Jokipojat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jokipojat
Jokipojat logo.svg
Perustettu 1953
Entiset nimet Joensuun Kiekko-Karhut
1953–1960, 1994–1998
Joensuun Kiekko-Pojat (JoKP)
1960–1994
Kaupunki Suomen lippu Joensuu, Suomi
Kotiareena PKS Areena
– kapasiteetti 4 800
Sarjataso Mestis
Värit               
Jokipojat Uniform.png
Toimitusjohtaja Suomen lippu Kai Nuutinen
Puheenjohtaja Suomen lippu Jarkko Immonen
Päävalmentaja Suomen lippu Joni Petrell
Kapteeni Suomen lippu Esa Lehikoinen
Omistaja Suomen lippu Henry Rösch
Yhteistyöseurat HIFK (SM-liiga)[1]
Mestis
Mestaruudet 1 (2010)
Hopeaa 2 (2009, 2012)
Pronssia 1 (2016)
Suomi-sarja
Mestaruudet 2 (2004, 2015)
Pronssia 1 (2003)

Jokipojat (Mehtimäki Oy) on alkujaan vuonna 1953 perustettu joensuulainen jääkiekkoseura, jonka edustusjoukkue pelaa Mestiksessä. Jokipojat on ilmoittanut tavoitteekseen pelaamisen Liigassa[2], jonne on mahdollista nousta ns. liigalisenssiprosessin kautta[3]. Jokipoikien kotipelit pelataan Joensuun Mehtimäellä PKS Areenalla (Mehtimäen jäähalli). Jokipojilla on myös juniorijoukkueet kaikissa ikäluokissa. Junioreiden sekä naisten jääkiekkotoiminta on eriytetty Juniori Jokipojat ry:n alle.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jokipoikien historia
Joensuun Kiekko-Poikien logo vuoteen 1994 saakka.
Jokipoikien logo vuosina 1998–2007.

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla jääpallo oli niin Joensuussa kuin koko Suomessakin talvinen ykköspalloilulaji. Jääkiekko alkoi kuitenkin vähitellen vallata sijaa. Joensuun ensimmäinen jääkiekon erikoisseura, Kiekko-Karhut  perustettiin marraskuussa 1953. Pian myös muita urheiluseuroja etunenässä TUL:ään kuulunut Joensuun Pallo-Toverit (JoPT) sekä Joensuun Maila-Pojat ottivat jääkiekon ohjelmistoonsa. Joensuun kiekkoherruudesta käytiin kovia taistoja maakuntasarjassa tai muissa kaupungin sisäisissä otteluissa. Otteluita pelattiin Pielisjoen varrella Pötkällä, jonne valmistui vuonna 1954 Joensuun ensimmäinen jääkiekkokaukalo. Jääpallotaustansa ansiosta JoPT ja Maila-Pojat olivat paremmin luistelevia joukkueita, minkä vuoksi Kiekko-Karhut yleensä jäi alakynteen kaupungin kahdelle muulle joukkueelle. Kaudella 1958–59 JoPT:sta tuli ensimmäinen joensuulainen joukkue, joka nousi maakuntasarjasta valtakunnan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Jääkiekkoliiton Suomen sarjaan. Tässä vaiheessa sarjaan lähteneen joukkueen nimi muuttui Peli-Tovereiksi (PeTo).[4]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joensuun Maila-Poikien onnistui päästä jääkiekon Suomen sarjaan Peli-Tovereiden vanavedessä. JMP:n johto päätti kuitenkin pysyä ensisijaisesti jääpalloseurana, minkä vuoksi JMP:n ja Kiekko-Karhujen jääkiekkoilijat yhdistivät voimansa ja perustivat syyskuussa 1960 Suomen sarjaan pelaamaan uuden seuran, Joensuun Kiekko-Pojat. Uutta seuraa, JoKP:tä, kutsuttiin heti alusta lähtien kansan suussa lempinimellä Jokipojat. JoKP sinetöi vähitellen asemansa vakiojoukkueena Suomen sarjan itälohkossa. Syksystä 1961 lähtien sarjaotteluita pelattiin uudessa kaukalossa Mehtimäellä, jossa yleisöä hemmoteltiin etenkin paikallistaistoilla PeToa vastaan. JoKP sai menestystä kausina 1961–62 ja 1963–64, kun joukkue pääsi lohkovoittonsa ansiosta pelaamaan Mestaruussarjan karsinsarjaan. Vastus oli kuitenkin molemmilla kerroilla liian kova ja Jokipoikien oli tyytyminen entiseen sarjatasoonsa. Kaudesta 1966–67 kehkeytyi joensuulaisyleisön kannalta ikimuistoinen, kun JoKP:n kanssa samassa lohkossa oli peräti neljä helsinkiläisjoukkuetta. Joensuussa saatiin nähdä legendaarisia otteluita stadilaisia vastaan: Töölön Vesa, HJK ja Karhu-Kissat saivat poistua Mehtimäeltä tappion kera JoKP:n käsittelyn jälkeen, mutta HIFK otti JoKP:sta 2–1-voiton joulukuussa 1966 paukkupakkasessa (–24 °C) ja 3 300 katsojan edessä pelatussa ottelussa. Kauden lopulla JoKP:n sijoitus itälohkossa oli neljäs. Vuosikymmenen lopulla kaudella 1968–1969 Jokipojille avautui muutaman vuoden tauon jälkeen mahdollisuus nousuun, kun JoKP pääsi lohkovoittonsa jälkeen pelaamaan Mestaruussarjan karsintasarjaa. Siellä Jokereiden, TPS:n ja kumppaneiden kyyti oli kuitenkin liian kovaa, eikä JoKP saanut viidessä ottelussa kuin yhden voiton.[5][6][7]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 1970-71 JoKP oli vahvistunut merkittävästi ja ponnisti Suomen sarjan itälohkosta Mestaruussarjan karsintapeleihin. Kuuden joukkueen karsintasarjassa JoKP onnistui voittamaan 4 ottelua, mikä riitti lunastamaan paikan Mestaruussarjaan seuraavaksi kaudeksi.  Puuttuvat pisteet otettiin viimeisessä ottelussa, jossa JoKP murskasi nousunsa jo varmistaneen Karhu-Kissat kotikaukalossaan maalein 9-0. Kokemattomilla pelaajilla Mestaruussarjakauteen 1971-72 lähtenyt JoKP sai tuntea nahoissaan rutinoituneiden pääsarjajoukkueiden kovan tason. JoKP sai kasaan SM-sarjan peleissään 3 voittoa, 3 tasapeliä ja 26 tappiota musertavalla maalierolla 79–229. Edessä oli paluu takaisin Suomen sarjaan. Jokipoikien paras pistemies Mestaruussarjakaudella oli joukkueen 18-vuotias kuopus Jari Kapanen, joka teki pelaamissaan 30 ottelussa tehot 14+6=20. [8][9]

