Tämä on lupaava artikkeli.

Sārnaten suoasuinpaikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sārnaten suoasuinpaikka
Sārnaten suoasuinpaikan löytöaineistoa. Kuvassa kaarnasta, luusta ja sarvesta valmistettuja esineitä. Kolme vasemmalla olevaa esinettä ovat kirveen- tai hakunteriä. Alhaalla luinen keihäänkärki. Oikealla ylhäällä tuoheen kääritty kivipaino verkon alapaulaan ripustettavaksi. Painon vieressä kaksi männyn kaarnasta valmistettua kelluketta, joihin on veistetty pitkittäinen ura tai päihin kolot ja keskelle pyöreä reikä. Alimmaisessa kellukkeessa on neliön nuotoinen reikä. Latvian kansallismuseo (historia).
Sārnaten suoasuinpaikan löytöaineistoa. Kuvassa kaarnasta, luusta ja sarvesta valmistettuja esineitä. Kolme vasemmalla olevaa esinettä ovat kirveen- tai hakunteriä. Alhaalla luinen keihäänkärki. Oikealla ylhäällä tuoheen kääritty kivipaino verkon alapaulaan ripustettavaksi. Painon vieressä kaksi männyn kaarnasta valmistettua kelluketta, joihin on veistetty pitkittäinen ura tai päihin kolot ja keskelle pyöreä reikä. Alimmaisessa kellukkeessa on neliön nuotoinen reikä. Latvian kansallismuseo (historia).
Sijainti

Sārnaten suoasuinpaikka
Koordinaatit 57°6′35″N, 21°26′43″E
Valtio Latvia
Historia
Tyyppi asuinpaikka

Sārnaten suoasuinpaikka (latv. Sārnates apmetne) on arkeologinen kohde Latvian länsiosassa Kuurinmaalla. Se sijaitsee noin 35 kilometriä Ventspilsin kaupungista etelään. Sitä tutkittiin 1930–1950-luvuilla, ja kaivauksien aineisto on valottanut hyvin neoliittisen kivikauden elämää kosteikkojärven elinympäristössä. Aineisto on ajoitettu ajanjaksolle 4 400–2 800 eaa. eli keskiselle neoliittiselle kivikaudelle. Kohde on hyvä esimerkki suoarkeologian mahdollisuuksista elävöittää muinaista elämää.[1]

Tutkimusalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sārnaten suoasuinpaikan löytöaineistoa. Kuvassa piistä työstettyjä nuolenkärkiä. Latvian kansallismuseo (historia).

Sārnate on alueen kylän ja lähellä virtaavan joen nimi. Paikka sijaitsee noin kaksi kilometriä Itämeren rannasta.[2] Kaivausalue sijaitsi suon ja pellon reunalaueella, jossa avatut kaivausalueet muodostivat noin kilometrin pituisen ja 50 metriä leveän vyöhykkeen. Tämä on ilmeisesti ollut muinaisen järven ranta-aluetta, sillä joidenkin asumusten alta löytyi maahan iskettyjä pystypaaluja, ja niiden läheltä löydettiin veneiden jäännöksiä. Puu- ja luuesineiden hyvä säilyvyys saattaa johtua niiden joutumisesta rantaveteen ja pohjalietteeseen.[3]

Tutkimushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sārnaten suoasuinpaikka havaittiin suopellon ojia kaivettaessa, kun esille tuli meripihkaa, keramiikkaa, piisäleitä sekä puu-, sarvi- ja luuesineitä. Arkeologisia kaivauksia alueella ovat tehneet ensin Eduards Šturms (1895–1959) ja sitten Lūcijas Vankina (1908–1989) vuosina 1938–1959.[4]

Muinaisjäännökset havaitsi koulumestari Jānis Drēbe suonkuivatuksen aikana vuosina 1937 ja 1938. Šturms tutki aluetta vuosina 1938–1940 ja ehti tutkia 27 löydetystä kohteesta vain kahdeksan ennen toisen maailmansodan syttymistä. Šturms pakeni sotaa Saksaan, jossa hän työskenteli Hampurin lähellä Pinnebergissä ja myöhemmin Bonnissa. Hän julkaisi Bonnissa osan tutkimuksistaan. Tähän aikaan Sārnaten asuinpaikkojen uskottiin kuuluvan pronssikauteen.[2]

