Šventojin asuinpaikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Šventojin asuinpaikka
Sijainti

Šventojin asuinpaikka
Koordinaatit 56°0′54″N, 21°5′5″E
Valtio Liettua
Historia
Tyyppi laaja suoasuinpaikka
Huippukausi keskineoliittiselta kaudelta pronssikauteen

Šventojin asuinpaikka (liett. Šventoji, latv. Sventāja, ven. Швентойи) on Luoteis-Liettuassa Latvian vastaisen rajan tuntumassa Palangan piirikunnassa Šventojin kylässä oleva laaja suoarkeologinen kohde. Se käsittää usean neliökilometrin laajuisen alueen, ja sieltä tunnetaan nykyään yli 40 arkeologista asuinpaikkaa tai muuta tutkimuskohdetta. Ne sijaitsevat 8 kilometriä pitkällä ja 3 kilometriä leveällä entisellä Pajūrisin suoalueella, joka on muinoin umpeen soistunut merilaguuni ja järvialue. Entisestä suoalueesta on enää jäljellä meanderoiva Šventojijoki, joka laskee Itämereen Šventojin kylän läpi, ja tasaiset pellot, jotka on raivattu suomaahan. Vaikka kaivaukset aloitettiin jo 1960-luvulla, paikka on edelleen merkittävä tutkimuskohde siitä syystä, että maassa on säilynyt runsaasti orgaanista esineistöä ja asumisen jäänteitä, jotka ovat muissa Liettuan kohteissa maatuneet olemattomiin. Tutkitut asuinpaikat ajoitetaan noin 3700−1800 eaa. eli myöhäiseen subneoliittiseen ja neoliittiseen kivikauteen ja pronssikaudelle.[1][2]

Tutkimusalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähiseudun merenranta muodostuu hiekkamaasta, joka on pohjois−etelä-suuntainen. Muinainen laguuni on jäänyt rantavallin taakse ja on muinoin muodostanut sinne suojaisan merenlahden ja myöhemmin pienten järvien ja kanaalien verkoston. Kaikki tutkimuskohteet sijaitsevat tämän rantavallin takana, ja ne merkitään tutkimusraporteissa arabialaisilla numeroilla ja isoilla kirjaimilla, joissa iso kirjain osoittaa kulttuurikerroksen statigrafisen järjestyksen maanpinnasta lukien (A, B, ..). Pohjoisimmat kohteet sijaitsevat Šventojin joen lähettyvillä noin 1,5−3 kilometriä merenrannasta. Ensimmäiseksi tutkitut kohteet 1−8 sekä kohteet 33−36 sijaitsevat ensin mainituista kohteista 1−2 kilometriä etelään suoalueen keskellä. Seuraava ryhmittymä, johon luetaan kohteet 19−32, on mantereelta laskevassa rinteessä noin 3 kilometriä joesta etelään. Eteläisimmät kohteet 10−18 muodostavat tiheän ryppään noin 4,5 kilometriä joesta. Muut kohteet sijaitsevat näistä paikoista hieman hajallaan.[2]

Tutkimushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset arkeologiset irtolöydöt tehtiin 1800-luvun lopulla, mutta varsinaiset kaivaukset alkoivat vasta 1966. Suoaluetta kuivattiin silloin peltoalan lisäämiseksi, ja kivikauden esineisiin törmättiin ojankaivussa. Kaivauksia johti arkeologi Rimutė Rimantienė vuosina 1966−1972 ja 1982−1995. Vuonna 2009 liettualais-norjalainen projekti kartoitti sen luonnonhistoriallisia vaiheita kilometrin pituisella muinaista laguunia leikkaavalla kaivannolla. Samalla löydettiin uusi kohde nro 43, joka on ollut järviä yhdistävän kanaalin rannassa sijainnut kalastuspaikka. Norjalais-liettualainen hanke ennakoi tulevia lisätutkimuksia, joita varten luonnonhistoriallinen kartoitus suoritettiin. Kokonaisuudessaan muinaisesta suosta on tutkittu vuoteen 2009 mennessä 43 asuin- tai kalastuskohdetta, ja niistä on avattu yhteensä noin 14 000 m² maata.[1][2][3]

Muinainen elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajūrisin suoalueen ympäristön kehitykseen ovat vaikuttaneet merkittävästi Itämeren eri vaiheet. Jääkauden päättyessä ja mannerjäätikön sulaessa noin 12 500−11 300 eaa. alue jäi Baltian jääjärven alle. Maankohoamisen seurauksena alue kuivui ja merenranta siirtyi Itämeren Yoldia- ja Ancylus-vaiheiden ajaksi kauemmaksi. Alue peittyi uudelleen veden alle Litorinameri-vaiheen aikana. Rannansuuntaiset hiekkaa sisältävät dyyniterassit ovat syntyneet aallokon, jään ja tuulen yhteisvaikutuksesta. Terasseja on myös sisämaassa kauempana rannasta, ja ne ovat syntyneet Litorinameren toisen tulvimisen eli transgression aikoihin noin 5700−5400 eaa.[2]

