Herttoniemen satamarata

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Herttoniemen satamarata
Perustiedot
Reitti Oulunkylä–Herttoniemen satama
Avattu 1939
Purettu Myllypuro–Herttoniemi: 1990-luvulla
Oulunkylä–Myllypuro: 2010-luvulla
Tekniset tiedot
Pituus 10,5[1] km
Raiteiden lkm 1
Raideleveys 1 524 mm
Helsingin satamaradat
Km   Lyh. Liikennepaikat
15,5 Herttoniemi
 metro
Metrovarikko
12,0
9,3 Valtatie 4
8,4 Vantaanjoki
7,3  Tikkurilaan
7,1
5,9
5,7 Käp Käpylä
6,1 Sö Sörnäinen
4,7 Pslt Pasila tavara
4,7 Vallila
Hakaniemen raide
3,9 Pasilan konepaja
 Turkuun
3,1 Psl Pasila asema
0,0 Helsinki päärautatieasema
0,0
0,0
0,2 Sokeritehtaan raide
0,1 Mannerheimintie (silta)
2,2 Ruoholahti
1,2
2,1 Län Helsinki Länsisatama
1,9 Hietalahti
2,8
3,2 Merisatama
3,3 Hernesaari
4,2
4,5 Eteläsatama
5,0 Kolera-allas
5,2 Katajanokan kanava
5,7 Katajanokka
Merkkien selitykset
Herttoniemen kartta vuodelta 1936. Satamarata näkyy mustana linjana.

Herttoniemen satamarata oli Helsingissä sijainnut noin kymmenen kilometrin pituinen teollisuus- ja satamarata. Se erkani pääradasta Oulunkylän asemalla ja johti Viikin kautta Herttoniemeen.[2] Rata valmistui vuonna 1939. Sitä käytettiin vuoteen 1992 saakka Herttoniemen teollisuusalueen yritysten ja nykyisen Herttoniemenrannan alueella sijainneen Herttoniemen öljysataman kuljetuksiin. Vielä vuoteen 2012 saakka rata toimi satunnaisesti Helsingin metron liitäntäratana, mutta uusi yhteys Vuosaaren metroasemalta sataman kautta Vuosaaren satamaradalle teki sen lopulta hyödyttömäksi. Rata purettiin, ja joitakin osuuksia sen vanhasta reitistä mukailee pikaraitiotie Raide-Jokeri.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnittelu ja rakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herttoniemi oli osa ratasuunnitelmia jo 1920-luvun alussa, kun Oulunkylän ja Korian välisen radan kaavailtiin kulkevan Viikin, Herttoniemen, Puotilan, Östersundomin ja Porvoon kautta. Kun Vantaanjoen ylittävään siltaan ei vielä ollut varaa, radan suunniteltiin alkavan Oulunkylän sijaan Malmin rautatieasemalta. Rautatiehallitus kuitenkin vastusti ajatusta, koska Malmilla ratapiha oli pääradan länsipuolella ja Pasilasta pohjoiseen liikennöitäessä olisi täytynyt vaihtaa kulkusuuntaa. Satama ei vielä kuulunut näihin varhaisiin suunnitelmiin.[3]

Uutta öljysatamaa alettiin suunnitella 1920-luvulla, jotta öljykuljetukset olisi paloturvallisuussyistä saatu pois Sörnäisten satamasta.[4] Valtioneuvosto myönsi rakennusluvan Oulunkylä–Viikki–Herttoniemi-välin rautatielle 9. elokuuta 1923, mutta rakennustyöt lykkääntyivät, koska satamasuunnitelmat olivat vielä kesken. Sörnäisten sataman tilanpuute oli kriittinen, mutta uuden öljysataman paikka askarrutti satamahallintoa edelleen vuonna 1925.[5] Päätös sataman sijoittamisesta Herttoniemeen tehtiin kaupunginvaltuustossa vuonna 1930.[6] Satamarataa alettiin rakentaa 21. marraskuuta 1930 ja öljysatamaa joulukuun aikana.[7]

Radan rakentaminen eteni hitaasti, ja rakennustyöt tehtiin pääasiassa Helsingin kaupungin työttömyystöinä.[7][8] Öljysatama valmistui vuonna 1937.[9] Satamarata kiskotettiin pääasiassa vuosina 1937–1938,[10] ja rata avattiin yleiselle liikenteelle 1. tammikuuta 1939.[11] Kaupunki maksoi, rakensi ja omisti runkoradan, mutta ei kaikkia sen sivuraiteita.[12] Radan omisti Helsingin kaupunki ja sen kunnossapito kuului kaupungin satamalaitokselle. Liikennöinnin hoiti Valtionrautatiet.[13] Radalla käytettiin pitkään omaa ratakilometrijärjestelmää eikä Helsingin päärautatieasemalta alkavia VR:n kilometrejä: esimerkiksi satamaradan vaihde Oulunkylässä sijaitsi ratakilometrillä 0 ja Herttoniemen aseman toimistorakennus kilometrillä 8,160. VR:n kilometreihin siirryttiin vasta liikenteen viimeisinä vuosikymmeninä.[10]

