Porin Ässät

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ässät)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Ässät” ohjaa tänne. Ässät on myös suomalainen yhtye. Ässien jalkapallojoukkueesta kertoo artikkeli Porin Ässät (jalkapallo).
Porin Ässät
Ässät Logo.svg
Historia RU-38
1938–1967
Porin Karhut
1960–1967
Porin Ässät
1967–
Perustettu 1967
Kaupunki Suomi Pori, Suomi
Kotiareena Isomäki Areena
– kapasiteetti 6 350
Sarja SM-liiga
Värit               
Ässät Uniform201415.PNG
Toimitusjohtaja Suomi Mikael Lehtinen
Puheenjohtaja Suomi Mikko Juusela
Päävalmentaja Suomi Ari-Pekka Selin
Kapteeni Suomi Niklas Appelgren
Yhteistyöseurat Porin Karhu HT
(Suomi-sarja)
Media Satakunnan Kansa
Radio Pori
SM-mitalit
Kultaa 3 (1971, 1978, 2013)
Hopeaa 4 (1979, 1980, 1984, 2006)
Pronssia 2 (1976, 1995)

Ässät on porilainen jääkiekkoseura. Se perustettiin vuonna 1967, kun porilaiset pääsarjatason seurat Porin Karhut ja Rosenlewin Urheilijat-38 yhdistettiin. RU-38 oli Rosenlewin tehtaiden vuonna 1938 perustama urheiluseura, ja Karhut puolestaan vuonna 1960 Porin Palloilijoiden ja Porin Kärppien yhdistämisellä syntynyt seura. Ässät on pelannut seurahistoriansa aikana kaikkina kausina pääsarjatasolla I-divisioonakautta 1989–1990 lukuun ottamatta.

Ässillä on ollut jääkiekon lisäksi toimintaa myös jalkapallossa, jota se pelasi muutaman kauden ajan SM-sarjassa perittyään Rosenlewin Urheilijoiden jättämän paikan. Ässien verivihollinen sekä tunnetuin vastustaja on Rauman Lukko, ja joukkueiden väliset ottelut tunnetaan nimellä ”Satakunnan derby”.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkiekon SM-sarjaan nousi 1960-luvun alkupuolella kaksi porilaista seuraa; Karhut ja RU-38. Molemmat nousivat nopeasti maan parhaiden seurojen joukkoon ja saavuttivat menestystä SM-sarjassa. Karhut voitti Suomen mestaruuden vuonna 1965 ja RU-38 kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1967. Porilaisseurojen välillä käytiin kovaa kilpailua niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Kaupunki oli jakautunut jyrkästi kahtia Karhujen ja RU-38:n leiriin ja kannattajien suosiosta taisteltiin. Porilaisten keskuudessa Karhut oli suositumpi, koska enemmistö porilaisista piti sitä kaupungin omana seurana. RU-38:aa taas pidettiin Rosenlewin rahoittamana ostojoukkueena, mutta silläkin oli kuitenkin kannatusjoukkonsa. Seurojen keskinäiset välit eivät olleet erityisen hyvät.[1][2]

Vaikka RU-38 voitti Suomen mestaruuden vuonna 1967, Rosenlewin tehtaalla harkittiin vakavasti urheilutoiminnasta luopumista, sillä Rosenlew katsoi että jääkiekko ei tuonut yritykselle kyllin positiivista julkisuutta, pikemminkin päinvastoin. Karhujen ja RU-38:n johtomiehet neuvottelivat seurojen yhdistymisestä kevään ja alkukesän aikana niin salassa, että joukkueiden sisäpiirikään ei saanut fuusioitumisneuvotteluista vihiä. Karhujen ongelmana oli taloudellinen alamäki, sillä seura oli panostanut pelaajahankintoihin taistelussa SM-sarjamenestyksestä ja kaupungin kiekkoherruudesta. Tulot eivät riittäneet kattamaan menoja, etenkin kun osa kannattajista oli siirtynyt Rosenlewin leiriin.[2][3]

Koska Rosenlew oli luopumassa tehtaan urheiluseurasta, Karhujen leiristä ehdotettiin että RU-38 sulautettaisiin Karhuihin. Tämä ei kuitenkaan tullut Rosenlewin puolelta kysymykseenkään, vaan seuralle oli saatava uusi nimi. Kun yhteisymmärrykseen lopulta päästiin, Rosenlew otti hoitaakseen ison osan Karhujen veloista ja lupasi tukea uutta seuraa taloudellisesti alkuvuodet. Uuden seuran nimeksi tuli Porin Ässät. Seuran synty julkistettiin kesäkuun lopulla 1967.[2][4] Nimen seuralle antoi Vilho Santala, joka toimi neuvottelijana seurojen yhdistämisessä ja joka valittiin Ässien ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Seuran patalogon suunnitteli Vesa Antikainen. Seuran väriksi valittiin punainen, joka sopi hyvin mustavalkoiseen patalogoon.[4] Jääkiekkotoiminnan lisäksi seurojen jalkapallotoiminta yhdistettiin ja Ässien jalkapallojoukkue peri RU-38:n paikan jalkapallon mestaruussarjassa.[5]

Ensimmäiset kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ässien alkutaival ei yhdistymisen jälkeen sujunut aivan ongelmitta. Karhujen ja RU-38:n pelaajien sovittaminen samaan joukkueeseen ei sujunut ilman että seurojen avainmiehet koottiin palaveriin viileiden välien lämmittämiseksi. Kahden huippuseuran yhdistyminen nosti Porissa myös haaveita siitä että nyt kaupunkiin saadaan yksi superjoukkue. Näin ei käynyt, sillä yksi kentällinen maajoukkuetason miehiä etsi itselleen uuden seuran. Lähtijät olivat pääosin edelliskauden suomenmestarin RU-38:n pelaajia. Ässien ensimmäinen joukkue koostuikin näin pääosin Karhujen pelaajista.[6]

Ässien ensimmäiset pelit syksyllä 1967 sujuivat hyvin ja jo ennen SM-sarjan alkua Ässät voitti Suomen Cupin mestaruuden. Savonlinnassa pelatussa loppuottelussa kaatui SaPKo.[7] RU-38:n mestaruuden ansiosta Ässät pelasi myös vuoden 1968 Euroopan cupissa, jossa se voitti kaksi ensimmäistä kierrosta. Puolivälierissä Berliinin Dynamo eteni kuitenkin välieriin.[6][8]

Ensimmäisellä kaudellaan 1967–1968 SM-sarjassa Ässät sijoittui Rauli Virtasen valmennuksessa neljänneksi. Uusi seura ei saanut porilaisten varauksetonta tukea, sillä yleisömäärät pienenivät jonkin verran. Yhteenlaskettu ensimmäisen kauden yleisömäärä oli 10 000 katsojaa pienempi kuin Karhujen viimeisen kauden yleisömäärä.[6] Ässien toisella kaudella yleisömäärät lähtivät kuitenkin nousuun, ja yleisömäärät nousivat jo samalle tasolle kuin mitä Karhuilla oli ollut. Toiselle kaudelle valmentajaksi tuli Karhujen entinen valmentaja Lasse Heikkilä, joka toimi joukkueen valmentajana vuoteen 1974 asti ja myöhemmin vuosina 1976–1981. Kaudella 1968–1969 Ässät oli jälleen neljäs. Seuraavaksi kaudeksi 1969–1970 Ässät koki kaksi kovaa menetystä, kun Veli-Pekka Ketola ja Alpo Suhonen lähtivät vuodeksi Jokereihin. Ässät sijoittui sarjassa kuudenneksi.[9]

Ensimmäinen mestaruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 1970–1971 Ässät sai kovan paluumuuttajan Helsingistä, kun Veli-Pekka Ketola palasi Poriin pelattuaan yhden kauden Jokereissa. Ketolan perässä Ässiin palasi myös Alpo Suhonen. Ketolan paluu kotiseuraansa synnytti muissakin pelaajissa valtavan harjoitusinnon ja valmentaja Lasse Heikkilä vei joukkueen harjoitusmatkalle Moskovaan ennen kauden alkua. Neuvostoliiton matka käynnisti jääharjoittelun silloisen mittapuun mukaan hyvin aikaisin, koska alkusyksystä ei Porissa vielä päässyt jäälle.