Merenpinta laski toisen transgression jälkeen vaiheittain, ja aallokko kulutti rinteeseen terasseja, jotka seuraavat nykyään toisiaan muinaisrantojen alenevissa rinteissä. Viimeinen terassi seuraa nykyistä rantaa, mutta muinoin sen ja rinteen väliin jäi laguuni. Aluksi laguuni oli vain matalikon suojaama ranta, mutta maankohoaminen ja merenpinnan aleneminen kohotti hiekkaisia saaria rannan edustalle. Maankohoamisen jatkuessa saaret yhtyivät valliksi, joka suojasi lahdeksi tai laguuniksi (vertaa flada) jäänyttä aluetta. Šventojin joki purkautui ensin laguuniin ja sitten valleissa olevien aukkojen kautta mereen. Joen vuoksi laguunissa oleva murtovesi oli välillä täysin makeaa, vaikka selviä suolaisuuden jaksoja tiedetään olleen välillä (vertaa kluuviflada).[1][2]

Kun meriveden pinta aleni lisää, laguuni kuivui, ja sen paikalle muodostui matalia lampia ja järviä yhdistävien kanavien sokkelo, jonka vedenkorkeus vaihteli meren ja joen kulloisestakin tilasta riippuen. Sinne kehittyi soistuva elinympäristö, jossa järvien pohjalle kertyi mutaa tutkimuksien mukaan 3500 eaa. lähtien. Ihmiset asuivat tässä ympäristössä aivan veden äärellä, ja heidän asumisesta syntyneet jätteet hautautuivat mutaan sen hapettomaan ja säilyttävään ympäristöön. Tämän vuoksi alueelta löydetään runsaasti orgaanista materiaalia.[1]

Laguunin sedimenteistä on selvitetty alueen flooraa noin 5500−1200 eaa. Varhaisella neoliittisella kulttuurikaudella (5500−4400 eaa.) hiekkaiset alueet kasvoivat mäntyä ja kosteat ranta-alueet koivua. Leveälehtiset puut, kuten lehmus, tammi ja jalava, tarvitsevat ravinteikasta multamaata, ja siksi ne kasvoivat kauempana 4−6 kilometrin päässä rannasta. Alueella oli metsäaukkoja ja avointa ranta-aluetta, joissa viihtyivät ruohot ja marunat. Kauden lopussa noin 4400 eaa. ilmaantui pohjamutaan siitepölyä viljakasveista, jota viljeltiin kauempana sisämaassa.[2]

Keskisen neoliittisen kulttuurikauden aikana (4400−3100 eaa.) alueella alkoi kasvaa myös kuusta, hasselpähkinää, leppää ja valkopyökkiä. Tämän jälkeen kuusi, koivu ja mänty vähenivät, kun taas kosteikkojen puut ja avopaikkojen kasvit lisääntyivät. Myös viljan siitepölyä esiintyy sedimenteissä pronssikauden kerroksiin saakka (noin 1200 eaa.).[2]

Asuinpaikkojen piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kronologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikalta Butinge 1 ovat peräisin vanhimmat löydetyt merkit ihmisen toiminnasta. Se sijaitsee Šventojin joen pohjoisrannalla paljon ylempänä merenpinnasta kuin muut tutkitut kohteet. Paikalta löydetyt piikiviset työkalut kuuluvat typologisesti myöhäiseen mesoliittiseen kulttuurikauteen. Sen sijaan varhaisneoliittiselta kaudelta (5500−4400 eaa.) ei tunneta ollenkaan merkkejä ihmisen toiminnasta.[2]

Ajallisesti seuraavat ihmisen toiminnan merkit tavataan asuinpaikkojen 2, 3 ja 4 materiaaleissa. Ne asutettiin viimeistään 3700 eaa., mikä kuului keskineoliittiseen kauteen (4400−3100 eaa.). Narvan keramiikkaa valmistettiin 3300−3000 eaa. saakka, jolloin uudet asukkaat toivat mukanaan Rzucewon keramiikkaa. Samaan aikaan asuttiin myös kohteissa 23 ja 26.[1][2]

Myöhäisneoliittisella kaudella (3100−1800 eaa.) asuttiin asuinpaikoilla 2, 3, 4 ja 23, mutta myös uusia asuinpaikkoja kohteissa 1, 6, 9, 41 ja 42 otettiin käyttöön. Se, olivatko kaikki asuinpaikat samanaikaisia, ei voida radiohiiliajoitusten puuttumisen vuoksi tietää varmasti. Kuitenkin varhais- ja keskipronssikaudella (1800−1200 eaa.) asutustoiminta jatkui, vaikka alue soistui tuolloin ja kasvoi lähes kokonaan umpeen. Tältä ajalta tunnetaan vain kohde 41.[2]

Šventoji 1A ja 1B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologisessa kirjallisuudessa käytetään tästä ensimmäisenä avatusta tutkimusalueesta tunnuksia A ja B sen mukaan, kuinka syvällä tutkitut kerrostumat sijaitsevat. Kukin kerros edustaa väestön eri kulttuurikauden jäännöksiä.

