Tämä on lupaava artikkeli.

Zvejniekin kalmisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Zvejniekin kalmisto
Sijainti

Zvejniekin kalmisto
Koordinaatit 57°46′34″N, 25°13′34″E
Valtio Latvia
Historia
Tyyppi asuinpaikka ja kalmisto

Zvejniekin kalmisto (latv. Zvejnieku kapulauks) on tunnettu arkeologinen kohde, joka sijaitsee Latvian pohjoisosissa Burtniekijärven koillispäässä lähellä Rūjajokea. Kalmiston yhteydessä on useita asuinpaikkoja, joissa on asuttu ainakin mesoliittisella ja neoliittisella kivikaudella sekä varhaisella rautakaudella. Zvejnieki on yksi Euroopan suurimmista kivikautisista kalmistoista.[1]

Tutkimushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo 1800-luvun puolivälissä tiedettiin, että Burtniekijärven ympäristössä oli paljon muinaisesineistöä. Zvejniekin asuinpaikka oli tiedossa 1800-luvun lopulla, jolloin alueella tehtiin pieniä kaivauksia,[1] mutta kalmisto löydettiin vasta 1964 soranoton yhteydessä. Kalmistoa alkoi tutkia Francis Zagorskis (1929−1986), ja pian paljastui useita hautoja ja kivikautinen asuinpaikka.[2][3] Kaivaukset ja tutkimukset jatkuivat hänen johdollaan vuosina 1964−1971, jolloin maata kaivettiin pieninä aloina yhteensä 4 200 m². Kaivaukset paljastivat kaksi pääkalmistoa. Ensimmäinen sijaitsi tutkimusalueen länsiosassa, se oli noin 40×90 metrin laajuinen ja sisälsi noin 70 hautaa. Toinen kalmisto sijaitsi kukkulan kaakkoisosassa, ja siellä oli 114 hautaa 40×25 metrin alueella. Kalmistojen välimatka oli 100 metriä. Hautoja löytyi kaikilta kaivausalueilta, paitsi aivan neoliittisen asuinpaikan lähettyviltä. Kun Zagorskis kuoli 1986, alueella oli tutkittu laajaa mesoliittista asuinpaikkaa, pientä neoliittista asuinpaikkaa ja noin 300:aa hautaa. Hänen tutkimuksistaan tehtiin kattava julkaisu.[4][5]

Zagorskisin vaimo Ilga Zagorska jatkoi miehensä työtä, ja samalla alkoi yhteistyö eri maiden tutkijoiden kanssa. Vuoteen 1994 mennessä oli tutkittu 315 hautaa.[4] Erityisesti tutkimuksiin on osallistunut Lars Larsson 1990-luvun puolivälistä lähtien. Useasta eri haudasta talteen kerätyistä luunäytteistä tehtiin radiohiiliajoituksia, jotka antoivat tukea Zagorskin ehdottamille ajoituksille ja kulttuuriryhmittelyille. Ajoitukset jakautuivat välille 8 240 ± 70 − 2 370 ± 65 radiohiilivuotta sitten (BP),[4] joten kalibroidut ajoitukset ovat välillä 7 500−2 600 eaa.[5]

Näkökulmaa laajennettiin 1990-luvun lopulla tutkimalla seudun geologiaa, luonnonhistoriaa ja elinympäristön kehittymistä.[6] Zagorskin tekstit julkaistiin 2004 englanniksi, jotta useammat tutkijat voisivat tutustua niihin. Uusista tutkimuksista tehtiin vuonna 2006 yhteenveto, jossa 17 tutkijaa seitsemästä maasta esittivät näkemyksensä. Tutkimuksia ja kaivauksia on jatkettu Zagorskan ja Larssonin johdolla edelleen 2000-luvulla, minkä tuloksena onkin löydetty uusi mesoliittinen asuinpaikka ja kalmisto Brauksas. Vuonna 2007 kaivauksissa yritettiin selvittää hautaustapoja, kuten miten vainajat on valmisteltu hautaukseen ja millaisia rituaaleja on suoritettu.[5][7] Vuonna 2010 tunnettiin ainakin 325 hautaa.[8]

