Ero sivun ”Struven ketju” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p tekstin tiivistystä
Better image quality (GlobalReplace v0.6.5)
Rivi 1: Rivi 1:
[[Tiedosto:Struve.jpg|thumb|upright|Ketjun suunnittelija F. G. W. Struve.]]
[[Tiedosto:FGW Struve.jpg|thumb|upright|Ketjun suunnittelija F. G. W. Struve.]]
[[Tiedosto:Struve Geodetic Arc-zoom-fr.svg|thumb|Struven ketju.]]
[[Tiedosto:Struve Geodetic Arc-zoom-fr.svg|thumb|Struven ketju.]]
[[Tiedosto:Hammerfest Meridianstein.jpg|thumb|upright|Struven ketjun pohjoisin piste [[Fuglenes]]issa, [[Norja]]ssa.]]
[[Tiedosto:Hammerfest Meridianstein.jpg|thumb|upright|Struven ketjun pohjoisin piste [[Fuglenes]]issa, [[Norja]]ssa.]]

Versio 2. maaliskuuta 2019 kello 08.03

Ketjun suunnittelija F. G. W. Struve.
Struven ketju.
Struven ketjun pohjoisin piste Fuglenesissa, Norjassa.
Tornion perinteikäs Alatornion kirkon torni oli keskeisimpiä suomalaista mittausketjun pisteistä.
Struven ketjun referenssimeridiaani valittiin Tarton tähtitornin (Viro) mukaan.
Liettuan kahden litin postimerkki Meškonysin pisteestä.
Struven ketjun piste Štšekotskin kylän metsässä Ivanavassa, Valko-Venäjällä.
Struven kolmioketju Suomessa

Struven ketju on 1800-luvun alkupuolella rakennettu kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Sen tarkoituksena oli selvittää yhden pituuspiirin pituus mahdollisimman pitkältä matkalta ja mahdollisimman pohjoisessa. Tuon tiedon avulla voitiin entistä luotettavammin laskea maapallon tarkka muoto ja koko. Nimensä hanke sai ideoijansa ja päätoimeenpanijansa F. G. W. Struven mukaan. Ketju toteuttiin pääosin silloisen Venäjän alueella; vain pohjoisin osa sijoittui Ruotsi-Norjan alueelle. Nykyisin ketju kulkee kymmenen eri valtion kautta. Hanke tunnetaan myös nimellä Venäläis-skandinaavinen astemittaus. Sen tuloksilla oli myöhemmin suuri merkitys itsenäisen Suomen oman geodeettisen runkoverkon ja karttatuotannon perustana.

Ketju on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Suomen Museovirasto on luokitellut Struven ketjun Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin[1].

Luonnehdinta ja historia

Struven kolmioketju muodostui 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä nykyisten Norjan, Ruotsin, Suomen, Venäjän, Viron, Latvian, Liettuan, Valko-Venäjän, Moldovan ja Ukrainan alueella. Mittaukset kestivät 40 vuotta ja ne saatiin päätökseen vuonna 1855. Peruspisteistä 34 parhaiten säilynyttä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkainta on valittu suojeltaviksi Unescon maailmanperintöluetteloon.[2][3][4]

Struve oli baltiansaksalainen matemaatikko ja tähtitieteen professori. Hän suunnitteli kolmiomittausketjun maapallon koon ja muodon selvittämiseksi ranskalaista Pierre-Louis Moreau de Maupertuis’ta tarkemmin. Maupertuis oli osoittanut 1730-luvulla muun muassa Tornionjokilaaksossa tekemiensä mittausten avulla, että maapallo on navoiltaan litistynyt.

Struven ketju Suomessa

Suomen osuus

Struven ketjun Suomen suuriruhtinaskunnan-osuus alkoi Suursaarelta Suomenlahdelta ja päättyi Tornioon. Mittaukset tällä osuudella toimitettiin lähes kokonaan suomalaisin voimin. Vuonna 1819 Struve oli ollut yhteydessä Turun observatorion päällikköön H. J. Walbeckiin, joka lähti hankkeeseen mukaan. Hän teki tiedustelumatkoja Etelä-Suomen eri osiin selvittääkseen kolmiopisteiksi sopivia korkeita paikkoja. Kenttätyöt alkoivat vuonna 1830. Niitä tekemään palkattiin kolme suomalaista upseeria: Alexander Rosenius, David Oberg ja Karl Melan. Aluksi he määrittivät pisteiden lopulliset paikat etelärannikolta Kajaaniin ja rakennuttivat kolmiomittaustornit ja viitat. Vuosina 1832–1835 Oberg ja Melan tekivät kulmamittauksia. Heidän siirryttyään muihin tehtäviin työtä Suomessa jatkoi Helsingin yliopiston observatorion amanuenssi Fredrik Woldstedt. Vuosina 1836–1845 Woldstedt saattoi muutaman maanmittarin avustuksella päätökseen Suomen osuuden työt.