Kerroksesta 1A tunnetaan kolme ajoitusta. Yksi ajoitus on teetetty puusta, joka sijaitsi kaivauksien kulttuurikerroksen päällä, ja se on 2700 eaa.[4] Kaksi muuta ajoitusta ovat 2350 eaa. ja 2700 eaa.[4][5] Tämä esimerkki näyttää, kuinka epävarmoja vanhat radiohiiliajoitukset ovat olleet, mutta ne antavat kuitenkin selvyyden, mihin aikahaarukkaan kohde kuuluu. Kulttuurikerroksesta, joka kuuluu nuorakeraamiselle kulttuurille, löydettiin palasia niinestä valmistettuja mattoja tai kankaita.[6]

Kerroksesta 1B tunnetaan viisi radiohiiliajoitusta. Ne kattavat aikahaarukan 3400−2700 eaa.[4][7][8][9][10]

Šventoji 2B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohde 2B on löydettyjen linnunluiden osalta rikkain kohde Liettuassa, sillä vajaa kolmasosa Liettuan kivikauteen ajoittuvista linnunluista on täältä peräisin.[11] Kohteen vanhimpien löytöjen ikä voitiin ajoittaa kulttuurikerroksen alta löydetystä kahdesta puunkappaleesta (3000 eaa. ja 3500 eaa.).[7][9] Vanhimmista Narvan kulttuuriin kuuluvista kerroksista on löydetty niinestä valmistettuja matonpalasia.[6] Koska kohteet 2 ja 4 ovat samanaikaisia ja lähellä toisiaan, niitä käsitellään nykyään yhtenä kohteena tunnuksella "4/2".[12]

Šventoji 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisissä kaivauksissa avattiin kohteessa 4 muinaisen laguunin rannan suuntainen ja noin 150 metriä pitkä kaivanto. Uusissa kaivauksissa erottui vuosina 1997 ja 1998 kaksi eriaikaista kulttuurikerrosta. Ensimmäinen kerros 4A kuului palloamforakeraamiselle kulttuurille, joka löytyi noin 1,25 metriä maanpinnan alta. Toinen kerros 4B, joka sijaitsi noin 2 metriä pinnan alla, sisälsi Narvan keramiikkaa. Kerroksesta 4B teetettiin radiohiiliajoitus, joka antoi ajoituksen 3755−3665 eaa. Asuinpaikan mutaan iskettyjen pylväiden radiohiiliajoitukset antoivat ajoitukset 3900 eaa.[13] ja 3650 eaa.[14], joten nekin kuuluivat Narvan kulttuurille. Osa Narvan keramiikan sirpaleista oli sekoittuneena savikerrokseen, jossa löytyi runsaasti kalojen ja muiden eläinten luita. Savikerros sijaitsi 1,8 metrin syvyydessä, ja se ajoitettiin 3705−3635 eaa. Narvan kulttuurikerroksen ja palloamforakulttuurikerroksen välistä löytyi vehnän ja ohran jyviä, jotka viittaavat jo kivikautisen viljelyn mahdollisuuteen.[15]

Muita paikalta löytyneitä esineitä olivat verkkopainot, kalapyydyksen puinen osa, teroitettuja tikkuja, ehjä palloamforaruukku, atraimen piikki, luinen verkonkudontaneula, kaarnakippo ja tuohirasia. Tuohirasiasta löytyi koiran käpälän luu, joka ajoitettiin 3350−3100 eaa., mutta tuohirasian ajoitus antoi 3000 eaa.[9].[8][15]

Šventoji 6[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1983−1988 kaivettiin Rimantienėn johdolla suuri kaksiosainen ristinmuotoinen kaivanto, joka oli noin 140 metriä pitkä ja 10−26 metriä leveä. Vuonna 1997 ja 1998 jatkettiin kaivantoalueen tutkimista laajentamalla kaivausta 3×12 metriä laajalla alueella, ja sen lisäksi avattiin pitkä kaivanto, josta selvitettiin laguunin luonnonhistoriaa. Kohde 6 oli käytössä ainakin 3000−2200 eaa., ja se oli samanaikainen kohteiden 1, 2, 3, 4, 23, 41A ja 42 kanssa.[2][15]

Vuosien 1997 ja 1998 kaivauksien 36 m² suuruiselta alueelta tehtiin vain vähäisiä esinelöytöjä. Niitä olivat kolme verkonpainoa, 35 meripihkankappaletta ja 833 keramiikan sirpaletta. Vanhimmat sirpaleet kuuluivat Narvan keramiikkaan ja nuoremmat palloamforan keramiikkaan. Nämä löytyivät samalta alueelta yhteen painuneina niin, ettei niitä voitu ajoittaa kaivaussyvyyden perusteella. Löytöjen ajoitus teetettiin kepistä, joka löytyi keramiikan joukosta, ja se antoi ajaksi 3350 eaa.[15] Muita ajoituksia ovat 3200 eaa. (pohjamutaa [8]), noin 2700 eaa. (kaksi seivästä [4][10]) ja 2100 eaa. (kappale puuta [16]).