Muinainen elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven pinnanvaihtelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burtniekin syntymisen aikoihin maaston muotojen ja ilmaston sateisuuden vaikutuksesta järvenpinta oli 4−7 metriä nykyistä korkeammalla. Järvi oli silloin pinta-alaltaan noin kolme kertaa nykyistä suurempi, ja sen pituus oli noin 23 kilometriä ja leveys noin 12 kilometriä. Rantaviivaa oli tuolloin saaret mukaan lukien yli 150 kilometriä. Järvestä ulottui pohjoiseen ja koilliseen kaksi pitkää lahtea.[6] Järven luusua kului vuosituhansien aikana pohjastaan ja laski järven pintaa hiljalleen.

Zvejniekin asuinpaikka sijaitsi mesoliittisella ja neoliittisella kaudella saarella, joka oli järven keskiosissa länsirannan läheisyydessä. Alle kilometrin päässä sijaitsi vielä kaksi saarta. Nämä saaret ovat drumliineja tai soraharjuja ja saaret muodostuivat jääkauden aikana. Sora-aineksen joukossa on runsaasti kalkkiperäisiä aineksia, joten esimerkiksi luut säilyvät maassa tuhansia vuosia hajoamatta.[7]

Järven pohjoisosassa ollut 14 kilometriä pitkä selkä oli varsin matala ja runsasvetisen Rūja laski vetensä sinne. Rūja- ja Sedajokien suistot ja lähirannat olivat matalia ja sopivat siksi hyvin kalastukseen. Järven pohjoiset ja itäiset osat ovat täyttyneet Rūjan ja Sedan lietteistä ja kaislottuneet umpeen. Tiheän kasvillisuuden kuollut kasvijäte on kerrostunut järven pohjalle ja kun järven pinta aleni, soistui maatunut osa. Syvimmät kohdat jokien partaalla muodostivat pieniä järviä, jotka nekin hävisivät atlanttisella ilmastokaudella noin 4 000−2 000 vuotta sitten. Panteneen suolta on paikallistettu Braukšas-niminen kivikauden asuinpaikka, jonka läheltä kairattiin 2007 toinen kahdesta sedimenttinäytteestä, joiden avulla on selvitetty alueen kehitystä.[9]

Ilmasto ja ympäröivät metsät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kairausnäytteistä määritettyjen ilmastokausien analyysit paljastivat joitakin seikkoja kasvillisuudesta ja ihmisten toiminnasta. Ensimmäiset selvät merkit ihmisen toiminnasta havaittiin boreaalisen ilmastokauden toisella puoliskolla, mutta jo Nuoremmalta dryaskaudeltakin on löydetty vähäisiä merkkejä ihmistoiminnasta. Jääkauden jälkeisellä dryaskaudella seutu kasvoi vielä vaivaiskoivua ja koivua. Aukean maiseman kasvisto oli arktinen. Boreaalisella kaudella mänty- ja koivumetsät valtasivat järven ympäristön. Metsät olivat yleisilmeiltään valoisat, koska puita oli harvakseltaan. Muita havaittuja lajeja olivat leppä, pajut, pähkinäpensas, kortteet ja muu avomaaston kasvilluus. Boreaalisella kaudella alkoivat myös metsäpalot, joiden hiilipöly näkyy sedimenttinäytteissä. Niitä pidetään sekä luonnon omien metsäpalojen että ihmisten tulenpidon aiheuttamina. Burtniekia voidaan tuolloin pitää oligotrofisena eli karuna järvenä.[9]

Atlanttisella ilmastokaudella metsiin ilmestyi myös jalavat. Lehtipuiden osuus kasvoi männyn kustannuksella, mutta pähkinäpensaita oli siitepölyssä jopa 10%. On pohdittu, oliko ihmisellä ollut tapana levittää tätä hyötykasvia samalla tavalla kuin vesipähkinää, jota oli alueella runsassti. Kauden jälkipuoliskolla on selviä merkkejä viljelyn alkamaisesta, koska hamppua ja ohraa on tavattu siitepölynä. Ilmaston edelleen lämmettyä alettiin viljellä myös vehnää. Lisääntynyt hiilipölyn määrä saattaa viitata myös kaskeamiseen. Burtniekia voidaan tuolloin pitää mesotrofisena järvenä.[9]