Kaudet 1972–73 ja 1973–74 JoKP pelasi taas vanhassa tutussa Suomen sarjan itälohkossa sijoittuen  molempina kausina viidenneksi kahdeksan joukkueen lohkossa. Mestaruus- ja Suomen sarjan väliin perustettu syksyllä 1974 uusi sarjataso, 1. divisioona. Suomen sarjan tilalle tuli 2. divisioona,  jonka itälohkossa JoKP sijoittui toiseksi kaudella 1974-75. Seuraavaksi kaudeksi 1975–76 JoKP nousi yllättäen 1. divisoonaan,  kun sarjaan oli vapautunut yksi ylimääräinen paikka, jonka Jokipojat otti karsintaottelujen kautta. Taival 1. divisoonassa jäi sillä erää yhden kauden mittaiseksi, koska nopeasti avautuneen paikan takia JoKP pelaajamateriaali oli sarjassa säilymiseen liian heikko.[10]

Seuraavat 4 kautta Jokipojat pelasi 2. divisioonan itälohkossa. Nousukarsintapelejä pelattiin kausilla 1976–77 ja 1978–79, mutta karsintapelien taso oli edelleen liian kova JoKP:lle. Vihdoin kaudella 1979–80 onni lykästi Jokipoikia. Juha Eskelisen ja Juhani Långströmin valmennuksessa joukkue raivasi ensin tiensä 1. divisioonan karsintasarjaan. Sinne päästyään Jokipojat pelasi vakuuttavasti jättäen kilpakumppanit Kiekko-67:n, Valtit ja Jukurit taakseen. Näin JoKP oli noussut vihdoin maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.[11]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi 1980–1981  oli nousijajoukkue JoKP:lle vaikea, ja sarjapaikka säilyi vasta karsintojen kautta.[12] Seuraavat kaudet olivatkin sitten selkeästi parempia JoKP:n päästyä myös mukaan pudotuspeleihin. Kausi 1982–1983 oli JoKP:n ensimmäinen kausi, joka pelattiin jäähallissa. Uusi halli ja menestys kaukalossa saivat aikaan buumin, jonka ansiosta 1. divisioonan runkosarjassa toiseksi sijoittuneella JoKP:lla oli sarjan paras yleisökeskiarvo, 2959 silmäparia. JoKP:n tehotrion hyökkäyspäässä muodostivat Jon Fontas, Pekka Räsänen ja Hannu Kapanen, jotka iskivät yhteensä 84 maalia. Kauden päätteeksi JoKP pääsi pelaamaan SM-liigan karsintoja Oulun Kärppiä vastaan. Kärpät oli kuitenkin parempi otteluvoitoin 3–2 säilyttäen täten pääsarjapaikkansa. Haave liigasta jäi kuitenkin kytemään Joensuussa.[13][14][15]

