Valkoviklo
| Valkoviklo | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
| Heimo: | Kurpat Scolopacidae |
| Suku: | Viklot Tringa |
| Laji: | nebularia |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Tringa nebularia |
|
 |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Valkoviklo (Tringa nebularia) on subarktinen kurppalintu. Lajin nimesi Johan Ernst Gunnerus vuonna 1767.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkoviklot ovat ruskeita kesällä ja harmaanruskeita talvella. Pitkät jalat ovat vihertävät. Nokka on pitkä ja hieman ylöspäin kaartuva. Ääni on tyypillinen, iskevän kova ”djy-djy-djy”.
- Pituus: 30–35 cm
- Siipiväli: 68–70 cm
- Paino: 125–290 g
Vanhin suomalainen rengastettu valkoviklo on ollut 3 vuotta 11 kuukautta 23 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut hollantilainen vähintään 24 vuoden 5 kuukauden ikäinen lintu.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkoviklo on levinnyt alueelle Skotlannista Aasian pohjoisosiin aina Kamtshatkan niemimaalle saakka. Laji talvehtii Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Australiassa. Euroopan pohjoisosissa pesii 98 700–202 000 paria.[3] Suomen kanta-arvio on 56 000–75 000 paria.[4] Maailman populaation kooksi arvioidaan 440 000–1,5 miljoonaa yksilöä.[3]
Suomessa laji pesii Tampere-Lappeenranta linjan pohjoispuolella, ja esiintymisen painopiste on Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa. Valkoviklot saapuvat keväällä huhtikuun lopulta alkaen. Varhaisimmat naaraat muuttavat etelään jo kesäkuussa, nuoret linnut elokuussa.
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rannikkoseudut, suot, rannat, kosteikot, niityt ja soiden läheisyydessä olevat havumetsät.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pesä on maassa, usein metsässä jonkin matkaa suolta. Naaras munii 4 munaa, joita sitten hautoo 22–26 vrk. Myös koiras osallistuu haudontaan. Hautova lintu välttää viimeiseen saakka poistumasta pesästä ihmisen lähestyessä. Poikaset ovat pesäpakoisia ja oppivat lentämään 4 viikon ikäisinä.
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pääravintoa on pienet selkärangattomat. Pienet kalatkin kuitenkin käyvät ruoaksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Tringa nebularia IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 27.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 570. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 15.8.2021.
- ↑ a b BirdLife International (BirdLife International): IUCN Red List of Threatened Species: Tringa nebularia. IUCN Red List of Threatened Species, 1.10.2016. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Lehikoinen, A., Mikola, A., Below, A., Jaatinen, K., Laaksonen, T., Lehtiniemi, T., Lindén, A., Mikkola-Roos, M., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Sirkiä, P., Tikkanen, H. & Valkama, J.: Suomen lintujen pesimäkantojen koot ja viimeaikaiset kannanmuutokset. Linnut-vuosikirja 2024, 2025, s. 16—25. BirdLife Suomi Ry.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nethersole-Thompson, D. & M. 1979: Greenshanks. - T. & A. D. Poyser, Berkhamsted.
- Valkoviklo Lintukuva-verkkopalvelu.