Myöhemmissä kaivauksissa huomattiin useita paalunjälkiä tai niiden jäänteitä, jotka läpäisivät laguunin pohjamutakerroksen. Koska näiden ympärille levittäytyi kalan- ja eläinluita sisältänyt mutakerros, otaksuttiin pylväiden olleen veden yläpuolisten asumusten perustuksia. Otaksumaa tuki myös levä- ja planktonanalyysit, jotka vahvistivat laguunin vesien tulvineen samaan aikaan. Asumusten läheltä puuttuivat myös liedet ja jätekuopat, jotka ovat tavallisia maanpäällisissä asumuksien läheisyydessä. Paikalta löytyi vain viisi tulen rikkomaa kivä.[15]

Šventoji 9[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikkaa 9 on tutkittu vuosina 1971, 1972 ja 1997. Se sijaitsee eteläisimmästä kohteista länteenpäin. Siitä tunnetaan neljä radiohiiliajoitusta, jotka mahtuvat välille 2149−1965 eaa. Täältä löydetty paalutus kuulunee kalastusrakenteisiin. Yhden keramiikka-astian tyyli on tunnistettu olevan Trzciniecin keramiikkaa ja toisen tasapohjaisen ruukun olevan myöhempää tyyliä. Löydettyjen ruotojen kalalajit kuuluvat sekä meri- että järvilajeihin.[2][17]

Šventoji 23 ja 26[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohteet 23 ja 26 tutkittiin vuosina 1966, 1970−1971 ja 2002−2005. Kohteen 26 kulttuurikerrokset sijaitsivat vain 0,7−1,0 metrin syvyydessä, ja kaivannosta paljastui esineitä, joiden ajoitukset kattavat aikavälin 2600−2000 eaa. Löytöihin lukeutui Narvan kulttuuriin liittyvä keramiikkaa, johon kuului tasapohjainen astia, kangaspaloja, puu- ja luuesineitä, kalastustarvikkeita, meripihkaa ja sen työstöjätettä. Asuinpaikka 23 on nuorempi (2400−2000 eaa.), joskin siitä tunnetaan myös ajoitus 2750 eaa.[10].[2][17]

Šventoji 42[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 törmättiin kaivantoa kaivettaessa syvälle mutaan iskettyihin hasselpähkinäpaaluihin, joita löytyi 15 kappaletta 15 metriä pitkältä ja 1 metriä leveältä alueelta. Niiden ajoitus mahtuu välille 2925−2570 eaa. Paalut olivat 5−10 senttimetriä paksut, ja ne oli teroitettu ohentamalla niiden kärkiä. Mudasta löytyi myös poikittain ladottuja ohuita riukuja, joiden päät oli uurrettu sitomisen helpottamiseksi. Paalujen väleistä otettiin talteen verkonpainoja ja kaarnakellukkeita.[2]

Keramiikkalöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhin keramiikka on Narvan keramiikkaa, jota löytyi esimerkiksi kohteessa 3B. Astiankappaleessa oli kuvattu tikku-ukko, joka oli muotoiltu ja sivelty ruukun pintaan ohuista savimakkaroista. Löytö ajoitettiin 3340−2890 eaa. Tyypillinen kampakeramiikka saapui asuinpaikalle sen levitessä Baltian maita pitkin etelään. Tänne se saapui 3400 eaa. (4700 BP) ja esiintyi viimeksi 3200 eaa. (4510 BP). Myös nuorakeramiikkaan luettavaa palloamforakeramiikkaa on löytynyt ehjinä ruukkuina ja yksittäisinä sirpaleina noin 2700 eaa. (4120 BP) päättyen 2340 eaa. (3860 BP). Trzciniecin kulttuuriin viittaavaa keramiikkaa tunnetaan kohteissa 9, 23 ja 24. Eräässä kappaleessa oli kuvattu ratsastaja.[17][18][19][20]

Muut esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puujumala eli seita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohteesta 2B on löytynyt 195 senttimetriä pitkä puujumala eli seita, johon on puuseipään päähän vesitetty karkeasti ihmisenkasvot. Tällaisia puujumalia tunnetaan tuhansien vuosien ajalta ihan nykypäiviin saakka arktisen väestön parista. Lähin samanaikainen esimerkki löytyy Sārnaten asuinpaikalta Latviasta, mistä on löydetty samanpituiseen, mutta ohuempaan seipääseen tehty puujumala. Kohteen 2B seiväs ajoitetaan Narvan kulttuurin aikaan noin 4000 eaa.[19][21]

Hirvenpääsauvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šventojista on löydetty kolme hirvenpääsauvaa, josta kahden sauvan piirteet tunnistaa helposti hirveksi. Kaksi sauvoista on löydetty vuonna 1972 kohteesta 3B, kolmas sauva löydettiin kohteesta 4B. Sauvat ajoitetaan asuinpaikkojen mukaan ajalle 4000−3000 eaa., joten ne liittyvät Narvan kulttuuriin.[19]

Asuinpaikalta 3B löydetyistä 40−50 senttimetriä pitkistä hirvenpääsauvoista toinen sauva muistuttaa etäisesti peuraeläintä, ja sillä on taakse osoittava korvamainen uloke. Toinen sauva on selkeästi hirvenpääsauva, ja se on huolitellusti valmistettu ja hyvin säilynyt. Sauvan varsi on kaareva, ja hirven pää on koristeltu pienillä yksityiskohdilla. Sen silmät erottuvat selvästi, ja sen korvat on muotoiltu kauniisti. Eläimen turpa on hirvimäinen, mikä ei jätä lajintunnistukselle epäilyksen sijaa. Sauva on kuuluisa esimerkki hirvenpääsauvoista. Toisesta kohteesta 4B löytyi pieni litteä sauvan tynkä, joka esittää hirvi- tai peuraeläintä. Se on vain 14 senttimetriä pitkä ja taiteellisesti vaatimaton.[19][22]

Lusikanvarsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohteesta 23 löydetty puinen vesilinnun muotoinen kahva viittaa astioiden ja lusikoiden esineryhmään, jota esiintyy Narvan keramiikan, tyypillisen kampakeramiikan ja Sārnaten keramiikan kulttuureissa. Koska kahva on mennyt poikki, se vaikuttaa olleen osana kuppia tai lusikkaa. Puutyö on varsin taidokasta, ja linnun päästä erottuu vieläkin poskien pyöreys, silmä, nokan muoto ja suun viiva. Pää on noin 12 senttimetriä pitkä ja suun viiva noin 5 senttimetriä. Myös Sārnatesta ja Suomesta tunnetaan vastaavia lusikoita Laukaasta, Pielisjärveltä ja Kittilästä.[19]

Narut ja kalastusverkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narut ja langat valmistettiin Šventojissa yleensä lehmuksen tai hampun (kohde 23) kasvikuiduista. Yksi lanka on valmistettu nokkosen kuiduista (kohde 2/4). Hamppua on saatettu kasvattaa itse, sillä kohteista 3 ja 23 on löydetty myös hampun siemeniä. Kalastusvälineet sidottiin lehmuksen kuiduilla (niinikuitu), ja hamppua käytettiin muussa tarkoituksessa.[23]

Langat olivat yleensä 1−1,5 mm paksuja. Esimerkiksi nuorten lehmusten kuoret liotettiin seisovassa vedessä pitkään, jolloin tuoreet osat lahosivat, ja jäljelle jäivät pitkät kuidut. Punomalla kaksi kuitua toistensa ympärille saatiin lankaa kalaverkkoja varten. Käyttämällä runsaammin kuitua, voitiin valmistaa narua kietomalla kaksi säiekimppua toistensa ympärille. Šventojista on löydetty useita kalaverkon palasia. Yhden verkon silmäkoko oli 2 cm ja toisen 6 cm. Kaikki verkot oli kudottu jalussolmuilla.[23]

Verkkojen kellukkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šventojista on löydetty runsaasti pitkittäin uurrettuja männynkaarnakellukkeita, jotka liittyvät Narvan kulttuuriin. Samanlaisia valmistettiin myös Sārnaten asuinpaikoilla. Uurros oli tehty sidosnarua varten, kun kelluke piti verkkoa vedessä pystyasennossa. Myös päästään läpiportattuja ja kulmistaan pyöristettyjä kaarnakellukkeita on löytynyt. Reikien läpi on pujotettu naru, jolla on ilmaistu katiskan paikkaa tai kellutettu verkon yläosaa. Joskus keskiuurroksen läpi on porattu reikä. Esimerkiksi kohteen 23 kellukkeissa oli vielä sidosnarua mukana.[24]

Verkkokellukkeina käytettiin myös tuohirullia, kuten löydöt kohteista 1B ja 2B osoittavat. Ne oli valmistettu leikkaamalla tuohesta suorakaiteen muotoinen pala, joka keitettiin rullalle.[25]

Kivipainoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkkopainot valmistettiin yleensä pienistä rantakivistä, joita aallokko on pyöristänyt. Narulla kiinnittämistä varten niihin uurrettiin kavennukset, tai vaihtoehtoisesti kivet käärittiin tuohitaskuun. Useimmin uurros tehtiin pitkän kiven kylkiin, harvemmin kiven päihin. Moni paino löytyi narun- tai langanpätkiin kiedottuina. Šventojissa keski- ja myöhäisneoliittisella kaudella sekä tuoheen käärittyjä että sivuiltaan uurrettuja painoja käytettiin.[26]

Suurempia kiviä tarvittiin ruuhien tai verkkojen ankkuroimiseen laguunin, joen tai merenpohjaan. Tällaisia ankkuripainoja, joissa oli ankkurinarut ympärillä, löytyi keski- ja myöhäisneoliittisiltä Narvan kulttuurin kohteilta. Šventoji 1A:sta löytyi kalapyydys, jota raskas tuoheen kääritty kivi piti pohjassa.[26]

Nuotan päätykeppi valmistettiin haavasta tai hasselpähkinästä huolellisesti veistämällä. Kepin päät on pyöristetty, ja sitomista varten sen päiden ympäri veistettiin kavennus. Keppi oli alle metrin pituinen (kohteessa 1B se oli 70 cm, kohteessa 2/4A se oli 71 cm ja kohteessa 23 puolestaan 61 cm pitkä). Nuotan sijaan kepit ovat voineet kuulua matalan rannan verkkopyydykseen, jossa kepin virka oli pitää verkko suorassa myös matalassa rannassa, jossa kalat yrittivät hyppiä verkon yli. Kolmas käyttövaihtoehto liittyy esimerkiksi rysässä verkon pitämiseen auki.[26]

Liistekatiskat ja keihäät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohteesta 2B löytyivät liistekatiskan jäänteet, joka valmistettiin yhteen sidotusta liiteistä ja jonka vierestä löytyi aukkoon ohjaava liisteseinämä. Muistakin kohteista löytyi katiskan jäänteitä, joten katiskoita on käytetty täällä yleisesti. Samanlaisia katiskan jäänteitä on löydetty muualtakin Itämeren ympäristössä ja Venäjältä. Samanlaisia esimerkkejä tunnetaan Kierikin Purkajasuolta ja Sārnaten asuinpaikalta.[27]