Kaudella 1970–1971 SM-sarjassa pelattiin ensin alkusarja jonka kuusi parasta jatkoivat loppusarjaan. Ässät sijoittui alkusarjassa kolmanneksi Jokereiden ja HIFK:n jälkeen. Loppusarjassa kaikki loksahti kohdalleen, Ässät hävisi kymmenestä ottelustaan vain yhden ja ohitti edellään olleet helsinkiläisseurat. Ässien mestaruus ratkesi jo ennen sarjan loppua. Kultamitalit varmistuivat lopulta viiden pisteen erolla hopealle tulleeseen Jokereihin.

Ensimmäinen mestaruus tuli hyökkäyskolmikon Erkki Väkiparta – Veli-Pekka Ketola – Tapio Koskinen johdolla. Myös muut ketjut ykköskentällisen takana pystyivät ratkaisuihin. Puolustuksessakin oli kovia nimiä kuten Antti Heikkilä ja Pekka Rautakallio.[9]

Mestaruuden jälkeiset kaudet sujuivat Ässiltä vaatimattomammin. Ässien joukkue pysyi mestaruuskauden jälkeen samana ja Poriin saatiin jäähalli, mutta kestomenestystä ei saavutettu. Seura sijoittui mestaruuskautta seuraavina neljänä kautena sarjan keskikastiin eikä tavoitellut mitaleita, mutta putoaminenkaan ei uhannut.[10]

Kaudelta 1975–1976 ei myöskään paljon odotettu. Pahin menetys oli Pekka Rautakallion lähtö Pohjois-Amerikkaan. Ässiin tuli kuitenkin lupaavia nuoria; Tapio Levo paikkasi Rautakallion jättämän aukon ja Harjavallan Kuparikiekosta tullut Kari Makkonen vahvisti hyökkäystä. Maalilla torjui nuori Antero Kivelä. Ässien nuori joukkue osoitti sarjassa potentiaalinsa päihittämällä sarjan kärkeen ennustetut seurat. Pahimmin sen sai kokea tuleva mestari TPS, jonka Ässät voitti 14–0. Ässien pääsy neljän parhaan pudotuspeleihin ratkesi kuitenkin vasta viimeisellä kierroksella Lukkoa vastaan. Puolivälierissä Ässät haastoi Tapparan, joka eteni finaaliin voitoin 2–0. Pronssiotteluissa HIFK:ta vastaan Ässien voitonnälkä oli suurempi ja porilaiset veivät pronssit voitoin 2–0.

Seuraavasta kaudesta 1976–1977 odotettiin vähintään yhtä hyvää suoritusta, mutta Ässät jäi sarjassa viidenneksi eikä näin ollen selviytynyt pudotuspeleihin.[11]

Mitaliputki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi 1977–1978 nosti taas menestystoiveet korkealle, kun Pekka Rautakallio ja Veli-Pekka Ketola palasivat Ässiin Pohjois-Amerikasta. Lisäksi seurassa pelasi lupaavia nuoria, kuten Arto Javanainen, Kari Makkonen, Tapio Levo ja Harry Nikander. Ässät sijoittui runkosarjan kakkoseksi Tapparan jälkeen ja nujersi välierissä TPS:n voitoin 3–2. Loppuottelusarja Tapparaa vastaan ei alkanut lupaavasti, sillä Tappara voitti ensimmäisen ottelun Tampereella 8–0. Ässät kuitenkin voitti loput ottelut, ja näin seura saavutti toisen SM-kultansa voitoin 3–1. Viimeistä ottelua Porin jäähallissa seurasi arviolta yli 14 000 katsojaa, vaikka halliin olisi saanut päästää vain silloisen kapasiteetin verran 8 600 katsojaa. Katsomossa oli näin enemmän katsojia kuin missään muussa aikaisemmassa Suomessa pelatussa jääkiekko-ottelussa. Ylitäytetyn hallin yleisömäärää puitiin myöhemmin raastuvanoikeudessa.[12]

SM-liigan alkuvuosina 1970-luvun loppupuoliskolla Ässät oli yksi liigan ehdottomista huippujoukkueista, jonka omista porilaiskasvateista (ainoa ulkopuolelta tullut oli Kari Makkonen 30 kilometrin päästä Harjavallasta) koottu raamikas joukkue herätti vastustajissa pelkoa sekä kotona että vieraissa. Joukkueen tärkein pelaaja oli kapteeni, keskushyökkääjä Veli-Pekka Ketola, joka oli palannut Pohjois-Amerikan WHA-liigasta. Ketola voitti kevään 1978 pudotuspelien pistepörssin silloisella piste-ennätyksellä.

Mestaruutta seurannut kausi 1978–1979 sujui Ässiltä odotetusti runkosarjan osalta. Joukkue voitti sen viiden pisteen erolla Tapparaan. Välierissä Ässät kaatoi HIFK:n voitoin 3–0 ja eteni finaaliin Tapparaa vastaan. Edelliskauden finalistit kamppailivat taas mestaruudesta. Loppuottelusarjasta muodostui jännitysnäytelmä. Tappara voitti kaksi ensimmäistä ottelua, Ässät kaksi seuraavaa ja loppuottelusarja venyi näin viidenteen, ratkaisevaan otteluun. Porissa pelattu ottelu päättyi Tapparan 2–5-voittoon, joten Ässät jäi hopealle.

Seuraavalla kaudella 1979–1980 Ässät ei ollut runkosarjassa läheskään edellisen kauden veroinen, sijoittuen neljänneksi. Välierissä tuli vastaan TPS, jonka Ässät kaatoi voitoin 3–1, selviytyen finaaleihin kolmatta kertaa peräkkäin. Vastaan tuli HIFK. Helsinkiläiset veivät mestaruuden voitoin 3–0, joten Ässät jäivät hopealle toisen peräkkäin.[13]

Hopeakausien jälkeen Ässät koki pahoja menetyksiä kun Veli-Pekka Ketola lähti takaisin Pohjois-Amerikkaan. NHL-liigaan lähti myös Tapio Levo. Lisäksi Risto Tuomi ja Veli-Matti Ruisma lähtivät Ruotsin sarjaan ja Erkki Väkiparta lopetti jääkiekon. Seuraavina kausina Ässät sijoittui SM-sarjan keskikastiin. Kaudelle 1983–1984 joukkue sai nimekkäitä paluumuuttajia kun Tapio Levo palasi takaisin NHL:stä ja Risto Tuomi sekä Harry Nikander Ruotsista. Joukkue vahvistui myös omista junioreista, joista oli nousemassa lisää tulevaisuuden huippupelaajia; Javanaisen ja Levon lisäksi muun muassa Kari Takko ja Christian Ruuttu. Joukkue sijoittui runkosarjan toiseksi ja päihitti välierissä Oulun Kärpät voitoin 3–2. Loppuotteluissa vastustajana oli jälleen Tappara. Ottelusarja oli tasainen. Ässät voitti ensimmäisen ottelun jatkoajalla mutta Tappara vei kolme seuraavaa. Ratkaisevan ottelun jatkoaikamaali varmisti Tapparalle mestaruuden voitoin 3–1.[14]

Vielä seuraavalla kaudella 1984–1985 Ässät selviytyi mitalipeleihin, mutta jäi kuitenkin neljänneksi. Seuraavilla kolmella kaudella 1985–88 joukkueen menestys laantui ja Ässät sijoittui SM-liigan keskikastiin. Neljän parhaan pudotuspeleihin pääsy oli kuitenkin joka kerta vain muutaman pisteen päässä, joten putoamiskarsinnatkaan eivät uhanneet. Ässissä esiintyi myös ensimmäinen ulkomaalainen kaudella 1986–87, kun kanadalainen Mark Jooris pelasi Porissa kaksi kautta.[15]

