Jokipojat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jokipojat
Mestis-kausi 2017–2018
Jokipojat logo.svg
Perustettu 1953
Entiset nimet Joensuun Kiekko-Karhut
1953–1960, 1994–1998
Joensuun Kiekko-Pojat (JoKP)
1960–1994
Kaupunki Suomen lippu Joensuu, Suomi
Kotiareena PKS Areena
– kapasiteetti 4 800
Sarjataso Mestis
Värit               
Jokipojat Uniform.png
Toimitusjohtaja Suomen lippu Kai Nuutinen
Puheenjohtaja Suomen lippu Jarkko Immonen
Päävalmentaja Suomen lippu Jouni Varis
Omistaja Suomen lippu Henry Rösch
Yhteistyöseurat HIFK (SM-liiga)[1]
Mestis
Mestaruudet 1 (2010)
Hopeaa 2 (2009, 2012)
Pronssia 1 (2016)
Suomi-sarja
Mestaruudet 2 (2004, 2015)
Pronssia 1 (2003)

Jokipojat (Mehtimäki Oy) on alkujaan vuonna 1953 perustettu joensuulainen jääkiekkoseura, jonka edustusjoukkue pelaa Mestiksessä. Jokipoikien kotipelit pelataan Joensuun Mehtimäellä PKS Areenalla (Mehtimäen jäähalli). Jokipojilla on myös juniorijoukkueet kaikissa ikäluokissa. Junioreiden sekä naisten jääkiekkotoiminta on eriytetty Juniori Jokipojat ry:n alle.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jokipoikien historia
Joensuun Kiekko-Poikien logo vuoteen 1994 saakka.
Jokipoikien logo vuosina 1998–2007.

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla jääpallo oli niin Joensuussa kuin koko Suomessakin talvinen ykköspalloilulaji. Jääkiekko alkoi kuitenkin vähitellen vallata sijaa. Tärkeässä roolissa jääkiekon rantautumisessa Joensuuhun olivat muualta Suomesta kaupunkiin muuttaneet kolme miestä: liikunnanopettaja Juhani Soila, SVUL:n Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Sulo Vakkuri sekä Ilveksessä Suomen mestaruuksia voittanut Henry Kvist. Miehet levittivät lajitietämystä Joensuussa sekä olivat mm. perustamassa ensimmäistä jääkiekon erikoisseuraa, Kiekko-Karhuja marraskuussa 1953. Pian myös muita urheiluseuroja etunenässä TUL:ään kuulunut Joensuun Pallo-Toverit (JoPT) sekä Joensuun Maila-Pojat ottivat jääkiekon ohjelmistoonsa. Joensuun kiekkoherruudesta käytiin kovia taistoja maakuntasarjassa tai muissa kaupungin sisäisissä otteluissa. Otteluita pelattiin Pielisjoen varrella Pötkällä, jonne valmistui vuonna 1954 Joensuun ensimmäinen jääkiekkokaukalo. Jääpallotaustansa ansiosta JoPT ja Maila-Pojat olivat paremmin luistelevia joukkueita, minkä vuoksi Kiekko-Karhut yleensä jäi alakynteen kaupungin kahdelle muulle joukkueelle. Kaudella 1958–59 JoPT:sta tuli ensimmäinen joensuulainen joukkue, joka nousi maakuntasarjasta valtakunnan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Jääkiekkoliiton Suomen sarjaan. Tässä vaiheessa sarjaan lähteneen joukkueen nimi muuttui Peli-Tovereiksi (PeTo).[2]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joensuun Maila-Poikien onnistui päästä jääkiekon Suomen sarjaan Peli-Tovereiden vanavedessä. JMP:n johto päätti kuitenkin pysyä ensisijaisesti jääpalloseurana, minkä vuoksi JMP:n ja Kiekko-Karhujen jääkiekkoilijat yhdistivät voimansa ja perustivat syyskuussa 1960 Suomen sarjaan pelaamaan uuden seuran, Joensuun Kiekko-Pojat. Uutta seuraa, JoKP:tä, kutsuttiin heti alusta lähtien kansan suussa lempinimellä Jokipojat. JoKP sinetöi vähitellen asemansa vakiojoukkueena Suomen sarjan itälohkossa. Syksystä 1961 lähtien sarjaotteluita pelattiin uudessa kaukalossa Mehtimäellä, jossa yleisöä hemmoteltiin etenkin paikallistaistoilla PeToa vastaan. JoKP sai menestystä kausina 1961–62 ja 1963–64, kun joukkue pääsi lohkovoittonsa ansiosta pelaamaan mestaruussarjan karsinsarjaan. Vastus oli kuitenkin molemmilla kerroilla liian kova ja Jokipoikien oli tyytyminen entiseen sarjatasoonsa. Kaudesta 1966–67 kehkeytyi joensuulaisyleisön kannalta ikimuistoinen, kun JoKP:n kanssa samassa lohkossa oli peräti neljä helsinkiläisjoukkuetta. Joensuussa saatiin nähdä legendaarisia otteluita stadilaisia vastaan: Töölön Vesa, HJK ja Karhu-Kissat saivat poistua Mehtimäeltä tappion kera JoKP:n käsittelyn jälkeen, mutta HIFK otti JoKP:sta 2–1-voiton joulukuussa 1966 paukkupakkasessa (−24°C) ja 3 300 katsojan edessä pelatussa ottelussa. Kauden lopulla JoKP:n sijoitus itälohkossa oli neljäs. Vuosikymmenen lopulla kaudella 1968–1969 Jokipojille avautui muutaman vuoden tauon jälkeen mahdollisuus nousuun, kun JoKP pääsi lohkovoittonsa jälkeen pelaamaan mestaruussarjan karsintasarjaa. Siellä Jokereiden, TPS:n ja kumppaneiden kyyti oli kuitenkin liian kovaa, eikä JoKP saanut viidessä ottelussa kuin yhden voiton.[3][4][5]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1970 joensuulaiset jääkiekkoseurat sopivat keskinäisestä yhteistyöstä. Neljälle seuralle perustettiin yhteistoimintaelin, mutta seurat säilyivät itsenäisinä toimijoina. Profiloiduttiin siten, että kaupungin ykkösjoukkueeksi tuli Kiekko-Pojat, jonne pyrittiin keräämään parhaat pelaajat. Haaveena oli päästä Mestaruussarjaan. Peli-Toverien oli tarkoitus olla kaupungin kakkosjoukkue Suomen sarjassa Kiekko-Karhujen ja Maila-Poikien keskittyessä junioritoimintaan.[6]

Kausi 1970–1971 heti seurojen välisen yhteistyön alettua osoittautui menestykseksi. Suomen sarjan itälohkossa pelattiin 8 joukkueen kesken kaksinkertainen sarja, jonka voittajaksi JoKP selvisi 21 pisteellä. Joukkueen paras pistemies oli Yrjö Hakulinen tehoin 14 + 8 = 22. Yleisökeskiarvo 7 kotipelissä oli 1255 katsojaa. Lohkovoitto tiesi JoKP:lle pääsyä karsimaan Mestaruussarjaan. Karsintasarjassa JoKP onnistui voittamaan 4 ottelua, mikä riitti lunastamaan paikan Mestaruussarjaan seuraavaksi kaudeksi.[7]

Kaudella 1971–1972 SM-sarjassa oli viimeistä kertaa 12 joukkuetta, jonka jälkeen sarjaa pienennettiin 10 joukkueeseen. Pelaaja-valmentaja Tapio Kauppisen luotsaamaa JoKP:tä pidettiin yleisesti putoajasuosikkina, etenkin kun JoKP lähti kauteen ilman merkittävämpiä vahvistuksia ja melkein samalla rungolla, jolla seura oli noussutkin Mestaruussarjaan. JoKP:n lisäksi vain Turun joukkueet TuTo ja TPS pelasivat SM-sarjassa ulkokaukalossa. Torstaina 14. lokakuuta 1971 Mehtimäellä tehtiin joensuulaista jääkiekkohistoriaa, kun JoKP pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa kotikentällään. Ottelu hallitsevaa mestaria Ässiä vastaan päättyi 3 149 katsojan riemuksi tasalukemiin 3–3, kun voimahyökkääjä Pentti Matikainen teki JoKP:n tasoituksen kolmannen erän lopulla ajassa 16.22[8]. "Pena" oli tehnyt muutamaa päivää aikaisemmin Turussa myös joensuulaiskiekkoilun ensimmäisen pääsarjamaalin. Jatkossa kyyti oli kylmempää ja JoKP keräsi 22 alkusarjan ottelussaan vain 5 pistettä, mikä tarkoitti pelien jatkumista putoamissarjassa. Kokonaisuudessaan JoKP sai kasaan SM-sarjan peleissään 3 voittoa, 3 tasapeliä ja 26 tappiota musertavalla maalierolla 79–229. Edessä oli paluu takaisin Suomen sarjaan. Mestaruussarjakauden kotiottelujen yleisökeskiarvo oli 2 459 henkeä.[9][10]

Kaudet 1972–73 ja 1973–74 JoKP pelasi taas tutussa ja turvallisessa Suomen sarjan itälohkossa Seppo Saroksen valmennuksessa. Menestys oli vaatimatonta, JoKP oli molemmilla kausilla itälohkon viides. Kaudella 1973–74 Joensuussa nähtiin pitkästä aikaa paikallispelejä, kun myös PeTo palasi Suomen sarjaa. JoKP oli PeToa vastaan ylivoimainen voitettuaan pelit 10–0 ja 17–2. Yleisömäärät olivat luonnollisestikin Mestaruussarjakauden jälkeen saaneet takapakkia (1972–72, ka. 842 ; 1973–74, 356), mutta muutoin joensuulaisessa jääkiekossa otettiin edistysaskelia: Vuoden 1973 aikana jääkiekkotoiminta kaupungissa yhdistettiin lopullisesti, kun Peli-Toverien, Kiekko-Karhujen ja Joensuun Kiekko-Poikien toiminnat koottiin saman yhdistyksen alaisuuteen.[11][12][10]

Kaudeksi 1974–1975 Mestaruus- ja Suomen sarjan väliin perustettiin uusi sarja, 8 joukkueen 1. divisioona, jonne oli valikoitunut parhaimmisto Suomen sarjan lohkoista. Suomen sarjaa ei enää nimenä ollut olemassa, vaan 1. divisioonan alapuolella sarjan nimenä oli 2.divisioona, jonka itälohkossa JoKP pelasi kauden 1974–75. JoKP sijoittui lohkossaan toiseksi Jukureiden jälkeen, mikä oli pienoinen pettymys, koska tavoitteena oli ollut pääsy karsintasarjaan ja sitä kautta nousu 10 joukkueeseen laajennettavaan 1. divisioonaan. Itälohkon pistepörssin voitti JoKP:n Pentti Matikainen tehoin 15 + 18 = 33.[13][10]

Kauden 1975–76 JoKP pelasi kuitenkin 1. divisoonaa, sillä oli sarjaan vapautui yllättäen yksi paikka TuTon luovuttua sarjapaikastaan. JoKP sai paikan pelattuaan karsintasarjan Hämeenlinnan Tiikereiden ja Heinolan Peliittojen kanssa. 1. divisoonassa JoKP jäi kuitenkin hännille, sillä yllättäen avautuneen sarjapaikan takia JoKP pelaajamateriaali oli 1. divisioonan vaatimuksiin nähden liian heikko. Myöskään putoamissarjassa JoKP:n puhti ei riittänyt, vaan edessä oli paluu kakkosdivisoonaan. Runkosarjan 18 kotipelissä JoKP:n yleisökeskiarvo oli 710 katsojaa.[14][15]

