Etelä-Amerikan historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Etelä-Amerikan historia kattaa ajan ensimmäisten ihmisten saapumisesta Etelä-Amerikan mantereelle nykyaikaan asti.

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei osata sanoa milloin nykyihminen saapui Etelä-Amerikkaan. Etelä-Amerikka asutettiin ainakin pääosin Pohjois-Amerikasta käsin. Monien mukaan nykyihminen olisi saapunut viimeistään 13 000 vuotta sitten Etelä-Amerikan eteläkärkeen kuljettaen mukanaan piikivisiä niin sanottuja kalanpyrstökärkiä. Mutta on väitetty myös, että Etelä-Amerikassa olisi ollut ihmisiä huomattavasti aiemmin, jopa 50 000 vuotta sitten.[1]

Noin 12 000 vuotta sitten kylmien vuoristoniittyjen asukkaat Perussa metsästivät sekä pitivät vikunjaa kotieläimenään ja viljelivät kasveja. Eteläisessä Chilessa, Tulimaan Cueva Fellissä oli 11 000 vuotta sitten asutusta. 10 000 vuotta sitten nykyisen Bolivian alueella, Andien vuoriston rinteillä kasvatettiin perunaa. Chilipaprikoita ja papuja kasvatettiin 8 500 vuotta sitten Andien keskiosassa.[2]

Kulttuurit kehittyvät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkojen rakentaman kivirakennuksen ikkuna Macchu Picchussa.

Varhainen puutarhaviljely saattoi alkaa Perussa ehkä jo 8500 eaa.[3] Etelä-Amerikan vaeltelevien heimojen ja ryhmien asutus alkoi kiinteytyä joskus 5000–4000 eaa. paikoilleen pysyviin kyliin, mikä näkyy muun muassa Nanchocissa[4] kalastukseen liittyen. Samoihin aikoihin Amazonin altaassa oli keksitty saviastioiden tekotaito 5000–4000, Taperinhassa Santaremin lähellä.[5][6] Saviastiat levisivät aikaa myöten sieltä Ecuadoriin ja Kolumbiaan. Maissia alettiin viljellä vuoden 2000 eaa. paikkeilla Tyynenmeren rannikon pohjoisosassa, mutta sitäkäytettiin aluksi seremoniallisena kasvina. perunan ja uulucan käytöstä on jäänteitä jopa 5000 vuotta eaa., mutta kyse voi olla keräilystä eikä maanviljelystä. Papujen ja tomaatin käytöstä on jäänteitä noin 3000-luvulta eaa. alkaen. Perun rannikolla pydettiin selkärangattomia mereneläviä jo 10 000 vuotta eaa, myöhemmin myös kalaa ja merinisäkkäitä.[7]

Etelä-Amerikan sivistyksen kehitys eteni kovinta vauhtia Keski-Andeilla Perun seuduilla. Kiinteät kylät alkoivat siellä kasvaa maanviljelyn tuottamien satojen voimalla viimeistään vuosituhannella 4000–3000 eaa., jolloin laama ja alpakka kesytettiin ja puuvillaa alettiin viljellä.[8][9] Vuosisatojen myötä voimistuvia päällikkökuntia syntyi Keski- ja Pohjois-Andeille. Noin 3500–2600 eaa. alkaen alettiin Pohjois-Perun rannikolle ja sisämaahankin rakentaa monumentteja, joissa oli tasannemaisia korokkeita, jotka liittyivät uhritemppeleihin. Näistä tunnetuimpia on Caral Supéjoen laaksossa.[10]

Noin 1800 eaa. saviastioiden tekotaito saapui vihdoinkin Peruun, jossa rannikon keskukset olivat kasvaneet valtaviksi varsinkin Pohjois-Perun Casmajoen laaksossa, missä oli Sechin Alton keskus.[3] Näihin keskuksiin liittyi laajoja, säännöllisiä, tavallisesti pohjakaavaltaan U:n muotoisia temppeleitä, joissa oli erikalisia kiviveistoksia. Ne sotivat keskenään ja uhrauttivat ihmisiä seremonioissaan. Sechin alton temppelin ala oli 200 hehtaaria ja pituus 1,4 kilometriä. Suurin kumpu oli 44 metriä korkea ja sen pohjan mitat olivat 300 m × 250 m.

