Progressiivinen vero

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Progressiivinen verotus)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Progressiivinen vero (asteittain kasvava vero) on vero, jossa veroprosentti nousee veron perusteena olevan rahasumman kasvaessa. Tuloverotuksessa progressiivinen vero tarkoittaa, että suurituloisilla on korkeampi veroprosentti kuin pienituloisilla.

Progressiivisen verotuksen keskeisenä ajatuksena on sovittaa verot veronmaksajien maksukykyyn. Progressiivista verotusta puolustetaan usein sen tulonjakoa tasaavan ominaisuutensa vuoksi sekä hyvinvointitaloustieteeseen nojaavilla argumenteilla.

Määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vero on progressiivinen, jos verokanta on köyhille pienempi kuin rikkaille. Rikkailla tarkoitetaan tuloveron tapauksessa eniten ansaitsevia, pääomaveron tapauksessa eniten pääomaa omistavia ja kulutusveron tapauksessa eniten kuluttavia.[1]

Progressiivisen veron vastakohta on regressiivinen vero, jolloin tulonsaajan veroprosentti pienenee verotettavan summan noustessa. Jos veroprosentti ei riipu verotettavasta summasta, kyseessä on suhteellinen eli tasavero. Tasasummavero on kysymyksessä, kun kaikki verovelvolliset maksavat yhtä suuren summan.

Progressiivinen verotuksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Progressiivinen tulovero on saanut kannatusta monilta taloustieteilijöiltä ja muilta yhteiskuntatieteilijöiltä. Ensimmäisenä siihen viittasi taloustieteen isänä pidetty Adam Smith teoksessaan Kansojen varallisuus (1776).

1900-luvulla veroprogressio eteni pisimmälle anglosaksisissa maissa. Yhdysvallat siirtyi progressiiviseen tuloverotukseen 1913. Maa kulki veroprogression eturintamassa ja siellä nähtiinkin ensimmäiset yli 70 prosentin verokannat, aluksi tuloverotuksessa (1919) ja myöhemmin perintöverotuksessa (1937). Ylin tuloverokanta laski 1920-luvulla, mutta vuonna 1937 se korotettiin 79 prosenttiin, vuonna 1942 edelleen 88 prosenttiin ja vuonna 1944 peräti 94 prosenttiin. Toisen maailmansodan jälkeen ylin verokanta pysyi 90 prosentin tuntumassa 1960-luvun puoliväliin. Sen jälkeen se vakiintui 70 % paikkeille aina 1980-luvun alkuun asti. Vuosina 1932–1980 liittovaltion tuloveron ylin verokanta oli keskimäärin 81 %.[2]

Britanniassa ylimpien tuloluokkien marginaalivero oli 1942–1952 ja 1974–1978 Yhdysvaltojakin korkeampi, 98 prosenttia. Se on tähänastisen verohistorian ylivoimaisesti korkein saavutus.[3]

Sekä Britannian että Yhdysvaltain korkeimmat verokannat koskivat pääomatuloja (unearned income). Ansiotulojen (earned income) ylin verokanta oli varsinkin 1970-luvulla ajoittain hieman alhaisempi.[4]

Manner-Euroopassa Britannian ja Yhdysvaltain kaltaisia korkeita veroprosentteja ei ole sovellettu kuin poikkeustilanteissa. Ranskassa ja Saksassa yllettiin 1940–1980 -luvuilla 50–70 prosenttiin. Saksassa ylin verokanta oli poikkeuksellisesti 90 % vuosina 1947–1949.[5]

Progressiivisen perintöveron ylin veroprosentti on myös ollut korkea anglosaksisissa maissa. Yhdysvalloissa ylin verokanta oli 70–80 % aina 1930-luvulta 1980-luvulle. Britanniassa ylin verokanta oli vähintään 70-80 % vuosina 1940–1980. Ranskassa ja Saksassa maksimiverokanta oli 30–40 % lukuunottamatta toisen maailmansodan jälkeisiä miehitysvuosia Saksassa.[6]

Progressiivinen verotus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Progressiivista veroasteikkoa noudatetaan Suomen henkilöverotuksessa mm. ansiotulo- ja pääomatuloverotuksessa, perintö- ja lahjaverotuksessa ja aiemmin myös varallisuusverotuksessa.