Uutta vauhtia 1-divisioonasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauteen 1988–1989 Ässät valmistautui vailla suurempia tavoitteita. Joukkueen riveistä lähti kourallinen runkopelaajia, eikä uusia kovan luokan pelaajia hankittu tiukan taloustilanteen takia, vaan peliaikaa annettiin nuorille lupauksille. Ulkomailta hankittiin Sean Toomey, Rejean Boivin ja myöhemmin Risto Tuomea tämän loukkaantumisen vuoksi paikkaamaan hankittu Brad Beck. Kausi alkoikin hyvin, mutta sarjan edetessä Ässät vajosi sarjan häntäpäähän. Viimeisellä kierroksella Ässät kohtasi jumbofinaalissa Oulun Kärpät. Asetelma oli, että voitolla Ässät nousisi karsintaviivan yläpuolelle kymmenenneksi ja säilyttäisi sarjapaikkansa ilman karsintoja. Kärpät taas joutui joka tapauksessa liigakarsintaan. Kärpät voitti ottelun 2–1 ja Ässät jäi sarjan viimeiseksi, joutuen karsimaan SM-liigapaikastaan Joensuun Kiekko-Poikia vastaan.

Karsinnoista muodostui jännitysnäytelmä. Ensimmäinen karsintaottelu Joensuussa päättyi Ässien kannalta katkerasti, JoKP voitti jatkoaikamaalilla, joka jälkeenpäin videolta katsottuna ei ollutkaan maali. Ässät voitti seuraavan ottelun Porissa, mutta Joensuussa voitti taas JoKP. Ässät voitti taas neljännen ottelun kotonaan ja ratkaisu siirtyi viidenteen otteluun Joensuuhun. Ratkaisevassa ottelussa seuran konkarit Levo, Makkonen ja Nikander ja muutamat muut antoivat kaikkensa joukkueensa eteen, mutta jenkkivahvistukset hankkivat itselleen turhia jäähyjä, eikä kaikille muillekaan Porin ulkopuolelta tulleille pelin henki ollut täysin selvä. JoKP voitti ottelun 5–3 ja Ässät putosi ykkösdivisioonaan.[16]

Putoaminen I-divisioonaan kaudeksi 1989–1990 kuitenkin nostatti Porissa kiekkokuumeen, kun kaupunkilaiset seisoivat joukkueensa takana. Yleisömäärät kasvoivat edellisistä liigakausista kun Ässien otteita seurattiin mielenkiinnolla. Divisioonakaudelle Ässät sai huippuvahvistuksia kun Arto Javanainen palasi TPS:stä ja Arto Heiskanen Lukosta. Riian Dynamosta tulivat Aleksei Frolikov ja Vladimir Durdin. Valmentajaksi tuli Matti "Mölli" Keinonen. Divisioonavierailu jäi vain kauden mittaiseksi. Ässät oli runkosarjassa ylivoimainen, rikkoen lukuisia I-divisioonan ennätyksiä ja edeten vaivatta sarjan voittoon ja liigakarsintaan. Karsinnoissa tuli vastaan JoKP. Ässät voitti ottelusarjan voitoin 3–0 ja palasi takaisin SM-liigaan.[17]

Uusi alku Tihonovin opein[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ässät ei kauan juhlinut paluutaan SM-liigaan, vaan seurassa alettiin välittömästi valmistautua seuraavaan kauteen 1990–1991. Ässillä oli liigatasoinen ryhmä jo divisioonakaudella ja joukkueen runko pysyi samana. Vahvistuksiksi osoittautuneiden ulkomaalaispelaajien Aleksei Frolikovin ja Vladimir Durdinin kanssa solmittiin jatkosopimus, mutta kohtalo puuttui peliin, sillä Durdin kuoli auto-onnettomuudessa ollessaan menossa kotikaupunkiinsa Riikaan. Hänen tilalleen hankittiin Riian Dynamosta Andrei Pjatanov. Tulevien vuosien kannalta merkittävin hankinta oli Karhu-Kissoista tullut Jari Korpisalo. Valmentajana jatkoi Matti Keinonen. Liigavauhdin opettelu vei alkukauden ajan. Ajoittain joukkue pelasi tasaisesti sarjan kärkijoukkueita vastaan mutta toisaalta romahti monesti heikompia vastaan. Seurajohto päätti palkata Keinosen tilalle valmentajaksi Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen monivuotisen valmentajan Viktor Tihonovin pojan, Vasili Tihonovin, joka oli alkukaudesta valmentanut seuran A-nuoria. Ässien nousu alkoi heti. Se voitti seuraavassa ottelussa hallitsevan mestarin TPS:n ja taisteli lopulta loppuun asti kuudennesta sijasta ja viimeisestä pudotuspelipaikasta mutta jäi siitä kuitenkin kahden pisteen päähän.[18]

Pudotuspelipaikan niukka menetys jäi kaivelemaan ja seuraavalle kaudelle 1991–1992 tavoite asetettiin jo korkeammalle. Potentiaalia oli, sillä joukkueen runko koostui kokeneista pelaajista: Arto Javanainen, Arto Heiskanen, Tapio Levo, Harry Nikander, Juha Jyrkkiö ja Aleksei Frolikov. Joukkueessa oli myös hyviä nuoria pelaajia, kuten Jokke Heinänen, Rauli Raitanen, Janne Virtanen, Olli Kaski ja Jari Levonen. Jälleen hankittiin uusi latvialaispelaaja kun Pjatanovin tilalle tuli Andrei Matitsin. I-divisioonasta hankittiin lupaavia nuoria, kun Petri Varis tuli KooKoosta ja Jouni Vento FoPS:sta. Ässät sai myös kovan luokan vahvistuksen kun maalivahti Kari Takko palasi NHL:stä kotiseuraansa. Nousun jälkeinen toinen liigakausi sujuikin Tihonovin valmennuksessa nousujohteisesti, Ässät sijoittui runkosarjassa viidenneksi ja sai pudotuspeleissä vastaansa Lukon. Ässät eteni välieriin Jokereita vastaan voitoin 2–0. Ässät pani tiukasti kampoihin Jokereiden tähtikaartille, jonka kirkkaimpana tähtenä pelasi nuori Teemu Selänne. Ässät voitti molemmat kotiottelunsa ja venytti näin sarjan viidenteen otteluun, mutta ratkaisevassa kamppailussa Jokerit oli parempija eteni finaaliin 5–0-voitolla. Pronssiottelussa HIFK vei mitalit 2–0 voitolla, joten Ässät sijoittui toisella divisioonavisiitin jälkeisellä kaudella neljänneksi.[19]

Seuraavalla kaudella 1992–1993 Porissa odotettiin Tihonovin ryhmältä jo mitaliakin, kun omat kasvatit olivat vuoden kokeneempia. Lisäksi Petri Varis ja Jari Korpisalo osoittautuivat todellisiksi vahvistuksiksi ja joukkuetta vahvistettiin vielä ulkomaalaisilla, kun Vjačeslavs Fanduļs ja Stanislav Meciar siirtyivät Ässiin. Puolustukseen tuli vielä Karri Kivi. Kokeneet Arto Javanainen ja Arto Heiskanen jatkoivat vielä uraansa, Tapio Levo siirtyi menestyksekkään uransa päätöskaudeksi Hämeenlinnaan ja Harry Nikander lopetti kiekkoilun. Runkosarjassa Ässät tuli seitsemänneksi, mikä oli pieni pettymys hyvän alkukauden jälkeen. Puolivälierissä tuli vastaan Jokerit, jolle Ässien piti olla vain suupala. Ässät kuitenkin pudotti suurella rahalla kootun joukkueen puolivälierissä suoraan voitoin 3–0. Kaikki ottelut päättyivät Ässien yhden maalin voittoon. Jokereiden jälkeen välierissä vastaan tuli toinen mestarisuosikki TPS. TPS ei kuitenkaan antanut Ässien yllättää itseään vaan turkulaiset menivät loppuotteluun voitoin 3–1. Pronssitkin jäivät saamatta kun JyP HT voitti pronssiottelun.[20]

