Veretje I

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nižneje Veretje I (ven. Нижнее Веретье I) on Pohjois-Venäjältä löytynyt kivikautinen asuinpaikka, joka ajoitetaan välille 9050-8520 BP [1] eli kalibroituna 8200-7600 eaa.[2]. Asuinpaikka on siten mesoliittiselta kaudelta.

Asuinpaikka sijaitsee Arkangelin alueella Kinemajoen (ven. Кинема) etelärannalla noin kilometrin päässä Latšajärvestä [1]. Latšajärvi sijaitsee noin sata kilometriä Äänisestä itään [3]. Sitä on kaivettu esille 1500 neliömetrin alalta ja sieltä on löydetty runsaasti esineitä, jotka on tehty kivimateriaalien lisäksi myös tuohesta, puusta, sarvesta ja luusta [1]. Juuri Veretje I:n asuinpaikan runsas löytömateriaali on nostanut sen tyyppiesimerkiksi verrattaessa eri asuinpaikkojen esineitä toisiinsa. Tämän vuoksi puhutaan Äänisen seudun Veretjen kulttuurista tai traditiosta [4].

Asuinpaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latšajärvi on nykyään 34 kilometriä pitkä, 11 kilometriä leveä ja pinta-alaltaan 334 neliökilometriä[3]. Mesoliittisella kaudella vesi oli paljon korkeammalla kuin nykyään, joten asuinpaikka oli aivan järven rannalla. Ajan myötä veden pinta aleni ja Veretje I peittyi suohon, mikä säilytti asuinpaikan orgaanisen materiaalin [1]. Veretje tarkoittaa umpeen soistunutta järveä [5].

Veretje I asuinpaikalta on havaittu merkkejä asumuksista. Ne olivat pinta-alaltaan 40–50 neliömetriä ja rakennettu ilmeisesti seipäistä. Katteena oli jotain pehmeää materiaalia, kuten esimerkiksi peurannahkaa, joka pysyi paikallaan esimerkiksi kivipainoilla. Lattia oli neliön- tai suorakaiteen muotoinen ja asumusta lämmitti yksi tai kaksi liettä. Asukkaat peittivät lattian toisinaan puhtaalla hiekalla, jolloin noki, hiilet, luunpalaset ja iskokset peittyivät sen alle. Tästä on päätelty, että Veretje I on ollut vain kausittain asuttu. Samaa on havaittu joillakin muillakin Koillis-Venäjän mesoliittisilla asuinpaikoilla[4]. Asuinpaikalla ei löytynyt keramiikkaa, mistä voisi päätellä, ettei asuinpaikkaa hyödynnetty enää neoliittisellä kaudella.

Asuinpaikalla ei ole tavattu hautoja. Samaan Veretje-traditioon kuuluvalla Popovan asuinpaikalla on löydetty myös hautauksia [4]. Popovon haudoista 1, 2, 3, 6, 8 ja 9 on löydetyistä ihmisen luista tehty ajoituksia, joista haudoissa 1, 3 ja 9 on varhaismesoliittiset hautaukset (8800 eaa., 8700 eaa. ja 8600 eaa.). Haudoissa 6 ja 8 on myöhäismesoliittiset hautaukset (6100 eaa. ja 6000 eaa.). Yksi haudoista (nro 2) ajoitettiin 4100 eaa.[6]

Haudoissa päät oli aseteltu itään päin ja vainajat peitettiin punamullalla. Vaikka vainajien luut olivat säilyneet vaihtelevasti, ei pukimia havaittu. Vainajilla saattoi olla hammasriipuksia yllään, sillä luusta ja jäniksenhampaasta oli valmistettu riipukset. Hauta-antimiksi oli laitettu hautaan kivisiä ja luisia työkaluja. Näitä saattoivat olla muun muassa kirves, tikari, harppuuna, veistin, nuolenkärki, kaavin ja ongenpaino. Haudan viereen oli kaivettu kuoppa, jonka arvellaan olleen rituaalinen. Kuopista löydettiin jäänteitä kalasta, linnusta, hirvestä, majavasta ja koirasta. Arvellaan, että vainajan muistolle järjestettiin pidot tai hänelle annettiin ruokaa tuonpuoleiselle matkalle mukaan.[7]

Vaikka Veretje I asumuksen pohjalta löydettiin jätettä ja esineitäkin, ei kivitöitä harjoitettu pihalla. Yksi pii-iskoksien suuri keskittymä löytyi kauempana piha-alueelta, jossa oli vielä paikallaan kivinen alaisin, ja toinen kiventyöstöalue löytyi joenrannan läheltä. Näillä alueilla käsiteltiin myös muita materiaaleja.[4]

