Ertebøllen kulttuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Euroopan kartta Ertebøllen kulttuurin aikoihin. Ertebøllen kulttuuri merkitty Tanskan seuduille punaisella, maanviljelyn ja saviastiat tuonut nauhakeraaminen kulttuuri Keski-Eurooppaan keltaisella.

Ertebøllen kulttuuri oli Etelä-Skandinavian ja Itämeren pohjoisrannikon myöhäismesoliittinen kivikautinen kulttuuri noin 5 400 eaa.−3 950 eaa. Tanskan ja Etelä-Ruotsin seuduilla sekä Puolan- ja Saksan pohjoisrannikoilla. Tanskan lähellä Pohjois-Saksassa melko samanlaista ja samanaikaista kulttuuria kutsutaan Ellerbekin kulttuuriksi. Nykyään tätä kompleksia on alettu kutsua yhdistetyllä nimellä Ertebølle-Ellerbek-kulttuuriksi. Kummankin kulttuurin nimi voidaan tieteellisissä teksteissä lyhentää EBK.[1][2]

Kulttuurin kehittyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ertebølle on kehittynyt samalla seudulla sitä aikaisempien kulttuurien Maglemosen (9 000−6 400 eaa.) ja Kongemosen kulttuurin (6 400−5 400 eaa.) pohjalta. Nämä kulttuurit ovat jakaneet saman väestöpohjan ja kulttuurien eri aikakaudet esittävät tämän väestön eri kulttuurivaiheita, joiden väliset erot ovat olleet melko vähäiset. Samat kolme kulttuuria jakavat Etelä-Skandinaviassa mesoliittisen kauden kolmeen alajaksoon, josta Ertebølle on myöhäisin.[1]

Myöhäismesoliittinen Ertebøllen kulttuuri jaetaan vielä kolmeen vaiheeseen. Varhainen vaihe kesti noin 600 vuotta (5 400−4 800 eaa.), keskivaihe 500 vuotta (4 800−4 300 eaa.) ja myöhäinen vaihe 300 vuotta (4 300−3 950 eaa.). Sen katsotaan päättyvän maatalouden yleistymiseen Etelä-Skandinaviassa. Silloin puhtaat keräilijä-metstäjä-kalastaja-yhteisöt ovat ottaneet vanhojen elinkeinojen rinnalle alkeelliset viljely- ja karjanhoitoelinkeinot. Maatalouden alkeet on opittu etelämpänä asuneilta nauhakeraamiselta kulttuurin ryhmiltä, jotka ovat levittäytyneet sinne ennen 4 000 eaa.. Ertebøllen vaiheen jälkeistä ja maataloutta harjoittanutta neoliittista vaihetta kutsutaan suppilopikarikulttuuriksi (4 000−2 700 eaa.).[3]

Eri Ertebøllen ryhmien välillä on ollut tiiviit yhteydet, mutta kauempanakin on käyty.Väestö on liikkunut ruuhillaan vesitse ja he ovat pitäneet yhteyttä lähiryhmien kanssa, jotka ovat muodostaneet pienempiä kulttuurillisesti hieman eriytyneitä "heimoja". Kauemmaksi on menty hieromaan kauppaa, mikä näkyy myös löytöesineistössä. Erilaiset vaikutteet keramiikassa ja esineistön valmistuksessa sekä eksoottisten tuotteiden, kuten esimerkiksi viljan hankkiminen, kertovat näistä yhteyksistä, joita tehtiin runsaammin vuosien 4 300−3 900 eaa. aikana. Kasvanut väestön ruokkiminen vain kalastamalla ja metsästämällä näyttää lopulta tulleen tiensä käähän, koska siirtyminen karjanpitoon ja pienviljelyyn on tapahtunut muutamassa sadassa vuodessa.[4][5][1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuivempi boreaalinen ilmastokausi on loppunut muutama sata vuotta ennen kuin Kongemosen kulttuuri muuttui Ertebøllen kulttuuriksi. Kosteampaa ilmastokautta kutsutaan Skandinaviassa atlanttiseksi lämpökaudeksi, jossa lämpötila on kohonnut nykylämpötilaa muutaman asteen lämpimämmäksi. Jääkauden jälkeinen valtamerien pinta on tuolloin kohonnut jo kymmeniä metrejä ja meri on peittänyt Pohjanmeren jääkaudenaikaiset paljastumat lähes kokonaan. Vesi on Ertebøllen aikana kohonnut edelleen lisää aiheuttaen Tanskassa transgression eli vedenpinnan kohoamisen siten, että pitkäikäiset asuinpaikat ovat jääneet nousevan veden alle ja asukkaiden on ollut pakko siirtää leirinsä kerta toisensa jälkeen ylemmäksi rannalle. Samalla asuttavaksi kelpaavan rannikon pituus ja sisämaan pinta-ala ovat pienentyneet.[2][6]

Itämeren muinainen Ancylusvaihe on päättynyt jo 7 400 eaa., kun merenpinnan taso on kohonnut Itämeren pinnan tasoon ja sen vedet ovat suolaantuneet. Vaikka Ertebøllen kulttuurin aikana Itämeren Litorinavaihe on ollut suolaisen veden aikaa, ei Itämeri ole koskaan ollut yhtä suolainen kuin Pohjanmeri. Tanskan länsi- ja pohjoispuolella on suolapitoisuus ollut moninkertainen Tanskan saariston tai Itämeren eteläosiin verrattuna. Tämä on näkynyt sekä merien lajistossa että ekosysteemien monimuotoisuudessa. Koska Ertebøllen kulttuurissa kalastuksella on ollut suuri rooli, on tämä seikka vaikuttanut suuresti yhteisön elinkeinoihin.[2][6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ertebøllen kulttuurin ydinaluetta on ollut Tanskan rannikkoseudut ja saaristo. Asuinpaikoiksi on valikoitunut lahdet, salmet ja joensuut. Esimerkiksi Karrebæk-Dybso Fjordin rannoilta tunnetaan 97 eriaikaista asuinpaikkaa. Lounais-Ruotsin rannikko ja Bornholmin saari on kuulunut myös kulttuurin pääalueeseen. Pohjois-Saksan puolella tunnetaan muutama asuinpaikka Ellerbekin kulttuurin nimellä ja Puolassa kulkee Ertebøllen kulttuurialueen itäraja. Etelä-Ruotsin sisäjärvet ovat myös kelvanneet Ertebøllen väestölle. Tanskan sisäosista ei tunneta pysyviä asuinpaikkoja kuin muutama. Kulttuurialueen kokonaislaajuus on ollut noin 450×450 kilometriä.[7][8]

Tanska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskasta tunnetaan eniten asuinpaikkoja. Tutkimuksen kannalta merkittäviä kohteita ovat muun muassa Møllegabet, Flynderhage, Vænget Nord, Margrethes Næs ja Bjørnsholm, mutta seuraavat ansaitsevat tarkemman esittelyn:

  • Ertebølle sijaitsee Pohjois-Tanskan Limfjordenin etelärannalla ja se on ollut eräs Pohjois-Euroopan tunnetuimpia myöhäisen mesoliittisen kulttuurikauden asuinpaikkoja. Täällä on läsnä eräs Ertebøllen kulttuurin erikoisuus raakkutunkio eli køkkenmødding, joka tutkittiin 1890-luvulla. Se on 140 metriä pitkä, 20 metriä leveä ja noin 2 metriä paksu. Siitä tehdyistä löydöistä muodostui Ertebøllen kulttuurin esineistön valmistustradition malliesimerkki ja Tanskassa koko myöhäinen mesoliittinen kulttuurivaihe sai tämän asuinpaikan mukaan nimensä. Esineistö koostui piikivestä valmistettuista työvälineistä, aseista, keramiikasta sekä eläinten luista. [9][8][10]
  • Tybrind Vig sijaitsee Fyn saaren luoteiskulmassa pienessä lahdessa. Se löydettiin 1975 ja tutkittiin vedenalaisena kohteena sukeltamalla 1980-luvulla. Kohde antoi tutkimukselle runsaasti materiaalia mesoliittisen elämän toiminnoista, sillä sedimenttien hapettomassa tilassa olleet orgaaniset esineet ovat säilyneet hyvin. Paikalla on ollut kiinteä asuinpaikka, jossa kalastettiin monipuolisilla välineillä. Käytössä on ollut ainakin rysiä, katsikoja, kalapatoja, harpuunoita, keihäitä ja koukkuja. Myös jäänteitä kolmesta ruuhesta ja useasta melasta löydettiin kaivauksissa. Niillä on kalastettu myös kauempana merellä, koska löytöaineistossa oli avomeren kalojen, hylkeiden ja pyöriäisten luita. Metsästys- ja linnustusvälineitä on käytetty kauriiden, hirvien, saksanhirvien ja villisikojen metsästykseen. Asuipaikaikalta löytyi muutama hauta.[11]
  • Ronæs Skov sijaitsee Tanskassa Vähäbeltin itärannalla Fyn saaren edustalla ja se ajoitetaan 4 300−4 100 eaa.. Tältä tuhoutuneelta asuinpaikalta, jota tutkittiin sukeltamalla vuonna 2001, löydettiin kivistä rakennettu rengas, jonka keskellä oli hiiltynyttä hasselpensaan puuta. Rakennelma todettiin muinaiseksi nuotioksi, joka on säilynyt lähes ehjänä merenpohjan sedimenttien suojaamana. Asuinpaikasta, jonka meren eroosio on jo tuhonnut, on jäljellä enää joitakin esineitä ja muinaista jätettä. Paikalta on löytynyt Ertebøllen keramiikan sirpaleita, pieni kivikirves, kolme atraimen piikkiä, ja sydämmenmuotoisen melan lavanpuolikas. Säilyneiden puunrunkojen välissä makasi hylättyjä pyyntirakennelmia ja katiskan osia sekä osia ruuhesta, jousesta, nuolista ja jousiporasta.[12]
  • Saltbæk Vig sijaitsee Sjællandin saaren luoteiskulmassa Kalundborgin lähellä ja on nykyään merestä vallatulla viljelyalueella noin metri merenpinnan alapuolella. Alueelta, joka on 16 kilometriä pitkä ja 8 km leveä, on löydetty myöhäisen Kongemosen, Ertebøllen ja varhaisen nauhakeraamisen kulttuurin jäänteitä, joista Ertebøllen jäännökset dominoivat lukumääräisesti. Noin 415 löydettyä kohdetta sisältää hautoja, asuipaikkoja, leirejä ja muita erilaisia irtolöytöjä. Esineistö käsittää muun muassa noin 400 kiillotettua kirvestä, 200 nuolenkärkeä, tuhat palaa ruukkujen sirpaleita ja 40 000 piikiven iskosta ja sälettä. Useimmat kohteet sijaitsivat muinaisen lahden suun etelärannan länsipäässä. Kohteista 28 olivat Ertebølleläisiä asuipaikkoja. Esimerkiksi Saltmaden asuinpaikalta löytyi ehjä kalanpyydys, joka ajoitettiin 5 100 eaa.. Smakkerup Husen asuinpaikalta löytyi osittain kivetty veneenlaskupaikka ja kalastusalue, josta löytyivät jäänteet paalutuksesta, ruuhista, osia luisista atraimista ja muita jätteitä sisältävä kerrostuma. Varmuudella tiedetään, että lahdessa ja sen lähiympäristössä on asutettu vähintään kolmea yhtäaikaista asuinpaikkaa. Vigin löytöaineistoon on ilmestynyt viljelystä ja karjanhoidosta kertovia löytöjä noin 3 950 eaa. jälkeen. Farmarien ja kalastajien asuinpaikkojen erottaminen toisistaan kuitenkin on vaikeaa, sillä alussa maanviljelyyn siirtyminen ei ole vaikuttanut esineistön muotoihin.[1]
  • Vedbækin kalmisto löytyi vuonna 1975 koulun laajennuksen yhteydessä Vedbækin kaupungissa Kööpenhaminan pohjoispuolella. Kalmisto oli rakentamsen vuoksi jo tuhoutumassa, mutta siitä löydettiin vielä 18 hautausta, joista kaivettiin esille 22 vainajan jäännökset. Kalmisto oli tuolloin ensimmäinen Ertebøllen kulttuuriin kuuluva kalmisto ja se antoi tutkijoille paljon tietoa hautaamistavoista, sukupuolten ja eri ikäisten ihmisten arvostuksesta.[13]
  • Ringkloster on sijainnut 20 kilometriä sisämaassa Itä-Tanskassa Skanderborgin järven lähellä muinaisella rantatörmällä. Se oli ensimmäinen löytynyt sisämaan asuinpaikka, joita ei edelläänkään tunneta montakaan. Atlantisella ilmastokaudella järvi on ollut nykyistä paljon suurempi ja paikka on ollut asutettuna 5 400−3 550 eaa.. Löytöaineiston perusteella elinkeino on ollut nisäkkäiden metsästys, joskin eläimiä on pyydystettu myös turkiksen vuoksi. Suurimman osan saaliiden jäänteistä kuuluivat villisioille (74%). Asuinpaikan jätteitä ja esineitä löytyi runsaasti. Asukkaat ovat viettäneet paikalla vain osan vuodesta tai sitten he ovat käyneet kauppaa rannikoiden väestön kanssa, sillä löytöjen joukossa oli myös merellisiä jäänteitä.[9][14][15]

Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ertebøllen asuinpaikkoja ja kalmistoja on Etelä-Ruotsissa löytynyt lähinnä Skaniasta eli Skånen länsi- ja eteläosista. Tällaisia asuinpaikkoja ovat muun muassa Lerhamn, Jonstorp, Stenbocksvallar, Kvarteret Nore, Gränsstigen, Soldattorpet, Vik, Ivetofta ja Siretorp, mutta seuraavat asuinpaikat ansaitsevat tarkemman esittelyn:[16]

  • Skateholmin kalmistot, jotka tutkittiin vuosina 1980−1984, sijaitsevat Trelleborgin lähellä Itämeren rannalla Etelä-Ruotsissa. Ne ovat muodostuneet pysyvän asuinpaikan ympärille yli tuhan vuoden aikana noin 5 800−4 300 eaa. eli koko Ertebøllen kulttuurikauden ajan ja tämän jälkeenkin. Asuinpaikan rantaa on suojannut pieni laguuni, jonka takaa on auennut Itämeren ulappa. Erityisen Skateholmista tekee sen kalmistot, joista on löytynyt yli sata hautausta. Vedbækin kalmiston oheella niistä saatiin monipuolinen käsitys mesoliittisen ihmisen hautaamisrituaalien monimuotoisuudesta. Asujat hyödynsivät tehokkaasti merellisiä luonnonvaroja, mutta harjoittivat myös metsästystä ja keräilyä.[17]
  • Ageröd V on ollut Ertebøllen kaudella sisämaan asuinpaikka, joka on sijainnut pienessä saaressa soistuneen järven keskellä Etelä-Ruotsissa. Kohde on toiminut asuipaikkana jo Kongemosen kulttuurikauden aikana ja sellaisena se on jatkanut myös Ertebøllen kaudella. Elinkeinona on ollut kalastus ja metsästys.[9]
  • Tågerup sijaitsee Skanian länsirannalla Sjællantia vastapäätä. Tällä asuinpaikalla on löydetty asumusten jäänteitä, mikä on Ertebøllen kultuurissa ollut melko harvinaista.[18]
  • Löddesborgin asuinpaikalta saatiin talteen runsaasti keramiikkaa, jota kertyi yhteensä 34 kilogrammaa. Tämä määrä on enemmän kuin on muilta ruotsalaisilta asuinpaikoilta kertynyt yhteensä. Ruotsalaisen keramiikan analyysit perustuvat pääosin tämän paikan löytöihin.[16]