Koska alue oli lupaava, sen tutkimista jatkettiin Vankinan johdolla vuonna 1949. Sārnate oli useiden vuosien ajan Latvian neuvostotasavallan tärkein arkeologinen kohde, jota kaivettiin vuosina 1949 ja 1953–1959. Työskentelyä haittasivat pätevän henkilökunnan puute, vetisen suoympäristön haitat ja Neuvostoliiton asettamat merenrannikoiden suojavyöhykkeet, joissa sai työskennellä vain rajavartioston luvalla. Vankina tutki 30 kohdetta lisää eli yhteensä 2 876 m². 1950-luvulla löydettiin myös kampakeramiikkaa, mikä laajensi ajoitukset kivikaudelle.[2]

Alueen kaivaustyöt loppuivat vuonna 1959, ja 1960-luvulla tehtiin ensimmäiset radiohiiliajoitukset, joiden perusteella koko aineiston katsottiin olevan kivikautista. Aihetta ovat kirjoituksissaan sivunneet muun muassa Timofejev, Loze, Doluhanov, Zvelebil, Rowley-Conwy, Murniece, Bērziņš ja Baiba Dumpe. 1990-luvulla aineistoa luetteloitiin, tutkittiin ja konservoitiin uudelleen.[5] Löytömateriaalista on tehty uusia radiohiiliajoituksia,[6] joilla se on kytketty kalibroituun aikajanaan. Vuonna 2008 käytiin kaivausaineistoa uudelleen läpi, ja Bērziņš laati asiasta väitöksen.[2]

Laimdota Kalniņa on tehnyt kaivausmateriaalista siitepölyanalyysin, jonka mukaan seudulla aloitettiin viljely noin 3 000 eaa.[7].

Suurinta osaa Sārnaten löydöistä säilytetään Latvian kansallismuseon arkeologian osastolla. Se käsittää muun muassa 10 042 keramiikanpalasta, 511 piityökalua ja 5 183 pii-iskosta, 387 meripihkaesinettä, 175 palaa työstämätöntä meripihkaa ja 2 799 palaa meripihkan työstöjätettä ja 514 ehjää kiviesinettä tai niiden katkelmia (usein verkonpainoja). Suoturpeessa on säilynyt myös paljon orgaanista materiaalia. Talteenotettujen 168 puuesineen joukossa on muun muassa 36 melaa, 23 pähkinän murskausvasaraa ja 18 puukauhaa. Kaarnasta tehtyjä esineitä on löydetty 152, joista useimmat ovat verkkojen kellukkeita. Myös langan-, narun- ja verkonkatkelmia on säilynyt. Luu-, sarvi- tai hammasesineistä 15 oli kaapimia ja 11 jotain muuta.[5]

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikautisten etnisten ryhmien ryhmittely kulttuurien mukaan perustuu neoliittisen kauden osalta keraamisten astioiden muotoiluun, seosmateriaaliin, maalaamiseen ja koristeluun. Ryhmittelyä täydennetään muiden epäorgaanisten löytöjen avulla. Orgaanista materiaalia on ylipäätään löydetty niin vähän, että sillä voi ainoastaan täydentää muiden esineiden avulla tehtyä määrittelyä. Sārnatessa on keraamista materiaalia runsaasti.

Sārnatesta on löydetty kolmea keramiikan tyyppiä. Ajallisesti vanhinta traditiota edustavat kampakeraamiset astiat. Tätä tyyppiä Vankina ei ajoittanut, sillä hän piti sitä hyvin tutkittuna ja hyväksyi sen ajoitukset. Sārnaten keramiikan ajoittaminen epäonnistui sikäli, että nykyiset ajoitukset siirsivät jatkettiin varhaisen Sārnaten vaiheen keramiikaksi määrittämänsä myöhäiseksi vaiheeksi ja päinvastoin. Uudet tutkimukset on tehty ajoittamalla asuipaikalta nuotiohiiliä ja puuesineitä. Voidaan siis puhua varhaisesta ja myöhäisestä Sārnaten keramiikasta, koska niiden astiat poikkeavat toisistaan selvästi ja niitä käytettiin peräkkäisinä aikakausina.[7][8]

Kampakeramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kampakeramiikkaa valmistavan väestö asutti tutkitut asuinpaikat noin 4 400 eaa. Koska kampakeramiikka oli huonosti poltettua, sen pintakuviot ovat säilyneet heikosti. Tästä syystä se luokittuu helpommin myöhäiskampakeramiikaksi kuin tyypilliseksi kampakeramiikaksi. Keramiikka on koristelultaan, seosaineiltaan ja muotoilultaan heterogeenista, mikä saattaa viitata sekaväestöön.[8] Keramiikan raaka-aine valmistettiin sekoittamalla saveen pääasiassa kivimurskaa ja joskus simpukan rouheen ja kasviskuidun seosta. Kaikkia astioita ei käytetty keittämiseen, vaan niiden arvellaan olleen myös säilytysastioita.[9]

Varhainen Sārnaten keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisen Sārnaten keramiikan ajoitukset mahtuvat kaikki välille 4 365–3 780 (kalibroituna) eaa.[8] Keramiikka muistuttaa kampakeramiikkaa, mutta se eroaa siitä koristelun ja astian reunan muotoilun osalta. Myös raaka-aineen seosmateriaalit poikkeavat toisistaan. Varhaisen tyylin astioissa seosaineena käytettiin pääasiassa simpukankuorirouhetta, mutta välillä myös kasvinkuituja ja harvoin kivimurskaa. Näitä astioita on tutkimuksen mukaan korjattu poraamalla ja liimaamalla, mitä ei havaittu kampakeramiikassa. Suurinta osaa astioista käytettiin nuotiolla keittämiseen. Astioiden tilavuuksien arvioidaan olevan noin 10–30 litraa, joskin suurimmat saattoivat olla kaksi kertaa suurempia.[9]

Myöhäinen Sārnaten keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhäisen Sārnaten keramiikan ajoitukset mahtuvat välille 3 630–2 850 eaa.[7] Tämä myöhäinen valmistustraditio sekoitti saveen pääasiassa simpukankuorien rouhetta, mutta kasvikuituja käytettiin harvoin. Siitä valmistettiin sekä perinteisiä pyöreitä astioita että soikeita matalia maljoja. Pyöreiden astioiden halkaisijat olivat keskimäärin 30 cm, kun pienin oli 10 cm ja suurin noin 55 cm.

Astioiden muotoilu muuttui siten, että astian kyljet pullistuivat ulospäin ja suuaukko kutistui pienemmäksi. Aiempi kartiomainen olemus muuttui pyöreämmäksi, mikä helpotti astian kantamista yhdellä kädellä. Astian pohjassa sen kärjessä saattoi olla ulkoneva nuppi, ja astian kylkiä kiersi vain muutama koristenauha, jossa esiintyi solmusyheröitä tai muita kuvioita. Suurinta osaa astioista käytettiin keittämiseen nuotiolla. Lukuisia astioita oli korjattu poraamalla ja liimaamalla. Astioiden tilavuudet vastaavat varhaista traditiota.[9]

Soikeat maljat ovat myöhäisen Sārnaten tradition uusi astiatyyppi. Maljat ovat noin 6–14 cm leveitä, 14–22 cm pitkiä ja 3–7 cm syviä. Muotoilu on pyöreätä ja kuppimaista, seinämät ovat alle senttimetrin paksuisia. Astioiden sisäosat ovat vaaleita, mutta reunat tummia. Maljojen käytöstä on esitetty erilaisia arvioita, joista öljylamppu on idealtaan suosituin. Maljaan mahtuva, tilavuudeltaan noin 140 cm³ oleva hylkeenrasva palaa noin 5 tuntia. Samanlaisia lamppuja käytettiin myös Tanskassa Erteböllen kulttuurissa. Valoa on ehkä käytetty sisällä askarrellessa ja ulkona yökalastuksessa.[9]