Ympäristö ja elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikan käytön aikana ympäristöä kuvaa parhaiten boreaalinen koivun ja männyt sekametsä. Ilmasto oli paikalliseen nykyilmastoon verrattuna hieman kylmempi, sillä tammikuun keskilämpötila oli keskimäärin -18 °C ja heinäkuun 14-16 °C. Sadetta riitti nykyistä enemmän sademäärän ollessa 700 millimetriä vuodessa.[1]

Eri asuinpaikkojen luulöydöistä on päätelty, että Veretjen kulttuurissa oli sekä suurten että pienten eläinten metsästys pääelinkeinoa. Ruokavaliota täydennettiin kalastuksella ja keräilyllä. Riistaa olivat ainakin hirvi, peura, joskus karhu, linnut, erityisesti joutsen, majava, koira ja tietenkin kalat.[4]

Esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivauksilta on tehty yli 7500 erilaista ihmisen jälkeensä jättämää esinettä, muokkausjätettä tai roskaksi tulkittavaa puujätettä. Esineet olivat muun muassa työkaluja, työkalujen valmistusvälineitä ja tuotteita. Näiden piirteitä on käsitelty seuraavassa.

Työkalut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löydettyjen työkalujen joukossa oli erilaisia kiventyöstövälineitä, kuten lyöntikiviä, iskimiä ja kovasimia. Suuri alasinkivi on sekin osa tätä kontekstia. Valmiita työkaluja löydettiin runsaasti. Näitä olivat kirveet, telsot (poikkiteräinen kirves), taltat ja kuokat. Puolet kirveistä tehtiin liuskeesta ja loput piikivestä. Useimmat kirveet hiottiin työstön jälkeen vain terän kohdalta, mutta loput hiottiin myös sivuilta. Löydetyt kirveet jaoteltiin neljään ryhmään: terävähamaraiset, lyhyet ja leveäperäiset, suorakulmaiset ja poikkileikkaukseltaan suorakulmaiset kirveet ja sekä profiililtaan ja poikkileikkaukseltaan ovaalit kirveet.[8]

Poikkeuksellisesti löydettiin myös seitsemän kirveen vartta. Nämä oli tehty sitkeästä männynjuuresta, jotka levenivät terän kiinnityspaikkaa kohti. Yhdessä kirveessä olikin 50 cm:n pituinen varsi, jossa terä oli paikallaan kolossaan.[8]

Telsot valmistettiin litteistä piilevyistä ja kivikiilat tehtiin nelikulmaisiksi piikimpaleesta. Tavanomaiset kaapimet, erilaiset veistimet, muutama puukko, naskalit ja porat valmistettiin pienistä piisäleistä työstämällä ne taitavasti muotoonsa.[8]

Puukot ja tikarit oli valmistettu luusta tai puusta. Muutamassa oli vielä yksi tai kaksi piilastua teränä. Varsi sovitettiin käteen kietomalla kahvan ympäri vahvennos kasvikuidusta, tuohesta tai nahasta. Useimmat luupuukot oli tehty hirven lavasta, paitsi tietenkin kivipuukot. Kolme kivipuukoista oli ehjiä ja käyttökuntoisia. Yhdessä piitikarissa oli terävä kärki ja molemmat syrjät teroitettuna. Tikari oli vielä tuohitupessaan.[8]

Leveät kaapimet tehtiin hirven putkiluista. Niillä puhdistettiin ilmeisesti nahkaa nylkemisen jälkeen. Ohuet luuneulat, joissa näkyi paljon käytön jälkiä, säilöttiin onttoon linnun- tai koiranpennun luuhun. Osassa koteloita oli viivakuvioita koristeina. Luuneuloja käytettiin lävistämiseen ja äimällisiä neuloja ompeluun.[8]

Metsästysvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsästysvälineiksi tulkitaan kaikki perinteiset aseet, joilla voidaan kaataa tai satuttaa riistaa vakavasti. Joukossa voi olla myös aseita ihmisiä vastaan, mutta tarkkaa ero näiden välillä ei voi tehdä. Useimmat metsästysvälineet valmistettiin luusta tai puusta. Piikivestä valmistetut nuolenkärjet olivat melko erilaisia muodoltaan.[8]

