Tämä on hyvä artikkeli.

Andy Warhol

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Andy Warhol
Andy Warhol vuonna 1975
Andy Warhol vuonna 1975
Henkilötiedot
Syntynyt6. elokuuta 1928
Pittsburgh, Pennsylvania, Yhdysvallat
Kuollut22. helmikuuta 1987 (58 vuotta)
New York, Yhdysvallat
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Taiteilija
Ala kuvataiteilija, elokuvantekijä, televisioesiintyjä, haastattelija
Taidesuuntaus pop-taide
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.warhol.org

Andy Warhol (oikealta nimeltään Andrew Warhola, 6. elokuuta 1928 Pittsburgh, Pennsylvania, Yhdysvallat – 22. helmikuuta 1987 New York) oli yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Warhol aloitti uransa 1950-luvulla mainospiirtäjänä. Hän oli 1960-luvun alussa suosioon nousseen pop-taiteen tunnetuimpia edustajia. Hänen töistään, kuten sarjasta silkkipainettuja Marilyn Monroen kasvokuvia, muodostui pop-taiteen kuuluisimpia teoksia. Vuodesta 1963 alkaen Warhol saavutti mainetta myös underground-elokuvien tekijänä, ja 1970-luvulla hänestä tuli kysytty kuuluisuuksien muotokuvien maalaaja. Warholin New Yorkiin perustama The Factory -studio oli tunnettu taiteilijoiden tapaamispaikka ja aikansa dekadentin elämäntyylin symboli. Warhol perusti myös Interview-lehden ja aloitti 1970-luvun lopulla oman televisio-ohjelman.

Warhol tunnettiin taiteensa lisäksi myös epätavallisesta ulkonäöstään ja harkitun erikoisesta julkisesta käyttäytymisestään. Hän oli tuottelias elämänsä loppuun asti. Warhol kuoli vuonna 1987 yllättäen sappirakkoleikkauksen komplikaatioihin. Monista hänen töistään on maksettu nykytaiteen korkeimpia hintoja, enimmillään useita kymmeniä miljoonia euroja.

Tausta ja varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andy Warholin vanhemmat Julia (Julija) ja Andrew (Andri) olivat kotoisin nykyisen Slovakian rajalla sijaitsevasta Mikován kylästä. He olivat kansallisuudeltaan ruteeneja. Muutama vuosi häiden jälkeen Andri muutti 1910-luvulla Yhdysvaltoihin Pittsburghiin, ja Julija seurasi häntä vuonna 1921.[1]

Andrew Warhola syntyi Pittsburghin teollisuuskaupungissa 6. elokuuta 1928. Hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä. Perheen kotikielenä oli ruteeni.[2] Warholat olivat hartaita idän katolisia, ja myös Andy oli koko elämänsä hyvin uskonnollinen.[3] Andrew Warhola vanhempi työskenteli Eichleay-yhtiössä, jonka alaa oli tien- ja talonrakennus, ja myöhemmin sekatyömiehenä. Julia oli osa-aikainen siivooja ja myi tekemiään käsitöitä ovelta ovelle. Andy oli lapsena erityisen läheinen äitinsä kanssa, joka opetti Andyn piirtämään. Naapurustossa asui paljon lapsia, mutta Andy oli omissa maailmoissaan viihtyvä taiteellinen älykkö, joka viihtyi paremmin tyttöjen seurassa kuin poikien urheiluleikeissä.[2]

Andy sairasteli lapsena usein. Vakavin sairaus oli hänen kahdeksanvuotiaana sairastamansa tanssitauti. Toipilasaikana hänellä oli aikaa tutustua populaarikulttuuriin kuten elokuviin ja sarjakuviin. Sairauksista jäi hänelle elinikäinen ihottuma.[4][5] Andyn John-veli otti vastuun perheen taloudesta, kun perheen isä sairastui ja kuoli Andyn ollessa teini-iässä. Isä oli ollut toiveikas koulussa menestyneen Andyn tulevaisuuden suhteen, ja John kertoi myöhemmin, että isän kuolemalla oli ollut hyvin suuri vaikutus Andyyn. Isän kuoleman seurauksena Julia-äidistä ja Andysta tuli entistäkin läheisemmät.[6]