Seuraavat 4 kautta Jokipojat läpsytteli 2. divisioonan itälohkossa. Nousukarsintapelejä pelattiin kausilla 1976–77 ja 1978–79, mutta karsintapelien taso oli edelleen liian kova JoKP:lle. Vihdoin kaudella 1979–80 onni lykästi Jokipoikia monimutkaisten vaiheiden jälkeen. Juha Eskelisen ja Juhani Långströmin valmennuksessa joukkue saavutti ensin 2. divisioonan itälohkossa toisen sijan. JoKP:n paras pistenikkari alkusarjan 12 ottelussa oli paluumuuttaja Tapani Hämäläinen tehoin 12 + 7 = 19. Tämän jälkeen JoKP voitti 2. divisioonan ylemmän loppusarjan pohjoislohkon. Sitten JoKP löi välikarsinnassa ylemmän loppusarjan eteläisen lohkokakkosen Hilparan (Tampere) päästen täten varsinaiseen 1. divisioonan karsintasarjaan. Siellä Jokipojat pelasi vakuuttavasti jättäen kilpakumppanit Kiekko-67:n (Turku), Valtit (Varkaus) ja Jukurit taakseen. Näin JoKP oli vihdoin noussut takaisin maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.[16] [17][18]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi 1980–1981  oli nousijajoukkue JoKP:lle vaikea, vaikka joukkueeseen oli hankittu edelliselle kaudelle HIFK:ssa mestaruuden voittanut ja kovat tehot iskenyt Hannu Kapanen. JoKP jäi runkosarjassa (kotipeleissä ka. 1618 katsojaa) viimeiseksi ja joutui 1. divisioonan karsintasarjaan.  JoKP kuitenkin uusi sarjapaikkansa selvästi johtotähtenään kuudessa karsintasarjan ottelussa 9 maalia iskenyt Kapanen. Huomionarvoista on, että Saipan penkin taakse jo siirtynyt Pentti Matikainen tuli auttamaan entistä seuraansa karsintaotteluihin[19], "Pena" iski karsinnoissa tehot 4 + 4 = 8.[20]

Kausi 1981–1982 oli selkeästi edellistä parempi JoKP:n sijoituttua runkosarjassa viidenneksi. Eikä ihme, sillä noin puolet joukkueesta oli vaihtunut ja uusia vahvistuksia oli hankittu etenkin Savonlinnasta. Sapkosta kaapattu valmentaja Kai Rosvall toi mukanaan myös tehohyökkääjät Erkki Huttusen ja Jari Hämäläisen, joiden rinnalla Hannu Kapanen paukutteli koko sarjan maalikuninkaaksi 30 osumallaan. JoKP yleisökeskiarvo runkosarjan  kotiotteluissa oli 1938 katsojaa. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan tuli Jyp, joka pudotti JoKP:n jatkosta otteluvoitoin 2–1.[21][22]

Kausi 1982–1983 oli JoKP:n ensimmäinen kausi, joka pelattiin jäähallissa. Joensuu oli saanut jäähallin viimeisten ykkösdivisioonapaikkakuntien joukossa. Runkosarjassa JoKP sijoittui toiseksi yhden pisteen HPK:ta perässä. Uusi halli, mielenkiintoiset pelaajat ja menestys kaukalossa saivat aikaan buumin, jonka ansiosta JoKP:lla oli 1. divisioonan runkosarjassa paras yleisökeskiarvo, 2959 silmäparia (Kalpa 2542; Jyp 2294). JoKP:n tehotrion hyökkäyspäässä muodostivat Jon Fontas, Pekka Räsänen ja Hannu Kapanen, jotka iskivät yhteensä 84 maalia.  Tehokkaiden hyökkääjien ohella myös joukkueen puolustuspelaaminen oli erinomaista JoKP:n päästettyä sarjassa toiseksi vähiten maaleja. Maalin vartioinnista huolehtivat puoliksi kauden pelanneet kokenut Tapio Pohtinen (90,98 %) ja 19-vuotias Juha Jääskeläinen (90,35 %). 1.divisioonan Play Off -otteluissa JoKP kukisti Kalpan otteluvoiton 3–1 ja pääsi kauden päätteeksi pelaamaan SM-Liigakarsintoja Oulun Kärppiä vastaan. Karsintasarjassa Kärpät oli kuitenkin parempi otteluvoitoin 3–2 säilyttäen täten pääsarjapaikkansa.[23][24]

Kauden 1983–1984 JoKP aloitti voitokkaasti kukistettuaan kotipelissään Lukon 8–5. Seurauksena Lukon valmentaja Esko Mäkelä sai heti kauden alussa kenkää[25]! Lukko kuitenkin voitti lopulta 1.divisioonan runkosarjan ja nousi myös takaisin SM-Liigaan. JoKP puolestaan oli runkosarjan kolmas sekä sarjan paras yleisöjoukkue saatuaan Mehtimäen kotipeleihin keskimäärin 2912 katsojaa (Jyp 2459;  Kalpa 2310). JoKP:n paras pistemies oli Jon Fontas tehoin 27 + 36 = 63, mikä oikeutti 1.divisioonan pistepörssissä kolmanteen sijaan. Pudostuspeleissä JoKP:tä vastaan asettui  KooKoo. JoKP voitti ensin kotonaan 5–2, mutta KooKoo oli parempi kahdessa seuraavassa ottelussa päästen pudotuspelien toiselle kierrokselle.[26]

Seuraavat kaksi kautta olivat Jokipoikien osalta edellisiin verrattuna vaisumpia. Kaudeksi 1984–1985 1. divisioona oli laajennettu 12 joukkueen kokoiseksi. JoKP sijoittui sarjassa viidenneksi jääden niukasti SM-Liigan karsintasarjan ulkopuolelle. Kotiotteluissa JoKP tarjosi katsojille (ka. 2 045 / ottelu) hyviä pelejä läpi kauden häviten kotona vain yhden ottelun. Kaudelle 1985–86 JoKP:n kokoonpano heikkeni selvästi ja joukkue teki 1. divisioonassa toiseksi vähiten maaleja (169 kpl). Niinpä joukkue päätyi vaatimattomalle 7. sijalle runkosarjassa.[27][28]

Kauteen 1986-87 JoKP:n lähti kovasti muuttuneella ja nuorella joukkueella (keski-ikä 22 vuotta). Tapani Hämäläisen valmentaman joukkueen itselleen asettama tavoite oli neljäs sija, mikä oikeuttaisi pääsyyn viimeisenä joukkueena mukaan liigakarsintaan. JoKP saavuttikin tämän tavoitteen jättäen Saipan viidenneksi yhden pisteen erolla. Runkosarjassa joukkueen kotipelien yleisökeskiarvo oli 2665 katsojaa ja paras pistemies kolmatta kautta peräkkäin Jari Hämäläinen (34+29 = 63). Karsintasarjassa Tuton, HPK:n sekä Kalpan taito ja kokemus olivat Jokipojille liikaa: joukkue jäi jumboksi saalistettuaan vain yhden pisteen tasapelillä Tutoa vastaan.[29][30]

Kauden 1987–88 päätteeksi kahdelle 1. divisioonan kärkijoukkueelle oli luvassa suora nousu SM-liigan laajennuksen takia. Lisäksi kolmanneksi sijoittuva oli pääsevä liigakarsintaan. Vähintään liigakarsintoihin tähdännyt JoKP oli vahvistanut joukkuettaan edellisestä kaudesta mm. tsekkisentteri Vladimir Kyhosilla ja HIFK:sta tulleella nuorella Jari Laukkasella. JoKP:n kausi eteni aluksi suunnitellusti, kunnes päättyi lopulta suureen pannukakkuun: Aivan viimeisillä kierroksilla tulleiden tappioiden vuoksi Kiekko-Reipas livahti kahden pisteen turvin JoKP:n ohi runkosarjan kolmanneksi eli viimeiselle karsintapaikalle.  Pettynyttä seuraa ehkä hieman lohdutti sarjan paras kotiotteluiden yleisökeskiarvo, 2 772 henkeä.[31][32]

Kaudelle 1988̣–1989 JoKP asetti tavoitteekseen liigakarsintapaikan eli sijoittumisen kahden parhaan joukkoon. Valmennuskaksikko Tapani Hämäläinen ja Juha Eskelinen valitsivat pelaajia tiukalla seulalla, minkä vuoksi edellisen kauden joukkueesta kymmenen pelaajaa vaihtui uusiin.[33] Puheenjohtajansa Keijo Tervon mukaan JoKP oli nyt edellisvuotta nuorempi, taistelutahtoisempi, liigakokeneempi ja tasaisempi.[34] Näillä eväillä Jokipojat pelasi tasaisen vakuuttavasti läpi kauden johtaen sarjaa 8. kierroksesta alkaen runkosarjan loppuun saakka ja päätyen 68 pisteeseen. Pahin kilpailija Jokerit jäi 4 pisteen päähän. Runkosarjassa JoKP:n paras pistemies oli 20-vuotias varusmies Tero Arkiomaa teholukemin 36+35=71. Maalivahdit Henry Eskelinen (17 pelattua ottelua) ja Juha Jääskeläinen (33 pelattua ottelua) loistivat maalivahtien tilaston kärkikaksikkona.[35] Divisioonan voittajana JoKP:lla oli edessään karsintasarja SM-Liigassa viimeiseksi jäänyttä Porin Ässiä vastaan. Ensimmäisessä ottelussa Mehtimäellä 16.2.1989 JoKP kukisti Ässät niukasti 5-4 Jyrki Mannisen jatkoaikamaalilla. Toisen osa-ottelun Porissa Ässät voitti samoin lukemin 5–4. Kolmannessa ottelussa JoKP luisteli Ässät kumoon murskalukemin 5–1. Seuraavaksi oli jälleen Ässien vuoro voittaa kotonaan (5–3), minkä jälkeen edessä oli ratkaiseva ottelu Joensuussa. Maaliskuun 1. päivänä täysi tupa 5040 katsojaa todisti JoKP-hurmosta kotijoukkueen jyrätessä toisessa erässä jo 4–0-johtoon. Ässät viritteli vielä kiriä kolmannessa erässä, mutta lopulta ottelu päättyi Jokipoikien voittoon maalein 5-3. Joensuulaisseura oli noussut ensimmäistä kertaa SM-Liigaan![36][37]