Ankeriaan pyytämisessä käytettiin kivikaudella erikoistunutta atrainta, jossa kahden koukkumaisen ohjurin välissä törrötti piikki. Kun ankerias keihästettiin tällä, ohjasivat ohjurit piikin keskelle ankeriaan selkää. Kun atrainta nostettiin ylöspäin, estivät ohjurin koukkumaiset ulokkeet kalan irtoamisen pinteestä. Šventojista on löydetty irronneita tai pois heitettyjä ohjureita, ja kohteesta 4 on löydetty lähes ehjä atrain, jossa ohjurit ja piikki olivat vielä yhteen sidottuja lehmusniinestä valmistetulla narulla.[28]

Melat ja ruuhet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šventojista ei ole löydetty ruuhia tai veneitä, mutta yksi mela kuitenkin. Se oli löydettäessä niin lahonnut, ettei sen lavan muotoa voinut enää hahmottaa.[29] Puinen levymäinen esine, johon on tehty keskelle reikä, on kellukkeen näköisenä luetteloitu verkonmerkiksi. Sille löytyy kuitenkin etnografisia ja myös arkeologisia esimerkkejä niinkin kaukaa kuin mesoliittiseltä kaudelta. Kun reikään sidotaan sauva tai seiväs, sillä lvoi ykkiä eli sauvoa ruuhta matalassa vedessä.[30]

Haudat, asunnot ja nuotiopaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautauksia on löydetty vain kohteista 4 ja 23, joissa kaivauksilla on tullut esille yksittäisiä ihmisen luita.[31]

Asumuksen jäännöksiksi tunnistettavia heikosti säilyneitä pylväsrivejä löytyi kohteessa 23. Ne muistuttavat Sārnaten vastaavien asumusten rakenteita, joissa seiniä tukevat pylväät sijaitsevat hajallaan, ja riviin pystytetyt pylväät ovat kannatelleet kurkihirttä. Koska mutaa on ollut vain vähän, ei pylväitä ole tarvinnut juntata niin syvälle kuin Sārnaten asuinpaikoilla. Kohteen 23 asumukset olivat noin 4−6 metriä pitkät ja 3,5−5 metriä leveät.[32]

Kohteessa 6 olevat paalunjäljet viittaavat paalujen varaan kohotettuihin asumuksiin. Koska asuinpaikka sijaitsi laguunin rannalla, on paalutuksella suojauduttu lähinnä tulvien varalta.[32]

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologisissa kaivauksissa on saatu talteen kalan, linnun ja nisäkkään luita seulomalla kaivettua maata karkealla sihdillä. Löydetyt luunpalaset ovat tämän vuoksi olleet suuria ja harvinaisia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät pienet luut ole säilyneet kovin hyvin Šventojiin asuinpaikoilla.[12][33]

Uudet pesumenetelmät ja silmäkooltaan millimetrin suuruiset verkot saavat talteen pieniäkin luunkappaleita, ja tämä on kasvattanut löydettyä lajimäärää. Asuinpaikka 4:n uusissa tutkimuksissa uudet menetelmät ovat kasvattaneet erityisesti kalalajien määrää, mikä antaa paremman käsityksen kalastuselinkeinoista.[33]

Kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohteen 4 kalanluita on tutkittu aiemmin poimintana ja vuosina 1997−1998 pesuseulonnalla kerroksesta, joka on 295−305 senttimetrin syvyydessä (ajoitettu noin 3550 eaa.). Löydettyjä lajeja olivat: hauki (Esox lucius), ahven (Perca fluviatilis), lahna (Abramis brama), ruutana (Carassius carassius), särkikalat (Cyprinidae), suutari (Tinca tinca), lohet (Salmonidae), kuha (Sander lucioperca), monni (Silurus glanis), turska (Gadus morhua), seiti (Pollachius virens), kampela (Platichthys flesus), punakampela (Pleuronectes platessa), oikeasilmäkampelat (Pleuronectidae) ja silokampela (Scophthalmus rhombus). Nämä kalalajit olivat samoja, joita löydettiin muiltakin asuinpaikoilta lukuun ottamatta kahta lajia. Asuinpaikalta 3B havaittiin vielä täpläsilli (Alosa fallax) ja paikalta 2B tonnikala (Thunnus thynnus).[33][34] Turskaa kalastettiin luulöytöjen perusteella vain rannan tuntumassa, missä nuoret eivät olleet vielä kasvaneet aikuisen mittoihin.[35]

Merinisäkkäät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hylkeitä pyydystettiin intensiivisesti Šventojissa koko neoliittisen- ja pronssikauden ajan. Grönlanninhylje (Pagophilus groenlandicus) oli koko Baltian alueella neoliittisella kaudella ja pronssikaudella yksi tärkeimmistä saalishylkeistä. Sen luita löytyi runsaasti kaikilta asuinpaikoilta lukuun ottamatta kohteita 1B ja 26. Myös kaikkia muitakin hylkeitä tavattiin kaikilta aikakausilta, joskaan ei yhtä kattavasti kaikilta asuinpaikoilta. Näitä olivat kirjohylje (Phoca vitulina), norppa (Pusa hispida) ja harmaahylje (Halichoerus grypus).[33][34][35]