Andy alkoi opiskella piirtämistä yhdeksänvuotiaana paikallisen Carnegie-museon lauantaisilla piirustustunneilla. Hän piirsi kouluvuosinaan ahkerasti ja herätti kuvaamataidonopettajiensa huomion taidoillaan ja omintakeisella tyylillään.[7] Hän kävi myös paljon elokuvissa, ja hän oli kiinnostunut lehtien onnettomuusuutisista.[8]

High schoolin jälkeen Andy jatkoi opintoja Carnegien teknillisessä korkeakoulussa, sillä sen kuvaamataiteen laitos oli arvostettu. Kielivaikeuksien vuoksi Andylla oli vaikeuksia teoriaopinnoissa, eivätkä taideopettajat useinkaan ymmärtäneet hänen luovia ja omapäisiä aikaansaannoksiaan, jotka vaikuttivat joskus pelkiltä tuherruksilta. Andy erotettiin ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen, mutta syksyllä hän pääsi takaisin kouluun kesätyön ohessa tekemiensä piirustusten ansiosta. Hän kokosi niistä ensimmäisen näyttelynsä ja sai sen esille syyslukukauden alkajaisiksi.[9]

Toisena opiskeluvuonna Andy kiinnostui myös tanssista ja alkoi käydä sinfoniaorkesterin konserteissa. Hän oli niin ystäväpiirissään kuin opettajiensakin parissa suosittu, ja taidekouluyhteisössä hänen homoseksuaalisuutensa hyväksyttiin.[10]

Vuonna 1948 ennen neljättä ja viimeistä college-vuottaan Andy sai töitä tavaratalon näyteikkunoiden taustamaalaajana. Somistajan työssä hän oppi täyttämään kaupallisen taiteilijan vaatimukset, kuten nopean työskentelyn tärkeyden.[11]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mainostaiteilijan ura 1950-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian opintojensa päätyttyä vuonna 1949 Warhol muutti New Yorkin Manhattanille taiteilijaystävänsä Philip Pearlsteinin kanssa.[12] Hän sai pian myydyksi kenkäpiirroksiaan muotilehdille ja sen jälkeen kansikuvia lehdille, yrityksille ja levy-yhtiöille. Hän ryhtyi myös luomaan itselleen omaperäistä imagoa, johon kuului harkitun rento pukeutuminen ja kuiskaileva puhetyyli. Vuonna 1949 hän otti taiteilijanimen Andy Warhol.[13] Julia Warhol muutti 1952 New Yorkiin asumaan poikansa luokse, ja he muuttivat erilleen vasta vuonna 1971.[14]

Warhol menestyi vuosi vuodelta paremmin kuvittajana, mutta halusi myös vakavasti otettavaksi taiteilijaksi.[15] Hänen ensimmäinen gallerianäyttelynsä 15 Drawings Based on the Writings of Truman Capote avattiin 16. kesäkuuta 1952 New Yorkissa. Näyttelyä ei kuitenkaan otettu kovin vakavasti, eikä yhtään piirrosta myyty.[16] Warholin piirrosten aiheena olivat tuohon aikaan usein perhoset, naisten kengät ja pojat.[17]

Vuonna 1953 Warhol sai agentikseen Fritzie Millerin, jonka ansiosta Warhol sai piirroksiaan pian kaupungin merkittävimpiin lehtiin, kuten Vogueen ja Harper’s Bazaariin, ja alkoi ansaita hyvin.[18] Kaljuuntumisen vuoksi Warhol alkoi pitää harmaata peruukkia. Hän perusteli värin valintaa sillä, että harmaa peruukki sai hänet vaikuttamaan ”ikäistään nuoremmalta”.[19]