Seuraavina kausina menestys oli vaatimattomampaa, mutta keväällä 1987 Tapani Hämäläisen valmentama nuori joukkue (keski-ikä 22 vuotta) pääsi taas maistelemaan liigakarsintaa. Neljän joukkueen karsintasarjassa Tuton, HPK:n sekä Kalpan taidot olivat kuitenkin liikaa Jokipojille, joka jäi jumboksi saatuaan vain yhden tasapelipisteen.[16][17]

Vielä kaudella 1987-1988 JoKP joutui pettymään jäätyään niukasti Liiga-karsintojen ulkopuolelle, mutta lopulta kausi 1988̣–1989 olikin sitten täysosuma. Jokipojat pelasi vakuuttavasti läpi kauden johtaen sarjaa 8. kierroksesta runkosarjan loppuun saakka. Divisioonan voittajana JoKP:lla oli edessään karsintasarja SM-Liigassa viimeiseksi jäänyttä Porin Ässiä vastaan. Kumpikin joukkue voitti kaksi ensimmäistä kotiotteluaan ja lopulta edessä oli ratkaiseva 5. ottelu. Täysi tupa 5040 katsojaa todisti JoKP-hurmosta kotijoukkueen taisteltua voiton maalein 5-3. Jokipojat oli noussut ensimmäistä kertaa SM-Liigaan.[18][19]

Liiga-kaudelle 1989–90 JoKP hankki muutaman vahvistuksen, joista nimekkäin oli paluumuuttaja Markku Kyllönen. Totuus JoKP:n tasosta paljastui kuitenkin heti syksyn peleissä, joissa tuli paljon tappioita ja pisteitä kertyi vain harvakseltaan. JoKP pysyi karsijan paikalla käytännössä läpi koko runkosarjan. Vaatimattomasta menestyksestä huolimatta JoKP:n kotipelejä kävi katsomassa hieno määrä eli keskimäärin 3 799 katsojaa ottelua kohden. Liigakarsinnoissa revanssinhaluinen Ässät voitti kaksi ensimmäistä kohtaamista maalin erolla, mutta kolmannessa ottelussa se ei antanut enää JoKP:lle mahdollisuuksia ja jyräsi takaisin Liigaan maalein 9-4 ja otteluvoitoin 3-0.[20][21]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1990-91 Jokipojat satsasi tsekkivahvistuksiin (Rostislav Vlach ja Antonin Stavjana) ja nuorten sijasta hieman kokeneempiin pelimiehiin. Tämä taktiikka kannatti, ja JoKP jyräsi suoralla nousulla takaisin SM-Liigaan.[22] Toinenkin kausi pääsarjassa oli vaikea: pisteitä kertyi harvakseltaan, ja vaikka runkosarjan loppua kohden peliesitykset paranivat, edessä olivat kuitenkin karsinnat. Siinä vastaan tuli divarin voittaja, silloin vielä melko tuntematon Kiekko-Espoon joukkue, joka yllätti joensuulaiset ja kampesi JoKP:n pois SM-liigasta.[23]

Seuraavan kauden 1992-93 1. divisioonassa JoKP paineli vahvan hyökkäyspelaamisensa ansiosta runkosarjan voittoon. Slovakkivahvistus Lubomir Kolnik paukutti maalikuninkuuden arvoisesti 46 maalia. Neljän joukkueen SM-Liigan karsintasarjassa Jokipojat kuitenkin tuhri mahdollisuutensa, eikä karsinnoista jäänyt käteen kuin jumbosija.[24] Seuraava kausi oli melkein toisinto edellisestä: JoKP päätyi runkosarjassa toiseksi TuTon vanavedessä, mutta karsintasarjassa Jokipoikien paukut eivät riittäneet silläkään kertaa. Kausi päättyi muutenkin synkästi, kun taustayhtiö Joensuun Kiekko-Pojat ry päätyi vararikkoon kesällä 1994. SM-liigaan nousua oli yritetty riskillä eli 1. divisioonassa pelattuihin kausiin nähden liian kalliilla joukkueilla.[25]

