Kurt Waldheim

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kurt Josef Waldheim
Kurt Waldheim 1971b.jpg
Itävallan 9. liittopresidentti
Liittokansleri Franz Vranitzky
Edeltäjä Rudolf Kirchschläger
Seuraaja Thomas Klestil
Yhdistyneiden kansakuntien neljäs pääsihteeri
1. tammikuuta 1972 – 31. joulukuuta 1981
Edeltäjä U Thant
Seuraaja Javier Pérez de Cuéllar
Henkilötiedot
Syntynyt 21. joulukuuta 1918
Flag of Austria.svg Wien, Itävalta
Kuollut 14. kesäkuuta 2007 (88 vuotta)
Flag of Austria.svg Wien, Itävalta
Ammatti lakimies
Puoliso Elisabeth Waldheim
Tiedot
Uskonto katolilainen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Kurt Josef Waldheim (21. joulukuuta 1918 Wien, Itävalta14. kesäkuuta 2007 Wien) oli itävaltalainen upseeri toisessa maailmansodassa ja myöhemmin diplomaatti ja poliitikko. Hän toimi YK:n pääsihteerinä vuosina 1972–1981 ja Itävallan presidenttinä 1986–1992.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waldheim syntyi Wienissä 21. joulukuuta 1918. Hänen isänsä oli katolinen koulutarkastaja, jolla oli tšekkiläistä taustaa. Isän sukunimi oli alun perin Watzlawick (tšek. Václavík). Hänen isänsä muutti nimensä saksalaiseen muotoon samana vuonna 1918 kun Habsburgien valtakunta lakkasi olemasta. Waldheim palveli Itävallan armeijassa vuosina 1936–1937 ja valmistui armeijan jälkeen Wienin akatemiasta vuonna 1939. Waldheimin isä oli aktiivinen Kristillisessä sosialistisessa puolueessa. Waldheimia ei noina akatemian vuosina kiinnostanut politiikka.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän liittyi kansallissosialistiseen opiskelijajärjestöön 19-vuotiaana ja SA:n jäseneksi marraskuussa 1938. Toisessa maailmansodassa Waldheim palveli luutnanttina armeijan tiedusteluyksikössä. Yksikkö oli osa Jugoslaviassa tuhansia partisaaneja ja siviilejä teloittanutta sekä tuhansia Kreikan juutalaisia kuolemanleireille vuosina 1942–1944 kuljettanutta joukko-osastoa.[1]

Balkanilla ollessaan hän sai kroatialaisen fasistijohtaja Ante Pavelićin johtamalta Itsenäiseltä Kroatian valtiolta urhoollisuusmitalin.

Vuonna 1945 Waldheim antautui Kärntenissä sotakarkurina brittijoukoille. Kuulusteluissa hän kertoi olevansa Wehrmachtin sotilas eikä SA- tai SS-upseeri. Waldheim vapautui syytteistä ja palasi siviiliin.lähde? Waldheim oli peitellyt osuuttaan kyseisessä toiminnassa Balkanilla väittäen, että hänen sotilasuransa olisi päättynyt jo vuonna 1942 itärintamalla tapahtuneeseen haavoittumiseen.

Vaikka Yhdistyneiden kansakuntien sotarikoskomissio oli listannut Waldheimin sotarikoksista epäiltyjen henkilöiden listalle vuonna 1948, hänen menneisyyttään ei kuitenkaan koskaan käsitelty oikeusistuimissa.[1]

Diplomaatin ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waldheim meni Itävallan ulkoministeriön diplomaattiseen osastoon ja valmistui vuonna 1945 Wienin yliopistosta lakimieheksi. Hän oli mukana Itävallan delegaatiossa Pariisin rauhansopimuksen aikana vuonna 1948. Hän työskenteli ulkoministeriössä vuosina 1951–1956. Vuonna 1956 hänet nimitettiin Itävallan suurlähettilääksi Kanadaan, ja hän palasi ulkoministeriöön vuonna 1960, ja 1964 hänet nimitettiin Itävallan YK-edustajaksi. Vuodesta 1968 hän oli Itävallan ulkoministeri Itävallan kansanpuolueen ÖVP:n jäsenenä[2], kunnes sai YK:n virkansa takaisin vuonna 1970. Waldheim asettui ehdokkaaksi vuoden 1971 presidentinvaaleissa, mutta häntä ei valittu.

YK:n pääsihteeriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian vaalitappionsa jälkeen Kurt Waldheim valittiin U Thantin seuraajaksi YK:n pääsihteerinä. Pääsihteerinä hän järjesti suuria kansainvälisiä YK:n alaisia konferensseja, kuten Santiagossa huhtikuussa 1972, UNCTAD:n kokous ja UNEP:in kokous Tukholmassa kesäkuussa 1974, IMO:n kokous Caracasissa huhtikuussa 1972, UNFPA:n kokous Bukarestissa elokuussa 1974 ja FAO:n kokous Roomassa marraskuussa 1974.

