Porin Karhut

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Porin Karhut
Porin karhut logo.jpg
Perustettu 1960
Entiset nimet Porin Kärpät 1930-1960
Porin Palloilijat 1926-1960
Kaupunki Pori
Kotiareena Juhannuslehdon jääkiekkokenttä
Isomäen tekojäärata
Sarjataso Jääkiekon SM-sarja 1961-1967
Värit               
Mestaruudet 1: 1965


Porin Karhut oli vuosina 1960–1968 toiminut porilainen urheiluseura, jolla oli toimintaa jääkiekossa ja jalkapallossa. Karhut perustettiin vuonna 1960, kun Porin Palloilijat ja Porin Kärpät yhdistivät toimintansa. Karhujen paras saavutus on jääkiekon suomenmestaruus kaudelta 1964–1965. Seuran toiminta itsenäisenä seurana päättyi vuonna 1967 kun se yhdistyi RU-38:n kanssa Porin Ässiksi.

Seuran perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhannuslehdon jääkiekkorata avattiin helmikuussa 1949 mahdollistaen jääkiekon harrastamisen Porissa.[1] Useat porilaiset urheiluseurat ottivat jääkiekon toimintaansa ja jääkiekon suosio ohitti Porissa nopeasti jääpallon.[2] Porin Kärpät vakiinnutti 1950-luvulla paikkansa jääkiekon Suomen sarjassa. Kaudella 1956-1957 se oli lähellä nousta jopa SM-sarjaan, mutta jäi lopulta karsinnoissa SM-sarjapaikasta huonomman maalieron vuoksi.[3] Porin Palloilijoilla oli omassa päälajissaan jalkapallossa hieman vastaava tilanne; se oli vuonna 1945 noussut Suomensarjaan, tippunut sieltä Maakuntasarjaan 1951, ja uudelleen suomensarjaan se nousi vuonna 1959.[4] PoPan ja Kärppien ykkösjoukkueiden toiminnalliset ja taloudelliset resurssit eivät tuntuneet riittävän korkeimmalle sarjatasolle. Keskustelut seurojen yhdistämisestä aloittivat PoPan puheenjohtaja Erik Wallin ja Kärppien Jalo Ahlsten, jotka työskentelivät Porin kaupungin palveluksessa ja heillä oli vierekkäiset työhuoneet raatihuoneella. Yhdistymisneuvotteluja auttoi se, että seuroilla oli eri ykköslajit ja että niillä oli yhteinen historia, Kärpät oli syntynyt irtautumalla PoPasta vuonna 1932. Neuvottelujen tuloksena päätettiin perustaa uusi seura, Porin Karhut. Virallisesti tämä toteutettiin siten, että Porin Palloilijat muutti nimensä Porin Karhuiksi lokakuussa 1960, ja Kärppien pelaajat liittyivät Karhuihin.[5]

Jääkiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärppien jääkiekkojoukkueessa ei ollut aiemmin ollut selkeää valmentajaa. Sattumoisin kokenut maajoukkuepelaaja Matti Lampainen muutti töiden perässä Poriin ja hänet palkattiin Karhuihin pelaajavalmentajaksi. Lampainen uudisti pelaajien harjoitussysteemin ja johdatti joukkueen jääajan perässä useita kertoja viikossa Tampereelle, jossa oli tuolloin lähin tekojäärata.[6] Karhut peri Kärppien paikan jääkiekon Suomen sarjassa. Uusien harjoitusmenetelmien tukemana kausi 1960–1961 sujui Karhuilta mainiosti. Karhut voitti jokaisen pelinsä aina tammikuun lopulle asti, jolloin se hävisi tiukan pelin Kokkolan Hermekselle. Hermes oli hävinnyt kaudella vain yhden ottelun aiemmin Karhuja vastaan, siten joukkueet näyttivät päätyvän sarjassa tasapisteisiin, jolloin maaliero ratkaisisi paremmuuden. Molemmilla joukkueilla oli joitakin pelejä pelaamatta sarjasta, Hermeksen viimeinen peli ja Karhujen toiseksi viimeinen peli oli merkitty alun perin samalle päivälle, mutta Hermes sai siirrettyä oman ottelunsa Kokkolan Jäähaukkoja vastaan samalle päivälle kuin Karhujen viimeinen peli. Lopulta Karhut voitti viimeisen pelinsä Raahen Vesaa vastaan 6–3, mutta Hermes voitti ”sisarjoukkueensa” peräti 19–1 ja näytti menevän paremman maalieronsa turvin mestaruussarjan karsintaan. Silloin Porin Pallo-Toverit, Kärppien pitkäaikainen kiistakumppani, joka oli jo tuolla kaudella varmasti tippumassa Suomensarjasta, yllättäen luovuttikin viimeisen ottelunsa. Sääntöjen mukaan luopuneen joukkueen kaikki pelit mitätöitiin, jolloin Karhujen maalieroksi tulikin yhden maalin parempi kuin Hermekselle. Syitä PPT:n luopumiselle ei tarkemmin tiedetä, mutta julkinen salaisuus Porissa oli, että PPT:lle myöhemmin ilmestynyt pakettiauto saattoi liittyä neuvotteluihin, joita käytiin ennen viimeisen ottelun luovuttamista. Jääkiekkoliitto haistoi kuitenkin asiassa palaneen käryä ja määräsi Karhujen ja Hermeksen välille uusintaottelun puolueettomalle kentälle Tampereelle. Myöhemmin keväällä liitto lisäksi muutti sääntöjä maalisuhdeasiassa.[7]