Noin 900–700 eaa. monet rannikon kaupunkivaltiot luhistuivat luultavasti kuivuuteen, ja ylängön Chavínkulttuurin vaikutus levisi laajalle ehkä kaupan, ehkä valloitusotien kautta.[11][12] Chavinin luhistuttua syntyi monia paikalliskulttuureja, noin 0–700 jaa. vallinnut Moche,[13] joka oli varmuudella valtio.[14] Pian sen luhistumisen jälkeen noin 600–1000 jaa. ylängöllä kukoisti kaksi suurta keskusta, Tiwanaku[15] ja Wari,[16] jotka saattoivat olla keskenään liittolaisia tai kilpailijoita, tätä ei tiedetä, koska kirjoitettuja lähteitä ei ole säilynyt. Nämä molemmat rakensivat suuria kivimonumentteja Andeille, ja niiden pääkaupungeissa oli yli 20 000 asukasta.[17] Näiden valtioiden romahdus synnytti valtatyhjiön, johon syntyi valtioita, muun muassa Lambayeque ja Chimor, joka laajeni rannikolla 1300- ja 1400-luvuilla ennen inkavalloitusta.[18][19] Inkojen historia alkoi joskus 1200 eaa. Heidän alueensa oli vielä vuonna 1438 melko pieni ja käsitti lähinnä Cuzcon lähistön. Valloittajakuninkaat Pachachuti, Túpac Inca Yupanqui ja Huayana Capac tekivät inkavaltioista suuren. Inkavaltio romahti Francisco Pizarron tekemään espanjalaisvalloituksen 1530-luvulla sen jälkeen kun siellä oli käyty tuhoisa veljessota kuninkuudesta Atahuallpan ja Huascárin välillä. Muualla Etelä-Amerikassa kuin Keski-Andeilla oli vaihtelevia kulttuureja, joista jotkut olivat edenneet heimoliittojen asteille yhteiskunnan kehityksessä. Kehittyneitä maanviljelyllä eläviä päällikkökuntia oli mm. Kolumbiassa, Venezuelassa ja Amazonin altaassa sekä Itä-Boliviassa. Sitä vastoin kehittymätön metsästyskulttuuri vallitsi Etelä-Amerikan eteläkärjessä Tulimaassa.[20]

Eurooppalaiset saapuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialainen Amerigo Vespucci purjehti vuonna 1499 Espanjasta Etelä-Amerikkaan. Pedro Alvarez Cabral julisti Brasilian Portugalin alusmaaksi saavuttuaan sinne vuonna 1500. Vuonna 1516 Juan Diaz de Solis tapettiin paikallisten intiaanien toimesta, hänen saavuttua ensimmäisenä eurooppalaisena nykyisen Argentiinan alueelle. Vuonna 1521 espanjalaiset perustivat mantereen pohjoisrannikolle siirtokunnan, josta on kehittynyt nykyinen Venezuelan valtio.[21]

Vuonna 1525 Inkavaltio joutui sisällissotaan. Espanjalaisten hopealöydöt Keski-Andeilta vuonna 1545 aiheuttivat ryntäyksen seudulle. Vuonna 1567 lavantautiin kuoli noin kaksi mijoonaa intiaania. Espanjalaiset perustivat vuonna 1580 Buenos Airesin siirtokunnan nykyisen Argentiinan alueelle. Vuonna 1616 alankomaalainen Willem Schouten purjehti Kap Hornin ohi.[22]

Orjuutta ja kapinaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1630 Brasilian sokeriplantaaseille alettiin tuoda suuria määriä orjia Afrikasta. Perussa vuonna 1780 Túpac Amaru II nostatti espanjalaisia vastaan intiaanikapinan. Kapina kuitenkin epäonnistui. Vuonna 1790 sekä orjia että alkuperäisväestöä käytettiin työvoimana plantaaseilla Brasiliassa. Neekeriorjuus loppui maassa vuonna 1888.[22]


Mantereen valtiot itsenäistyvät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan suuri vallankumous innoitti haitilla orjat kapinaan joka johti itsenäistymiseen. Kansallisaatteet levisivät myös Etelä-Ameikkaan. Brasiliassa kansallismieliten kapinaa tuki Portugalin kuninkaan poika Pedro I tuki heitä. Brasilia itsenäistyi 1822 ja Pedro I:stä tuli Brasilian keisari. Argentiina itsenäistyi vuonna 1816. Espanja menetti siirtomaansa Etelä-Amerikan itsenäisyyssodissa. Vuonna 1870 Amazonin alueella alkoi voimakas kumintuotanto. Se veti puoleensa siirtolaisia sekä Euroopasta että itärannikolta. Vuosina 1879–1883 käydyn "salpietarisodan" seurauksena Bolivia menetti yhteyden mereen, menettämällä Chilelle Atacaman autiomaan.[23]

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosisadan alussa ensimmäinen maailmansota vähensi huomattavasti mantereen valtioiden kauppaa. Mutta eräiden maiden vienti puolestaan kääntyi kasvuun. Kaupungistuminen ja väestönkasvu kiihtyivät 1930-luvulla varsinkin Uruguayssa ja Argentiinassa. Syy tähän oli siirtolaisuus.[24]

Toisessa maailmansodassa Brasilia oli liittoutuneiden puolella. Sodan jälkeen monet natsit pakenivat Euroopasta Etelä-Amerikkaan.[25] Esimerkiksi Josef Mengele sukkuloi eri Etelä-Amerikan maissa kuolemaansa vuonna 1979 asti.[26]

Chileläisessä Santiago de Chilen kaupungissa sattui vuonna 1960 5 000 ihmisen hengen vaatinut maanjäristys.

