Veronmaksajain Keskusliitto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Veronmaksajain keskusliitto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Veronmaksajain Keskusliitto
Tunnuslause Puolenpitoa.
Perustettu 1947
Tyyppi Neuvonta- ja edunvalvontajärjestö
Jäsenet 230 000
Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen
Jäsenlehti Taloustaito
Aiheesta muualla
Sivusto

Veronmaksajain Keskusliitto ry (puhekielessä Veronmaksajat) on vuonna 1947[1] perustettu poliittisesti sitoutumaton kotitalouksien, yritysten ja yhteisöjen riippumaton järjestö. Se neuvoo verotukseen liittyvissä kysymyksissä, ajaa kohtuullista verotusta ja puolustaa kansalaisten oikeusturvaa verotusasioissa.[2]

Veronmaksajissa on noin 230 000 jäsentä, joista kotitalouksia 186 000 ja yritysjäseniä 44 000. Veronmaksajien toiminnan perustana ovat jäsenmaksut. Liitto ei ota vastaan julkisia avustuksia.[2]

Veronmaksajat osallistuu aktiivisesti verokeskusteluun ja tekee omia ehdotuksia verotuksen kehittämiseksi. Vuonna 2012 Veronmaksajat esimerkiksi otti kantaa valtiovarainministeriön esitykseen leikata kilometrikorvauksia kahdella sentillä. Liitto esitti, että hallitus luopuisi kilometrikorvauksiin kaavailluista leikkauksista.[3]

Liitto tuottaa taustatietoa päättäjille, tiedotusvälineille ja suurelle yleisölle. Järjestö myös opastaa suomalaisia verotuksen arjessa muun muassa veroilmoitusten jättöaikana. Veronmaksajien verojuristit antavat liiton jäsenille puhelimitse henkilökohtaista veroneuvontaa. Liitolla on eri puolilla Suomea 34 paikallisyhdistystä, joiden järjestämissä veroilloissa jaetaan käytännön vero- ja talousneuvoja kotitalouksille ja yrittäjille.

Veronmaksajat julkaisee verotukseen ja talousasioihin keskittyvää Taloustaitoa, joka on Suomen suurin talousaikakauslehti.[4] Liiton jäsenet saavat Taloustaidon kotiinsa jäsenetuna.

Veronmaksajain Keskusliiton lakimies pitämässä veroneuvontailtaa vuonna 2014.

Veronmaksajien ylin päättävä elin on kerran vuodessa kokoontuva liittokokous. Järjestön toimintaa ohjaa ja valvoo valtuuskunta, johon kuuluvat liiton puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä 45 jäsentä. Liiton toimintaa johtaa 12-jäseninen hallitus. Liiton ja sen valtuuskunnan puheenjohtaja on professori Jaakko Ossa, ja hallituksen puheenjohtaja on varatuomari Kirsti Auranen.[5] Liiton toimitusjohtaja on Teemu Lehtinen.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Historia Veronmaksajain Keskusliitto. Viitattu 22.6.2023.
  2. a b Tietoa liitosta Veronmaksajain Keskusliitto. Viitattu 22.6.2023.
  3. Katila, Saana: ”Kilometrikorvausten leikkaus vie verotusta väärään suuntaan” Yle Uutiset. 5.8.2012. Viitattu 22.6.2023.
  4. Mediakortti 2023 Taloustaito.fi. Viitattu 22.6.2023.
  5. Toimielimet Veronmaksajain Keskusliitto. Viitattu 22.6.2023.
  6. Henkilökunta Veronmaksajain Keskusliitto. Viitattu 22.6.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]