Muut esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkonkohoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukuisie männystä valmistettujen kaarnaesineiden, joissa on reikä reunassa tai keskellä, arvellaan olevan verkon kellukkeita tai katiskan merkkejä. Reiän paikka on selvästi harkittu, mikä viittaa erityiseen käyttöön. Samanlaisia kaarnaesineitä on tavattu myös mesoliittisilla kohteilla Venäjällä (Antrean verkko, Vis I ja Veretje I). Kampakeraamisella asuinpaikoilla ei orgaanisia kellukkeita ole säilynyt, mutta painojen lukumäärästä on päätelty, että verkkokalastus ei ollut vielä niin yleistä kuin varhaisen ja myöhäisen Sārnaten tradition asuinpaikoilla. Varhaisilla asuinpaikoilla kaarnakellukkeet olivat pieniä, mutta myöhäisillä asuinpaikoilla niiden kokoon tuli vaihtelua.[10][11]

Useimmat kaarnakellukkeet olivat reiättömiä. Narukiinnitykset varmistettiin uurtamalla kellukkeen päihin kolot tai veistämällä kaarnan pituussuuntaan molemmille puolille urat. Näihin kiedottiin niintä tai tuohinauhaa, jolla kelluke kiinnitettiin verkkoon tai muuhun pyydykseen. Varhaisella Sārnaten kaudella kellukkeet olivat noin 5,9−10,5 cm pitkät ja 2,4−3,4 cm leveät. Ne valmistettiin huolellisesti suorakulmaisen muotoisiksi, mutta niiden kulmat pyöristettiin ja päihin veistettiin kolot. Traditio muuttui hieman myöhemmin, kun kellukkeisiin alettiin veistää myös pitkittäin urat ja osa kellukkeista valmistettiin soikeiksi. Reikien poraaminen kellukkeisiin on mesoliittinen traditio, ja uurtaminen tuli käyttöön neoliittisella kaudella. Osassa oli pitkittäinen tai jopa neliön muotoinen reikä. Vaikka samaa esiintyy muillakin asuipaikoilla, niiden merkitystä ei tarkalleen tiedetä.[11]

Sārnaten asuinpaikalta löydettiin 23 tuohirullaa, jotka valmistettiin leikkaamalla tuohesta suorakulmainen pala, joka kuivuessaan käpertyi itsekseen rullalle. Tuohi ei vety helposti ja käy pienestä kellukkeesta, johon on helppo pujottaa naru. Tapa on tunnettu lähiseutujen neoliittisilla asuinpaikoilla, ja esimerkkejä niiden käytöstä on Latvian lähimenneisyydessä.[11]

Kivipainoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löydetyt kivipainot painoivat yleensä 20−40 grammaa, mutta myöhemmässä Sārnaten keramiikan traditiossa niiden koko kasvoi hieman. Näin kevyt paino liittyi ilmeisesti verkkokalastukseen. Alapaulan kiinnitystä varten kiven päihin uurrettiin joskus kolot sitomisen helpottamiseksi. Toinen todettu tapa oli kääriä kivi tuoheen, jonka päät sidottiin yhteen. Isommat kivet tyydyttiin pelkästään kietomaan narulla tai tuohinauhoilla. Isoihin kiviin tehtiin myös kolot päihin tai suurimpiin kiviin sivuille. Isommat kivet olivat ilmeisesti verkkojen tai katiskojen ankkureita. Painojen valmistus esimerkiksi Šventojin asuinpaikalla oli samantapaista.[11]

Kalastusverkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erään asuinpaikan lieden läheltä löytyi verkon jäänteet. Verkko oli osittain maatunut, mutta jäljellä oli vielä narua, siimaa, painoja ja kellukkeita. Painoina oli kuusi kappaletta pieniä pyöreitä kiviä, joista kahdella oli vielä jäljellä tuohikääreet. Verkon yläpaulan kellukkeina oli kymmenen kappaletta pieniä reiättömiä kaarnanpalasia. Kolmessa niistä oli jäänteitä sidoksista, jolla ne kiinnitettiin yläpaulaan. Sitomisen helpottamiseksi kahdeksaan palaseen oli veistetty pitkittäiset urat ja kolmelle päihin kolot. Erikoisin kelluke oli pieni soikea kaarnanpala, jossa oli keskellä soikea aukko, pitkittäiset urat ja päissä vielä kolot. Tämän kellukkeen erikoistehtävää ei tiedetä, vaikka reikään voisi pujottaa tikun.[11]