Poliittisesti 1900-luvun jälkipuoli oli Etelä-Amerikassa rauhatonta, ja se joutui kylmän sodan näyttämöksi. Useissa maissa toimi marxilaisia sissijärjestöjä. 1960- ja 1970-luvuilla muun muassa Brasiliassa, Chilessä ja Argentiinassa nousivat valtaan kovaotteiset sotilasdiktatuurit.[24][27] Sotilasdiktatuureista siirryttiin demokratiaan 1980-luvun kuluessa.

Vuonna 1982 käytiin Falklandin sota Argentiinan ja Ison-Britannian välillä. Vuonna 1992 Rio de Janeirossa, Brasiliassa pidettiin YK:n ympäristökokous.[27]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosituhannen vaihteessa useissa maissa, etenkin Argentiinassa, oli paha talousikriisi. Maat eivät kyenneet maksamaan velkojaan, ja pankkeja suljettiin ja ihmiset menettivät säästöjään.[28][29][30]

Monissa Etelä-Amerikan maassa on valittu 2000-luvulla vasemmistolainen presidentti. Näihin kuuluvat Venezuelan Hugo Chávez, Brasilian Luís Inácio Lula da Silva, Bolivian Evo Morales, Chilen Michelle Bachelet, Ecuadorin Rafael Correa, Perun Alan García, Argientiinan Cristina Kirchner, Paraguayn Fernando Lugo ja Uruguayn José Mujica.

Etelä-Amerikan hallitusten poliittisen suuntautumisen aikajana
Valtio 1950-luku 1960-luku 1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku
0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8
Surinamen lippu Suriname
Guyana
Venezuelan lippu Venezuela
Kolumbia
Ecuadorin lippu Ecuador
Perun lippu Peru
Bolivian lippu Bolivia
Brasilian lippu Brasilia
Paraguayn lippu Paraguay
Uruguayn lippu Uruguay
Argentiinan lippu Argentiina
Chilen lippu Chile

██ keskusta/vasemmisto ██ riippumaton/liberaali/keskustalainen ██ keskusta/oikeisto ██ (sotilas-)diktatuuri

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Penny Martin, Margaret Olds ja Fran Church (suom. Matti Eskola ja Jorma Harju): Geographica. Könemann, 2003. ISBN 3-89731-916-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bellos A.: Brazilian Findings Spark Archeological Debate 2000. The Guardian / Cabrillo College, Kalifornia. (englanniksi)
  2. Martin, Olds ja Church s. 88
  3. a b James Q. Jacobs.: Early Monumental Architecture on the Peruvian Coast 2000. jqjacobs.net.
  4. Rossen, J. & T.D.Dillehay: Bome cutting, placement and cannibalism ? Universidad de Tarapacá.
  5. The Handbook of South American Archaeology Springer Link.
  6. White, N.: Archaic / preceramic (6000-2000 B.C.): Emergence of sedentism, Early ceramics
  7. Origins of Food-producing Economies Human Past. Thames & Hudson.
  8. Ilmonen, Anneli, Talvitie, Jyrki K.: Kultakruunu ja höyhenviitta : inkat ja heidän edeltäjänsä - Perun kolme vuosituhatta. Tampereen taidemuseon julkaisuja / Tampere Art Museum Publication 94., 2001. ISBN 952-9549-62-8.
  9. Inkat ja heidän edeltäjänsä : Perun kolme vuosituhatta; Korpisaari, Antti;
  10. Philip Coppens: Caral: the oldest town in the New World
  11. Michael J. Heckenberger: Powerpoint-esitys University of Florida
  12. Michael Coe;Atlas of Ancient America;Facts on File 1986
  13. Owen, B.: The Early Intermediate Period: What did the Moche rulers rule? (class notes) 2003. Sonoma State University.
  14. Reino Kero, Intiaanien Amerikka
  15. Owen, B.: The Middle Horizon in the South: Tiwanaku, an altiplano agrarian state (class notes) 2003. Sonoma State University.
  16. Owen, B.: The Middle Horizon: Wari, a flash of empire (class notes) 2003. Sonoma State University.
  17. Campbell University
  18. Owen, B.: The Late Intermediate Period: The Kingdom of Chimor (class notes) 2003. Sonoma State University.
  19. Göran Burenhult: Ihmisen suku 4, mayoista maoreihin. WSOY, 1995.
  20. Göran Burenhult: Ihmisen suku 5, nykyiset alkuperäiskansat. WSOY, 1995.
  21. Martin et al.: Geographica, s. 92
  22. a b Martin, Olds ja Church s. 93-94
  23. Martin, Olds ja Church s. 95
  24. a b Martin, Olds ja Church s. 96
  25. Natsien etsiminen laajenee Etelä-Amerikkaan Yle 2007
  26. Nazi angel of death Josef Mengele 'created twin town in Brazil' Telegraph 2009
  27. a b Martin, Olds ja Church s. 97
  28. Uruguay's banks face lengthy queues BBC 2002
  29. Q&A: Argentina's economic crisis BBC 2003
  30. Brazil's looming economic crisis BBC 2002