Useimmat nuolenkärjet oli tehty luusta. Nuolen varsi veistettiin männyn oksasta tai nuoresta rungosta ja ne olivat 58-65,5 cm pitkiä. Sulkien kiinnittämiseen käytettiin liimana pihkaa, jonka jäänteitä löydettiin, ja jänteen lankamaisia säikeitä tarvittiin sulan sitomiseen paikalleen. Niitä löydettiin yhteensä 68 kappaletta, mutta ne voidaan jaotella 10 erilaiseen luokkaan ulkonäön perusteella.[8]

Monessa nuolissa on ohut neulamainen luukärki, mutta sitten on lisäksi jokin erityinen tuntomerkki. Lisätuntomerkki voi olla rengasmainen vahvike nuolen varressa tai kärjen tyvessä. Joissakin nuolissa oli suuri lisäpaino varressa ja viivamaisia koristeita. Massiiviset painot mahdollistivat suurten eläinten tai ihmisten vahingoittamisen. Ukrainassa on löydetty piinuorenkärkiä hautojen vainajista, joten asiaa kannattaa pohtia.[8]

Sigir-tyyppisen (tai Shigir) nuolen kärki on paksu ja muodoltaan kuin kaksi kartiota pohjat vastakkain (engl. biconical). Toisissa nuolissa on lisäksi samanlainen laajennus varressakin. Jos varsi oli lisäksi paksu, saattoi sillä ampua vesilintuja, jolloin nuoli jäi kellumaan veteen. Kärki saattoi olla myös tylppä. Tällaisen nuolen osuma ei riko eläimen nahkaa, mutta painavana se vahingoittaa sisäelimiä ja saalis voidaan poimia maasta.[8]

Luukärkien kiinnitys oli helpompi kuin kivikärkien. Siksi osassa nuolia oli valmistettu reilumpi sija kivikärjen kiinnitystä varten. Nuolen varsi saattoi muuten olla pyöreä ja paksu, mutta sen pää tehtiin ohueksi kivikärjen kiinnitystä varten. Tukevaan varteen saatettiin myös hioa pitkittäinen ura, johon terävä piiliuska voitiin asentaa. Eräissä nuolissa oli varren päähän jätetty airon lavan muotoinen paksu laajennus, jonka reunat oli teroitettu ja reunoihin oli uurrettu koloja.[8]

Harppuunoissa oli puuvarret ja harppuunan kärki oli luuta. Se oli helposti irtoava, jolloin kärki jäi saaliiseen. Kärkiä on viittä eri tyyppiä. Luukärki oli muotoiltu kuin sahan teräksi, jossa linnun nokan muotoiset koukkumaiset piikit. Joissakin harppuunan kärjissä oli vain muutama iso koukku tai nokka, mutta toisissa on monta pientä nokkaa vierekkäin. Oma tyyppinsä on kärki, johon on hiottu urat molemmin puolille piikiven paloja varten.[8]

Jouset valmistettiin puusta, joka on useimmin mäntyä. Niiden pituus on 120–150 cm, poikkileikkaus pyöreä tai soikea, kaaren päissä jänteen kiinnityskohdissa hiotut uurteet ja kättä varten varressa vahvennus. Toisessa päässä on jännettä varten usein kartionmuotoinen laajennus. Käyttämättömän jousen jänne ilmeisesti irrotettiin, jotta vastavoima säilyisi kaaressa, mutta jänne palautettiin pikakiinnitykseensä käyttöönoton yhteydessä. Jouset olivat viimeistelyjä ja hyvin hiottuja. Useat löydetyt jouset olivat rikki, joten ne oli heitetty hyödyttöminä järveen.[8] Kaivauksilla todettiin myös tapa, jolla jousia suojattiin kosteudelta käärimällä ne esimerkiksi tuoheen. Kostuessaan jousen jännitysvoima heikkenee eikä nuolet lennä entiseen tapaansa[9].

Keihäät, joita on löydetty seitsemän kappaletta, valmistettiin männystä tai lehtikuusesta ja olivat noin 1,5 metriä pitkät. Varsi oli kapea ja poikkileikkaukseltaan pyöreä tai soikea, mutta se leveni keihään kärkeä kohden. Levennykseen kiinnitettiin keihään terä ja joissakin keihäissä oli löydettäessä piiterät. Keihään perä on katkaistu suoraksi.[8]

Muut välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut löydetyt esineet, jotka eivät lukeudu edellisiin kohtiin, esitellään tässä.

