Golem (kirja)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 31. joulukuuta 2020 kello 16.45 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia.
Golem
Der Golem
Ensimmäinen kirjamuotoinen painos vuodelta 1915.
Ensimmäinen kirjamuotoinen painos vuodelta 1915.
Alkuperäisteos
Kirjailija Gustav Meyrink
Kuvittaja Hugo Steiner-Prag
Kieli saksa
Genre goottilainen romaani[1]
urbaani fantasia[2]
maaginen realismi[3]
rikoskirjallisuus[4]
Kustantaja Kurt Wolff
Julkaistu 1915
Sivumäärä 343 s.
Suomennos
Suomentaja Rauni Paalanen
Kuvittaja Hugo Steiner-Prag
Kustantaja Taifuuni (Like)
Julkaistu 1995 (2. p. 2010)
Sivumäärä 264 s.
ISBN 978-952-01-0410-8
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Golem (Der Golem) on Gustav Meyrinkin yliluonnollinen kauhuromaani, joka ilmestyi alkujaan jatkokertomuksena Die Weissen Blätter -lehdessä vuosina 1913–1914. Yhtenäisenä kirjana se julkaistiin vuonna 1915. Tyylillisesti teos sekoittaa naturalismia ja symbolismia, ja tarina yhdistelee rikosromaania, kauhua sekä synkän humoristista satiiria. Keskeisiä teemoja ovat hulluus, okkultismi, kabbala ja antisemitismi.

Golem sijoittuu Prahan ghettoon noin vuonna 1890 ja kertoo joukosta kaupungissa eläviä juutalaisia. Kolmasti vuosisadassa golemiksi kutsuttu olento saapuu kaupunkiin tuoden mukanaan tuhoa ja pelkoa. Romaanin päähenkilö on Athanasius Pernath -niminen psyykkisesti sairas mies, joka tarinan aikana todistaa erilaisia mystisiä tapahtumia ja ilmestyksiä. Varsinaista jatkuvaa juonta romaanissa ei ole, vaan kerronta koostuu irrallisista, symbolitasolla liikkuvista episodeista. Ghetto kuvataan oudoksi ja painostavaksi paikaksi, jonka rakennukset ovat tietoisia ja pahantahtoisia. Golem itse ei esiinny tarinassa juuri lainkaan, vaan toimii symbolina gheton tunnelmalle ja hahmojen alitajuisille peloille.

Vaikka juutalaisuus on teoksessa vahvasti läsnä, Meyrink ei itse ollut juutalainen. Innoituksen romaaniinsa hän sai Prahassa viettämistään vuosista ja omista salatieteellisistä tutkimuksistaan. Teoksessa kuvataan tarkasti noin vuoden 1890 Prahaa, mistä sitä tuoreeltaan myös ylistettiin. Golemin kuvaama, outojen ilmiöiden ja yhteiskunnallisen satiirin lävistämä Praha vaikutti moniin myöhempiin kirjailijoihin, tunnetuimpana Franz Kafkaan. Vuonna 1916 teoksen kuvitti juutalainen Hugo Steiner-Prag, jonka ekspressionistisia Golem-litografioita pidetään hänen parhaina töinään.

Golemin myyntiluvut olivat erittäin hyvät ja kirjaa myytiin vuoteen 1922 mennessä satoja tuhansia kappaleita. Arvostelut olivat enimmäkseen myönteisiä, joskin kirjaa myös kritisoitiin vaikeaselkoisesta juonesta ja kerronnasta. Äärioikeiston lehdissä Golemia syytettiin juutalaiseksi propagandaksi ja kirjaa jopa vaadittiin kiellettäväksi. Sittemmin teosta on pidetty sekä symbolisena kuvauksena juutalaisvainoista että antisemitistisenä sarjana loukkaavia stereotyyppejä. Niin ylistäjiin kuin arvostelijoihinkin on kuulunut juutalaisia kirjailijoita. Muissa tulkinnoissa teosta on pidetty surumielisenä hyvästijättönä modernisaation myötä katoavalle vanhalle Prahalle, yhteiskunnallisena romaanina kasvottomasta byrokratiasta ja köyhyydestä tai psykoanalyyttisenä kertomuksena traumojen kohtaamisesta ja todellisen minän löytämisestä.

Juoni

Golem ojentaa Pernathille ”Ibburin kirjan”. Hugo Steiner-Pragin kuvitusta vuodelta 1916.

Golem sijoittuu Prahan juutalaiskortteliin Josefoviin noin vuonna 1890, hieman ennen vuonna 1893 alkanutta gheton tuhoamista.[5] Kirjan tapahtumaympäristönä ovat Josefovin hämärät kujat ja virttyneet kapakat. Romaanin päähenkilö on juutalainen kultaseppä ja entisöijä Athanasius Pernath. Teoksessa kuvataan myös muita gheton asukkaita, jotka kaikki elävät kurjuudessa ja köyhyydessä. Hahmoja ovat esimerkiksi viisas ja lempeä vanhus Schemajah Hillel, Hillelin kaunis tytär Miriam sekä ahne romukauppias Aron Wassertrum. Golemin hahmo esiintyy tarinassa harvakseltaan ja on eräänlainen gheton ja sen asukkaiden henkilöitymä. Golem palaa Prahaan aina 33 vuoden välein tuoden muassaan kummallisia ja tuhoisia tapahtumia.

Tarinan kertoja on nimetön mies, joka elää vuoden 1923 tienoilla – 33 vuotta Pernathin ja Golemin kohtaamisen jälkeen.[6] Kertoja lukee kotonaan Buddhasta kertovaa kirjaa ja nukahtaa. Unessaan hän kuvittelee olevansa Pernath ja elää uudelleen tämän vuosikymmeniä sitten kokemat tapahtumat. Vaihdoksen syynä on ilmeisesti se, että kertoja on vahingossa pannut päähänsä nyttemmin jo iäkkään Pernathin hatun. Tarinaa kerrotaan minä-muodossa ja kertoja puhuu itsestään kuin olisi Pernath.