Seuraavaksi kaudeksi 1993–1994 Ässät menetti valmentaja Vasili Tihonovin San Jose Sharksiin. Uudeksi valmentajaksi tuli entinen ässäpelaaja Veli-Pekka Ketola. Ketolan meriitit pelaajana olivat suuret, mutta valmennustaitoja epäiltiin suuresti. Epäilyt vaimenivat kun Ässät sijoittui runkosarjassa kakkoseksi. Suoritus oli varsin hyvä, sillä joukkue oli hieman heikentynyt Petri Variksen lähdön myötä. Puolivälierissä vastaan tuli Tappara, joka onnistui voittamaan Ässät kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Ässien onnistui tasoittaa voitot 2–2:een, mutta viimeisen ottelun Tappara voitti 1–4 ja eteni porilaisyleisön pettymykseksi välieriin.[21]

Ässät koki ennen kautta 1994–1995 tuntuvia menetyksiä, kun Olli Kaski lähti Ruotsiin, Vjačeslavs Fanduļs TPS:aan ja Arto Javanainen lopetti menestyksekkään uransa. Ässissä ei jääty toimettomiksi. Veli-Pekka Ketolan toimenkuvaa laajennettiin valmennuksesta myös toimitusjohtajan rooliin. Joukkueeseen hankittiin menetyksiä paikkaamaan Timo Nykopp, Harri Laurila ja Teppo Kivelä sekä tšekkipelaajat Jaroslav Otevřel ja Jiri Veber. Omista junioreista oli nousemassa myös pitkän uran myöhemmin Ässissä luonut Pasi Peltonen. Ässät sijoittui runkosarjassa kuudenneksi ja pudotti puolivälierissä HIFK:n voitoin 3–0. Välierissä Jokereita vastaan Ässät hävisi kotiottelunsa vasta jatkoajalla, mutta Helsingin otteluissa Jokerit oli musertavan ylivoimainen ja eteni loppuotteluun ansaitusti. Ässät jäi pronssipeliin, jossa vastaan asettui Satakunnan paikallisvastustaja Lukko. Raumalla pelatun ottelun voittajaksi selviytyi Ässät maalein 0–3, joten pronssimitalit päätyivät Ässille.[22][23]

Menestys hiipuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssikauden jälkeen 1995–1996 Ässien joukkuetta pidettiin jo SM-liigaa hallinneiden TPS:n ja Jokereiden ykköshaastajana. Uusia vahvistuksia olivat Pekka Virta ja Tomáš Kapusta. Ässien tehokas ykköskenttä, jonka muodostivat Jari Korpisalo, Tomáš Kapusta ja Jaroslav Otevřel, oli vastustajille pitelemätön, mutta ketju hajosi Kapustan loukkaannuttua kauden puolivälissä. Ässät aloitti kauden voittoputkella ja kaikki näytti lupaavalta. Jokerit ja TPS kuitenkin karkasivat muilta joukkueilta, mutta Ässät oli tiukasti kiinni kolmannessa sijassa loppumetreille asti. Tilanne kuitenkin muuttui helmikuussa 1996, kun Porissa pelatussa ottelussa JyP HT:ta vastaan tapahtui SM-liigahistorian vakavin tapaturma, kun Ässien tšekkipelaaja Jaroslav Otevřel loukkaantui vakavasti. Runkosarjaa oli jäljellä enää seitsemän kierrosta, mutta tapauksesta järkyttyneiden ässäpelaajien pelihalut olivat kadonneet ja Ässät voitti kaudella enää kaksi ottelua. Puolivälierissä TPS päihitti Ässät suoraan voitoin 3–0.[24]

Seuraavalle kaudelle 1996–1997 Ässät hankki kaksi kovaa vahvistusta, kun Vjačeslavs Fanduļs palasi Poriin ja Vladimír Vůjtek tuli Tšekistä. Kausi alkoi kuitenkin kuudella tappiolla, minkä jälkeen valmentajana ja toimitusjohtajana toiminut Veli-Pekka Ketola erotti itsensä valmentajan paikalta. Hänen tilalleen tuli Juhani Tamminen. Ässät nousikin lopulta huippuvahvistukseksi osoittautuneen Vůjtekin johdolla seitsemänneksi, mutta puolivälierissä TPS eteni välieriin voitoin 3–1. Myös seuraava kausi 1997–1998 toi runkosarjassa seitsemännen sijan ja putoamisen puolivälierissä HIFK:ta vastaan voitoin 3–0.[25]

Kauden 1997–1998 jälkeen Ässien pelillinen menestys ei enää kantanut joukkuetta pudotuspeleihin, ja seuraavat vuodet olivat melkoista taaperrusta organisaation joka tasolla. Konkurssikaan ei ollut kaukana, ja johtoportaan henkilöitä pidätettiin epäiltynä veronkierrosta, joskin syytteet kaatuivat sittemmin. Pohjanoteerauksena oli kausi 2000–2001, kun Ässät jäi liigan viimeiseksi.[26][27][28]

Takaisin mitaleille – ja paluu arkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuran taaperruksen myötä fanaattinen porilaisyleisö ehti joukkueen heikkojen peliesitysten myötä jo tasaantua, kunnes kiekkobuumi heräsi uudelleen kaudella 2005–2006 Ässien menestyksen myötä. Joukkue selviytyi runkosarjassa viidenneksi, kirkkaimpina tähtinään Marko Kivenmäki ja Kristian Kuusela. Joukkueessa oli myös yritteliäitä lupaavia nuoria kuten Jesse Joensuu ja Leo Komarov. Ässät yllätti ensin puolivälierissä suosikkina sarjaan lähteneen Tapparan otteluvoitoin 4–2. Välierissä vastaan tuli mestarisuosikki Oulun Kärpät. Ässät voitti ottelusarjan voitoin 3–1 ja eteni 22 vuoden tauon jälkeen finaalisarjaan. Loppuottelusarjassa HPK:ta vastaan Ässien yritys ei enää riittänyt, vaan HPK voitti mestaruuden voitoin 3–1. Yllättävän menestyksen siivittämänä porilainen kiekkobuumi auttoi seuraa nousemaan vuosikausia kestäneestä taloudellisesta ahdingosta.

TPS-kasvatti Marko Kivenmäki oli aikoinaan Veli-Pekka Ketolan löytö Norjasta. Hän pelasi Ässissä 11 kautena lähes koko SM-liigauransa ajan kevääseen 2010 saakka. Kivenmäki voitti Ässien sisäisen pistepörssin viisi kertaa. Taustalla #52, kapteeni Ville Uusitalo. Pelaajilla on yllään Ässien kotipeliasu.