Vielä 1930-luvun lopulla Herttoniemen rata ajateltiin yhdistää Vanhankaupunginlahden länsirantaa pitkin Sörnäisten satamarataan, jonka pistoraiteet ulottuivat pohjoiseen Arabian tehtaille saakka.[4] Alun perin itäisten satama-alueiden rautatieyhteyksiä suunniteltaessa 1920-luvulla varauduttiin myös siihen, että Herttoniemen satamarataan yhdistyisivät Laajasaloon ja Santahaminaan rakennettavat satamaradat.[14] Laajasaloon perustettiin öljysatama, mutta ratoja Herttoniemestä etelämmäksi ei kuitenkaan rakennettu, eikä myöskään yhdistyminen Sörnäisten satamarataan lopulta toteutunut. Herttoniemen satamaradasta haarautui kuitenkin muutamia pistoraiteita, kuten Veräjälaaksossa sijainnut 500 metrin pituinen niin kutsuttu Perunakellarin raide. Sen vaihde Vantaanjoen läheisyydessä ratakilometrillä 8,160[a] purettiin vuonna 1968, mutta kiskot säilyivät maastossa vielä useita vuosia.[10] Myös Viikin koetilalla oli ratakilometrillä 10,9 oma raiteensa, joka purettiin 1980-luvun alussa.[15] Lähempänä Herttoniemen satamaa sijaitsivat pistoraiteet lautatarhalle, sähkölaitokselle ja Helsingin kaupungin kyllästyslaitokselle.[8]

Asema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Herttoniemen tavara-asema Linnanrakentajantien, Puusepänkadun ja Laivalahdenkadun kulmauksessa vuonna 1963.

Herttoniemen liikennepaikka avattiin 1. joulukuuta 1937,[16] ja sen asemarakennus valmistui joulukuussa 1938.[8] Se sijaitsi ratakilometrillä 15,8. VR:n hierarkiassa se oli 3. luokan asema, ja sen henkilökuntaan kuuluivat vuonna 1963 asemapäällikkö ja kolme muuta virkamiestä, toimistoapulainen, konduktööri, kuormausmestari, kaksi junamiestä sekä viisi asemamiestä. Asemarakennukseen kuului asemapäällikön kahden huoneen ja keittiön kokoinen asunto. Myöhemmin rakennusta laajennettiin ja sen sisäänkäynti siirrettiin ratapihan puolelta länsisivustalle. Aseman ympäristössä ollutta ratapihaa laajennettiin vähitellen vuosien kuluessa, viimeisen kerran vuonna 1979. Raiteita alettiin vähentää vuonna 1984, mutta suurin osa raiteista oli vielä jäljellä liikenteen lopettamiseen saakka.[15]

Liikennöinti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Roihuvuoren uusi asuinalue synnytti ajatuksen matkustajaliikenteestä, radalla kokeiltiin henkilöliikennettä noin viikon verran 1950-luvulla. Matkustajamäärät jäivät kuitenkin pieniksi, ja liikennettä oli vaikea sovittaa tavaraliikenteen joukkoon. Aikataulunmukaiseen henkilöliikenteeseen palattiin 21. joulukuuta 1962 – 5. tammikuuta 1963, kun Helsingin kaupungin liikennelaitoksen lakkouhka sai VR:n aloittamaan neljän päivittäisen junavuoron liikenteen päärautatieaseman ja Herttoniemen välillä. Junat pysähtyivät lisäksi Pasilassa, Käpylässä ja Oulunkylässä, ja matka-aika oli 32–40 minuuttia. Käytössä oli kaksi junarunkoa, joista toinen oli dieselveturin vetämä kolmivaunuinen juna ja toinen höyryveturin vetämä kaksivaunuinen juna. Koska 11 päivän liikenteen aikana junissa kulki kaikkiaan vain 26 matkustajaa, radan matkustajaliikenne ei ollut perusteltua. Rataa käytettiin kuitenkin satunnaisesti Santahaminan varuskunnan sotilas- ja sotakalustokuljetuksiin toisesta maailmansodasta alkaen lähes radan liikenteen lopettamiseen asti, vaikkakin vuosien mittaan sen merkitys väheni.[17]