Ilmasto alkoi tämän jälkeen viilentyä hitaasti, josta katsotaan alkaneen subboreaalinen ilmastokausi. Lehtimetsät antoivat tällä kaudella tilaa männylle ja kuuselle, joka oli tuolloin metsien uusi tulokas, ja vähitellen havupuista tuli metsien valtapuita. Nykyään Burtniekia voidaan pitää eutrofisena eli rehevänä järvenä.[9]

Asukkaat ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mesoliittiset asukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset merkit asuinpaikan ja kalmiston käytöstä ajoittuvat aivan mesoliittisen kivikauden alkuun. Samanaikaisia arkeologisesti tutkittuja boreaalisia asuinpaikkoja ovat myös Pulli ja Lepakose Virossa, Sūļagals Itä-Latviassa sekä Karaviškės-6A ja Kabeliai-2 Liettuassa[10], jotka Zvejniek mukaan lukien edustavat ainakin piikiven käsittelytapojensa puolesta Kundan kulttuuria.[11] Asuinpaikan tästä vaiheesta käytetään kirjallisuudessa nimitystä Zvejniek 2 tai Zvejniek II. Asukkaat tulivat mahdollisesti pohjoisen Valko-Venäjän seuduilta Väinäjoen yläjuoksulta (esimerkiksi Krumplevan asuinpaikalla), jossa on työstetty piikiveä samalla tavalla ja jossa piikiven materiaali on ollut laadultaan ja väriltään samaa. Väinäjoki on ollut piikiven tärkeä kuljetusreitti Latvian ja Viron asuinpaikoille. [11][12]

Kukkulan kaakkoiskärjen pohjoisrannalla oleva asuinpaikka oli aivan kalmiston lähellä. Sinne on haudattu muutama ihminen jo boreaalisen ilmastokauden aikana noin 7 400 eaa. (hauta 305)[6], 7 200 eaa. (170) ja 6 600 eaa. (154)[13]. Muut ajoitetut vainajat ovat 6 500 eaa. (vainajat 319 ja 320), 6 400 eaa. (313)[8], 5 700 eaa. (83 ja 93), 5 460 eaa. (92)[13] ja 5400 eaa. (122)[14]. Tutkittujen vainajien ajoituksissa on satojen vuosien ero, mikä kertoo hautaamisen harvinaisuudesta. Syynä saataa olla kausiluonteinen asumistapa, jossa ankarin vuodenaika vietettiin etelässä ja kesäkaudet Zvejniekissa. Kalmiston varhaisimmat vainajat ovat yleensä suurikokoisia. Heidän pääkallonsa ovat suuria, mutta pitkänomaisia. Kasvot ovat siten olleet sekä leveät että korkeat, ja niillä on ollut ulkoneva nenä. Kuvatut piirteet poikkeavat nykyeurooppalaisten piirteistä, jotka saapuivat Eurooppaan vasta maanviljelyn yleistyttyä.[11] Kolmen mesoliittisen luurangon mittojen perusteella miehet olivat tuolloin 172 cm pitkiä.[15]

Varhaiset neoliittiset asukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasta noin 5 400−4 400 eaa. alettiin vainajia haudata systemaattisemmin Zvejniekiin.[6] Intensiivisempi hautaaminen sattui Narvan kulttuurin leviämisaikaan. Zvejniekissa sijaitseekin Latvian suurimpia Narvan kulttuurin kalmistoja.[8] Niissä mesoliittiset hautatavat jatkuivat entisellään.[16]

Asuinpaikka sijaitsi kukkulan kaakkoispäässä (Zvejniek I). Ihmiset haudattiin kukkulan korkeimman huipun tienoille. Tälle ajalle on ajoitettu radiohiiliajoituksella haudat 39, 57, 85 ja 2[4][17] sekä 312[8], 182 [18], 251 [14], 300, 210 ja 153 [19]. Muut varhaisen neoliittisen kauden haudat tunnistetaan ilmeisesti esineistön ja hautaamisasennon mukaan.