Kurt Waldheim vieraili Suomessa heinäkuussa 1973, jolloin Helsingin Finlandia-talossa järjestettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (Etyk) ensimmäisen vaiheen kokous ulkoministeritasolla. Waldheim tapasi muun muassa presidentti Urho Kekkosen.[3]

Hänen pääkriisialueensa oli kuitenkin Lähi-itä. Waldheim ja Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger eivät koskaan tulleet toimeen Lähi-idän kysymyksen aikana. Kun palestiinalainen terroristijärjestö PFLP kaappasi lennolla olevan Air Francen koneen PariisiTel Aviv-reitillä, Israel päätti itse vapauttaa panttivangit. YK väitteli, pitäisikö Israelin pelastusoperaatio tuomita. Waldheim valittiin uudelle kaudelle 1976. Vuonna 1980 Waldheim lensi Iraniin, jossa yli sataa yhdysvaltalaista pidettiin Teheranin suurlähetystössä panttivankina, neuvottelemaan heidän vapauttamisekseen. Ajatollah Khomeini kuitenkin kieltäytyi tapaamasta Waldheimia. Teheranissa ilmoitettiin, että Waldheimin henki olisi vaarassa.

Paul McCartney ja Waldheim järjestivät konsertteja Kambodžan auttamiseksi. Etsiessään pääsihteeriä kolmannesta maailmasta Kiina käytti veto-oikeuttaan Waldheimia vastaan [4] ja pääsihteeriksi valittiin perulainen Javier Pérez de Cuéllar. Pääsihteeriuran jälkeen Waldheim valittiin Itävallan presidentiksi 1986. Pääsihteerikauden jälkeen 1986 Waldheimia syytettiin toisen maailmansodan aikaisista natsikytköksistä.[5]

Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waldheimin natsimenneisyys tuli esille 1986 hänen asettuessaan ehdokkaaksi Itävallan presidentinvaaliin. Tällöin Juutalaisten maailmankongressi syytti häntä aktiivisesta osallistumisesta juutalaisten tuhoamiseen Balkanilla. Todisteita hänen henkilökohtaisesta osallistumisestaan ei löytynyt, mutta Waldheimin katsottiin vähintäänkin salanneen taustaansa. Hänet valittiin kuitenkin presidentiksi (1986–1992), mistä seurasi Itävallan kansainvälisen aseman heikentymistä. Häneen kohdistettiin laaja ulkomainen boikotti.[2] Jyrkimmin Waldheimin valintaan reagoi Israel, joka kutsui suurlähettiläänsä kotiin Wienistä "neuvotteluja varten". Itävallan liittokansleri Fred Sinowatz erosi heti presidentinvaalin jälkeen, ja hänen tilalleen tuli Franz Vranitzky.[6] Yhdysvallat ja useimmat Euroopan maat, mukaan lukien Suomi, eivät kutsuneet Waldheimia vierailuille eikä myöskään Itävaltaan tehty korkean tason vierailuja Waldheimin presidenttikaudella.[7]

Suomen ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä toiminut Risto Hyvärinen kertoi syksyllä 2000 julkaistuissa muistelmissaan, että Waldheimin natsimenneisyys oli jo syksyllä 1971 niiden suomalaisten virkamiesten tiedossa, jotka tuolloin ajoivat Suomen YK-suurlähettilästä Max Jakobsonia YK:n pääsihteeriksi. Asiaa ei kuitenkaan tuolloin julkistettu, koska suomalaiset uskoivat Waldheimin putoavan kilvasta muutoinkin. Yhdysvaltain ulkoministeri William P. Rogers oli luvannut suomalaisille Yhdysvaltain estävän veto-oikeudellaan Waldheimin valinnan. Hyvärisen mukaan Waldheimin menneisyyden julkistamisesta luopumisen taustalla oli myös "reiluus" ja "jalous" Waldheimia kohtaan.[7]

Huhtikuussa 1987 Yhdysvaltain hallituksen ilmoitettiin asettaneen Waldheimin "tarkkailulistalle", mikä merkitsi sitä, ettei Waldheim päässyt Yhdysvaltoihin yksityishenkilönä. Tämän vuoksi Itävalta päätti kutsua suurlähettiläänsä kotiin Washingtonista.[8]

Persianlahden sotaa edeltäneen Kuwaitin kriisin aikana elokuun lopulla 1990 Waldheim vieraili Irakissa ja tapasi maan presidentin Saddam Husseinin. Waldheim sai neuvotelluksi maastapoistumisluvan itävaltalaisille, jotka olivat jääneet panttivangeiksi Kuwaitiin Irakin miehitettyä maan. Waldheimin toimintaa arvosteltiin muun muassa Euroopan yhteisön jäsenmaissa, koska hänen katsottiin poikenneen yhteisesti sovitusta linjasta ja Irakia vastaan kohdistetusta saarrosta.[9]

Waldheim kuoli 14. kesäkuuta 2007 Wienissä 88-vuotiaana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jonathan Kandell: Kurt Waldheim dies at 88; ex-UN chief hid Nazi past New York Times. 14.6.2007. Viitattu 8.9.2013. (englanniksi)
  2. a b Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos) Muutosten vuosisata 8. Alkuteos Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1995, s. 259.
  3. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1974, s. 107. Helsinki: Otava, 1973.
  4. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2007/06/kurt_waldheim_kuollut_240979.html [vanhentunut linkki]
  5. Hautamäki: s. 92
  6. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1987, s. 82 Helsinki: Otava, 1986.
  7. a b Unto Hämäläinen: Suomen ulkoministeriön johto tiesi Waldheimin natsimenneisyyden jo 1971. Helsingin Sanomat 3.11.2000, s. A 9. Sanoma Osakeyhtiö.
  8. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 74. Helsinki: Otava, 1987.
  9. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1991, s. 95. Helsinki: Otava, 1990.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneiden kansakuntien lippu Edeltäjä:
U Thant
Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri
19721981
Seuraaja:
Javier Pérez de Cuéllar