Saksa ja Puola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Saksan ja Pohjois-Puolan alueet ovat Ertebøllen kulttuurin reuna-alueita, mutta sieltä tunnetaan asuinpaikkoja esimerkiksi Ellerbek, Jäckelberg Nord, Rosenhof, Neustadt [19], Timmendorf-Nordmole ja Fedderingen Wurth, joista tarkemmin esitellään:

  • Satrup Bogin muinaisjärven asuinpaikat ovat sijainneet nykyisen suon äärellä Schleswig-Holsteinissa Saksassa. Suon asuinpaikkoja tutki H. Schwabedissen vuosina 1947−1963. Järven äärellä olleita asuinpaikkoja on esitelty lisänimillä Rüde, Fasaneninsel, Bondebrück, Südensee-Damm, Pöttmoor, Bregentwedt ja Förstermoor. Vaikka osa kaivaukseista oli suoritettu kauan sitten, on löytöaineistön uusi analysointi vaikuttanut tarpeelliselta. Monia piirteitä ymmärretään nykyään paremmin ja tämä muinainen järvi on nykyään Saksassa yksi lupaavimmista alueista Erteböllen kulttuurin kalastustapojen tutkimisessa. Monista paikoista on löydetty muun muassa meloja, atraimen piikkejä, verkkoja ja verkon osia. Verkkojen langat ovat säilyneet niin hyvin, että verkkojen valmistustapakin on voitu selvittää.[20]
  • Dabki sijaitsee lyhyen matkan päässä Itämeren rannalta Pohjois-Puolassa ja se tarjoaa esimerkin sisämaan leiristä myöhäisellä mesoliittisella kaudella. Järven rannalla on sijainnut useita eriaikaisia asumuksia noin 5 400−4 600 eaa.. Asumusten asukkaat ovat metsästäneet majavia, peuroja, ankkoja ja sorsia. Kalastamalla on pyydetty muun muassa haukea ja ahventa. Kaivauksilta löytyneet kaksi hylkeen luuta ovat ainoat suolaisen veden eläimen jäänteet. Asuinpaikalta havaitut Ertebøllen keramiikkan sirpaleet ovat laajentaneet sen kulttuurialuetta huomattavasti itäänpäin.[9]

Kulttuurin piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Ertebøllen kulttuuri sijoittuu mesoliittiselle kaudelle, jossa yhteisöt ovat yleensä harjoittaneet liikkuvaa elämäntapaa, vaikuttavat monet Ertebøllen kulttuurin leirit pysyviltä ja ympäri vuoden asutuilta asuinpaikoilta. Tähän tulokseen tultu leirien jätteiden luuanalyysien tuloksien perusteella, sillä niissä esiintyy kaikkien vuodenaikojen lintujen, kalojen ja nisäkkäiden luita. Myös suuret kalastusrakennelmat ovat vaatineet jatkuvaa päivystämistä ja huoltamista, sillä ne ovat aallokon vaikutuksille alttiita. Toisaalta ravintoa on merellisessä ympäristössä ollut aina saatavilla. Keramiikan käyttöönotto merkinnee ravinnon parempaa valmistamista keittämällä ja ruoka-aineiden varastointia. Näiden havaintojen katsotaan osoittavan, että väestö on käyttänyt kiinteitä asuinpaikkoja.[21]

Mesoliittisen kauden alkupuoliskolla väestö eli ja metsästi sisämaassa, mutta kauden keski- ja loppupuolella väestö on hakeutunut merenrannikolle. Ertebøllen kulttuurin asuinpaikat näyttävät sijoittuvan lähes yksinomaan rannikoille muutamaa sisämaan leiriä lukuunottamatta.[22][21]

Asumukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asumuksien puute mesoliittisen asuinpaikoilla on ollut pitkään keskustelun aiheena, koska sellaisia on löytynyt hyvin vähän, kun taas myöhempinä kulttuurikausien asuinpaikoilta niitä on löytynyt helpommin. Ertebøllen kulttuurissa asuttiin pitkiä aikoja samalla paikalla ja vuotuiskierron takia on liikuttu vain vähän. Kun samaa asumuksen pohjaa tallotaan vuosia, jää siihen selvät jäljet. Tämän pitäisi näkyä löytömateriaalissa selvästi.[18]

Esimerkiksi Tanskan suurimmassa säilyneessä raakkutunkiossa Bjørnsholmissa on se alta löytynyt lukuisia nuotionpohjia ja kivisiä liesiä. Sen sijaan mitään merkkiä asumuksista ei ole löytynyt, vaikka paikalla on asuttu enemmän tai vähemmän kiinteästi 5 050−4 050 eaa. eli noin 1 000 vuotta. Ainoa merkki kiinteämmästä toiminnasta siellä ovat kalmiston jäänteet. [18]

Ruotsissa Länsi-Skaniassa Tågerupissa on merkittävä kaivauskohde, sillä sieltä on löytynyt useiden asumusten pohjia. Asumukset on julkaisuissa luetteloitu roomalaisilla numeroilla. Asumus I on muodotaan pyöreä, kun taas asumus II on pitkänomainen ja nelikulmaisen muotoinen. Sen pohjan pinta-ala on 85 m² ja sen kattorakenteita on kannatellut paalujen rivi. Asumus III on ollut mitoiltaan 15×4,5 metriä. Sitä luonnehditaan suojaksi tai katokseksi, joka on auennut etelään. Koska asumusten ajoitukset esineistön ja radiohiilimenetelmän valossa antavat ristiriitaisia tuloksia, ei löytö ole vielä kiistaton. Asumuksen III sisältä löydetyt Ertebøllen keraamiikan sirpaleet rajavat asumuksen aikaisintaan 4 600 eaa.. Yleensä pitkät talot liitetään maatalouskulttuuriin, mutta samaan aikaan on Puolassa Kujawian kulttuurissa ollut käytössään tällaisia pitkiä taloja.[18]

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teräväpohjaisen keramiikan käyttöönottoon noin 5000 eaa. alkaen Ertebøllen kulttuurissa ei ole liittynyt maanviljelyyn tai karjanhoitoon siirtymiseen, koska ensimmäisen keramiikan käyttöönoton yhteydessä ei ole havaittu jäänteitä viljasta, kotieläimistä tai viljelyyn viittaavia esineitä. Tämä havainto tehtiin noin 4000 eaa. jälkeen asutetuilla leiripaikoilla, jossa keramiikkakin on ollut tasapohjaista.[5][23]

Onko Ertebøllen väestö saanut vaikutteensa keramiikan valmistukseen etelässä eläviltä nauhakeraamisilta maanviljelijöiltä vai ovatko vaikutteet tulleet idästä metsästäjä-kalastajilta Itämeren eteläsuunnalta? Tähän kysymykseen ei toistaiseksi osata vastausta tyhjentävästi. Jo 5 300−4 900 eaa. on Ertebøllen alueella asustanut pieniä nauhakeraamisia viljely-yhteisöjä, noin 4 900−4 700 eaa. tämän vaiheen seuraajia (saks. Stichbandkeramik) ja noin 4 800−4 500 eaa. Rössenin kulttuurin viljelijöitä. Keramiikan valmistus ja käyttö on voitu oppia myös Itämeren etelärannikolta, jonne on Venäjän kautta levinnyt metsästäjien käyttämä keraminen traditio. Eräät astioiden ulkonäköön ja koristeluun liittyvät seikat puoltavat tätä viimeistä ajatusta. [4]

Ertebøllen keramiikassa on ollut käytössä ruukku ja lamppu. Lamppuna pidetään soikeaa lautasta, jossa olisi poltettu eläinrasvaa tai traania valaistusta varten. Niitä on valmistettu myös Narvan kulttuurissa (5 300 eaa. alkaen) ja Nemunasin kulttuurissa (noin 5 500 eaa. alkaen). Etelä-Skandinaviasta länteen olevilta asuinpaikoilta ei lamppua ole löytynyt, joten se on varmaan itäinen piirre. Jokaisella väestöllä oli keramiikassaan omintakeisia piirteitä, jotka eivät siirtyneet kaikki Ertebøllen keramiikkaan. Myös kaikkien näiden väestöjen yhteisvaikutustakin on ehdotettu. Radiohiiliajoituksia täytyy vielä ottaa lisää, jotta keramiikan käyttöönoto voidaan selittää tarkemmin.[5][23][24][4]

