Kasvissyönti

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Vegetarismi)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ihmisten ruokavaliota. Kasvinsyöjäeläimistä kertoo artikkeli kasvinsyöjä.
Kasvikunnan tuotteita

Kasvissyönti eli vegetarismi tarkoittaa ihmisen pidättäytymistä eläinten syönnistä, mutta sen määritelmä vaihtelee ajallisesti, kulttuurisesti ja maittain. Syyt kasvissyöntiin voivat olla ekologisia, eettisiä, uskonnollisia tai terveydellisiä.

Euroopan Komission mukaan eläinperäisiä ainesosia sisältävää ruokaa ei saa kutsua kasvisruoaksi[1]. Kansainvälisen kasvissyöjien liiton käyttämän 1800-luvulta peräisin olevan määritelmän mukaan kasvisruoka tarkoittaa kuitenkin kaikkea sellaista ruokaa, joka ei sisällä lihaa tai kalaa. Eläinperäisistä ravinnosta on siis perinteisesti sallittu eläinten tuotokset, kuten maidon, kananmunan ja hunajan nauttiminen, minkä vuoksi vegetaristeja kutsutaan myös laktovegetaristeiksi tai lakto-ovo-vegetaristeiksi.[2] Kasvissyöjät eivät kuitenkaan käytä eläinten ruumiin osia, kuten liivatetta, joka valmistetaan sian tai lehmän ruhosta.

Vegaanit eivät käytä lainkaan eläinkunnan tuotteita. Ravitsemustieteellisissä tutkimuksissa vegaaneista käytetään termiä ”strict vegetarian” (tiukka kasvissyöjä).

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisintä kasvissyönti on Intiassa, jossa 40 % ihmisistä oli vuonna 2006 kasvissyöjiä. 31 % intialaisista söi kananmunatonta kasvisruokaa, koska kananmunien käyttöä ei Intiassa tavallisesti määritellä kasvisruokailuksi.[3] Ruotsissa kasvissyöjiä oli vuonna 2014 10 %, joista vegaaneja oli 4 %.[4] Venäjällä kasvissyöjiä oli 3−4 % vuosina 2013−2014.[5][6]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ei tilastoida kasvissyöjien tai vegaanien määrää, eikä kasvisruokailun yleisyyttä ole viime vuosina tutkittu.

Aiemmin on esitetty suuntaa antavia arvioita, että 2−3 % suomalaisista olisi kasvissyöjiä [7] ja noin 0,5 % vegaaneja[8]. Vuonna 2008 julkaistun, aiempien vuosien tutkimuksia yhdistelevän metatutkimuksen mukaan 3,3 % suomalaisista piti itseään kasvissyöjänä, mutta vain 20 prosentilla heistä ruokavalio täytti kasvissyönnin määritelmän. Siten kasvissyöjien osuus suomalaisista oli tuolloin 0,66 %. 1,4 % söi kalaa, mutta ei lihaa. 0,18 % oli joko vegaaneja tai laktovegetaristeja.[9]

Lihantuottajien Lihatiedotusyhdistyksen kyselyn mukaan 6 % suomalaisista (eli 329 000 ihmistä) ei syönyt lihaa vuonna 2015.[10] Edellisenä vuonna osuus oli 5 % ja korkein 25−34 -vuotiaiden keskuudessa, jossa se oli 10 %. Kysely ei kuitenkaan kartoittanut kalan syöntiä.[11] Miehille lihasta luopuminen on naisia vaikeampaa. Naisille lihattomuus on vaikeampaa useammin heidän perheensä kuin itsensä takia.[10]

Erilaisia kasvisruokavalioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihannestori Barcelonassa.

Elävän ravinnon syöjät syövät vain kuumentamatonta kasvisruokaa[12]. Fruitarismi on ruokavalio, joka sisältää vain hedelmiä laajasti käsitettynä, muun muassa myös siemeniä ja pähkinöitä. Fennovegaanit syövät vain Suomessa tuotettuja kasvikunnan tuotteita.

Joissakin aasialaisissa kulttuureissa, eräissä hindulaisuuden suuntauksissa ja Mahajana-buddhalaisten keskuudessa kasvissyöntiin voidaan lukea myös pidättäytyminen sipulin, valkosipulin ja sienten nauttimisesta, koska niiden katsotaan olevan henkisiltä vaikutuksiltaan lihan kaltaisia.

Lacto-ovo-vegetaristit syövät myös maitotuotteita ja kananmunia.