Kiventyöstöalueilta löydettiin pienet tuohirasiat, joissa oli vielä tavarat sisällä. Toisessa rasiassa oli muun muassa piikiven kappale, pii-iskoksia ja piisäleitä ja valmis kaavin. Toinen rasia oli koottu neulojen avulla ja siinäkin oli piikivi ja säleitä.[8]

Hiomalaattoja käytettiin kivityökalujen hiomiseen ja luuesineiden työstöön. Ne valmistettiin kalkkikivestä ja levein laatta oli 50 cm suuntaansa ja hionnassa molemmilta puolin kulunut. Suurin laatta oli löydettäessä palasina.[8]

Kalastuksesta kertoo verkon kohot, jotka valmistettiin puusta tai tuohesta [8]. Painoina käytetyt kivet sidottiin verkon alapaulaan suokasvien varsilla.[9]

Asuinpaikan puujätteiden joukossa on löytynyt myös suksenkärki. Sen mukaan on nimetty samanlaiset muinaissukset Veretje-tyyppisiksi.

Veretje I:stä ja muista samanaikaisista asuinpaikoista löydettiin joukko hampaita ja leukaluita, joita lähemmin tarkasteltuna oli käytetty työkaluina. Vaikuttavin väline oli majavan alaleuka, jossa olivat etuhampaat vielä kiinni. Hampaiden kulumisjäljistä tultiin siihen johtopäätökseen, että hampaita käytettiin taltan tai höylän tavoin puun työstämisessä. Osassa leukaluista oli poraamalla tehty reikä työvälineen ripustamiseksi. Ketun, villisian ja karhun torahampaita osattiin hyödyntää askareissa, vaikka niitä käytettiin myös riipuksina. Erikoisuutena mainitaan jännesaha, jossa esinettä sahattiin hiekkaisella jänteellä.[10]

Taiteellista vaikutelmaa ilmentää lukuisien esineiden koristelu mesoliittisilla viivakuvioilla. Ornamenteilla ilmaistiin omistajuutta tai muuten haluttiin vain miellyttää silmää. Myös ihmishahmoinen veistos löydettiin, kuin myös hienosti muotoiltu linnun pää. Erääseen esineeseen oli kaiverrettu joutsen.[8][4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kundan kulttuuri ja Butovon kulttuuri

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peregrine, Peter: Encyclopedia of Prehistory, Vol. 4 Europe, s. 93-120. Eastern Europe Mesolithic. USA: Human Relations Area Files, Inc., Springer 2001. ISBN 0-306-46258-3. Google Books. (englanniksi)
  • Dolukhanov, Pavel: The Mesolithic of European Russia, Belarus and the Ukraine, teoksessa Mesolithic Europe, toimittaja G. N. Bailey, s. 286. USA: Cambridge University Press, 2008. ISBN 9780521855037. Google Books (viitattu 23.11.2011). (englanniksi)
  • Sijainti: Kartta Latšajärvestä (Google Map) maps.google.fi. Viitattu 23.11.2011. (englanniksi)
  • Burov, Gregoriy M.: ”6. Chapter”, The Use of Vegetable Materials in the Mesolithic of Northeast Europe ,teoksesta Harvesting the sea, farming the forest: the emergence of Neolithic societies in the Baltic Region, toimittaja Marek Zvelebil & Robin Dennell. Midsomer Norton, Somerset; England: Continuum International Publishing Group, 1998. ISBN 9781850756484. Google Book. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Peregrine, Peter, Encyclopedia of Prehistory, Vol. 4, s. 110
  2. Uwe Danzeglocke: Radiohiiliajoituksen kalibrointiohjelma CalPal Universität zu Köln: Radiocarbon Laboratory. Viitattu 23.11.2011. (englanniksi)
  3. a b Google Map Latšajärvestä, ks. lähde
  4. a b c d e f Peregrine, Peter, Encyclopedia of Prehistory, Vol. 4, s. 93-95
  5. Veretjen sanan merkitys: Kirjasta Siberia, Siberia, Rasputin, V., Winchell, M. & Mikkelson, G.
  6. Dolukhanov, Pavel, 2008, s. 286
  7. Peregrine, Peter, Encyclopedia of Prehistory, Vol. 4, s. 116-117
  8. a b c d e f g h i j k l m n o p q Peregrine, Peter, Encyclopedia of Prehistory, Vol. 4, s. 111-113
  9. a b Zaliznyak, Leonid: ”6. Chapter”, 1998
  10. Zhilin, Mikhail G.: Artifacts Made of Animals’ Teeth and Jaws in the Mesolithic of Eastern Europe, 1997