Verkko oli maatunut, eikä ja verkon kokoa pystytty enää päättelemään. Myös käytetyt solmut jäivät tunnistamatta, mutta vaikutti siltä, että verkon lankoja oli solmittu edestakaisin solmusta solmuun. Siima oli 1−1,5 millimetriä paksua, ja materiaalina oli jotakin niintä eli lehmuksen kuoresta valmistettua kuitua, mutta niinen lajia ei pystytty määrittämään. Ylä- ja alapaulasta oli säilynyt muutama katkelma.[11]

Sārnatesta löytyi kuusi muuta kellukkeiden ja painojen kasaa, joista voitiin päätellä verkon rakenteista jotakin. Naruista löytyi katkenneita pätkiä, samoin löytyi lankoja ja verkon osia. Narut ovat niintä. Verkon silmät solmittiin todennäköisesti jalussolmuilla. Verkkoihin liittynevät myös kaksi puutikkua, jotka ovat 52 ja 66 senttimetriä pitkät. Niiden päihin on työstetty nupit narun kiinnittämistä varten. Tikut ovat ilmeiseti nuotan sivukeppejä. Latviassa on löytynyt verkon jäänteitä myös asuinpaikalta Abora I. Myös Liettuan Šventojista tunnetaan useita verkon jäänteitä.[10][11]

Liistekatiskat ja keihästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivauksilta löydetyt liisteaitarullat liittynevät kalastukseen. Puusta repimällä vedetyt liisteet ja ohuiden vesojen halkaistut puuvarret olivat nopeita valmistaa. Ne sidottiin yhteen naruilla tai tuohilla liisteiden keskeltä, jolloin syntyi aita, jonka alaosa työnnettiin pohjamutaan. Aidalla ohjattiin kalat rysään. Liisteet olivat tavallisesti 1–3 cm leveitä ja alle sentin paksuja. Aitojen pituudet olivat 1,6–2,5 metriä. Niitä saatettiin käyttää myös katiskan rakentamiseen. Katiskassa aidat työnnettiin pohjamutaan kaareviin muotoihin ohjaamaan kaloja sumppuun. Yhtään esimerkkiä katiskasta ei Sārnatesta ole kuitenkaan löydetty. Löydetyt liisteaidat olivat joko rullalle sidottuja tai kasaksi vajonneina.[10]

Kaivauksilta löydettiin myös ankeriaiden pyydystämiseen kehitetyn keihäsmäisen atraimen sivuleuka. Yhtään ehjää atrainta ei tavattu, mutta malli tunnetaan joiltakin mesoliittisilta asuinpaikoilta.[10] Tunkioista tavattuja kalanluita ja -ruotoja voitiin tunnistaa lajilleen. Näitä olivat muun muassa kuha, hauki ja monni. Kalan ruodot säilyvät yleensä huonosti.[12]

Verrattaessa kampakeramiikan sekä varhaista- ja myöhempää Sārnaten traditiota, huomattiin kalastusvälineiden ominaisuuksissa lisääntyvää erilaistumista siten, että myöhäinen traditio hankki elantoaan kalastamalla monipuolisemmilla välineillä.[7]

Meripihkaesineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meripihkaa on ollut runsaasti saatavilla läheiseltä merenrannikolta, ja sen työstämisessä oltiin taitavia. Raaka-aineesta on työstetty muun muassa kaulariipuksia, nappeja, korujen osia ja renkaita. Kiinnityksiä varten pihkaan porattiin pieniä reikiä, joihin voitiin pujottaa ripustusnauha. Reiät saattoivat olla halkaisijaltaan muutaman millin. Kaulanauhan pitkissä lieriömäisissä helmissä reikä läpäisi pari senttiä pitkän helmen pituussuuntaan mutta oli kuitenkin vain muutaman millin leveä. Pyöreitä nappeja kiinnitettiin poraamalla napin taakse kaareva reikä, jonka läpi pujotettua nauhaa ei näkynyt etupuolelta.[13] Eräs meripihkakoru muistutti eläintä.[14]