Romaanin alussa golem saapuu Prahaan, ja sillä on Pernathin kasvot. Olento ilmestyy Pernathin luokse ja ojentaa tälle salaperäisen ”Ibburin kirjan”. Pernath alkaa tutkia kabbalaa, mihin hän saa apua Tooraan ja Talmudiin perehtyneeltä Hilleliltä. Myöhemmin Pernath harhailee kaupungin alaisissa käytävissä ja löytää itsensä ovettomasta huoneesta, jonka tajuaa olevan golemin piilopaikka inkarnaatioiden välissä. Kylmissään Pernath pukee huoneesta löytämänsä vaatteet ylleen, jolloin muut gheton asukkaat erehtyvät pitämään häntä golemina. Kokemuksiensa myötä Pernath muuttuu epävarmaksi omasta minuudestaan ja alkaa itsekin epäillä olevansa golem.

Pernathia syytetään murhasta, jota hän ei muista tehneensä. Hän palaa tutkintavankeudesta ghettoon, joka on muuttunut oudoksi ja pelottavaksi. Juoni koostuu irrallisista ja kehää kiertävistä episodeista, jotka mahdollisesti ovat Pernathin harhoja tai unia. Monet kohtauksista liikkuvat symbolitasolla ja kuvaavat päähenkilön subjektiivisia vaikutelmia. Lisäksi ghetossa tapahtuu erilaisia rikoksia, kuten prostituutiota, varkauksia ja puoskarien tekemiä turhia lääketieteellisiä operaatioita. Pernathin mielenterveys on heikoissa kantimissa, ja hän on nuorempana kokenut henkisen romahduksen, jota ei kuitenkaan itse muista. Pernathin ystävät ovat usein huolissaan hänestä, ja romaani jättää epäselväksi, missä määrin kirjassa kuvatut tapahtumat ovat todellisia.

Romaanin lopussa kertoja herää ja tajuaa nähneensä unta. Hän palauttaa hatun Pernathille, joka on avioitunut Miriamin kanssa ja elää onnellista elämää Osiriksen kuvilla koristellussa talossa. Hämmästyksekseen kertoja huomaa olevansa aivan Pernathin näköinen. Golemin kohtalo jää arvoitukseksi.

Teoksen vaiheet

Kirjailija Gustav Meyrink vuoden 1886 tienoilla.

Taustaa

Golem oli itävaltalaiskirjailija Gustav Meyrinkin ensimmäinen täysimittainen romaani. Wieniläissyntyinen Meyrink muutti 1889 Prahaan, missä hän toimi ensin pankkiirina ja vuosisadan vaihteesta alkaen kirjailijana.[7] Meyrink jätti Prahan 1904 jouduttuaan väärän syytöksen seurauksena kahdeksi kuukaudeksi vankilaan.[1] Meyrinkin hyvin tuntema Praha näyttelee Golemissa suurta roolia.[8]

Laajalle levinneen väärinkäsityksen mukaan Meyrink olisi ollut juutalaisen näyttelijättären äpärä. Meyrink itse vastusti aktiivisesti tätä väärinkäsitystä, mikä on toisinaan tulkittu merkiksi antisemitismistä. Todennäköisemmin kyse oli itsesuojelusta – Adolf Hitler nousi valtaan vain kolme kuukautta Meyrinkin kuoleman jälkeen. Meyrink kuitenkin tunsi Prahan juutalaiset älykköpiirit hyvin,[9] ja juutalainen kulttuuri ja mytologia ovat Golemissa vahvasti läsnä.[8] Romaanin taustalla on Prahan rikas golemeista kertova kansanperinne. Kuuluisa rabbi Löwin golemista kertova tarina sijoittuu 1500-luvulle, mutta on ilmeisesti peräisin vasta 1800-luvulta. Aihe oli siten Meyrinkin aikaan varsin tuore ja omaperäinen.[10]

Vuonna 1891 Meyrink koki hermoromahduksen ja yritti itsemurhaa. Romahduksensa jälkeen hän kiinnostui suuresti okkultismista, alkemiasta, kabbalasta, suufilaisuudesta ja itämaisesta mystiikasta. Näitä aiheita Meyrink myös laajalti hyödynsi Golemin kuvastossa.[11]

Kirjoittaminen ja julkaisu

Meyrink aloitti Golemin kirjoittamisen joko 1907 tai 1908.[12] Hänen alkuperäisenä suunnitelmanaan oli kirjoittaa novelli Simplicissimus-satiirilehteen. Hahmojen ja sivujuonien suuren määrän seurauksena käsikirjoitus paisui nopeasti pitkäksi ja sekavaksi.[13] Romaanin työnimenä oli Der ewige Jude (”Ikuinen juutalainen” eli vaeltava juutalainen).[14]

Kirjoitusprosessin aikoihin Meyrink käänsi Charles Dickensiä saksaksi. Dickensin kaupunkimiljööt, groteskit henkilöhahmot sekä voimakkaiden tunteiden kuvaukset todennäköisesti vaikuttivat Golemin tyyliin.[14] Kirjoitusprosessin loppu oli vaikea: Meyrink joutui karsimaan suuren määrän ylimääräistä materiaalia ja järjestämään monimutkaisen tarinan toimivaksi kokonaisuudeksi.[15] Joidenkin lähteiden mukaan prahanjuutalainen kirjailija Max Brod auttoi Meyrinkiä käsikirjoituksen viimeistelyssä.[10] Lopullisen version Meyrink saneli sanelukoneelle, minkä jälkeen kirjuri puhtaaksikirjoitti tekstin.[14]