Ilmeisesti hylkeenpyynti muuttui tehokkaaksi Itämerellä neoliittisen kauden keskivaiheilla, ja siihen erikoistuttiin toisella vuosituhannella eaa. Hylkeistä saatiin tietysti nahat ja lihat, mutta myös rasvaa eli traania. Rasvaa saatettiin käyttää valaistukseen, sillä sen jäänteitä on löydetty Narvan keramiikan soikeista savilautasista. Traania on voitu käyttää moniin muihinkin tarkoituksiin.[33]

Pyöriäisen (Phocaena phocaena) luita löytyi asuinpaikoilta 2B ja 3B. Näitä ilmeisesti pyydettiin hylkeenpyynnin ohella, vaikka niiden luut ovatkin harvinaisempia.[33]

Merinisäkkäiden pyytämiseen tarvittiin ilmeisesti harppuunoita, joiden kärjet irtosivat osuessaan kohteeseensa. Kärkeen oli sidottu naru, joka esti kohteen karkaamisen meren syvyyksiin. Harppuunan kärjet olivat väkäselliset, jotta niiden ote piti, kun kohdetta vedettiin takaisin veneen viereen. Hylkeitä pyydettäessä on saatettu käyttää myös verkkoja. Molemmista tavoista tunnetaan etnografisia kuvauksia.

Linnustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täältä on löydetty suuri osa Liettuan arkeologisista linnunluista. Erityisesti kohde 2B on tässä suhteessa rikas asuinpaikka. Sinisorsan (Anas platyrhynchos) luita esiintyy ylivoimaisesti eniten, joten se on ollut tärkeä ravinnonlisä. Myös närheä on pyydetty paljon. Muita tunnistettuja lajeja ovat metso[34], jouhisorsa, pilkkasiipi, harmaahaikara, laulujoutsen, mehiläishaukka, isolokki ja merilokki.[11]

Metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsästys takamailla on ollut rinnakkainen elinkeino. Hirven (Alces alces) luita on löydetty kohteista 1B ja 2B, karhun (Ursus arctos) kohteista 3 ja 6, majavan (Castor fiber) kohteesta 3, mäyrää (Meles meles), saukkoa (Lutra Iutra) kohteesta 23, kettua (Vulpes vulpes) kohteesta 3, metsäkauris (Capreolus capreolus) sekä villisikaa (Sus scrofa) kohteista 3 ja 6. Yleisimmät saaliseläimet olivat kuitenkin alkuhärkä (Aurochs bos) ja saksanhirvi (Cervus elaphus).[33][34]

Koirat ja kotieläimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikauden asuinpaikoilta löydetään usein koirien luita. Niin myös Šventojista kohteista 1B, 4/2, 6, 23 ja 26.[12][33][34] Muut kesytetyt eläimet liitetään karjatalouteen. Keskineoliittiseen kulttuurikauteen kuuluvissa kohteissa 4/2B löytyi pieniä määriä sian luita.[12] Hieman myöhemmillä asuinpaikoilla 23 löydettiin jo pieniä määriä karjan, lampaiden ja vuohien luita. Yllättäen kotieläinten luita ei löytynyt myöhäisillä neoliittisillä asuinpaikoilla 6 ja 26.[36]

Viljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljelyyn viittaavat työvälineet ovat joskus vaikeita tunnistaa. Jo puutikulla on voitu muokata pehmeää maata, eikä pienen tilkun muokkaamiseen valmistettu kuokkia. Tästä huolimatta kohteesta 1B ja 4B/2B on löydetty muutamia kuokkia, muokkauskeppejä, jauhinkiviä, sarvesta tehtyjä pieniä lapioita ja puisia mortteleita. Ne eivät ole suoria todisteita viljelystä, mutta ne kertovat kasvien hyödyntämisestä ainakin jotakin.[36]