Varhaisen neoliittisen kauden ihmisten pituuksia on mitattu hautojen luurangoista, ja Zvejniekissä miesten pituus oli keskimäärin 164 senttimetriä ja naisten 153 senttimetriä. [15]

Keskineoliittiset asukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neoliittisen kauden asutus muodostaa oman tunnistettavan ryhmänsä. Heidän hautojaan on löydetty alueelta, joka ulottuu mesoliittisen asuinpaikan eteläpuolelta kukkulan huipulle. Näistä haudat 256 ja 165[13] sekä 124, 185, 206 ja 282[4][20][21] sekä 310 ja 325[8] sekä 252[22] on radiohiiliajoitettu noin 4 300−3 000 eaa.[4]

Monet hautatavat ja esinelöydöt viittaavat uudisasutukseen. Arvellaan, että juuri tässä vaiheessa kampakeraaminen kulttuuri syrjäytti Narvan kulttuurin perinteitä Zvenjiekissä. Zvenjiekissa on runsaasti myös kampakeraamisen kulttuurin hautoja. Erään nuorukaisen kasvot on peitetty sinisellä savella ja silmien kohdalle on asetettu meripihkakiekot. Tapa on saattanut olla laajemmallekin levinnyt. Myös Suomessa on havaittu kahden meripihkakorun sijaitsevan pään lähellä.[23] Samalla ilmastokaudella Bertniekin pohjasedimenteistä on havaittu viljakasvien siitepölyä ja palaneen hiilen hiukkasia tavallista ememmän. Järven rantoja ilmeisesti viljeltiin jossakin määrin.[4] Keskipituus miehillä oli noin 168 senttimetriä ja naisilla 156 senttimetriä.[15]

Nuorempi asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zvenjiekin kukkulalta ei ole tavattu myöhäisen neoliittisen- tai varhaisen pronssikauden hautauksia. Sen sijaan vainajien joukosta tavattiin radiohiiliajoituksissa varhaiseen rautakauteen ajoittuva vainaja nro 142, joka oli 2 500 vuotta vanha.[4]

Esimerkkejä haudoista ja löydöistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainajat on yleensä haudattu suoraan asentoon selälleen, mutta joskus mahalleen tai kyljelleen. Hauta on usein katettu kivillä kokonaan tai osaksi. Varsinkin lasten hautoihin on siroteltu punamultaa niin paljon, että sitä löytyi kaivauksissa koko hautakuopan alueelta. Joskus punamullalla peitettiin vain osa haudasta. Luurankojen asennoista on päätelty, että vainaja oli sidottu tai kiedottu nahkoihin. Kalmistosta on löydetty sekä yksittäisiä hautauksia että joukkohautoja, joissa saattoi olla viisikin vainajaa.[24]

Linnut ja nisäkkäät lajeittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistön äärellä asuttaessa linnustaminen on ollut tärkeä ravinnon lähde. Lintuihin on voitu liittää henkisiä asioita, jotka voidaan nähdä hautausriiteissä tai talismanien valinnassa ja vaatteiden koristelussa.

Luuanalyyseissä on asuinpaikkojen ja hautojen löydöistä tunnistettu muun muassa kuikka, sinisorsa, isokoskelo, tukkakoskelo, närhi sekä jokin sorsa-, sotka-, rastas- ja pöllölaji. Huomattavaa on, että joutsenet ja petolinnut puuttuvat. Pääpaino on keskikokoisilla vesilinnuilla.[25]

Linnun käytöstä rituaalisena välineenä on pari esimerkkiä. Värikkäästä närhestä on eräässä haudassa irrotettu siivet ja sidottu vainajan asuun koristeeksi. Eräässä haudassa miehen molemmissa käsissä oli vesilintu. Mitkään hautaan viedyt linnut eivät olleet hauta-antimia esimerkiksi ruokana, vaan ne oli sijoitettu tarkoituksella erityisellä tavalla.[26]

Haudoissa kalat olivat harvinaisia, mutta nisäkkäistä yleisiä olivat hirvien, kettujen, näätien, mäyrien ja hylkeiden jäänteet.[27]