Vuoteen 1912 mennessä Meyrink oli saanut kaksi ensimmäistä lukua valmiiksi ja tarjosi niitä ekspressionistiseen kirjallisuuteen erikoistuneelle Kurt Wolffille.[13] Wolff oli saksanjuutalainen kustantaja, joka julkaisi myös Franz Kafkan, Franz Werfelin, Else Lasker-Schülerin ja Karl Krausin tekstejä.[10] Wolff julkaisi Golemin ensin jatkosarjana joulukuusta 1913 elokuuhun 1914 saksalaisessa aikakauslehti Die Weissen Blätterissä.[16] Vastaanotto oli myönteinen, ja vuonna 1915 teos ilmestyi yhtenäisenä kirjana.[17] Wolff markkinoi Golemia näkyvästi: mainoksissa kirjaa kuvailtiin ”eettiseksi salapoliisikertomukseksi”, joka tarjosi sekä jännitystä että ajatuksia herättävää pohdiskelua. Aiheiksi mainittiin ”ihmissielu ja -kohtalo”, ja golemia kuvailtiin ”Prahan demoniksi”.[18]

Golemin ensipainoksen piti olla 2 000 kappaletta, mutta kirjapainossa tapahtuneen virheen takia painosmääräksi tulikin 20 000. Kaikkien yllätykseksi tämä tuolloisille kirjamarkkinoille epätavallisen suuri ensipainos myytiin loppuun lyhyessä ajassa. Vuosina 1915–1922 Golemia myytiin Saksassa peräti yli 165 000 kappaletta – niin ikään äärimmäisen suuri määrä tuona ajanjaksona.[19] Joidenkin tietojen mukaan myyntiluvut olisivat nousseet jopa 250 000 kappaleeseen.[20]

Kuvitus

Meyrinkin tuttava Hugo Steiner-Prag kuvitti teoksen vuonna 1916. Steiner-Prag oli prahalaissyntyinen juutalainen, joka nautti Meyrinkin kuvaaman vanhan Prahan tarjoamasta nostalgiasta. Hänen 25 litografiaansa edustavat ekspressionistista tyyliä, ja niissä on paljon pimeyttä ja suuria, ahtaita rakennuksia. Golem kuvataan vinosilmäisenä, karvattomaksi ajeltuna itämaisena miehenä, jolla on apinamainen ruumiinrakenne. Golem-litografioita pidetään Steiner-Pragin mestariteoksina.[21]

Vastaanotto ja vaikutus

Aikalaisarviot

” Suurenmoisin kummajainen, jonka olen ikuisuuksiin lukenut! ”

– H. P. Lovecraft[22]

Golem oli ensimmäinen golemin tarinaa käsitellyt populaari teos ja ensimmäinen, joka toi aiheen muidenkin kuin juutalaisten tietoisuuteen.[10] Monilta prahalaisilta – mukaan luettuna juutalaisilta – teos sai ylistystä kadonneen ”vanhan Prahan” nostalgisesta kuvaamisesta.[23] Varhaisissa arvioissa tätä pidettiin jopa romaanin suurimpana ansiona.[4] Toisaalta äärioikeisto suhtautui Meyrinkiin erittäin kielteisesti. Ensimmäisen maailmansodan myötä Saksassa syntyi voimakas juutalaisvastainen mieliala, ja Golemia syytettiin äärioikeiston lehdissä ”juutalaista politiikkaa ja kulttuuria” markkinoivaksi propagandaksi. Kansallissosialistien valtaannousun jälkeen Meyrinkin kirjoja poltettiin julkisesti ja niiden levittäminen kiellettiin.[10]

Englanninkielinen käännös ilmestyi vuonna 1928. New York Timesin arviossa Golemia ylistettiin ”hienostuneeksi ja poikkeuksellisen voimakkaaksi” teokseksi, jonka ”usvaiset vihjaukset” herättävät aavemaisia kauhunväristyksiä.[24] Kriittisemmissä arvioissa romaania toisaalta pidettiin vaikeaselkoisena ja järjettömänä. The New York Times Book Review’n vuonna 1928 julkaistussa arvostelussa Golemia moitittiin ”rasittavaksi sekasotkuksi”, jonka ”langat ovat auttamatta solmussa”.[25]

Kauhukirjailija H. P. Lovecraft luki Golemin vuoden 1935 tienoilla.[22] Esseessään Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa Lovecraft totesi, että juutalaisen mystiikan hyödyntäminen kauhukirjallisuudessa on ”näihin päiviin saakka” ollut varsin vähäistä: ”Juutalainen kansantarusto on säilyttänyt paljon muinaisesta kauhusta ja mysteeristä, ja sitä tarkemmin tutkittaessa on todennäköistä, että vaikutus kauhufiktioon tulee olemaan merkittävä.” Lovecraftin mukaan Golem on eräs parhaista aihetta hyödyntävistä romaaneista, joka ”ahdistavan hämärine vihjailuineen ihmeistä ja kauhuista juuri ulottumattomissa” kuvaa ”mestarillisesti” gheton aavemaista tunnelmaa ja arkkitehtuuria.[26]

Vaikutus myöhempään kirjallisuuteen

” Meyrinkin romaani teki fin de sièclen Prahasta pysyvän symbolin modernismille ja sen levottomuutta herättävälle seksuaaliselle, rodulliselle ja henkiselle rappiolle — tila, jossa kaikesta huolimatta piilee myös valtava luova potentiaali. ”

– Cathy S. Gelbin[27]

Golemilla oli suuri vaikutus siihen, että Praha vakiintui eurooppalaisen maagisen realismin ”pääkaupungiksi”.[28] Meyrinkin kaupunkikuvaus innoitti Franz Kafkaa, joka hieman myöhemmin käsitteli tuotannossaan samankaltaisia aiheita.[29] Robert Irwinin (1985) mukaan Golemissa on ”Linna joka ei ole Kafkan Linna, Oikeusjuttu joka ei ole Kafkan Oikeusjuttu ja Praha joka ei ole Kafkan Praha”.[14] Kafka itse tosin kertoi, ettei liiemmin perustanut Meyrinkistä, jonka tarinat olivat liian ”kaukaa haettuja ja julkeita”.[9] Meyrinkin miljöökuvausta Kafka piti kuitenkin onnistuneena.[14]

