen aseen Francisco Scaramanga ei ole puhtaasti brittiläinen. Scaramangan suhtautumista rakastajattareensa Eltonen pitää elokuvasarjan ehkä misogyynisimpänä valtasuhteena. Hahmon misogynia lisää sen epäilyttävyyttä ja epämiellyttävyyttä, mitä Eltonen pitää osana hahmon rasistista käsittelyä. Eräässä kohtauksessa Scaramanga kuljettaa asetta rakastajattarensa vartalolla ja huulilla, mikä kietoo seksuaalisuuden ja uhan toisiinsa ja tekee Eltosen tulkinnan mukaan aseesta roiston ja tämän rakastajattaren valtasuhteen symbolin.[3] Lisäksi Eltonen nostaa esiin, että Roger Mooren tähdittämissä Bond-elokuvissa Bondin hahmoon kohdistettiin huumoria ja tämä vietiin pisimmälle Kultaisessa aseessa. Elokuvassa M vitsailee Bondista, Bond nielaisee kultapalan ja lähtee apteekkiin ostamaan ulostuslääkettä sekä yrittää naamioitua Scaramangaksi, mutta epäonnistuu ja jää kiinni. Kun Bond yrittää puolustaa kollegansa sukulaistyttöjä, nämä puolustavatkin Bondia. Lisäksi Bond myöhästyy pakoautosta ja joutuu juoksemaan.[2]

Bond (oik.) uhkailee Andrea Andersia (Maud Adams). Kohtausta on arvosteltu alentuvasta suhtautumisesta naisiin, sopimattomuudesta perhe-elokuvaan ja ylipäätään sen tunteettomuudesta. Kultaiseen aseeseen Bondista pyrittiin tekemään kovapintaisempi, minkä vuoksi jotkut ovat pitäneet elokuvan Bondia epämiellyttävänä hahmona.

Eltosen mukaan Bondin hahmo suhtautuu elokuvan naishahmoihin, Andrea Andersiin ja Mary Goodnightiin, alentuvasti ja holhoavasti. Bond esimerkiksi satuttaa Andersia tilanteessa, jossa Anders on selvästi altavastaajana. Myöhemmissä Bond-elokuvissa ei enää ollut vastaavia kohtauksia.[4] Mary Goodnightia Eltonen pitää perinteisen naistyypin mukaisena hahmona. Hän edustaa tyhmän blondin ja bimbon stereotyyppiä. Eltonen toteaa, että Goodnight esitetään naurun kohteena, mutta huomauttaa, että stereotypian liioiteltu korostaminen paljastaa sen keinotekoisuuden, mikä saattaa myös tehdä ennakkoluuloja naurettaviksi.[36] Lisäksi Goodnight osoittaa heikon naiskuvan vastapainoksi ironiaa Bondia kohtaan, mikä tuo Eltosen mukaan mielenkiintoisen poikkeuksen muuten yksiulotteiseen naiskuvaan.[37] Lisäksi Eltosen mukaan useammassa Bond-elokuva uusinnetaan patriarkaalista fantasiaa, jossa naiset palvelevat miehiä. Kultaisessa aseessa näin tehdään kohtauksessa, jossa Bond herää taistelukoulussa ja on naisten hemmoteltavana.[38]

McKay arvostelee sitä, että Bond lyö elokuvassa naista, vaikka Bond-elokuvat ovat perhe-elokuvia. Naisen lyöminen ei hänen mielestään sopinut Moorelle, joka tunnettiin hyväkäytöksisenä ja joka tiesi olevansa lapsille sankarihahmo. McKay pitää elokuvan Bondia ylipäätään ikävänä ihmisenä: sen lisäksi että hän on aggressiivinen Andersia kohtaan, hän suhtautuu Goodnightiin epäkohteliaasti ja ajattelemattomasti, Nick Nackiin raa'asti ja jopa tuntemattomaan katupoikaan töykeästi. McKay ihmettelee elokuvantekijöiden asennetta naisia kohtaan: toinen naispäähenkilöistä on passiivinen uhri ja toinen pölkkypää. Elokuvan mainoksissa naispäähenkilöitä käytettiin vähäpukeisina koristeina. McKayn mielestä elokuva suhteutuikin naisiin halveksuvammin kuin mikään muu Bond-elokuva. Hän arvelee, että tuotantoryhmä halusi näpäyttää elokuvan tekoaikaan aktiivista feminististä liikettä ja näyttää naisen paikan.[6]

