Omatunto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
François Chifflart: Omatunto

Omatunto on ihmisessä usein ilmenevä kokemus, josta voi erotella neljä erilaista merkitystehtävää: A) Käskevä, autoritaarinen tai periksiantamattomuuden merkitystehtävä (Butler 1726). B) Aktiivinen, täytäntöönpaneva tai konkretisoiva merkitystehtävä (Broad 1930). C) Ajatteluun, tietoon tai pohdiskeluun liittyvä merkitystehtävä (Butler 1736). D) Vartioiva, uhkaava tai katumukseen liittyvä merkitystehtävä (Sokrates noin 380 eaa. ja Kant 1797). Omantunnon "olemassaolo" havaitaan useimmiten silloin, kun yksilö katuu tekoaan tai jättää tekemättä vääränä pitämänsä teon.[1] Psykologiassa omaatuntoa suurin piirtein vastaa yliminän käsite.[2][3][4] Omastatunnosta käytetään myös muita ilmaisuja, esimerkiksi moraalinen vaisto. Psykologia pyrkii selittämään omanatuntona tunnettua ilmiötä erilaisista lähtökohdista.

Esimerkiksi valan sijasta annettavat vakuutukset vetoavat "kunniaan ja omaantuntoon". Yhdistyneitten kansakuntien ihmisoikeuksien julistus alkaa toteamuksella:

Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

Omantunnon alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaiselle omantunnon merkitystehtävälle on historiassa tullut erilaisia tarkennuksia seuraavien näkökulmien mukaan:

  • Ihmisen kyky arvioida itseään moraalisessa mielessä ja samalla kyky erottaa hyvä pahasta (Mackenzie 1901).
  • Tietynlainen tuntemus yhteiskunnassa vallitsevista hyvistä tavoista (Clifford 1879).
  • Hengellinen aisti, jolla voi saada tietoa Jumalan ilmoittamasta oikeasta ja väärästä (Raamattu).
  • Sympatian ja empatian tuntemusten perusta (Smith 1759).
  • Tunnejärjestelmä, joka on samanlainen kuin isänmaallisuus tai rakastuminen (Shand 1914).
  • Moraalisten asioiden perinpohjainen, vilpitön tai muu sellainen pohdiskelu (Lillie 1966).
  • Mielessä oleva kuva todellisesta tai ihanteellisesta minästä (Lillie 1966).

Omantunnon määritelmästä syntyy siis eri näkökulmista erilaisia tuotoksia, joiden kirjoitettu muoto muodostuu sitten moninaiseksi. Kuitenkin edellä kuvattu jäsennys toimii määritelmien runkona.

Omantunnon alkuperästä Charles Darwinin väite oli se, että korkeammat eläimet ilmentävät merkkejä omastatunnosta, joista ihmisen omatunto on kehittynein.[5] Hänen mukaansa myös mikä tahansa sosiaalinen eläin, jonka älyllisyys kehittyisi riittävästi, omaksuisi väistämättä moraalin tai omantunnon.[6]

Omantunnon kysymys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omantunnonkysymykseksi kutsutaan sellaista poliittista, eettistä tai moraalista kysymystä, jossa yksilöt ovat erityisen herkkiä rikkomaan yleistä mielipidettä vastaan sisäisen tunteensa pakottamina. Suomen eduskunnassa eduskuntaryhmät perinteisesti suovat tällaisissa asioissa kansanedustajilleen oikeuden äänestää vapaasti. Tyypillisesti omantunnonkysymyksiksi on laskettu lisääntymiseen, uskontoon ja aseistakieltäytymiseen liittyvät lait.[7]

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjakuvissa omatunto kuvataan usein kilpailevaksi hahmoksi, joka kiistelee tuimastikin periaatteista, joiden mukaan ne isäntäänsä ohjaavat.[8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Broad, C.D. (1930) Five types of Ethical Theory. Allyn & Bacon.lähde tarkemmin?
  • Butler, J. (1726) Sermons II & III: Upon the Natural Supre macy of Conscience.lähde tarkemmin?
  • Butler, J. (1736) Dissertation II: On the Nature of Virtue.lähde tarkemmin?
  • Heiska, J. (2012) Usko, tiede ja tuska. Mediapinta: Tampere, s.77–79.
  • Kant, I. (1797) Metafysik der Sitten.lähde tarkemmin?
  • Sokrates (noin 380 ekr) Selostus hänen teksteistään teoksessa Burnet, J. (1920) Early Greek Philosophy: Thales to Plato. London: Adam & Charles Black.lähde tarkemmin?

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.