Uusintaottelu oli tiukka, mutta Karhut voitti sen lopulta 4–2. Siten Karhut selvitti tiensä Mestaruussarjan karsintaan, jonne selvisivät lisäksi etelälohkon voittaja Hämeenlinnan Tarmo ja itälohkon voittaja KalPa. Karsintasarja oli erittäin tasainen. Ennen viimeistä ottelua Karhut-KalPa, Tarmo johti sarjaa pisteellä, mutta sillä oli huonompi maaliero kuin Karhuilla ja KalPalla. Varmistaakseen nousunsa, KalPa ja Karhut sopivat pelaavansa viimeisen ottelun tasan. Ottelu päättyi 4–4 ja siten Karhut ja KalPa nousivat SM-sarjaan. Tarmo teki sopupelistä protestin, mutta se hylättiin myöhemmin Jääkiekkoliiton syyskokouksessa.[8]

Ensimmäiset kaudet SM-sarjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhujen Erkki Harju kamppailee Ilveksen Jarmo Wasaman kanssa

Kausi 1961–1962 oli Karhujen ensimmäinen SM-sarjassa. Joukkuetta vahvistettiin omilla junioreilla, mutta lisäksi Tapparasta siirtyi lupaava puolustaja Risto Lampi ja KalPasta hyökkääjä Ossi Hyppönen.[9] Kausi sujui sarjanousijalta varsin hyvin; yhdeksän voittoa, kaksi tasapeliä ja seitsemän tappiota. Karhut sijoittui sarjan viidenneksi.

Seuraavalle kaudelle valmistauduttaessa Karhut koki pahan takaiskun, kun porilainen Rosenlewin Urheilijat-38 nappasi valmentajakseen Matti Lampaisen. RU-38 panosti kovasti jääkiekkoon ja hankki kovia pelaajia edellisen kauden mestarista Ilveksestä. Karhut menetti joukkueestaan myös Jaakko Honkasen, joka siirtyi HIFK:hon. Menetykset päätettiin korvata värväämällä pelaajia muista joukkueista, koska omista junioreista ei saatu riittäviä vahvistuksia. Lukosta Karhuihin siirtyivät Anssi Salonen ja Pertti Koskelainen, Ilveksestä Matti Jansson ja KalPasta Tuomo Pirskanen ja Keijo Koistinen. Muissa joukkueissa ei katsottu hyvällä porilaisjoukkueiden värväystoimintaa. Jääkiekkoliitto otti myöhemmin käyttöön karanteenisysteemin pitkälti porilaisjoukkueiden toiminnan vuoksi.[10]

Lasse Heikkilä nimettiin Lampaisen lähdön jälkeen Karhujen valmentajaksi. Heikkilä toimi Lampaisen tapaan sekä pelaajana että valmentajana. Kaudella 1962–1963 Karhujen sijoitus pysyi SM-sarjan keskikastissa, lopullisessa taulukossa he olivat kuudentena. Kauden aikana he voittivat seitsemän ottelua, pelasivat kaksi tasapeliä ja hävisivät yhdeksän ottelua.[11]

Kausi 1963–1964 sujui samoissa merkeissä. Uudet tulokkaat joukkueeseen olivat Tuomo Pirskanen KalPasta, Erkki Harju Ilveksestä sekä Jaakko Honkanen HIFK:sta, joka palasi joukkueeseen pelattuaan yhden kauden HIFK:ssä armeijan vuoksi.[12] Omista junioreista edustusjoukkueeseen nostettiin muiden muassa Juha Rantasila, myös Veli-Pekka Ketola pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa kauden viimeisessä pelissä. Sijoitus sarjassa oli jälleen kuudes seitsemällä voitolla, neljällä tasapelillä ja seitsemällä tappiolla.[13]

Mestaruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhujen joukkue 1964–1965
Pelaaja PP O M S P RM
Erkki Harju h 18 16 5 21 8
Keijo Koistinen h 18 13 7 20 2
Jaakko Honkanen h 18 8 10 18 8
Anto Virtanen h 18 8 6 14 2
Seppo Nyström h 18 3 6 9 4
Veli-Pekka Ketola h 18 4 1 5 2
Kaj Matalamäki h 18 4 1 5 2
Antti Heikkilä p 18 4 1 5 12
Juha Rantasila p 18 4 1 5 18
Timo Jussila p 18 3 1 4 10
Matti Salmi h 9 2 2 4 0
Lasse Heikkilä h 17 2 0 2 6
Tuomo Pirskanen p 18 0 1 1 0
Esa Wesslin h 12 0 1 1 0
Erkki Saine h 16 0 0 0 0
Matti Jansson mv 17 0 0 0 4
Mikko Myllyniemi mv 13 0 0 0 0
Esa Vironen mv 6 0 0 0 0

Pori oli ollut viimeinen SM-sarjapaikkakunta, jossa ei vielä ollut tekojäärataa. Lopulta sellainen saatiin kauden 1964–1965 kynnyksellä, kun Isomäen tekojäärata vihittiin käyttöön 19. lokakuuta 1964. Porista oli noussut edellisellä kaudella toinenkin joukkue SM-sarjaan, RU-38, joka pystyi taustakonsernin tuella hankkimaan kovia pelaajia joukkueeseensa. Karhutkin hankki alkavalle kaudelle riveihinsä Kaj Matalamäen Ilveksestä.[14]

Kauden avausottelu Karhuilla oli RU-38:aa vastaan, mutta ennen ottelua tapahtui erikoinen lahjusskandaali. RU-38 ilmoitti julkisuuteen, että Karhujen joukkueenjohtaja Antero Lartola oli yrittänyt lahjoa heidän maalivahtinsa Tapani Suominen. Jääkiekkoliitto asetti Lartolan elinikäiseen toimitsijakieltoon, tuo kielto kuitenkin kumottiin kaksi vuotta myöhemmin. Avausottelun Karhut voitti 5–2.

Kauden alkupuoli oli Karhuilta varsin ailahtelevainen, kymmenen ottelun jälkeen joukkueella oli koossa yhdeksän pistettä. Mutta sen jälkeen tuli viiden ottelun voittoputki, joka nosti Karhut tasaisen sarjan kärkijoukkoon. Voittoputki katkesi tasapeliin TPS:ää vastaan, mutta sarjan toiseksi viimeisessä pelissä Karhut voitti historiansa ensimmäistä kertaa Lukon lähes 10 000 katsojan edessä Raumalla.[15] Karhut ja Ilves olivat tasapisteissä ennen viimeistä ottelukierrosta. Viimeinen sarjapeli Karhuilla oli SM-sarjasta putoamisensa varmistanutta Tapparaa vastaan. Karhut voitti lopulta tiukan ottelun kotonaan 2–1. Kun Ilveskin voitti oman ottelunsa, jouduttiin mestaruudesta pelaamaan uusintaottelu.[16]

Uusintaottelu pelattiin 13. helmikuuta 1965 Tampereella. Karhujen ja Ilveksen johtajat olivat sopineet ottelupaikkakunnaksi Tampereen, koska sinne mahtui enemmän katsojia ja se oli joukkueille taloudellisesti kannattavampaa. Pelaajiakaan vieraspeli ei liiemmin haitannut, koska Karhut oli voittanut kauden aikana vieraissa paljon useammin kuin kotonaan. Ottelun alku myöhästyi varsin erikoisesta syystä, Karhujen huoltaja Simo Heikkilä oli unohtanut joukkueen luistimet pakettiautoonsa Poriin. Kaiken lisäksi unohdus huomattiin vasta Tampereella. Joukkueenjohtaja Niilo Herrala keksi soittaa apua Porin taksiasemalta, josta joku taksikuski sitten murtautui Heikkilän autoon ja kiidätti luistimet räntäsateessa Tampereelle. Ottelun alku myöhästyi noin puoli tuntia.[17] Ilves lähti otteluun ennakkosuosikkina, mutta Karhujen maalivahti Matti Jansson pysäytti Ilveksen alkurynnistyksen haamutorjunnoillaan. Ilveksen rynnistys laantui, kun Karhut sai ensimmäisen erän puolivälissä tehtyä kaksi maalia. Karhut voitti ottelun lopulta 1–5 ja voitti näin Suomen mestaruuden.[18]