Liiga-kaudelle 1989–90 JoKP hankki muutaman vahvistuksen, joista nimekkäin oli Winnipeg Jetsin organisaatiosta saapunut paluumuuttaja Markku Kyllönen. Aivan kauden kynnyksellä valmentajaksi vaihtui Ässiä vielä keväällä valmentanut Tapio Flinck, joka arveli sijojen 7–10 tavoittelemisen olevan Jokipojille aivan realistista. Totuus Liigan ja JoKP:n tasoista paljastui kuitenkin heti syksyn peleissä, joissa tuli paljon tappioita, myös useita suurinumeroisia, ja pisteitä kertyi vain harvakseltaan. Joukkue taisteli kuitenkin useita kertoja tasaisesti sortuen lähinnä huonoon maalintekotaitoon[38]. JoKP pysyi karsijan paikalla käytännössä läpi koko runkosarjan. JoKP:n paras pistemies Tero Arkiomaa oli Liigan pistepörssissä vasta sijalla 48 teholukemin 18 + 14 = 32. Arkiomaa jäi kuitenkin tuolla kaudella liigahistoriaan tehtyään peräti 6 maalia yhdessä ottelussa, kun sarjajumbo Jokipojat hämmästyttävällä tavalla murskasi sarjaa tuolloin johtaneen Ilveksen Tampereella maalein 4-11. Vaatimattomasta menestyksestä huolimatta JoKP:n kotipelejä kävi katsomassa hieno määrä eli keskimäärin 3 799 katsojaa ottelua kohden. Liigakarsinnoissa revanssinhaluinen Ässät voitti kaksi ensimmäistä kohtaamista maalin erolla (3–2 ja 4–5), mutta kolmannessa ottelussa se ei antanut enää JoKP:lle mitään mahdollisuuksia jyräten takaisin Liigaan maalein 9-4 ja otteluvoitoin 3-0. JoKP:lla oli edessään paluu 1. divisioonaan.[39][40]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioonakaudelle 1990–91 Jokipojilla oli asettaa käytännössä parempi kokoonpano, kuin vuotta aiemmin SM-liigaan. Lähteneiden tilalle saatiin heitä kovempia vahvistuksia, etunenässä Tsekkoslovakian maajoukkuemiehet Rostislav Vlach sekä kuusinkertainen MM-kisakävijä Antonin Stavjana. Myös uusi valmentaja, Jan Eysselt oli tsekki. Runkosarjan voittajalle oli luvassa suora nousu SM-Liigaan, ja ennakkoasetelmissa sitä lähtivät suurimpina suosikkeina tavoittelemaan JoKP ja Kärpät. Etukäteiskaavailut pitivät kutinsa, sillä JoKP voitti pelejään välillä jopa murskalukemin ja pysyi sarjan ykkösenä 11. kierrokselta lähtien aina loppuun saakka Kärppien seuratessa perässä muutaman pisteen päässä. JoKP:n nousu varmistui lopullisesti 4 kierrosta ennen loppua, kun kotiottelussa kaatui juuri Kärpät maalein 4–1 4 725 katsojan todistaessa tapahtumaa. Lopulta ero Kärppiin venähti 14 pisteeseen JoKP:n päätettyä kauden 15 ottelun voittoputkeen. Voittoisalla kaudella JoKP:n maaliero oli murskaava 282-111 ja myös pelaajien tilastoissa JoKP oli hyvin edustettuna: Rostislav Vlach voitti pistepörssin (33 + 48 = 81 ) ja Markku Kyllönen maalikuninkuuden (42 maalia).[41][42]

Kaudelle 1991–1992 JoKP vahvisti joukkuettaan hankkimalla kentällisen verran liigakokemusta. Liigaan lähdettiin luottavaisemmin mielin kuin edellisen kerran kaksi vuotta aikaisemmin. Kauden alku oli kuitenkin huono: syksyllä ensimmäisen neljänneksen eli 11 ottelun jälkeen JoKP:lla oli koossa vain kaksi tasapelipistettä. Omiin oli kolissut keskimäärin yli viisi maalia ottelua kohden ja kuudessa pelissä JoKP oli joutunut vaihtamaan maalivahtia kesken ottelun. Helsingin Sanomat totesikin sarkastisesti, että "maalivahtien vaihtaminen on Joensuun tavaramerkki[43]." Tässä vaiheessa JoKP:n seurajohto teki onnistuneen hankinnan palkkaamalla Tapparassa penkille juuttuneen Juha Vireniuksen uudeksi maalivahdikseen. Virenius torjuikin heti ensimmäisessä ottelussaan Jokipojille 1-0 -vierasvoiton Ilveksestä, ja jatkossa pisteitäkin alkoi vähitellen kertyä JoKP:n peräpään pitäessä aikaisempaa paremmin. Edelleen joukkue kuitenkin tuskaili tehottomuutensa kanssa, ja etenkin kaksikolta Rostislav Vlach - Markku Kyllönen seurajohto oli odottanut enemmän. Joulukuussa valmentaja Eysselt mieluili joukkueeseen yhtä maalitykkiä, mutta manageri Jukka Kostiainen ei suostunut harkitsemaan uusien pelaajien hankkimista[44]. Kauden loppua kohden JoKP:n peliesitykset paranivat tasaisesti, mutta runkosarjan päätyttyä tuloksena oli kuitenkin viimeinen sija ja karsintapelit. Suora säilyminen oli jäänyt kuuden pisteen päähän. Jokipoikien historian toisen liigakauden kotipelien yleisökeskiarvo oli jälleen kerran hyvä: 3891 katsojaa. Liigakarsinnoissa vastaan tuli divarin voittaja Kiekko-Espoo. Jokipoikia pidettiin ennakkosuosikkina, ja joensuulaiset voittivatkin ensimmäisen Helsingin jäähallissa pelatun ottelun maalein 4-3. Seuraavaan peliin JoKP lähti jostain kumman syystä huonolla asenteella, minkä seurauksena K-Espoo otti vierasvoiton murskaluvuin 8-2. Seuraavaksi molemmat joukkueet voittivat omat kotipelinsä (Espoossa 3-2 ja. ; Joensuussa 3-2), jonka jälkeen oli edessä ratkaiseva ottelu Helsingin jäähallissa. Peli eteni tasaisissa merkeissä ja lopulta Espoon nuoret tähdet Jere Lehtinen ja Tero Lehterä tekaisivat johtomaalin 2-1 kolmannen erän alussa. JoKP ei enää onnistunut tasoittamaan ja seuran liigataival oli katkennut katkeralla tavalla.[45]

Kauden 1992-93 1. divisioona ("Finlandia-liiga") oli erittäin kovatasoinen. Etenkin Tuto, KooKoo, nousija Junkkarit ja Kärpät lähtivät kauteen toinen toistaan kovemmilla kokoonpanoilla. Myös uuden päävalmentajan, Samu Kuitusen luotsaama JoKP oli yksi sarjan suosikkeista. Jokipojista poistui edelliskauden jälkeen kymmenkunta runkopelaajaa, joita paikattiin omilla kasvateilla sekä lisäksi kärkihankintoina olivat slovakit, hyökkääjä Lubomir Kolnik ja puolustaja Ernest Bokros. JoKP pelasi syksyn tasaisesti ja lisäsi kevätkaudella vauhtia: Etenkin vahvan hyökkäyspelaamisen ansiosta JoKP paineli runkosarjan voittoon neljän pisteen erolla TuToon. JoKP paukutti 44 ottelussa eniten maaleja (244 kpl) ykköspyssynään Kolnik, joka voitti pistepörssin ja oli myös sarjan paras maalintekijä (46 + 38 = 84).[46][47][48] SM-Liigan karsinnat pelattiin neljän joukkueen kaksinkertaisena sarjana, jossa liigapaikkaansa oli puolustamassa Lahden Reipas. Ensimmäisessä ottelussaan JoKP kukisti Mehtimäellä TuTon maalein 5-1 3716 katsojan silmien alla. Alku näytti lupaavalta, mutta seuraavissa peleissä Reipasta ja KooKoota vastaan JoKP tuhri kuitenkin hallinnassaan olleet ottelut lopulta tappioiksi, eikä karsintasarjasta jäänyt muuta käteen kuin jumbosija. Reipas säilyi SM-Liigassa.[49]

Divarikauden ("Finlandia-Liiga") 1993-94 alla Joensuussa haaveiltiin vielä SM-liigasta. JoKP:lla oli edelleen hyökkäysvoittoinen kokoonpano, johon kuuluivat uusina tulijoina liigassa mainetta niittäneet tehohyökkääjät Jari Hirsimäki ja Kari Laitinen sekä maalivahti Ilpo Kauhanen.[50] JoKP hyökkäsi taas vauhdikkaasti ja teki edellisen kauden tapaan runkosarjassa eniten maaleja, keskimäärin 5,15 per ottelu, vaikka syksyn paras pistemies Lubomir Kolnik olikin päästetty kustannussyistä Raumalle jo marraskuun lopulla. Joulukuussa JoKP:n pelaajat väläyttelivät jopa harjoituslakkoa myöhässä olleiden palkkojensa vuoksi, mutta sillä erää palkat saatiin hoidettua. Vaikeuksista huolimatta JoKP päätyi runkosarjassa toiseksi TuTon vanavedessä. Jokipoikien paras pistemies oli koko sarjan pistepörssissä toiseksi sijoittunut Jari Hirsimäki tehoin 35+50=85.[51][52] Karsintasarjassa Reipasta, Saipaa ja Tutoa vastaan Jokipoikien paukut eivät aivan riittäneet tälläkään kertaa. Kevään pelejä varjosti ykköshyökkääjä Jari Hirsimäen saamat potkut kesken karsintojen: Hirsimäkeä epäiltiin pelaamisesta kilpailija TuTon pussiin.  Viimeisessä pelissään JoKP murskasi liiganousunsa ja varmistaneen TuTon peräti 13-0.[53] Kausi jäi Joensuun Kiekko-Pojat ry:n viimeiseksi 1. divisioonassa. Talousvaikeudet olivat muhineet jo pidemmän aikaa, ja toukokuun lopulla 1994 JoKP lopulta haki itsensä konkurssimenettelyyn, joka tosin raukesi varojen puutteeseen. 11,8 miljoonan markan velkojen perijöiden joukossa oli mm. kaksi pankkia sekä verottaja. Vararikon suurimpana yksittäisenä syynä oli vuosikausia maksetut ylisuuret pelaajapalkkiot. SM-liigaan nousua yritettiin taloudellisella riskillä 1. divisioonassa saatuihin tuloihin nähden liian kalliilla joukkueilla. JoKP siirsi kaiken jääkiekkotoimintansa sisarseura Kiekko-Karhujen nimiin.[54][55]

Kaudelle 1994-95 Jääkiekkoliitto antoi Kiekko-Karhuille sarjapaikan 2. divisioonasta. Tapani Hämäläisen luotsaamalla Kiekko-Karhuilla oli sarjaan lähdettäessä mukanaan useita edelliskausien JoKP-pelaajia, minkä vuoksi joukkue oli todella vahva kakkosdivariin. Kiekko-Karhut voittikin itälohkon ja sen jälkeen noususarjan ("Fazer-liiga") varmoin ottein ja nousi seuraavaksi kaudeksi 1. divisioonaan. Kiekko-Karhujen kotipelien yleisökeskiarvo oli itälohkossa (7 ottelua) 1332 ja noususarjassa (8 ottelua) 1567 katsojaa.[56][57]

Fazer-liigaan eli divarikaudelle 1995-1996 Kiekko-Karhut lähti edelliskauden rungolla ja oman kylän pojilla. Nousijajoukkue pärjäsi hyvin, tuloksena oli runkosarjan 5. sija vain 6 pistettä voittajaa Hermestä jäljessä. Etenkin kotona Kiekko-Karhut oli vahva; 22 kotipelistä joukkue voitti 20 ja tasapeliinkin Joensuussa ylsivät kertaalleen vain Haukat ja Titaanit. Kiekko-Karhujen paras pistemies runkosarjassa oli Mika Kupiainen tehoin 27+28=55, mikä oikeutti pistepörssissä 6. sijaan. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksessa (paras kolmesta -järjestelmä) vastaan luisteli Kärpät. Ensin molemmat voittivat kotipelinsä ja lopulta kolmannesta ottelusta 2817 katsojan todistaessa tapahtumaa Mehtimäellä jatkoon meni Kiekko-Karhut Pasi Nissisen jatkoaikamaalilla. Toisella pudotuspelikierroksella (paras viidestä -järjestelmä) Kiekko-Karhujen haaveet pääsystä SM-Liigan karsintasarjaan karisivat nopeasti, kun Saipa voitti ottelusarjan suoraan voitoin 3-0.[58][59]