Vaatetus ja sen koristeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zvejniekin haudoista on löydetty runsaasti riipuksia, joita on pidetty kaulassa tai ommeltu vaatteisiin tai päähineeseen. Suosituimpia ovat hammasriipukset, joissa on hampaita hirviltä, villihevosilta, alkuhäriltä tai villisioilta. Joskus myös saksanhirviltä, koirilta, susilta, ketuilta, hylkeiltä tai ihmisiltä. Hauta-antimina ovat olleet luiset keihäänkärjet, luutikarit, piiveitset ja piikaapimet. Hautaan on uhrattu myös ruokaa, koska vainajien vierestä on löytynyt linnunluita ja rasvaläikkiä. Ennen hautaamista joidenkin lasten pääkallot on irrotettu kaulasta ja kallon alapintaa hiottu tasaiseksi. Kallo on toimittanut ehkä astian virkaa.[24]

Vanhimmissa haudoissa koristelut olivat hammaskoristeita. Nuorin tällainen ajoitus on haudasta 164 eli 4 100 eaa.[13]. Myöhemmin alettiin vaatteisiin kiinnittää myös meripihkakoristeita. Niitä löytyi vainajilta, jotka ajoitettiin aikavälille 4 130 eaa. (hauta 206) ja 3 650 eaa. (hauta 201). Runsaimmat meripihkakoristeet olivat miesvainajilla 221 (4 000 eaa.), jolla oli 53 tavallista koristetta ja 4 meripihkarengasta. Samalla tavalla oli koristeltu naisvainaja 316, jolla oli 41 meripihkakorua yllään. Myös vainajalla 212 oli 57 meripihkakoristetta yllään.[7]. [8]

Veistoksellisia esineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmähaudasta 274–278 on löytynyt pieni mahdollisesti katkennut sauvannuppi, jonka päähän on veistetty eläimen pää. Esine muistuttaa Koillis-Venäjän ja Skandinavian kulttuuripiirissä tavattuja hirvenpääsauvoja ja Zargorskis on kytkenyt tämänkin kampakeraamiseen kulttuuriin. Sauvanpää on 10 cm pitkä (lähteessä on kuva [28]).

Eräästä lapsen haudasta löytyi litteä ja antropomorfiseksi hahmoksi muotoiltu idoli. Se vaikuttaisi naisen hahmolta, joka pitää käsiään kaulaansa vasten ja käsivarret kehoaan vasten. Se on 11 cm pitkä ja 3,5 cm leveä. Se ajoitettiin varhaiseen neoliittiseen kauteen (lähteessä on kuva [29]).

Haudasta 228 löytyi kaksi korua, joista toinen on valmistettu sammen luusta. Molemmat esittävät ihmistä kaulasta ylöspäin ja saattavat olla katkelmia isommasta idolista. Ne ovat 4−6 cm pitkiä ja kumpaankin on porattu reiät ripustamista varten. Zargorskis ajoitti korut kampakeraamiseen kauteen (lähteessä on kuvat [30]).

Hauta nro 305[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainajan numero 305 hauta löydettiin mesoliittisen asuinpaikan keskeltä. Luurangasta päätellen miesvainaja haudattiin pitkälleen ja selälleen, kädet sivuille aseteltuna ja pää koilliseen päin. Vainajan toinen sääriluu puuttui. Luuranka oli kokonaan punamultakerroksen peitossa. Vainajan hauta-antina oli luinen keihään- tai nuolenkärki, joka sijaitsi kaivettaessa reisien välissä. Se on muodoltaan litteä, alle 10 cm pitkä, ja sen kärki on sahalaitaiseksi. Vainaja oli yksi niistä 12, joille tehtiin 1990-luvulla radiohiiliajoitus. Tulokseksi saatiin 8 240 ± 70 BP eli kalibroituna noin 7 400 ± 95 eaa.[6] Hauta on siten vanhin alueelta löydetty hauta. Näytteen stabiilin hiilen osuus (δ¹³C) oli -21,59 promillea, mikä nykytietämyksen mukaan tarkoittaa sitä, että vainaja oli syönyt nisäkkäitä ja makeanveden kalaa, mutta ei meriveden ravintoa.[4]