Viimeiset kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestaruuden myötä Karhut pääsi osallistumaan ensimmäistä kertaa pelattuun Jääkiekon Euroopan cupiin. Siellä Karhut kohtasi Vålerenga Ishockeyn Oslosta. Marraskuussa 1965 Karhut pelasi Oslossa kaksi ottelua Vålerengaa vastaan, jotka se hävisi 8–2 ja 2–1. Ensimmäinen ottelu ajautui kolmannessa erässä joukkotappeluksi, jonka seurauksen myös valmentaja Lasse Heikkilä joutui yhden ottelun toimitsijakieltoon. Heikkilä oli edellisen kauden jälkeen lopettanut pelaamisen, ja keskittyi pelkästään valmentamiseen. Joulukuussa Karhut kohtasi Vålerengan Porissa, jossa pelit päättyivät 3–1 ja 4–4.[19]

SM-sarjassa Karhujen kausi 1965–1966 oli mestaruuden jälkeen vaikea. Uudenlaisella lohkosysteemillä pelatussa sarjassa Karhut joutui putoamissarjaan. Siellä Karhut kuitenkin ryhdistäytyi ja vältti putoamisen.[20]

Kausi 1966–1967 sujui Karhuilta myös varsin vaisusti. Joukkue jäi sarjataulukossa yhdeksänneksi 21 pisteellä[21]. Vaikka paikallisvastustaja RU-38 voitti SM-sarjan, kävi Karhujen kotipelejä katsomassa enemmän katsojia (43 619) kuin RU-38:n pelejä.[22]

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallossa Karhut perivät PoPan paikan Suomensarjassa. Ensimmäisellä kaudellaan 1960 sini-keltaraidallisissa paidoissa ja valkoisissa housuissa pelanneet Karhut taistelivat viimeiseen asti lohkovoitosta ja mestaruussarjapaikasta, mutta jäivät kuitenkin sarjassa kolmannelle sijalle. Seuraavana vuonna Karhut jäivät yhdeksänneksi. Vuonna 1962 Karhujen joukkue tippui Maakuntasarjaan, josta se pystyi nousemaan takaisin Suomensarjaan kauden 1964 päätteeksi.[4] Kausina 1965–1967 Karhut pelasivat Suomensarjassa.

Karhut ja RU-38 yhdistyvät Ässiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuun lopulla 1967 julkistettiin yllättäen tieto Karhujen ja RU-38:n yhdistymisestä. Karhujen puolella yhdistymisen syyt olivat lähinnä taloudelliset. Seura oli velkaantunut kun se oli hankkinut pelaajia muista joukkueista. Juniorityö ei ollut kyllin hyvää tuottamaan tarpeeksi pelaajia edustusjoukkueelle. Lisäksi ei uskottu Porin kokoisen kaupungin elättävän kahta huippujoukkuetta. Uuden joukkueen nimeksi tuli Ässät.[23]

Kuuluisia pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Majasaari, Matti: Pitkä laukaus. Satakunnan Kirjateollisuus Oy, 1994. ISBN 951-95837-5-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Majasaari 1994, s. 12
  2. Majasaari 1994, s. 5
  3. Majasaari 1994, s. 26
  4. a b Satakunnan piirin historiaa (teksti Satakunnan Piirin 50 v historiikista) SPL:n Satakunnan piiri ry.
  5. Majasaari 1994, s. 32-33
  6. Majasaari 1994, s. 38-39
  7. Majasaari 1994, s. 40-41
  8. Majasaari 1994, s. 42-43
  9. Majasaari 1994, s. 46
  10. Majasaari 1994, s. 49
  11. Sarjaottelut, lopullinen järjestys. Satakunnan kansa, 27.2.1963, s. 10. Artikkelin verkkoversio.
  12. Majasaari 1994, s. 52
  13. Sarjaottelut, lopullinen järjestys. Satakunnan kansa, 4.3.1964, s. 10. Artikkelin verkkoversio.
  14. Majasaari 1994, s. 54
  15. Karhut jälleen lähemmäksi mestaruutta... Satakunnan kansa, 8.2.1965. Artikkelin verkkoversio.
  16. Majasaari 1994, s. 58-60
  17. Karhujen luistimet jäivät kotiin - ottelu viivästyi. Satakunnan kansa, 14.2.1965, s. 15. Artikkelin verkkoversio.
  18. Majasaari 1994, s. 60-62
  19. Majasaari 1994, s. 67
  20. Majasaari 1994, s. 69
  21. Jääkiekon tilinpäätös. Satakunnan kansa, 27.2.1967, s. 8. Artikkelin verkkoversio.
  22. Majasaari 1994, s. 76
  23. Majasaari 1994, s. 79

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]