Radan liikenne oli laajimmillaan 1960-luvulla. 1960-luvun alkuun asti satamaradan liikenne hoidettiin höyryvetureilla. Suurin sallittu nopeus tavaraliikenteessä oli 45 km/h ja henkilöliikenteessä 85 km/h.[18]

Sivuraiteita Herttoniemen radalla oli noin 7,7 kilometriä vuonna 1954.[10] Niiden purkaminen alkoi tavaraliikenteen vähennyttyä 1960-luvun lopulla. Sähkölaitoksen raide purettiin vuonna 1977 ja kyllästys-/vesilaitoksen raide vuonna 1990. Vuonna 1977 valmistui kuitenkin vielä radan ja Roihupellon metrovarikon välinen huoltoraideyhteys Viilarintielle ratakilometrillä 12,4.[8][15] Tätä raidetta pitkin kuljetettiin muun muassa uusia metrojunayksiköitä. Helsingin metron suunnitteluvaiheessa 1970-luvulla Herttoniemen satamarataa ehdotettiin yhdeksi vaihtoehtoiseksi ratalinjaukseksi.[11] Vuonna 1988 raiteiston kokonaispituus oli 16,7 kilometriä, josta valtaosa sijaitsi Herttoniemen teollisuusalueella.[1]

Vuonna 1988 julkaistussa radan tarpeellisuusselvityksessä todettiin, että 75 % radan liikenteestä oli öljysataman liikennettä. Satamaan ja Herttoniemen teollisuusalueelle saapuvia ja sieltä lähteviä kuormattuja vaunuja oli 1980-luvulla vuosittain noin 9 000–12  000. Lähtevien vaunujen kuorma oli saapuvia huomattavasti suurempi.[12] Liikenne oli yleensä vilkkainta loppuvuodesta, koska Venäjän öljykuljetukset kasaantuivat tavallisesti vuoden loppuun.[19]

1990-luvulle tultaessa radan liikenne oli huomattavasti vähentynyt, ja sitä käyttivät enää Teboil ja Metsäliitto.[4] Liikennöinti Herttoniemen teollisuusalueelle ei enää ollut VR:lle kannattavaa.[2] Sataman toiminta päättyi vuonna 1992, ja viimeinen tavarajuna kulki Herttoniemen radalla 30. syyskuuta.[8]

Purku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian viimeisen tavarajunan kulkemisen jälkeen syksyllä 1992 ratakilometrille 12,6 pystytettiin seismerkki ja osuus Herttoniemen asemalta satamaan purettiin. Oulunkylän asemalla satamaradan erkanemisvaihde purettiin pääradan neljännen raiteen rakentamisen tieltä. Rata siirtyi satamalaitokselta Helsingin kaupungin liikennelaitoksen hallintaan 15. helmikuuta 1992, ja 4. toukokuuta rata katkaistiin 200 metriä metrovaihteen itäpuolelta. Metrovaihteen ja Herttoniemen välinen osuus purettiin joulukuun 1993 ja helmikuun 1994 välisenä aikana.[20] Herttoniemen asemarakennus asetettiin aluksi vuokralle, kunnes se purettiin 17. marraskuuta 1993 ja korvattiin huoltoasemalla.[8][20] Öljysataman tilalle Herttoniemenrantaan rakennettiin uusi asuinalue.

Huoltoraiteena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulunkylän rautatieaseman erkanemisvaihde otettiin uudelleen käyttöön metron yhdysraiteena 30. heinäkuuta 1993.[8] Satamatoiminnan päätyttyä rataa käytettiin vain metron huoltokuljetuksiin, ja kiskot ulottuivat pääradalta enää alle viiden kilometrin päähän metrovarikon vaihteelle Myllypuron Viilarintielle. Metrohuollolle esitettiin myös vaihtoehtoa, jossa satamaradan olisi voinut purkaa kokonaan, ja kunnossapitokoneet olisi sen sijaan nostettu metroradalle Sörnäisten satamassa.[21] Metrojunat kävivät pyöräsorvissa Pasilassa, kunnes metrolle hankittiin oma pyöräsorvinsa.[17]

Vuosina 2000–2002 huoltorata uusittiin Oulunkylän asemalta Viikin tiedepuistoon niin, että sepeli ja vanhat ratapölkyt poistettiin, ja kiskot rakettiin uudelleen asfalttipäällysteisistä teräselementeistä ja urakiskoista, joiden päällä kulki ajorata.[20] Ajoradan päälle perustettiin Maaherrantien joukkoliikennekatu, jota hyödynsi myös runkolinja 550, alkuperäiseltä nimeltään Jokeri-linja. Tiedepuiston koetilan kohdalla uusi rata yhtyi vanhaan rataan, joka oli vähäisen liikennöinnin vuoksi jo osittain pusikoitunut.[22] Huoltoradan käyttö oli erittäin vähäistä, ja sitä käytettiin vain yöaikaan, koska katuja jouduttiin sulkemaan.[20][22] Liikennöinti päättyi lopulta kokonaan vuonna 2012 sen jälkeen, kun uusi metroyhteys oli valmistunut Vuosaaren satamaan.