Hopeakauden jälkeen koitti paluu arkeen. Kausilla 2006–2007 ja 2007–2008 Ässät sijoittui jälleen SM-liigan jälkipäähän. Joukkue epäonnistui menestyksensä hyödyntämisessä lukuun ottamatta talouspuolta, joka jäi voiton puolelle tai vain niukasti tappiolle. Valmentajaa vaihdettiin pariinkin otteeseen, ja kiekkomedia tuomitsi valmentaja Alpo Suhosen vääränä valintana.[29]

Kaudelle 2008–2009 Ässiä ennustettiin varmaksi liigajumboksi.[30][31] Joukkue kuitenkin taisteli viimeisille kierroksille asti viimeisestä pudotuspelikarsintapaikasta. Paikka pudotuspeleissä jäi saamatta ja Ässät jäi Playout-otteluihin, sijoitus runkosarjassa oli 12. eli kolmanneksi viimeinen. Playout-otteluissa haluttomasti pelannut Ässät hävisi Tapparalle voitoin 0–3 ja joutui jumbofinaaliin Lukkoa vastaan, jolle Ässät hävisi voitoin 1–3 ja joutui karsimaan liigapaikastaan Mestiksen mestaria Vaasan Sportin kanssa. Liigakarsinta herätti valtalehdistönkin seuraamaan ottelusarjaa – olivathan vastakkain tunnetusti suurisuiset valmentajat Alpo Suhonen ja Juhani Tamminen. Ässät vei kuuman sarjan voitoin 4–3, vaikka oli voitoissa jo tappiolla lukemin 2–3.[32]

Ässien A-nuoret menestyivät miehiä paremmin; kaudella 2007–2008 nuoret saavuttivat hopeaa, ja kaudella 2008–2009 A-Ässät esiintyi valmentaja Karri Kiven johdolla jälleen mitalipeleissä jääden kuitenkin neljänneksi.

Uuteen nousuun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapio Sammalkangas lokakuussa 2008.

Kauteen 2009–2010 Ässät lähti uuden päävalmentajan, oman kasvattinsa ja entisen NHL-pelaajan Pekka Rautakallion valmennuksessa. Tammikuun loppuun saakka joukkue oli hyvin mukana taistelussa kuuden parhaan suorasta playoffpaikasta, mutta kausi päättyi tasaisessa sarjassa 13. sijaan.[33] Junioripuolella kaikki kilpakiekkoikäluokat pääsivät playoff-peleihin ja B-juniorit saavuttivat pronssimitalit.

Kaudella 2010–2011 Ässiä povattiin kausiennakoissa viimeisten neljän joukkueen joukkoon,[34] mutta joukkue yllätti saavuttamalla runkosarjassa toisen sijan ja tekemällä SM-liigan ennätyksen vierasotteluiden pisteissä. Pudotuspelien puolivälierissä Ässät kohtasi "villi kortti-kierrokselta" jatkoon päässeen Bluesin. Blues selviytyi ottelusarjan voittajaksi otteluvoitoin 2–4. Rautakallio ilmoitti jo ennen joulutaukoa luopuvansa kauden jälkeen Ässien valmentamisesta, jolloin uudeksi päävalmentajaksi nousi kakkosvalmentaja Karri Kivi.

Seuraava kausi 2011–2012 sujui Ässiltä myös hyvin runkosarjan osalta. Ässät sijoittui sarjassa viidenneksi erinomaisten ulkomaalaisten, slovakialasen Tomas Zaborskyn ja kanadalaisen Stephen Dixonin johdolla. Pudotuspeleissä Ässät sai vastaansa JYPin, joka kuitenkin eteni välieriin suoraan otteluvoitoin 4–0. Koska kaksi runkosarjassa Ässien taakse sijoittunutta joukkuetta voitti puolivälierissä vastustajansa, oli Ässien loppusijoitus sarjassa seitsemäs.[35]

Kausi 2012–2013 sujui Ässiltä vaihtelevasti. Se aloitti kauden vahvasti, mutta oli vuodenvaihteeseen mennessä jäänyt pudotuspeliviivan alapuolelle. Joukkue myi ykkössentterinsä Stephen Dixonin KHL-joukkue Lokomotiv Jaroslavliin. Tammikuun lopulla Ässät aloitti seurahistoriansa pisimmän voittoputken, joka päättyi vasta runkosarjan viimeistä edellisellä kierroksella jatkoaikatappioon Oulun Kärppiä vastaan. Sarjasijoitus nousi kahdennestatoista neljänneksi. Puolivälierissä Ässät voitti KalPan otteluvoitoin 4–1. Välierät JyPiä vastaan Ässät aloitti jatkoaikavoitolla, kun Michael Ryan teki voittomaalin ajassa 92.51. Toisen ottelun Porissa Ässät voitti 2–0 ja kolmannen Jyväskylässä 1–4. JyP kavensi tilanteen 1–2-vierasvoitollaan, mutta Ässät voitti viidennen ottelun 0–1 ja eteni loppuotteluihin. Ensimmäisen loppuottelun Tampereen Tappara voitti 2–1 Jukka Peltolan tehtyä voittomaalin viisi sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Toisen finaaliottelun Porissa voitti Ässät maalein 5–1. Kolmannessa ottelussa Tappara oli parempi maalein 3–2, ja voittomaalin teki Niclas Lucenius vain sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua. Neljännen ottelun Ässät voitti kotihallissaan maalein 4–0. Viidennessä finaaliottelussa Ässät otti vierasvoiton maalein 1–2. Voittomaalin viimeisteli Ville Uusitalon syötöstä Veli-Matti Savinainen kolmannessa jatkoerässä ajassa 108.59. Ottelu oli SM-liigahistorian pisin finaaliottelu ja kaikki pudotuspelit mukaan laskien kolmanneksi pisin.

Ässät voitti Suomen mestaruuden voitettuaan Tapparan kuudennessa finaalissa 3–2 Jyri Marttisen maalilla, ja samalla koko ottelusarja meni Ässille 4–2. Edellisen mestaruutensa porilaiset olivat voittaneet vuonna 1978. Todellinen sukupolvenvaihdos nähtiin ottelun jälkeen, kun vuoden 1978 mestaruusjoukkueen kapteeni Veli-Pekka Ketola tuli jäälle luovuttamaan Kanada-maljan kapteeni Ville Uusitalolle.

Mestaruuden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestaruutta seuranneella kaudella Ässiä tuli valmentamaan Pekka Virta. Ässät hankki riveihinsä entisen NHL-hyökkääjän Niklas Hagmanin ja joukkue pelasi vaihtelevasti ollen pudotuspelitaistossa hyvin mukana marraskuun maajoukkuetauolle asti. Tämän jälkeen kuitenkin alkoi alamäki, josta joukkue ei enää ajoittaisia nousuja lukuun ottamatta toipunut ja kausi päättyi runkosarjan sijalle 12.

Kaudella 2014–2015 Pekka Rautakallio teki paluun Ässien valmennuspenkille. Joukkue lähti kauteen nuorella joukkueella ja pelasi runkosarjassa vaihtelevasti lukuun ottamatta tappioputkia lokakuussa ja helmikuussa. Syyskaudella Ässät joukkue menetti johtoaseman useita kertoja kolmannessa erässä, hävitäkseen varsinaisella peliajalla tai jatkoajalla. Ässät sijoittui runkosarjassa sijalle 9. ja kohtasi pudotuspelien 1. kierroksella SaiPan. SaiPa lähetti Ässät kesälomille suoraan kahdessa ottelussa.

Kauden 2015–2016 alun Ässät joutui aloittamaan pitkällä vieraskiertueella. Joukkue piristyi selkeästi kotipelien alettua ja olikin pudotuspelitaistelussa hyvin mukana aina tammikuun lopulle, jolloin se alkoi jäädä jälkeen taistelussa pahimmille kilpakumppaneilleen. Mikael Kotkaniemi korvasi Pekka Rautakallion Ässien valmentajana helmikuun puolivälissä, mistä joukkue piristyikin. Kauden päättyminen runkosarjaan varmistui vasta toiseksi viimeisellä kierroksella. Seuraavalla kaudella vetovastuun joukkueesta otti Jyrki Aho.

Kaudella 2016–2017 Ässät sai monia uusia pelaajia. Joukkue menestyi hyvin ollen lähes koko kauden suoraan pudotuspelipaikkaan oikeuttavalla sijalla. Runkosarjan lopussa Ässät ei kuitenkaan kyennyt varmistamaan suoraa pudotuspelipaikkaa. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Tampereen Ilves, joka lähettikin Ässät kesälomille voitoin 1–2.

