Ammunnan maailmancup 2008

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ammunnan maailmancup 2008 järjestää Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto (ISSF) ja siinä kilpailtiin seitsemässä osakilpailussa ja kahdessa finaalissa. Tavanmukaan Pekingissä olympialaisten ammuntojen kilpailupiakoilla järjestettiin esi-olympialaiset. Muina maailmancupin osakilpailun kilpailupaikkoina toimivat Rio de Janeiro, Kerrville, München, Milano, Suhl ja Belgrad. Maailmancupin finaalit järjestettiin haulikkolajeissa syyskuun lopulla Minskissä ja marraskuun lopussa Bangkokissa kivääri- sekä pistoolilajeissa. Finaaleihin osallistumisoikeuden saavat lajin edellisen vuoden maailmancupin finaalin voittaja, vuoden olympialaisten mitalikolmikko ja kahdeksan maailmancupin osakilpailuissa menestynyttä urheilijaa. Myös järjestäjämaa voi saada edustajiaan mukaan.

Sisällysluettelo

Aikataulu[muokkaa]

Kilpailu
ajankohta
Paikka Pistooli ja
kivääri
Haulikko Muuta
21.-27.3. Brasilian lippu Rio de Janeiro (BRA) X
10.-21.4. Kiinan lippu Peking (CHN) X X
2.-11.5. Yhdysvaltain lippu Kerrville (USA) X
15.-22.5. Saksan lippu München (GER) X
22.-30.5. Italian lippu Milano (ITA) X
2.-13.6. Saksan lippu Suhl (GER) X
13.-22.6. Serbian lippu Belgrad (SRB) X
25.9.-1.10. Valko-Venäjän lippu Minsk (BLR) X Maailmancupin finaali
1.-6.11. Thaimaan lippu Bangkok (THA) X Maailmancupin finaali

Mitalistit[muokkaa]

Pistooli[muokkaa]

Miehet[muokkaa]