Vararikon jälkeen JoKP siirsi kaiken jääkiekkotoimintansa sisarseura Kiekko-Karhuille, millä nimellä Joensuussa jatkettiin taas 1. divisioonassa pikaisen 2. divisioonan vierailun jälkeen. Kaksi ensimmäistä kautta divarissa olivat uutta tulemista tehneelle joensuulaiselle jääkiekolle hyviä, kun Kiekko-Karhut oli heti mukana pudotuspeleissä. Kaudella 1996-97 alkusarjaa seuranneesta ylemmästä jatkosarjasta Kiekko-Karhut lähti pudotuspeleihin jopa piikkipaikalta, mistä muistona Joensuun jäähallin katossa roikkuu Kiekko-Karhujen logolla varustettu runkosarjan voittajan viiri. Kiekko-Karhut eteni SM-Liigan karsintasarjan ensimmäiseen vaiheeseen, jossa vastaan asettunut Kärpät kuitenkin pudotti Kiekko-Karhut, eikä joensuulaisjoukkue päässyt ottelemaan liigapaikasta Kalpaa vastaan.[26][27]

1990-luvun viimeiset vuodet olivat sekavampaa aikaa eikä niistä jäänyt Jokipojille paljoa hyvää muisteltavaa: kolmen kauden aikana oli yhteensä 4 päävalmentaja ja myös pelaajia tuli ja meni tiuhaan tahtiin. Jotain ikimuistoista kuitenkin tapahtui: Vuonna 1998 Kiekko-Karhut vaihtoi nimensä Jokipojiksi, joka oli ollut Joensuun Kiekko-Poikien lempinimi seuran perustamisesta lähtien. Kaudella 1999-2000 Jokipoikien talousvaikeuksien takia osa kärkipelaajista jätti joukkueen kesken kaiken, mutta tästäkin huolimatta Jokipojat saavutti runkosarjassa kelvollisen viidennen sijan ja pääsi taas parin vuoden tauon jälkeen mukaan pudotuspeleihin. Avauskierroksella Jokipojat pudotti ensin KooKoon jatkosta, mutta sitä seuranneesta välieräsarjasta Vaasan Sport eteni Jokipoikien kustannuksella SM-Liigan karsintoihin.[28]

2000-luvun ensikymmen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 1. divisioonan nimi muuttui Mestikseksi ja samalla SM-Liiga suljettiin, mikä tarkoitti, ettei Jokipojat voinut enää asettaa tavoitteekseen liigakarsintoja. Kautta 2000-2001 leimasivat talousvaikeudet, ja lopulta Jääkiekkoliitto pudotti Jokipojat sarjaporrasta alemmas, kun seuran taustayhdistys Kiekko-Karhut ry oli päättänyt hakea itsensä konkurssiin.[29][30] Uuden taustayhdistyksensä, Joensuun Kiekko ry:n siipien suojissa Jokipojat jatkoi edustuskiekkoilua Suomi-sarjassa, jossa vierehti 3 kautta. Kaudelle 2004-2005 Jokipojat onnistui nousemaan takaisin Mestikseen.[31]

Ensimmäinen Mestis-kausi nousun jälkeen oli vaikea, vaikka joukkueessa pelasi NHL:n työsulun takia 21 ottelua Caroline Hurricanesin hyökkääjä Pavel Brend. Lopulta Jokipokien täytyi lunastaa sarjapaikkansa Suomi-sarjan karsintojen kautta.[32][33][34] Seuraavana kolmena kautena Jokipojat pelasi tuloksellisesti melko tasaisia kausia sijoittuen runkosarjassa sijoille 6-8, mutta pudoten kuitenkin jatkosta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.[35] [36] [37]

Kausi 2008-2009 olikin sitten edellisiin verrattuna huima menestys valmentaja Jarno Pikkaraisen johdolla. Jokipojat venyi runkosarjan voittoon, eikä vähiten hyvän puolustuspelin ansiosta, sillä Jokipojat päästi sarjassa vähiten maaleja. Hyvä meno jatkoi pudotuspeleissä, ja Jokipojat eteni finaaliin saakka raivattuaan ensin tieltään Lekin ja Tuton. Loppuotteluissa Vaasa Sport oli kuitenkin vahvempi ja voitti mestaruuden.[38][39] Kaudella 2009-2010 Jokipojat jatkoi mitalin kiilto silmissään. Syksyllä Jokipoikien peli haki vielä uomiaan, mutta Jokipoikien otteet aina vaan paranivat tasaisesti ja lopulta Jarno Pikkaraisen suojatit päättivät runkosarjan toiseen sijaan KooKoon vanavedessä. Puolivälierissä Kiekko-Vantaa ei kyennyt pysäyttämään joensuulaisten neljän kentällisen tasaista vyöryä, vaan Jokipojat vei ottelusarjan suoraan kolmella voitolla. Välierissä vastaan luistellut Leki joutui myös toteamaan Jokipojat paremmakseen suoraan kolmessa ottelussa. Näin Jokipojat oli jälleen raivannut tiensä Mestiksen finaaliin, jossa vastaan asettui D Team Jyväskylästä. Kaksi ensimmäistä finaaliottelua päättyivät Jokipoikien hyväksi maalin erolla. Kolmannessa kohtaamisessa Mehtimäellä Jokipojat ei enää jättänyt vastustajalle mitään jossiteltavaa, vaan jyräsi Mestiksen mestaruuteen maalein 6-3 4362 hengen yleisön riemuitessa.[40][41][42][43]

