Luiz Inácio Lula da Silva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Luiz Inácio Lula da Silva
Luiz Inácio Lula da Silva
Brasilian 39. presidentti
1. tammikuuta 2003 - 1. tammikuuta 2011
Varapresidentti José Alencar
Edeltäjä Fernando Henrique Cardoso
Seuraaja Dilma Rousseff
Tiedot
Syntynyt 27. lokakuuta 1945 (ikä 68)
Puolue Partido dos Trabalhadores - PT
Puoliso Marisa Letícia Lula da Silva
Allekirjoitus Signature of Luiz Inácio Lula da Silva.svg

Luiz Inácio Lula da Silva eli Lula (s. 27. lokakuuta 1945) oli Brasilian presidentti vuodesta 2003 vuoteen 2011 asti. Hänet valittiin 2002 perustamansa työväenpuolueen (Partido dos Trabalhadores) ehdokkaana, mutta nykyisin hänen katsotaan edustavan lähinnä sosiaalidemokratiaa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lula da Silva syntyi Caetésissa Garanhunsissa Pernambucon osavaltiossa. Hänen syntymäpäivänsä on asiakirjoissa 6. lokakuuta, mutta hänen äitinsä muistin mukaan syntymäpäivä on 27. lokakuuta. Koko perhe muutti isän perässä Guarujáan São Pauloon 1952, missä olosuhteet ja eteenpäinpääsymahdollisuudet olivat paremmat. Lula on käynyt koulua vain neljä luokkaa. Työnteon hän aloitti 12-vuotiaana kengänkiillottajana, pähkinänmyyjänä ja 14-vuotiaana kuparinjalostamossa.

Vuonna 1956 perhe muutti São Pauloon. 19-vuotiaana hän menetti vasemman käden pikkusormen autotehtaassa työskennellessään. Lula lähti ammattiyhdistystoimintaan 1969, kun hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli hepatiittiin.

Lula da Silvasta tuli vuonna 1978 Brasilian autoteollisuusalueiden metallityöläisten ammattiliiton puheenjohtaja. Maaliskuuhun 1985 asti sotilasvallassa olleessa Brasiliassa ammattiyhdistystoiminta ei ollut helppoa, ja hän joutui kuukaudeksi vankeuteen, kun hän organisoi lakkoliikehdintää, mutta hänet vapautettiin vastalauseiden ansiosta. 1980-luvulla Lula vieraili usein myös Yhdysvalloissa ammattiliittojen vieraana ja Kuubassa hakemassa tukea toiminnalleen[1].

Lula oli mukana 1980 perustamassa työväenpuoluetta (Partido dos Trabalhadores), joka oli maan historian ensimmäinen merkittävä sosialistinen puolue.[2] Se yhdisti ammattiyhdistysläiset, älyköt, trotskilaiset ja katolisen kirkon aktivistit. Myös ammattiyhdistysten voima kasvoi kun 1983 perustettiin keskusjärjestö Central Única dos Trabalhadores.

Brasilian vuoden 1967 perustuslain mukaan presidentin valitsivat kongressin molemmat kamarit yhteisistunnossa, mutta sotilasvallankaappauksen jälkeen sen olivat käytännössä tehneet kenraalit. PT ja Lula osallistuivat Diretas Já -kampanjaan, joka ajoi presidentinasemaa suoraan vaalilla valittavaksi.

Lula pyrki poliittisen asemaan ensimmäisen kerran São Paulossa 1982. Vuonna 1986 hänet valittiin Brasilian kansankongressiin suurimmalla henkilökohtaisella äänimäärällä. Hän pyrki presidentiksi 1989 puolueensa ehdokkaana, mutta joutui median riepoteltavaksi. Hän ei pyrkinyt enää kongressimieheksi 1990, vaan keskittyi työväenpuolueen vahvistamiseen. Lula oli myös ehdokkaana 1994 ja 1998, mutta jäi molemmilla kerroilla toiseksi Fernando Henrique Cardoson voittaessa.

Neljännellä kerralla Lula alkoi uskoa ettei pystyisi voittamaan ilman liittolaisia ja talouspiirien tukea. Työväenpuolue luopui vähitellen vallankumouksellisesta ohjelmastaan ja haki liike-elämän tukea ja liittoutui pienen oikeistolaisen puolueen kanssa. Ohjelmaan jäi kuitenkin köyhien asian ajaminen, ruohonjuuritason toiminta ja hallituksen eettisyyden korostaminen. Muutoksista ei kuitenkaan voitu tehdä radikaaleja, koska maa joutui toimimaan kansainvälisen valuuttarahaston ohjeiden mukaan. Myös Lula joutui muuttamaan tyyliään ja esiintyi puvussa tv-mainoksissa.[2]

Lokakuussa 2002 Lula voitti vaalien toisella kierroksella vastaehdokkaansa keskustalaisen sosiaalidemokraatti José Serran 61 prosentin äänisaaliilla. Veja-lehti syytti Lulan puolueen saaneen lainvastaisesti kolmen miljoonan dollarin lahjoituksen vaalityöhönsä Kuubalta, minkä molemmat osapuolet kiistivät[3].

Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidenttinä Lula pani toimeen Fome Zero -ohjelman nälän ja äärimmäisen köyhyyden lopettamiseksi Brasiliasta. Bolsa Família -järjestelmässä 11 miljoonaa köyhintä perhettä (< $40 kuussa) saa avustuksia laittaessaan lapsensa kouluun ja pitäessään rokotuskirjat ajan tasalla.[4]

Lulan valinta johti pelkoon talouspiireissä ja korkotason nousuun ja hyökkäyksiin realia vastaan. Talousministerikseen hän nimitti trotskilaisen Antonio Paloccin, joka oli tullut tunnetuksi vasemmistolaisista mielipiteistään. Brasilian keskuspankin johtoon tuli sen sijaan talouspiirien suosima taloustieteilijä Henrique Meirelles.

Hallitus piti kuitenkin tiukkaa menokontrollia ja nosti vapaaehtoisesti valtiontalouden ylijäämätavoitetta puolella prosentilla 4,25 %:iin BKT:sta sekä leikkasi menoja yli kaksi miljardia dollaria.[5] Hallitus uusi myös kaikki sopimukset IMF:n kanssa, mutta maksoi kaikki velkansa pois etukäteen vuoden 2005 lopussa ja pääsi näin pankin holhouksesta. IMF:n johtaja Rodrigo Rato ylisti Brasiliaa erinomaisesta talouspolitiikasta.[6]

Hallitus joutui kuitenkin osalliseksi Mensalão-skandaaliin, jossa työväenpuolue oli maksanut 30 000 realia kuukaudessa opposition kongressiedustajille, jotta nämä äänestäisivät hallituksen esitysten puolesta ja mm. Palocci joutui eromaan maaliskuussa 2006, jolloin hänet korvasi Guido Mantega.

Ulkopolitiikassa Brasilia otti pragmaattisen linjan ja pysyi väleissä sekä Hugo Chávezin että George W. Bushin kanssa. Lula, jonka uskottiin keskittyvän lähinnä sisäpolitiikkaan vieraili vuoden 2003 aikana 26 valtiossa ja vietti 133 päivää matkoilla.[5]

Suurena maaviljelysmaana Brasilia vastustaa kehittyneiden maiden maataloustukia, ja Lulan johtama ulosmarssi kariutti mm. FTAA-neuvottelut sekä Cancúnin WTO:n neuvottelut vuonna 2003 G8-maiden johtuen maataloustuista, ja Brasilia keräsi maataloustuottajista uuden G20-ryhmän ajamaan etujaan. Lula on ajanut myös YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista, josta Brasilia hakee pysyvää paikkaa.

Lula oli kovana myös Yhdysvaltoja kohtaan, eikä hyväksynyt ilman YK:n oikeutusta aloitettuja sotatoimia Irakissa, ja Syyriassa vieraillessaan Lula kritisoi Yhdysvaltain ylläpitämää Irakin miehityshallintoa. Vierailut Kuubassa, Syyriassa ja Libyassa olivat solidaarisuuden osoitus hänen entisille tukijoilleen. Kun Yhdysvallat aloitti maan tulevien brasilialaisten matkailijoiden valokuvaamisen ja heidän sormenjälkiensä ottamisen turvallisuussyistä, Brasilia teki saman yhdysvaltalaisille.[5] Brasilia on myös murtanut myös yhdysvaltalaisten lääkeyhtiöiden patentteja[7], vaikka Yhdysvaltain huolenaiheena kauppaneuvotteluissa ovat etenkin aineettoman omaisuuden oikeudet. Hän on myös puolustanut Iranin oikeutta rauhanomaiseen ydinohjelmaan Brasilian tavoin[8]. Tästä huolimatta Yhdysvallat on pyrkinyt yhteistyöhön Brasilian kanssa, etenkin energia-alalla polttoaineena käytettävä etanolin tuotannossa.[9]

Toiselle kaudelle Lula valittiin lokakuussa 2006. Ensimmäiselle kierroksella hän sai 48,6 % äänistä sosiaalidemokraattien (PSDB) oikeistolaidan Geraldo Alckminia vastaan. Toisella kierroksella Lula sai yli 60 % äänistä.

Hänen suosionsa säilyi korkeana myös toisen kauden ajan.[10] Puhuttiin myös mahdollisuudesta muuttaa perustuslakia Lulan valitsemiseksi uudelleen, mutta hän sanoi tukevansa oman puolueensa ehdokasta. Vahvimpana pidettiin presidentin kanslian esikuntapäällikköä Dilma Rousseffia.[11]

Toukokuussa 2010 Lula neuvotteli Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin kanssa sopimuksen Iranin uraanin vaihdosta Turkissa Yhdysvaltain ajamien lisäpakotteiden välttämiseksi. Sopimuksessa Iran saa matalarikasteisesta uraanista vastineeksi 20 % rikasteista lääketieteelliseen reaktoriinsa.[12]

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Luiz Inácio Lula da Silva.