10 m ilmapistooli 25 m olympiapistooli 50 m pistooli
26. maaliskuuta Rio de Janeirossa 26.-27. maaliskuuta Rio de Janeirossa 25. maaliskuuta Rio de Janeirossa
Kultaa Mauro Badaracchi Italia 684.1 (584+100.1) Kultaa Christian Reitz Saksan lippu Saksa 785.6 (588+197.6) Kultaa Oleh Omeltšuk Ukrainan lipu Ukraina 658.8 (562+96.8)
Hopeaa Oleh Omeltšuk Ukrainan lipu Ukraina 682.9 (584+98.9) Hopeaa Leuris Pupo Kuuba 784.0 (587+197.0) Hopeaa Francesco Bruno Italia 656.2 (559+97.2)
Pronssia Vigilio Fait Italia 681.4 (581+100.4) Pronssia Iulian Raicea Romanian lippu Romania 782.5 (585+197.5) Pronssia Tanju Kirjakov Bulgarian lippu Bulgaria 655.3 (559+96.3)
13. huhtikuuta Pekingissä 18.-19. huhtikuuta Pekingissä 14.-15. huhtikuuta Pekingissä
Kultaa Franck Dumoulin Ranskan lippu Ranska 683.7 (585+98.7) Kultaa Sergei Alifirenko Venäjän lippu Venäjä 786.7 (586+200.7) Kultaa Lin Zhongzai Kiina 667.2 (571+96.2)
Hopeaa Vladimir Gontšarov Venäjän lippu Venäjä 682.2 (585+97.2) Hopeaa Aleksei Klimov Venäjän lippu Venäjä 780.9 (581+199.9) Hopeaa Rashid Yunusmetov Kazakstan 666.0 (565+101.0)
Pronssia Kim Jong-su Pohjois-Korean lippu Pohjois-Korea 682.0 (583+99.0) Pronssia Zhang Penghui Kiina 778.3 (582+196.3) Pronssia Daryl Szarenski Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 663.4 (570+93.4)
20. toukokuuta Münchenissä 18.-19. toukokuuta Münchenissä 17.-18. toukokuuta Münchenissä
Kultaa Lin Zhongzai Kiina 688.6 (590+98.6) Kultaa Ralf Schumann Saksan lippu Saksa 790.0 (589+201.0) Kultaa Tomoyuki Matsuda Japani 663.7 (565+98.7)
Hopeaa Leonid Jekimov Venäjän lippu Venäjä 686.7 (584+102.7) Hopeaa Christian Reitz Saksan lippu Saksa 786.4 (585+201.4) Hopeaa Pang Wei Kiina 663.3 (571+92.3)
Pronssia Vladimir Gontšarov Venäjän lippu Venäjä 685.6 (586+99.6) Pronssia Leuris Pupo Kuuba 786.0 (584+202.0) Pronssia Florian Schmidt Saksan lippu Saksa 661.2 (565+96.2)
25. toukokuuta Milanossa 27.-28. toukokuuta Milanossa 28.-29. toukokuuta Milanossa
Kultaa Vladimir Isakov Venäjän lippu Venäjä 686.2 (586+100.2) Kultaa Christian Reitz Saksan lippu Saksa 794.0 (591+203.0) Kultaa Boris Kokorev Venäjän lippu Venäjä 667.3 (572+95.3)
Hopeaa Dilshod Mukhtarov Uzbekistanin lippu Uzbekistan 685.7 (587+98.7) Hopeaa Ralf Schumann Saksan lippu Saksa 789.7 (590+199.7) Hopeaa Vladimir Isakov Venäjän lippu Venäjä 666.2 (568+98.2)
Pronssia Boris Kokorev Venäjän lippu Venäjä 684.9 (586+98.9) Pronssia Ivan Stoukachev Venäjän lippu Venäjä 785.2 (583+202.2) Pronssia João Costa Portugalin lippu Portugali 664.6 (567+97.6)
Maailmancupin finaalissa 5. marraskuuta Bangkokissa Maailmancupin finaalissa 4. marraskuuta Bangkokissa Maailmancupin finaalissa 3. marraskuuta Bangkokissa
Kultaa Oleh Omeltšuk Ukrainan lipu Ukraina 687.4 (585+102.4) Kultaa Aleksei Klimov Venäjän lippu Venäjä 789.7 (585+204.7) Kultaa Jin Jong-oh Etelä-Korea 667.2 (570+97.2)
Hopeaa Norayr Bakhtamyan Armenian lippu Armenia 685.2 (588+97.2) Hopeaa Christian Reitz Saksan lippu Saksa 787.9 (590+197.9) Hopeaa Tomoyuki Matsuda Japani 665.5 (566+99.5)
Pronssia Vladimir Isakov Venäjän lippu Venäjä 684.1 (584+100.1) Pronssia Ralf Schumann Saksan lippu Saksa 777.0 (582+195.0) Pronssia Vladimir Isakov Venäjän lippu Venäjä 660.5 (562+98.5)

Naiset[muokkaa]