Vain punaisen lihan välttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Semivegetaristit eli osittaiset kasvissyöjät syövät kalaa ja kanaa, eli ns. vaaleaa lihaa.[13] Osittaisiin kasvissyöjiin kuuluvat pescovegetaristit syövät kalaa, mutta eivät lihaa.

Etuliitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla olevien etuliitteiden syntyyn on vaikuttanut se, että joissakin kulttuureissa ja kielen käyttötavoissa sanalla eläin on tarkoitettu vain nisäkkäitä ja muita biologisesti ihmistä lähempänä olevia eläinkunnan (animalia) edustajia eikä esimerkiksi lintuja, kaloja, hyönteisiä tai äyriäisiä [14].

  • lakto – käyttää maitoa
  • ovo – munia
  • pesco – kalaa
  • pollo – siipikarjaa kuten kanaa
  • demi – ei syö nisäkkäiden lihaa
  • semi – syö pääasiassa kasvisruokaa, mutta joskus kanaa tai kalaa.[15] [2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kreikassa elänyt filosofi Pythagoras ja hänen seuraajansa eivät syöneet lihaa, koska uskoivat, että eläimilläkin on sielu. Lisäksi hän uskoi, että jos ihminen luopuisi eläinten tappamisesta ravinnon vuoksi, niin tappamisen taito katoaisi ja samalla sodat loppuisivat. Pythagoras eli raakaravinnolla ja hän ei ilmeisesti käyttänyt hunajaa lukuun ottamatta muitakaan eläinkunnan tuotteita. Kaikkia vegetaristeja kutsuttiinkin pythagoralaisiksi, kunnes 1800-luvun puolessa välissä perustettiin ensimmäiset vegetaristiyhdistykset ensin Englantiin ja sitten Yhdysvaltoihin.

Intiassa kasvissyönnin historia ulottuu vähintään yhtä varhaisiin aikoihin kuin länsimailla. Bramiinihindu papit ovat olleet laktovegetaristeja, sillä lihan (mukaan lukien munat) syömistä pidettiin saastuttavana. Papiston lisäksi tapa on levinnyt muihinkin väestönosiin, ja joissakin osissa Intiaa suurin osa väestöstä on laktovegetaristeja.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1850-luvulla Suomesta matkustettiin Keski-Euroopan vuoristoparantoloihin hakemaan apua vaikeisiin vaivoihin. Osassa parantoloista noudatettiin kasvisruokavaliota. Eräät terveysmatkailijoista noudattivat suositeltua kasvisruokavaliota vielä kotiin palattuaankin.[16]

Maininnat sanomalehdissä ja ensimmäinen keittokirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhin tunnettu suomalainen kirjallinen lähde kasvissyönnistä on heinäkuussa 1865 Finlands Allmänna Tidningenissä julkaistu tuntemattoman kirjoittajan artikkeli Om vegetarianismen, joka on laaja katsaus eurooppalaisen kasvissyönnin historiaan ja taustatekijöihin. Artikkelissa esitellään aikakauden kasvissyöjien esittämiä moraalisia ja terveydellisiä perusteluja ruokavaliolle. Heistä esitellään yhdysvaltalainen fysiologi Sylvester Graham sekä sekä Vegetarian Society -yhdistyksen Iso-Britanniaan vuonna 1847 perustanut yhdysvaltalainen Bronson Alcott. Väitteiden tueksi vedotaan myös vanhempiin auktoriteetteihin siteeraamalla kasvissyöntiin liitettyjä tieteilijöitä ja taiteilijoita; Pythagorasta, Platonia, Ciceroa, Michelangeloa, Isaac Newtonia, John Lockea ja Voltairea. Kaikkien kohdalla yhteys kasvissyöntiin ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen.[16]

Kasvisruokavalio mainittiin lehdistössä seuraavan kerran vuonna 1879, kun Wiborgs Tidning uutisoi Saksan kasvissyöjien yleiskokouksesta ja siellä käsitellyistä aiheista, joihin kuului aloite kasvisruokien lisäämisestä julkisten laitosten ruokatarjoiluihin sekä kysymys siitä, voiko kasvissyöjä käyttää eläinperäisiä vaatteita.[16]