Kafkan kirjallisen jäämistön toimeenpanija Max Brod oli Meyrinkin ystävä ja piti tätä lempikirjailijanaan.[9] Myös Arnold Zweig kuului Golemin ihailijoihin.[10] Saksalaisen kielialueen ulkopuolella Golem vaikutti Jorge Luis Borgesiin, joka hyödynsi tuotannossaan Meyrinkin metafyysisiä teemoja ja jopa kirjoitti El Golem -nimisen runon. Borgesin mukaan Meyrink loi juutalaisen perimätiedon avulla ”unimaisen peilimaailman”, jonka ”käsinkosketeltava pelko” jää pysyvästi kummittelemaan mieleen.[30]

The Forward -lehdessä vuonna 2015 julkaistun artikkelin mukaan ”kauhun ja erotiikan kyllästämä” romaani enteili Lovecraftin omaa tuotantoa.[10] Lovecraft tosin luki Golemin vasta vuoden 1935 tienoilla, pari vuotta ennen kuolemaansa.[22]

Jälkimaine ja merkitys

Golemia pidetään yleisesti Meyrinkin parhaana ja merkittävimpänä kirjana.[14] Suurin osa golemia käsittelevästä kaunokirjallisuudesta on sittemmin ottanut Meyrinkin romaanista vaikutteita,[27] ja teos pysyi populaarikulttuurin tunnetuimpana golem-kuvauksena vuoteen 2006 asti, jolloin Simpsoneissa nähtiin aihetta sivuava jakso.[10]

Aikalaissuosiostaan huolimatta Golem on jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi, ja se mainitaan harvoin edes kauhukirjallisuuteen erikoistuneissa lähteissä. Erityisesti sosiologisesti suuntautuneet tutkijat ovat suhtautuneet Golemiin kriittisesti ja kuvailleet kirjaa sekavaksi, epäyhtenäiseksi kokoelmaksi sensaationhakuisia klišeitä. Myönteisempiä arvioita ovat esittäneet esoterian harrastajat, jotka ovat ylistäneet romaanin filosofisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia.[1] Golemin satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistussa artikkelissa The Guardianin David Barnett kirjoitti romaanin olevan eräs kaikkien aikojen ”mukaansatempaavimmista, tunnelmallisimmista ja kummallisimmista fantasioista”. Barnettin mukaan Meyrinkin modernistinen fantasia on kestänyt aikaa hyvin ja ansaitsisi paikan Kafkan rinnalla.[17]

Tyyli ja teemat

Golemia on perinteisesti pidetty kauhukirjallisuutena,[26][4] mutta tuoreemmissa arvioissa on huomautettu teoksen muistuttavan pikemminkin modernia rikosromaania.[4][31] Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ettei teoksessa kuvattujen rikosten perimmäisenä selityksenä ole yliluonnollinen sattumanvaraisuus vaan henkilökohtainen kosto.[4] Myös etniset konfliktit ja juutalaisten sorrettu asema ovat keskeisiä teemoja.[4][32] Goottilaisista edeltäjistään Golemin modernistinen urbaani fantasia eroaa siinä, että gheton lähestyvä tuho ei tarjoa vapautusta vaan merkitsee kaupungin asukkaille uusia kärsimyksiä.[2] Tyylillisesti teoksen on nähty häälyvän korkea- ja viihdekirjallisuuden välissä.[33] Risingshadow-sivustolla Golem on luokiteltu maagiseksi realismiksi.[3]

Golemin nimihenkilö ei paradoksaalisesti esiinny tarinassa juuri lainkaan.[34] Varsinaista jatkuvaa juonta ei teoksessa ole, vaan se koostuu irrallisista ilmestyksenkaltaisista episodeista.[35] Romaanissa on useita toisiinsa löyhästi nivoutuvia juonikuvioita, joihin kuuluu sekä rakkaustarinoita, rikosmysteerejä että päähenkilön menneisyyden tutkiskelua. Tarinassa on paljon hahmoja, jotka kohtaavat toisensa epätodennäköisten yhteensattumien kautta.[6] Tahallisen epämääräisyyden avulla Meyrink antoi lukijalle vaikutelman kertomuksesta, jolla on loputtomasti syvyyttä ja merkityksiä. Yksityisesti hän paljasti, ettei itsekään osannut selittää kaikkia teoksen tapahtumia ja symboleja.[35]

Golemissa on paljon intertekstuaalisuutta ja viittauksia varsinkin juutalaiseen mytologiaan sekä muihin okkulttisiin traditioihin.[36] Juonta kuljettavat oudot yhteensattumat saattavat jopa olla parodiaa aikakauden conte cruel -kirjallisuudesta.[37] Joidenkin arvioiden mukaan romaanin erikoinen ja episodimainen juoni johtuu ainakin osittain alkuperäisestä julkaisuformaatista.[4] Teosta onkin kuvattu eräänlaiseksi sekoitukseksi hengellistä korkeakirjallisuutta ja populaaria sisältöä.[38] Kokonaisuutena kirjaa pidetään usein hyvin kummallisena ja useampi tutkija on huomauttanut, että Golemin juonta on vaikea tai mahdoton kuvailla.[39]

Salatieteet

Tarot-korttipakan maagikko, jonka Pernath eräässä kohtauksessa tapaa.

Golemia tulkitaan usein okkultismin näkökulmasta,[40] ja teosta on ajoittain luettu romaanimuotoisena esoterian oppikirjana. Äärimmillään Meyrinkin teksteissä on jopa nähty profetioita 2000-luvun tapahtumista. Meyrink itse oli kiinnostunut salatieteistä, mutta hän toisaalta vierasti spiritismiä ja muita maagisia käytäntöjä ja näki esoterian pikemminkin itsetutkiskelun välineenä.[41] Sten Wistrandin (2020) mukaan Golemissa ovat läsnä kaikki keskeiset esoterian piirteet:[42]

  1. Universumi on kokonaisuus, jonka osat vuorovaikuttavat keskenään salatuilla tavoilla.
  2. ”Luontoa on luettava kuin kirjaa”, ja sen kaikki osat ovat eläviä.
  3. Mielikuvitus, jonka avulla näkymättömät symbolit ja viestit voidaan paljastaa ja ymmärtää.
  4. ”Muuttumisen kokemus”, siirtyminen yhdeltä olemisen tasolta toiselle.