Hauta nro 57[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainaja oli haudattu selälleen ja pitkälleen, pää luoteeseen päin aseteltuna. Toinen käsi oli jätetty lantion päälle ja toinen sen alle. Vainaja oli peitetty punamullalla, ja sen päälle oli kasattu joitakin suuria kiviä. Hauta-antimena oli muun muassa säären päältä löytynyt luinen keihäänkärki ja kivikirves. Vainaja on nainen, ja hänellä oli mukanaan kolme koruketjua. Luuranka on radiohiiliajoitettu 1990-luvulla ja tulokseksi saatiin 7 730 ± 70 BP eli kalibroituna noin 6 600 eaa.[31] Ajoitus viittaa myöhäiseen mesoliittiseen kauteen. Ajoitusnäytteen stabiilin hiilen osuus (δ¹³C) oli –23,33 promillea, mikä sulkee pois merellisen pääruokavalion.[4]

Hauta nro 142[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainaja ajoitettiin 1990-luvulla radiohiiliajoitetuksella ja tulokseksi saatiin 2 370 ± 65 BP eli kalibroituna noin 550 eaa.[31] Ajoitus viittaa rautakauteen, jolloin järven rannat olivat viljelykäytössä myös tästä kohtaa. Kyseistä asuinpaikkaa ei ole löydetty.[4]

Haudat nro 314 ja 315[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2007 kaivauksissa löytyi tilan asuinrakennuksen seinän vierestä kaksi luurankoa, jotka olivat osittain toistensa päällä. Ensin oli haudattu vainaja 314, joka makasi selällään asennossa pää pohjoiseen päin. Myöhemmin samaan paikkaa haudattiin vainaja 315 samaan asentoon, mutta pää lounaaseen päin. Vainaja 314 katkesi toisen hautauksen yhteydessä, mutta sen luut puuttuvat. Myöhemmin molemmat haudat katkesivat talon perustuksia tehtäessä.[7]

Hauta nro 313[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haudassa oli ehjä luuranko aseteltuna selälleen suoraan asennossa ja pää etelään päin sijoitettuna. Vainaja oli haudattu noin 50 senttimetriä syvään hautaan ja peitetty polvista ylöspäin punamullalla. Hänen viereensä oli aseteltu hauta-antimeksi lihaa, josta on jäänyt vain luu jäljelle.[7] Hauta on myöhemmin ajoitettu 6 400 eaa.[8]

Kaksoishautaus nro 316 ja 317[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksoishautaan oli aseteltu kaksi vainajaa 80 senttimetrin syvyyteen seläälleen toistensa viereen, päät itään päin. Kummankin vainajan päät olivat kääntyneet haudassaan pohjoisen suuntaan. Vainajat löydettiin aivan talon vierestä, ja osa haudasta oli jäänyt sen alle. Pohjoisin vainaja nro 316 on ollut 35−40-vuotias nainen ja eteläinen nro 317 on ollut 25−30-vuotias mies. Haudan rakenteen ja vainajien sijoittelun perusteella on päätelty, että henkilöt haudattiin yhtä aikaa. Luurangoista otettujen näytteiden radiohiiliajoitus antoi kuolinajankohdaksi 3 700 eaa. (hauta 316) ja 3 600 eaa. (hauta 317). Vaikka ajoituksessa on 100 vuoden ero, sopii se ajoitusmenetelmän epätarkkuuden vuoksi vielä yhteishaudaksi.[8]

Haudan täyttöaine oli eri väristä kuin ympäröivä maa, minkä vuoksi täyttömaa tutkittiin erikseen. Se sisälsi esineitä ja luita, jotka eivät kuuluneet kaksoishaudan vainajille. Maa-aineksessa oli runsaasti piikiven iskoksia, luunpalasia, villisian etuhammas ja Kundan kulttuuriin viittaavan keihäänkärjen katkelma. Luunpalasten ajoitukset sijoittuivat 5 500−5 300 eaa., hammas 4 300 eaa. ja keihäänkärki 7 300 eaa. Täytteen ajoituksia on kaksi: 4 900 eaa. ja 4 700 eaa. Tästä pääteltiin, että maa-aines tuotiin vainajien päälle 20−50 metriä kauempaa, missä maa on saman väristä.[8]