Sārnaten kaivauksilta löydettyjä meripihkan työstämisestä yli jääneitä murusia on hyvin runsaasti verrattuna esimerkiksi Viron kaivauksiin. Koska monet Baltiasta löydetyt korut ovat melko samalla tavalla tehtyjä, on epäilty koruvalmistuksen olleen paikallista ja kaupan laajamittaista. Sārnate on hyvä ehdokas tällaisen tuotannon yhdeksi keskukseksi.[15]

Muita esineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Majanpohjasta tai muusta maahan hautautuneesta kasasta löytyi puinen seita, jonka pituus on 167 cm. Vankina on sijoittanut sen keskiseen neoliittiseen kauteen Narvan keramiikan aikaan. Pyöreään seipääseen on veistetty kaksi kavennusta, jossa ylemmän kavennuksen yläpuolella näkyy kaksi silmäkulmien syvennystä (lähteessä on kuva [16]). Läheiseltä liettualaiselta Šventojin asuinpaikalta on löydetty samantapainen seita.

Asuinpaikoilta on löytynyt myös kaksi lusikkaa, joista toisen lusikan varren päähän on muotoiltu vesilinnun pää ja toiseen tunnistamattoman eläimen pää. Lusikkakupin pituudet ovat 12 cm ja 18 cm, ja varret ovat vähän kuppia lyhyempiä (lähteessä on kuva [14]).

Paikalta löytyi paljon työstettyä piikiveä ja pii-iskoksia. Joukossa oli muun muassa nuolenkärkiä ja tikareita.[5][13]

Melat ja veneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meloja löydettiin ehjänä tai rikkinäisinä 36. Ne oli useimmin tehty saarnesta, mutta myös javalasta, lepästä ja vaahterasta.[12] Melojen lavat muotoiltiin liekin muotoisiksi. Melan kärki oli pitkä ja terävä, ja lapa laajeni varren puolella. Malli sopii hyvin ruohikossa melomiseen, kun vettä on yli metrin. Melan kärkeä voi käyttää ruuhen lykkimiseen matalassa vedessä.[13]

Veneen osia löydettiin vain kaksi. Toinen oli haavasta koverretun ja pitkittäisesti haljenneen ruuhen (haapio) puolikas, jonka pituus oli 2,3 metriä.[12] Sen ajoitus on Itä-Euroopan vanhin ja sijoittuu 3.–4. vuosituhannelle eaa.[17] Koska löytöaineistossa on myös hylkeiden luita, on nahkaveneiden käyttö myös mahdollista. Mitään nahkaveneisiin liittyvää löytöä ei kuitenkaan ole.[18]

Asunnot ja nuotiopaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liedet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liesiä on löydetty 46, joista 30:llä on jäänteitä orgaanisesta rakenteista. Kampakeraamisissa asumuksissa lieden reunoissa ja alla käytettiin kiviä, mutta muissa kohteissa riukuja, joiden päällä oli tuohieriste ja hiekkakerros.[7] Liesien koko on ollut 1×1,2 metriä tai 2×2,4 metriä tai jopa 2×6 metriä.[19]

Varhaisemman Sārnaten keramiikan asuinpaikoilla liesi rakennettiin märkään suomaastoon eristämällä ja tukemalla nuotion pohja. Pohjarakenne sijaitsi tavallisesti 40–60 cm pinnan alapuolella. Kuoppaan ladottiin tukipuita tai liisteitä tiiviisti rinnakkain ja joskus ristikkäin. Puiden päälle levitettiin puunkuoresta kerros, joka peitettiin muualta tuodulla hiekalla 4–20 cm paksuudelta. Hiekkakerros toimi paloeristeenä ja ohjasi kosteuden alempiin kerroksiin sekä varasi lämpöä itseensä. Ei tiedetä, muodostiko rakenne kuopan vai oliko liesi maan tasalla. Lieden koko oli 0,8×1,8 metriä tai jopa 1,4×2,4 metriä.[7][19]

Myöhäisemmän Sārnaten keramiikan asuinpaikoilla liedet rakennettiin samalla tavalla. Joitakin liesiä oli uudistettu, kun vanha paloi huonoksi, latomalla vanhan päälle samanlainen rakenne. Eräässä nuotiossa tavattiin neljä päällekkäistä uudisrakennetta. Asuinpaikalta tavattiin useita nuotionpohjia muutaman metrin sisällä, mikä viittaa siihen, että uusi nuotio rakennettiin edellisen lähelle. Nuorimmat nuotiot arvellaan olleen asumuksien sisällä. Vaikka asumuksen jäänteitä ei tavattu, viittaa liesien sama asento rannansuuntaisiin asumuksiin ja niiden lämmittämiseen sisäoleskelua varten. Tämä viittaa vuodenajoista riippumattomaan pysyvään tai lähes pysyvään asumiseen.[7][19]

