Joukkoliikennekatu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oulun ydinkeskustan Torikatu avattiin joukkoliikennekaduksi syyskuussa 2007.

Joukkoliikennekatu on yleisesti kaupungin alueella sijaitseva kulkuväylä, joka on tarkoitettu joukkoliikennettä varten. Kulkuväylällä sallitaan ainoastaan joukkoliikenteen kulkuneuvot, kuten linja-autot ja raitiovaunut, sekä lisäksi taksit, jalankulkijat ja polkupyöräilijät.lähde?

Suomen kaupungeista muun muassa Oulussa avattiin syyskuussa 2007 joukkoliikennekatu.[1] Helsingin Haagassa osa Eliel Saarisen tiestä on varattu ainoastaan joukkoliikenteen käyttöön.selvennä Kyseinen tieosuus oli ollut merkittynä kaavaan vuosikymmeniä tavanomaisena läpiajokatuna, mutta sen rakentaminen oli kohdannut kiivasta vastustusta. Molemmista päistään muuten valmiin kadun keskivaiheilla ollut osuus rakennettiin lopulta joukkoliikennekatuna.[2] Myös Helsingin Aleksanterinkatu on raitiokävelykatuna joukkoliikennekatu.

Tampereella kaupungin keskustan halkaisevan Hämeenkadun itäpää Rautatienkadun ja Hatanpään valtatien välillä muutettiin kesäkuun 2014 lopusta alkaen joukkoliikennekaduksi, jolla sallitaan ajoneuvoliikenteestä vain linja-autot, taksit ja huoltoajo. Katujärjestelyt pysyivät tässä vaiheessa melko ennallaan, sillä muutos toteutettiin mahdollisimman pienin kustannuksin, lähinnä liikennemerkein ja yhdellä liikennevaloristeyksen poistolla. Samalla Tampereen seudun joukkoliikenne otti käyttöön uuden seudullisen joukkoliikennelinjaston. Uuden runkolinjan 1 liikennöinti nykyreitillä ei olisi mahdollista ilman joukkoliikennekatuosuutta, sillä Hatanpään valtatien ja Hämeenkadun risteys olisi muuten liian ruuhkainen sujuvalle runkolinjaliikennöinnille. Järjestely on kokeilu, josta kerätään kokemuksia vuoden 2016 loppuun asti, jonka jälkeen kokeilun jatkamisesta päätetään. Tampereen kaupunginvaltuusto päättää lokakuussa 2016 raitiotien toteutusvaiheen aloittamisesta, johon sisältyy Hämeenkadun täydellinen peruskorjaus. Raitiotiesuunnitelmissa on esitetty itäpäästä voimakkaan raitiotie-, kävely- ja pyöräilypainotteista, jolla voi tarvittaessa ajaa myös linja-autoilla. Kokeilua täydennettiin kesällä 2015 kaventamalla katuosuutta nelikaistaisesta kaksikaistaiseksi.

Tampereella on myös muita joukkoliikennekatuja sekä jo olemassa että suunnitteilla. Raitiotien yleissuunnitelman tarkennuksissa hyväksyttiin linjaus, että Hervannan kaupunginosan toinen pääväylä Insinöörinkatu muutetaan Hervannan keskuksen kohdalla joukkoliikennekaduksi muutaman sadan metrin matkalta. Lisäksi Vihiojan kaupunginosassa Kuoppamäentie voidaan mieltää joukkoliikennekaduksi, sillä kadulta on kielletty kaikki liikenne Tampereen seudun joukkoliikenteen linja-autoja ja tontille ajoa lukuun ottamatta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Torikatu joukkoliikennekaduksi 22.9.2007 Oulun kaupunki: Tekninen keskus. Viitattu 5.7.2010.
  2. 50 vuoden katuhanke toteutuu vihdoinkin Eliel Saarisen tie puhkaisee Haagan Rakennuslehti. 14.6.2001. Viitattu 5.7.2010.
Tämä joukkoliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.