A-luokka (hävittäjä)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli on toisessa maailmansodassa palvelleista A-luokan hävittäjistä. Muita vastaavasti nimettyjä luokkia, katso A-luokka.
A-luokka
A-luokan hävittäjä Achates.
A-luokan hävittäjä Achates.
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Tekniset tiedot
Uppouma 1 350 tonnia (kuiva)
Pituus 98 m (kokonaispituus)
Leveys 9,8 m
syväys 3,7 m
Koneteho 34 000 hv
Nopeus 35 solmua
Miehistöä 138
Aseistus
Ilmatorjunta 2 x 2 naulan QF Mk II -ilmatorjuntatykkiä
2 x .303" Lewis-pikakivääriä
Meritorjunta 4 x 4,7"/L45 QF Mk IX -tykkiä yksiputkisina CP Mk XIV -asennuksina
8 x 21" torpedoputkea

A-luokka oli Britannian Kuninkaallisen laivaston hävittäjäluokka, johon kuului kahdeksan alusta sekä laivueenjohtaja. Lisäksi luokkaan kuuluivat kaksi Kanadan kuninkaalliselle laivastolle toimitettua alusta Saguenay ja Skeena.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luokan alukset muodostivat perustan niin kutsutuille Amiraliteetin vakiohävittäjille. Alukset olivat osa vuoden 1927 laivasto-ohjelmaa ja ne pohjautuivat vuoden 1926 kokeellisiin hävittäjiin Amazoniin ja Ambuscadeen. Laivastoesikunnan varapäällikkö (engl. Assistant Chief of the Naval Staff) pyysi 22. heinäkuuta 1926 raporttia kokeellisista aluksista, joiden koeajot eivät olleet vielä alkaneet. Pääsuunnittelija toivoi raporttia marraskuuhun mennessä.[1]

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivastoesikunta esitti 11. elokuuta 1926 pidetyssä kokouksessaan uudelle alusluokalle neljä vaatimusta. Toimintasäde asetettiin vaatimuksista tärkeimmäksi, koska sen nähtiin eniten vaikuttavan uusien alusten uppoumaan. Toimintasäteen tuli olla 16 solmun nopeudella 1 500 merimailia ja vähintään 12 tuntia kuljettaessa kahdella kolmasosalla käytettävästä tehosta. Kokeellisilla aluksilla vaatimus oli ainoastaan kahdeksan tuntia.[1]

4,7 tuuman QF Mark IX -tykki yksiputkisena CP Mark XIV -asennuksena

Alusten pääaseistuksena tuli olla 21 tuuman Mark IV -torpedot, jotka voitiin laukaista kahdesta neljän putken Mark I -patterista aiemman kolmiputkisen patterin sijaan. Muuna aseistuksena oli neljä 30 asteen korkeuskulman mahdollistavaa 4,7 tuuman QF Mark IX -tykkiä (CP Mk XIV -asennus[2]). B-tykillä piti olla mahdollista ampua 60 asteen korotuskulmalla (CP Mk XIII -asennus[3]), mikä mahdollisti tykin käyttämisen ilmatorjuntaan. Tykit olivat todellisia QF (engl. Quick Firing eli pikatuli) aseita (tykeissä ammukset eikä kranaatti ja ruutipanos erikseen) ja ne oli varustettu täyspitkällä suojakilvellä, joka suojasi tykkimiehistön jalkoja sirpaleilta. Kokeellisissa hävittäjissä pääaseina olivat vielä ensimmäisessä maailmansodassa käytössä olleet kartussilaukauksia käyttävät tykit. Lisäksi aluksille tuli asentaa kaksi kahden naulan ilmatorjuntatykkiä sekä .303" Lewis-konekivääriä. Näistä korkeamman korotuskulman mahdollistavaa B-tykkiä ei koskaan asennettu, vaan se korvattiin 30 asteen korotuskulman omaavalla vastaavalla aseella.[1]