Kummatkin vainajat on peitetty punamullalla, jota löytyi myös vainajien alta. Tyhjään hautaan on saatettu ripotella ensin punamultaa ja sitten vielä vainajien päälle. Toisena selityksenä vainajien vaatteet ja iho hierottiin punamullalla punaiseksi. Vainajan 317 kasvot oli peitetty kuoleman jälkeen levittämällä kasvoille ja otsaan punamultasavea, jota on ollut kaivettaessa paikoin vielä 0,5 senttimetriä. Samaa on havaittu eräässä toisessa Zvenjiekin hautauksessa, jossa vainajan kasvot on peitetty sinisellä savella. Naisen jalkojen juurella oli suuri tumma ja rasvaiselta vaikuttanut läikkä, jossa on ilmeisesti hajonnut hauta-antimeksi ajateltava ruokavarasto.[8]

Vaikka vainajien vaatteet ovat maatuneet ja hävinneet täysin, niiden muodosta voidaan tehdä päätelmiä. Vaatteisiin ommellut meripihka- ja luukoristeet sijaitsivat kaivauksessa vielä entisillä paikoillaan. Naisella on ollut päällään hame tai kokopitkä paita, koska sen helmoihin lantiosta alaspäin polviin asti oli kiinnitetty runsaasti meripihkakoruja. Niitä löytyi yhteensä 110 katkelmaa, jotka muodostivat 8 vaakariviä. Kahden ylemmän rivin meripihkakorut olivat suuria, ja alimmat 6 riviä koostuivat pienistä meripihkakoruista. Alimmassa rivissä oli meripihkojen välissä luukoristeita. Alimman rivin alla oli kaksi ryhmää putkimaisia linnunluista valmistettuja koristerivejä, jollaisia löytyi myös oikean reisiluun vierestä. Naisen leuan alle on ollut kiinnitettynä kaksi suurta meripihkarengasta, joista katkenneessa on ripustamiseksi poratut reiät. Renkaat ovat voineet olla kaulakoruja tai paitaan kiinnitettyjä koristeita. Renkaiden mitat olivat 7,5 ja 9 senttimetriä. Vainajalla oli yhteensä 41 meripihkaesinettä yllään.[8]