Lapin osuus

Ketjunsa jatkamiseksi Torniosta Jäämerelle Struve sai sovittua Ruotsin ja Norjan viranomaisten kanssa yhteistyöstä siten, että Ruotsi vastasi jatkotöistä Torniosta Kautokeinoon ja Norja sieltä eteenpäin Nordkappiin. Ruotsin osuudella mittauksia johti tiedeakatemian astronomi Selander ja Norjan osuudella Oslon observatorion johtaja Hansten. Ruotsalaisten mittaukset Lapissa toteutettiin vuosina 1846–1851. Kolmioketju seurasi Tornionjoen–Muonionjoen laaksoa. Se sijoittui alkuosaltaan puoliksi Suomen puolelle ja Käsivarren Lapissa kokonaan Suomeen.

Pisteiden ylläpito

Suomen pisteet merkittiin poraamalla kallioon muutaman sentin halkaisijaltaan oleva reikä. Tiettävästi poranreikiin kiinnitettiin lyijyllä myös kuparilaatta, mutta ne ovat aikojen saatossa hävinneet kaikilta pisteiltä. Lyijy oli tuohon aikaan arvokasta materiaalia poranreikiin säilöttäväksi, joten tarinoiden mukaan lyijy päätyi paikallisten metsämiesten luodeiksi. [5]. 1880-luvulla Suomessa heräsi ajatus Struven pisteiden käyttämisestä Suomen omissa kartoitustöissä. Kun ei tiedetty, olivatko yli 50 vuotta aiemmin maastoon tehdyt merkinnät säilyneet, päätettiin selvittää asia. Vuosina 1886 ja 1888 ylioppilas (myöhemmin Suomen Teknillisen Korkeakoulun ensimmäinen maanmittauksen professori) Alfred Petrelius teki kaksi tutkimusmatkaa, joiden tarkoituksena oli löytää mahdollisimman moni Struven pisteistä. Kaikkiaan 64:stä Suomen osuudella maastoon merkitystä pisteestä hän löysi 52 ja parin muun pisteen sijainnin pystyi muutoin paikallistamaan. Löytyneet merkit suojattiin kivistä muuratulla päällysrakenteella. Vuonna 1913 Teknillisen korkeakoulun geodesian assistentti K. H. Mannermaa teki Petreliuksen esimerkkiä seuraten vastaavan tutkimusmatkan Struven ketjun Lapin pisteille.[6]

Struven ketjun perusviivat

Suomeen mitattiin kolme ketjun kymmenestä perusviivasta. Elimäen Ratulan perusviiva on 2 629 metriä pitkä ja Oulun perusviiva 2 934 metrin pituinen. Molempien perusviivojen vaakatarkkuus oli 2 millimetriä. Ylitornioon mitattiin 2 962 metriä pitkä perusviiva Aavasaksan lähelle [7].

Struven ketjun suojellut pisteet Suomessa

Maailmanperintöluetteloon Suomen alueelta listatut pisteet sijaintitietoineen ovat seuraavat:[3][4]

Nro Struven nimi Nykyinen
nimi		 Kunta ja täsmennys Sijaintikoordinaatit
9 Stuor-Oivi Stuorrahanoaivi Enontekiö, Tarvantovaaran erämaa-alue 68°40′57″N, 22°44′45″E
10 Avasaksa Aavasaksa Ylitornio 66°23′52″N, 23°43′31″E
11 Tornea Alatornion kirkko Tornio 65°49′48″N, 24°9′26″E
12 Puolakka Oravivuori Jyväskylä, Korpilahti 61°55′36″N, 25°32′1″E
13 Porlom II Tornikallio Lapinjärvi, Porlammi 60°42′17″N, 26°0′12″E
14 Svartvira Mustaviiri Pyhtää, Suomenlahden kansallispuisto 60°16′35″N, 26°36′12″E

Struven ketjun kaikki pisteet Suomessa

Luettelo kaikista Suomen pisteistä.[8] Pisteitä 1–14 ja 87–90 käytettiin Elimäen ja Oulun perusviivojen mittauksissa sekä Suomen ja Ruotsin verkkojen yhteen sitomisessa. Vain osa niistä kuuluu varsinaiseen Struven ketjuun. Suursaaressa, entisessä Suomessa, on kaksi Struven pistettä, Mäkiinpäällyksellä ja Majakallion itäpuolella.