Kauden päätteeksi Jokipojat pääsi vielä pelaamaan Liiga-karsintoja Tampereen Ilvestä vastaan. Jokipojat pelasi karsintasarjassa joukkueena hyvin ja kaikki ottelut olivat tiukkaa taistelua pienten marginaalien sisällä. Ilveksen SM-Liigassa rutinoituneet pelaajat olivat kuitenkin ratkaisevasti parempia ja täten Ilves säilytti liigapaikkansa otteluvoitoin 4-1.[44][45]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19-vuotias Alexander Salák käytti Jokipoikia kaudella 2006–2007 uransa ponnahduslautana SM-liigaan ja sieltä sittemmin NHL:ään sekä Tšekin A-maajoukkueeseen asti.

Yhden todella huonon kauden jälkeen Jokipojat ylsi jälleen kevään 2012 pudotuspeleissä finaaliin. Kausi 2011-2012 alkoi hieman vaisusti, mutta oli nousuvoittoinen ja päättyi hopeamitaliin hävityn finaalisarjan päätteeksi Vaasan Sportia vastaan.

Kaudella 2012–2013 Jokipojat sijoittui neljänneksi voittaen Sportin puolivälierissä 4-1 sekä häviten välierät Jukureille 3-0 ja pronssiottelun TUTO Hockeylle.

Kaudella 2013–2014 Jokipojat hävisi KooKoolle puolivälierissä otteluvoitoin 4-1. 7.2.2014 Jukurit - Jokipojat 3-2 VL ottelu mukaan lukien, on Jokipojat hävinnyt Mikkelin Jukureille 15 mestisottelua perätysten. Se on ykkösdivisioonan sekä mestistason historian pisin tappioputki samojen seurojen välillä. Keväällä 2014 Jokipoikien taustayhtiö HokiJoki Oy hakeutui velkasaneeraukseen. Saneerauksesta johtuneiden puutteellisten tietojen vuoksi Mestiksessä pelaamiseen oikeuttavaa lisenssiä ei myönnetty kaudelle 2014-2015. Kuitenkin 19. kesäkuuta 2014 Jääkiekkoliitto tiedotti, että uudelle taustayhtiölle Mehtimäki Oy:lle on myönnetty ehdollinen lisenssi Suomi-sarjaan.[46]

Varsinainen lisenssi kaudelle 2014–2015 myönnettiin 25.8.2014.[47] Tammikuussa 2015 uutisoitiin, että Jokipojat haki Mestis-lisenssiä kaudelle 2015-2016.[48] Jokipojat voitti mestaruuden ja nousi seuraavaksi kaudeksi takaisin Mestikseen.

Kaudella 2015-2016 Jokipojat voitti Mestiksen pronssia.[49]

Kotihalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mehtimäen jäähalli, PKS Areena, Joensuu

  • Rakennettu 1982
  • Markkinointinimi 29.11.2017 alkaen PKS Areena yhteistyökumppanin Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n mukaan[50]
  • Kapasiteetti 4 800
  • Saman katon alla myös harjoitushalli (valmistunut 2002)
  • Kilpahallissa myös V.I.P-tila, jonne mahtuu noin 50–100 ihmistä.
  • Finaaleihin myytiin vain 4500-4700 lippua järjestyksellisistä syistä.

Tunnettuja pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurassa pelanneet NHL- ja WHA-pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäädytetyt numerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehet

I-divisioonassa/Mestiksessä palkitut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Valinta Voittaja
1986–1987 Toinen tähdistökentällinen Suomi Juha Jääskeläinen
1987–1988 Toinen tähdistökentällinen Tšekki Vladimír Kýhos
1988–1989 Vuoden valmentaja Suomi Tapani Hämäläinen
1988–1989 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Juha Jääskeläinen
1988–1989 Tehopelaaja
Tähdistökentällinen
Tšekki Vladimír Kýhos
1988–1989 Toinen tähdistökentällinen Suomi Mika Tuovinen
1990–1991 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Juha Jääskeläinen
1990–1991 Paras maalintekijä
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Markku Kyllönen
1990–1991 Ensimmäinen tähdistökentällinen Tšekki Antonín Stavjaňa
1990–1991 Ensimmäinen tähdistökentällinen Tšekki Rostislav Vlach
1992–1993 Pistepörssin voittaja
Paras maalintekijä
Tehopelaaja
Slovakia Ľubomír Kolník
1992–1993 Vuoden valmentaja Suomi Samu Kuitunen
1993–1994 Toinen tähdistökentällinen Suomi Jonas Hemming
1993–1994 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Jari Hirsimäki
1993–1994 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Ilpo Kauhanen
1993–1994 Tehopelaaja
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Petri Matikainen
1995–1996 Fair Play -joukkue Joensuun Kiekko-Karhut
1996–1997 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Vesa Lehtonen
1996–1997 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Pasi Nissinen
1996–1997 Toinen tähdistökentällinen Suomi Jaakko Piirainen
2005–2006 Herrasmiespelaaja Suomi Jani Keränen
2008–2009 Toinen tähdistökentällinen Suomi Juuso Akkanen
2008–2009 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Jarkko Immonen
2008–2009 Paras maalivahti
Toinen tähdistökentällinen
Suomi Antti Ore
2008–2009 Vuoden valmentaja
Fair Play -valmentaja
Suomi Jarno Pikkarainen
2009–2010 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Jarkko Immonen
2009–2010 Herrasmiespelaaja
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Antti Kerälä
2009–2010 Toinen tähdistökentällinen Suomi Tero Konttinen
2009–2010 Pudotuspelien arvokkain pelaaja
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Mikko Rämö
2010–2011 Opiskelijapalkinto Suomi Jarkko Immonen
2010–2011 Ensimmäinen tähdistökentällinen Latvia Roberts Jekimovs
2011–2012 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Rony Ahonen
2011–2012 Toinen tähdistökentällinen Suomi Matti Näätänen
2011–2012 Kultainen kiekko
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Juuso Rajala
2011–2012 Toinen tähdistökentällinen Suomi Olavi Vauhkonen
2012–2013 Toinen tähdistökentällinen Suomi Matti Näätänen
2012–2013 Toinen tähdistökentällinen Suomi Juuso Rajala
2013–2014 Kultainen kiekko
Paras hyökkääjä (Mika Helkearo -palkinto)
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomi Juuso Rajala
2015–2016 Vuoden valmentaja (Raimo Määttänen -palkinto) Suomi Ari Aaltonen
2015–2016 Toinen tähdistökentällinen Suomi Juuso Akkanen
2015–2016 Toinen tähdistökentällinen Suomi Samuel Jukuri
2015–2016 Toinen tähdistökentällinen Suomi Samu Pitkänen
2015–2016 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomi Janne Väyrynen
2015–2016 Fair Play -joukkue Jokipojat
2016–2017 Vuoden tulokas (Petri Varis -palkinto) Suomi Lauri Huhdanpää

Valmentajat 2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000 Suomen lippu Ari Aaltonen
2000–2001 Suomen lippu Markku Kyllönen
joulukuusta 2000 alkaen
2001–2004 Suomen lippu Jouni Varis
2004–2006 Suomen lippu Kari Rauhanen
3. joulukuuta 2004 alkaen
2006–2008 Suomen lippu Jarmo Kauppi
2008–2010 Suomen lippu Jarno Pikkarainen
2010 Suomen lippu Jukka Varmanen
2010–2011 Suomen lippu Esa Tikkanen
27. joulukuuta 2010 alkaen
2011–2014 Suomen lippu Mikko Haapakoski
2014–2015 Suomen lippu Niko Eronen[51]
2015–2017 Suomen lippu Ari Aaltonen
2017–2019 Suomen lippu Jouni Varis
20. tammikuuta 2017 alkaen
2019– Suomen lippu Joni Petrell

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tilanne 12. elokuuta 2019)

