Battle-luokka (hävittäjä)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Battle-luokka
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Tekniset tiedot
Uppouma 1942:
2 315 t (kuiva)
3 290 t (kuormattu)
1943:
2 480 t (kuiva)
3 430 t (kuormattu)
Pituus 116 m (kokonaispituus)
Leveys 1942: 12,27 m
1943: 12,34 m
syväys 3,89 m (kuiva)
4,7 m (kuormattu)
Koneteho 50 000 hv (37 MW)
Nopeus 1942:: 34 solmua
1943: 35,75 solmua
Miehistöä 1942: 247 rauhan ja 308 sodan aikana
1943: 232 rauhan ja 268 sodan aikana
Aseistus
Ilmatorjunta 2 × 40 mm Bofors QF ilmatorjuntatykkiä kaksiputkisena Mk IV asennuksena tai
1 × nelipiippuinen kaksinaulainen ilmatorjuntatykki
2 × 20 mm Oerlikon QF ilmatorjuntatykkiä kaksiputkisena Mk V asennuksena
1 × 40 mm Bofors ilmatorjuntatykki Mk III asennuksena tai Boffin Mk V asennuksena
1 × kaksinaulainen ilmatorjuntatykki Mk XVI
Meritorjunta 4 × 4,5" QF Mk III tykkiä kaksiputkisina BD Mk IV asennuksina

Battle-luokka oli Britannian Kuninkaallisen laivaston ja Australian laivaston hävittäjäluokka. Alukset valmistettiin kolmessa alaluokassa, joista ensimmäinen tilattiin osana vuoden 1942 laivasto-ohjelmaa. Muutetut toinen ja kolmas tilaus sekä kaksi suurennettua alusta oli suunniteltu tilattavaksi 1943 ja 1944 laivasto-ohjelmissa. Pääosa jälkimmäisistä tilauksista peruutettiin sodan lähestyessä loppuaan, jolloin alusten tarve väheni merkittävästi. Kuitenkin kaksi Australian tilaamista kolmannen ryhmän aluksista valmistui Australiassa.

Seitsemän luokan aluksista valmistui ennen sodan päättymistä, mutta ainoastaan HMS Barfleur osallistui taistelutoimiin Brittiläisen Tyynenmeren laivaston mukana.

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan alun tapahtumat osoittivat Britannian kuninkaallisen laivaston hävittäjien ilmatorjunta ei kyennyt torjumaan keskitettyä ilmahyökkäystä ja siten laivasto kärsi suuria tappioita. Vuonna 1941 tehdyt päätökset ongelman ratkaisemiseksi johtivat uusiin hävittäjille asetettaviin vaatimuksiin kuten ilmatorjuntakykyisen riittävällä tulnejohdolla varustetun pääaseen käyttöönottoon. Samalla päätettiin tykkien asentamisesta etukannelle yliampuvina, jotta kaikilla tykeillä voitaisiin tarvittaessa ampua samaan maaliin. Tykkien ampuma-alaa kasvatettiin siirtämällä komentosiltaa taaemmas. Lisäksi esitettiin asennettavaksi kahdeksan 40 millimetrin 60 pituuskaliiperin ilmatorjutnatykkiä kaksiputkisina asennuksina keskilaivaan sekä takakannen rakenteiden päälle, mikä mahdollistaisi kattavan ja toisiaan täydentävän ampuma-alan. Lähisuojaa täydennettiin vielä eri puolille alusta asennetuin 20 millimetrin ilmatorjuntatykein. Alukselle asennettiin lisäksi vakaajat, jotka mahdollistivat parhaan mahdollisen alustan tulitoiminnalle. Merimaalitorjuntaa täydennettiin asentamalla kahdeksan 21 tuuman torpedoputkea asennetuina kahteen neljän ryhmään. Sukellusveneentorjunta-aseistuksena oli kaksi syvyyspommikiskoa sekä neljä heitintä.

Ylläolevan aseistuksen pohjalta suunniteltiin uusi alus, joka hyväksyttiin keväällä 1941. Alukset olivat merkittävästi aiempaa suurempia ja niitä pidettiinkin lähinnä Tribal-luokan alusten tappioiden korvaajina. Suunnitelman mukaisina alukset olivat 116 metriä pitkiä ollen reilun puoli metriä Tribal-luokan aluksia pidempiä. Alusten leveys oli kuitenkin lähes metrin suurempi.

Group 1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kymmenen suunnitelman mukaista alusta tilattiin 27. huhtikuuta 1942 osana vuoden 1942 laivasto-ohjelmaa. Samalla päätettiin luopua aakkosiin perustuvasta nimeämiskäytännöstä ja ne nimettiin tunnettujen taisteluiden mukaan, mistä tulee luokan nimikin Battle-luokka. Tilausta täydennettiin vielä kuudella aluksella 12. elokuuta, jolloin samalla ensimmäiseen tilaukseen kuuluneet HMS Hogue ja HMS Lagos siirrettiin J. Samuel White and Companyltä Cammell Lairdille.

