Naisasialiitto Unioni

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Naisasialiitto Unioni ry – Kvinnosaksförbundet Unionen rf (ent. Unioni Naisasialiitto Suomessa ry – Unionen Kvinnosaksförbund i Finland rf) on naisten aseman parantamista ajava feministinen järjestö. Unionin jäsenyys on avoin vain naisille. [1] Naisasialiitto Unioni julkaisee Tulva-lehteä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unioni Naisasialiitto Suomessa ry perustettiin 10. helmikuuta 1892 Helsingissä Kämpin Peilisalissa. Unionin ensimmäisiin vaikuttajanaisiin lukeutuivat Maikki Friberg (1861–1927), taidemaalari ja kirjailija Helena Westermarck (1850–1938), Unionin ensimmäinen puheenjohtaja Lucina Hagman (1853–1946) sekä Annie Furuhjelm (1854–1937), Helmi Tengen (1875–1971), feministi Gerda von Mickwitz ja Ida Sofia Salin (1865–1952). Lucina Hagman oli mukana perustamassa Marttaliittoa toukokuussa 1899. Voimistelunopettaja Helmi Tengen sai ensimmäisenä naisena ajokortin Suomessa.

Unioni naisasialiitto vastusti aluksi Suomen naisyhdistyksen tapaan yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, mutta vuonna 1904 Ylioppilastalon juhlasalissa pidetyn kokouksen jälkeen päätyi tekemään Miina Sillanpään alustuksen pohjalta ponsia naisten äänioikeuden puolesta.

Vuonna 1980 perustettu Avoin Naisten Korkeakoulu (ANK) järjestää edelleen Ida Salinin testamenttaamassa Villa Salin -huvilassa koulutusta ja virkistystä naisille. Kun Maikki Friberg kuoli 1927, hänen kotinsa ja kirjakokoelmansa jäivät Unionille. Fribergin jäämistöä hyödyntää myös ANK. Professori Riitta Jallinojan tutkimuksissa selvisi, että 1970-luvun lopulla, juuri ennen ANK:n perustamista, Unionin jäsenten isien koulutustausta oli selvästi alhaisempi kuin silloisen feministien etujoukon, ruotsinkielisen Feministit-Feministerna (F-F) -järjestön jäsenten. Toisin sanoen unionilaiset olivat yhteiskunnalliselta taustaltaan lähempänä kansan syviä rivejä kuin F-F:n aktivistit.

Feministinen puolue -hanke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2016 Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aro ja sen varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarim perustivat Feministinen puolue -yhdistyksen, joka alkoi keräämään kannattajakortteja seuraaviin kuntavaaleihin osallistumista varten. Myös puolueen osoite on sama kuin Naisasialiitto Unionin toimiston osoite Helsingin Bulevardilla.[2] Perustajien mukaan puolue on kuitenkin täysin itsenäinen hanke.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alfthan, Märta von: Seitsemän vuosikymmentä naisasialiitto Unionin historiaa. (Sju årtionden med Unioni, naisasialiitto Suomessa r.y. – Unionen, kvinnosaksförbund i Finland r.f.) Suomentanut Tyyni Tuulio. Helsinki: Unioni, naisasialiitto Suomessa: Kirjayhtymä, 1966.
  • Hagner, Minna & Försti, Teija: Suffragettien sisaret. Helsinki: Unioni Naisasialiitto, 2006. ISBN 952-92-0643-7.
  • Nurmi, Eeva-Liisa & Degerstadt, Nina: Kvinnans 100 år: Unionen Kvinnosaksförbund i Finland rf – Unioni Naisasialiitto Suomessa ry 1892-1992. Översättning: Nina Roos. Helsingfors: Unionen Kvinnosaksförbund i Finland, 1994. (15 s.)
  • Jallinoja, Riitta: Suomalaisen naisasialiikkeen taistelukaudet: Naisasialiike naisten elämäntilanteen muutoksen ja yhteiskunnallis-aatteellisen murroksen heijastajana. Ilmestynyt myös väitöskrijana. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1983. ISBN 951-0-11956-3.
  • Metsämäki, Mikko & Nisula, Petteri: Aktivistit: Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina. Kleio. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4587-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]