Lee B. Jenningsin (1986) mukaan Golem on romaanin muotoon puettu kertomus ”mystisestä kamppailusta korkeampaa minää kohti”. Esoteerinen traditio toimii kamppailun symbolina, ja erityisesti kabbala, tarot, gnostilaisuus sekä alkemia saavat romaanissa paljon näkyvyyttä. Keskeinen romaanin teema on sisäinen puhdistuminen. Teoksessa toistuvat myös sukupuolierojen katoaminen sekä häälyminen elämän ja kuoleman sekä valon ja pimeyden välitilassa.[43] Esoteerisesta kuvastosta huolimatta Golem ei sisällä juuri lainkaan kuvauksia okkultismin harjoittamisesta käytännössä, eikä se myöskään tarjoa valmiita ohjeita sisäistä kasvua havittelevalle.[44]

Yhteiskunnalliset aiheet

Golemin yleistunnelma on synkkä, mutta teoksessa on myös humoristisia ja satiirisia hetkiä.[29] Yhteiskunnallinen satiiri näkyy erityisesti Pernathin hahmossa, jolle tapahtuu outoja ja selittämättömiä tapahtumia, kun taas kaikki muut elävät suhteellisen rationaalista elämää. Pernath sekä pidätetään että vapautetaan ilman mitään selityksiä, ja hän joutuu tahtomattaan osaksi koston kierrettä, jota ei tunne eikä ymmärrä.[4]

Robert Irwinin mukaan Golem oli satiirinen hyökkäys taantuvan Itävalta-Unkarin porvaristoa ja sen sovinnaisia arvoja vastaan.[14] John Clute katsoo Golemin maailmanlopun tunnelman enteilleen ensimmäistä maailmansotaa ja 1800-luvun optimismin loppua. ”Fantasmagoriamainen Praha” on teoksessa ”ennemmin psyykkistä usvaa kuin todellinen paikka”. Meyrink suhtautuu gheton lähestyvään tuhoon ambivalentisti, mikä erottaa Golemin hänen myöhemmästä tuotannostaan, jossa loppu johtaa maailman hengelliseen puhdistumiseen.[2]

David Barnettin mielestä vuonna 1907 aloitettua teosta ei pidä tulkita ensimmäisen maailmansodan kontekstissa. Sen sijaan kertomus ”lienee” kuvaus Prahan juutalaisten vuosisatoja jatkuneesta alistamisesta; ”hämäräperäisistä voimista, näkymättömästä byrokratiasta ja todelliset tarkoitusperänsä peittävistä yksilöistä”.[17] Golemin hahmo voitaisiin siten tulkita gheton asukkaiden kärsimyksen henkilöitymäksi.[10]

Juutalaisuus ja antisemitismi

Aron Wassertrum, paha romukauppias. Hugo Steiner-Pragin kuvitusta vuodelta 1916.

Juutalaisuus on Golemissa jatkuvasti läsnä. Meyrink kuvailee tekstissä aitoa juutalaista kansanperinnettä, mutta sekoittaa siihen vapaasti omaa sepitettään. Erityisesti golem-hahmo on käytännössä Meyrinkin oma luomus, eikä muistuta juuri lainkaan Prahan juutalaisten omia kertomuksia aiheesta.[45] Saksalaisen kielialueen juutalaisälyköt suhtautuivat Golemiin varsin myönteisesti, vaikkakin teosta myös kritisoitiin juutalaisen mystiikan epätarkasta kuvaamisesta.[10] Antisemiitit puolestaan vihasivat ja vainosivat Meyrinkiä hänen sodanvastaisuutensa ja juutalaisvaikutteisen tyylinsä vuoksi.[46] Nykyään Meyrink on kuitenkin joidenkin äärioikeistolaisten tahojen suosiossa, mikä johtunee hänen tuotantonsa mystisistä piirteistä.[47]

Osa tutkijoista on syyttänyt Golemia juutalaisvastaisuudesta.[48] Saksan-tutkimuksen professori Cathy S. Gelbinin (2011) mukaan Meyrink hyödynsi antisemitististä stereotyyppiä, jossa juutalaiset edustavat ”turmeltunutta mutta luovaa modernismia”. Tämän mielikuvan hän assosioi moderniin suurkaupunkiin, jota hallitsee ”sukupuolen, rodun ja seksuaalisuuden rappio”. Meyrink kuvaa juutalaiset henkisesti ja fyysisesti rappeutuneina sekarotuisina kummajaisina; juutalaisten tapaan ”moderni ihminen” on ulkopuolinen, juureton ja vailla historiaa.[49] Gelbinin mukaan Meyrink tosin myös ”kääntää päälaelleen antisemitististä mytologiaa”.[48] Samalla ei-juutalainen Meyrink oli osaltaan luomassa modernia juutalaista identiteettiä.[50]

Golem-hahmon historiaa tutkineen Elizabeth R. Baerin (2012) mukaan Meyrinkin ”juutalaisstereotyypit ovat räikeitä ja mauttomia”. Tämä näkyy sekä juutalaisten ulkonäön kuvauksissa (”ihmishämähäkki”, ”mulkosilmät”, ”roikkuva huulihalkio”) että hahmojen luonteissa (kitsaus, petollisuus, eläimellinen seksuaalisuus). Kielteiset stereotypiat henkilöityvät Aron Wassertrumin hahmoon, joka on ruma, ahne, juonikas, omaa sukulaistyttöään parittava romukauppias. Lisäksi koko juutalaiskorttelin ilmapiiri kuvataan painostavaksi. Epäselväksi jää, missä määrin näkemykset edustavat Meyrinkin ajattelua ja missä määrin romaanin kertojan näkemyksiä. Meyrink tunnettiin satiireistaan, mutta Baerin mukaan hän ei Golemissa aktiivisesti kyseenalaista kuvaamiaan stereotyyppejä. Juutalaisessa perinteessä golem kuvattiin palvelijaksi, kun taas Meyrinkin golem on pelottava murhaaja. Vähemmistöä enemmistön vainolta puolustava hahmo muuttuu siten vähemmistön ”demonisoinnin” henkilöitymäksi.[36]