Struven ketjun Suomen osuuden pisteet
1. Elimäen perusviivan päätepiste 2. Elimäen perusviivan toinen päätepiste 3. Linnankallio (Elimäki) 4. Brefberg (Ruotsinkylä, Ruotsinpyhtää)
5. Lähdetkallio (Artjärvi) 6. & 23. Mustila (Rappukallio, Elimäki) 7. & 22. Korsmalm (Storhästberget, Lapinjärvi) 8. Oritkari (Oulun perusviivan pohjoinen päätepiste)
9. Klemola (4 km Oulusta etelään) 10. Länkisenkangas (lähellä edellistä) 11. Intionkangas (Oulun hautausmaan takana) 12. & 77. Sarvikangas (Oulussa, Oulujoen rannalla)
13. Kempeleen kirkko 14. & 76. Linnunsilmä (kumpu Limingassa) 15. Mäkiinpäällys ja Gogland Z (Suursaari, entistä Suomea) 16. Mustaviiri (Suomenlahden saarella)
17. Ristisaari (Suomenlahden saari) 18. Tuskas (Pyhtään Munapirtti) 19. Kokkovuori (Pyhtää) 20. Strömfors (Petjärvenkallio, Ruotsinpyhtää)
21. Loviisa 22. [katso nro 7] 23. [katso nro 6] 24. Porlammi I (Lapinjärvi, Kosensuunkallio)
25. Porlammi II (Lapinjärvi, Kosensuunkallio) 26. Perheniemi (Iitti, Kakarajärvenkallio) 27. Villikkala (Orimattila, Paskaketunmäki) 28. Huhtmar (Nastola)
29. Ämmänäyräs (Orimattila) 30. Messilä (Hollola, Tiirismaa) 31. Vahteristo (Nastola) 32. Vesivehmaa (Asikkala)
33. Kurhila (Asikkala, Kiikarmäki) 34. Soitinkallio (Sysmä) 35. Virmala (Padasjoki, Tupsuvuori) 36. Viljaminvuori (Sysmä)
37. Kylmäkangas (Kuhmoinen) 38. Kammio (Sysmä) 39. Rappuvuori (Jämsä) 40. Tammimäki (Joutsa, Kempinmäki)
41. Puolakka (Korpilahti, Oravivuori) 42. Vaatervuori (Korpilahden ja Jyväskylän rajalla) 43. Jyväskylä (Roninmäki) 44. Ruuhimäki (Laukaa)
45. Laajavuori (Jyväskylä) 46. Multamäki (Laukaa) 47. Ohimäki (Hankasalmi) 48. Silmutmäki (Konnevesi)
49. Ilamäki (Saarijärvi) 50. Listonmäki Saarijärvi) 51. Vesanmäki (Vesanto) 52. Kilpimäki (Rautalampi)
53. Honkamäki (Karttula) 54. Lehtomäki (Pielavesi) 55. Pöllönmäki (Iisalmi) 56. Pihlajamäki (Iisalmi)|
57. Iimäki (Iisalmi) 58. Kivimäki (Iisalmi) 59. Sallisenmäki (Iisalmi) 60. Kulveenmäki (Iisalmi)
61. Naarasmäki (Paltamo) 62. Murtomäki (Paltamo) 63. Lehtovaara (Paltamo, Akkovaara) 64. Otamäki (Paltamo)
65. Kivesvaara (Paltamo) 66. Rupukkavaara (15 km Kajaanista itään) 67. Sakkovaara (Ristijärvi) 68. Teiriharju (Puolanka)
69. Puokiovaara (Puolanka) 70. Rokuavaara (Paltamo) 71. Palovaara (Utajärvi) 72. Revonpesänmaa (lähellä Sankijärven kylää)
73. Repokangas (Muhos) 74. Halosenvaara (Liminka) 75. Pitkäselkä (Muhos) 76. [katso nro 14]
77. [katso nro 12] 78. Latonmäki (Lumijoki) 79. Hypänmäki (Hailuoto) 80. Isoniemi (Haukipudas, Runteli)
81. Ulkogrunni (Pohjanlahden saari) 82. Rontti (Pohjanlahden saari)) 83. & 87. Kivalo (Alapenikka) 84. Ajos (Kemi)
85. Kallinkangas (Keminmaa) 86. & 90. Kokkomäki (Tornio) 87. [katso nro 83] 88. Kaakamavaara (Tornio)
89. Astronominen asema 90. [katso nro 86]
Struven ketjun Ruotsin osuuden pisteet Suomen ja Ruotsin Lapissa
1. Ala-Tornion kirkko 2. Perravaara (Ruotsi) 3. Kaakamavaara (Tornio) 4. Huitaperi (Ylitornio)
5. Horrilankero (Ylitornio) 6. Aavasaksa (Yli-Tornio) 7. Pullinki (Ruotsi) 8. Niemivaara (Pello)
9. Kittisvaara (Pello) 10. Paljukkavaara (Ruotsi) 11. Ollosvaara (Pello) 12. Ylisenvaara (Kolari)
13. Kerrojupukka (Ruotsi) 14. Kuivaskero (Kolarin ja Muonion rajalla) 15. Lumivaara (Ruotsi) 16. Olostunturi (Muonio)
17. Pessinki (Ruotsi) 18. Ounastunturi (Enontekiö) 19. Särkivaara? (Ruotsi) 20. Jierstivaara (Enontekiö)
21. Stuorroaivi (Enontekiö)