Aluksille tuli asentaa kahdella eri nopeudella käytettävä raivauskalusto (engl. Two-Speed Destroyer Sweep, TSDS), kaikuluotain sekä syvyyspommeja. Kaikuluotain asennettiin aluksille vasta niiden valmistuttua. Aluksille suunniteltiin neljä syvyyspommin pudotuslaitetta ja kaksi -heitintä, joihin aluksella oli kaikkiaan kahdeksan syvyyspommia. Viimeisenä vaatimuksena oli alusten nopeus, jonka tuli olla 33 solmua täysin varusteltuna.[1]

Suunniteluvaiheessa alusten uppouma oli 1 325 tonnia kuivana ja 1 600 tonnia kuormattuna eli noin 170–200 tonnia suurempi kuin W-luokan aluksilla, mikä johtui pääosin lisääntyneestä polttoainemäärästä, suuremmasta torpedomäärästä sekä tykkien suuremman elevaation edellyttämästä rakenteiden vahvistamisesta.[1]

Esikunnan vaatimukset esiteltiin 20. joulukuuta 1926 ja merilordit hyväksyivät ne seuraavana päivänä. Samalla hyväksyttiin alustavien suunnitelmien laadinta. Ensimmäinen merilordi David Beatty määräsi suunnitelman esittelypäiväksi 19. tammikuuta 1927. Vahvistettuihin vaatimuksiin oli lisätty polttoainemääräksi 425 tonnia, alukset tuli kyetä tankkaamaan merellä, nopeuden tuli olla 31,75 solmua täysin kuormattuna ja uppouman täysin kuormattuna noin 1 735 tonnia.[1]

Acheronille asennettiin Parsons Marine Steam Turbine Companyn valmistamat korkeapainekattilat, joiden paine oli 500 psitä ja lämpötila 750 Fahrenheitia. Asennuksella tutkittiin mahdollisia uppouma ja käyttökustannussäästöjä. Aluksen polttoaineenkulutus laski 0,36 kilosta tunnissa hevosvoimaa kohti 0,27 kiloon. Kokeiden tulosta pidettiin kuitenkin riittämättömänä ja siten aina vuoden 1942 Battle-luokkaan saakka aluksilla käytettiin 300 psin ja 600 Fahrenheitin kattiloita.[4]

Laivueenjohtaja Codrington[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-luokan laivueenjohtajana tilattiin 6. maaliskuuta 1928 Swan Hunter and Wigham Richardsonilta Codrington, joka laskettiin vesille 7. elokuuta 1929. Alus oli suurennettu versio luokkansa aluksista, mikä mahdollisti laivueenkomentajan johtamisen sekä hänen esikuntansa majoittamisen aluksella. Johtamisen helpottamiseksi komentosiltaa laajennettiin ja lopulta aluksen tilaratkaisut muistuttivat Scott-luokan laivueenjohtajien vastaavia lukuun ottamatta tykkien vaatimia osia. Alus poikkesi varustukseltaan hieman luokkansa muista aluksista, kun sen aseistusta vahvennettiin asentamalla savuhormien väliin viides 4,7 tuuman tykki ja miinanraivauskalustoja ei tilankäytön vuoksi asennettu. Aluksen B-tykin piti olla 60 asteen korotuskulman mahdollistavalla asennuksella kuten laivueen hävittäjilläkin, mutta se asennettiin 30 asteen korotuskulman aseena kuten laivueellakin.[5]

Sen voimanlähteenä olivat Parsonsin turbiinit ja koneiston valmisti lisenssillä Wallsendin telakka.[5]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-luokan alukset muodostivat valmistuessaan Välimeren laivaston 3. hävittäjälaivueen. Toisen maailmansodan puhjetessa aluksista muodostettiin Kanaalissa toimiva 18. hävittäjälaivue lukuun ottamatta Acastaa, joka liitettiin Gibraltarille sijoitettuun 13. hävittäjälaivueeseen. Vuonna 1940 alukset ottivat osaa Norjan taisteluihin, jolloin Acasta ja Ardent tuhoutuivat taistelussa Saksan laivaston Scharnhorstia ja Gneisenauta vastaan. Heinäkuussa tuhoutui ilmapommituksessa Codrington ja joulukuussa tuhoutui vielä Acheron osuttuaan miinaan.[2]