Nuotioissa poltettiin ympäristössä kasvavia puita, jotka selvitettiin nuotion hiilloksista. Jäänteitä löytyi polttopuista, jotka olivat leppää, koivua, saarnea, mäntyä, kotipihlajaa, ruotsinpihlajaa, haapaa, pajua ja metsälehmusta. Leppää poltettiin ylivoimaisesti eniten.[19]

Asumusten pohjia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kampakeraamisella asuinpaikalla ei löytynyt jäänteitä asumuksista. Liesien ympärillä olevat soikeat hiekkaiset alueet saattavat olla asumusten pohjia, joita tehtiin kuiviksi liesien tapaan tuomalla paikalle lisää hiekkaa. Myös varhaisilla Sārnaten kauden asumuksilla kulttuurikerros on alle puoli metriä paksu, mutta maasta löytyi toisinaan paalun kärkiä jäänteenä kattoa tukevista pylväistä. Pylväät olivat koivua ja niiden halkaisija oli 7–12 cm. Maahan oli ladottu vaakatasoon mahdollisia lattiarakenteita, joiden avulla lattian mittoja pystyi summittaisesti määrittämään. Eräs asumus oli tämän perusteella kooltaan 4×8 metriä ja toinen arveltiin olevan 4×7 metriä.[20] Asumumukset oli sijoitettu päädyt vastakkain ja pisimmät sivut rannan suuntaisesti.[21]

Myöhäisellä Sārnaten kaudella asumuksien pohjalla oli enemmän pylväitä, mikä saattaa johtua kosteammasta maaperästä, joka säilyttää puuta paremmin. Asumukset sijaitsivat edellisten tapaan rannan tuntumassa, mutta asumusten asennot olivat rantaviivaan nähden lähes poikittain. Lattialle ladottuja puunrunkoja ei löytynyt näiltä asuinpaikoilta. Asumukset olivat noin 4 metriä leveitä ja yli 8 metriä pitkiä.[20]

Vaikka asumusten mittoja ilmoitettiin kaivauskertomuksissa, ei asumusten rakenteista tai muodosta tiedetä mitään varmaa.[20] Voi vain olettaa, että rungon päälle olisi sidottu ruoteita, jotka muodostivat harjakaton asukkaiden suojaksi.[22]

Elämästä Sārnaten ympäristössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sārnaten asuinpaikka oli osaltaan merellinen, koska rannalle on vain muutama kilometri, mutta samalla sen väki hyödynsi sisämaan järvien ja jokien, kuten läheisten Užava- ja Ventajoen, antimia. Meren pinta oli tuolloin 5–6 metriä nykyistä tasoa ylempänä ja asuinpaikka on noin 8–9 metriä ylempänä. Merenpinnan tasossa tapahtuneet muutokset saattoivat vaikuttaa asuinjärven tilaan suoraankin, mutta näkyivät ainakin sen vedenpinnan korkeusvaihteluina. Asuinpaikalta löydetyt kalastukseen liittyvät esineet ja runsaat vesipähkinän jätekasat viittaavat kiinteään riippuvuussuhteeseen vedelliseen ravintoon. Elinkeinoon kuuluivat passiivinen kalastus rysillä ja katiskoilla sekä aktiivinen kalastus verkoilla ja keihästyksellä. Myös majavia metsästettiin. Mereltä, joka oli tuolloin Itämeri Litorinameri-vaiheessa, haettiin myös hylkeitä. Metsän nisäkkäitä ja vesilintuja metsästettiin yhtä lailla, koska niiden luita tavattiin tunkioista.[12][21]