Pohjois-Puolan Dabkista on löydetty varhaista Ertebøllen keramiikkaa, jonka muodossa ja koristelussa näkyy Nemunasin keramiikan piirteitä. Keramiikkaa on levinnyt Dabkista itään Pommeriin noin 5 000 eaa. ja siitä länteen Pohjois-Saksaan Schleswig-Holsteiniin 5 100 eaa.. Keramiikan koristelun motiivit ja sen muotoilu on kehittynyt noin 5 000 eaa. alkaen Pohjois-Saksassa ja Tanskassa Ertebøllen keramiikan tyyliseksi. Keramiikan valmistustaito on levinnyt Tanskan saaristoon ja Etelä-Ruotsiin viimeistään 4 600 eaa..[5]

Keramiikkaa on valmistettu samanlaisella menetelmällä koko Ertebøllen kulttuurialueella. Savi on aina saatu paikallisesta lähteestä ja siihen on sekoitettu graniitin ja kvartsiitin mursketta ja hiekkakiveä, mutta vain poikkeuksellisesti on sekoitteena käytetty murskattua keramiikkaa. Ruukku on aloitettu leipomalla suuri pohjanuppi, jonka reunoista aloitettiin ruukun seinämien rakentaminen kiertämällä sitä spiraalimaisesti 2−4 senttimetriä leveällä nauhalla. Nauhojen väliset saumat on tilkitty ja tasoitettu työntämällä sormilla niihin tuoretta saveä. Koristelun jälkeen astia on ensin kuivattu ja sitten poltettu nuotiolla noin 500−700 asteen lämmössä. Ruukkuja on käytetty ainakin kalan, lihan ja osterien keittämiseen.[16]

Ruukun lisäksi Ertebøllen keramiikkaan liittyy laakean astian muotoinen lamppu. Se on tehty samasta savesta, mutta sekoitteena on ollut orgaanista materiaalia, kivimursketta ja murskattua keramiikkaa. Lampussa on nokikerroksesta päätellen poltettu jotakin. Polttoaine arvellaan olleen traania tai eläimen rasvaa.[16]

Ertebøllen keramiikan vaihe sijoituu mesoliittisen kauden loppuun. Etelä-Skandinaviassa se on kestänyt keskimäärin 500 vuotta eli noin 4 700−4 000 eaa.. Ruotsissa keramiikkaa ei olla löydetty sisämaan asuinpaikoilta vaan aina rannikoiden asuinpaikoilta. Ruotsalaisten ruukkujen ajoitukset on tehty ruukunsirpaleiden karstasta, joka on antanut ajoituksia noin 4 300−3 800 eaa.. Vaikka viljelijöiden suppilopikarien ja kalastaja-metsästäjien Ertebøllen ruukkujen käyttäminen on ollut jonkin aikaa samanaikaista, ovat eri keramiikan valmistajat asuneet aina eri leireissä. Kummankin keramiikan valmistustekniikka on periaatteiltaan hyvin samanlainen, joten viljely- ja karjanhoitoon siirtyneet ryhmät ovat ilmeisesti vaihtaneet elinkeinonsa myötä myös keramiikkatyyliään.[16]

Ruuhet ja melat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo varhaiselta Maglemosen kaudelta asti tunnetaan muutamia lavaltaan ovaalin muotoisia meloja, joten vesikulkuneuvojen varhaisempi käyttö lienee siltä osin todistettu. Vasta Ertebøllen kaudelta tunnetaan ruuhien jäänteitä ja vielä runsaammin erilaisia melojen kappaleita.[25]

Ruuhet on pääsääntöisesti koverrettu paksuun lehmustukkiin kivikirveiden avulla. Toistaiseksi ei olla löydetty todisteita siitä työtavasta, jossa ensin poltetaan tulella puuainesta ja sitten veistetään kirveellä lastuja pehmenneistä kohdista. Vaikuttaa siltä, että kovertaminen ja muotoilu on tehty kokonaan kirveillä eikä tulta olisi käytetty. Ruuhet painoivat tyhjänä 250−350 kilogrammaa ja kantoivat 6−8 aikuista.[26]

Suuret ruuhet ovat saattaneet olla prestiisiesineitä, koska kymmenmetrisiä ruuhia ei ole ollut kätevä liikutella. Pitkää ruuhta tarvittiin siirtymiseen uuteen paikkaa, jolloin mukaan otettiin paljon tavaraa ja ihmisiä. Ruuhia tarvittiin myös kalastukseen, linnustamiseen ja avomerikalastukseen ja merinisäkkäiden pyyntiin.[26]

Tybrind Vigistä on löytynyt kolmen ruuhen jäännökset, joista yksi oli lähes ehjä 10-metrinen lehmusruuhi. Niiden halkaisijat ovat olleet 65 senttimetriä, joten niitä voi pitää merikelpoisina. Yhden ruuhen pohjasta löytyi merkkejä tulenpidosta. Syitä sille, että ruuhessa on pidetty tulta, on esitetty useita. On ehdotettu tuulastusta yöllä, lämmittelyä kylmillä matkoilla ja ruuan valmistamista. Samanlaisia tulenpitoon viittaavia merkkejä on havaittu muissakin ruuhissa. Tybrind Vigin asuinpaikalta löytyi 15 melaa tai melankappaletta. Kolme niistä on koristeltu uurroksin ja maalaamalla. Ruuhen vesillelaskupaikalla merenpohja on vahvistettu kantavammaksi latomalla sille kiveys. Joitakin paaluja on isketty pohjaan pitämään pitkien ruuhien perät avovettä kohti.[27][26]

Lystrupista on merenpohjasta löytynyt kaksi ruuhta, joiden iät ovat yli 1 000 vuotta vanhempia kuin Tybrind Vigin ruuhet. Toinen oli valmistettu haavasta, joten sitä voidaan kutsua haapioksi, ja sillä on ollut pituutta 7 metriä ja se oli pyöreäpohjainen. Myös tässä haapiossa oli pohjalla selviä nuotion polttamisen jälkiä 3,5 metrin päässä ruuhen keulasta. Pohjaa peittänyt mustunut savikerros on ollut suojaamassa ruuhen pohjaa palamiselta. Myös haapion etuosassa löytyi polttamisen jälkiä. Tästä haapiosta on pidetty huolta, sillä useita sen halkeamia on paikattu tilkitsemällä ja yksi halkeama on "ommeltu" yhteen reunoihin poratuista rei'istä. Toinen ruuhi on veistetty oksattomasta lehmuksesta ja se on ollut 7 metriä pitkä. Tämä ruuhen perässä oli myös pidetty tulta. Vaikka ruuhien ikäero on 300 vuotta, ovat täysin samanlaiset. Molemmat ruuhet kuuluvat Ertebøöllen kulttuurin vanhimpaan vaiheeseen.[26]

Horsens Fjordissa merenpohjan eroosio on kuluttanut pohjan mutaa ja paljastanut sedimenteistä erilaisia esineitä. Sukeltajat ovat poimineet merenpohjasta muun muassa kolme koristeltua melan lapaa, joissa on samanlaisia koristekuvioita kuin Tybrind Vigin meloissa. Yksi lapa löytyi vartensa läheltä ja ehjä löytö on siksi arvokas, vaikka lavan toinen puolikas on kadonnut. Nämä melat ajoitettiin 4 700−4 540 eaa..[28]

