Kosti-Paavo Eerolainen

Kosti-Paavo Eerolainen
Henkilötiedot
Syntynyt	31. toukokuuta 1902 Artjärvi Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut	22. helmikuuta 1994 (91 vuotta) Kuusamo
Ammatti	kyläkauppias Etsivän Keskuspoliisin etsivä toimittaja kaupallinen edustaja sekatyömies
Siviilisääty	1. - 2. Kaarina Eerolainen
Lapset	oli
Muut tiedot
Lempinimet	Koo-Pee
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Kosti-Paavo Eerolainen (vas.) ja Lauri Oikari

Kosti-Paavo Eerolainen (31. toukokuuta 1902 Artjärvi – 22. helmikuuta 1994 Kuusamo) oli suomalainen vapaussoturi, heimosoturi, Etsivän Keskuspoliisin etsivä, antikommunisti, sekä Lapuan liikkeen organisaattori, muiluttaja ja radikaalisiiven aktiivi. Hän tuli tunnetuksi myös Lapuan liikkeen pää-äänenkannattajan Aktivistin toimittajana ja Koverin leirin päällikkönä.

Elämä

Vapaussoturi, heimosoturi

Kosti-Paavo Eerolainen syntyi Artjärvellä kyläkauppiaan perheeseen 31. toukokuuta 1902. Kosti-Paavo Eerolainen noudatti isänsä toivetta ja tavoitteli ylioppilaaksi pääsyä. Suomen itsenäisyysliikkeen murrosvuodet kuitenkin veivät Eerolaisen mukanaan. Syksyllä 1917 Eerolainen liittyi Lahden yhteiskoulun poikien perustamaan salaiseen järjestöön, joka oli yksi useista Suomen itsenäisyyttä kannattaneista järjestöistä. Tammikuun 1918 lopulla Eerolainen pakeni punaisesta Suomesta valkoisten puolelle liittyäkseen laillisen hallituksen joukkoihin. Eerolainen liittyi Sysmän pataljoonaan, joka lyhyen koulutusjakson jälkeen lähetettiin rintamalle. Hän koki tulikasteensa Kuhmoisissa ja otti osaa helmikuun lopulla käytyyn Heinolan taisteluun, joka päättyi valkoisten perääntymiseen. Eerolainen haavoittui lievästi päähän ja vietti kenttäsairaalassa viikon. Sen sijaan Eerolaisen serkku Arvid Eerola kaatui samaisessa taistelussa. Eerolainen vannoi kostavansa serkkunsa kuoleman:

»Kostoa niin kauan, kun voin kostaa, kun vielä nuori käteni kykenee kivääriä laukaisemaan»

Myöhemmin Eerolainen vannoi myös taistelevansa isänmaansa puolesta viimeiseen asti.

Sodan jälkeen Eerolainen ylennettiin alikersantiksi. Eerolainen yritti jatkaa koulua syksyllä, mutta se ei ollut enää helppoa 16-vuotiaalle vapaussoturille, joka omien sanojensa mukaan oli sodan aikana "kerrankin tehnyt jotain miehen työn arvoista". Lopulta Eerolainen toimi monen muun koulupojan tapaan: väärensi värväyssopimukseen äitinsä nimikirjoituksen ja karkasi joulun 1918 jälkeen Pohjan Poikiin, joka oli toinen Viron vapaussotaan lähteneistä suomalaisista vapaaehtoisjoukoista. Virossa Eerolainen toimi tammi-huhtikuussa 1919 kirjurina ja otti osaa Valkin sekä Marienburgin taisteluihin. Marienburgin (nyk. Alūksne) kauppala sijaitsee Pohjois-Latviassa, jonka suomalaiset miehittivät helmikuun 1919 lopulla.