Kauden 1996-1997 16 joukkueen 1.divisioonaan Kiekko-Karhuja lähti luotsaamaan Kai Rosvall, joka palasi Joensuun ykkösjoukkueen päävalmentajaksi reilun 10 vuoden tauon jälkeen. Joukkue uudistui edelliskaudesta merkittävästi, kun muutama kokenut pelaaja pakkasi laukkunsa ja tilalle otettiin omia kasvatteja. Lisäksi kärkihankintoja olivat Forssasta saapunut hyökkääjä Vesa Lehtonen sekä kokenut venäläispakki Juri Gailik. Joukkue hitsautui nopeasti yhteen ja 30 ottelun runkosarjan jälkeen Kiekko-Karhut oli toisena 2 pistettä Kärppien perässä. Runkosarjaa seuranneessa 8 joukkueen ylemmässä jatkosarjassa Kiekko-Karhut jatkoi hyvää menoaan ja oli lopulta 44 ottelun jälkeen piikkipaikalla 3 pistettä Kärppiä edellä. Kiekko-Karhujen tehohyökkääjiä olivat Vesa Lehtonen (26+40=66) sekä Pasi Nissinen, joka myös voitti 1.divisioonan pistepörssin teholukemin 27+44=71. Pudotuspeleissä taisteltiin pääsystä SM-Liigan karsinpeleihin. Aluksi Kiekko-Karhut pudotti Hermeksen pois kuvioista otteluvoitoin 3-0. Tämän jälkeen oli vuorossa SM-Liigan karsintasarjan 1. vaiheen ottelusarja Kärppiä vastaan. Tällä kertaa osat vaihtuivat vuoden takaisesta, kun Kiekko-Karhut joutui nöyrtymään Kärppien rumputulessa: Kärpät voitti sarjan suoraan kolmessa ottelussa lukemin 2-6, 5-1 ja 2-6 ja jatkoi matkaan karsintasarjan toiseen vaiheeseen Kalpaa vastaan.[60][61]

Kaudella 1997-1998 Kiekko-Karhujen tavoitteena oli taas liigakarsinnat, vaikka joukkue oli heikentynyt edelliskaudesta selvästi. Joukko parhaita hyökkääjiä oli lähtenyt (Pasi Nissinen, Vesa Lehtonen, Sami Vannisen, Pasi Volotinen) eikä tilalle ollut saapunut aivan yhtä kovia pelimiehiä. Syksy sujui vaihtelevissa merkeissä; välillä Kiekko-Karhut oli aivan sarjan kärjen tuntumassa, mutta sitten peli sakkasi pahasti ja joukkue putosi joulukuussa pudotuspeliviivan alapuolelle. Seurajohto painoi paniikkinappulaa ja Kai Rosvallin tilalle ykkösvalmentajaksi nousi kakkosmies Timo Turunen. Samalla joukkuetta onnistuttiin vahvistamaan, kun edelliskauden tehomiehet Pasi Nissinen ja Vesa Lehtonen sekä Saksassa pelannut Mika Kupiainen palasivat takaisin Joensuuhun. Meno kaukalossa ei kuitenkaan parantunut toivotulla tavalla, vaan pudotuspelit karkasivat kauas ja karsintapeikko alkoi kummitella. Seura vaihtoi toistamiseen päävalmentajaa saman kauden aikana, ja lopulta vanha tuttu Tapani Hämäläinen sai kurssin kääntymään ja sarjapaikka säilyi suoraan ilman karsintapelejä. Kiekko-Karhut teki sarjassa melkein saman verran maaleja kuin useimmat pudotuspelijoukkueista, eli 138, mutta päästi omiin maaleja jopa jumbokaksikkoa, Ahmat, UJK, enemmän eli  165 kpl. Näin ollen kehno menestys johtui enemmän huonosta puolustamisesta kuin hyökkäyspelistä.[62][63]

Kaudelle 1998 - 99 Kiekko-Karhut vaihtoi nimensä Jokipojiksi, joka oli ollut Joensuun Kiekko-Poikien lempinimi seuran perustamisesta lähtien. Yleisön vuosikymmeniä hellimästä nimestä tuli ensimmäistä kertaa Joensuun edustusjoukkueen virallinen nimi. Kiekko-Karhujen nimen lisäksi pukukopista poistui edellisen kauden kahdeksan parasta pistemiestä, joiden tilalle hankittiin peräti viisi venäläispelaajaa pietarilaisesta Izorets-seurasta. Kauden käynnistyttyä Tapani Hämäläisen suojattien peli ei tahtonut ottaa kulkeakseen ja muutenkin koko syksy oli hyvin sekavaa. Kymmenen ottelun jälkeen venäläisistä oli Joensuussa jäljellä enää puolustaja Dimitri Sherebenkov. Pahaa loukkaantumissumaa paikattiin Kalpa-lainoilla, parilla latvialaisella (Marek Jass, Artis Abols) sekä paluumuuttajilla Pasi Volotisella ja Pasi Nissisellä. Hankinnoista huolimatta Jokipojat oli vuoden lopulla sarjan hännillä karsintaviivan huonommalla puolella. Joulutauolla Jokipojat harjoitteli hyvin, sai sairastuvalta ukkoja takaisin ja viimein peli alkoi sujua paremmin. Jokipojat kipusi vähitellen jo pudotuspeliviivan yläpuolella, mutta lopulta pari rumaa tappiota Kärpille ja UJK:lle runkosarjan viimeisissä peleissä tarkoitti sitä, että Jokipojat jäi huonommalla maalierollaan niukasti pudotuspelien ulkopuolelle ja kausi päättyi ennenaikaisesti.[64][65] Kotiottelujen yleisökeskiarvo oli 1372 katsojaa.[66]

Kaudelle 1999-2000 pelaajalegenda Seppo Repon valmentama joukkue uudistui maltillisesti. Merkittävimmät muutokset koskivat ulkomaalaisvahvistuksia, kun vanhat poistuivat ja tilalle tulivat venäläishyökkääjä Vladimir Andrejev ja latvialaispuolustaja Igors Bondarevs. Kausi ei sujunut ilman turbulenssia: Jokipoikien talousvaikeuksien takia kärkipelaajista puolustajat Bondarevs ja Arttu Käyhkö sekä hyökkääjä Janne Turpeinen jättivät joukkueen kesken kauden. Vaikeuksista huolimatta Jokipojat saavutti runkosarjassa kelvollisen viidennen sijan. Runkosarjassa Jokipoikien paras pistemies oli Pasi Nissinen tehoin 18+35=53 ja kotipelien yleisökeskiarvo oli 1370 katsojaa. Pudotuspelien avauskierroksella Jokipojat sai vastaansa kuudenneksi sijoittuneen KooKoon. Ensin molemmat joukkueet voittivat kotonaan (2-0, 4-2), minkä jälkeen ratkaisevan ottelun Joensuussa voitti Jokipojat maalein 5-2. Seuranneesta välieräsarjasta Vaasan Sport eteni SM-Liigan karsintasarjan ensimmäiseen vaiheeseen voitettuaan Jokipojat otteluvoitoin 2-0.[67][68]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 2000-2001 1. divisioonan nimi muuttui Mestikseksi ja samalla SM-Liiga suljettiin, mikä tarkoitti samalla sitä, ettei Jokipojat voinut enää asettaa kauden tavoitteekseen liigakarsintoja. Melko kokemattomalla joukkueella Mestikseen lähteneiden Jokipoikien syksy sujui pelillisesti sarjan keskikastissa, mutta käänne huonompaan suuntaa tapahtui joulukuussa. Jokipoikien talousongelmien takia niin päävalmentaja Ari "Turbo" Aaltonen kuin myös osa kärkipelaajista jättivät seuran. Loppukauden valmennuksesta vastasi parivaljakko Kari Riihola ja Jouni Varis. A-junioripitoisella kokoonpanolla taistellut Jokipojat oli suurissa vaikeuksissa, mutta onnistui lopulta 2 pisteen turvin välttämään joutumasta Suomi-sarjan karsintaan. Suomi-sarjalta se ei kuitenkaan pelastanut: Jääkiekkoliitto pudotti Jokipojat sarjaporrasta alemmas, kun seuran taustayhdistys Kiekko-Karhut ry oli päättänyt hakea itsensä konkurssiin. Jääkiekkoliitto salli A-junioreiden pitää liigapaikkansa, ja konkurssipäätöksen taustalla olikin ollut halu turvata A-junioreiden jatko Liigassa, kun resurssit eivät olisi riittäneet pelaamiseen sekä junioreiden Liigassa että aikuisten Mestiksessä.[69][70]

Kauteen 2001-2002 Jokipojat valmistautui uuden taustayhdistyksen, Joensuun Kiekko ry:n siipien suojissa. Tavoitteena oli nousta takaisin Mestikseen kolmen vuoden kuluessa. Ensimmäiselle Suomi-sarjan kaudelleen Jokipojat sai pelaajat kokoon vasta loppukesästä, eikä Markku Kyllösen luotsaama ryhmä kyennyt viidettä sijaa parempaan sijoitukseen 8 joukkueen etelälohkossa. Seuraavalla kaudella uusi valmennuskaksikko Jouni Varis ja Teemu Tiainen johdatti Jokipojat lohkonsa voittoon (siellä kertaa pelattiin "Itälohkossa"). Seuranneesta paras kolmesta -sarjasta Kiekko-Oulua vastaan Jokipojat eteni Mestiksen karsintasarjaan. Pahaan aikaan sattunut loukkaantumissuma sotki kuitenkin Jokipoikien noususuunnitelmat ja tuloksena karsintasarjasta oli vasta viides sija. Jokipoikien 50-vuotisjuhlakauteen 2003-2004  lähdettiin entisillä valmentajilla mutta selvästi vahvistuneella joukkueella. Jokipojat oli etelälohkossa omaa luokkaansa tehtyään 36 ottelussa 218 maalia. Lohkon pistepörssin voitti Jokipoikien Sami Puruskainen teholukemin 24+39=63.  Jatkopeleissä joensuulaiset raivasi tieltään ensin Kuusamon Pallo-Karhut ja sitten Pietarsaaren Jeppiksen edeten täten neljän joukkueen Mestiksen karsintasarjaan. Karsinnoissa vastus oli jo kovempaa, etenkin rutinoitunutta TuToa vastaan, mutta lopulta kaikki päättyi onnellisesti. Karsintapelien toiseksi viimeisellä kierroksella Jokipojat murskasi Hyvinkään Ahmat maalein 7-0 ja varmisti nousunsa Mestikseen.[71][72]

Kaudelle 2004-2005 Mestikseen noussut Jokipojat ei kesän aikana juurikaan vahvistunut ja kuului täten ennakkoarvioissa sarjan heikoimpiin joukkueisiin. Syksy sujuikin kehnosti. Jäädessään marraskuussa puolentoista viikon pelitauolle oli Jokipojilla koossa vain 3 pistettä 17 ottelusta. Tässä kohtaa Jokipojat kuitenkin räjäytti melkoisen uutispommin: Caroline Hurricanesin hyökkääjä Pavel Brendl liittyi Jokipoikiin aluksi kuukauden mittaisella sopimuksella, kun samaan aikaan NHL:ssä oli työsulku. Joulukuun alussa tuli seuraava kova uutinen, kun valmentajakaksikko Jouni Varis - Teemu Tiainen päätti erota. Syyksi he ilmoittivat, että kokivat menettäneensä seurajohdon luottamuksen. Tilalle päävalmentajaksi napattiin pikavauhtia Kari Rauhanen Jokipoikien A-nuorista. Rauhanen muutti siihenastista hyökkäyspainotteista pelitapaa puolustusvoittoisemmaksi, mikä sopikin paremmin Jokipoikien sen kauden joukkueelle. Jokipojat nousi joulukuussa pois jumbopaikalta ohi FPS:n. Pavel Brendl käväisi vuodenvaihteessa kokeilemassa Sveitsissä, mutta jatkoi kuitenkin tammikuussa Jokipojissa. Yhteensä Brendl pelasi Jokipojissa 21 runkosarjan ottelua ja teki niissä 19 tehopistettä. Joulukuussa alkanut Jokipoikien hyvä pelivire jatkui kevätkaudellakin, mutta kun syksyn pistesaalis oli ollut niin vaatimaton, jäi joukkue jäi kuitenkin sarjassa toiseksi viimeiseksi ja joutui karsintaan. Kahden Mestis- ja kahden Suomi-sarjajoukkueen karsintasarja oli totista työtä Jokipojille, mutta lopulta Mestis-paikka varmistui, kun joensuulaiset kukistivat Mehtimäellä viimeisessä ottelussaan Seinäjoen SHT:n maalein 5-3 2852:n katsojan edessä. Karsinnoissa Jokipojille kaikki kaikessa oli hyökkäyskolmikko Tapio Ahtonen-Sami Puruskainen-Jani Keränen, joka teki kuudessa ottelussa yhteensä 26 tehopistettä. [73][74][75][76]