# Kans. Pelaaja Paikka Kätisyys Ikä Sopimus Syntymäpaikka
2 Suomen lippu Blomberg, NikiNiki Blomberg P L 23 2020 Kuusankoski
19 Suomen lippu Brygger, JonneJonne Brygger H L 19 2020 Porvoo
11 Suomen lippu Haapalainen, VilleVille Haapalainen H L 20 2020 Kiiminki
8 Suomen lippu Harttunen, JuliusJulius Harttunen VLH L 23 2020 Pori
74 Suomen lippu Hämäläinen, NikoNiko Hämäläinen P L 19 2020 (2021) Kouvola
71 Suomen lippu Inkinen, AleksiAleksi Inkinen H R 18 2020 Joensuu
63 Suomen lippu Joki, NicoNico Joki P R 23 2020 Örnsköldsvik, Ruotsi
23 Suomen lippu Kivinen, SakuSaku Kivinen KH L 24 2020 Vantaa
20 Suomen lippu Kokkola, TatuTatu Kokkola KH L 21 2020 Suonenjoki
40 Suomen lippu Kotkaniemi, KasperiKasperi Kotkaniemi MV L 20 2020 Pori
3 Suomen lippu Kupiainen, WiljamiWiljami Kupiainen P L 22 2020 Örnsköldsvik, Ruotsi
75 Suomen lippu Kuusisto, JaakkoJaakko Kuusisto VLH L 21 2020 Hyvinkää
91 Suomen lippu Larinmaa, JoonasJoonas Larinmaa (A) OLH L 26 2020 Turku
72 Suomen lippu Lehikoinen, EsaEsa Lehikoinen (C) P L 33 2020 Joensuu
77 Suomen lippu Raitanen, LassiLassi Raitanen P L 25 2020 Kerava
22 Suomen lippu Räisänen, ErnoErno Räisänen VLH L 22 2020 Varkaus
88 Suomen lippu Salama, DominikDominik Salama MV L 22 2020 (2021) Vantaa
47 Suomen lippu Seppälä, OskariOskari Seppälä P L 20 2020 Turku
14 Suomen lippu Siironen, TeemuTeemu Siironen KH L 24 2020 Kalajoki
17 Suomen lippu Silvennoinen, SanttuSanttu Silvennoinen P R 20 2020 Joensuu
41 Suomen lippu Tammela, JussiJussi Tammela KH R 20 2020 Ylivieska
16 Suomen lippu Tiala, TaaviTaavi Tiala VLH L 26 2020 Lestijärvi
10 Suomen lippu Varttinen, MatiasMatias Varttinen OLH R 24 2020 Eura
21 Suomen lippu Väänänen, MiroMiro Väänänen KH L 20 2020 Joensuu


Muokkaa kokoonpanoa

Seuran puheenjohtaja Suomen lippu Jarkko Immonen
Mehtimäki Oy:n toimitusjohtaja Suomen lippu Kai Nuutinen
Päävalmentaja/urheilutoimi/pelaajakoordinointi Suomen lippu Joni Petrell
Apuvalmentaja Suomen lippu Benjamin Laurinkari
Maalivahtivalmentaja Suomen lippu Arto Pyykkö
Urheilutoimi/pelaajakoordinointi/myynti Suomen lippu Mika Martikainen

Peliasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueen peliasu jäljittelee NHL:ssä pelaavan New Jersey Devilsin peliasua.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa – Joensuulaista jääkiekkoilua 1953–2003. Joensuun Kiekko ry, 2004.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jokipojat yhteistyöhön HIFK:n kanssa jokipojat.fi. 14.5.2018. Mehtimäki Oy. Viitattu 27.5.2018.
  2. Renne Ohtonen: Maltillisesti kohti liigaunelmaa. Karjalainen, 12.9.2017.
  3. Heikki Miettinen: Jääkiekkoliitto ja Liiga uuteen sopimukseen, liigakarsinnat haudattiin samalla. Helsingin Sanomat, 25.11.2018.
  4. Lintula, s. 15–24
  5. Lintula, s. 24-33
  6. Timo Mustonen: Joensuun Kiekko-Pojat R.Y. 20 vuotta jääkiekkoulua 1960–1980. Timo Mustonen, 1980.
  7. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1967–68. Aarne Honkavaara, 1967.
  8. Timo Mustonen: Joensuun Kiekko-Pojat R.Y. 20 vuotta jääkiekkoulua 1960-1980, s. 52-53. Timo Mustonen, 1980.
  9. Lintula, s. 46-47, 57-62
  10. Lintula, s. 68, 71-73
  11. Lintula, s. 74, 78-79
  12. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1981–1982. Suomen Jääkiekkoliitto, 1981.
  13. Aarne Honkavaara et.al. (toim.): Jääkiekkokirja 1982-83. Jääkiekon SM-Liiga Ry, 1982.
  14. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1983–84. Jääkiekon SM-Liiga ry, 1983.
  15. Miikka Mikkola: 82–83 – Katto pään päälle Lätkää vuodesta '74 – divarihistorian kertauskurssi. 2003. Jatkoaika.com.
  16. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa. Joensuulaista jääkiekkoilua 1953-2003, s. 101-103, 107-109. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  17. Aarne Honkavaara, Ari Mennander, Jukka-Pekka Vuorinen (toim.): Jääkiekkokirja 1987-88. . Uusi Suomi / Kiekkolehti, 1987.
  18. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa. Joensuulaista jääkiekkoilua 1953-2003, s. 109-110, 113-117. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  19. Aarne Honkavaara, Ari Mennander, Jukka-Pekka Vuorinen (toim.): Jääkiekkokirja 1989–90. Uusi Suomi Oy / Kiekkolehti, 1989.
  20. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa. Joensuulaista jääkiekkoilu 1953-2003, s. 118-123. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  21. Aarne Honkavaara (toim.): Jääkiekkokirja 1990–91. Uusi Suomi Oy / Kiekkolehti, 1990.
  22. Miikka Mikkola: 90-91 – Hissi tuo ja hissi vie Lätkää vuodesta '74 - divarihistorian kertauskurssi. 2003. Jatkoaika.com. Viitattu 30.11.2018.
  23. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa – Joensuulaista jääkiekkoilua 1953–2003, s. 134-136,141-143. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  24. Miikka Mikkola: 92-93 – Klassikko Lätkää vuodesta '74 - divarihistorian kertauskurssi. 2003. Jatkoaika.com. Viitattu 30.11.2018.
  25. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa – Joensuulaista jääkiekkoilua 1953–2003, s. 154-155, 159-160. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  26. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa – Joensuulaista jääkiekkoilua 1953–2003, s. 161-162, 165, 168-170. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  27. Ari Mennander (toim.): Jääkiekkokirja 1997-98. Semic Sport Oy / Jääkiekkolehti, 1997.
  28. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa - Joensuulaista jääkiekkoilua 1953-2003, s. 174-178. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  29. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa. Joensuulaista jääkiekkoilua 1953-2003, s. 178-181. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  30. Kiekko-Karhut konkurssiin, JoKP Suomi-sarjaan YLE uutiset. 6.7.2001. YLE. Viitattu 16.12.2018.
  31. Juho Lintula: Puoli vuosisataa susirajakiekkoa. Joensuulaista jääkiekkoilua 1953-2003, s. 181, 184, 188-192. Joensuun Kiekko ry, 2004.
  32. Reijo Suikki (toim.):: Jääkiekkokirja 2005-2006. Egmont Kustannus, 2005.
  33. Pavel Brendlin kausi päättyi polvivammaan 10.3.2005. Jatkoaika.com. Viitattu 16.12.2018.
  34. Mikko Pajunen: Jokipojat säilytti Mestis-paikkansa 31.3.2005. Jatkoaika.com. Viitattu 16.12.2018.
  35. Reijo Suikki (toim.): Jääkiekkokirja 2006-2007. Egmont Kustannus, 2006.
  36. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2007-2008. Egmont Kustannus, 2007.
  37. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2008-2009. Egmont, 2008.
  38. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2009-2010. Egmont kustannus, 2009.
  39. Jani Leinonen: Pelitapa ja sitoutuminen nostivat Jokipojat huipulle 2.4.2009. Jatkoaika.com. Viitattu 16.12.2018.
  40. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2010-2011. Egmont Kustannus Oy Ab, 2010.
  41. Jani Leinonen: Vuoristorata johti jyrkkään ylämäkeen 18.12.2009. Jatkoaika.com. Viitattu 16.12.2018.
  42. Jani Leinonen (toim.), Antti Isokoski: Jokipojat ja LeKi kisaavat finaalipaikasta 10.3.2010. Jatkoaika.com. Viitattu 16.12.2018.
  43. Eero Mutanen: Jokipojat ei jättänyt jossiteltavaa 24.3.2010. Jatkoaika.com. Viitattu 16.12.2018.
  44. Jukka Torvinen (toim.): Jääkiekkokirja 2010-2011. Egmont Kustannus Oy Ab, 2010.
  45. Mika Alamettälä: Raikas tuulahdus vai pannukakku? 9.4.2010. Jatkoaika.com. Viitattu 16.12.2018.
  46. Mehtimäki Oy:lle ehdollinen lisenssi Suomi-Sarjaan finhockey.fi. 19.6.2014. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 25.8.2014.
  47. Jokipojille Suomi-Sarjalisenssi finhockey.fi. 25.8.2014. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 25.8.2014.
  48. Karjalainen: Jokipojat tähtää Mestikseen 13.1.2015. Jatkoaika. Viitattu 13.1.2015.
  49. Jokipojat saavutti Mestiksen pronssimitalin www.mestis.fi. Viitattu 14.4.2016.
  50. Joensuun jäähallista tuli PKS Areena PKS:n verkkosivut. 29.11.2017. Pohjois-Karjalan Sähkö Oy.
  51. 25-vuotias Niko Eronen Jokipoikien päävalmentajaksi 29.7.2014. Sanomalehti Karjalainen / Laakkonen-Yhtiöt. Viitattu 12.8.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]