Struven ketjun suojellut pisteet muissa maissa

Unescon kohdeluettelon listaamat muualla kuin Suomessa sijaitsevat suojellut pisteet sijaintitietoineen:[3][4]

Norja

Ruotsi

Venäjä

Molemmat Venäjän pisteet sijaitsevat Suursaarella:

  • ”Mäkipäällys” (Мякипяллюс) Mäkiinpäällyksellä
  • "Gogland "Z"" (гогланд ”Z”) eli гогланд Точка "Z” Majakallion itäpuolella

Viro

Latvia

Liettua

Struven nimi toinen nimi nykyinen
karttanimi		 kunta pl ip museo-
kohde		 Nro
Chanuschischki Ganusiski 56°08'46 25°31'48 ei 144.
Poncdcli Pandelis 56°01'43 25°12'26 ei 145.
Jakschti Jokšiai 55°55'55 25°08'47 ei 146.
Martinschuni Gircišiai 55°54'09 25°26'12 ei 147.
Kindcrti Kindcriai 55°46'27 25°06'30 ei 148.
Lipsk Kuzmiskiš 55°32'22 25°23'46 ei 149.
Stworänzi Storiai 55°19'19 25°08'60 ei 150.
Tschiwili Civyliai 55°19'06 25°28'13 ei 151.

Valko-Venäjä

[9]

Moldova

  • ”Rudy” Rudissa

Ukraina

Lähteet

  1. ↑ Struven ketju Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  2. ↑ Struve Geodetic Arc (Struven ketju - UNESCOn Maailmanperintöluettelon kuvaus) UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 4.10.2009. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Struve Geodetic Arc. Multiple Locations - Maps (Struven ketjun pisteet) UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 4.10.2009. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Nomination of the Struve Geodetic Arc for inscription on the World Heritage List (pdf) (Struven ketjun pisteet s. 2-3, siajitikartat ketjun suojelluista pisteistä julkaisun liitteessä Appendix II ja valokuvia liitteessä Appendix III) January 2004. UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 9.12.2016. (englanniksi)
  5. ↑ [1] Maanmittuslaitos: Struven ketjun historia
  6. ↑ Strang, Jan: Venäjän Suomi-kuva – Venäjä Suomen kartoittajana 1710–1942. – Kirjan sivut 126–129 ja 210. Helsinki: Antiikki-Kirja, 2014. ISBN 978-951-98135-1-6. (16.1.2017 lisätyn Struven ketju Suomessa -kappaleen lähde).
  7. ↑ [2] Maanmittuslaitos: Struven ketjun historia
  8. ↑ Strang, Jan: Venäjän Suomi-kuva – Venäjä Suomen kartoittajana 1710–1942. sivu 210. Helsinki: Antiikki-Kirja, 2014. ISBN 978-951-98135-1-6. Katso myös: Fennia I/1888 ja III/1890, Suomen maanmittariyhdistyksen aikakauskirja 4/1914 ja Struve, F.G.W: Arc du méridien de 25°20' entre le Danube et la Mer Glaciale, mesuré, depuis 1816 jusqu'en 1855. I–II. Spb 1857 & 1860.
  9. ↑ Республики Беларусь Атлас автомобильных дорог (Respubliki Belarus Atlas Avtomobilynyh Dorog) 1: 200 000. Государственный комитет по имуществу Республики Беларусь & "Белкартография", Minsk, 2007. ISBN 978-985-508-010-8. (venäjäksi), (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Struven ketju.


Ruotsi
Unescon maailmanperintökohteet Ruotsissa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Struven_ketju&oldid=17974581”