Kaudella 2017–2018 Ässät uudistui lisää. Huippulupaus Jesperi Kotkaniemi nostettiin muun muassa liigajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Marraskuun maajoukkuetauolla Ässät vahvisti joukkuettaan kovan luokan paluumuuttajilla, kun edelliskauden päätteeksi Tapparaan siirtynyt Jarno Kärki sekä monta vuotta ulkomailla pelannut seuran oma kasvatti Sakari Salminen palasivat patapaitaan. Tammikuussa Ässiin palasi vielä Tommi Taimi. Ässät oli koko syyskauden kuuden parhaan joukossa runkosarjassa, palaten joulutauolta sijalla 4. Tämän jälkeen otteet kuitenkin huononivat ja tammikuun puolivälissä Ässät vapautti päävalmentaja Jyrki Ahon tehtävistään, nostaen jo seuraavan kauden päävalmentajaksi valitun Mikael Kotkaniemen päävalmentajaksi. Ässien kurssi korjaantui ja joukkue alkoi jälleen saavuttaa voittoja päätyen runkosarjan päätteeksi sijalle 8. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui paikallisvastustaja Rauman Lukko. Ässät lähetti Lukon kesälomalle suoraan otteluvoitoin 2–0 ja eteni puolivälieriin, joissa vastaan asettui Oulun Kärpät. Kärppäsarjassa Ässät kykeni haastamaan Kärpät usein tasaväkisestikin, mutta Kärpät eteni lopulta jatkoon otteluvoitoin 4–1.

Kauden 2018–2019 alla Ässät ilmoitti tuntuvista taloudellisista tappioista. Aiemmin seura oli irtisanonut toimitusjohtaja Eeva Perttulan ja kesäkuussa seura ilmoitti Mikael Lehtisen aloittavan vt. toimitusjohtajana. Seura ilmoitti aloittavansa talouden elvyttämisen ja toimintojensa kriittisen tarkastelun.

Naisten joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porin Ässillä oli myös joukkue Naisten SM-sarjassa vuosina 1982–1995. Joukkue putosi SM-sarjasta keväällä 1995 ja jäi tämän jälkeen tauolle. Seuraavan kerran Ässien naisjoukkue pelasi naisten I divisioonassa kaudella 1998–1999. Seuraavalla kaudella se pääsi yrittämään nousua takaisin SM-sarjaan jääden kuitenkin kahdeksan joukkueen karsintasarjassa kuudenneksi. Kaikki neljä SM-sarja joukkuetta säilyttivät paikkansa. Karsintojen jälkeen joukkue pelasi vielä kolme kautta I ja II divisioonissa vailla mainittavaa menestystä ja lopetti sitten toimintansa keväällä 2003. Ässien naisten joukkueen valovoimaisin tähti ja paras pistenainen oli Sari Fisk.[36]

Kotiareena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Isomäki Areena
Isomäki Areena tammikuussa 2016.

Ässien kotiareena on Isomäki Areena, joka tunnetaan tiiviistä tunnelmasta sekä vaikean vieraspelipaikan maineesta.[37] Jäähalli sijaitsee Isomäen kaupunginosassa sijaitsevassa Porin urheilukeskuksessa. Se remontoitiin viimeksi vuosina 2014–2016, jolloin sen nimikin vaihdettiin virallisesti Isomäki Areenaksi.[38][39] Hallin nykyinen yleisökapasiteetti on 6 350 katsojaa.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ässät on voittanut Suomen mestaruuden kolmesti: vuosina 1971, 1978 ja 2013. Hopeaa seura on saavuttanut vuosina 1979, 1980, 1984 ja 2006 sekä pronssia vuosina 1976 ja 1995. Ässät on voittanut siis yhdeksän SM-mitalia. Ässien edeltäjistä Porin Karhut voitti Suomen mestaruuden vuonna 1965 ja RU-38 vuonna 1967, molemmat juuri ennen seurojen yhdistämistä Ässiksi. RU-38 on voittanut lisäksi Suomen Cupin vuonna 1965 ja Ässät perustamisvuonnaan 1967. Ässien paras saavutus kansainvälisistä otteluista on jääkiekon Euroopan cupin pronssi vuodelta 1979.

Tunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peliasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ässät pelaa kotiottelunsa punamustilla paidoilla, mustilla housuilla, punamustilla sukilla sekä mustilla kypärillä. Vierasotteluissa joukkue esiintyy valkomustapunaisilla paidoilla sekä valkopunamustilla sukilla. Kolmas peliasu koostuu mustapunavalkoisesta paidasta ja sukista sekä mustista housuista ja kypärästä.

Logot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallimusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ässien otteluissa soitetaan tavallisesti rock-musiikkia. Ennen ottelun alkamista soitetaan porilaisen Remix-yhtyeen kappale ”Isomäen legenda”. Vierasjoukkueen saapuessa jäälle soitetaan hard rock -yhtye AC/DC:n kappale ”Hells Bells”. Ässien luistellessa kaukaloon soitetaan fanfaarin säestämänä Emerson, Lake & Powellin kappale ”Touch and Go”. Ässien tehdessä maalin sekä ottelun päättyessä voittoon soitetaan porilaisyhtyeen Nuoret Vihaiset Miehet kappale ”Patasydän”.

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ässät marraskuussa 2019 Lukkoa vastaan pelatun vierasottelun jälkeen.
Porin Ässät kaudella 2021–2022 n · k · m
Kokoonpano Valmentajat

Maalivahdit

Puolustajat

Hyökkääjät

Päävalmentaja

Apulaisvalmentajat


Selitykset
  • (C) Kapteeni
  • (A) Varakapteeni

Lähde: Eliteprospects eliteprospects.com.
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2021

Valmennus:[40]

Huolto:[40]

  • Huoltaja Suomi Kimmo Korhonen
  • Huoltaja Suomi Markku Kukkula
  • Huoltaja Suomi Tapani Salmi
  • Huoltaja Suomi Jukka Väkevä
  • Lääkäri Suomi Erkka Karjalainen
  • Lääkäri Suomi Juha Kukkonen
  • Lääkäri Suomi Teemu Niemi
  • Lääkäri Suomi Hilkka Ryhänen
  • Lääkäri Suomi Timo Walli
  • Naprapaatti Suomi Ville Valli

Valmentajat ja pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alpo Suhonen toimi Ässien päävalmentajana marraskuusta 2007 kesäkuuhun 2009. Kuvassa Suhonen Ässien vaihtoaitiossa lokakuussa 2008.

Valmentaja Aloittanut Lopettanut
Suomi Rauli Virtanen 1967 1968
Suomi Lasse Heikkilä 1968 1974
Suomi Matti Jansson 1974 1976
Suomi Lasse Heikkilä 1976 1981
Suomi Antti Heikkilä 1981 1986
Suomi Tapio Flinck 1986 1989
Suomi Matti Keinonen 1989 1990
(2.12)
Venäjä Vasili Tihonov 1990
(2.12)
1993
Suomi Veli-Pekka Ketola 1993 1996
(28.9)
Suomi Kari Makkonen 1996
(28.9)
1996
(3.10)
Suomi Juhani Tamminen 1996
(3.10)
1998
Suomi Esko Nokelainen 1998 1999
Suomi Veli-Pekka Ketola 1999 1999
Venäjä Vladimir Jurzinov Jr. 1999 2000
Suomi Ismo Läntinen 2000 2000
(29.9)
Venäjä Vladimir Jurzinov Jr. 2000
(29.9)
2001
(12.10)
Suomi Kaj Matalamäki 2001
(12.10)
2002

Valmentaja Aloittanut Lopettanut
Suomi Mika Toivola 2002 2006
Suomi Juha Pajuoja 2006 2006
(19.11)
Suomi Jari Härkälä 2006
(19.11)
2007
(14.11)
Suomi Alpo Suhonen 2007
(14.11)
2009
Suomi Pekka Rautakallio 2009 2011
Suomi Karri Kivi 2011 2013
Suomi Pekka Virta 2013 2014
Suomi Pekka Rautakallio 2014 2016
(11.2)
Suomi Mikael Kotkaniemi 2016
(11.2)
2016
Suomi Jyrki Aho 2016 2018
(14.1)
Suomi Mikael Kotkaniemi 2018
(14.1)
2018
(9.11)
Suomi Pasi Kaukoranta 2018
(9.11)
2019
Suomi Ari-Pekka Selin 2019

