Clifton James

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Clifton James (29. toukokuuta 192015. huhtikuuta 2017[1]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.

James valmistui The Actors Studiosta. Hän näytteli sivuosia Manhattanilla kuvatussa elokuvassa Alaston satama (1954) ja yli sadassa televisio-ohjelmassa. Hänen roolinsa olivat pieniä eikä hänen nimeään yleensä mainittu lopputeksteissä. Tämä muuttui, kun James näytteli louisianalaista seriffi J.W. Pepperiä vuoden 1973 James Bond -elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla. Hänen hahmonsa teki vielä paluun seuraavassa Bond-elokuvassa 007 ja kultainen ase. Jamesistä tuli 1970-luvulla etelävaltiolaisen punaniskaseriffin tunnetuin näyttelijä. Bond-elokuvien myötä James sai näkyviä rooleja muun muassa elokuvissa Hopeanuoli (1976), Karhukopla vauhdissa jälleen (1977) ja Teräsmies II (1980). James näytteli vakituisesti lyhytaikaisessa komediasarjassa Lewis and Clark vuonna 1981. Hän oli myös mukana elokuvassa Turhuuksien rovio (1990).[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Clifton James, Sheriff in James Bond Films, Dies at 96 Variety. 15.4.2017. Viitattu 15.4.2017.
  2. Clifton James Biography Rotten Tomatoes. San Francisco: Flixster. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)