Syksyllä 1919 Eerolainen jälleen yritti palata koulunpenkille, mutta ankarien sotakokemusten jälkeen koulunkäynnistä ei tullut mitään. Eerolainen oli 17-vuotiaana kokenut jo kaksi sotaa ja varttunut nuoruusvuotensa ilman vanhempiensa vaikutusta. Sotakokemukset muokkasivat Eerolaisen maailmankuvan jyrkän kaksijakoiseksi: oli hyviä eli valkoisia, ja pahoja eli punaisia. Kun koulunkäynti tuntui täysin vieraalta, eikä siihen ilmeisesti ollut taloudellisia mahdollisuuksiaan, päätti Eerolainen kokeilla erilaisia käytännön ammatteja. Muun muassa kalastuskoulun ja metsänlukutöiden jälkeen Eerolainen perusti isänsä jalanjälkiä seuraten kyläkaupan kotiseudulleen. Eerolainen myös löysi vaimon ja sai tämän kanssa lapsia. Kuitenkin liiketoimet ja avioliitto ajautuivat vaikeuksiin ja Eerolainen päätti lähteä Helsinkiin jättääkseen vanhan elämän taakseen.

Etsivän Keskuspoliisin etsivä

Vuonna 1927 Eerolainen haki etsivän paikkaa Etsivästä Keskuspoliisista, jonka päällikkö Esko Riekki vakuuttui Eerolaisen monipuolisuudesta ja- taitoisuudesta. Eerolainen valittiin etsivän toimeen entisenä vapaus- ja heimosoturina, olivathan asevelisuhteet ehtonakin tehtävään pääsyyn. Eerolainen pääsi koeajalle EK:n Vaasan alaosastoon. EK:n tehtävänä oli lähinnä porvarillisen demokratian kaatamista tavoitelleen maanalaisen Suomen Kommunistisen Puolueen toiminnan seuraaminen ja valvonta, mikä sopi Eerolaiselle erinomaisesti. Hän sai kiitosta SKP:n järjestömiesten, etappien ja propagandamonistamoiden paljastajana, ja valittiin vakituiseen virkaan.

Eerolainen tuli tunnetuksi Etelä-Pohjanmaan kommunistien keskuudessa mustana ohranana. Kommunistinuorukaiset härnäsivät EK:n etsiviä ja kerran Eerolainenkin joutui pahoinpidellyksi saadessaan nyrkin silmäänsä. Eerolainen teki tapauksesta oikeusjutun, joka saikin paikallisesti lehdistössä huomiota, jota Riekin EK ei tosin halunnut. Keskustan puolueet suhtautuivat varauksella EK:n saamaan kovaan maineeseen, mitä Eerolainen ei lainkaan ymmärtänyt. Eerolaisen mielestä EK:sta tuli olla ylpeä, koska se toimi aktiivisesti maanpettureita vastaan, hän vaati vastaamista kovalla kovaan. Vaasan seudun tilanne kiristyikin Eerolaisen kohdalla niin, että 1929 hänen oli lähdettävä Helsinkiin poliisikouluun. Myöhemmin Eerolainen jäikin hoitamaan EK:n virkamiehen tehtäviä pääkaupunkiin.

Lapuan liikkeen organisaattori - Aktivisti-lehden radikaali toimittaja

Kun kommunistien toiminta 1920-luvulla alkoi saada radikaalimpia toimintamuotoja, marras–joulukuussa 1930 syntyi kommunisminvastainen kansanliike, Lapuan liike, jonka palvelukseen Eerolainen asettui huolimatta EK:n etsivänvirastaan. Eerolainen avusti EK:n tiedoillaan lapualaisia kaikin voimin. Sittemmin Eerolainen osallistui kahteentoista kyyditykseen eli muilutukseen] sekä lähes kaikkiin lapualaislevottomuuksiin.

Eerolaisella oli eräänlainen osuus jo Vaasan mellakassa ja siihen yhdistyneessä kommunistikansanedustajan Asser Salon muilutuksessa 4. kesäkuuta 1930. Tunnetuin Eerolaisen toteuttama muilutus oli kommunistikansanedustajien Eino Pekkalan ja Jalmari Rötkön kaappaus Säätytalolta kesken perustuslakivaliokunnan istunnon 7. heinäkuuta 1930. Eerolainen kyydityksen yhdessä ystävänsä, aatetoverinsa luutnantti Artturi Vuorimaan kanssa. Kaappaus onnistui Eerolaisen esitettyä EK:n virkamerkkinsä, vaikka Eerolainen oli pyytänyt eron EK:n tehtävistään Riekiltä juuri ennen Rötkö-Pekkala-sieppausta. Entinen lain puolustaja ja -valvoja valitsi näin ollen laittomuuksien tien.

