Jean Boldt

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jean Boldt
Jean Boldt.jpg
Syntynyt 19. huhtikuuta 1865
Kuopio
Kuollut 16. toukokuuta 1920 (55 vuotta)
Helsingin maalaiskunta
Kansalaisuus Suomi
Ammatti asianajaja, toimittaja
Puoliso Katarina Vilhelmina Söderberg

Johan Carl Emil (Jean) Boldt (19. huhtikuuta 1865 Kuopio16. toukokuuta 1920 Helsingin maalaiskunta[1]) oli hovioikeuden auskultantti, asianajaja ja toimittaja joka tuli tunnetuksi 1800-luvun lopussa teosofina ja myöhemmin anarkistina.

Boldtia voidaan pitää tolstoilaisena kristillisenä anarkistina, joka oli kiinnostunut muun muassa eläinsuojelusta, kasvissyönnistä sekä rauhanaatteesta. Lakia opiskelleena hän vastusti kiivaasti oikeuden väärinkäyttöä, jota Boldt kutsui valtion pakkovallaksi ja piti oikeuslaitosta rikkaiden etujen ajajana. Hän vastusti myös prostituutiota, joka tuolloin oli Suomessa valtiovallan hyväksymää ja osittain säätelemää toimintaa. Viimeisinä vuosinaan Boldt radikalisoitui vallankumoukselliseksi, jonka toiminta huipentui vuonna 1917 tapahtuneeseen Nikolainkirkon eli nykyisen Helsingin tuomiokirkon valtaukseen.[2]

Varhaiset vuodet ja yhteiskunnallisen toiminnan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopiossa syntyneen Boldtin vanhemmat olivat kenraali Johan Didrik Boldt ja Kuopion piispan Robert Frosteruksen tytär Anna Christina Frosterus. Kotiseutututkimuksen uranuurtaja Robert Boldt, kirjailija Alexander Boldt sekä sosialisti ja uskontofilosofi Georg Boldt olivat hänen veljiään.[3] Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1883 ruotsinkielisestä Kuopion yksityislyseosta ja suoritti sen jälkeen yleisen oikeustutkinnon Helsingin yliopistossa 1886. Boldtin yliopistoaikojen parhaan ystävän on kerrottu olleen myöhemmin natsina tunnettu Johannes Öhquist.[4] Boldtin puoliso oli vuodesta 1898 lähtien Katarina Vilhelmina Söderberg.[1]

1890-luvulla Boldt kiinnostui sosialismista, tolstoilaisuudesta sekä teosofiasta. Vuonna 1897 hän perusti yhdessä kirjailija Matti Kurikan ja teosofi Pekka Ervastin kanssa Helsinkiin ruotsinkielisen rauhanyhdistyksen Finlands Fridsförening. Vuosina 1896-1898 Boldt työskenteli vain kaksi vuotta ilmestyneen Humanitas-lehden toimittajana. Matti Kurikan lähdettyä vapaaehtoiseen maanpakoon vuonna 1899 Boldt pyrki pariin otteeseen ilman menestystä hänen seuraajakseen Työmies-lehden toimitukseen.[5]

Vuoden 1900 lopulla Boldt ja Ervast perustivat Uusi Aika -nimisen viikkolehden. Boldt uskoi, että siitä tulisi maailman paras lehti, ja siksi joulukuussa 1900 ilmestyneestä näytenumerosta otettiin 165 000 kappaleen jättiläispainos. Uusi Aika ehti kuitenkin ilmestyä vain seuraavan vuoden tammikuusta toukokuuhun, ennen kuin lehti jouduttiin varojen puutteessa lopettamaan. Lehti levitti kuitenkin teosofisia ajatuksia myös työväestön keskuuteen, ja Ervast julkaisi siinä Valoa kohti kirjansa alkuosan "teosofisten kirjeiden" muodossa.[5]

Boldt osallistui elokuussa 1906 Oulussa pidettyyn SDP:n edustajainkokoukseen, mutta hänet poistettiin kokoussalista jo heti alkuunsa, kun hän menetti malttinsa ja esiintyi äänekkäästi.[6]

Anarkismi ja Nikolainkirkon valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boldt siirtyi 1910-luvulla kristillisestä tolstoilaisuudesta kohti anarkososialismia ja tuli tunnetuksi keväällä ja kesällä 1917 niin sanottujen kirkkomellakoiden yhteydessä. Hän piti toukokuusta lähtien väkijoukoille "Boldtin kongresseiksi" kutsutttuja palopuheita Nikolainkirkon portailla. Samaan aikaan toinen tolstoilainen anarkisti, kirjailija Arvid Järnefelt, järjesti omia, jopa väkivaltaisiksi muuttuneita puhetilaisuuksiaan Nikolainkirkon lisäksi myös Johanneksen ja Kallion kirkoissa.[7] Puheissaan Boldt käsitteli vallankumouksen lisäksi muun muassa eläinsuojelua, prostituutiota sekä oikeuslaitoksen korruptiota, hänen kerrotaan myös vaatineen väkivaltaista loppua suomalaisille suurkapitalisteille.[8]