Warholin toinen näyttely, jonka piirrosten aiheena oli tanssija John Butler, ei herättänyt sekään huomiota. Kaupallisen taiteen maailmassa hän oli kuitenkin jo tähti ja sai huippupalkkioita, jopa 30 000 – 50 000 dollaria vuodessa.[20] Hän sai mainostöistään myös useita palkintoja.[21] Vuonna 1955 Warhol teki huomiota herättäneen sarjan I. Millerin kenkäkaupan mainoksia The New York Timesin sunnuntainumeroihin.[22] Seuraavana vuonna hän sai myönteistä huomiota, ja hänen näyttelynsä Golden Slippers, joka oli koottu kenkiä esittävistä tahraviivapiirustuksista, esiteltiin kahdella aukeamalla Life-lehdessä.[23] Häntä ei kuitenkaan vielä hyväksytty korkeataiteen piireihin kaupallisen taustansa ja avoimen homoseksuaalisuutensa vuoksi.[24] Warhol perusti 1957 yhtiön nimeltä Andy Warhol Enterprises, alkoi sijoittaa osakkeisiin ja ryhtyi kartuttamaan omaa taidekokoelmaa.[25]

Pop-taiteilijan uran alku 1960-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pop-taide oli syntynyt Englannissa vuonna 1956, ja 1950-luvun lopulla myös Warholin taiteessa alkoi näkyä merkkejä pop-taiteesta, kuten toiston käyttöä.[26] Amerikkalaistaiteilijoiden Jasper Johnsin ja Robert Rauschenbergin pop-taidetta sivuavat näyttelyt vuonna 1958 tekivät Warholiin vaikutuksen ja voimistivat hänen haluaan irtautua mainospiirtämisestä ja ryhtyä vakavaksi taiteilijaksi.[21]

Vuonna 1960 Warhol alkoi maalata kuvia mainoksista, sarjakuvista sekä arkipäiväisistä esineistä ja tehdä taiteellisia kokeiluja eri tekniikoilla ja materiaaleilla.[27] Sarjakuva-aiheista hän luopui sen jälkeen, kun pop-taiteilija Roy Lichtenstein oli alkanut saada mainetta sarjakuva-aiheisilla maalauksillaan.[28] Imagoa Warhol loi itselleen käyttämällä hopeanväristä peruukkia, vastailemalla kysymyksiin yksitavuisilla ja sekavilla tokaisuilla sekä korostamalla naismaisia elkeitään. Warhol tutustui myös Metropolitan-museon apulaiskuraattoriin Henry Geldzahleriin, josta tuli hänelle loppuelämäksi tärkeä taidekumppani ja ystävä.[29]

Museum of Modern Art 2018.

Seuraavaksi Warhol alkoi maalata sarjoja dollarin seteleistä ja Campbellin tomaattikeittopurkeista. Hän oli joulukuussa 1961 saanut aiheen sisustussuunnittelijalta ja gallerianomistajalta Muriel Latow’lta. Warhol oli kaivannut vaikuttavaa ja yksilöllistä ideaa ja pyysi Latow’lta apua. Tämä ehdotti 50 dollarin maksua vastaan, että Warhol maalaisi sitä, mistä piti eniten maailmassa – rahaa – tai minkä kaikki tuntevat, kuten Campbellin keittopurkkeja. Warhol ihastui ehdotuksiin ja aloitti työt välittömästi.[28] Kolmenkymmenenkahden Campbell-purkin sarja herätti huomiota, ja maalauksista koottiin vuonna 1962 näyttely Los Angelesiin. Warhol kertoi Time-lehden haastattelussa 11. toukokuuta 1962:[30]

»Maalaan sellaista, mikä aina on mielestäni ollut kaunista, sellaista, mitä käytetään päivittäin mutta ei koskaan ajatella. Juuri nyt teen keittoja, ja olen tehnyt muutamia maalauksia, jotka esittävät rahaa. Teen tätä siksi, että pidän tästä.»
(Time, 1962[31])

