Peter Lamont

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peter Lamont on elokuvien tuotantosuunnittelija. Hän on voittanut Oscarin elokuvasta Titanic ja ollut kolme kertaa Oscar-ehdokkaana. Lamont on työskennellyt usean James Bond -elokuvan tuotannossa.

Lamont lopetti taideopintonsa vuonna 1946 ja meni töihin Pinewood Studiosille, aluksi lähetiksi. Hän tuli mukaan elokuvan 007 ja Kultasormi tuotantoon piirtäjäksi. Lamont suunnitteli elokuvaan Fort Knoxin ulkopuolen. Hän jatkoi James Bond -elokuvien parissa ja yleni piirtäjästä lavastajaksi, sitten Art Directoriksi ja lopulta tuotantosuunnittelijaksi. Hän ei ollut tekemässä Bond-elokuvaa Huominen ei koskaan kuole (1997), koska oli samanaikaisesti tehdyn Titanicin tuotantosuunnittelija. Lamont sai elokuvasta Oscar-palkinnon. Hän oli aiemmin ollut Oscar-ehdokkaana kolme kertaa: elokuvista Viulunsoittaja katolla (1971), 007 rakastettuni (1977) ja Aliens – paluu (1986). Art Director -kilta myönsi Lamontille palkinnon elokuvasta Casino Royale (2006).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Cork, John & Collin Stutz: James Bond -ensyklopedia, s. 319. Uusi laajennettu painos. Suomentanut Raija Becks & Henrik Laine. Helsinki: Readme.fi, 2015. ISBN 978-952-321-031-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peter Lamont Internet Movie Database. Seattle: Amazon.com. (englanniksi)