Moore kirjoitti muistelmissaan Nimeni on Moore, Roger Moore (2008, suom. 2009), että ohjaaja Hamilton halusi tehdä Bondista Kultaista asetta varten aiempaa kovaotteisemman. Moore kutsuu muistelmissaan Bondin väkivaltaa Andersia kohtaan tunteettomaksi. Mooren mukaan se ei sopinut hänelle ja hän kirjoittaa, että olisi antanut ymmärtää, että Bondin kuuluisi saada tiedot Andersilta viekoittelemalla, mutta että säälimättömämpi asenne oli Hamiltonin tahto.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brooke, Michael: Man with the Golden Gun, The (1974) BFI Screenonline. Lontoo: British Film Institute. Viitattu 3.10.2015. (englanniksi)
  • Chapman, James: Licence to Thrill – A Cultural History of the James Bond Films. New York: Columbia University Press, 2000. ISBN 0-231-12049-4. (englanniksi)
  • Cork, John & Collin Stutz: James Bond -ensyklopedia. Uusi laajennettu painos. Suom. Raija Becks & Henrik Laine. Helsinki: Readme.fi, 2015. ISBN 978-952-321-031-8.
  • Eltonen, Tuuli: 007 ja tähtäimessä sukupuoli. Helsinki: Multikustannus, 2009. ISBN 978-952-468-218-3.
  • Giammaarco, David: For Your Eyes Only – An Insider's View of the Bond Films. Toronto: ECW Press, 2002. ISBN 1-55022-499-9. (englanniksi)
  • McKay, Sinclair: The Man with the Golden Touch – How the Bond Films Conquered the World. Lontoo: Aurum Press, 2008. ISBN 978-1-84513-355-9. (englanniksi)
  • Moore, Roger: Nimeni on Moore, Roger Moore. Toimittanut Gareth Owen. Suom. Sirkka Tuovinen. Helsinki: Like, 2009. ISBN 978-952-01-0166-4.
  • Moore, Roger & Gareth Owen: Bond on Bond – 50 vuotta Bond-elokuvia. Suom. Petri Stenman. Helsinki: Like, 2012. ISBN 978-952-01-0793-2.
  • Weiner, Robert G. & B. Lynn Whitfield & Jack Becker: James Bond in World and Popular Culture – The Films Are Not Enough. Toinen painos. Newcastle upon Tyne: Cambridge Scholars Publishing, 2011. ISBN 978-1-4438-2867-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Eltonen, s. 114.
  2. a b Eltonen, s. 68–69.
  3. a b c d Eltonen, s. 93 ja 95.
  4. a b Eltonen, s. 70–71.
  5. Phipps, Keith: The Man With The Golden Gun by Ian Fleming The A.V. Club. 22.4.2010. Chicago: The Onion. Viitattu 3.10.2015. (englanniksi)
  6. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v McKay, s. 166–177.
  7. a b Giammaarco, s. 123–125.
  8. Chapman, s. 149–150.
  9. a b c d e f g Hubai, Gergely: ”Recapturing the Midas Touch: A Critical Reading of the Bond Songs’ Chart Positions”. Teoksessa James Bond in World and Popular Culture, s. 135.
  10. a b c d e f g h i Brooke, Michael: Man with the Golden Gun, The (1974) BFI Screenonline. Lontoo: British Film Institute. Viitattu 3.10.2015. (englanniksi)
  11. a b c d e Man with the Golden Gun, The (1974) BFI Screenonline. Lontoo: British Film Institute. Viitattu 3.10.2015. (englanniksi)
  12. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Cork & Stutz, s. 310–311.
  13. a b c d e f g h i j k l m n o Moore 2009, s. 235–243.
  14. a b c Moore & Owen 2012, s. 206.
  15. a b c d e f g h i j k l m n Chapman, s. 172–177.
  16. a b Moore & Owen 2012, s. 57.
  17. Sandiford, Theda & Angiolillo, Vincent: The Complete History of Bond Girls 24.10.2012. New York: Complex Media. Viitattu 3.1.2016. (englanniksi)
  18. a b c d e f g h i Moore & Owen 2012, s. 136–138.
  19. a b c d e f g Giammaarco, s. 147–149.
  20. a b c d e Moore & Owen 2012, s. 105.
  21. Topelius, Taneli: Pakovälineinä sukset, veneet, sellokotelo... 10 huimaa Bond-takaa-ajokohtausta – äänestä paras! 31.10.2015. Ilta-Sanomat. Viitattu 8.1.2016.
  22. Chapman, s. 299.
  23. McDermott, Mark R.: ”’He Strikes Like Thun-n-n-nder-r-r-r-BALL-L-L-L-L-L!’ – The Place of the James Bond Theme Song”. Teoksessa James Bond in World and Popular Culture, s. 107.
  24. Man With The Golden Gun – Man with the Golden Gun, film score AllMusic. San Francisco: All Media Network. Viitattu 8.11.2015. (englanniksi)
  25. John Barry – The Man with the Golden Gun (Original Soundtrack) AllMusic. San Francisco: All Media Network. Viitattu 8.11.2015. (englanniksi)
  26. a b Britton, Wesley: ”007 on the Turntable: The Bond Music Off-screen”. Teoksessa James Bond in World and Popular Culture, s. 93.
  27. a b c Man with the Golden Gun, The (1974) Elonet. Helsinki: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 29.12.2015.
  28. a b Moore & Owen 2012, s. 191.
  29. Harper, Sue & Smith, Justin: British Film Culture in the 1970s – The Boundaries of Pleasure, s. 271. Edinburgh University Press, 2012. Ote Google-kirjoista (viitattu 30.12.2015). (englanniksi)
  30. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1974 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 8.1.2016.
  31. Der Mann mit dem goldenen Colt Goldene Leinwand. Wiesbaden: Filmecho/Filmwoche. Viitattu 28.12.2015. (saksaksi)
  32. Moore 2009, s. 247.
  33. Moore & Owen 2012, s. 8.
  34. The Man with the Golden Gun (1974) Rotten Tomatoes. San Francisco: Flixster. Viitattu 4.10.2015. (englanniksi)
  35. James Bond's Top 20 IGN Entertainment. 17.11.2006. New York: Ziff Davis. Viitattu 21.11.2015. (englanniksi)
  36. Eltonen, s. 110, 114–115 ja 146.
  37. Eltonen, s. 175.
  38. Eltonen, s. 36–37.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 007 ja kultainen ase.