E. F. Bleiler (1976) on toisaalta kiistänyt Golemin olevan antisemitistinen ja korostanut, että Meyrinkin ghetosta löytyy roistojen lisäksi myös pyhimyksiä. Bleilerin mukaan Meyrink tuskin tekee muuta kuin kuvaa gheton moninaista todellisuutta.[51] Erityisesti Schemajah Hillel ja hänen tyttärensä Miriam kuvataan myönteisessä valossa: antisemitististen stereotyyppien vastaisesti ja köyhyydestään huolimatta molemmat ovat epäitsekkäitä ja anteliaita.[52] Sten Wistrandin mukaan golemin ulkonäkö viittaisi juutalaisuuden sijaan Kaukoitään, ja koska Meyrink ihaili aasialaista viisautta, tulee itämainen ulkonäkö tulkita myönteiseksi ominaisuudeksi.[34]

Juutalainen filosofi ja Meyrinkin tuttava Gershom Scholem (1897–1982) arvosteli Golemia siitä, että sen kuvaukset juutalaisesta kansanperinteestä ovat intialaisen mytologian ja H. P. Blavatskyn oppien värittämiä. Scholemin mukaan golem-tradition muuntaminen ei ole tavatonta, mutta Meyrink meni sen uudelleentulkitsemisessa pitemmälle kuin kukaan muu, mikä tekee lopputuloksesta ”groteskin”. Scholem ei kuitenkaan tulkinnut tätä antisemitismiksi vaan kuvaili Meyrinkiä mieheksi, jossa ”syväänjuurtuneet salatieteelliset uskomukset ja kaunokirjallinen puoskarointi ovat punoutuneet liki erottamattomasti yhteen”. Scholemin mukaan Meyrinkin golem on ”eräänlainen vaeltava juutalainen”, ja kabbalan Meyrink uudelleentulkitsee ”symboliseksi reitiksi vapahdukseen”.[53]

Katoava Praha

Josefovin kapeita katuja noin vuonna 1890. Kuvan rakennukset hävitettiin vuosien 1893 ja 1913 välillä.

»Juutalaiskorttelissa on jotain salaperäistä; siihen on kiinnittynyt sellaista, joka ei koskaan kuole.»
(Gustav Meyrink: Golem[54])

Golemissa Meyrink kuvailee yksityiskohtaisesti Prahan arkkitehtuuria ja paikkoja.[4] Golem-olento muuttui populaarikulttuurissa suosituksi pian Prahan gheton tuhoamisen jälkeen, mikä ei liene sattumaa.[55] Romaanissaan Meyrink kuvaa golemin eräänlaiseksi gheton ruumiillistumaksi.[56]

Prahan muistihistoriaa tutkineen Alfred Thomasin (2010) mukaan Golemin okkulttiset piirteet ovat saaneet tutkimuskirjallisuudessa liikaakin huomiota, ja vastavuoroisesti romaanin osoittama nostalgia ”kadonnutta maailmaa” kohtaan on suotta ohitettu. Meyrinkin golem ei ole varsinainen henkilöhahmo vaan pikemminkin ”aavemainen ilmestys, jonka mongolidiset kasvot vaanivat gheton kapeilla kaduilla”. Useimmissa golem-kertomuksissa Praha on pelkkä näyttämö, mutta Meyrinkillä ghetto on ”tarinan keskeinen ja pakkomielteinen polttopiste”. Thomasin mukaan golem näyttäytyy Prahan juutalaisen menneisyyden haamuna, jonka ”aasialaisiin piirteisiin on ikuistettu muisto homogenisoivan modernisaation myötä katoavasta muinaisesta kulttuurista ja historiasta”.[40]

Niinikään Prahan historiaa tutkineen Richard Burtonin (2003) mukaan Meyrinkin golem ei ole allegoria vaan symboli, jolle voidaan antaa ”loputon määrä merkityksiä”. Kertomuksessa gheton rakennukset muuttuvat kuin eläviksi olennoiksi, jotka nielaisevat ihmiset ”mustaan kitaansa”, mikä on prahalaisessa kirjallisuudessa toistuva mielikuva. ”Puolijuutalaiseksi tekeytynyt” Meyrink kirjoitti romaaninsa saksaksi, ja Burtonin mukaan on mahdollista, että Golemin kuvaama toiseus on itse asiassa Prahan tšekkiläinen väestö.[37]

Psykologiset tulkinnat

C. G. Jungin mukaan Pernathin hattu edustaa tiedostamatonta.

Golemia on toisinaan tulkittu Sigmund Freudin ja Carl Gustav Jungin psykologisten oppien valossa. Freudin näkemykset olivat vuosisadan alun Itävallassa suosittuja ja vaikuttivat voimakkaasti ajan kirjallisuuteen. Kirjallisuudentutkija Arnold L. Goldsmithin (1981) mukaan Pernath kohtaa golemissa oman pelottavan alter egonsa ja löytää tämän kokemuksen myötä todellisen minänsä. Toinen psykoanalyyttinen elementti tarinassa on tukahdutettu trauma, jota Pernath ei kykene muistamaan ja joka oireilee tietoisuuden ulkopuolella tuhoisin seurauksin. Psykoanalyysin oppien mukaisesti Pernath voi parantua vain muistamalla ja kohtaamalla trauman.[57]

C. G. Jung (1875–1961) tulkitsi Pernathin hatun edustavan tiedostamatonta. Kun kertoja panee hatun päähänsä, hän joutuu välittömään kosketukseen alitajuntansa kanssa, mikä johtaa outoon seikkailuun mielikuvitusmaailmassa. Jungilaiset kriitikot ovat sittemmin kehittäneet tätä tulkintaa edelleen ja esittäneet, että Golem on kaunokirjallinen kuvaus Meyrinkin omasta individuaatioprosessista.[58]