Warhol teki kesällä 1962 Campbellin keittopurkkien lisäksi muitakin toistoon perustuvia maalaussarjoja, kuten sarjan Coca-Cola-pulloista. Hän otti käyttöön silkkipainomenetelmän eli serigrafian, jolla hän pystyi toistamaan samoja kuvia nopeasti eri värisinä. Ensimmäinen tällä tekniikalla valmistunut teos oli näyttelijä Marilyn Monroen valokuvasta tehty 23 erivärisen muotokuvan sarja. Warhol alkoi saada tunnustusta ja mainetta vakavana kuvataiteilijana.[32] Taidekriitikot sanoivat hänen olevan pop-taiteen lipunkantaja ja purkavan korkeakulttuuriin kytketyt mystifioinnit.[33] Pop-taiteen arvostelijat taas ottivat Warholin kohteekseen ja kutsuivat hänen töitään muun muassa ”sisällyksettömiksi huijauksiksi”.[34] Kielteisesti Warholiin suhtautuivat etenkin abstraktin ekpressionismin edustajat, kuten Willem de Kooning ja Mark Rothko.[35]

Warholin lehmätapettia ja Mao-serigrafia Warhol-näyttelyssä Belfastissa 2013.

Vuonna 1963 Warhol vuokrasi ateljeen tyhjäksi jääneeltä paloasemalta ja palkkasi assistentin auttamaan serigrafioiden tekemisessä. Keväällä ja kesällä 1963 Warhol maalasi joukon merkittäviä muotokuvia, kuten sarjan 180-senttisiä, hopeanvärisiä kuvia laulaja Elvis Presleystä. Warhol pyrki koko ajan löytämään uusia, tyrmistyttäviä ideoita. Välillä hän kuvasi synkkiä aiheita, kuten väkivaltaa, onnettomuuksia ja kuolemaa.[36] Warholin vuosien 1961–1966 maalaukset voidaankin jakaa kahteen luokkaan: yhtäältä kulutustuotetta kuvaaviin teoksiin, kuten Coca-Cola-pulloihin, elokuvatähtiin ja etsintäkuulutettuihin, toisaalta tilannekuviin, kuten kuolema- ja onnettomuuskuviin.[37] Warholin maalaukset eivät kuitenkaan olleet yhteiskuntakriittisiä. Hän sanoi itse: ”Minulla on tunne, että edustan taiteessani Yhdysvaltoja, mutta en ole yhteiskuntakriitikko. Minä maalaan ne maalauksiini siksi, että ne ovat minulle tutuinta. En yritä millään tavalla kritisoida Yhdysvaltoja, en lainkaan yritä näyttää rumuutta. Olen vain puhdas taiteilija.” Warhol kokeili pornografisiakin maalauksia, kunnes huomasi, että niitä oli mahdotonta saada kaupaksi.[36]

Marraskuussa 1963 Warhol siirsi ateljeensa varasto- ja tehdasrakennukseen East 47th Streetille, Yhdistyneiden kansakuntien rakennuksen lähistölle. Tila sijaitsi viidennessä kerroksessa, se oli kooltaan 30×12 metriä, ja siinä oli aiemmin ollut hattutehdas.[38] Paikka sai nimekseen The Factory eli Tehdas. Siellä alkoi pian käydä paljon erikoislaatuisia ihmisiä, kuten hylkiöitä ja taiteilijoita, ja hopeanväriseksi sisustetusta huoneesta tuli siten jatkuva happening.[39]

Warhol alkoi myös tehdä underground-elokuvia kahdeksanmillisellä Bolexin elokuvakameralla, vaikka hänellä ei ollut alalta teknistä osaamista.[40] Warholin taiteellinen perusratkaisu oli esittää elokuvat hidastetulla, 16 kuvan sekuntinopeudella. Elokuvien aiheena olivat hänen ystävänsä, jotka tekivät arkisia asioita, kuten suutelivat tai leikkasivat toistensa hiuksia.[41] Warhol kuvasi Factoryssa lukuisia elokuvia, ja vuonna 1964 hän alkoi käyttää niissä entistä enemmän näyttelijöitä. Elokuva Couch (Sohva) esittää Warholin ystävien välistä seksiä Factoryn sohvalla. Elokuvassa Empire Warhol kuvasi Empire State Buildingia liikkumattomalla kameralla yöllä kahdeksan tunnin ajan. Yleisön reaktiot olivat pääosin tyrmistyneitä.[42] Warholin ensimmäinen äänielokuva oli Harlot (1964).[43] Hän kutsui näyttelijöitään ja seuralaisiaan ”supertähdiksi”, joista tunnetuimpia oli Edie Sedgwick.[44]

