Ero sivun ”Svetlana Aleksijevitš” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
→Kirjailijanura: täsmennys |
p →Kirjailijanura: malline |
||
| Rivi 41: | Rivi 41: | ||
Aleksijevitšin pääteokset pohjautuvat laajoihin haastatteluihin. Hän haastattelee teosta varten yleensä 400–700:aa ihmistä ja valmistelee teosta 3–4 vuotta.<ref name="KolmeKertomusta"/> Moskovalaiset kustantamot ovat julkaisset hänen päätuotantonsa venäjäksi. Teoksia on käännetty lukuisille kielille, ja kaikki Aleksijevitšin pääteokset on saatavilla esimerkiksi ruotsiksi. Kirjailijasta on julkaistu myös kirjailijahaastatteluja sisältävä teos ''Fria ord på flykt'' (2012). |
Aleksijevitšin pääteokset pohjautuvat laajoihin haastatteluihin. Hän haastattelee teosta varten yleensä 400–700:aa ihmistä ja valmistelee teosta 3–4 vuotta.<ref name="KolmeKertomusta"/> Moskovalaiset kustantamot ovat julkaisset hänen päätuotantonsa venäjäksi. Teoksia on käännetty lukuisille kielille, ja kaikki Aleksijevitšin pääteokset on saatavilla esimerkiksi ruotsiksi. Kirjailijasta on julkaistu myös kirjailijahaastatteluja sisältävä teos ''Fria ord på flykt'' (2012). |
||
Aleksijevitšille myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto avartaa olennaisesti Ruotsin akatemian kirjallisuuskäsitystä, sillä palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa kirjailijalle, joka kirjoittaa [[reportaasi]]kirjoja ja hyödyntää [[sitaatti]]tekniikkaa. Näin Aleksijevitš on kehittänyt uudenlaisen journalistisen kirjallisuudenlajin.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Sonck, Fredrik | Otsikko=En erkänsla för journalistiken | Julkaisu=Hufvudstadsbladet | Ajankohta=9.10.2015 | |
Aleksijevitšille myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto avartaa olennaisesti Ruotsin akatemian kirjallisuuskäsitystä, sillä palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa kirjailijalle, joka kirjoittaa [[reportaasi]]kirjoja ja hyödyntää [[sitaatti]]tekniikkaa. Näin Aleksijevitš on kehittänyt uudenlaisen journalistisen kirjallisuudenlajin.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Sonck, Fredrik | Otsikko=En erkänsla för journalistiken | Julkaisu=Hufvudstadsbladet | Ajankohta=9.10.2015 | Sivut=34 | www=http://hbl.fi/opinion/impuls/2015-10-08/773481/genom-aleksijevitj-erkanns-journalistiken-som-litteratur }}<br>{{Lehtiviite | Tekijä=Svartström, Anna | Otsikko=Akademien vidgar sitt litteraturbegrepp | Julkaisu=Hufvudstadsbladet | Ajankohta=9.10.2015 | Sivut=35 | www=http://hbl.fi/kultur/2015-10-08/773522/standiga-sekreteraren-akademien-vidgar-sitt-litteraturbegrepp }}</ref> |
||
==Teokset== |
==Teokset== |
||
Versio 11. lokakuuta 2015 kello 21.06
| Svetlana Aleksijevitš | |
|---|---|
 Svetlana Aleksijevitš (vuonna 2013). |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 31. toukokuuta 1948 Stanyslaviv (nyk. Ivano-Frankivsk), Ukrainan SNT |
| Kansalaisuus |
 Neuvostoliitto →  Valko-Venäjä |
| Ammatti | kirjailija, toimittaja |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | venäjä [1] |
| Tuotannon kieli | venäjä |
| Tyylilajit | dokumenttiromaani, tietokirjallisuus, kaunokirjallisuus, realismi |
| Aiheet | dystooppinen maailma, historia |
| Esikoisteos | Sodalla ei ole naisen kasvoja (1985) |