Golemissa Meyrink käyttää Prahan sokkeloisia katuja ja monimutkaista juonta symbolina ihmismielen syvyyksille.[27] Teoksessa on useita toistuvia motiiveja, kuten hämähäkit, nuket, unissakävelijät, pelikortit ja šakkinappulat. Richard Burtonin mukaan ne viittaavat maailmaan, jossa jokainen sekä manipuloi toisia että tulee itse manipuloiduksi. Meyrinkin golem ei kuvaa mitään tiettyä asiaa, vaan on ihmishahmojen ”halvaannuttavan alitajuisen pelon” lihaksitulo – minuudestaan epävarmojen hahmojen itseinhon heijastuma. Näin jokainen hahmo on eräänlainen ”pikku-golem”, jota joku toinen ohjailee. Ihmishahmot menettävät osan ihmisyydestään esineille, jotka vastavuoroisesti imevät heidän elinvoimaansa ja muuttuvat antropomorfisiksi.[37]

Sten Wistrandin mukaan Golemin todellinen päähenkilö ei ole Pernath vaan nimettömäksi jäävä kertoja. Ibbur voi tarkoittaa ”sielun hedelmöittämistä”, ja Meyrink oli ilmeisesti tietoinen tästä merkityksestä. Wistrandin mukaan kertojan tajunta on Pernathin ”hedelmöittämä”, ja vanhuksen kokemuksien kautta päähenkilö löytää vastaukset itseään askarruttaviin kysymyksiin elämästä, sielusta ja minuudesta.[59]

Omaelämäkerta

Golemissa on useita omaelämäkerrallisia piirteitä. Meyrinkin tavoin Athanasius Pernath kokee henkisen romahduksen, josta ulospääsyn tarjoaa juutalainen mystiikka ja muu esoteria.[14] Sekä Meyrink että Pernath joutuvat syyttöminä vankilaan, ja Golemin vankilakuvaukset ovat kirjan eläväisimpiä.[60] Muihin hahmoihin Meyrink otti vaikutteita prahalaisista tuttavistaan. ”Nukettaja Zwakh” perustuu Richard Teschneriin ja maalari Vrieslander esiintyy romaanissa omalla nimellään.[14] Vaikkei Meyrink itse ollut juutalainen, hän tunsi kabbalan hyvin ja monet hänen Prahan-aikaisista ystävistään olivat vapaamielisiä juutalaisia.[9] Meyrink myös väitti kokeneensa astraalimatkan: kirjailijan kaksoisolento ilmestyi eräänä iltana hänen vaimonsa luokse – kaksoisolentojen teema toistuu myös Golemissa. Robert Irwinin mukaan kirja on kummallisista ja yliluonnollisista tapahtumistaan huolimatta Meyrinkin ”elämänkokemus taiteeksi muutettuna”.[14]

Suomennos

Vuonna 1995 julkaistun suomennoksen kansi.

Golem ilmestyi Taifuunin kustantamana ja Rauni Paalasen kääntämänä suomennoksena vuonna 1995. Liken taskukirjakokoinen uusintapainos ilmestyi 2010.

Portti-lehden Petri Salin (1995) ylisti Golemia moniselitteiseksi ja yksityiskohdiltaan rikkaaksi kertomukseksi, jonka avoimeksi jäävä loppu innostaa aloittamaan lukemisen taas alusta. ”Meyrinkin kerronta on unenomaista, kuin usean hunnun ja harson läpi nähtyä, eikä unella ja todella tunnu olevan selvää rajaa. – – Kauneinta ja kiehtovinta Golemissa on se kabbalistinen sanamystiikka, joka virtaa vuolaana läpi koko romaanin.” Salin vertaa Meyrinkin tyyliä Franz Kafkaan, joka niinikään kuvasi ”painajaisten labyrinttimaista Prahaa”. Toinen verrokki löytyy Jaroslav Hašekista, jonka makaaberin ja melankolisen huumorintajun Meyrink jakaa.[8]

Helsingin Sanomien Petri Immonen (2010) kuvaili Golemia sekoitukseksi rikostarinaa, synkeää romantiikkaa ja sosiaalista satiiria. Nykylukijan odotukset eivät täyty, sillä ne ovat toiset kuin sata vuotta sitten. Erityisesti hahmojen liioitellut ja nopeat mielialanvaihtelut tuntuvat epäuskottavilta. Parasta romaanissa on unenomaisuus, joka ”luo hienon jännitteen naturalismin ja symbolismin välillä huojuvan miljöökuvauksen kanssa”. Ghetto on Immosen mukaan romaanissa miltei oma roolihahmonsa. Kokonaisuutta Immonen piti ”patinoituneena”.[31]

Lähteet

Tutkimuskirjallisuus

  • Baer, Elizabeth R.: The Golem Redux: From Prague to Post-Holocaust Fiction. Detroit: Wayne State University Press, 2012. ISBN 9780814336274. Google-kirjat (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Burton, Richard: Prague: A Cultural and Literary History. Oxford: Signal Books, 2003. ISBN 9781902669632. Google-kirjat (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Clute, John: ”Meyrink, Gustav”, The Encyclopedia of Fantasy. Toimittaneet John Clute & John Grant. London: Orbit, 1997. Verkkoversio (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Gelbin, Cathy S.: The Golem Returns: From German Romantic Literature to Global Jewish Culture, 1808–2008. University of Michigan Press, 2011. ISBN 9780472117598. Google-kirjat (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Irwin, Robert: ”Gustav Meyrink and His Golem”, The Golem. Irwinin esipuhe vuodelta 1985. SCB Distributors, 2010. ISBN 9781907650086. Google-kirjat (viitattu 14.12.2020). (englanniksi)
  • Lovecraft, H. P.: ”Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa”, Hautakummun salaisuus sekä muita kertomuksia ja kirjoituksia. Englanninkielinen essee Supernatural Horror in Literature julkaistu alun perin vuonna 1927, täydennetty 1930-luvulla. Suomentanut Matti Rosvall ja Markku Sadelehto. Helsinki: Jalava, 2014. ISBN 978-951-887-500-3.
  • Thomas, Alfred: Prague Palimpsest: Writing, Memory, and the City. Chicago: University of Chicago Press, 2010. ISBN 9780226795416. Google-kirjat (viitattu 15.12.2020). (englanniksi)
  • Wistrand, Sten: Gustav Meyrink’s The Golem: A Sensationalist Shlock Novel or an Esoteric Vision of the World? LIR.journal. 2020. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)