Kasvisruokailua käsittelivät harvakseltaan lähinnä ruotsinkieliset lehdet, vaikka suomen- ja ruotsinkielisiä lehtiä oli yhtä paljon. Vuonna 1883 useissa sanomalehdissä uutisoitiin, miten kasvissyönti levisi Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa, etenkin Berliinissä, jonka 5000 kasvissyöjästä suurimman osan kerrottiin olevan opiskelijoita. Kaksi vuotta myöhemmin uutisoitiin, että Lontoossa on jo kahdeksan kasvisravintolaa. Ensimmäinen suomenkielinen uutinen kasvisruokailusta on pieni sivumaininta Waasan lehdessä joulukuussa 1888 artikkelissa Kuinka elämäämme pitentäisimme?, jossa se mainitaan yhtenä keinona elää kauemmin muiden kohtuullisten elintapojen yhteydessä. Kaksi vuotta myöhemmin Uudessa Suomettaressa on kahdessa numerossa julkaistu artikkeli Wegetarismista, joka esittelee kasvissyöntiä suomenkielisille lukijoille. Kasvisruokavaliolle esitetään 24 perustelua, jotka ovat enimmäkseen terveydellisiä, mutta myös eettisiä ja uskonnollisia. Lisäksi vedotaan auktoriteetteihin ja edullisuuteen. Moraalinen perustelu oli esimerkiksi, että; "Kaikki tunnon ihmiset, miehet kuin naisetkin, syvästi loukkautuvat, havaitessaan teurastajan kuolettavain iskujen alla ähkyväin eläinten hirveätä mylvinää."[16]

Toukokuussa 1984 Suomessa julkaistiin ensimmäinen kasviskeittokirja: Helene Seilingin Kortfattad vegetariansk kokbok. Kirjassa on 156 reseptiä ja kuuden viikon malliruokalista. Johdannossa on Seilingin aviomiehen Maxin kirjoittama parikymmensivuinen kasvissyönnin esittely. Ruokavaliota perusteltiin terveellisyydellä, ja kirjassa esiteltiin pelkällä kasvisravinnolla toimeentulevia Aasian kansoja osoituksena siitä, että pelkällä kasvisravinnolla voi pärjätä raskaidenkin töiden parissa.[16]

Ravintoloiden perustaminen ja kasvissyönnin vakiintuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1894 etunimeltään tuntemattomaksi jäänyt neiti Forss avasi Helsingin Rauhankadulle Suomen ensimmäisen kasvisruokapaikan eli "vegetaarisen päivällistarjoilun". Seuraavana vuonna "kapteenin rouva" H. Levander perusti kasvisravintolan Kasarmikadulle. Ensimmäiset ravintolat jäivät todennäköisesti lyhytikäisiksi. Syksyllä 1897 Heinolan kylpylä ilmoitti alkavansa tarjota myös kasvisruokaa. Vuonna 1903 Karin Boldt avasi Vegetaariset ruokasalit Helsinkiin. Heinäkuussa 1906 rouva Lindberg avasi ravintolan naapuriin kilpailevan kasvisravintola Reformin, joka mainosti noudatettavansa tanskalaisen Skodsborgin parantolan kasvisruokaoppeja. Syksyllä 1906 Boldt sulki ravintolansa muutamaksi vuodeksi mahdollisesti kilpailun tai miehensä Jean Boldtin vangitsemisen takia. Asiakaspohjan laajentamiseksi Lindbergin ravintolan ruokalistalle lisättiin myös kala- ja lihavaihtoehtoja. Ravintola toimi kokouspaikkana useille uudistusliikkeille, kuten naisten asemaa parantaville Naisasialiitto Unionille ja Hemmet-naisasiayhdistykselle.[16]

1900-luvun alussa kasvissyönti vakiintui Suomessa. Suomalaiset eivät osallistuneet Pohjoismaisten vegetaristien ensimmäiseen yhteiskongressiin, joka pidettiin Tanskan Kristianiassa kesällä 1904, vaan seuraavaan, joka järjestettiin Ruotsin Helsingborissa vuonna 1906. Mukana oli myös eläinsuojelu-, raittius- ja rauhanaatteiden kannattajia. Vuonna 1907 perustettiin Suomen ensimmäinen vegetaristiyhdistys, ruotsinkielinen Finlands vegetariska förening. Keväästä 1908 eteenpäin mm. Edith Olsson järjesti erityisiä kasvisruokakursseja. Olsson piti kurssejaan Fiskarsissa, Helsingissä ja Turussa. Elokuussa 1909 hän perusti Helsinkiin pysyvän kasvisruokakoulun ja vegetaristisen pitopalvelun ja kasvisruokakoulun nimeltä Vegetus. Kasvisravintola Osmolan avautuessa syksyllä 1909, Helsingissä toimi yhtäaikaisesti kolme kasvisravintolaa. Kasvisravintoloita perustettiin kesällä 1910 myös Viipuriin, Turkuun, Tampereelle ja Naantaliin.[16]

Sanomalehtikirjoittelun perusteella Helsingin ulkopuolella asuvat kasvissyöjät eivät olleet kuulleet vegetaristiyhdistyksen perustamisesta, vaan toivoivat sellaista Suomeenkin. Suomen kasvissyöjät voitiin jakaa kahteen joukkoon, josta ensimmäisen muodostivat ruotsinkieliset helsinkiläiset raittius- ja kansanvalistusliikkeen toimijat ja toisen suomenkieliset Helsingin ulkopuoliset raittius- ja luonnonparannusliiketaustaiset henkilöt.[16]

Ravitsemus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intialainen kasvisateria.

