Maaginen realismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maaginen realismi on tyyli ja kerrontatekniikka, jossa muuten realistiseen kerrontaan yhdistetään tai rinnastetaan fantastisia, surrealistisia tai muita vaikeasti selitettäviä aineksia, joskus myös metafiktiivisyyttä. Kun ihmeenomaisia tapahtumia ja henkilöitä kuvataan realistisessa ympäristössä, syntyy vaikutelma kahden vastakkaisen todellisuuden kohtaamisesta.[1]

Nimitystä käytettiin ensin 1920-luvulla kuvaamaan eräitä maalaustaiteen suuntauksia, mutta 1960-luvulta eteenpäin käsite on liitetty pääasiassa Latinalaisen Amerikan 1900-luvun kirjallisuuteen.

Kuvataiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maagiseksi realismiksi kutsuttiin ensin erästä uusasiallisuuden 1920-luvulla syntynyttä suuntausta, jossa maagiset realistit ”etsivät enemmän objektin ajatonta ominaisuutta ruumiillistaa olemisen ulkoiset lait taiteellisina”. Maagiset realistit saivat vaikutteita italialaisesta metafyysisestä taiteesta.

Kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaginen realismi on myös kirjallisuuden tyylilaji, jossa muuten realistiseen kuvaukseen liittyy maagisia elementtejä.[2] Henkilöhahmot voivat esimerkiksi lentää tai käyttää telepatiaa.[1] Tyylilajin tunnetuin edustaja on kolumbialainen Gabriel García Márquez ja erityisesti hänen romaaninsa Sadan vuoden yksinäisyys (1967). Muita Latinalaisen Amerikan tunnettuja maagisia realisteja ovat muiden muassa Jorge Luis Borges, Isabel Allende, Juan Rulfo ja Jorge Amado[2]. Muualla maailmassa maaginen realismi on yhdistetty esimerkiksi Salman Rushdieen ja Olga Tokarczukiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuusoppi: aapisesta äänirunoon, s. 553. Avain, 2016. ISBN 978-952-304-107-3.
  2. a b Anne-Maria Mikkola, Lasse Koskela ym.: Äidinkieli ja kirjallisuus, Käsikirja, s. 366. 1.-6. painos. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-26300-6.
Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.