Lehtiartikkelit ja verkkosivut

  • Barnett, David: Meyrink's The Golem: where fact and fiction collide. The Guardian, 30.1.2014. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  • Immonen, Petri: Kun golem patinoituu. Helsingin Sanomat, 28.6.2010, s. B 1. Helsinki: Sanoma News Oy. Verkkoversio. Viitattu 15.12.2020.
  • Ivry, Benjamin: How the Golem Got His Groove Back Forward. 5.3.2015. Viitattu 14.12.2020. (englanniksi)
  • Salin, Petri: Golem. Portti, 1995, 14. vsk, nro 2, s. 151–152. Tampere: Tampereen Science Fiction Seura r.y..

Viitteet

  1. ↑ a b c Wistrand 2020, s. 13.
  2. ↑ a b c Clute 1997.
  3. ↑ a b Golem (Gustav Meyrink). Risingshadow. Viitattu 13.12.2020.
  4. ↑ a b c d e f g h i Leiwo, Laura: Golem - Henkiin herännyt eloton. Maailmankirjat. Viitattu 13.12.2020.
  5. ↑ Baer 2012, s. 44.
  6. ↑ a b Wistrand 2020, s. 20.
  7. ↑ Clute 1997; Gelbin 2011, s. 99; Baer 2012, s. 38–50.
  8. ↑ a b c Salin 1995, s. 151–152.
  9. ↑ a b c d Baer 2012, s. 42.
  10. ↑ a b c d e f g h i j Ivry 2015.
  11. ↑ Baer 2012, s. 42, 47.
  12. ↑ Irwin 1985; Gelbin 2011, s. 99.
  13. ↑ a b Gelbin 2011, s. 99–100.
  14. ↑ a b c d e f g h i j Irwin 1985.
  15. ↑ Wistrand 2020, s. 15.
  16. ↑ Gelbin 2011, s. 99–100; Baer 2012, s. 38–50; Barnett 2014; Wistrand 2020, s. 15.
  17. ↑ a b c Barnett 2014.
  18. ↑ Wistrand 2020, s. 16–17
  19. ↑ Cebulla, Frank: Schöpfung aus dem Lehm. Der Golem in Geschichte, Mythos und Magie. Teil 1 (Tammikuussa 2011 arkistoitu versio.) web.archive.org. 2000. Viitattu 11.7.2012. (saksaksi)
  20. ↑ Baer 2012, s. 39.
  21. ↑ Baer 2012, s. 40.
  22. ↑ a b c ”The most magnificent weird thing I’ve come across in aeons!” Roland, Paul: Lovecraft's Library. Pan MacMillan, 22.joulukuuta 2014. Viitattu 23.4.2019. (englanniksi)
  23. ↑ Irwin 1985; Baer 2012, s. 38–50.
  24. ↑ Baer 2012, s. 38.
  25. ↑ Baer 2012, s. 39.
  26. ↑ a b Lovecraft 2014, s. 262. Suomennos Matti Rosvall ja Markku Sadelehto.
  27. ↑ a b c Gelbin 2011, s. 100.
  28. ↑ Wistrand 2020, s. 16.
  29. ↑ a b Salin 1995, s. 151–152; Immonen 2010.
  30. ↑ Meyrink, Gustav. University of Pittsburgh. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  31. ↑ a b Immonen 2010.
  32. ↑ Barnett 2014; Ivry 2015.
  33. ↑ Wistrand 2020, s. 13, 42.
  34. ↑ a b Wistrand 2020, s. 37.
  35. ↑ a b Baer 2012, s. 38–50; Burton 2003, s. 67–69.
  36. ↑ a b Baer 2012, s. 38–50.
  37. ↑ a b c Burton 2003, s. 67–69.
  38. ↑ Wistrand 2020, s. 42.
  39. ↑ Baer 2012, s. 39; Wistrand 2020, s. 12, 20; Burton 2003, s. 67–69.
  40. ↑ a b Thomas 2010, s. 11, 50.
  41. ↑ Wistrand 2020, s. 11–12, 19.
  42. ↑ Wistrand 2020, s. 19–20.
  43. ↑ Wistrand 2020, s. 28–37.
  44. ↑ Wistrand 2020, s. 41.
  45. ↑ Wistrand 2020, s. 16–18
  46. ↑ Wistrand 2020, s. 12–13; Ivry 2015.
  47. ↑ Wistrand 2020, s. 12–13.
  48. ↑ a b Wistrand 2020, s. 18
  49. ↑ Gelbin 2011, s. 97–98, 101–102.
  50. ↑ Gelbin 2011, s. 97–98.
  51. ↑ Baer 2012, s. 49.
  52. ↑ The Golem by Gustav Meyrink. books, yo.. Viitattu 13.12.2020. (englanniksi)
  53. ↑ Baer 2012, s. 47.
  54. ↑ Wistrandin 2020, s. 37.
  55. ↑ Thomas 2010, s. 11.
  56. ↑ Baer 2012, s. 38–50; Thomas 2010, s. 50.
  57. ↑ Baer 2012, s. 48–49.
  58. ↑ Wistrand 2020, s. 19, 23.
  59. ↑ Wistrand 2020, s. 20–26.
  60. ↑ Baer 2012, s. 41.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Golem_(kirja)&oldid=19456433”