Itä-Suomen yliopiston alustavan tutkimuksen perusteella vegaaneilla B-12-vitamiini-, D-vitamiini-, jodi- ja seleenitasapaino olivat merkitsevästi huonompia kuin sekaruokaa syövien. Vegaanit käyttävät liian vähän näitä tarjoavia lisäravinteita. Toisaalta tutkijan mielestä ihmisten pitäisi keskimäärin syödä nykyistä enemmän kasviksia.[17]

B12-vitamiinia eli kobalamiinia tuottavat vain bakteerit, joita löytyy eläinten suolistosta ja maaperästä. Ihmisen paksusuolessa muodostuu B12-vitamiinia, mutta koska B12-vitamiini imeytyy ihmisen elimistöön ohutsuolessa, sitä on saatava ravinnosta.[18]

Ilman korvaavia ravintolisiä täysin vegaaneille syntyykin vitamiinin puutostila. Ihminen on kehityshistoriansa aikana ollut sekaruokainen niin pitkään (1–2 miljoonaa vuotta), että ihmisen fysiologia on tottunut saamaan eläinkunnan tuotteista B12-vitamiinia, eikä kykene tuottamaan sitä itse.[19]

Apteekeista ja luontaistuotekaupoista saa myös vegaaneille sopivaa B12-vitamiinia tablettimuodossa, ja lisäksi elintarvikekaupoista saa kasviperäisiä ruoka-aineksia, kuten kasvimaitoja, joihin on lisätty B12-vitamiinia.

Ympäristöystävällisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekologisen, hiili- ja vesijalanjäljen tutkimusten perusteella ympäristöystävällisintä ruokaa olisivat hedelmät, peruna ja vihannekset, sitten maito, leipä, pasta, riisi ja keksit, sitten munat, jogurtti, palkokasvit, makeiset, palkokasvit ja kuivatut hedelmät, sitten sika, kana ja oliiviöljy, sitten juusto ja kala ja pahinta olisi naudanliha. Kokonaan karjataloudesta ei pitäisi luopua, koska tällöin maalaismaisemat kasvaisivat umpeen ja luonnon monimuotoisuus heikkenisi. Kaloista ekologisinta on kestävien kalakantojen käyttäminen, ellei niitä pyydetä ylisuurilla kalastuslaivastoilla. Viljeltyyn kalaan puolestaan liittyy jäteongelma. Oliiviöljyn vesijalanjälki on valtava, ja sen tuotanto muutenkin kuormittaa ympäristöä.[20]

Erään tutkimuksen mukaan kasvissyönti vähentäisi hiilidioksidipäästöjä 1,5 tonnilla vuodessa.[21][22] Huhtikuussa 2013 päästötonnin hinta oli kolme euroa.[23]

Intialaisissa elintarvikkeissa käytetyt ”kasvisruoka”- ja ”ei kasvisruoka” -merkit. Intiassa kananmunien käyttämistä ei pidetä kasvisruokailuna.