10 m ilmapistooli 25 m urheilupistooli
23. maaliskuuta Rio de Janeirossa 25.-26. maaliskuuta Rio de Janeirossa
Kultaa Sandra Kolly Flag of Switzerland.svg Sveitsi 484.8 (387+97.8) Kultaa Marija Grozdeva Bulgarian lippu Bulgaria 787.0 (583+204.0)
Hopeaa Sonia Franquet Espanjan lippu Espanja 483.0 (385+98.0) Hopeaa Maura Genovesi Italia 784.9 (579+205.9)
Pronssia Michela Suppo Italia 480.7 (383+97.7) Pronssia Sandra Kolly Flag of Switzerland.svg Sveitsi 784.0 (582+202.0)
12. huhtikuuta Pekingissä 16. huhtikuuta Pekingissä
Kultaa Stephanie Tirode Ranskan lippu Ranska 486.3 (386+100.3) Kultaa Jasna Šekarić Serbian lippu Serbia 784.4 (585+199.4)
Hopeaa Zsofia Csonka Unkarin lippu Unkari 485.4 (384+101.4) Hopeaa Stephanie Tirode Ranskan lippu Ranska 784.4 (582+202.4)
Pronssia Ren Jie Kiina 485.1 (386+99.1) Pronssia Munkzul Tsogbadrah Mongolian lippu Mongolia 783.4 (583+200.4)
21. toukokuuta Münchenissä 17.-18. toukokuuta Münchenissä
Kultaa Guo Wenjun Kiina 491.1 (389+102.1) Kultaa Guo Wenjun Kiina 789.6 (588+201.6)
Hopeaa Miroslawa Sagun Lewandowska Puolan lippu Puola 489.9 (389+100.9) Hopeaa Sławomira Szpek Puolan lippu Puola 785.7 (584+201.7)
Pronssia Natalja Paderina Venäjän lippu Venäjä 485.8 (388+97.8) Pronssia Lalita Yauhleuskaya Australian lippu Australia 785.2 (586+199.2)
25. toukokuuta Milanossa 26.-27. toukokuuta Milanossa
Kultaa Guo Wenjun Kiina 491.4 (389+102.4) Kultaa Gundegmaa Otryad Mongolian lippu Mongolia 787.9 (583+204.9)
Hopeaa Antoaneta Boneva Bulgarian lippu Bulgaria 484.1 (385+99.1) Hopeaa Lalita Yauhleuskaya Australian lippu Australia 784.7 (582+202.7)
Pronssia Lalita Yauhleuskaya Australian lippu Australia 483.7 (387+96.7) Pronssia Munkzul Tsogbadrah Mongolian lippu Mongolia 783.6 (582+201.6)
Maailmancupin finaalissa 5. marraskuuta Bangkokissa Maailmancupin finaalissa 3. marraskuuta Bangkokissa
Kultaa Ren Jie Kiina 488.9 (389+99.9) Kultaa Munkhbayar Dorjsuren Saksan lippu Saksa 793.1 (590+203.1)
Hopeaa Stephanie Tirode Ranskan lippu Ranska 486.5 (389+97.5) Hopeaa Stephanie Tirode Ranskan lippu Ranska 792.5 (589+203.5)
Pronssia Guo Wenjun Kiina 484.6 (384+100.6) Pronssia Marija Grozdeva Bulgarian lippu Bulgaria 787.1 (581+206.1)

Kivääri[muokkaa]

Miehet[muokkaa]