Edellä esitettyjen kalalajien lisäksi oli saaliiksi saatu muun muassa alkuhärkä, mäyrä, karhu, hirvi, euroopanmajava, saksanhirvi, metsäkauris, villisika, villihevonen ja lammas tai villivuohi. Vaativampaa riistaa edustivat grönlanninhylje ja norppa ja epävarma tunnistus harmaahylkeestä. Näitä luita tavattiin pois heitettyinä, tarvekalujen raaka-aineina ja koruissa.[12]

Kaivausmateriaalista on tehty siitepölyanalyysi, jonka mukaan on heikkoja viitteitä maanviljelyn alkamisesta noin 3 000 eaa.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koivisto, Satu: Suoarkeologian haasteet ja mahdollisuudet, s. 5–15. (teoksesta Arkeologipäivät 2009). Helsinki: Suomen arkeologinen seura r.y., 2009. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.9.2012).
  • Bērziņš, Valdis: Net fishing gear from Sārnate Neolithic site, Latvia, s. 150–158. julkaisussa "People, material culture and enviroment in the north" (Studia humaniora ouluensia 1). Oulu: Oulun yliopisto, 2006. ISBN 951-42-8133-0. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Bērziņšš, Valdis: Sārnate: Living by a coastal lake during the East Baltic Neolithic. (väitös). Oulu: Oulun yliopisto, 2008. ISBN 978-951-42-8941-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.8.2012). (englanniksi)
  • Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria. Suomentanut Oittinen, Hannu & Tvauri, Anders. Porvoo: SKS, 2007. ISBN 978-951-746-879-4.
  • Bērziņš, Valdis: Sārnate: living by a costal lake during the East Baltic Neolithic. Muinaistutkija, 2009, nro 2, s. 59–62. Vaasa: Suomen arkeologinen seura.
  • Iršėnas, Marius: Anthropomorphic and Zoomorphic Stone Age Art in Lithuania, and its Archaeological Cultural Context. Archaeologia Baltica, 2010, nro 13, s. 175–190. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 15.10.2012. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koivisto, Satu (2009)
  2. a b c d Bērziņš, Valdis (2008), s. 43–49.
  3. Bērziņš, Valdis (2008), s. 51–76.
  4. Bērziņš, Valdis (2008), s. 1–20.
  5. a b c Bērziņš, Valdis (2008), s. 49–50.
  6. Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen keramikentwicklung in der nordosteuropäischen waldzone. Estonian Journal of Archaeology, 2008, 12. vsk, nro 2, s. 67–113. Tallinna, Tarto, Viro: Estonian Academy of Sciences. ISSN 1736-7484. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 25.9.2012. (saksaksi)
  7. a b c d e f g h Bērziņš, Valdis: Muinaistutkija 2009/2.
  8. a b c Bērziņš, Valdis (2008), s. 77–118.
  9. a b c d Bērziņš, Valdis (2008), s. 125–220.
  10. a b c d Bērziņš, Valdis (2008), s. 221–274.
  11. a b c d e f g Bērziņš, Valdis: Net fishing gear from Sārnate Neolithic site, Latvia, 2006
  12. a b c d e Bērziņš, Valdis (2008), s. 407–474.
  13. a b c Bērziņš, Valdis (2008), s. 119–124.
  14. a b Marius Iršėnas: Antrophomorphic and zoomorphic Stone Age Art, 2010, s. 182–184.
  15. Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria, 2007, s. 69.
  16. Marius Iršėnas: Antrophomorphic and zoomorphic Stone Age Art, 2010, s. 177–182.
  17. Burov, Grigoriy M.: On Mesolithic means of water transpotation in northeastern Europe, s. 5-15. julkaisusta "Mesolithic Miscellany Vol 17 nro 1". York, England: University of York, 1996. ISSN 0259.3458. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  18. Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria, 2007, s. 70.
  19. a b c d Bērziņš, Valdis (2008), s. 275–292.
  20. a b c Bērziņš, Valdis (2008), s. 293–330.
  21. a b Bērziņš, Valdis (2008), s. 331–406.
  22. Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria, 2007, s. 59.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalniņa, Laimdota & al.: Comparsion of the vegetation history records from the lagoonal lake sediments in Latvia, s. 24–25. julkaisusta "Extent and timing of the Weichselian glaciation southeast of the Baltic sea". Tarto, Viro: Tarton yliopisto, 2009. ISBN 978–9949–19–218–2. (englanniksi)