Cornellin yliopiston tutkimuksen mukaan ympäristölle olisi paras syödä myös lihaa tai munia mutta nykyistä jonkin verran vähemmän, vajaat 57 grammaa päivässä. Tämä johtuu siitä, että näin saadaan hyödynnettyä huonolaatuisia alueita, jotka eivät kelpaa ihmisruoan viljelyyn mutta kylläkin eläinrehun. [21][24][25]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brown, Celia Brooks: Uusi kasviskeittiö. Suom. Päivi Paappanen. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6016-7.
  • Gould, Merkka & Voutilainen, Eeva: Kasvissyöjäksi: Miksi ja miten. Helsinki: Art House, 2009. ISBN 978-951-884-450-4.
  • Jäntti, Eeva: Vegaanin käsikirja: Ravintoa ilman eläinkunnan tuotteita. Ekologinen keittiö. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1997. ISBN 951-9455-59-0.
  • Kasvissyöntiä aloittelijoille. Suom. Martti Bergestad. Helsinki: Vegaaniliitto, 2003.
  • Lehtonen, Ulla: Opettelisinko kasvissyöjäksi. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06852-0.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elintarvikkeita koskevien tietojen antaminen kuluttajille Euroopan Parlamentti. Viitattu 2.4.2012.
  2. a b IVU, Frequently Asked Questions - Definitions International Vegetarian Union. Viitattu 2.4.2012.
  3. Yogendra Yadav, Sanjay Kumar: The food habits of a nation The Hindu. 14.8.2006. Viitattu 16.5.2016.
  4. Vanliga frågor och svar (FAQ) | Djurens Rätt www.djurensratt.se. Viitattu 16.5.2016.
  5. Кто такие вегетарианцы? / ФОМ fom.ru. Viitattu 16.5.2016.
  6. К вегетарианству в России относятся благожелательно, но практикуют редко #Superjob SuperJob.ru. Viitattu 16.5.2016. ru-RU
  7. Rehevä kasvisruokavalio on hyväksi terveydelle ja ympäristölle | Ruokatieto Yhdistys www.ruokatieto.fi. Viitattu 16.5.2016.
  8. Hanna Kivimäki: POIKKILEIKKAUSTUTKIMUS VEGAANIEN RUOANKÄYTÖSTÄ JA RAVINTOAINEIDEN SAANNISTA Pro gradu -tutkielma. Maaliskuu 2013. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 16.5.2016.
  9. Vinnari M, Montonen J, Härkänen T, Männistö S.: Identifying vegetarians and their food consumption according to self-identification and operationalized definition in Finland Epub. 8.5.2008. Viitattu 16.5.2016.
  10. a b Lapsiperheissä halutaan syödä lihaa www.lihatiedotus.fi. 8.3.2016. Lihatiedotusyhdistys ry. Viitattu 16.5.2016.
  11. Suomalaisten lihan kulutus säilyi vakaana vuonna 2014 Lihatiedotus.fi. 9.4.2015. Lihatiedotusyhdistys ry. Viitattu 16.5.2016.
  12. http://www.elavaravinto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=63:mitae-elaevae-ravinto-on&catid=61:yleisohjeita&Itemid=29
  13. Semi-Vegetarian - Vegetarianism Medicine online. Viitattu 3.4.2012.
  14. Animals Merriam-Webster's. Viitattu 2.4.2012.
  15. Semi-Vegetarian - Vegetarianism Medicine online. Viitattu 3.4.2012.
  16. a b c d e f g h Jukka Vornanen: KASWIRUOKAISET WEGETARIAANIT Kasvissyönnin varhaisvaiheet Suomessa vuosina 1865–1910 (s. 12-19 (uutisointi), 22-24 (keittokirja, Forss) 26 (Heinolan kylpylä), 47, 49-51 (Boltdt, Lindberg, Olsson), 53 (pohjoismainen kokous), 57-58 (vegetaristiyhdistys)) Pro Gradu -tutkielma. toukokuu 2014. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Kulttuurihistoria. Viitattu 6.1.2017.
  17. Anna-Liisa Kosonen: Tiukka kasvisruokavalio altistaa puutostaudeille, Yle Uutiset 19.9.2013.
  18. B12-vitamiini vegaaniruokavaliossa
  19. Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, s. 230-233. Kustannus Oy Duodecim 2005. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi: http://en.opasnet.org/w/If_we_care_about_our_environment,_should_we_all_be_vegetarians%3F
  20. Jani Kaaro: Ekologia ei mullista ruokapyramidia – kasvikset ovat hyväksi niin terveydelle kuin ympäristölle, punaista lihaa kannattaa välttää molemmista syistä Helsingin Sanomat. 14.3.2016.
  21. a b Vegans vs. Vegetarians - What kind of diet is best for the environment?, Brendan Koerner, The Slate, Oct. 23, 2007.
  22. Diet, Energy and Global Warming, Gidon Eshel and Pamela Martin, The Univ. of Chicago, 2005.
  23. Päästöoikeuksien hintasukellus jatkuu, pitääkö Fortumin pohja? Talouselämä. 26.8.2015.
  24. Diet for small planet may be most efficient if it includes dairy and a little meat, Cornell researchers report, Susan Lang, Chronicle Online, Oct. 4, 2007.
  25. Peters, Christian J.; Wilkins, Jennifer L.; and Ficka, Gary W. "Testing a complete-diet model for estimating the land resource requirements of food consumption and agricultural carrying capacity: The New York State example", Renewable Agriculture and Food Systems, 22(2), 2008, pp. 145–153.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]