Kapteenit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaaja Aloittanut Lopettanut
Suomi Raimo Kilpiö 1967 1977
Suomi Veli-Pekka Ketola 1977 1981
Suomi Harry Nikander 1981 1982
Suomi Arto Javanainen 1982 1983
Suomi Tapio Levo 1983 1989
Suomi Risto Tuomi 1989 1990
Suomi Tapio Levo 1990 1992
Suomi Olli Kaski 1992 1994
Suomi Jokke Heinänen 1994 1995
Suomi Jari Korpisalo 1995 1997
Suomi Jari Levonen 1997 1998
Suomi Pasi Peltonen 1998 2000

Pelaaja Aloittanut Lopettanut
Suomi Jari Korpisalo 2000 2005
Suomi Pasi Peltonen 2005 2007
Suomi Matti Kuparinen 2007 2011
Suomi Ville Uusitalo 2011 2015
Suomi Juha Kiilholma 2015 2016
Suomi Ville Uusitalo 2016
(viim. ottelu)
2016
(viim. ottelu)
Suomi Matti Kuparinen 2016 2018
Suomi Tommi Taimi 2018 2019
Suomi Niklas Appelgren 2019

Ässät-taustaiset NHL-pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaaja Syntymävuosi Seura(t)
Suomi Joel Armia 1993 Buffalo Sabres (2014–2015)
Winnipeg Jets (2015–2018)
Montreal Canadiens (2018–)
Suomi Erik Haula 1991 Minnesota Wild (2013–2017)
Vegas Golden Knights (2017–2019)
Carolina Hurricanes (2019–2020)
Florida Panthers (2019–2020)
Nashville Predators (2020–)
Suomi Arto Javanainen 1959 Pittsburgh Penguins (1984–1985)
Suomi Jesse Joensuu 1987 New York Islanders (2008–2011, 2012–2013)
Edmonton Oilers (2013–2015)
Suomi Veli-Pekka Ketola 1948 Colorado Rockies (1981–1982)
Suomi Joonas Korpisalo 1994 Columbus Blue Jackets (2015–)
Suomi Jesperi Kotkaniemi 2000 Montreal Canadiens (2018–)
Suomi Juho Lammikko 1996 Florida Panthers (2018–2019, 2020–)
Suomi Tapio Levo 1955 Colorado Rockies (1981–1982)
New Jersey Devils (1982–1983)
Suomi Kari Makkonen 1955 Edmonton Oilers (1979–1980)
Suomi Masi Marjamäki 1985 New York Islanders (2005–2006)
Suomi Pekka Rautakallio 1953 Atlanta Flames (1979–1980)
Calgary Flames (1980–1982)
Suomi Christian Ruuttu 1964 Buffalo Sabres (1986–1992)
Chicago Blackhawks (1992–1995)
Vancouver Canucks (1994–1995)
Suomi Jussi Rynnäs 1987 Toronto Maple Leafs (2011–2013)
Dallas Stars (2014–2015)
Suomi Kari Takko 1962 Minnesota North Stars (1985–1991)
Edmonton Oilers (1990–1991)

Muita merkittäviä Ässät-lähtöisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaaja Syntymävuosi Saavutus
Suomi Sari Marjamäki 1971 moninkertainen naisten olympia-, MM- ja EM-mitalisti
Suomi Oliwer Kaski 1995 jääkiekon 2019 maailmanmestari
Suomi Antero Kivelä 1955 entinen maajoukkuemaalivahti
Suomi Jari Levonen 1966 pelaajauran jälkeen menestynyt SM-liigatuomari
Suomi Niko Ojamäki 1995 jääkiekon 2019 maailmanmestari
Suomi Rauli Raitanen 1970 jääkiekon 1992 MM-hopeamitalisti
Suomi Sakari Salminen 1988 jääkiekon 2014 olympiapronssimitalisti

Jäädytetyt pelinumerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nro Pelaaja Jäädytetty Huomautus
2 Suomi Antti Heikkilä
4 Suomi Arto Javanainen
11 Suomi Raimo Kilpiö Numero jäädytetty myös Ässissä, mutta hallin kattoon nostettu paita RU-38:n.
12 Suomi Tapio Levo
13 Suomi Veli-Pekka Ketola Myös Porin Karhut jäädyttänyt numeron, Lasse Heikkilän käyttämänä.
89 Tšekki Jaroslav Otevřel Numero jäädytetty, muttei nostettu hallin kattoon.[41][42]