 Nimikirjoitus |
|
| Palkinnot | |
|
|
|
| Muuta tietoa | |
|
Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsen 1983. |
|
| Aiheesta muualla | |
| alexievich.info | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš (valkoven. Святлана Аляксандраўна Алексіевіч, Svjatlana Aljaksandrauna Aleksijevitš, ven. Светла́на Алекса́ндровна Алексие́вич, Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš; s. 31. toukokuuta 1948 Stanyslaviv (nyk. Ivano-Frankivsk), Ukrainan SNT, Neuvostoliitto) on valkovenäläinen toimittaja ja kirjailija.[2] Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2015, Ruotsin akatemian perustelujen mukaan "hänen moniäänisistä teoksistaan, kärsimyksen ja rohkeuden monumentista ajassamme".[3]
Elämänvaiheet
Aleksijevitšin isä oli valkovenäläinen sotilas ja äiti ukrainalainen.[2][4] Isän sotilaspalveluksen päätyttyä perhe muutti Valko-Venäjälle. Vuonna 1965 Svetlana Aleksijevitš kävi koulun loppuun Homelin alueen Petrykaun piirin Kopatevitšissä. Hän työskenteli historian ja saksan kielen opettajana Mazyrin piirissä. Samalla hän työskenteli vuodesta 1966 lähtien Narouljassa ilmestyneen piirikunnallisen Prypjatskaja prauda -lehden toimituksessa. Aleksijevitš valmistui 1972 Valko-Venäjän valtionyliopiston journalismin laitokselta. Hän siirtyi Brestissä ilmestyvän Majak kommunizma -lehden toimitukseen. Vuodesta 1976 lähtien hän toimi kansallisessa Neman-aikakauslehdessä. Vuodesta 1984 lähtien Aleksijevitš on kirjoittanut freelance-pohjalta.[2]
Aleksijevitš tunnetaan presidentti Lukašenkan sisä- ja ulkopolitiikan arvostelijana.[2] Valtion taholta tulleen painostuksen vuoksi hän muutti vuonna 2000 ulkomaille ja asui runsaat kymmenen vuotta Italiassa, Pariisissa (Ranskassa), Münchenissä (Saksassa) ja Ruotsissa. Hänet on palkittu useassa maassa. Kirjailija olikin ennen Nobel-palkintoa tunnettu uudemmasta tuotannostaan paremmin ulkomailla kuin kotimaassaan. Hän palasi 2013 Valko-Venäjälle. [4][2]
Kirjailijanura
Kirjallisen työnsä Aleksijevitš aloitti vuonna 1975. Ensimmäinen teos valmistui vuonna 1983, mutta sitä ei julkaistu kahteen vuoteen. Kirjailijaa arvosteltiin pasifismista, naturalismista ja neuvostonaisen glorifioinnista. Tuon ajan Neuvostoliitossa nämä kirjailijaan kohdistetut syytökset olivat erittäin vakavia. Perestroikan myötä ensiteos sai paljolti kirjallisuuslehtien kautta erittäin laajan levityksen – yli kaksi miljoonaa kappaletta.[2]
Myös myöhempien teosten julkaiseminen takkuili. Teos Tsinkovyje maltšiki (Sinkkipojat), joka kertoi Afganistanin sodan rikoksista ja uhreista, aiheutti kielteisen palautteen tulvan kommunistisissa ja sotilaallisissa lehdissä sekä vei kirjailijan pitkään oikeudenkäyntiin. Se päättyi vasta osin demokratiaa vaatineen ulkomaisen lukijakunnan ja älymystön puututtua asiaan laajasti.[2] Huomattavaa on, että neuvostovuosien jälkeen Valko-Venäjän valtiolliset kustantamot eivät hyväksyneet hänen tuotantoaan julkaistavaksi yli kahteenkymmeneen vuoteen (vuodesta 1993 lähtien). Kaksi teosta on julkaistu sittemmin Valko-Venäjällä ainoastaan pienkustantamojen kautta (Hronka-kirjallisuusrahasto ja Lohvinau-kustantamo),[5] ja sen vuoksi harva valkovenäläinen lukija tuntee kirjailijan teoksia.