Warhol vieraili vuonna 1965 ensimmäistä kertaa Ranskassa, missä hänestä ja pop-taiteesta oli tullut hyvin suosittuja. Samalla hän ilmoitti lopettavansa maalaamisen ja keskittyvänsä kokonaan elokuvien tekemiseen. Warhol pyrki tällä nostamaan maalaustensa hintaa, mutta hän tunsi myös, että pop-taiteen räjähdysvoima oli jo käytetty loppuun.[45] Samana vuonna Warhol aloitti yhteistyön Velvet Underground -rockyhtyeen kanssa, jonka jäseniä hän piti hengenheimolaisenaan. Warhol nosti yhtyeeseen saksalaisen laulajan Nicon, ja tehdäkseen yhtyeestä kuuluisan hän ryhtyi sen manageriksi ja rahoittajaksi.[46] Warhol avasi New Yorkiin myös diskon, jossa esitettiin performansseja.[47]

Andy Warhol ja Tennessee Williams 1967.

Warhol siirsi vuonna 1968 työtilansa keskikaupungille osoitteeseen 33 Union Square West. Toimistomaisessa tilassa oli kaksi isoa huonetta, ja se toimi edellisen Factoryn tapaan elokuvantekokeskuksena ja tapaamispaikkana.[48] Warholin elokuvissakin esiintynyt mutta tälle katkeroitunut radikaalifeministi Valerie Solanas ampui 3. kesäkuuta 1968 Factoryssa Warholia ja kahta muuta paikalla ollutta. Warhol selvisi täpärästi hengissä ja toipui vähitellen,[49] mutta hänen täytyi kuitenkin käyttää tukiliiviä koko loppuelämänsä.[50] Solanas ei katunut tekoaan vaan jatkoi Warholin uhkailemista myöhemminkin.[51]

Samana vuonna Warhol julkaisi ensimmäisen romaaninsa a, joka perustui yhteen vuorokauteen hänen ystävänsä Ondinen elämässä. Kirja sai kriitikoilta pääasiassa tyrmäävän vastaanoton, vaikka jotkut pitivätkin sitä aitona vastauksena James Joycen Odysseukselle.[52] Warholin julistuksesta, että ”tulevaisuudessa jokainen saa 15 minuuttia kuuluisuutta”, tuli lentävä lause.[53]

Rahaa saadakseen Warhol avasi New Yorkiin elokuvateatterin vuonna 1969. Teatterissa esitettiin homopornoa, mutta ei Warholin omia elokuvia. Teatterin tuotot valuivat kuitenkin muiden taskuihin, joten hän vetäytyi hankkeesta.[54] Omissa elokuvissaankin Warhol esitteli erilaisia shokeeraavia aiheita, kuten seksiä ja huumeita.[55] Hän perusti myös Interview-lehden, jossa alettiin julkaista muodin, taiteen, elokuvan, musiikin ja kirjallisuuden tähtien avomielisiä haastatteluja.[56] Warhol teki itsekin lehteen haastatteluja omalla tyylillään: hän meni haastateltavan luo ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja teki nauhoituksesta muokkaamattoman käsikirjoituksen.[57]

1970-ja 1980-luvut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pasadenassa Kaliforniassa avattiin 1970 Warholin retrospektiivinen näyttely, joka kasvatti Warholin taideteosten menekkiä maailmalla. Lehdistö kutsui Warholia ensimmäiseksi todella kuuluisaksi kuvataiteilijaksi sitten Pablo Picasson ja Salvador Dalín – taiteilijaksi, joka oli osunut muodissa ja kaupallisessa taiteessa ajan hermoon. Kun hänen maalaustensa arvo nousi, Warhol palasi maalaustaiteen pariin.[58] Retrospektiivinen näyttely vieraili Pariisissa ja Lontoossa, missä se oli suurmenestys. Myös Saksassa Warholilla oli supertähden asema, ja hänen elokuvansakin menestyivät siellä.[59] Lontoolainen The Times ylisti Warholia ”sodan jälkeen ilmaantuneista taiteilijoista vakavimmin otettavaksi” ja ”tärkeimmäksi amerikkalaiseksi taiteilijaksi”.[60] Warholin vanhimmista töistä maksettiin jo 1970-luvun alussa keskimäärin 30 000 dollaria.[61]

