Pehkijärvi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pehkijärvi
Sijainti TammelaView and modify data on Wikidata
Valtio SuomiView and modify data on Wikidata
Koordinaatit 60°50′31″N, 23°53′38″E
Pinnankorkeus 105,6 m [1]
Pinta-ala 1,88551 km² [2]
Rantaviiva 14,125 km [2]
Suurin syvyys 2 m [3]
Keskisyvyys 1,5 m [4]
Valuma-alue 215,7 km² [2]
Virtaus 1,9 m³/s [5]
Laskujoki Myllyjoki [1]
Järvinumero 35.933.1.001
<mapframe>: JSONin Jäsennysvirhe (syntax error) jäsentäminen epäonnistui

Pehkijärvi on Kanta-Hämeessä Tammelassa sijaitseva järvi, joka kuuluu Kokemäenjoen vesistön Loimijoen valuma-alueella Pyhäjärven alueeseen. Pehkijärvi kuuluu Myllyjoen valuma-alueeseen.[2][1]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven pinta-ala on 189 hehtaaria ja sen pituus on 5,2 kilometriä ja leveys on suurimmillaan kilometrin. Järveen laskee luoteesta Vaihijoki, pohjoisesta Teuronjoki, idästä Salmenoja ja etelästä Oksjoki. Muut tulouomat ovat pelto-, metsä- ja suo-ojia. Järven luusua sijaitsee järven länsirannalla, josta saa alkuunsa noin 8 kilometriä pitkä Myllyjoki.[2][1]

Järven rantaviiva on 14,1 kilometriä pitkä ja sen ranta on pääosin moreeni- ja kalliopohjaista metsämaastoa, mutta rantaa rajautuu myös peltomaata ja suota. Rannoille on rakennettu, erityisesti järven keskikohtaan, loma-asuntoja. Niille pääsee läheiseltä valtatieltä 10.[2][1]

Luonnontila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pehkijärveä on tutkittu vuodesta 1973 asti, mutta viime aikoina sitä on tutkittu tiiviimin. Järvi on humustyyppinen järvi, jonka kalaston laatuluokka on tyydyttävä ja se viittaa lievään rehevöitymiseen. Vesi on väriltään ruskeaa ja väri saattaa tarttua pyydyksiin. Loppukesän leväkukinnat ovat yleisiä. Tämän vuoksi järvi on virkistys- ja yleisen käyttökelpoisuusluokitukseltaan välttävän ja tyydyttävän välillä. Järven vesi ei kerrostu, sillä sen keskisyvyys on alle kaksi metriä, ja tuulet sekoittavat vedet hyvin. Oksjoki tuo Oksjärven Isosuon turvetuotantoalueen vesiä järveen.[3][5][6]

Järven kasvillisuusselvitys on tehty järven länsipäässä vuonna 2004. Länsipää on umpeenkasvanutta ja suurin osa siitä muodostavat laajat kortteikot sekä niitä reunustavat sara- ja ruoholuhdat. Avovesialuetta länsipäässä on loppukesästä noin 4 hehtaaria, jotka pysyvät auki toistuvan niiton avulla. Alueella havaittiin 29 vesikasvilajia, joista kolme ovat vesisammalia ja loput putkilokasveja.[5]

Vuoden 2013 koekalastuksella saatiin seuraavia kalalajeja: ahven, kiiski, hauki, särki, salakka, pasuri, lahna ja säyne. Yleisimmät lajit olivat särki ja ahven, mutta haukea oli myös muutama painava yksilö. Särkeä, ahventa ja lahnaa on poikasykslöinä runsaasti. Järvelle on istutettu haukea. Länsipää on ruohottunut ja siellä voi kalastaa vain kevättulvien aikaan.[3][5]

Järven alueella on tehty pesimälinnustoselvitys vuonna 2004. Pehkijärven länsipää kuuluu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan ja Suomen Natura 2000 -verkostoon (SPA-alue numero: FI0344006). Alueella tavataan seuraavia lintulajeja: kalatiira, kaulushaikara, kurki, laulujoutsen, liro, luhtahuitti, mustakurkku-uikku, ruskosuohaukka ja uivelo. Muita tavattuja lajeja ovat ruokokerttunen, isokoskelo, nokikana, naurulokki, valkoviklo, tukkasotka, punasotka ja härkälintu.[5]

Kunnostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammelassa ovat eri järvien asukkaat perustaneet suojeluyhdistyksiä, joiden puitteissa jaetaan tietoa ja järjestetään kunnostamiseen liittyvää toimintaa. Pehkijärvelle perustettiin tällainen yhdistys vuonna 2002. Yhdistys kerää tempauksilla rahaa ja käyttää sitä esimerkiksi järvikasvuston niittämiseen ja poiskorjaamiseen kesäisin.[4]

Vuonna 2007 laaditun uuden kunnostussuunnitelman tarkoituksena on nostaa järven vedenpinnan korkeutta 60 senttimetrillä rakentamalla Myllyjoen Pihtikosken pohjapato uudelleen. Samalla perataan Myllyjoen yläpuoleinen uoma, ruopataan Vaihijoen alaosa, ruopataan Teuronjokisuu, ruopataan Lamminpäänlammin väylä ja ruopataan Pehkijärven umpeenkasvaneita Natura 2000-alueita.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susikaslammin ympäristössä olevia kivi- ja pronssikautisista asuinpaikoista on päätelty, että Pehkijärven ranta on laskenut aikojen saatossa alemmaksi.[7]

Vuoden 1855−1856 Kalmbergin kartastossa Pehkijärven nimi kirjoitettiin "Päch järvi". Myllykylästä Murtoon johtanut polku ylitti silloin järven Veniniemennokan kohdalta. Toinen ylityspaikka oli nykyisellä Salmenojalla. Kartassa järven muodoista voi päätellä, että vedenpinta oli tuolloin korkeammalla kuin nykyään. Erityisesti järven luoteispäässä sijaitsi pitkä lahti, joka työntyi pohjoiseen. Lammenpäässä ei erotu kartassa jokea vaan ylityspaikkaan oli piirretty kapeikko. Tuona aikana Susikasjärvi piirrettiin vielä järveksi.[8]

Vuoden 1884 Senaatin kartastossa järven nimeksi oli kirjoitettu "Pehkijärvi" ja sen korkeudeksi merenpinnasta oli merkitty 50,5 saschenia. Susikaslammi oli nyt piirretty ruohottuneeksi luhtalammikoksi.[9] Nyt Lammenpään talon vieressä sijaitsi omaksi lammeksi kuroutunut "Lammenpää-lampi".[10]

Pehkijärven järvenlaskun historia tunnetaan heikosti. Sopimushetkeä tai itse laskun tapahtumavuosia ei tiedetä. Ensimmäisen järvenlaskun paljastamat maatumat jaettiin vuonna 1836 pidetyssä katselmuksessa. Koska jako toimitettiin samaan aikaan Susikaslammin jaon kanssa, on mahdollista, että molemmat järvenlaskut suoritettiin samanaikaisesti.[6][11][12]

Vuonna 1938 annettiin lupa Pehkijärven laskemiseen korkeuteen 105,24 metriä merenpinnan yläpuolelle ja pohjapadon rakentamiselle.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Karttapaikka: Pehkijärvi, Tammela (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
  2. a b c d e f OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 20.3.2015.
  3. a b c Ala-Opas, Pasi & Ruuhijärvi, Jukka: Tammelan Kaukjärven, Pehkijärven, Oksjärven, Ruostejärven ja Liesjärven koekalastukset v. 2013, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evo, 2014
  4. a b Tammela: Pehkijärviyhdistys
  5. a b c d e f g Aluehallintavirasto: Pehkijärven kunnostus, Tammela, 2012
  6. a b Stén, Carl-Göran & Moisanen, Markku: Tammelan suot ja turpeen käyttökelpoisuus Osa 2, Turvetutkimusraportti, GTK, 2004, Espoo, s.80
  7. Pesonen, Petro: Mitä uutta Lounais-Hämeestä? Tuloksia vuosien 2001 - 2006 inventoinneista, Muinaistutkija, 2/2008, Suomen Arkeologinen Seura, ss. 19-32
  8. Kalmbergin kartasto: Koottu kartasto, suoraan: kartalle (fc20050967.jpg), 1855-56
  9. Maanmittauslaitos: Senaatinkartasto: Tammela (XIII 24) kartta, 1884, Arkistolaitos
  10. Maanmittauslaitos: Senaatinkartasto: Tammela (XIII 25) kartta, 1884, Arkistolaitos
  11. Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, s. 264. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY.
  12. Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, s. 162. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]