Sillat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rataan kuului kaksi siltaa: Vantaanjoen ylittänyt Maaherrantien silta sekä Lahdenväylän ylittävä Lahdenväylän silta. Lahdenväylän silta muutettiin radan lakkauttamisen jälkeen, pikaraitiotie Raide-Jokerin rakennustöiden aikana, pyöräilyn ja jalankulun sillaksi. Raide-Jokeria varten rakennettiin erillinen raitiotiesilta vanhan sillan pohjoispuolelle.[23] Maaherrantien silta purettiin ja korvattiin uudella raitiosillalla. Liikenne pikaraitiotiellä alkoi syksyllä 2023.

Kuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Tässä artikkelissa sijainteja havainnollistavat ratakilometrit perustuvat päärautatieasemalta laskettavaan VR:n järjestelmään eivätkä satamaradan omiin kilometreihin.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bergström, Matti & Kilpiö, Olavi (toimittajat): Leveät kiskot: Suomen yleiselle liikenteelle avatut yksityiset leveäraiteiset rautatiet. Hyvinkää: Suomen rautatiemuseo, 2008. ISBN 978-951-96543-9-3.
  • Selvitys Herttoniemen satamaradan tarpeellisuudesta. Helsinki: Helsingin kaupunki, 1988.
  • Erävuori, Jukka: Helsingin sataman ja satamahallinnon historia. Helsingin kaupunki, 1981.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Selvitys Herttoniemen satamaradan tarpeellisuudesta, s. 1
  2. ↑ a b Pasanen, Esko: Herttoniemen satamarata lopetetaan syksyllä (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 6.5.1992. Viitattu 6.4.2023.
  3. ↑ Bergström & Kilpiö 2008, s. 226
  4. ↑ a b c Pohjanpalo, Olli: Kiskot tiensä päässä | Helsingin rantoja kiertävät syrjäraiteet katoavat metri metriltä (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 7.4.1990. Viitattu 21.7.2021.
  5. ↑ Bergström & Kilpiö 2008, s. 227–228
  6. ↑ Erävuori 1981, s. 106–110
  7. ↑ a b Bergström & Kilpiö 2008, s. 228
  8. ↑ a b c d e f g Nummelin, Markku: Helsingin satamaradat. Resiina, 1994, nro 1.
  9. ↑ Kurki-Suonio, Merja: Herttoniemen öljysatamasta Herttoniemenrannan asuinalueeksi 1997. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Viitattu 21.7.2021.
  10. ↑ a b c d Bergström & Kilpiö 2008, s. 229
  11. ↑ a b Mustonen, Pertti & Rytilä, Pekka: Kaupunkiratakirja 2002 : Helsinki - Huopalahti - Leppävaara, s. 24. Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Ratahallintokeskus, 2002. ISBN 951-718-876-5.
  12. ↑ a b Selvitys Herttoniemen satamaradan tarpeellisuudesta, s. 3
  13. ↑ Bergström & Kilpiö 2008, s. 225, 229
  14. ↑ Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta vuonna 1921 (PDF) (s. 59) Helsingin kaupunki. Viitattu 28.2.2023.
  15. ↑ a b c Bergström & Kilpiö 2008, s. 231
  16. ↑ Bergström & Kilpiö 2008, s. 243
  17. ↑ a b Bergström & Kilpiö 2008, s. 237–238
  18. ↑ Bergström & Kilpiö 2008, s. 237
  19. ↑ Bergström & Kilpiö 2008, s. 234
  20. ↑ a b c d Bergström & Kilpiö 2008, s. 239–241
  21. ↑ Selvitys Herttoniemen satamaradan tarpeellisuudesta, s. 9
  22. ↑ a b c Pyykkönen, Anna-Leena: Uusi junarata hämmästyttää keskellä Viikintietä (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 25.8.2002. Viitattu 23.2.2023.
  23. ↑ Lahdenväylän kohdalla aloitetaan sillanrakennustyöt elokuussa 2019 raidejokeri.info. 17.7.2019. Viitattu 5.4.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Herttoniemen_satamarata&oldid=22582517”