Etelä-Tanskasta Møllebergetistä löytyi kaivauksissa yksipuisen ruuhen jäänteet, joka oli halkaisijaltaan 60 senttimetriä. Ruuhen ympäriltä ja sisältä löytyi ihmisten luita, ja ruuhi on ilmeisesti toiminut hauta-arkkuna. Maahan hautautunut arkku on myöhempinä jäänyt veden alle ja eroosion paljastaessa sen, on aallot huuhtonut osan luista ruuhen ulkopuolelle.[13]

Saksassa Satrup bogista ei ole löydetty yhtään ruuhta, mutta kylläkin toista kymmentä melaa, joista 7 löytyi Rüdenin kaivauspaikalta. Rüdenin melojen varret ovat yleensä olleet yli 80 senttimetriä pitkät ja melojen lavat, jotka olivat sydämmen muotoiset, ovat olleet kooltaan noin 20×20 senttimetriä. Yksi melan lapa oli kuitenkin pitkän lehden mallinen, joten sitä on käytetty eri tarkoitukseen kuin sydämmenmuotoisia meloja. Rüdenin meloista 6 oli veistetty jalavasta ja yksi lehmuksesta. Vain yhdestä melasta löytyi koristeluita.[20]

Kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskassa on löydetty todisteita kalastamisesta jo Kongemosen kaudelta ja jotkin merkit paleoliittiselta kaudelta voivat tarkoitaa, että elinkeino on vieläkin vanhempi. Ertebøllen kaudella on harjoitettu laajamittaista kalastusta ja koska meri on ollut ravinnollisesti antoisa, on metsästyksestä tullut enää täydentävä elinkeino, jolla on tasattu eri vuodenaikojen aiheuttamia vaihteluita. Mesoliittisella kaudella merenpinta nousi vielä verkkaisesti ja rikkonainen rantaviiva, jonka pituus Tanskassa on laskettava tuhansissa kilometreissa, elätti runsaan väestön.[21][29]

Eri asuinpaikoilla tutkitut luulöydöt antavat hyvän kokonaiskuvan kalastetuista kalalajeista. Yleisimmät lajit ovat olleet turska, punakampela, kampela, siika ja ankerias, mutta kokonaismäärä nousee 41 kalalajiin. Suuri osa saaliskaloista ovat olleet kooltaan pieniä ja niistä ovat muodostaneet enemmistön makean veden lajit. Merinisäkkäiden pyynti poikkeaa suuresti kalastuksesta. Pyyntiä on harjoitettu ruuhista käsin, koska pelkästään saaliin kuljettamiseen kotirantaan on tarvittu vesikulkuneuvoa. Sellaisten saaliiden tavoittaminen, jotka uivat ulapalla, vaatii nopeaa melomista. Valaiden, pyöriäisten, pullonokkadelfiinien, miekkavalaiden sekä eri hylkeiden saalistus on toteutettu keihästämällä eläimet keihäällä, harppuunalla tai iskemällä sitä peitsellä. Kaikkia näitä pyyntivälineitä on löytynyt ja näiden merinisäkkäiden luita on esiintynyt lukuisilla asuinpaikoilla. Tärkein saaliseläin on ollut harmaahylje ja sen kuutit. [14][30][21]

Lukuisimmat löydetyt kiinteät kalastusvälineet ovat erilaiset kalapadot, -aidat sekä rysät ja katiskat. Näitä tunnetaan monilta asuinpaikoilta, joissa orgaaninen materiaali on säilynyt nykypäiviin asti. Katiskoja tunnetaan jo Kongemosen ajoilta ja niiden mallit ovat pysyneet samanlaisina neoliittiselle kaudella asti. Katiskat ja rysät valmistettiin huolellisesti sitomalla pitkistä ja ohuista hasselpähkinän oksista tiheitä säleikkömäisiä "häkkejä", jotka olivat poikkileikkaukseltaan ympyrän tai D-kirjaimen muotoisia. Näihin ohjattiin saaliit pitkien kala-aitojen avulla. Aidat seisoivat veden alla tykevien seipäiden varassa ja kahden aidan yhtymäkohdassa on sijainnut rysä tai katiska, joka on toiminut pyydyksenä. Aidat valmistettiin jopa 4 metriä pitkistä ja suorista hasselpähkinän oksista, joista pujoteltiin tiheitä aitoja. Pisin tällainen aita löytyi Nekseløn kaivauksilta. Sen aita oli 250 metriä pitkä ja sen valmistaminen on vaatinut 6—7000 hasselpähkinän nelimetristä vitsaa. Aitaa tuki sadat pohjaan pystytetyt paalut, joista pisimmät ovat olleet 6 metriä pitkät.[24][31]

Kalastusverkkojen löytymistä voi pitää suurena sensaationa, koska verkkojen ohuet langat maatuvat helposti olemattomiin. Sen vuoksi verkkolöytöjä ei ole tehty Erteböllen kulttuurin Tanskasta. Koska verkkokalastus on ollut tavallista Itämeren ympäristössä paljon Ertebøllen kautta varhaisemmin (Antrean verkko 8 300 eaa.), niin se on varmasti tunnettu Etelä-Skandinaviassakin kauan ennen Ertebøllen kautta. Kohojen ja kellukkeiden säilyminen on ollut verkkoja parempaa ja niitä tunnetaan muutamilta asuinpaikoilta. Kelluke on mesoliittisella kaudella ollut yleensä puun- tai kaarnanpalanen, johon on porattu sitomista helpoittava reikä. Tämän tapaisia puuesineitä tai kappaleita tunnetaan Ertebøllen kaudelta muutama. Verkkopainoiksi tulkittavien kivien tunnistaminen on vaikeampaa, sillä mesoliittisella kaudella niitä harvemmin muotoiltiin tai porattiin ja ne muistuttavat siksi tavallisia luonnonkiviä.[21][24]

Satrup bogin Förstermoorin kaivauspaikalta löytyi kasvikuituista verkkoa. Verkot on kudottu langasta, jossa yhteen kiedotut kaksisäikeiset langat on pyöritetty vastakkaiseen suuntaan kiertymisen estämiseksi, ja verkon solmuina oli käytetty sekä merimiessolmuja että jalussolmuja. Kaivauksissa löydettyjen verkonriekaleiden kunnostamisen jälkeen verkko voitiin koota uudelleen. Vaikka se löydettiin palasina, sopivat palaset hyvin yhteen muodostaen verkon, jolla oli mittaa noin 60x60 senttimetriä. Verkon silmien koko oli 6-9 senttimetriä. Koska verkon mukana ei löytynyt kellukkeita tai painoja, mutta kylläkin tikkuja, on se ilmeisesti toiminut kalanpyydyksen verkkoaitana. [20]

Useimmat kalaverkkojen kellukkeista löydettiin Satrup bogin Förstermoorin ja Rüden kohteista. Ne on valmistettu puusta tai kuoresta ja niiden keskeltä läpi porattuun reikään pujotettiin verkon yläpaula. Reiät on tehty poraamalla ne molemmilta puolilta toisiaan vastaan. Samalta paikalta saven ja mudan joukosta löytyi myös kiviä, jotka ovat olleet ihmisten sinne tuomia. Näitä on voitu käyttää verkon painoina.[20]

Ertebøllen kaudelle ajoittuu ensimmäiset todisteet koukkukalastuksesta pitkällä siimalla. Suuriin väkäsettömiin koukkuihin on ilmeisesti pujotettu syötti ja sillä on nostettu ylös kalaa syvemmiltä vesiltä. Koukkukalastusta on voitu harjoitta aikaisemminkin, sillä esimerkiksi Itämeren ympäristöön ne ilmaantuivat jo boreaalisella ilmastokaudella. Turska käy tunnetusti kiinni koukkuun ja sitä esiintyy runsaana asuinpaikkojen löytömateriaalissa. Turskan pyyntiä on täytynyt harjoittaa ruuhista käsin.[24][14]

Kalapadot tai katiskat ovat kala-aidoista rakennettuja sumppuja, joihin varastoidaan elävä saalis odottamaan valmistamista. Kalaonnesta johtuvat saalismäärien vaihtelut voidaan tällä tavalla tasoittaa. Sellaisilta asuinpaikoilta, jossa on harjoitettu kalastusta, on löydetty kaatuneiden aitojen läheltä luupiikkejä, jotka ovat olleet kuin työnnettyinä merenpohjaan pystyyn.[32] Vaikuttaa siltä, että sumppuun jätettyä kalaa olisi pyydystetty keihästämällä niitä ja sillä tavalla voidaan ymmärtää luupiikkien yleinen esiintyminen sumppujen läheisessä merenpohjassa. Luuisia piikkejä on käytetty myös atraimissa, joiden keskimmäisen piikin sivuille on kiinnitetty koukkumaiset tai pihtimäiset ohjurit. Kolmipiikkisellä atraimella on vapaana uineen kalan pyydystäminen ollut helpompaa.

Metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo Kongemosen kaudella on joitakin suuria nisäkäslajeja metsästetty Tanskassa sukupuuttoon. Hirveä ja alkuhärkää esiintyi enää Skaniassa ja Jyllannissa, mutta saarilta se on tuolloin kuollut sukupuuttoon. Myöskään karhun, mäyrän, hillerin ja ilveksen luita ei ole löytynyt enää Ertebøllen asuinpaikoilta. Tanskan saarilla metsästys on vaikuttanut faunaan siten, että sekä lajikirjo on kaventunut että myös eläinten koko on pienentynyt. Bornholmin saarella tämä muutos on ollut suurin. Tämä saattaa olla eräs syy siihen, että juuri Ertebøllen kaudella tärkeimmäksi elinkeinoksi nousi kalastus.[33] Kalmistojen vainajille tehdyt radiohiilitestit puoltavat tätä ajatusta, koska pääosa väestön nauttimasta proteiinista on silloin tullut merieläimistä.

Yleisiä metsästyksellä saatuja saaliseläimiä ovat olleet esimerkiksi saksanhirvi, alkuhärkä, peura, metsäkauris ja villisika. Pienempiä eläimiä on pyydetty niiden turkin vuoksi. Tämä on päätelty siitä, että luulöydöissä näkyy nahan irroittamiseksi tehtyjä viiltoja, mutta ei lihan irroittamiseksi tehtyjä viiltoja. Turkiseläimiä ovat olleet esimerkiksi kissa, ilves, kettu, saukko, susi ja näätä.[15]

Erityisesti linnustamiseen kehitettyjä metsästysvälineitä ei Ertebøllen kulttuurista tunneta. Nuolissa käytettiin poikkiteräisiä nuolenkärkiä ja ne ovat ehkä soveltuneet myös linnustamiseen.[34] Eräältä asuinpaikalta lähellä Ølby Lyngiä löydettiin 18 lintulajin luita. Yleisin laji siellä on ollut kiisla, joka pesii suurissa yhdyskunnissa kallionkiellekkeillä ja pyydystää kalaa avomerellä. Suulan ja isoruokin luut ovat myös yleisiä. Näitäkin on pyydetty jousella ja nuolella, koska linnut ovat avomerilintuja.[34]

Aggersundin asuinpaikka on sijainnut suuren rehevän lahden rannalla ja sieltä on löytynyt runsaasti joutsenien luita. Muuttomatkoillaan joutsenet ovat laskeutuneet tälle lahdelle ja ovat olleet väestölle helppoa saalista. Lintujen lihaa tärkeämpi tuote on voinut olla nahka, sulat ja untuvat. Esimekiksi untuvalle kynitty nahka on voinut olla haluttu tuote.[34]

Jouset ja nuolet valmistettiin samalla tavalla kuin Kongemosen ja Maglemosen kausilla. Jouseen tarvittava raaka-aine on valmistettu halkaisemalla suora jalavan oksa kahtia. Tämä kova ja jäykkä puuaines soveltuu hyvin jännitettäväksi. Halkaistu oksa katkaistiin halutun mittaiseksi, sen kädensijan paikkaa kavennettiin, joustavat kohdat jätettiin leveiksi, mutta ohuiksi ja lopuksi jousen päät ohennettiin taipuisiksi. Jousia on löydetty eri pituisina ja ne ovat yleensä olleet 1−1,6 metrisiä. Mesoliittisiä jousia tunnetaan muun muassa Ageröd V:stä, Holmgaardista, Ringklosterista ja Vis-Moor I:sta. Tällaiset jouset on löydetty soista, joissa suomaan hapettomat olot ovat ne säilyttäneet.[35]

Horsens Fjordin merenpohjaa on tutkittu monilla sukellusretkillä. Täältä on merenpohjan sedimenttien seasta löytynyt 135 senttimetriä pitkä jalavainen jousi, jonka toinen pää on katkennut. Sen alkuperäinen pituus on ollut 166 senttimetriä. Jousen varsi on ollut 5,5 senttimetriä leveä ja kädensija noin 1,2 senttimetriä leveä. Se on ajoitettu 5 200−5 000 eaa..[28]

Nuolenkärjet on tehty poikkiteräisiksi, millä tarkoitetaan talttaa muistuttavaa leveää terää. Niitä on valmistettu piikiven säleestä katkomalla ne poikittain vinosti niin, että mainittu muoto syntyy. Näitä on käytetty haavoittamaan eläintä niin, että se on heikentynyt tai menehtynyt verenvuotoon. Metsästystapa saattoi olla yleinen pienillä nisäkkäillä sekä linnuilla, joita koirat sitten hakivat uimalla.[24]

Keräily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäravinnoksi on laskuveden aikaana tai sukeltamalla kerätty simpukoita, kotiloita ja muuta merenpohjalla eläviä eläimiä. Näiden valmistaminen syötäväksi on edellyttänyt keittämistä kuorineen ja tyhjennetyt kuoret on tämän jälkeen heitetty tunkioon. Koska yksittäiset kuoret liukenevat veteen parissa sadassa vuodessa, ei tällaisesta toiminnasta olisi jäänyt mitään merkkejä, ellei niistä muodostuneet kasat olisi niin suuria kuin ne vielä nykyäänkin ovat. Raakkutunkioissa (tansk. køkkenmødding) kuoret ovat kestäneet paremmin ajan hammasta vastaan. Vaikka tunkiot ovat suuria ja kuorien lukumäärät huimia, ei simpukoiden ravinnollinen arvo ole ollut suuri. Arvellaankin, että simpukoita käytettiin ravintolisänä, kun saaliit kalastuksessa tai metsästyksessä jäivät tilapäisesti pieniksi.[36][15][37]

Raakkutunkioita on syntynyt pääasiassa 5 800−3 800 eaa., muttaa niihin on heitetty jätteitä myöhemminkin. Niiden esiintyminen on runsasta Tanskan länsi- ja pohjoisosissa sekä Tanskan saarien pohjoisrannoilla, missä Pohjanmeren suolainen vesi kasvatti simpukoista suurempia. Muualla Ertebøllen kulttuurialueella niitä on vähän tai ei ollenkaan. Limfjordenissa, ja siellä erityisesti Ertebøllessä ja sen lähellä Bjørnsholmissa, löytyvät Tanskan suurimmat rakkutunkiot.[8][15]

Hasselpähkinää on kasvanut yleisenä rantojen rantapuistoissa ja sitä on hyödynnetty ainakin kalapyydysten rakenteissa. Hasselpähkinän rikottuja pähkinän kuoria tavataan kaivauksissa asuinpaikan muiden jätteiden joukossa. Joskus kuoret on jätetty kuoppaan suureksi kasaksi, joten niiden on oltava ihmisen sinne tuomia. Pähkinän lisäksi on ilmeisesti syöty myös paahdettuja tammen fermentoituja terhoja sekä marjoja ja omenia, joiden siemeniä on löydetty jätteiden joukosta.[11]