Kuuman kesän 1930 muilutuskauden jälkeen Eerolainen sai työ- ja turvapaikan Aktivisti-lehdessä. Kesällä 1930 Eerolainen oli työskennellyt Kosolan kansliassa Lapualla. Tosin loka-marraskuun Eerolainen istui muiluttajien joukkoilmoittautumisen jälkeen tutkintovankeudessa Katajanokan vankilassa. Vankeudesta palattuaan Eerolainen jatkoi toimittajana Aktivisti-lehdessä ja muokkasi sen Lapuan Liikkeen radikaalisiiven äänenkannattajaksi. Eerolaisen mielestä Suomi oli luotu lakeja varten eikä lait Suomea varten. Eerolainen oli myös kiinnostunut Italian fasistien historiasta ja Mussolinista, joka korosti rohkeuden olevan parempi vaihtoehto kuin alistuminen. Aktivisti-lehti julisti Eerolaisen tunnuslausetta

»Parempi kulkea laittomuuksien kautta laillisuuteen, kuin laillisuuden kautta laittomuuteen»

Eerolaisen motosta tulikin sittemmin yksi Lapuan Liikkeen tunnetuimmista iskulauseista. Laillisuusmiehet kauhistuivat Eerolaisen jyrkistä kirjoituksista Aktivistissa.

Osittain Eerolaisen persoonan vaikutuksesta ympäri Suomea syntyi koululaisten Sinimusta-kerhoja, jotka ihailivat Eerolaisen rohkeutta ja suoraa toimintaa. Pian nämä Sinimusta-kerhot organisointiin Lapualta johdetuksi Sinimustat-järjestöksi.

Kohu syntyi maaliskuun 1931 presidentinvaalien aikaan. Vaaleissa vastakkain olivat Lapuan Liikkeen tukema Kansallisen Kokoomuksen Pehr Evind Svinhufvud ja Kansallisen Edistyspuolueen laillisuusmies K. J. Ståhlberg. Helmikuussa Aktivistissa julkaistiin Eerolaisen kirjoittama artikkeli "Laukauksia", jossa pyydettiin muistamaan sellaisia sankareita kuin Eugen Schauman ja Bobi Sivén. Lehden kanteen Eerolainen oli asettanut Mannerheimin kuvan ja sen alle tekstin "Historia toistuu aina". Tämä ymmärrettiin kehotukseksi ampua K. J. Ståhlberg, jos vaalin tulos päätyisi Svinhufvudin tappioon. Aktivisti lakkautettiin ja Eerolainen sai kymmenen kuukauden kuritushuonetuomion entisten kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden lisäksi. Eerolainen ei ollut mielestään tehnyt mitään väärää tai tuomittavaa, joten hän päätti muilutustuomioita paenneen ystävänsä Artturi Vuorimaan kanssa piiloutua poliisilta.

Vuoden 1931 lopulla Eerolainen saapui Lapuan Liikkeen vahvalle tukialueelle Mäntsälään. Eerolainen järjesti levottomuuksi yhdessä Vuorimaan kanssa Kosolan pyynnöstä. Joulun alla Eerolainen osallistui Nummisten ja Hollolan Kukonkoivun työväentalojen täydelliseen hävittämiseen. Lopulta Mäntsälän levottomuuspesäke leimahti 27. helmikuuta, kun 400–700 suojeluskuntalaista keskeytti Kokoomuksesta SDP:hen loikanneen kansanedustajan Mikko Erichin puhetilaisuuden Mäntsälän Ohkolan työväentalolla. Karismaattinen Vuorimaa nousi kapinajoukon johtoon ja julisti Mäntsälän kapinan alkaneeksi. Kapinan aikana Eerolainen hoiti vallattua puhelinkeskusta.