Aleksijevitšin pääteokset pohjautuvat laajoihin haastatteluihin. Hän haastattelee teosta varten yleensä 400–700:aa ihmistä ja valmistelee teosta 3–4 vuotta.[6] Moskovalaiset kustantamot ovat julkaisset hänen päätuotantonsa venäjäksi. Teoksia on käännetty lukuisille kielille, ja kaikki Aleksijevitšin pääteokset on saatavilla esimerkiksi ruotsiksi. Kirjailijasta on julkaistu myös kirjailijahaastatteluja sisältävä teos Fria ord på flykt (2012).
Aleksijevitšille myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto avartaa olennaisesti Ruotsin akatemian kirjallisuuskäsitystä, sillä palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa kirjailijalle, joka kirjoittaa reportaasikirjoja ja hyödyntää sitaattitekniikkaa. Näin Aleksijevitš on kehittänyt uudenlaisen journalistisen kirjallisuudenlajin.[7]
Teokset
Alkuperäiskielellä
Teossarjassa Utopian äänet (ven. Golosa utopii), joka edustaa kirjailijan päätuotantoa, on julkaistu ainakin seuraavat teokset:[6]
- U voiny – ne ženskoje litso (1985)
- Poslednije svideteli (1985, 'Viimeiset todistajat')
- Tsinkovyje maltšiki (1991, 'Sinkkipojat')
- Zatšarovannyje smertju (1993, 'Kuolemasta lumoutuneet')
- Tšernobylskaja molitva: Hronika buduštšego (1997)
Pitkän tauon jälkeen julkaistiin:[5][8]
- Vremja second-hand. Konets krasnogo tšeloveka (2013)
Suomennetut teokset
- Sodalla ei ole naisen kasvoja. (Alkuteos: U voiny – ne ženskoje litso). Suomentanut Robert Kolomainen. SN-kirjat, 1988. ISBN 951-615-655-X.
- Tšernobylista nousee rukous. (Alkuteos: Tšernobylskaja molitva: Hronika buduštšego). Suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Tammi, 2000. ISBN ISBN 951-31-1691-3.
Palkinnot
Useita palkintoja Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Muualta mm.
- Kurt Tucholsky-palkinto, Ruotsin PEN, 1996
- Ryszard Kapuściński -palkinto kirjallisesta reportaasista, Puola 2011 ja 2015
- Saksan kirjakauppiaiden rauhanpalkinto, 2013
- Ranskalainen kirjallisuuspalkinto, Prix Médicis essai, Ranska, 2013
- Ranskan taiteen ja kirjallisuuden kunniamerkki, Ordre des Arts et des Lettres, Ranska, 2014
- Nobel-palkinto, 2015
Lähteet
- ↑ Энцыклапедыя гісторыі Беларусі ў 6 тамах. Том 6 Кніга І, s. 139. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ a b c d e f g Aleksijevitš Svetlana Aleksandrovna Kto est Kto v Respublike Belarus (Who is Who in Belarus). who.bdg.by. Viitattu 9.10.2015. (venäjäksi)
- ↑ The Nobel Prize in Literature 2015 Nobelprize.org. Viitattu 8.10.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Everything you need to know about Svetlana Alexievich, winner of the Nobel prize in literature 8.10.2015. theguardian.com. Viitattu 9.10.2015. (englanniksi)
- ↑ a b Gosizdatelstva Belarusi ne vypuskali knigi Aleksijevitš bolše 20 let 8.10.2015. tut.by. Viitattu 9.10.2015. (venäjäksi)
- ↑ a b Liski, L.: ”Kolme kertomusta valkovenäläisestä nykykirjallisuudesta”, Tuntematon Valko-Venäjä, s. 316–346. Toimittanut A. Luukkanen. Helsinki: Edita Prima Oy, 2009. ISBN 978-951-37-5445-7.
- ↑ Sonck, Fredrik: En erkänsla för journalistiken. Hufvudstadsbladet, 9.10.2015, s. 34. Artikkelin verkkoversio.
Svartström, Anna: Akademien vidgar sitt litteraturbegrepp. Hufvudstadsbladet, 9.10.2015, s. 35. Artikkelin verkkoversio. - ↑ Светлана Алексиевич: Время second-hand. Конец красного человека «Дружба Народов» 2013, №8: Журнальный зал в "Русский журнал", viitattu 9.10.2015, (venäjäksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Svetlana Aleksijevitš Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