10 m ilmakivääri 50 m pienoiskiväärin makuu 50 m pienoiskiväärin asennot
23. maaliskuuta Rio de Janeirossa 24.-25. maaliskuuta Rio de Janeirossa 25.-27. maaliskuuta Rio de Janeirossa
Kultaa Péter Sidi Unkarin lippu Unkari 702.5 (598+104.5) Kultaa Stevan Pletikosić Serbian lippu Serbia 702.9 (598+104.9) Kultaa Thomas Farnik Itävalta 1265.3 (1168+97.3)
Hopeaa Alin George Moldoveanu Romanian lippu Romania 700.7 (598+102.7) Hopeaa Torben Grimmel Tanskan lippu Tanska 701.4 (597+104.4) Hopeaa Maik Eckhardt Saksan lippu Saksa 1265.2 (1167+98.2)
Pronssia Nemanja Mirosavljev Serbian lippu Serbia 698.9 (596+102.9) Pronssia Warren Potent Australian lippu Australia 699.5 (596+103.5) Pronssia Vebjoern Berg Norjan lippu Norja 1265.0 (1166+99.0)
14. huhtikuuta Pekingissä 17.-18. huhtikuuta Pekingissä 19.-20. huhtikuuta Pekingissä
Kultaa Zhu Qinan Kiina 700.8 (597+103.8) Kultaa Warren Potent Australian lippu Australia 704.8 (599+105.8) Kultaa Josselin Henry Ranskan lippu Ranska 1268.8 (1173+95.8)
Hopeaa Matthew Emmons Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 700.7 (599+101.7) Hopeaa Thomas Tamas Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 704.3 (599+105.3) Hopeaa Juri Suh’orukov Ukrainan lipu Ukraina 1268.0 (1171+97.0)
Pronssia Gagan Narang Intia 700.3 (597+103.3) Pronssia Michael McPhail Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 704.1 (598+106.1) Pronssia Sergei Kovalenko Venäjän lippu Venäjä 1266.9 (1168+98.9)
17. toukokuuta Münchenissä 18.-19. toukokuuta Münchenissä 20.-21. toukokuuta Münchenissä
Kultaa Alin George Moldoveanu Romanian lippu Romania 702.0 (599+103.0) Kultaa Sjarhei Martynau Valko-Venäjän lippu Valko-Venäjä 703.3 (599+104.3) Kultaa Jia Zhanbo Kiina 1276.5 (1180+96.5)
Hopeaa Zhu Qinan Kiina 700.6 (597+103.6) Hopeaa Neil Stirton Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta 703.2 (599+104.2) Hopeaa Artem Khadjibekov Venäjän lippu Venäjä 1272.7 (1172+100.7)
Pronssia Thomas Farnik Itävalta 699.8 (597+102.8) Pronssia Warren Potent Australian lippu Australia 702.3 (597+105.3) Pronssia Sergei Kovalenko Venäjän lippu Venäjä 1272.1 (1175+97.1)
24. toukokuuta Milanossa 28.-29. toukokuuta Milanossa 25.-26. toukokuuta Milanossa
Kultaa Zhu Qinan Kiina 701.2 (599+102.2) Kultaa Torben Grimmel Tanskan lippu Tanska 701.3 (597+104.3) Kultaa Artur Aivazjan Ukrainan lipu Ukraina 1275.5 (1175+100.5)
Hopeaa Cao Yifei Kiina 700.9 (596+104.9) Hopeaa Toshikazu Yamashita Japani 699.3 (596+103.3) Hopeaa Maik Eckhardt Saksan lippu Saksa 1268.9 (1170+98.9)
Pronssia Péter Sidi Unkarin lippu Unkari 700.3 (596+104.3) Pronssia Matthew Emmons Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 698.8 (595+103.8) Pronssia Jia Zhanbo Kiina 1268.3 (1171+97.3)
Maailmancupin finaalissa 5. marraskuuta Bangkokissa Maailmancupin finaalissa 3. marraskuuta Bangkokissa Maailmancupin finaalissa 4. marraskuuta Bangkokissa
Kultaa Gagan Narang Intia 703.5 (600+103.5) Kultaa Warren Potent Australian lippu Australia 702.2 (598+104.2) Kultaa Matthew Emmons Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 1269.0 (1171+98.0)
Hopeaa Matthew Emmons Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 702.5 (597+104.5) Hopeaa Matthew Emmons Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 700.7 (596+104.7) Hopeaa Artur Aivazjan Ukrainan lipu Ukraina 1265.7 (1166+99.7)
Pronssia Zhu Qinan Kiina 702.3 (599+103.3) Pronssia Toshikazu Yamashita Japani 699.9 (595+104.9) Pronssia Jia Zhanbo Kiina 1264.6 (1167+97.6)

Naiset[muokkaa]