Lopulta kapina kuivui kokoon ja kapinan operatiivisena päällikkönä toiminut Vuorimaakin antautui muun johdon mukana viranomaisille. Eerolainen taas päätti edelleen jatkaa pakoaan. Hän järjesti puolen vuoden ajan Mäntsälän alueella vielä useita eri lapualaislevottomuuksia, kuten niin sanotun Sääksjärven kesäkapinan. Sanomalehdet sekä muut tiedotusvälineet seurasivat Eerolaisen liikkeitä ja hänen karkumatkastaan tuli aikansa mediatapahtuma. Poliisi lupasi poikkeuksellisen suuren, 20 000 markan löytöpalkkion Eerolaisesta, koska hänen epäiltiin suunnitelleen hallituksen sieppausta. Pian lapualaismielisissä piireissä arveltiin Eerolaisen olevan EK:n tai jopa kommunistien kätyri, koska tämä ei jäänyt kiinni. Syy oli lähinnä kuitenkin se, että vanhana EK:n etsivänä ja poliisina hän tunsi virkavallan toimintatavat. Lopulta Eerolainen siirtyi pirtusalakuljettajien veneellä maanpakoon Viroon.

Poliittisena pakolaisena Virossa Eerolainen lähinnä lepäili. Hän myös muutti kasvojensa piirteitä muuttamalla suoran nenänsä kyömyksi ja leuan kärjen eteentyöntyväksi. Samoin hän värjäsi tukkansa ja esiintyi eri nimillä. Puolen vuoden maanpaon jälkeen Viron turvallisuuspoliisi pidätti Eerolaisen EK:n kanssa tehdyn sopimuksen nojalla. Viron puolesta taistelleena entisenä heimosoturina Eerolainen katkeroitui virolaiskohtelusta.

Karhu-ravintolan vahtimestari

Eerolainen tuomittiin kuritushuonerangaistukseen, josta hän istui kaksi kolmannesta ja vapautui runsaan kolmen vuoden jälkeen. Eerolaisella oli vielä vapautuessaan aikomus jatkaa kommunismisvastaista toimintaansa. Karu arki, huoli jokapäiväisestä leivästä ja työttömyys pakottivat kuitenkin radikaalit ajatukset sivummalle. Lopulta Eerolainen sai töitä Isänmaallisen Kansanliikkeen Viipurin Karhu-ravintolasta vahtimestarina. Eerolaisen asunto Viipurissa sijaitsi osoitteessa Torkkelinkatu 30, as. 18.

Eerolainen katkeroitui, koska häntä ei pidetty enää minään erityisenä toimijana isänmaallisissa piireissä. Hän pettyi Isänmaallinen Kansanliikkeen politiikkaan; IKL näytti olevan normaali parlamentaarinen puolue muiden joukossa. Puolue ei Eerolaisen mielestä ymmärtänyt "aktiivisen taistelun tärkeyttä ja muotoja".

Työpaikallaan Eerolaista syytettiin ravintola-asiakkaiden kovakouraisesta kohtalosta ja uhattiin jopa vankilalla. Eerolainen sairasteli, jätti työnsä ja aloitti muistelmiensa kirjoittamisen. Valtiollisen poliisin etsivä raportoi vuonna 1939 Eerolaisen olevan rauhoittunut ja sairastelun jättäneen jälkensä.

Paluu armeijaan

Rahahuolet vaivasivat Eerolaista jatkuvasti. Lopulta hän sai työpaikan lakkitehtaan kaupallisena edustajana. Eerolainen kiersi kauppamatkustajana toisen maailmansodan syttymiseen asti. Tämän jälkeen Eerolainen toimi vapaaehtoisena maanpuolustustahtoa kohottaneen Maan Turva -järjestön tehtävissä kiertäen reserviläisten keskuudessa.

Talvisodan ajan Eerolainen toimi kuljetustehtävissä ja rauhan tultua hänet otettiin vakinaiseen palvelukseen automestariksi. Kosti-Paavo Eerolainen yleni nopeasti alikersantista sotilasmestariksi. Jatkosodan sytyttyä Eerolainen toimi rikostutkijana, yleni vänrikiksi ja lopulta luutnantiksi vuoden 1942 lopulla. Eerolaisen urakehitys oli poikkeuksellinen jo pelkästään ylenemisnopeuden takia, mutta myös siksi, ettei hän ollut koskaan käynyt aliupseerikoulua tai upseerikoulua.

