Narvan keramiikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Narvan keramiikan astia.

Narvan keramiikka on ensimmäisiä Itä-Baltian maissa käyttöön otettuja kivikauden keramiikkaan kuuluvia tyylisuuntia. Sen pioneerikäyttäjät, mesoliittiset metsästäjä-keräilijät Kundan kulttuurista, aloittivat pitkän keraamisten astioiden valmistusperinteen, joka kesti tuhansia vuosia. Narvan keramiikkaa on löydetty Venäjältä, Virosta, Latviasta ja Liettuasta samalta alueelta, mistä tunnetaan myös Kundan kulttuurin asuinpaikkoja. Keramiikan ilmestyminen ei viittaa viljelyyn tai karvanpitoon ja tutkijoiden yleinen mielipide onkin, että Narvan kulttuuri on Kundan kulttuurin subneoliittinen vaihe.[1][2][3]

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruukut valmistettiin teräväksi muotoillusta pohjakappaleesta, johon liitettiin ympäri kiertäen nauhoja niin, että astiasta tuli teräväpohjaisen munanpuolikkaan muotoinen. Astian seinämä oli keskimäärin 7 millimetriä paksu.[4] Savi valmistettiin sekoittaalla siihen joskus kivimurskaa, mutta yleistä on ollut käyttää sekoitteena keramiikan murusia, kasvinkuituja ja kotilonkuoria. Vamis astia koristeltiin ennen kuivumista ja polttamista. Astian pinta naarmutettiin ruohotukolla tai kampaleimasimella. Astian yläosaan tehtiin reunan viertä seuraava koristekuvio, joka muodostui kuopista, kampaleimoista tai uurteista. Astian polttolämpötila saattoi nousta 700°C asteeseen.[5][6]

Mantereella oli käytössä toinenkin astia: vati eli lamppu. Se oli ovaalin muotoinen ja matala astia. Karstasta päätellen tutkijat ovat nimenneet sen lampuksi, koska siinä olisi poltettu hylkeenrasvaa niinä illtoina, kun nuotio olisi ollut liian lämmin sisällä. Samanlaisia lamppuja tunnetaan myös Ertebøllen kulttuurin keramiikassa Tanskassa ja Ruotsissa.[5]

Kokeellisen arkeologian keinoin on tehty joitakin huomioita Narvan keramiikan valmistuksesta. Sekoitteena olleet murskatut kotilot on ilmeisesti poltettu ennen murskaamista. Ne murskaantuvat tällöin sormilla, mutta sirpaleet eivät vahingoita sormia. Kuorien kalkki ei saa lämmetä liikaa, ettei se kalsinoidu ja muodosta veden kanssa kalsiumhydroksidia, joka laajentuessaan halkaisee saven pinnan. Polttolämpötilan tulee siksi olla alle 750°C, mutta astian vedenpitävyyden kannalta parempi on polttaa se korkeintaan 700°C:n lämpötilassa. Kokeissa huomattiin myös, että kasvikuitujen poltossa jättämä tyhjä tila tulee vedenpitävyyden kasvattamiseksi tukkia sivelemällä astian sisäpinta rasvalla. Muuten ruokaa ei voi keittää vedessä.[7]

Leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat tutkijat ovat samaa mieltä, että Narvan kampakeramiikan valmistustaidon leviämiseen ei liity uuden väestön saapumista Kundan kulttuurin alueelle, vaan sitä on kuvattu taidon diffuusioksi eli taidon leviämiseksi. Arkeologiset löydöt viittaavat siihen, koska mikään muu asia ei löytökontekstissa muuta, vaikka keramiikka siihen ilmaantuukin. Taito on opittu naapuriryhmiltä ja sen astioiden käytön hyödyt ovat olleet niin suuret, että niitä on ollut kannattavaa valmistaa suuresta vaivasta huolimatta. Tähän viittaa maailman eri puolilla tehty havainto, että keramiikkaa on otettu käyttöön lähes samanaikaisesti, tai muutaman sadan vuoden viiveellä siitä, kun se ilmaantui seudulle.[5][8][9]