Miehen päässä on ilmeisesti ollut myssy, johon oli kiinnitetty pieniä meripihkakoruja, joita löytyi kallon alta, päälaen yläpuolelta ja oikealta sivulta. Lahonnut myssy on ilmeisesti valahtanut haudassa kuvatulla tavalla. Jalassaan hänellä on ilmeisesti ollut housut, koska nilkkojen kohdalla (lahkeissa) oli meripihka- ja putkiluukoristeet. Vainaja oli asetettu makaamaan 15 senttimetiä leveän takapuolen alla olleen kiven päälle.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kriiska, Aivar & Tvauri, Anders: Viron esihistoria. Suomentanut Oittinen, Hannu & Tvauri, Anders. Porvoo: SKS, 2007. ISBN 978-951-746-879-4.
  • Mannermaa, Kristiina: The archaeology of wings – Birds and people in the Baltic Sea region during the Stone Age. (väitöskirja). Helsinki: Helsingin yliopisto, 2008. ISBN 978-952-10-4701-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 27.9.2012). (englanniksi)
  • Zagorska, Ilga & Larson, Lars: New Data of the Chronology of the Zvejnieki Stone Age Cemetery. Mesolithic Miscellany, 1994, 15. vsk, nro 2, s. 3–10. York, England: University of York. ISSN 0259-3548. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Nilsson Stutz, Liv & Larson, Lars & Zagorska, Ilga: More Burials at Zvejnieki. Preliminary results from the 2007 excavation. Mesolithic Miscellany, 2008, 19. vsk, nro 1, s. 12–16. York, England: University of York. ISSN 0259-3548. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  • Ozola, Ilze & Ceriņa, Aija & Kalniņa, Laimdota: Reconstruction of palaeovegetation and sedimentation conditions in the area of ancient Lake Burtnieks, northern Latvia. Estonian Journal of Earth Sciences, 2010, 59. vsk, nro 2, s. 164–179. Tallinna, Viro: Institute of Geology at Tallinn University of Technology. ISSN 1736-7557. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Marius Iršėnas: Antrophomorphic and zoomorphic Stone Age Art in Lithuania, and its archaeological Cultural Context. Archaeologia Baltica, 2010, nro 13, s. 175–190. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 15.10.2012. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Larsson, Lars: A Double Grave with Amber and Bone Adornments at Zvejnieki in Northern Latvia. Archaeologia Baltica, 2010, nro 13, s. 80–90. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Guntis Gerhards: Secular variations in the body stature of the inhabitants of Latvia (7th millennium BC – 20th c. AD). ACTA MEDICA LITUANICA, 2005, 12. vsk, nro 1, s. 33–39. Vilna, Liettua: Lietuvos mokslø akademija. ISSN 2029-4174. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Antanaitis, Indrė & Girininkas, Algirdas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania. Archaeologia Baltica, 2002, nro 5, s. 9–39. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 12.3.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b RefDocFr: Referaatti artikkelista "The history of research on the Zvejnieki site"[vanhentunut linkki]
  2. ↑ Francis Zagorskis: Zvejnieku akmens laikmeta kapulauks, Latvijas PSR Zinātņu Akadēmija, Vēstures institūts. Rīga: Zinātne, 1987 – 130 lpp.
  3. ↑ Ф. Загорскис: Могильник каменного века "Звейниеки", АН ЛатвССР, Ин-т истории, 130 с., Рига Зинатне 1987
  4. ↑ a b c d e f g h i j k Zagorska & Larson, 1994
  5. ↑ a b c Larson, Lars, 2006
  6. ↑ a b c d e Ozola & Ceriņa & Kalniņa, 2010, ss.164–166
  7. ↑ a b c d e Nilsson & Larson & Zagorska, 2008
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l Larson, Lars, 2010
  9. ↑ a b c d Ozola & Ceriņa & Kalniņa, 2010, ss.166–177
  10. ↑ Kriiska & Tvauri: Viron esihistoria, 2007, s.19
  11. ↑ a b c Denisova, Raisa, 1997
  12. ↑ Kriiska & Tvauri: Viron esihistoria, 2007, s.42
  13. ↑ a b c d Mannermaa, Kristiina: Väitöskirja, s.93 (taulukko)
  14. ↑ a b Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s.20
  15. ↑ a b c Guntis Gerhards, 2005
  16. ↑ Kriiska & Tvauri: Viron esihistoria, 2007, s.51
  17. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s.19
  18. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s.21
  19. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s.22
  20. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s.24
  21. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s.25
  22. ↑ Antanaitis & Girininkas: Periodization and Chronology of the Neolithic in Lithuania, 2002, s.23
  23. ↑ Kriiska & Tvauri: Viron esihistoria, 2007, s.62
  24. ↑ a b Kriiska & Tvauri: Viron esihistoria, 2007, s.32–33
  25. ↑ Mannermaa, Kristiina: Väitöskirja, s.24, 39, 52, 54
  26. ↑ Mannermaa, Kristiina: Väitöskirja, s.55, 60, 72, 73
  27. ↑ Mannermaa, Kristiina: Väitöskirja, s.57
  28. ↑ Marius Iršėnas: Antrophomorphic and zoomorphic Stone Age Art, 2010, ss.175–177
  29. ↑ Marius Iršėnas: Antrophomorphic and zoomorphic Stone Age Art, 2010, ss.177–182
  30. ↑ Marius Iršėnas: Antrophomorphic and zoomorphic Stone Age Art, 2010, ss.182–184
  31. ↑ a b Uwe Danzeglocke: Radiohiiliajoituksen kalibrointiohjelma CalPal Universität zu Köln: Radiocarbon Laboratory. Viitattu 23.11.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Zvejniekin_kalmisto&oldid=21842712”