Kauden 2005-2006 ennakko-odotuksissa Jokipoikien iskukyky oli pienoinen arvoitus. Lähtijöitä oli paikkailtu potentiaalisilla mutta edellisellä kaudellaan muissa joukkueissa vaatimattomasti onnistuneilla pelaajilla. Yhtenäiseksi hitsautunut joukkue pelasi tasaisen vahvan syksyn onnistuen kääntämään tiukkoja kamppailuja edukseen. Joulutauolla Jokipojat oli viidentenä 6 pistettä kärkeä perässä. Tammikuussa peli vielä kulki ja pisteitä kertyi, mutta runkosarjan loppua kohden peliesitykset heikkenivät rajusti. Jokipojat hävisi runkosarjan yhdeksän viimeistä otteluaan (joista kaksi jatkoajalla) ja valahti sarjataulukossa kahdeksanneksi - päästen kuitenkin viimeisenä joukkueena mukaan pudotuspeleihin. Huonohkoista loppukauden peleistä huolimatta Jokipoikien kotiottelujen yleisökeskiarvo oli Mestiksen toiseksi paras, 1456 katsojaa. Jokipoikien johto oli reagoinut tappioihin erottamalla päävalmentaja Kari Rauhasen aivan pudotuspelien kynnyksellä. Tilalle nousi kakkosvalmentajana aiemmin toiminut Pasi Parviainen apunaan Arttu Käyhkö. Puolivälierissä vastaan tuli runkosarjan voittaja Jukurit. Ensimmäisessä pelissä Mikkelissä Jokipojat taisteli hurjasti, mutta joutui tyytymään niukkaan 0-1 tappioon. Toisessa kohtaamisessa Mehtimäellä Jokipojat oli parempi maalein 3-2. Seuraavissa kahdessa ottelussa Jukurit kuitenkin lisäsi höyryä eikä Jokipojille jäänyt sanan sijaa, kun Jukurit eteni vastustamattomasti välieriin (Jokipoikien tappiot Mikkelissä 0-4 ja Joensuussa 2-8).[77][78]

Kaudelle 2006-2007 Jokipojat sai päävalmentajaksi Jami Kaupin. Kakkosena jatkoi Arttu Käyhkö. Joukkueen kokoaminen venyi elokuulle saakka, mutta onnistuneen try-out -leirin myötä kasaan saatiin kelpo joukkue. Try-outin kautta ykkösmaalivahdin paikan nappasi myös tsekkivahti Alexander Salak. Jokipojat pelasi mainion kauden ja oli marraskuussa sarjassa jopa toisena, mutta päätyi lopulta runkosarjassa kuudenneksi. Hyvien kotiesitysten ansiosta (vain 4 tappiota) Jokipojat oli sarjan toiseksi paras yleisöjoukkue kotona kerättyään Mehtimäen otteluihin keskimäärin 1639 katsojaa. Jokipokien paras pistemies oli Sami Puruskainen tehoin 16+36=52, mikä toi runkosarjan pistepörssin neljänteen sijan. Edellisen vuoden tapaan puolivälierissä vastaan luisteli Jukurit. Jokipojat taisteli joukkueena hurjasti, mutta Jukurit meni jälleen jatkoon otteluvoitoin 3-0 voitettuaan kaikki pelit yhden maalin erolla. Jokipoikien osalta olisi voinut luulla kauden loppuneen välierätappioon, mutta kevään 2007 kummallisuuksiin kuului Mestiksen Playout-sarjat, jossa kohtasivat puolivälierissä tippuneet sekä  pudotuspelien ulkopuolelle jääneet joukkueet. Jokipoikia vastaan tuli KooVee, jonka Jokipojat kuitenkin onnistui voittamaan suoraan kolmessa ottelussa (7-4, 1-6, 3-0). Jokipojat pääsi kesälomalle ja KooVee joutui jatkamaan putoamiskarsinnoissa seuraavalle kierrokselle.[79][80][81][82]

Kauteen 2007-2008  uusi Ärjy-logo-paidassaan[83] startannut Jokipojat asetti tavoitteekseen neljän joukkoon sijoittumisen. Edellisen kauden runkomiehistö oli edelleen melko pitkälti koossa, uusina kärkivahvistuksina joukkueeseen tulivat puolustaja Juuso Akkanen sekä kanadalainen maalivahti Jocelyn Guimond.  Päävalmentajana jatkoi Jami Kauppi. Syyskausi osoitti, ettei Jokipojat kuulunut pelaajamateriaaliltaan aivan kärkinelikkoon, mutta oli joulutauolla kuitenkin kuudentena 6 pistettä tavoittelemastaan 4. sijasta jääneenä (ensimmäistä kautta Mestiksessä varsinaisen peliajan voitosta sai kolme pistettä). Joulutauolla Guimond päästettiin maalivahtia tarvinneeseen Vaasan Sportiin. Ykkösmaalivahdin paikan nappasi Teemu Seppänen, joka oli syyskaudella palannut yhdeksässä ottelussa torjuntaprosentilla 93,07. Jokipojat aloitti tammikuun ottamalla viisi peräkkäistä voittoa. Jatkossa oli kuitenkin tiukempaa, ja kun vähitellen pudotuspelien kotietu käytännössä karkasi, eivät loppukauden pelitkään sujuneet enää aivan optimaalisella tavalla. Tuloksena Jokipojille tuli 7. sija runkosarjassa, jossa kotiottelujen yleisökeskiarvo oli 1875 silmäparia. Keskiarvoa kasvatti etenkin kaksi kauden aikana yli 3600 katsojaa vetänyttä ilmaisottelua. Puolivälierissä vastaan luisteli Hokki. Vaikka Jokipojat olikin voittanut Hokkin runkosarjan viimeisessä ottelussa 4-1, niin pudotuspeleissä kajaanilaiset osoittautuivat selvästi Jokipoikia vahvemmiksi. Hokki voitti puolivälieräsarjan suoraan otteluvoitoin 3-0 (10-2, 2-5, 3-2).[84][85][86][87][88][89][90]

Kaudelle 2008-2009 Jokipoikien joukkueesta vaihtui noin puolet. Urheilullisuuden ja sitoutuneisuuden suhteen uuden valmentajan Jarno Pikkaraiset vaatimukset olivat tiukat, ja kesätreeneissä mentiinkin lujaa. Uusia vahvistuksia olivat mm. hyökkääjä Jarno Koskiranta, puolustaja Luke Sellars sekä maalivahti Antti Ore. Joukkueen tavoitteena oli lähteä parantamaan edellisen kauden 7. sijaa. Syyskausi sujui odotuksiin nähden yläkanttiin. Erinomaisen viisikkopuolustuksen ja vahvan neljän kentän pelin ansiosta Jokipojat oli joulutauolla sarjajohdossa kerättyään 29 ottelusta 19 voittoa ja yhteensä 58 sarjapistettä. Hieno meno jatkui myös kevätkaudella ja Jokipojat voitti kuin voittikin runkosarjan 3 pisteen erolla ennen Sportia. Joukkueen hyvä puolustaminen erottui edukseen, kun Jokipojat oli päästänyt runkosarjassa vähiten maaleja, minkä lisäksi Mestiksen plusmiinustilastossa oli Jokipojista neljä pakkia - Juuso Akkanen, Aku Pekkarinen, Jarkko Immonen ja Luke Sellars - kymmenen eniten pluspisteitä keränneen pelaajan joukossa. Jokipoikien paras pistemies runkosarjassa oli Jani Keränen tehoin 18+18=36. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan tuli Leki. Jokipojat meni tästä otteluparista jatkoon otteluvoitoin 3-0 eikä vähiten maalivahti Antti Oreen ansiosta, joka piti nollan kahdessa viimeisessä pelissä. Välierissä Jokipojat kohtasi Tuton. Ensimmäisen ottelun Jokipojat voitti 3-2 Mika Mäkiahon jatkoaikamaalilla. Turussa Tuto tasoitti otteluvoitot maalein 4-2, mutta kolmannessa pelissä Mehtimäellä Jokipojat marssi selvään 3-0-voittoon 4198 katsojan edessä. Seuraavassa Turun-ottelussa Jokipojat nappasi hienon 3-2-vierasvoiton jatkoajalla Mika Mäkiahon toimiessa jälleen ratkaisijana. Näin Jokipojat oli edennyt Mestiksen finaaleihin Vaasan Sportia vastaan. Finaaleista tuli tiukkaa taistelua, jossa Jokipojat antoi kaikkensa, mutta hieman kokeneempana joukkueena Sport oli terävämpi ratkaisun hetkinä ja nappasi kaksi jatkoaikavoittoa Vaasassa. Sport voitti mestaruuden otteluvoitoin 3-1. Finaalitappiosta huolimatta Jokipojat saattoi olla tyytyväinen hopeasijaansa. Myös yleisö löysi hyvin Mehtimäelle, Jokipoikien pudotuspelien yleisökeskiarvo kuudessa kotiottelussa oli 3334 katsojaa. Mestiksen pudotuspelien pistepörssin voitti Jokipoikien Jarno Koskiranta, joka teki 11 ottelussa tehot 4+7=11.[91][92][93][94][95][96][97]

