Birka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo historiallisesta kaupungista. Birka on myös Pirkka-lehden ruotsinkielinen versio.
Arkeologisia kaivauksia Birkassa.

Birka[1] oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Björkö (lat. Birca). Se sijaitsi Mälarenilla, nykyisen Björkön saarella Ekerön kunnassa. Birka ja Hovgården kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Birka syntyi 750-luvulla. Se ehti kukoistaa noin 200 vuotta ennen kuin se hylättiin noin vuonna 975, samaan aikaan kun Sigtunan kristitty kaupunki perustettiin 35 km päähän.[2]

Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina.[3] Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä.[3] Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäännöksiä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja. Kaupungissa myytiin turkiksia, rautaesineitä sekä käsityöläistuotteita. Turkiksia hankittiin suomalaisilta, saamelaisilta ja Koillis-Venäjältä sekä paikallisilta metsästäjiltä. Kaupunkiin saapui tavaroita kaukaa idästä ja islamilaisesta maailmasta. Alueen haudoista on löytynyt jälkiä mm. lasista, kankaista, kiinalaisesta silkistä ja reininmaalaisesta keramiikasta.[2] Birka oli myös varhainen kristinuskon keskus. "Pohjolan apostoli" Ansgar saapui avustajansa Witmarin kanssa Birkaan 829. Kaupunkiin perustettiin 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä.

Lounais-Suomi kuului Birkan vaikutuspiiriin, ja noin vuosia 800–975 on Suomen esihistoriasta puhuttaessa joskus nimitetty jopa "Birkan kaudeksi". Birkasta on löytynyt useita hautoja joiden esineistö on peräisin Suomesta. Alueelta on löytynyt myös suomalaisen perinteen mukaan tehtyä keramiikkaa, joka viittaa sinne muuttaneisiin ihmisiin.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?
  2. a b c Isotopes and human burials at Viking Age Birka and the Mälaren region, east central Sweden. Journal of Anthropological Archaeology, 1.3.2018, nro 49, s. 19–38. doi:10.1016/j.jaa.2017.10.002. ISSN 0278-4165. Artikkelin verkkoversio. en
  3. a b Henrikson, Mattias: ”Birka – Sveriges första stad”, Alla dessa utflykter runt Stockholm, s. 75. Ordalaget 2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.