Vuonna 1941 jäljellä olevat alukset muodostivat 3. hävittäjälaivueen. Achates, Antelope ja Anthony suojasivat toukokuussa Hoodia ja Prince of Walesia etsittäessä Atlantin saattuereiteille pyrkivää Bismarckia. Alkuvuodesta 1942 aluksia siirrettiin jälleen Välimerelle täydentämään Gibraltarille sijoitettua Force H:ta. Anthony tuhoutui joulukuussa suojatessaan saattuetta JW51B Barentsinmeren taistelussa. Arrow vaurioitui elokuussa 1943 korjauskelvottomaksi Algerin satamassa tapahtuneessa ammuslaivan räjähdyksessä.[6]

Kanadan laivaston alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan laivaston palveluksessa olevien ensimmäisen maailmansodan aikana valmistuneiden R-luokan hävittäjien Patriotin ja Patricianin palvelusikä oli lopuillaan ja Kanadan hallituksen tuli hankkia niiden tilalle uudet alukset. Vaikka kanadalaisten telakoiden puolesta järjestettiin suuren suosion saavuttanut kampanja, hallitus päätti tilata kuitenkin alukset Britanniasta. Kanadalaiset laivastoupseerit insinöörikomentaja Philips ja komentaja Beard tutustuivat 27. helmikuuta 1928 A-luokan hävittäjien piirustuksiin. He esittivät suunnitelmiin muutoksia, jotta valmistuvat alukset vastaisivat Kanadan laivaston tarpeita.[7]

Arktisen ilmaston takia alusten etu- ja yläkansia tuli vahvistaa. Alusten majoitustiloja pidettiin riittämättöminä ja aluksen etuosaan tuli rakentaa lisää majoitustiloja. Samoin miehistölle tuli valmistaa suihkutila. Aluksille tuli lisätä komentosillan taakse kaksi pelastusvenettä sekä aluksen perään moottorivene ja pursi. Öljylämmityksen tuli kattaa majoitustilat, jolloin aluksille ei tarvinnut asentaa hiilikaminoita. Aluksen komentosiltaa tuli selkeyttää muuttamatta kuitenkaan sen yleisiä rakenteita.[8]

Kanadan yleisesikunta lähetti tarjouspyynnöt 4. kesäkuuta 1928 kahden aluksen rakentamisesta. John I. Thornycroft and Company lähetti 31. heinäkuuta päivätyn tarjouksen, mistä meni useita kuukausia ennen varsinaisen tilauksen tekoa keskusteltaessa sopimuksen yksityiskohdista. Tarjous vahvistettiin 24. syyskuuta, jolloin telakka antoi tarkennetun suunnitelman, johon sisältyivät paksumpi levytys sekä kestävämpi rakenne, valssatun teräksen käyttö rakennusmateriaalina sekä galvanointi. Alusten maksiminopeudeksi ilmoitettiin 35 solmua ja niiden toimintasäteeksi 12 solmun nopeudella 5 000 merimailia. Uppouma oli kuormattuna ollessa 1 600–1 700 tonnia.[9]

Britannian kuninkaallisen laivaston apulaissuunnittelupäällikkö S. V. Goodall antoi 15. tammikuuta 1929 tarkentavia määräyksiä, joihin kuului muun muassa A-luokan suunnitelmissa pitäytyminen. Alusten tehontarve olisi 32 000 hevosvoimaa ilman höyrynkuumennusta. Alusten runko olisi kuitenkin reilua metriä lyhyempi pienemmän konehuoneen vuoksi. Koneiston keveneminen kompensoisi vahvemman rakenteen tuoman uppouman kasvun. Lisäksi alusten polttoainetäyttöä tuli lisätä, jotta alusten siirtyminen ilman tankkausta Panaman kanavan kautta Esquimaltiin olisi mahdollista. Goodallin oletus, että alukset saavuttaisivat A-luokan nopeuden huolimatta vahvemmasta rakenteestaan ja pienemmästä tehosta, osoittautui paikkaansa pitäväksi.[9]