Warholin äiti Julia asui poikansa kanssa vuoteen 1971, mutta sitten hän sairastui ja joutui muuttamaan takaisin Pittsburghiin. Hän kuoli siellä 1972.[62]

Warhol oli 1970-luvun alussa läheisesti tekemisissä monen rocktähden kanssa, kuten The Rolling Stonesin Mick Jaggerin ja tämän naisystävien mutta myös tyylitietoisten glam rock -artistien kanssa. Etenkin David Bowie sai vaikutteita Warholilta. Hän kirjoitti jopa laulun ”Andy Warhol”, josta Warhol ei kuitenkaan pitänyt, sillä häntä sanottiin siinä ”hassunnäköiseksi”.[63] 1970-luvun lopulla Warholin Factoryssa ja Interview’ssa kävi paljon myös uuden aallon yhtyeitä, kuten Talking Heads, Blondie ja The Clash.[64]

Vuonna 1972 Warhol alkoi maalata muotokuvia. Ensimmäiseksi hän teki yli kaksituhatta puhemies Mao Zedongin kasvokuvaa, joiden koko vaihteli 15×15 senttimetristä 5×4 metriin. Hän alkoi tehdä myös tilaustöitä ja jatkoi samalla koko ajan elokuvien tekemistä.[65]

Factory-studio siirtyi vuonna 1974 isompiin tiloihin Broadwayn varrelle. Warholin asioita hoiti Andy Warhol Enterprises -yhtiö, jonka toiminta muuttui ammattimaisemmaksi, ja Warholin alaiset alkoivat kutsua häntä ”pomoksi”. Factoryssa alkoi käydä paljon kuuluisuuksia, joilta Warhol toivoi haastattelua Interview'hun tai muotokuvatilausta.[66] Warholin asiakkaisiin kuuluivat kaikki tuon ajan kuuluisuudet jalkapallotähti Peléstä Ruotsin kuninkaaseen.[67] Haastateltavia hän hankki myös julkkisten suosimasta Studio 54 -yökerhosta, jonka hän oli valinnut kantapaikakseen.[68]

Warhol julkaisi vuonna 1975 kirjan The Philosophy of Andy Warhol, jossa hän esitti kepeitä huomioita rakkaudesta, kuuluisuudesta, kauneudesta ja rahasta.[69] Vuonna 1978 hän alkoi tuottaa omaa kaapelitelevisio-ohjelmaa Andy Warhol’s TV. Visuaalisesti uraauurtavassa ohjelmassa oli haastatteluja, muotiesittelyjä ja vierailuja nousevien rocktähtien kotona. Show’ta tehtiin yhdeksän vuotta.[70] Vuonna 1980 Warhol julkaisi muistelmansa kuusikymmenluvusta nimellä Popism.[71]

Warholin 1970-luvun tuotantoa on pidetty epätasaisena, sillä hänen nähtiin usein vain toistavan vanhoja ideoitaan ilman mitään sanottavaa. Taiteellisesti merkittävimpinä tuon aikakauden töinä on pidetty Mao-sarjaa sekä ihmiskalloja kuvaavaa sarjaa.[72]