10 m ilmakivääri 50 m pienoiskiväärin asennot
24. maaliskuuta Rio de Janeirossa 28. maaliskuuta Rio de Janeirossa
Kultaa Barbara Lechner Saksan lippu Saksa 499.3 (396+103.3) Kultaa Morgan Hicks Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 677.9 (581+96.9)
Hopeaa Beate Gauss Saksan lippu Saksa 498.8 (396+102.8) Hopeaa Lidija Mihajlovic Serbian lippu Serbia 675.3 (578+97.3)
Pronssia Kim Eun-hye Etelä-Korea 498.7 (396+102.7) Pronssia Annik Marguet Flag of Switzerland.svg Sveitsi 675.1 (579+96.1)
12. huhtikuuta Pekingissä 16.-17. huhtikuuta Pekingissä
Kultaa Kateřina Emmons Tšekin lippu Tšekki 504.9 (399+105.9) Kultaa Du Li Kiina 692.7 (590+102.7)
Hopeaa Sonja Pfeilschifter Saksan lippu Saksa 502.4 (398+104.4) Hopeaa Sonja Pfeilschifter Saksan lippu Saksa 690.8 (591+99.8)
Pronssia Du Li Kiina 502.2 (399+103.2) Pronssia Ljubov Galkina Venäjän lippu Venäjä 685.3 (583+102.3)
17. toukokuuta Münchenissä 19.-20. toukokuuta Münchenissä
Kultaa Sonja Pfeilschifter Saksan lippu Saksa 503.4 (399+104.4) Kultaa Sonja Pfeilschifter Saksan lippu Saksa 687.0 (586+101.0)
Hopeaa Ljubov Galkina Venäjän lippu Venäjä 502.0 (398+104.0) Hopeaa Snježana Pejčić Kroatia 684.2 (586+98.2)
Pronssia Agnieszka Staron Puolan lippu Puola 500.7 (398+102.7) Pronssia Adela Sykorova Tšekin lippu Tšekki 683.5 (584+99.5)
24. toukokuuta Milanossa 26.-27. toukokuuta Milanossa
Kultaa Sonja Pfeilschifter Saksan lippu Saksa 505.0 (400+105.0) Kultaa Sonja Pfeilschifter Saksan lippu Saksa 687.6 (587+100.6)
Hopeaa Kateřina Emmons Tšekin lippu Tšekki 503.0 (398+105.0) Hopeaa Jamie Beyerle Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 685.7 (587+98.7)
Pronssia Wu Liuxi Kiina 501.8 (398+103.8) Pronssia Kristina Vestveit Norjan lippu Norja 685.3 (588+97.3)
Maailmancupin finaalissa 5. marraskuuta Bangkokissa Maailmancupin finaalissa 4. marraskuuta Bangkokissa
Kultaa Wu Liuxi Kiina 502.1 (398+104.1) Kultaa Sonja Pfeilschifter Saksan lippu Saksa 688.8 (590+98.8)
Hopeaa Ljubov Galkina Venäjän lippu Venäjä 501.9 (400+101.9) Hopeaa Olga Dovgun Kazakstan 688.3 (589+99.3)
Pronssia Du Li Kiina 501.1 (396+105.1) Pronssia Ljubov Galkina Venäjän lippu Venäjä 683.5 (586+97.5)

Haulikko[muokkaa]

Miehet[muokkaa]