Kanadan hallitus teki aluksista tilauksen 29. helmikuuta 1929.[9]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alukset suojasivat sodan alun Halifaxin alueen saattueita, kunnes ne siirrettiin 1940 Atlantin saattueiden suojaksi. Saquenay vaurioitui korjauskelvottomaksi kolaroituaan joulukuussa 1942 Azaran kanssa. Pääosa aluksen vaurioista syntyi syvyyspommien räjähdettyä. Vuonna 1944 Skeena liitettiin Normandian maihinnousun 12. tukiryhmää, mistä se siirrettiin operaation päätyttyä 11. tukiryhmään Atlantin saattueiden suojaksi. Alus haaksirikkoutui lähellä Reykjavíkia Viðeynsaarelle.[10]

Alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-luokan hävittäjät
Nimi Telakka Kölinlasku Vesille Valmis Kohtalo
Laivueenjohtaja
Codrington Swan Hunter and Wigham Richardson, Wallsend 20.6.1928 7.8.1929 4.6.1930 uponnut 27.7.1940
Britannian kuninkaallisen laivaston hävittäjät[11]
Acasta John Brown and Company, Clydebank 13.8.1928 8.8.1929 11.2.1930 uponnut 8.6.1940
Achates John Brown 11.9.1928 4.10.1929 11.2.1930 uponnut 11.12.1942
Active Hawthorn Leslie and Company, Hebburn 10.7.1928 9.7.1929 9.2.1930 myyty romutettavaksi 7.7.1947
Antelope Hawthorn Leslie 11.7.1928 27.7.1929 20.2.1930 myyty romutettavaksi 28.1.1946
Anthony Scotts Shipbuilding and Engineering Company, Greenock 30.7.1928 24.4.1929 14.2.1930 myyty romutettavaksi 21.2.1948
Ardent Scotts 30.7.1928 26.6.1929 14.4.1930 uponnut 8.6.1940
Arrow Vickers Armstrong, Barrow-in-Furness 20.8.1928 22.8.1929 14.4.1930 vaurioitunut korjauskelvottomaksi 4.8.1943
Acheron John I. Thornycroft and Company, Woolston 20.8.1928 22.8.1929 14.4.1930 uponnut osuttuaan miinaan 17.12.1940
Kanadan kuninkaallisen laivaston hävittäjät[10]
Saguenay Thornycroft 27.9.1929 11.7.1930 22.5.1931 vaurioitunut törmäyksessä 15.11.1942 ja siirretty koululaivaksi, myyty romutettavaksi 1945
Skeena Thornycroft 14.10.1929 10.10.1930 10.6.1931 tuhoutunut 25.10.1944

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta A-luokka (hävittäjä).
  • English, John: Amazon to Ivanhoe - British Standard Destroyers of the 1930s. Kendal: World Ship Society, 1993. ISBN 0-905617-64-9. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Friedman, Norman: British Destroyers - From Earliest Days to the Second World War. Yorkshire, Englanti: Seaforth Publishing, 2009. ISBN 978-1-84832-049-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f English, John s. 13
  2. a b Whitley, M. J. s. 98
  3. Whitley, M. J. s. 97
  4. Friedman, Norman s. 202
  5. a b English, John s. 15
  6. Whitley, M. J. s. 98-99
  7. English, John s. 25
  8. English, John s. 25-26
  9. a b c English, John s. 26
  10. a b Whitley, M. J. s. 25
  11. Whitley, M. J. s. 97