Valtion tuloverot peritään Suomessa progressiivisten veroasteikkojen mukaisesti. Tulot jaetaan pääoma- ja ansiotuloihin, joille määrätään erilliset, progressiiviset verot. Pääomatulojen veroprosentti vaihtelee 30:n ja 34:n välillä vuonna 2017. Ansiotuloista peritään vero valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle. Ansiotulojen valtionvero vaihtelee verotettavien tulojen mukaan 0 ja 31,75 prosentin välillä.[7] Tämän lisäksi ansiotuloista peritään kunnallis- ja mahdollinen kirkollisvero, joita progressiivinen veroasteikko ei koske.

Veronmaksajien keskusliiton laskelmien mukaan myös kunnallisverotus on käytännössä progressiivista. Tämä johtuu järjestön mukaan verovähennyksistä, joiden vuoksi kunnallisveron osuus nousee ansioiden kasvaessa.[8]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Progressiivinen tulo- ja omaisuusvero otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1920[9].

Progressiivisen tuloveron osuus kaikista Suomessa kannetuista veroista on laskenut jyrkästi viimeisten vuosikymmenten aikana ja on enää vajaa viidennes (18,6 prosenttia vuonna 2005).[10] Myös progressiivisen tuloverotuksen piirissä olevien veronmaksajien määrä on vähentynyt. Kun 2,8 miljoonaa veronmaksajaa maksoi osan veroistaan progressiivisena tuloverona vuonna 1989, vuonna 2009 määrä oli pudonnut 1,75 miljoonaan.[11]. Kokonaisverotuksen progressiota on vähentänyt käytännössä myös se, että työttömyys-, sairaus- ja äitiyspäivärahoista alettiin 1980-luvulla periä veroa.[12]

Pääomatuloverotus muutettiin progressiivisesta tasaveroksi vuonna 1993. Vuodesta 2012 alkaen pääomatulojen verotus on lievästi progressiivinen.

Varallisuusvero (aiemmin omaisuusvero) lakkautettiin vuoden 2006 alussa. Henkilöverotuksessa varallisuusvero määrättiin progressiivisen varallisuusveroasteikon mukaisesti.[13][14][15] Progressiivisessa veroasteikossa oli ennen veron lakkautusta ainoastaan yksi porras, jonka alittavasta varallisuudesta veroa ei peritty.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Piketty, Thomas: Pääoma 2000-luvulla, s. 451. Suomentanut Ollila, Marja ja Tillman-Leino, Maarit. Helsinki: Into Kustannus, 2016. ISBN 978-952-264-649-1.
  2. Piketty, s. 461–462
  3. Piketty, s. 463 ja 582
  4. Piketty, s. 463
  5. Piketty, s. 462
  6. Piketty, s. 463
  7. Veroprosentit veronmaksajat.fi. Helsinki: Veronmaksajien keskusliitto ry. Viitattu 8.1.2015.
  8. Tietoa kunnallisvero verosta, www.veronmaksajat.fi, Veronmaksajain Keskusliitto ry (luettu 15.4.2011)
  9. Iso tietosanakirja, 14. osa (Troopillinen-Wasenius), art. Tulo- ja omaisuusvero, Otava 1938
  10. Tilastokeskus: ”345. Suomen verot, 2004-2006”, Suomen tilastollinen vuosikirja 2006, s. 340-341. Tilastokeskus, 2006. ISBN 952-467-607-9, ISSN 0081-5063.
  11. Leppänen, Riku: Vain joka kolmas maksaa progressiivista tuloveroa Kauppalehti.fi. 9.1.2011. Alma Media. Viitattu 15.4.2011.
  12. Verovapaat sosiaaliturvaetuudet. Tiina Palotie-Heino, Marja Tuovinen ja Fransiska Pukander. Sosiaali- ja terveysministeriön muistio 25.5.2009. http://www.vm.fi/vm/fi/05_hankkeet/05_muita_hankkeita/012_veroryhma/06_esitysaineisto/Verovapaat_sosiaaliturvaetuudet_SATA_13052009_muistio.pdf
  13. Tulo- ja varallisuusverolaki (1043/1974) 55 §
  14. Tulo- ja varallisuusverolaki (1240/1988) 55 §
  15. Varallisuusverolaki (1537/1992) 39 §
  16. Laki varallisuusverolain kumoamisesta (1141/2005)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]