Leviämismekanismi on useampien tutkijoiden mukaan eksogamia, jossa naisen käsityötaito ja keramiikan käyttöideat siirtyvät hänen mukanaan, kun hän "avioituu" toiseen metsästäjä-keräilijä ryhmittymään.[5] Tämä malli sopii hyvin keramiikan leviämisvauhtiin, mikäli asuinpaikat ovat sijainneet 30−100 kilometrin välein. Myös astioiden muotoilu ja koristelu säilyy levitessään samanlaisena, kun naiset siirtyvät uuteen ryhmään nuorina ja opettavat taitonsa siellä muille.[9]

Keksintö ja vakiintuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 6000 eaa. keramiikan valmistustaito oli levinnyt Keski-Venäjällä muutamille yksittäisille asuinpaikoille ja noin 500 vuodessa sitä käytettiin jo laajasti Ylä-Volgan alueella eli Volga- ja Oka-jokien välisellä alueella, sekä myös läheisellä Väinäjoen ja Lovatjoen välisellä alueella. Keramiikan tilastolliset vertailut ovat vahvistaneet tutkijoiden varhaiset otaksumat, että juuri Väinäjoen latvoilla omaksuttu keramiikka saattoi aloittaa Narvan keramiikan kehittyniseen. Otaksuman mukaisesti Narvan keramiikan traditiossa on monia Dnepr-joen ryhmien keramiikan piirteitä ja sen alkujuuri on siten eri kuin Ylä-Volgan kautta valmistustraditionsa ammentaneet kampakeraamiset traditiot. Dneprin keramiikan traditio levisi Itämeren itä- ja etelärannikoille sekä Tanskaan kun taas Ylä-Volgan traditio levisi Fennoskandiaan ja Luoteis-Venäjälle.[3]

Väinäjoen ja Lovatjoen latvavesien välistä löydettyä varhaista keramiikkaa, jota voidaan kutsua Sertejan keramiikaksi. Se levisi ilmeisesti pohjoiseen Valdain ylängölle, jossa sitä kutsutaan Valdain keramiikaksi. Samanaikainen tapahtuma on myös Viron Kääpassa ja Latvian Osassa ja Zvidzessä ensimmäisten astioiden valmistaminen noin 5500 eaa.. Kaikki nämä löydöt kertovat Itämeren itärannoille leviävän Narvan keramiikan ensimmäisistä kehitysvaiheista. Alueen keramiikan valmistaminen, rakenne ja ulkoasun kehittyi yhdessä Serteijan keramiikan vuorovaikutuksessa niin, että tyylit eriytyivät ja että jälkimmäistä tyyliä kutsutaan noin 5000 eaa. jälkeen Rudnjan keraamiseksi tyyliksi ja ensimmäistä Narvan keramiikaksi. Narvan keramiikan painopiste on aluksi Itä-Latviassa, mutta sitten se alkaa leviämään etelään Itä-Liettuaan.[3]

Leviäminen etelään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tradition leviäminen Itä-Latviasta etelään Liettuaan pysähtyi noin 4500 eaa. Nerisjoelle, kun tekijät joutuivat kosketuksiin Dubičiaihin keramiikan tradition kanssa, josta kehittyi edelleen noin 4000 eaa. Nemanin keramiikaksi. Keramiikka ei valmistettu vielä Liettuan merenrannikolla, jonne se levisi myöhemmin noin 4000 eaa..[10][3]

Tunnettuja eteläisiä asuinpaikkoja, joissa valmistettiin Narvan keramiikkaa, ovat Liettuassa Kretuonas 1B, Žemaitiške 3 (4600−4000 eaa.[11]), Žeimenio ežero 1 ja Dubičiai 2.[12]