Sijoitukset ja parhaat pistemiehet kausittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Sijoitus Parhaat pistemiehet runkosarjassa
Runko-
sarjassa
Lopulli-
nen
1 2 3
1967–1968 4 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Raimo Kilpiö Suomi Jaakko Honkanen
1968–1969 4 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Raimo Kilpiö Suomi Jaakko Honkanen
1969–1970 6 Suomi Jaakko Honkanen Suomi Ilkka Mesikämmen Suomi Tapio Koskinen
1970–1971 1 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Raimo Kilpiö Suomi Jaakko Honkanen
1971–1972 9 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Jaakko Honkanen Suomi Tapio Koskinen
1972–1973 7 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Pekka Rautakallio Suomi Raimo Kilpiö
1973–1974 6 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Jaakko Honkanen Suomi Raimo Kilpiö
1974–1975 8 Suomi Jari Kaski Suomi Raimo Kilpiö Suomi Tapio Koskinen
1975–1976 3 3 Suomi Tapio Koskinen Suomi Raimo Kilpiö Suomi Kari Makkonen
1976–1977 5 Suomi Kari Makkonen Suomi Veli-Matti Ruisma Suomi Tauno Mäkelä
1977–1978 2 1 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Kari Makkonen Suomi Tapio Koskinen
1978–1979 1 2 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Kari Makkonen Suomi Pekka Rautakallio
1979–1980 4 2 Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Arto Javanainen Suomi Veli-Matti Ruisma
1980–1981 4 5 Suomi Arto Javanainen Suomi Veli-Pekka Ketola Suomi Veli-Matti Ruisma
1981–1982 4 4 Suomi Arto Javanainen Suomi Kari Makkonen Suomi Juhani Wallenius
1982–1983 7 Suomi Arto Javanainen Suomi Christian Ruuttu Suomi Kari Makkonen
1983–1984 2 2 Suomi Arto Javanainen Suomi Christian Ruuttu Suomi Kari Makkonen
1984–1985 4 4 Suomi Christian Ruuttu Suomi Tapio Levo Suomi Kari Makkonen
1985–1986 7 Suomi Arto Javanainen Suomi Kari Makkonen Suomi Tapio Levo
1986–1987 6 Suomi Arto Javanainen Suomi Tapio Levo Suomi Kari Makkonen
1987–1988 7 Kanada Mark Jooris Kanada John Ollson Suomi Tapio Levo
1988–1989 12 Suomi Tapio Levo Suomi Kari Makkonen Suomi Rauli Raitanen
1989–1990 I-divisioona Suomi Arto Heiskanen Suomi Arto Javanainen Suomi Kari Makkonen
1990–1991 8 Suomi Arto Javanainen Latvia Aleksejs Froļikovs Suomi Arto Heiskanen
1991–1992 5 4 Suomi Jari Korpisalo Suomi Petri Varis Suomi Arto Heiskanen
1992–1993 7 4 Suomi Jari Korpisalo Suomi Petri Varis Latvia Vjačeslavs Fanduļs
1993–1994 2 5 Suomi Jari Korpisalo Latvia Vjačeslavs Fanduļs Suomi Arto Javanainen
1994–1995 6 3 Suomi Jari Korpisalo Suomi Teppo Kivelä Suomi Jokke Heinänen
1995–1996 7 7 Suomi Jari Korpisalo Tšekki Jaroslav Otevřel Suomi Teppo Kivelä
1996–1997 7 7 Tšekki Vladimír Vůjtek Latvia Vjačeslavs Fanduļs Suomi Jari Korpisalo
1997–1998 7 8 Latvia Vjačeslavs Fanduļs Suomi Vesa Salo Suomi Jokke Heinänen
1998–1999 10 Saksa Jan Benda Venäjä Andrei Potaitšuk Ruotsi Jonas Esbjörs
1999–2000 11 Tšekki Ondřej Steiner Venäjä Andrei Potaitšuk Suomi Niko Mikkola
2000–2001 13 Suomi Jari Korpisalo Kanada Éric Perrin Suomi Mikko Konttila
2001–2002 11 Suomi Jukka Laamanen Suomi Markku Tähtinen Kanada Éric Perrin
2002–2003 10 Suomi Samu Wesslin Latvia Vjačeslavs Fanduļs Suomi Jari Korpisalo
2003–2004 11 Suomi Marko Kivenmäki Kanada Martin Bergeron Latvia Vjačeslavs Fanduļs
2004–2005 10 10 Kanada Jason Williams Suomi Pasi Tuominen Suomi Marko Kivenmäki
2005–2006 5 2 Suomi Marko Kivenmäki Suomi Kristian Kuusela Suomi Aki Uusikartano
2006–2007 13 Suomi Marko Kivenmäki Suomi Toni Häppölä Suomi Kristian Kuusela
2007–2008 14 Suomi Jesse Joensuu Suomi Toni Häppölä Suomi Markku Tähtinen
2008–2009 12 14* Suomi Marko Kivenmäki Suomi Markku Tähtinen Yhdysvallat Derek Damon
2009–2010 13 Suomi Marko Kivenmäki Suomi Marko Luomala Suomi Mika Niemi
2010–2011 2 5 Suomi Tuomas Santavuori Suomi Ville Uusitalo Suomi Matti Kuparinen
2011–2012 5 7 Slovakia Tomáš Záborský Kanada Stephen Dixon Suomi Joel Armia
2012–2013 4 1 Kanada Stephen Dixon Suomi Veli-Matti Savinainen Yhdysvallat Michael Ryan
2013–2014 12 Suomi Niklas Hagman Ruotsi Dragan Umicevic Suomi Mika Niemi
2014–2015 9 9 Suomi Mika Niemi Suomi Eero Elo Suomi Esa Lindell
2015–2016 12 Suomi Jarno Kärki Suomi Juha Kiilholma Suomi Aleksi Saarela
2016–2017 7 9 Suomi Simon Suoranta Suomi Ville Korhonen Suomi Jarno Kärki
2017–2018 8 8 Ruotsi Maksim Matushkin Kanada Antoine Laganière Suomi Jesperi Kotkaniemi
2018–2019 15 Suomi Sakari Salminen Suomi Jarno Kärki Suomi Peter Tiivola
2019–2020 9 ** Kanada Tyson Spink Kanada Tylor Spink Ruotsi Jakob Stenqvist
2020–2021 12 Ruotsi Sebastian Wännström Tanska Nicolai Meyer Ruotsi Jakob Stenqvist

* = Playoutit ratkaisivat poikkeuksellisesti lopullisen sarjasijoituksen.
** = Kausi jäi kesken koronaviruspandemian vuoksi, pudotuspelejä ei poikkeuksellisesti pelattu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Majasaari, s. 1-76
  2. a b c Koivuniemi, Jussi: Porin kaupungin historia, osa IV – Joen rytmissä 1940–2000. , 2004. 9525414167.
  3. Majasaari, s. 79-80
  4. a b Majasaari, s. 81
  5. Porilaista jalkapallohistoriikkia jukkajoutsi.com. Viitattu 3.10.2014. [vanhentunut linkki]
  6. a b c Majasaari, s. 82-83
  7. Ässät opetti jääkiekkoa SaPKo:lle. Satakunnan kansa, 24.10.1967, s. 12. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.12.2009. [vanhentunut linkki]
  8. Coupe d'Europe des clubs champions de hockey sur glace 1967/68 passionhockey.com. Hockey Archives. Viitattu 3.10.2014. (ranskaksi)
  9. a b Majasaari, s. 85-89
  10. Majasaari, s. 89-94
  11. Majasaari, s. 94-97
  12. Majasaari, s. 96-102
  13. Majasaari, s. 106-110
  14. Majasaari, s. 116-117
  15. Majasaari, s. 155-156
  16. Majasaari, s. 125-127
  17. Majasaari, s. 128-132
  18. Majasaari, s. 132-133
  19. Majasaari, s. 132-134
  20. Majasaari, s. 138-139
  21. Majasaari, s. 142-143
  22. Majasaari, s. 145-146
  23. Championnat de Finlande de hockey sur glace 1994/95 passionhockey.com. Hockey Archives. Viitattu 27.4.2013. (ranskaksi)
  24. Championnat de Finlande de hockey sur glace 1995/96 passionhockey.com. Hockey Archives. Viitattu 27.4.2013. (ranskaksi)
  25. Championnat de Finlande de hockey sur glace 1996/97 passionhockey.com. Hockey Archives. Viitattu 27.4.2013. (ranskaksi)
  26. Aro, Mikkomatti; Laiho, Harri; Luotola, Juha; Majasaari, Matti; Mikola, Juho Pekka: Patajätkät - Porilaiset kiekkosankarit 2006. Satakunnan kirjateollisuus, 2006. ISBN 951-95837-77.
  27. Tamminen, Juhani: Pelin jälkeen. , 2007. ISBN 978-95120-736-2-7.
  28. Championnat de Finlande de hockey sur glace 2000/01 passionhockey.com. Hockey Archives. Viitattu 27.4.2013. (ranskaksi)
  29. Sihvonen, Petteri: Sihvosen suora lähetys urheilulehti.fi. 15.11.2007. Urheilulehti. Viitattu 15.11.2007. [vanhentunut linkki]
  30. Jääkiekkolehti: kausijulkaisu 2008-2009, .
  31. IS Veikkaaja: SM-liiga 08-09 kausijulkaisu, .
  32. Championnat de Finlande de hockey sur glace 2008/09 passionhockey.com. Hockey Archives. Viitattu 27.4.2013. (ranskaksi)
  33. Championnat de Finlande de hockey sur glace 2009/10 passionhockey.com. Hockey Archives. Viitattu 27.4.2013. (ranskaksi)
  34. Jääkiekkolehti: kausijulkaisu 2010-2011, .
  35. Championnat de Finlande de hockey sur glace 2011/12 passionhockey.com. Hockey Archives. Viitattu 27.4.2013. (ranskaksi)
  36. Ässät Women eliteprospects.com. Elite Prospects. Viitattu 13.5.2021. (englanniksi)
  37. Juhani Tammisen Sport tarrasi momentumiinsa Porissa hs.fi. 17.4.2009. Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 17.4.2009. [vanhentunut linkki]
  38. Meritähti, Päivi: Porin jäähallin remontissa loppukiri: "Töitä tehdään yötä päivää" yle.fi. 6.8.2015. Yleisradio. Viitattu 8.6.2021.
  39. Rantala, Kati: Porin kiekkoväelle tärkeä nimi säilyy – jäähalli on nyt Isomäki Areena yle.fi. 15.10.2015. Yleisradio. Viitattu 8.6.2021.
  40. a b Ässät 2021-2022 Roster eliteprospects.com. Elite Prospects. Viitattu 8.6.2021. (englanniksi)
  41. Ässät jäädytti legendojensa numeroita mtv.fi. 12.12.2002. MTV3. Viitattu 20.3.2014. [vanhentunut linkki]
  42. Ässät liiga.fi. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 1.5.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Porin Ässät.