Kaudelle 2009-2010 Jarno Pikkaraisen valmentama Jokipojat lähti taas mitalin kiilto silmissään, etenkin kun hopeajoukkueen runko säilyi pääosin entisellään. Joukkueessa jatkoi vuosikausia ärjypaitaa kantaneita pelaajia, kuten Tapio Ahtonen, Sami Puruskainen, Sami Mutanen, Jani Keränen, Jarkko Immonen ja Kimmo Nevalainen. Uusista ärjyistä tehoja odotettiin etenkin Antti Kerälältä ja Tobias Salmelaiselta. Ykköstorjujan vastuuta kantoi Mikko Rämö. Jokipoikien syksy alkoi vaikeasti 5 peräkkäisellä tappiolla. Tässä vaiheessa puolustuksen vahvistukseksi hankittiin Tero Konttinen, joka nousikin heti isoon kiekolliseen rooliin. Pikkuhiljaa peli alkoi kuitenkin kulkea paremmin ja pisteitäkin kertyä. Jokipoikien pelinopeus aiheutti vastustajille hankaluuksia, joskin oman pään puolustuspelissä riitti vielä parannettavaa. Joulutauolle mentiin 6 ottelun voittoputkessa neljänneltä sijalta. Kevätkaudella Jokipoikien otteet aina vaan paranivat tasaisesti. Jarno Pikkaraisen suojatit päättivät runkosarjan KooKoon jälkeen toiseen sijaan ja hienoon seitsemän ottelun mittaiseen voittoputkeen. Jokipoikien viisikkopuolustamiseen ja nopeaan kääntämiseen perustunut pelityyli toimi yhtä hyvin niin kotona kuin vieraskentillä Jokipoikien voitettua yhtä monta ottelua (14) sekä kotona että vieraissa. Jokipojista paras pistemies runkosarjassa oli Antti Kerälä tehoin 10+ 38 = 48 ja paras teholukema oli Tero Konttisella (+25). Kun runkosarjan lopulla palaset olivat loksahtaneet kohdilleen, olivat odotukset pudotuspeleihin korkealla. Puolivälierissä Jokipoikien otteista puuttui vielä jonkin verran terävyyttä, mutta Kiekko-Vantaa ei kuitenkaan kyennyt pysäyttämään joensuulaisten neljän kentällisen tasaista vyöryä. Joensuulaisjoukkue vei ottelusarjan suoraan kolmella voitolla (3-1, 4-2, 2-1). Välierissä vastaan luisteli Leki. Ensimmäisessä kohtaamisessa Jokipojat murskasi kotonaan täydellisen esityksen jälkeen lempääläiset maalein 7-1. Seuraavaan peliin Leki paransi huomattavasti, mutta rutinoitunut joensuulaisjoukkue nappasi silti 4-3 -vierasvoiton. Parin päivän päästä Joensuussa käytiin taas tiukkaa taistoa, joka päättyi kotiyleisön riemuksi Antti Kerälän 3-2-jatkoaikamaaliin ajassa 68.20. Näin Jokipojat oli jälleen raivannut tiensä toisena vuotena peräkkäin Mestiksen finaaliin, jossa vastaan asettui D Team Jyväskylästä. Ensimmäisessä ottelussa levänneempi ja energisempi Jokipojat hallitsi peliä, joskin D Team tarjosi tiukan vastuksen. D Team nujertui Mehtimäellä maalein 4–3. Seuraavassa pelissä kotiyleisönsä edessä D Team tarjosi avausottelua vieläkin tiukemman vastuksen, mutta Jokipojat onnistui silti kairaamaan vierasvoiton maalein 3-2 - erityisesti kiitos maalivahti Mikko Rämön, joka oli tarkkana ottelun ratkaisuhetkillä. Kolmannessa finaaliottelussa Mehtimäellä Jokipojat ei enää jättänyt vastustajalle mitään jossiteltavaa, vaan jyräsi 4 362 hengen yleisön riemuitessa D Teamin maalein 6-3. Jokipoikien kautta aikojen ensimmäinen Mestiksen mestaruus varmistui suoraan otteluvoitoin 3–0. Mestiksen pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi valittiin Jokipoikien maalivahti Mikkö Rämö, jolla oli myös pudotuspelien paras torjuntaprosentti 93,68. Pudotuspelien paras plusmiinuslukema oli Jokipoikien puolustajalla Kimmo Nevalaisella (+12). Läpi runkosarjan ja myös pudotuspeleissä joensuulaisfaneja ihastutti etenkin tehoketju Antti Kerälä (6+7=13) – Tobias Salmelainen (3+7=10) – Jani Savolainen (4+7=11). Mainitsemisen arvoista myös on, että pudotuspeleissä erinomaisen ratkaiseviksi lisävahvistuksiksi osoittautuivat Joensuuhun siirtorajan kynnyksellä tulleet hyökkääjät Scott Matzka (5+7=12), Roberts Jekimovs (3+3=6) ja Jarkko Malinen (5+4=9). [98][99][100][101][102][103][104][105][106][107]

Kauden 2009-2010 päätteeksi Ilvestä vastaan pelatun Liiga-karsinnan tunnelmaa Joensuussa latisti jo ennalta uutinen, että eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen haki Jokipoikia konkurssiin vajaan 6000 euron summan takia. Jokipojista kuitenkin vakuutettiin, että maksut hoidetaan ja koko kauden tulos tulee olemaan plusmerkkinen. Rivien välistä oli kuitenkin luettavissa, ettei liigaan nousu, mikä vaatisi liigaosakkeen lunastamisen ja seuran muuttamisen nopeasti ammattilaisorganisaatioksi,  olisi kovin todennäköistä, vaikka Jokipojat sarjan voittaisikin. Joukkueiden lähtökohdat ottelusarjaan olivat kovin erilaiset: Jokipojat oli päättänyt Mestis-kautensa 16 peräkkäiseen voittoon, kun Tampereen Ilves oli voittanut SM-Liigassa koko kauden aikana vain 17 ottelua. Tämän seikan katsottiin tasoittavan hieman voimasuhteita pelillisesti ennalta heikomman Jokipoikien hyväksi. Oltiinhan edellisenä keväänä nähty, kuinka Vaasan Sport oli pystynyt hyödyntämään tappioiden rasittaman Porin Ässien liigamiehistön henkistä alennustilaa ja melkein nousemaan SM-Liigaan. Ensimmäinen ottelu Tampereella oli molemmilta toisilleen ennalta tuntemattomilta joukkueilta hieman hermostunut esitys. Ilves kuitenkin hallitsi tapahtumia ja alkoi ratkoa ottelua toisessa erässä siirryttyään 2-0-johtoon Markus Seikolan siniviivalaukauksella sekä Pasi Salosen lyötyä irtokiekon maalin edustalta ohi Jokipoikien maalivahdin Mikko Rämön. Kolmannessa erässä molemmat osuivat vielä kertaalleen ja näin ollen Ilves voitti ensimmäisen kohtaamisen maalein 3-1. Rämölle kertyi 42 torjuntaa ja Ilveksen päässä Jani Hurmeella 17 torjuntaa. Toisen kohtaamisen Ilves oli päättänyt ratkaista heti ottelun alussa ja siirtyikin 2-0-johtoon jo ajassa 5.46 Jarkko Kauvosaaren osumalla. Jokipoikien päävalmentaja Jarno Pikkarainen otti tässä vaiheessa aikalisän, ja saikin heräteltyä Jokipojat mukaan taistoon. Scott Matzka iski rannelaukauksella kavennuksen kahden miehen ylivoimalla ajassa 13.46. Toisessa erässä pelattiin avoimin ovin. Ensin Masi Marjamäki teki Ilveksen kolmannen maalin suoraan jäähyaitiosta vapauduttuaan. Kymmenkunta minuuttia myöhemmin Johannes Alanen laukoi tilanteeksi jo 4–1. Monet ehkä uskoivat pelin olleen jo ohi, mutta vain parisen minuuttia myöhemmin Jokipojat oli enää maalin päässä Antti Kerälän ja Tobias Salmelaisen osumilla. Kun vielä Ilveksen Ryan Glenn ja Jokipoikien Markku Flinck osuivat hetken päästä, niin toiselle erätauolle mentiin 4-5-lukemista. Jokipojat piinasi Ilvestä loppuun saakka, mutta lisämaaleja ei enää kolmannessa erässä nähty. Mikko Rämolle kertyi ottelussa 28 torjuntaa ja Ilveksen Jani Hurmeella 39 torjuntaa. Kolmannessa kohtaamisessa Tampereella Ilveksen Pasi Määttäsen johtama ykköskenttä oli liikaa Jokipojille. Määttänen oli syöttäjänä Joonas Raskin (2-0),  Markus Seikolan (3-0) ja  Jesse Niinimäen (4-0) osumissa. Jokipoikien 1-4-kavennuksen ampui päätöserän lopulla Markku Flinck. Jokipokien valmentaja Jarno Pikkarainen sanoi  ottelun jälkeen tasoerojen näkyneen etenkin siinä, että Jokipojat ei helpoista paikoistakaan saa maaleja. Mikko Rämolle kertyi ottelussa 43 torjuntaa ja Jani Hurmeella 25 torjuntaa. Neljännessä kohtaamisessa Joensuussa Jokipojat oli pakkovoiton edessä Ilveksen johdettua sarjaa jo 3-0. Ensimmäisessä erässä Jokipojat meni johtoon Roberts Jekimovsin ohjattua ylivoimalla Scott Matzkan laukauksen ohi Jani Hurmeen. Toinen erä oli maaliton. Jokipoikien toinen maali syntyi myös ylivoimalla, kun Matzkan vedon ohjasi maaliin sillä kertaa Sami Puruskainen. Ilves viritteli vielä kiriä, mutta lopulta Jokipojat voitti ottelun maalein 2-1. Torjuntoja kertyi Rämölle 37 ja Hurmeelle 20 kappaletta. Pieni yleisömäärä tiista-iltana Mehtimäellä (2432) herätti kummastusta, kun sentään edellisissä kotipeleissä, ratkaisevassa Mestiksen finaaliottelussa ja ensimmäisessä Ilves-pelissä, oli paikalla ollut yli 4000 hengen yleisöt. Viimeisessä ottelussa Ilves hallitsi taas tapahtumia tasakentällisin, mutta Jokipojat sinnitteli mukana Mikko Rämön torjuntojen ja Roberts Jekimovsin kahden ylivoimaalin ansiosta kolmannen erän lopulle saakka. Loppunumerot 4-2 laukoi Pasi Määttänen ajassa 55.38. Jani Hurmeelle kertyi 17 torjuntaa ja toisessa päässä Jokipoikien Mikko Rämölle 44 torjuntaa. Voittojen valossa Ilves vei karsintasarjan selvästi 4-1, mutta silti jokainen ottelu oli tiukkaa vääntöä pienten marginaalien sisällä. Vaikka joukkueena Jokipojat pelasi hyvin, olivat Ilveksen SM-Liigassa rutinoituneet pelaajat yksilötasolla ratkaisevasti parempia.[108][109][110][111][112][113][114][115][116][117]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19-vuotias Alexander Salák käytti Jokipoikia kaudella 2006–2007 uransa ponnahduslautana SM-liigaan ja sieltä sittemmin NHL:ään sekä Tšekin A-maajoukkueeseen asti.

Yhden todella huonon kauden jälkeen Jokipojat ylsi jälleen kevään 2012 pudotuspeleissä finaaliin. Kausi 2011-2012 alkoi hieman vaisusti, mutta oli nousuvoittoinen ja päättyi hopeamitaliin hävityn finaalisarjan päätteeksi Vaasan Sportia vastaan.

Kaudella 2012–2013 Jokipojat sijoittui neljänneksi voittaen Sportin puolivälierissä 4-1 sekä häviten välierät Jukureille 3-0 ja pronssiottelun TUTO Hockeylle.

Kaudella 2013–2014 Jokipojat hävisi KooKoolle puolivälierissä otteluvoitoin 4-1. 7.2.2014 Jukurit - Jokipojat 3-2 VL ottelu mukaan lukien, on Jokipojat hävinnyt Mikkelin Jukureille 15 mestisottelua perätysten. Se on ykkösdivisioonan sekä mestistason historian pisin tappioputki samojen seurojen välillä. Keväällä 2014 Jokipoikien taustayhtiö HokiJoki Oy hakeutui velkasaneeraukseen. Saneerauksesta johtuneiden puutteellisten tietojen vuoksi Mestiksessä pelaamiseen oikeuttavaa lisenssiä ei myönnetty kaudelle 2014-2015. Kuitenkin 19. kesäkuuta 2014 Jääkiekkoliitto tiedotti, että uudelle taustayhtiölle Mehtimäki Oy:lle on myönnetty ehdollinen lisenssi Suomi-sarjaan.[118]

Varsinainen lisenssi kaudelle 2014–2015 myönnettiin 25.8.2014.[119] Tammikuussa 2015 uutisoitiin, että Jokipojat haki Mestis-lisenssiä kaudelle 2015-2016.[120] Jokipojat voitti mestaruuden ja nousi seuraavaksi kaudeksi takaisin Mestikseen.