Keittoastioiden karstasta on Pohjois-Saksan Neustadtin asuinpaikalta löytynyt jäänteitä litulaukan (lat. Alliaria petiolata) käytöstä keitojen mausteena. Litulaukan ravintoarvo on olematon, mutta se tuoksuu valkosipun tavoin ja sopii keittojen mausteeksi. Kasvisjäänteitä on tavattu myös Tybrind Vigin asuinpaikalla, jonka keramiikan karstassa on löytynyt turskan rasvan ja mausteiden jäänteitä.[19][11]

Työvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimpien kovaan käyttöön tarkoitettujen työvälineiden terien valmistusainena on käytetty piikiveä, jota on ollut alueella runsaasti saatavilla. Piikivestä lohkeaa pienistä iskuista irti lehtimäisiä iskoksia ja pitkiä säleitä, jotka ovat reunoiltaan hyvin teräviä. Näistä osista on eri tavoin muotoilemalla valmistettu erilaisia työvälineitä ja aseita.[3]

Kaapimet on muotoiltu pyörehköiksi, jotta niillä voidaan kaapia irti puun kuorta, irroittaa rasvaa nahasta tai suorittaa muuta kaapimista. Jo pelkkä säle on ollut hyvä veitsi, jolla on voinut leikata narua, nahkaa, lihaa ja muuta helposti halkeavaa materiaalia. Muotoilemalla sälettä lisää, on valmistettu nuolen kärkiä, talttoja tai poran teriä. Kun työkalun on pitänyt kestää voimakkaita iskuja, on se valmistettu piikiven ytimestä muotoilemalla siitä paksu. Tällaisia esineitä ovat olleet Ertebøllen kaudella kirveet, joita käytettiin oksimiseen, katkomiseen, veistämiseen ja kovertamiseen.[3]

Niin sanottu Limhamnin kirves on valmistettu yleensä diabaasista tai basaltista ja terien pituus vaihtelee 10-15 senttimetriä. Joitakin alle 10 senttisiäkin tunnetaan, mutta Tanskan suurin kirves on 30 senttimetriä pitkä. Ne ovat muodoltaan pitkulaisia ja poikkileikkaukseltaan linssimäisiä. Pintaa ei ole viimeistelty, vaan se on jätetty epätasaiseksi. Kirveenterien levintä keskittyy Ruotsissa Skaniaan ja Tanskassa Sællantiin, mutta niitä tavataan harvakseltaan muuallakin Tanskassa ja pohjoisempana Etelä-Ruotsissa. Kirveitä on löydetty Ruotsista noin 600 ja Tanskasta 400 kappaletta. Limhamnin kirveet ovat olleet yleisiä Ertebøllen loppukaudella.[7]

Kevyempään käyttöön tarkoitetut kirveet on valmistettu sarvesta ja useimmat ovat olleet niin sanotusti T-muotoisia malliltaan. T-muotoiset sarvikirveet ovat levinneet Ertebøllen alueelle Keski- ja Länsi-Euroopsta. Pohjois-Saksaan ne saapuivat noin 5 100 eaa. ja levisivät muualle Tanskaan noin 4 600−4 500 eaa.. Niitä on löydetty eniten Jyllannista ja Fyn saarelta. Varhaisimmissa malleissa reikä on varttamista varten porattu sarven paksuun tyveen ja nuoremmissa malleissa reikä on tehty sarven haaraan. Horsens Fjordista on löytynyt eroosion paljastamalta merenpohjalta luinen kirves, jonka reiässä istui vielä ehjä puinen kirveenvarsi paikallaan. Länsi-Tanskassa, Bornholmissa ja Skånessa luuesineiden määrät ovat olleet vähäisiä ja siellä on ollut käytössä viherliuskeesta valmistettuna ohuita kirveitä, joilla on ollut kaareva terä.[38][3][28]

Naskali tai luupiikki (tansk. prene), joka on ollut yleinen työväline Tanskassa, katoaa Tanskan saarilta Ertebøllen kaudella ja jää käyttöön vain Jyllannissa. Näillä puhkaistiin nahkoihin reikiä tai käytettiin verkonkudonnassa puikkarina. Kivi-, puu- ja sarviesineisiin on haluttu porata reikiä monista erilaisista syistä. Tähän tarj´koitukseen on riittänyt piikivistä muotoillut terät. [39][24]

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mesoliittisella kaudella väestö koristeli käyttöesineitään viivoilla ja uurteilla, jotka muodostivat abstraktisia kuvioita tai esittivät tunnistettavia hahmoja. Monissa kuvioissa toistui ornamenttina sik-sak-viivoja, rinnakkaisia viiruja, ristejä, kolmioita ja muita kuvioita. Esimerkiksi Tybrid Vigin meloihin uurretut ja maalatut kuviot jatkavat samaa ilmaisua. Myös Horsens Fjordin merenpohjalta löydetyissä kolmessa melassa on samanlaisia kuvioita.[40][28]

Monet ehkä henkilökohtaiset metsästysvälineet ovat olleet koristeltuja. Tanskassa Tybrind Vigistä, Tudeåsta ja Ruotsissa Skateholmin kalmistoista löydettiin harppuunan kärkiä, jotka on koristeltu viivakuvioilla.[40]

Erikoinen löytö on tehty Saltbæk Vigin mailta Smakkerupp Husetin asuinpaikalta. Sieltä löytyi perunamainen maalattu kivenmukula. Sen kuviona oli kolme eri suuntiin maalattua pistettä, jotka on ympäröity ja erotettu toisistaan leveillä maalatuilla linjoilla. Maalin pigmentissä oli ainakin puuhiiltä, mutta muita värejä ei enää löytynyt.[32]

Hautaaminen ja kalmistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksilöitä on alettu mesoliittisella kaudella hautaamaan yhteisiin kalmistoihin, jossa haudan sijainti suhteessa muihin haudattuihin näyttää merkinneen jotain. Ertebøllen kaudellakin hautausrituaalit viittaavat monimuotoisiin kuolemaa käsitteleviin riitteihin. Ihmisten, ja jopa koiran, yhteisöllinen asema vaikutti hänen hautaamiseensa. Haudoista ja kalmistoista oli muodostunut tärkeitä paikkoja yhteisön asuinpaikan ympäristössä.[13]

Vainaja on haudattu maakuoppaan yleensä selälleen maate, kyljelleen kyykkyyn tai kuoppaansa istuvaan asentoon. Alustana, jos sellaista on käytetty, on saattanut olla talja tai puun kuoria, mutta ei kuitenkaan kiviä. Esimerkiksi Skateholmissa oli kahdessa haudassa vielä merkkejä puukehyksen käytöstä. Ainoastaan Møllebergetin asuinpaikalla vainaja oli aseteltu puiseen arkkuun, jota arvellaan ruuheksi. Pohjoismainen venehautaus saattaa olla näinkin vanhaa perua, mikäli tapa on ollut yleinen.[13]

Vedbækin kalmistossa on säilynyt kohtuullisessa kunnossa 22 vainajaa 18 haudassa. Lähes kaikki Vedbækin hautauksista oli tehty selälleen maaten ja vainajien ylle on ripoteltu punamultaa. Vanhoina kuoleiden vainajien haudoista löytyi saksanhirven sarvia. Naisten yllä oli kaulakoruja ja koristeltuja vöitä. Koristeet on valmistettu simpukan kuorista ja eläimen hampaista. Miehet haudattiin työkalujensa kera.[13]

Yhdessä Vedbækin haudassa makasi nainen vastasyntyneen lapsen kanssa. Naisen pään alle oli ilmeisesti sijoitettu lahonneesta materiaalista tehty tyyny, joka oli koristeltu etanankotiloilla ja kauriin hampailla. Lapsen ruumis oli aseteltu joutsenen siiven päälle. Eräässä kolmoishaudassa olivat mies, nainen ja lapsi. Miehen niskasta löytyi yllättäen luisen nuolen kärki, mikä viitannee väkivaltaiseen kuolemaan. Väkivaltan merkkejä on löydetty myös joistakin muista haudoista.[13]

