Jäähalli

Jäähalli on katettu tekojäärata.[1] Yleisimmin jäähalli on pienehkö hallirakennelma ja sen pääkäyttötarkoituksena on jääurheilu, kuten jääkiekko, taitoluistelu, kaukalopallo ja ringette. Suomessa ei ole tarpeeksi suuren jääpinnan halleja, joita voisi käyttää jääpallossa ja pikaluistelussa. Sen sijaan monitoimiareenaksi kutsuttuja suuren kokoluokan jäähalleja käytetään paljon myös muihin tarkoituksiin, kuten messu- ja konserttitapahtumiin. Suomessa monitoimiareenoja ovat esimerkiksi Helsinki-halli ja Tampereen Kannen areena.
Yleisesti jäähalleissa pidetään jäätä lähinnä elo–huhtikuun ajan. Tällöin jäätä jäähdytetään useimmiten koneellisesti jään alla kiertävän putkiston avulla. Putkiin johdetaan kylmentävää nestemäistä ainetta (typpeä, suolavettä tai ammoniakkivettä).
Verrattuna ulkona sijaitsevaan luistinrataan jäähallit suojaavat urheilijoita sääolosuhteiden muutoksilta ja näin ollen esimerkiksi jääkiekkoilijoiden jääharjoittelukausi pystytään aloittamaan jo kesähelteillä. Talvisin jäähalli pitää myös tuulen, lumen ja pakkasen pois häiritsemästä urheilijoita sekä yleisöä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen jäähalli rakennettiin Kanadaan, Montrealiin vuonna 1875 ja seuraava Lontooseen 1876. Ensimmäistä kertaa jääkiekon maailmanmestaruudesta kilpailtiin jäähallissa vuoden 1958 kisoissa. Suomen ensimmäinen jäähalli Tampereen jäähalli valmistui vuonna 1965.[2]
Suomen suurimmat jäähallit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Jäähalli | Katsojakapasiteetti | Kaupunki | |
|---|---|---|---|
| 1 | Helsinki-halli | 13 349 | Helsinki |
| 2 | Tampereen Kannen areena | 12 700 | Tampere |
| 3 | Turkuhalli | 10 500 | Turku |
| 4 | Helsingin jäähalli | 8 200 | Helsinki |
| 5 | Tampereen jäähalli | 7 300 | Tampere |
| 6 | Espoo Metro Areena | 6 982 | Espoo |
| 7 | Oulun jäähalli | 6 726 | Oulu |
| 8 | Isomäen jäähalli | 6 443 | Pori |
| 9 | Kouvolan jäähalli | 6 000 | Kouvola |
| 10 | Äijänsuon jäähalli | 5 400 | Rauma |
| 11 | Hämeenlinnan jäähalli | 5 360 | Hämeenlinna |
| 12 | Kuopion jäähalli | 5 300 | Kuopio |
| 13 | Vaasan jäähalli | 5 200 | Vaasa |
| 14 | Kisapuisto | 4 820 | Lappeenranta |
| 15 | Mehtimäen jäähalli | 4 800 | Joensuu |
| 16 | Jyväskylän jäähalli | 4 437 | Jyväskylä |
| 17 | Isku Areena | 4 403 | Lahti |
| 18 | Kalevankankaan jäähalli | 4 200 | Mikkeli |
| Kokkolan jäähalli | 4 200 | Kokkola | |
| 20 | Lappi-areena | 3 500 | Rovaniemi |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jäähalli, kielitoimistonsanakirja.fi
- ↑ Reino Laukkanen: Suomesta oppia maailman jäähalleihin studiolumi.com. Viitattu 24.11.2010. Suomen kieli