Skeet Trap Kaksoistrap
19.-20. huhtikuuta Pekingissä 12.-13. huhtikuuta Pekingissä 15. huhtikuuta Pekingissä
Kultaa Qu Ridong Kiina 144 (120+24) Kultaa Mario Filipovic Slovakian lippu Slovakia 142 (118+24) Kultaa Vasily Mosin Venäjän lippu Venäjä 191 (145+46)
Hopeaa Konstantin Tsuranov Venäjän lippu Venäjä 143 (120+23) Hopeaa Aleksei Alipov Venäjän lippu Venäjä 140 (119+21) Hopeaa Walton Eller Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 188 (140+48)
Pronssia Andrea Filippetti Italia 143 (120+23) Pronssia Bret Erickson Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 140 (120+20) Pronssia Saif Alshamsy Yhdistyneiden arabiemiirikuntien lippu Yhdistyneet arabiemiirikunnat 185 (140+45)
4.-5. toukokuuta Kerrvillessä 9.-10. toukokuuta Kerrvillessä 7. toukokuuta Kerrvillessä
Kultaa Ariel Mauricio Flores Meksikon lippu Meksiko 147 (122+25) Kultaa Michael Diamond Australian lippu Australia 148 (123+25) Kultaa Håkan Dahlby Ruotsin lippu Ruotsi 190 (144+46)
Hopeaa Tore Brovold Norjan lippu Norja 146 (122+24) Hopeaa Massimiliano Mola Italia 143 (120+23) Hopeaa Richard Faulds Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta 189 (142+47)
Pronssia Valerio Luchini Italia 144 (120+24) Pronssia Dominic Grazioli Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 143 (123+20) Pronssia Jeffrey Holguin Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 189 (142+47)
10.-12. kesäkuuta Suhlissa 4.-6. kesäkuuta Suhlissa 8. kesäkuuta Suhlissa
Kultaa Vincent Hancock Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 147 (123+24) Kultaa Michael Diamond Australian lippu Australia 145 (123+22) Kultaa Richard Faulds Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta 193 (147+46)
Hopeaa Anthony Terras Ranskan lippu Ranska 145 (120+25) Hopeaa Bret Erickson Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 144 (122+22) Hopeaa Hu Binyuan Kiina 192 (145+47)
Pronssia Ennio Falco Italia 144 (120+24) Pronssia Aleksei Alipov Venäjän lippu Venäjä 143 (121+22) Pronssia Roland Gerebics Unkarin lippu Unkari 189 (144+45)
20.-21. kesäkuuta Belgradissa 15.-16. kesäkuuta Belgradissa 18. kesäkuuta Belgradissa
Kultaa Georgios Achilleos Kypros 149 (124+25) Kultaa Stephane Clamens Ranskan lippu Ranska 144 (122+22) Kultaa Ronjan Sodhi Intia 194 (147+47)
Hopeaa Andrea Benelli Italia 148 (123+25) Hopeaa Massimo Fabbrizi Italia 144 (121+23) Hopeaa Richard Faulds Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta 192 (145+47)
Pronssia Anthony Terras Ranskan lippu Ranska 148 (124+24) Pronssia Francesco Amici San Marinon lippu San Marino 141 (120+21) Pronssia Håkan Dahlby Ruotsin lippu Ruotsi 191 (144+47)
Maailmancupin finaalissa 29.-30. syyskuuta Minskissä Maailmancupin finaalissa 29.-30. syyskuuta Minskissä Maailmancupin finaalissa 27. syyskuuta Minskissä
Kultaa Tore Brovold Norjan lippu Norja 148 (123+25) Kultaa Giovanni Pellielo Italia 145 (120+25) Kultaa Håkan Dahlby Ruotsin lippu Ruotsi 191 (144+47)
Hopeaa Vincent Hancock Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 147 (123+24) Hopeaa Michael Diamond Australian lippu Australia 144 (122+22) Hopeaa Hu Binyuan Kiina 188 (140+48)
Pronssia Jan Sychra Tšekin lippu Tšekki 144 (121+23) Pronssia Aleksei Alipov Venäjän lippu Venäjä 142 (123+19) Pronssia Vasily Mosin Venäjän lippu Venäjä 188 (143+45)

Naiset[muokkaa]

Skeet Trap
17. huhtikuuta Pekingissä 14. huhtikuuta Pekingissä
Kultaa Wei Ning Kiina 97 (72+25) Kultaa Gao E Kiina 93 (71+22)
Hopeaa Diana Bacosi Italia 94 (70+24) Hopeaa Pak Yong-hui Pohjois-Korean lippu Pohjois-Korea 90 (69+21)
Pronssia Haley Dunn Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 94 (70+24) Pronssia Irina Laritševa Venäjän lippu Venäjä 89 (68+21)
4. toukokuuta Kerrvillessä 9. toukokuuta Kerrvillessä
Kultaa Haley Dunn Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 97 (73+24) Kultaa Theresa Dewitt Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 94 (73+21)
Hopeaa Kimberly Rhode Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 96 (72+24) Hopeaa Irina Laritševa Venäjän lippu Venäjä 91 (72+19)
Pronssia Connie Smotek Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 92 (69+23) Pronssia Joetta Dement Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 91 (70+21)
10.-11. kesäkuuta Suhlissa 4.-5. kesäkuuta Suhlissa
Kultaa Diana Bacosi Italia 95 (72+23) Kultaa Jessica Rossi Italia 94 (72+22)
Hopeaa Danka Barteková Slovakian lippu Slovakia 94 (72+22) Hopeaa Daniela Del Din San Marinon lippu San Marino 93 (73+20)
Pronssia Chiara Cainero Italia 94 (72+22) Pronssia Liu Yingzi Kiina 92 (70+22)
20. kesäkuuta Belgradissa 15. kesäkuuta Belgradissa
Kultaa Andri Eleftheriou Kypros 94 (73+21) Kultaa Giulia Iannotti Italia 91 (69+22)
Hopeaa Danka Barteková Slovakian lippu Slovakia 94 (71+23) Hopeaa Anita North Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta 90 (69+21)
Pronssia Wei Ning Kiina 94 (72+22) Pronssia Tatiana Barsuk Venäjän lippu Venäjä 90 (69+21)
Maailmancupin finaalissa 29. syyskuuta Minskissä Maailmancupin finaalissa 29. syyskuuta Minskissä
Kultaa Andri Eleftheriou Kypros 95 (73+22) Kultaa Irina Laritševa Venäjän lippu Venäjä 94 (72+22)
Hopeaa Haley Dunn Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 93 (71+22) Hopeaa Liu Yingzi Kiina 92 (71+21)
Pronssia Katiuscia Spada Italia 92 (68+24) Pronssia Giulia Iannotti Italia 90 (69+21)