Leviäminen pohjoiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narvan keramiikan valmistustaito levisi Viroon ilmeisesti kaakosta päin, mutta sitä Viron osaa ei olla tutkittu kovinkaan tarkkaan eikä sieltä tunneta yhtään ajoitusta. Noin 5000 eaa. mennessä sitä valmistettiin jo Peipsijärven ja Vőrtsjärven välissä, mutta seuraavan 500 vuoden kuluttua levinneisyysalue saavutti Valdain keramiikan ja varhaiskampakeramiikan levinneisyysalueiden reunat. Itäisin havainto Narvan keramiikasta on Laatokan eteläpuolella yhdellä asuinpaikalla Berezjeessä [8].[5][3][13][14]

Pohjoisen levinneisyysalueen länsiosat ulottuivat Viron rannikoille ja suurille saarille Hiidenmaalle, Saarenmaalle ja Ruhnulle. Narvan keramiikkaa tehtiin Viron alueella noin 4900−4000 eaa..[15][5]

Tunnettuja pohjoisen osan asuinpaikkoja, joista on löydetty Narvan keramiikkaa, ovat [5][12][16]

  • Kaakkois-Virossa Kääpa (5400 eaa.[17] alkaen), Akali (5100 eaa.[18]) ja Kivisaare;
  • Pohjois-Virossa Narvan Joaoru (4900 eaa.[18][6]), Riigiküla 3 ja 4 (4100 eaa.[18]), Kroodi ja Vihasoo 3 [4];
  • Itämeren saarilla: Ruhnu 2 (4200 eaa.[18]), Saaremaalla Kőnnu ja Hiidenmaalla Kőpu;
  • Venäjällä: Ust‘e Borozdy ja Berezje.

Leviäminen länteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keramiikka levisi Länsi-Latviaan ja Länsi-Liettuaan ihan viimeiseksi noin 4000 eaa. samaan aikaan, kun tyypillinen kampakeramiikka alkoi levitä etelään Karjalankannakselta alas Viroon. Narvan keramiikan levinneisyysalueen lounaisosat jäivät kampakeramamisen alueen reuna-alueiksi, jossa sitä valmistettiin vielä noin 2800 eaa..[5][3]

Tunnettuja Narvan keramiikkaa valmistaneita eteläisiä asuinpaikkoja ovat olleet [12]

Häviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narvan keramiikka katosi Venäjältä ja Virosta, kun asukkaat alkoivat valmistaa sen sijasta tyypillistä kampakeramiikkaa. Sen valmistustraditio valtasi Narvan keramiikalta alueita Virosta ja Latviasta. Tämän vuoksi Narvan keramiikkaa käytettiin Virossa vain noin 1000 vuotta, Latviassa noin 2000 vuotta ja Liettuassa, minne kampakeramiikka ei levinnyt, sitä käytettiin noin 3500 vuotta. Liettuan rannikolla, minne se levisi viimeiseksi, sitä käytettiin lyhyemmän aikaa.[5][3]

Kampakeramiikka levisi pohjoisesta etelelään päin. Sen kulkua voi seurata muutaman radiohiiliajoituksen avulla: Lubānan järvellä 4950−4750 BP eli noin 3600 eaa.[15], Sārnaten asuinpaikalla 4700−4510 BP eli 3300 eaa.[15] ja Šventojin asuinpaikoilla 4640±60 BP eli 3450 eaa.[15].[19]

Pohjois-Viron tyypillinen kampakeramiikka saapui noin 4200–4100 eaa.: Ruhnu 2 (4200 eaa.), Kõpu 1 (4160 eaa.) ja Riigiküla 12 (4100 eaa.).[20]

Narva on voinut hävitä myöhemmin esimerkiksi asuinpaikan väestön ryhtyessä valmistamaan nuorakeramiikkaa. Näin on käynnyt Kretuonas 1B:ssä, joka oli Narvan keramiikkaa käyttänyt asuinpaikka noin 2900-2100 eaa., mutta Kretuonas 1A:ssä käytettiin nuorakeramiikkaa noin 2100-1600 eaa..[21]

Tutkimushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narvan keramiikka, ja Narvan kulttuuri, sai nimensä sen ensimmäisen löytöpaikan mukaan. Kaivaukset Narvanjoen muinaisilla rannoilla paljasti vanhimman Virossa tunnetumman keramiikan, koska se ilmestyi Kundan kulttuurin kerroksiin.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria. Suomentanut Oittinen, Hannu & Tvauri, Anders. Porvoo: SKS, 2007. ISBN 978-951-746-879-4.
  • Jordan, Peter & Zvelebil, Marek (toim.): Ceramics Before Farming: The Dispersal of Pottery Among Prehistoric Eurasian Hunter-Gatherers. Lontoo, Englanti: Institute of Archaeology, 2009. ISBN 978-1-9874-245-9. GoogleBooks (viitattu 28.5.2014). (englanniksi)
  • Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen keramikentwicklung in der nordosteuropäischen waldzone. Estonian Journal of Archaeology, 2008, 12. vsk, nro 2, s. 67–-113. Tallinna, Tarto, Viro: Estonian Academy of Sciences. ISSN 1736-7484. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 29.5.2014. (saksaksi)
  • Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation. Documenta Praehistorica, 2012, nro XXXIX, s. 23−51. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X. Verkkoversio (pdf) Viitattu 2.6.2014. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jordan & Zvelebil (toim.): Ceramics Before Farming, 2009
  2. Kriiska & Tvauri: Viron esihistoria, 2007, s.49 (kartta)
  3. a b c d e f g Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe, 2012, s.41−47
  4. a b Kriiska, Aivar: EXCAVATIONS OF THE STONE AGE SITE AT VIHASOO III, 1996, Helsinki Yliopisto
  5. a b c d e f g h i Kriiska & Tvauri: Viron esihistoria, 2007, s.47-54 (kartta)
  6. a b Kriiska, Aivar: THE NEOLITHIC POTTERY MANUFACTURING TECHNIQUE OF THE LOWER COURSE OF THE NARVA RIVER, 1996, Helsinki Yliopisto
  7. Mikšaitè, Sigita: Production of Ceramics of Narva Culture. Estonia Journal of Archaeology, 2005, 9. vsk, nro 1, s. 60-72. Tallinna, Viro: Estonia Academy Publishers. ISSN 1460-2933. Google-kirja Viitattu 12.6.2014. (englanniksi)
  8. a b German, Konstantin: Sperrings ceramics and säräisniemi i ceramics in Russian Karelia, 2007
  9. a b Jordan & Zvelebil (toim.): Ceramics Before Farming, 2009, s.54
  10. Kriiska & Tvauri: Viron esihistoria, 2007, s.78 (kartta)
  11. Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen..., 2008, s.72
  12. a b c Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe, 2012
  13. Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen..., 2008
  14. Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen... (Sperrings), 2008, s.101
  15. a b c d e Uwe Danzeglocke: Radiohiiliajoituksen kalibrointiohjelma CalPal Universität zu Köln: Radiocarbon Laboratory. Viitattu 30.5.2014. (englanniksi)
  16. Kriiska, Aivar: COASTAL ADAPTION AND MARINE EXPLOITATION OF THE ISLAND HIIUMAA, ESTONIA, DURING THE STONE AGE WITH SPECIAL EMPHASIS ON THE KÕPU I SITE, 1996, Helsinki Yliopisto
  17. Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen..., 2008, s.76
  18. a b c d e f g Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen... (Narva), 2008, s.98−100
  19. a b Liiva, Arvi & Loze, Ilze: Mesolithic and Neolithic Habitation of the Eastern Baltic. Radiocarbon, 1993, 35. vsk, nro 3, s. 503-506. Arizona, USA: University of Arizona. Verkkoversio (pdf) Viitattu 29.5.2014. (englanniksi)
  20. a b Kriiska, Aivar: STONE AGE SETTLEMENT AND ECONOMIC PROCESSES IN THE ESTONIAN COASTAL AREA AND ISLANDS, 1996, Helsinki Yliopisto
  21. Riehl, Simone: Botanical macroremains from Kretuonas and Turlojiskes, 1999

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]