Kesäkuun alussa Boldt kannattajineen kokoontui Senaatintorille päivittäin. Hän yritti myös huonolla menetyksellä perustaa omaa punakaartia vastapainoksi radikaalien sosialidemokraattien ja suojeluskuntalaisten aseelllisille ryhmille. Kesäkuun 17. päivänä joukko Boldtin johtamia anarkisteja valtasi jumalanpalveluksen jälkeen Nikolainkirkon ja alkoi pitää siellä omaa kokoustaan.[9] Boldt puhui kannattajilleen saarnatuolista käsin, kunnes miliisi saapui paikalle ja hajotti kokouksen.[7] Hänen ohellaan valtauksessa oli mukana myös muun muassa pastori Juho Uoti.[10] Boldt vaati puheissaan muun muassa, että Helsingin miljonäärit oli vangittava ja tapettava, että "kansa pääsisi vapaaksi sellaisista loisista".[11] Boldt pidätettiin 18 tuntia kestäneen valtauksen jälkeen kirkon tyhjennyksen yhteydessä ja toimitettiin Niuvanniemen mielisairaalaan. Hänen pidätyksensä aiheutti Senaatintorilla rajun mellakan, jossa loukkaantui kolme miliisiä. Boldtin kannattajat jatkoivat Senaatintorilla kokousten pitämistä vielä tämän jälkeenkin koko kesän ajan.[12]

Juha Siltanen on kirjoittanut Nikolainkirkon valtauksesta näytelmän Vallankumous, joka sai ensi-iltansa 2014. Boldtin lisäksi sen toisena päähahmona on myös valtauksessa mukana ollut muotiliikkeen pitäjä Josefiina Huttunen.[13]

Jean Boldtin kirjallinen tuotanto käsittää yhden runoteoksen sekä prostituutiota, militarismia sekä eläinsuojelua käsittelevät teokset. Hän kuoli Helsingin maalaiskunnan Kulosaaressa toukokuussa 1920.[1]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Prostitutionens reglementering och läkaresällskapet (1896) erip. Humanitas-lehdesä, 24 s.
  • Ett upprop mot militarismen (1901) 16 s.
  • Kors-sånger 1. Tillegnade Korshären (1909) 28 s.
  • Det stora dårhuset (1916) 59 s.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Boldt Johan (Jean) Carl Emil Helsingin yliopiston Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Viitattu 21.12.2012.
  2. Henrik Knif: Boldt, Jean (1865–1920) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Biografiakeskus. Viitattu 10.9.2014 (maksullinen)
  3. Boldt, Jean Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia. Viitattu 15.2.2008.
  4. Keisarillinen teini ja kotiopettaja 24.7.2010. Kansan Uutiset Verkkolehti. Viitattu 10.9.2014.
  5. a b Gullman, Erik: "Ervastin yhteiskunnallisesta ohjelmasta" Pekka Ervastin teosofiaa. Viitattu 15.2.2008.
  6. Lackman, s. 21
  7. a b Isopahkala, Harri: "Keppihevonen vai tukikeppi? – Kirkko, papisto ja uskonto kriisivuosina 1917-1919 Oulun sanomalehdissä" s. 29–34. Pro gradu-tutkielma, Joensuun yliopiston teologinen tiedekunta 2009. Viitattu 23.10.2013.
  8. Kuisma, Markku: "Sodasta syntynyt: Itsenäisen Suomen synty Sarajevon laukauksista 1914-1920" WSOY 2010. ISBN 978-951-0-36340-9.
  9. Järjestyshäiriöitä ja elintarvikepulaa Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen Suomi 80 -sivusto. Viitattu 25.10.2013.
  10. Kerro tarina Tuomiokirkosta 7.12.2010. Kirkko & Kaupunki. Viitattu 10.9.2014.
  11. Lackman, s. 36
  12. Nyström, Samu: "Poikkeusajan kaupunkielämäkerta: Helsinki ja helsinkiläiset maailmansodassa 1914–1918" s. 136-137. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos 2013.
  13. Teatteria köyhien ja kurjien puolelta 7.5.2014. Tiedonantaja. Viitattu 10.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]