Tilausten tekeminen ei lopettanut suunnittelutyötä ja vaikka suunnitelmat olivatkin pitkälle vietyjä, joitakin muutoksia ilmatorjunnan parantamiseksi vielä tehtiin. Pääaseeksi päätettiin valita 4,5 tuuman tykit aiemman vain alakulmille suunniteltujen 4,7 tuuman tykkien tilalle. Aluksille asennettiin siten neljä 4,5 tuuman tykkiä asennettuna kaksiputkisiin Mk IV -torneihin. Valittujen tykkien korotuskulmat riittivät ilmamaalien torjuntaan ja niihin voitiin liittää tarvittava tutka-avusteinen tulenjohto. Kaksiputkiset 40 millimetrin 60 pituuskaliiperin tykit päätettiin asentaa vakautettuina Hazemayer Mk IV -asennuksina, joiden tulenjohdosta huolehtisi tyypin 282 tutka. Tykit asennettaisiin rinnakkain torpedoputkien väliin. Valmistuksen viiveet mahdollistivat vielä 20 millimetrin tykkien vaihtamisen neljän 40 millimetrin 60 pituuskaliiperin yksiputkisina Mk VII -asennuksina. Tykeistä yksi asennettiin sillan etupuolelle B-tykin taakse, kaksinpuolin siltaa yhdet ja yksi puolikannen takaosaan.

Tyynenmeren taisteluista japanilaisia vastaan taistellessa saatujen kokemusten mukaan keskilaivaan sijoitettu nelituumainen ilmatorjuntatykki oli tehoton. Siten vain ensimmäisessä valmistuneessa aluksessa HMS Barfleuriss tykki säilytettiin ja lopuissa se korvattiin kahdella yksiputkisella 40 millimetrin tykillä Mk VII -asennuksena, jolloin Boforsin valmistamien tykkien lukumäärä nousi neljääntoista. Määrä oli suurempi kuin monilla risteilijöillä.

Aluksilla oli valmistuessaan verkkorakenteinen masto eikä tolppa kuten alkuperäisissä suunnitelmissa. Maston vaihto mahdollisti uusimpien tutkien asentamisen sekä erilaisten omakonetunnistimien käytön. Tavanomainen tutkavarustus oli tyypin 293 merivalvontatutka, tyypin 291 ilmavalvontatutka ja kaksi tyypin 275 tulenjohtotutkaa kytkettynä Mk VI -tulenjohtojärjestelmään.

Group 1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1943 laivasto-ohjelmaan sisällytettiin 24 Battle-luokan hävittäjää sekä kaksi niistä suurennettua alusta. Aluksista kuusi tilattiin 10. maaliskuuta 1943, viisitoista 24. maaliskuuta ja loput viisi 5. kesäkuuta. Kahden suurennetun aluksen HMS Ypresin ja HMS Vimieiran tilaukset siirrettiin lopulta seuraavaan Daring-luokkaan.

Australian laivaston alukset eli Group 1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen Group 43:n alustilaus sisälsi mahdollisuuden lisäalusten hankinnasta eli kolmannen laivueen alukset, joiden aseistuksena tulisi olemaan uudet 4,5 tuuman tykein varustetut Mark VI -tykkitornit. Vaikka amiraliteetti peruutti alukset niin Australian hallitus tilasi 1945 laivastolleen kaksi aluksista. Kumpaakaan näistä ei peruutettu ja kummankin köli laskettiin 1946, mutta niiden valmistuminen oli hyvin hidasta. Ensimmäinen HMAS Anzac valmistui Williamstownin laivastontelakalta vasta 1950 ja sen sisaralus HMAS Tobruk Cockatoo Islandin telakalta Sydneystä vasta vuotta myöhemmin. Ainoa eroa suunniteltuihin aluksiin oli savuhormien rakenne.

Alusten pääaseistuksena oli kaksi kahdella 4,5 tuuman 45 pituuskaliiperin Mark V -tykillä varustettua Mark VI -tykkitornia, joita täydensi kaksi viisiputkista 21 tuuman torpedoputkisarjaa Mk IX torpedoille. Ilmatorjunta-aseistuksena oli kolme kaksiputkista Boforsin 40 millimetrin ilmatorjuntakanuunaa mallia STAAG Mk II ja 6-7 kappaletta samoja tykkejä yksiputkisina Mk VII -asennuksina. Sukellusveneentorjuntaan aluksilla oli yksi Squid-sukellusveneentorjuntaheitin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Battle-luokka (hävittäjä).
  • English, John: Obdurate to Daring - British Fleet Destroyers 1941-45. Windsor, Englanti: World Ship Society, 2008. ISBN 978-0-9560769-0-8. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Whitley, M. J. s. 138
  2. Whitley, M. J. s. 138