Arkeologi Lars Larsson tutki Skateholmin kalmistot löytäen niistä 65 hautaa (kalmisto I) ja 22 hautaa (kalmisto II). Useissa haudoissa oli myös koirien luita. Hauta-antimina olivat sarvia, työvälineitä ja koristeita. Vaikka hauta-antimia oli vähän, oli niitä annettu myös joillekin koirille.[13]

Vedbækin löytö oli aikanaan sensaatio, sillä se oli ensimmäinen Ertebøllen kauden kalmisto. Nykyään tunnetaan jo lukuisia kalmistoja tai hautauksia, joissa on yhteensä yli sata hautausta.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bogucki, Peter & Crabtree, Pam J. (toim.): Ancient Europe 8000 B.C. - A.D. 1000: Encyclopedia of The Barbarian World. New York, USA: Thomson & Gale, 2004. ISBN 0-684-31421-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 16.12.2013). (englanniksi)
  • Jørgensen Nørgård, Anne & Pind, John (toim.): Før landskabets erindring slukkes - Status og fremtid for dansk arkæologi. Rapport fra arkæologikonference på Nationalmuseet. Köpenhamina, Tanska: Riksantikvaren, 2001. ISBN 87-90572-04-1. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 7.1.2014). (tanskaksi)
  • Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia: Cognitive Domain Formation and The Reconstruction of a Mesolithic Minset. (väitöskirja). Texas, USA: Texas A&M University, 2001. Tekstin verkkoversio (pdf) (viitattu 9.1.2014). (englanniksi)
  • Hårdh, Birgitta & Jennbert, Kristina & Olausson, Deborah (toim.): On the Road - Studies in Honour of Lars Larsson. monogrammi. Lund, Ruotsi: Department of Archaeology and Ancient History, 2007. ISBN 978-91-22-02163-6. Tekstin verkkoversio (pdf) (viitattu 10.1.2014). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Gebauer, Anne-Birgitte: Saltbæk Vig, Ancient Europe, 2004, s.37-39
  2. a b c Bogucki, Peter: The Mesolithic Of Northern Europe, Ancient Europe, 2004, s.132-134
  3. a b c d Gebauer, Anne-Birgitte: Transition To Agriculture In Northern Europe, Ancient Europe, 2004, s.293-296
  4. a b c Müller, Johannes: Early pottery in the North – a southern perspective, s. 287-300. Seminaarin "Early Pottery in the Baltic – Dating, Origin and Social Context" kooste. Schleswig: Berichte der Römisch-Germanische Kommission 89, 2011. Verkkoversio (pdf) (viitattu 18.1.2014). (englanniksi)
  5. a b c d Hallgren, Fredrik: The Introduction of Ceramic Technology Around the Baltic Sea in the 6th Millennium Coast To Coast - Arrival. 2002. Uppsalan yliopisto, Ruotsi. Viitattu 12.1.2011.
  6. a b Larsson, Lars: Land, water and symbolic aspects of the Mesolithic in southern Scandinavia. Before Farming, 2003, 4. vsk, nro 3, s. 1-13. Western Academic & Specialist Press Ltd. ISSN 1476-4253. Verkkoversio (pdf) Viitattu 20.1.2014. (englanniksi)
  7. a b Sørensen, S. A.: Limhamn axes in Denmark , On the Road, 2007, s.184-187
  8. a b c Bogucki, Peter: The Mesolithic Of Northern Europe, Ancient Europe, 2004, s.136-138
  9. a b c d Bogucki, Peter: The Mesolithic Of Northern Europe, Ancient Europe, 2004, s.135
  10. Andersen, Søren H.: Køkkenmøddingerne - ældre stenalders kystbopladser, kirjassa "Før landskabets erindring slukkes", 2001, s.25
  11. a b c Andersen, Søren: Tybrind Vig, Ancient Europe, 2004, s.141-143
  12. Dal, Hans: An in situ fireplace from the Mesolithic Period at “Ronæs Skov” in the Gamborg Fjord. NAU - Nachrichtenblatt Arbeitskreis Unterwasserarchäolog, 2002, 9. vsk, nro 9, s. 29-34. Saksa: Wissenschafts-Verlag archäologischer Fachliteratur. Verkkojulkaisu (pdf) Viitattu 14.1.2014. (englanniksi)
  13. a b c d e f g h Bogucki, Peter: The Mesolithic Of Northern Europe, Ancient Europe, 2004, s.138
  14. a b c Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 109-114
  15. a b c d Ertebøllefolkets land Den Store Danske Encyklopædi. Gyldendal. Viitattu 12.1.2014. (tanskaksi)
  16. a b c d e Jennbert, Kristina: Ertebolle pottery in southern Sweden – a question of handicraft, networks and creolisation in a period of neolithisation, s. 89-110. Seminaarin "Early Pottery in the Baltic – Dating, Origin and Social Context" kooste. Schleswig: Berichte der Römisch-Germanische Kommission 89, 2011. Verkkoversio (pdf) (viitattu 18.1.2014). (englanniksi)
  17. Larsson, Lars: Skateholm, Ancient Europe, 2004, s.140-141
  18. a b c d Larsson Mats: I was walking through the wood the other day, On the Road, 2007, s.212-216
  19. a b Saul, Hayley & al.: Phytoliths in Pottery Reveal the Use of Spice in European Prehistoric Cuisine. PLOS ONE, 2013, 8. vsk, nro 8, s. 1-5. San Francisco, USA: Public Library of Science. doi:10.1371/journal.pone.0070583. Verkkoversio (pdf) Viitattu 19.1.2014. (englanniksi)
  20. a b c d Feulner, Frederick: Evidence of fishing in the Satrup bog, Kr. Schleswig-Flensburg, Germany. Quartär, 2012, 59. vsk, nro 59, s. 165-174. Rahden/Westfahlen, Saksa: Hugo Obermaier-Gesellschaft e.V.. doi:10.7485/QU59_07. ISSN 0375-7471. Verkko julkaisu (pdf) Viitattu 13.1.2014. (englanniksi)
  21. a b c d e Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 90-92
  22. Fischer, A. & Hansen, J. S.: Mennesket og havet i ældre stenalder, teoksesta Bunte, Carin (toim.) "Arkeologi och naturvetenskap", 2005, ISBN 91-87944-14-6, s 293
  23. a b Gronenborn, Detlef: Migration, acculturation and culture change in western temperate Eurasia, 6500-5000 cal BC. Documenta Praehistorica, 2003, nro XXX, s. 79-91. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X. Verkkoversio (pdf) Viitattu 16.1.2014. (englanniksi)
  24. a b c d e f Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 93-97
  25. Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 86
  26. a b c d Båden Den Store Danske Encyklopædi. Gyldendal. Viitattu 12.1.2014. (tanskaksi)
  27. Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 103-105
  28. a b c d Skriver, Claus & Borup, Per: Fjordbundens skatte, Skalk, nro 4, s. 3-7, 2012
  29. Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 89
  30. Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 98-102
  31. Fischer, Anders: Coastal fishing in Stone Age Denmark – evidence from below and above the present sea level and from human bones 2001. University of York, Englanti. Viitattu 12.3.2013.
  32. a b Gebauer, A. B. & Price, T. D.: Smakkerup Huse: A middle and late Ertebolle site on northwest Zealand , On the Road, 2007, s.170-175
  33. Fangstfolk ved kysten Den Store Danske Encyklopædi. Gyldendal. Viitattu 12.1.2014. (tanskaksi)
  34. a b c Det vingede bytte Den Store Danske Encyklopædi. Gyldendal. Viitattu 12.1.2014. (tanskaksi)
  35. http://www.helsinki.fi/arkeologia/kurssit/Har115_sl2004/luento_4.rtf
  36. Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 106-108
  37. Andersen, Søren H.: Køkkenmøddingerne - Ældre stenalders kystbopladser, kirjassa "Før landskabets erindring slukkes", 2001, s.29
  38. Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 81
  39. Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 84
  40. a b Cook, Ch. J.: Maritimity in Prehistoric Scandinavia, 2001, s. 140-151

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]