Myöhäisneoliittisillä kohteilla 3B, 23, 6, 1A ja 9 löytyi hamppua (latinaksi Cannabis), jota käytettiin lankojen ja narujen valmistukseen. Hirssiä (Panicum miliaceum, Setaria italica) on sen sijaan syöty, ja sen siitepölyä löytyi kohteista 6 ja 9. Vehnän (Triticum, Triticum dicoccon) siitepölyä löytyi kohteessa 4A.[36][37]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Piliciauskas, Gytis & Mažeika, Jonas & Gaidamavicius, Andrejus & Vaikutiene, Giedre & Bitinas, Albertas & Skuratovic, Žana & Stančikaitė, Miglė: New Archaeological, Paleoenvironmental, and 14C Data from the Šventoji Neolithic Sites, NW Lithuania. Radiocarbon, 2012, 54. vsk, nro 3-4, s. 1017-1031. Tucson, USA: Arizonan yliopisto. ISSN 0033-8222. Verkkoversio (pdf). Viitattu 24.2.2014. (englanniksi)
  • Stančikaitė, Miglė & Daugnora, Linas & Hjelle, Kari & Hufthammer, Anne Karin: The environment of the Neolithic archaeological sites in Šventoji, Western Lithuania. Quaternary International, 2009, XXX. vsk, s. 1-13. International Union for Quaternary Research. doi:10.1016/j.quaint.2009.01.012. ISSN 1040-6182. Verkkoversio (pdf). Viitattu 23.2.2014. (englanniksi)
  • Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic. (väitös). Oulu: Oulun yliopisto, 2008. ISBN 978-951-42-8941-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 9.3.2014). (englanniksi)
  • Antanaitis, Indrė & Girininkas, Algirdas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania. Archaeologia Baltica, 2002, nro 5, s. 9-39. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 12.3.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Indre Antanaitis-Jacobs, Mike Richards, Linas Daugnora, Rimantas Jankauskas, Nives Ogrinc: Diet in Early Lithuanian Prehistory and the New Stable Isotope Evidence. Archaeologia Baltica, 2009, nro 12, s. 12-30. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Daugnora, Linas: Fish and Seal Osteological Data at Šventoji sites. Archaeologia Lituana, 2000, nro 19, s. 85-101. Vilna, Liettua: Akademinė Leidyba. ISSN 1392-6748. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 15.3.2014. (englanniksi)
  • Girininkas, Algirdas: The Structure of the Economy and Society in the Early Bronze Age in Lithuania.. Archaeologia Baltica, 2013, nro 18, s. 28-40. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 18.3.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e Stančikaitė & al., The environment of the Neolithic archaeological sites in Šventoji, 2009
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Piliciauskas, G & al.: New Archaeological, Paleoenvironmental, and 14C Data from the Šventoji Neolithic Sites, 2012
  3. ↑ Liettuan Arkeologian laitos: habil. dr. Rimutė Rimantienė
  4. ↑ a b c d Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 31
  5. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 32
  6. ↑ a b Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria, s. 90. Suomentanut Oittinen, Hannu & Tvauri, Anders. Porvoo: SKS, 2007. ISBN 978-951-746-879-4.
  7. ↑ a b Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 27
  8. ↑ a b c Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 28
  9. ↑ a b c Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 29
  10. ↑ a b c Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 30
  11. ↑ a b Daugnora, Linas & Bilskienë, Rasa & Hufthammer, Anne Karin: Bird remains from Neolithic and Bronze Age settlements in Lithuania. Acta zoologica cracoviensia, 2002, nro 45, s. 233-238. Krakova, Puola: ISSN 2300-0163. Verkkoversio (pdf). Viitattu 25.2.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ a b c d Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 13
  13. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 25
  14. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 26
  15. ↑ a b c d e Juodagalvis, Vygandas & Simpson, David Neil: Šventoji revisited - the joint Lithuanian-Norwegian project. Lietuvos Archeologija, 2000, nro 19, s. 139–152. Vilna, Liettua: Lietuvos istorijos institutas. ISSN 02-07-8694. Verkkoversio (pdf). Viitattu 9.3.2014. (englanniksi)
  16. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 33
  17. ↑ a b c Girininkas, Algirdas: The Structure of the Economy and Society in the Early Bronze Age in Lithuania. Archaeologia Baltica, 2012, 18. vsk, s. 28-42. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University Press. ISSN 1392-5520. Verkkoversio (pdf). Viitattu 27.2.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ Encyclopedia of Ukraine: Trzciniec culture, (englanniksi)
  19. ↑ a b c d e Iršėnas, Marius: Anthropomorphic and Zoomorphic Stone Age Art in Lithuania, and its Archaeological Cultural Context. Archaeologia Baltica, 2010, nro 13, s. 175-190. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ Liiva, Arvi & Loze, Ilze: Mesolithic and Neolithic Habitation of the Eastern Baltic. Radiocarbon, 1993, 35. vsk, nro 3, s. 503-506. Arizona, USA: University of Arizona. Verkkoversio (pdf). Viitattu 29.5.2014. (englanniksi)
  21. ↑ Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 303
  22. ↑ Kashina, Ekaterina & Zhulnikov, Alexandr: Rods with Elk Heads: Symbol in Ritual Context. Estonian Journal of Archaeology, 2011, 15. vsk, nro 1, s. 18-31. Tallinna, Tarto, Viro: Estonian Academy of Sciences. ISSN 1736-7484. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  23. ↑ a b Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 238-240
  24. ↑ Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 224-227
  25. ↑ Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 231
  26. ↑ a b c Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 232-238
  27. ↑ Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 241-249
  28. ↑ Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 250-253
  29. ↑ Burov, Grigoriy M.: On Mesolithic means of water transpotation in northeastern Europe. Mesolithic Miscellany, 1996, 17. vsk, nro 1, s. 5-15. York, England: University of York. ISSN 0259-3458. Verkkoversio (pdf). Viitattu 3.3.2014. (englanniksi)
  30. ↑ Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 228-229
  31. ↑ Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 337
  32. ↑ a b Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 328-329
  33. ↑ a b c d e f g h Daugnora, Linas: Fish and Seal Osteological Data at Šventoji sites, 2000
  34. ↑ a b c d e Antanaitis-Jacobs & al.; Diet in Early Lithuanian Prehistory and the New Stable Isotope Evidence, 2009
  35. ↑ a b Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic, 2008, s. 253-258
  36. ↑ a b c Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 14
  37. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s. 15

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Šventojin_asuinpaikka&oldid=22271297”