Maailmanennätykset[muokkaa]

Maailmancupissa syntyneet uudet ja sivuavat maailmanennätykset.

Ampuja Tulos Paikka Päivämäärä
Miesten 25 m olympiapistoolin peruskilpailu
Saksan lippu Christian Reitz (GER) 591 (S) Milano, Italia 28. toukokuuta 2008
Miesten 25 m olympiapistoolin finaali
Saksan lippu Ralf Schumann (GER) 790.0 (589+201.0) München, Saksa 19. toukokuuta 2008
Saksan lippu Christian Reitz (GER) 794.0 (591+203.0) Milano, Italia 28. toukokuuta 2008
Miesten 10 m ilmakiväärin peruskilpailu
Intian lippu Gagan Narang (IND) 600 (S) Bangkok, Thaimaa 5. marraskuuta 2008
Miesten 10 m ilmakiväärin finaali
Intian lippu Gagan Narang (IND) 703.5 (600+103.5) Bangkok, Thaimaa 5. marraskuuta 2008
Miesten 50 m peinoiskiväärin makuun peruskilpailu
Israelin lippu Guy Starik (ISR) 600 (S) München, Saksa 18. toukokuuta 2008
Miesten 50 m pienoiskiväärin makuun finaali
Australian lippu Warren Potent (AUS) 704.8 (599+105.8) (S) Peking, Kiina 18. huhtikuuta 2008
Naisten 10 m ilmakiväärin peruskilpailu
Saksan lippu Sonja Pfeilschifter (GER) 400 (S) Milano, Italia 24. toukokuuta 2008
Venäjän lippu Ljubov Galkina (RUS) 400 (S) Bangkok, Thaimaa 5. marraskuuta 2008
Naisten 10 m ilmakiväärin finaali
Tšekin lippu Kateřina Emmons (CZE) 504.9 (399+105.9) (S) Peking, Kiina 12. huhtikuuta 2008
Saksan lippu Sonja Pfeilschifter (GER) 505.0 (400+105.0) Milano, Italia 24. toukokuuta 2008
Miesten trapin finaali
Australian lippu Michael Diamond (AUS) 148 (123+25) (S) Kerrville, Yhdysvallat 10. toukokuuta 2008
Miesten kaksoistrapin peruskilpailu
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Richard Faulds (GBR) 147 (S) Suhl, Saksa 8. kesäkuuta 2008
Intian lippu Ronjan Sodhi (IND) 147 (S) Belgrad, Serbia 18. kesäkuuta 2008
Miesten kaksoistrapin finaali
Intian lippu Ronjan Sodhi (IND) 194 (147+47) (S) Belgrad, Serbia 18. kesäkuuta 2008
Tyttöjen trapin peruskilpailu
Italian lippu Jessica Rossi (ITA) 72 (S) Suhl, Saksa 5. kesäkuuta 2008
(S) =Sivuava ennätys

Lähteet[muokkaa]