Kaudella 2015-2016 Jokipojat voitti Mestiksen pronssia.[121]

Kotihalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mehtimäen jäähalli, PKS Areena, Joensuu

  • Rakennettu 1982
  • Markkinointinimi 29.11.2017 alkaen PKS Areena yhteistyökumppanin Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n mukaan[122]
  • Kapasiteetti 4 800
  • Saman katon alla myös harjoitushalli (valmistunut 2002)
  • Kilpahallissa myös V.I.P-tila, jonne mahtuu noin 50–100 ihmistä.
  • Finaaleihin myytiin vain 4500-4700 lippua järjestyksellisistä syistä.

Tunnettuja pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueessa pelanneet NHL- ja WHA-pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäädytetyt numerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

I-divisioonassa/Mestiksessä palkitut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Valinta Voittaja
1986–1987 Toinen tähdistökentällinen Suomi Juha Jääskeläinen
1987–1988 Toinen tähdistökentällinen Tšekki Vladimír Kýhos
1988–1989 Vuoden valmentaja Suomi Tapani Hämäläinen
1988–1989 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Juha Jääskeläinen
1988–1989 Tehopelaaja
Tähdistökentällinen
Tšekki Vladimír Kýhos
1988–1989 Toinen tähdistökentällinen Suomi Mika Tuovinen
1990–1991 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Juha Jääskeläinen
1990–1991 Paras maalintekijä
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Markku Kyllönen
1990–1991 Ensimmäinen tähdistökentällinen Tšekki Antonín Stavjaňa
1990–1991 Ensimmäinen tähdistökentällinen Tšekki Rostislav Vlach
1992–1993 Pistepörssin voittaja
Paras maalintekijä
Tehopelaaja
Slovakia Ľubomír Kolník
1992–1993 Vuoden valmentaja Suomi Samu Kuitunen
1993–1994 Toinen tähdistökentällinen Suomi Jonas Hemming
1993–1994 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Jari Hirsimäki
1993–1994 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Ilpo Kauhanen
1993–1994 Tehopelaaja
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Petri Matikainen
1995–1996 Fair Play -joukkue Joensuun Kiekko-Karhut
1996–1997 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Vesa Lehtonen
1996–1997 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Pasi Nissinen
1996–1997 Toinen tähdistökentällinen Suomi Jaakko Piirainen
2005–2006 Herrasmiespelaaja Suomi Jani Keränen
2008–2009 Toinen tähdistökentällinen Suomi Juuso Akkanen
2008–2009 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Jarkko Immonen
2008–2009 Paras maalivahti
Toinen tähdistökentällinen
Suomi Antti Ore
2008–2009 Vuoden valmentaja
Fair Play -valmentaja
Suomi Jarno Pikkarainen
2009–2010 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Jarkko Immonen
2009–2010 Herrasmiespelaaja
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Antti Kerälä
2009–2010 Toinen tähdistökentällinen Suomi Tero Konttinen
2009–2010 Pudotuspelien arvokkain pelaaja
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Mikko Rämö
2010–2011 Opiskelijapalkinto Suomi Jarkko Immonen
2010–2011 Ensimmäinen tähdistökentällinen Latvia Roberts Jekimovs
2011–2012 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Rony Ahonen
2011–2012 Toinen tähdistökentällinen Suomi Matti Näätänen
2011–2012 Kultainen kiekko
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Juuso Rajala
2011–2012 Toinen tähdistökentällinen Suomi Olavi Vauhkonen
2012–2013 Toinen tähdistökentällinen Suomi Matti Näätänen
2012–2013 Toinen tähdistökentällinen Suomi Juuso Rajala
2013–2014 Kultainen kiekko
Paras hyökkääjä (Mika Helkearo -palkinto)
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Juuso Rajala
2015–2016 Vuoden valmentaja (Raimo Määttänen -palkinto) Suomi Ari Aaltonen
2015–2016 Toinen tähdistökentällinen Suomi Juuso Akkanen
2015–2016 Toinen tähdistökentällinen Suomi Samuel Jukuri
2015–2016 Toinen tähdistökentällinen Suomi Samu Pitkänen
2015–2016 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Janne Väyrynen
2015–2016 Fair Play -joukkue Jokipojat
2016–2017 Vuoden tulokas (Petri Varis -palkinto) Suomi Lauri Huhdanpää

Valmentajat 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000 Suomen lippu Ari Aaltonen
2000–2001 Suomen lippu Markku Kyllönen
joulukuusta 2000 alkaen
2001–2004 Suomen lippu Jouni Varis
2004–2006 Suomen lippu Kari Rauhanen
3. joulukuuta 2004 alkaen
2006–2008 Suomen lippu Jarmo Kauppi
2008–2010 Suomen lippu Jarno Pikkarainen
2010 Suomen lippu Jukka Varmanen
2010–2011 Suomen lippu Esa Tikkanen
27. joulukuuta 2010 alkaen
2011–2014 Suomen lippu Mikko Haapakoski
2014–2015 Suomen lippu Niko Eronen[123]
2015–2017 Suomen lippu Ari Aaltonen
2017– Suomen lippu Jouni Varis
20. tammikuuta 2017 alkaen

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tilanne 27. heinäkuuta 2018)

# Kans. Pelaaja Paikka Kätisyys Ikä Sopimus Syntymäpaikka
8 Suomen lippu Ahtonen, TuomasTuomas Ahtonen VLH L 19 2019 Kuhmo
47 Suomen lippu Elomaa, EliasElias Elomaa H L 21 2019 Tampere
27 Suomen lippu Ervasti, NikoNiko Ervasti P L 21 2019 Raahe
31 Suomen lippu Halonen, NiiloNiilo Halonen MV L 20 Laina (HIFK 2020) Loppi
37 Suomen lippu Harald, JoonasJoonas Harald MV L 22 2019 Lahti
50 Suomen lippu Holttinen, TeemuTeemu Holttinen H L 24 2018 Imatra
92 Suomen lippu Huhdanpää, LauriLauri Huhdanpää H L 23 2019 Tampere
61 Suomen lippu Hukkanen, LauriLauri Hukkanen H L 27 2018 Joensuu
19 Suomen lippu Hämäläinen, JanneJanne Hämäläinen VLH L 20 Laina (HIFK 2021) Nurmijärvi
74 Suomen lippu Hämäläinen, NikoNiko Hämäläinen P L 18 2019 Kouvola
23 Suomen lippu Koivisto, MikaMika Koivisto VLH L 26 2019 Kiiminki
20 Suomen lippu Kokkola, TatuTatu Kokkola KH L 20 2019 Suonenjoki
3 Suomen lippu Kupiainen, WiljamiWiljami Kupiainen P L 21 2019 Örnsköldsvik, Ruotsi
26 Suomen lippu Lahtinen, TeemuTeemu Lahtinen H L 21 2019 Helsinki
71 Suomen lippu Lankinen, HarriHarri Lankinen H R 20 2019 Espoo
91 Suomen lippu Larinmaa, JoonasJoonas Larinmaa LH L 25 2019 Turku
72 Suomen lippu Lehikoinen, EsaEsa Lehikoinen P L 32 2020 Joensuu
6 Suomen lippu Muranen, JoniJoni Muranen P L 24 2018 Vantaa
31 Suomen lippu Niemi, TimoTimo Niemi MV L 25 2018 Kaustinen
2 Suomen lippu Olkkonen, JoelJoel Olkkonen P R 25 2019 Hyvinkää
10 Suomen lippu Ollitervo, JaniJani Ollitervo P R 25 2018 Tornio
77 Suomen lippu Raitanen, LassiLassi Raitanen P L 24 2019 Kerava
22 Suomen lippu Rissanen, EetuEetu Rissanen H L 26 2019 Nurmes
42 Suomen lippu Rissanen, EppuEppu Rissanen P L 25 2018 Nurmes
13 Suomen lippu Rouhiainen, AkseliAkseli Rouhiainen P R 22 2019 Joensuu
5 Suomen lippu Teräväinen, EeroEero Teräväinen P L 19 Laina (HIFK 2020) Helsinki
33 Suomen lippu Väyrynen, JanneJanne Väyrynen OLH R 26 2019 Järvenpää
21 Suomen lippu Väänänen, MiroMiro Väänänen KH L 19 2019 Joensuu
10 Suomen lippu Wacklin, ViljamiViljami Wacklin KH L 24 2019 Helsinki


Muokkaa kokoonpanoa

Seuran puheenjohtaja Suomen lippu Jarkko Immonen
Mehtimäki Oy:n toimitusjohtaja Suomen lippu Kai Nuutinen
Päävalmentaja Suomen lippu Jouni Varis[124]
Apuvalmentaja/joukkueenjohtaja Suomen lippu Ville Väänänen
Maalivahtivalmentaja Suomen lippu Arto Pyykkö
Fysiikkavalmentaja Suomen lippu Pasi Kinnunen
Huoltaja Suomen lippu Torsti Lampinen
Huoltaja Suomen lippu Harri Puustinen
Huoltaja Suomen lippu Antti Saarivainio

Peliasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueen peliasu jäljittelee NHL:ssä pelaavan New Jersey Devilsin peliasua.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jokipojat yhteistyöhön HIFK:n kanssa jokipojat.fi. 14.5.2018. Mehtimäki Oy. Viitattu 27.5.2018.
  2. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa – Joensuulaista jääkiekkoilua 1953–2003, s. 15–24. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  3. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa – Joensuulaista jääkiekkoilua 1953–2003, s. 24-33. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  4. Timo Mustonen: Joensuun Kiekko-Pojat R.Y. 20 vuotta jääkiekkoulua 1960–1980. Timo Mustonen, 1980.
  5. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1967–68. Aarne Honkavaara, 1967.
  6. Timo Mustonen: Joensuun Kiekko-Pojat R.Y. 20 vuotta jääkiekkoilua 1960–1980, s. 20-21. , 1980.
  7. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1971–1972. Suomen Jääkiekkoliitto, 1971.
  8. Kilpailupöytäkirja JoKP – Ässät 14.10.1971. Suomen Jääkiekkoliitto r.y.
  9. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1972–1973. Kustannus Oy Williams, 1972.
  10. a b c Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa – Joensuulaista jääkiekkoilua 1953–2003, s. 57–62. Joensuun Kiekko ry, 2004. ISBN 952-91-8145-0.
  11. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1973–1974. Kustannus Oy Williams, 1973.
  12. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1974–1975. Aarne Honkavaara, 1974.
  13. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1975-1976. Aarne Honkavaara, 1975.
  14. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1976–1977. Aarne Honkavaara, 1976.
  15. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 71–73. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  16. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 74, 78–79. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  17. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 78–79. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  18. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1980-81. Jääkiekon SM-Liiga ry, 1980.
  19. Hannu Kauhala: Mies joka vei Leijonat mitaleille. Tammi, 2016.
  20. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1981–1982. Suomen Jääkiekkoliitto, 1981.
  21. Aarne Honkavaara et.al. (toim.): Jääkiekkokirja 1982-83. Jääkiekon SM-Liiga Ry, 1982.
  22. Miikka Mikkola: 81–82 – Yllätykselliset pudotuspelit Lätkää vuodesta '74 – divarihistorian kertauskurssi. 2003. Jatkoaika.com. Viitattu 18.11.2017.
  23. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1983–84. Jääkiekon SM-Liiga ry, 1983.
  24. Miikka Mikkola: 82–83 – Katto pään päälle Lätkää vuodesta '74 – divarihistorian kertauskurssi. 2003. Jatkoaika.com. Viitattu 18.11.2017.
  25. 1983–1984 | Rauman Lukko werkossa www.sinikeltainen.net. Viitattu 11.11.2017.
  26. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1984–85. Jääkienkon SM-Liiga ry, 1984.
  27. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1985–86. Jääkiekon SM-Liiga ry, 1985.
  28. Miikka Mikkola: 85–86 – Kun Väinö saapui Kuopioon Lätkää vuodesta '74 - divarihistorian kertauskurssi. 2003. Jatkoaika.com. Viitattu 26.12.2017.
  29. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 107-109. Joensuun Kiekko, ry, 2004.
  30. Aarne Honkavaara, Ari Mennander, Jukka-Pekka Vuorinen (toim.): Jääkiekkokirja 1987-88. Uusi Suomi / Kiekkolehti, 1987.
  31. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 109-110. Joensuun Kiekko, ry, 2004.
  32. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1988–89. Us-Mediat OY / Kiekkolehti, 1988.
  33. Helsingin Sanomat, 5.10. ja 26.10.1988.
  34. JoKP:n kausijulkaisu 1988–89, 1988.
  35. Aarne Honkavaara, Ari Mennander, Jukka-Pekka Vuorinen (toim.): Jääkiekkokirja 1989–90. Uusi Suomi Oy / Kiekkolehti, 1989.
  36. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 116–117. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  37. Helsingin Sanomat, 2.3.1989.
  38. Karjalainen, 15.9.1990.
  39. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 118-123. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  40. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1990–91. Uusi Suomi Oy / Kiekkolehti, 1990.
  41. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 124, 126. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  42. Seppo Hautala et.al. (toim.): Jääkiekkokirja 1991–92. US-Mediat OY / Kiekkolehti, 1991.
  43. Helsingin Sanomat, 21.10.1991.
  44. Helsingin Sanomat, 9.12.1991.
  45. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 133-136, 142-143. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  46. Ari Mennander (toim.): Jääkiekkokirja 1993-1994. Semic Sport Oy / Jääkiekkolehti, 1993.
  47. Helsingin Sanomat, 11.9.1992.
  48. Miikka Mikkola: I-divisoona 92-93; Klassikko Lätkää vuodesta '74 - divarihistorian kertauskurssi. Jatkoaika.com.
  49. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  50. Karjalainen, 15.9.1993.
  51. Ari Mennander (toim.): Jääkiekkokirja 1994-1995. Semic Sport Oy / Jääkiekkolehti, 1994.
  52. Helsingin Sanomat, 26.11.1993 ja 21.12.1993.
  53. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 159. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  54. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 148, 160-161. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  55. Helsingin Sanomat, 7.7.1994.
  56. Juho Lintula: Puolivuosisataa susirajakiekkoa, s. 161-162. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  57. Ari Mennander (toim.): Jääkiekkokirja 1995-96. Semic Sport Oy / Jääkiekkolehti, 1995.
  58. Ari Mennander (toim.): Jääkiekkokirja 1996-97. Semic Sport Oy / Jääkiekkolehti, 1996.
  59. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 165, 168-169. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  60. Ari Mennander (toim.): Jääkiekkokirja 1997-98. Semic Sport Oy / Jääkiekkolehti, 1997.
  61. Miikka Mikkola: 96-97 – Suuri harvennushakkuu Lätkää vuodesta '74 - divarihistorian kertauskurssi. 07.11.2004. Jatkoaika.com. Viitattu 14.1.2018.
  62. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 174-175. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  63. Miikka Mikkola: 97-98 – Kokkolan tehoketju ja ulkomaalaisten invaasio Lätkää vuodesta '74 - divarihistorian kertauskurssi. 2004. Jatkoaika.com. Viitattu 16.1.2018.
  64. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 26, 176. Joensuun Kiekko Ry, 2004.
  65. Miikka Mikkola: 98-99 – Kärpät lipsahtaa ja Pelicans yllättää Lätkää vuodesta '74 - divarihistorian kertauskurssi. 2004. Jatkoaika.com. Viitattu 20.1.2018.
  66. Reijo Suikki (toim.): Jääkiekkokirja 1999-2000. Egmont Kustannus, 1999.
  67. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 177-178. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  68. Reijo Suikki (toim.): Jääkiekkokirja 2000-2001. Egmont Kustannus, 2000.
  69. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 178-180. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  70. Kiekko-Karhut konkurssiin, JoKP Suomi-sarjaan YLE Uutiset. 6.7.2001. Viitattu 22.1.2018.
  71. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa, s. 181, 184-185, 188-191. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  72. Reijo Suikki (toim.): Jääkiekkokirjat 2002-2003, 2003-2004, 2004-2005. Egmont Kustannus.
  73. Jani Leinonen: Jokipojat - sarjanousijan vaiheikas syksy 21.12.2004. Jatkoaika.com. Viitattu 26.1.2018.
  74. Juho Lintula: Jokipojilla suosikin paineet 16.03.2005. Jatkoaika.com. Viitattu 26.1.2018.
  75. Reijo Suikki (toim.): Jääkiekkokirja 2005-2006. Egmont Kustannus, 2005.
  76. Juho Lintula, Mikko Pajunen: Tapsa tahdittaa kakkoskenttää 5.9.2005. Jatkoaika.com. Viitattu 29.1.2018.
  77. Juho Lintula: Jokipojilla kolmijakoinen kausi 13.4.2006. Jatkoaika.com. Viitattu 29.1.2018.
  78. Jani Leinonen: Jokipoikien myötätuulinen syksy 27.12.2005. Jatkoaika.com. Viitattu 29.1.2018.
  79. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2007-2008. Egmont Kustannus, 2007.
  80. Juho Lintula: Jokipojilla paljon uutta 09.09.2006. Jatkoaika.com. Viitattu 30.1.2018.
  81. Juho Lintula, Ville Niskanen: Viime kevään toisinto 13.02.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 30.1.2018.
  82. Juho Lintula: Pakkopullan syytä maistua 23.02.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 30.1.2018.
  83. Ärjy-logo
  84. Jani Leinonen: Jokipojat jatkaa pienin askelin eteenpäin 9.9.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 3.2.2018.
  85. Jani Leinonen: Kokeneella Kaupilla paljon uusia ideoita 9.9.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 3.2.2018.
  86. Jokipojat taisteli pinnan sarjakärjeltä 15.12.2007. Mehtimäkeläinen.net. Viitattu 3.2.2018.
  87. Guimond Jokipojista Sportin maalille 17.12.2007. Jatkoaika.com. Viitattu 3.2.2018.
  88. Hokista Jokipoikien puolivälierävastus Mehtimäkeläinen.net. 5.3.2008. Viitattu 3.2.2018.
  89. Tomi Karlsson uskoo välieräpaikkaan 7.3.2008. Mehtimäkeläinen.net. Viitattu 3.2.2018.
  90. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2008-2009. Egmont, 2008.
  91. Jokipojat matkaan nälkäisenä haastajana 10.9.2008. Mehtimäkeläinen.net. Viitattu 22.2.2018.
  92. Jani Leinonen: Mielessä aktiivinen joukkue 6.9.2008. Jatkoaika.com. Viitattu 22.2.2018.
  93. Loistavat lähtökohdat kevätkauteen 14.12.2008. Mehtimäkeläinen.net. Viitattu 22.2.2018.
  94. Jani Leinonen: Jokipoikien syksy yhtä juhlaa 17.12.2008. Jatkoaika.com. Viitattu 22.2.2018.
  95. Jokipojat eteni Mestiksen välieriin 3.3.2009. Mehtimäkeläinen.net. Viitattu 22.2.2018.
  96. Jani Leinonen: Mestaruus meni, mutta unelmat heräsivät 23.3.2009. Jatkoaika.com. Viitattu 22.2.2018.
  97. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2009-2010. Egmont Kustannus, 2009.
  98. Jani Leinonen: Menestyselementit taas kasassa Joensuussa 08.09.2009. Jatkoaika.com. Viitattu 22.4.2018.
  99. Jani Leinonen: Vuoristorata johti jyrkkään ylämäkeen 18.12.2009. Jatkoaika.com. Viitattu 22.4.2018.
  100. Jani Leinonen: Jokipojat mahtivireessä Kiekko-Vantaan kaatoon 1.3.3010. Jatkoaika.com. Viitattu 22.4.2018.
  101. Jani Leinonen, Antti Isokoski: Jokipojat ja Leki kisaavat finaalipaikasta 10.3.2010. Jatkoaika.om. Viitattu 22.4.2018.
  102. Jokipojat avasi finaalisarjan kotivoitolla 19.3.2010. Mehtimäkeläinen.net.
  103. Mestaruus enää yhden voiton päässä! 21.3.2010. Mehtimäkeläinen.net. Viitattu 22.4.2018.
  104. Eero Mutanen: Jokipojat ei jättänyt jossiteltavaa 24.3.2010. Jatkoaika.com. Viitattu 22.4.2018.
  105. Renne Ohtonen: Salmelainen uskoo Jokipoikien mahdollisuuksiin 29.3.2010. Jatkoaika.com. Viitattu 22.4.2018.
  106. Renne Ohtonen: Uudet vahvistukset mestaruus mielessä Joensuuhun 1.2.2010. Jatkoaika.com. Viitattu 22.4.2018.
  107. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2010-2011. Egmont Kustannus Oy Ab, 2010.
  108. Mestiksen loppupelit toivat Jokipojille taloudellista helpotusta 25.3.2010. Yle Pohjois-Karjala. Viitattu 23.4.2018.
  109. Jokipojat pähkäilee nousumahdollisuutta Iltalehti. 23.3.2010. Viitattu 23.4.2018.
  110. Ilveksen katastrofikausi "huipentuu" liigakarsintaan Iltasanomat. 30.3.2010. Viitattu 23.4.2018.
  111. Ilves päätti Jokipoikien huikean voittoputken Yle Urheilu. 30.3.2018. Viitattu 23.4.2018.
  112. Sari Sirkkiä-Jarva: Jokipojat piinasi, Ilves haki makean voiton Yle Urheilu. 1.4.2010. Viitattu 23.4.2018.
  113. Ilves raateli Jokipojat kolmannen kerran 2.4.2010. MTV3-STT.
  114. Sari Sirkkiä-Jarva: Ilveksen Niinimäki liikaa Jokipojille Yle Urheilu. 2.4.2010. Viitattu 23.4.2018.
  115. Jokipojat taisteli lisäaikaa - Ilvekselle hukkareissu Joensuuhun Yle Urheilu. 6.4.2010. Viitattu 23.4.2018.
  116. Ilves raapi pakkovoiton ja sinetöi odotetun SM-liigapaikan Yle Urheilu. 8.4.2010. Viitattu 23.4.2018.
  117. Mika Alamettälä: Raikas tuulahdus vai pannukakku? Jatkoaika.com. 9.4.2010. Viitattu 23.4.2018.
  118. Mehtimäki Oy:lle ehdollinen lisenssi Suomi-Sarjaan finhockey.fi. 19.6.2014. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 25.8.2014.
  119. Jokipojille Suomi-Sarjalisenssi finhockey.fi. 25.8.2014. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 25.8.2014.
  120. Karjalainen: Jokipojat tähtää Mestikseen 13.1.2015. Jatkoaika. Viitattu 13.1.2015.
  121. Jokipojat saavutti Mestiksen pronssimitalin www.mestis.fi. Viitattu 14.4.2016.
  122. Joensuun jäähallista tuli PKS Areena PKS:n verkkosivut. 29.11.2017. Pohjois-Karjalan Sähkö Oy.
  123. 25-vuotias Niko Eronen Jokipoikien päävalmentajaksi 29.7.2014. Sanomalehti Karjalainen / Laakkonen-Yhtiöt. Viitattu 12.8.2014.
  124. https://jokipojat.fi/uutiset/2017/02/jouni-varis-jokipoikien-paavalmentajaksi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]