Koverin leirin päällikkö

Pääartikkeli: Koverin keskitysleiri

Keskellä Aunuksen korpiseutua Koverissa oli vankileiri, jossa pidettiin komppanian verran suomalaisia "ryömäläisiksi" kutsuttuja kommunisteja ja muita turvasäilöön vangittuja epäluotettavaksi katsottuja henkilöitä. Alun perin nämä turvasäilöläiset oli komennettu vankilasta rintamalle jääkärimajuri Nikke Pärmin johtamaan vankipataljoonaan, mutta kymmenien miesten loikattua vihollisen pulelle turvasäilöläiset vedettiin pois rintamalta. Miehiä ei kuitenkaan palautettu turvasäilöön, koska he kuuluivat puolustushallinnon alaisuuteen. Vajaat 200 miestä suoritti työpalvelua työkomppaniassa johtajanaan kapteeni Arvo Kartano. Riittämätön ruoka ja raskas metsätyö saivat leiriläiset ja leirinjohdon vastakkain. Puheet huonoista leiriolosuhteista kantautuivat Eduskuntaan asti, joten lopulta kapteeni Kartano vapautettiin tehtävistään ja kesäkuussa 1943 Kosti-Paavo Eerolainen määrättiin Koverin työkomppanian komentajaksi. Monet leiriläisistä, jotka olivat SKP:n aktiiveja ja punaupseereita, olivat Eerolaiselle entuudestaan tuttuja EK:n ajoilta.

Leirin päälliköksi tullessaan Eerolaisella oli alaisinaan noin 150 vankia. Eerolainen korotti määrätyn kahden kuutiometrin päivittäisen halkomäärän kahteen ja puoleen kuutiometriin. Leiriläiset saivat täyden sotilasmuona-annoksen, jos he täyttivät tavoitteensa. Lisäksi Eerolainen perusti tiedustelurenkaan leiriläisten sisäpiirien keskuuteen.

Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944, ja työkomppania sai käskyn siirtyä Suomen puolelle. Koverin leiri poltettiin ja Eerolainen marssitti jäljellä olevat 106 vankia Karvian varavankilaan luovutettavaksi Valtioliselle poliisille.

Sodan jälkeen maanpaossa Ruotsissa

Joulukuussa 1944 Eerolainen erosi armeijan vakinaisesta palveluksesta. Ennen päätöstä Eerolainen oli viettänyt kuukauden sotilassairaalassa. Eerolainen oli jonkin aikaa työttömänä toipilaana, kunnes pääsi Lappiiin jälleenrakennustöihin 1945.

Samana vuonna Koverin leirin päällikkönä toiminut kapteeni Kartano sai lyhyen vankeustuomion virkavirheestä leririn olojen johdosta. Eerolaista ei syytetty. Syyskuussa 1945 Eerolainen katsoi kuitenkin parhaaksi paeta Ruotsiin sen jälkeen, kun Punainen Valpo oli yrittänyt kaksi kertaa pidättää hänet. Veneellä Ruotsiin paennut Eerolainen vietti maanpaossa kahdeksan vuotta toimien muun muassa metsätyömiehenä. Hän palasi Suomeen kesällä 1953 tarkistettuaan ensin, ettei ollut etsintäkuulutettu.

Loppuelämä

Suomessa Eerolainen avioitui toisen kerran ja toimi kaupallisena edustajana loput työvuotensa. 1960-luvulla Uusi Maailma -lehdessä julkaistiin Kosti-Paavo Eerolaisen muistelmat, joissa hän avoimesti kertoi menneisyydestään. 1960-1970-luvuilla Eerolaisen terveys heikkeni ja hän hoiti terveyttään lomailemalla perheensä kanssa usein etelässä.

Kahteen kapinaan, kahteentoista muilutukseen ja viiteen sotaan osallistunut Kosti-Paavo Eerolainen kuoli Kuusamossa 22. helmikuuta 1994 91 vuoden iässä. Kuolinilmoituksessa oli Eerolaisen ystävän Heikki Asunnan runon "Köyhä lahja" ensimmäinen säkeistö:

»Syntymämaa! Jos on sammua aika mulla, jos on pantu jo piste kirjaani vajavaan, minun ruumiini suo sinun mullassas maaksi tulla, osas olla sen suo, osa rakkaan ja kalliin maan.»

Yleiset lähteet

• Jussi Niinistö: ”Kosti-Paavo Eerolainen”, Suomalaisia vapaustaistelijoita, s. 103–119. Nimox Ky, 2003. ISBN 952-5485-00-5.