1980-luvulla Warhol teki yhteistyötä nuorten uusekspressionistien Jean-Michel Basquiatin ja Francesco Clementen kanssa.[73] Hän ohjasi yhden musiikkivideon, The Cars -yhtyeen ”Hello Again” vuonna 1984, ja kokeili myös tietokonetaidetta.[74][75] Warholin viimeinen merkittävä sarja vuodelta 1987 kuvasi Pyhää ehtoollista.[76]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Warholin sappirakko tulehtui vakavasti talvella 1987. Hän lykkäsi leikkausta ja hoiti itseään taikakaluilla, kunnes hänen oli kivun vuoksi pakko suostua leikkaukseen.[77] Warhol kuoli sappileikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin sairaalassa New Yorkissa 22. helmikuuta 1987. Hän oli leikkauksen jälkeisenä iltana vielä pirteä ja hyväntuulinen, mutta yllättäen hänet löydettiin seuraavana aamuna sairaalavuoteesta kuolleena.[78] Warholin kerrotaan torjuneen hoitajan tarkkailun.[77]

Warhol haudattiin Pittsburghiin.[79] Warholin kuoleman jälkeen pidetyssä huutokaupassa hänen omaisuutensa tuotti yhteensä 25,3 miljoonaa dollaria.[80] Warholin testamentin mukaisesti hänen kuolinpesänsä rahoilla perustettiin kuvataiteen tukemiseksi Warhol Foundation -säätiö. Vuonna 1994 Pittsburghissa avattiin Warhol-museo, jossa on laaja Warholin teosten kokoelma.[81]

Yksityiselämä, luonne ja tavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Warhol saattoi olla puhelias sisäpiirin kesken, mutta muissa sosiaalisissa tilanteissa hän heittäytyi yleensä puhumattomaksi ja vain tarkasteli ihmisiä.[82] Warhol ei koskaan paljastanut yksityiselämäänsä ystävilleen, vaikka houkutteli heidät avautumaan omastaan. Hän kävi suuren osan intiimeimmistä keskusteluistaan puhelimessa, etenkin öisin.[83] Warhol ei koskaan kiroillut vaan käytti vain lieviä ilmaisuja.[84] Hän oli koko elämänsä hyvin uskonnollinen ja kävi kirkossa lähes päivittäin.[3]

Warhol häpeili homoseksuaalisuuttaan ja tunsi alemmuudentunnetta ulkonäöstään, eikä hän etenkään nuorena solminut helposti fyysisiä suhteita ihastuksiinsa.[83] Warhol oli kenkä- ja jalkafetisisti,[83] ja ystäviensä mukaan hän oli myös voyeuristi ja nautti ihmisten katselemisesta.[85] Warholin pitkäaikainen ystävä Henry Geldzahler on sanonut, että Warhol oli voyeuristi-sadisti ja tarvitsi lyhytkestoisiksi jääneisiin suhteisiinsa ekshibitionisti-masokisteja.[86]

Warhol käytti paljon piristäviä, amfetamiinipohjaisia laihdutuslääkkeitä mutta ei koskaan sortunut huumeisiin, toisin kuin monet hänen ympärillään.[87] Hän oli intohimoinen keräilijä.[88] Yksi hänen taidesuosikeistaan oli surrealisti Giorgio de Chirico, jota kohtaan hän tunsi hengenheimolaisuutta.[89]

Menetelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvataide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Warholin tavaramerkiksi muodostui tahraviivapiirrostekniikka, jonka hän omaksui opiskellessaan 1940-luvun lopulla teknillisessä korkeakoulussa. Hän piirsi kuvan paperille ja käänsi sen ennen värin kuivumista toista paperia vasten, jolloin alkuperäisestä piirroksesta syntyi tuhruinen peilikuva. Warholia miellytti tahraviivassa tuhruisen ja hauraan viivan lisäksi ajatus siitä, että hän oli tekniikan avulla etäännyttänyt itsensä lopputuloksesta.[90][91] Aiheet tahraviivapiirustuksiin Warhol otti usein Life-aikakauslehden sivuilta, joiden kuvia hän piirsi läpi. Collegessa Warhol omaksui myös psykologisen lähestymistavan taiteeseen.[92]

Andy Warhol vuonna 1980.

Warhol oli ensimmäinen, joka ryhtyi käyttämään silkkipainomenetelmää myös vakavasti otettavan taiteen teossa; aiemmin sitä oli käytetty vain mainoskuvissa ja halvoissa massatuotteissa. Aiemmin taiteilijat olivat käyttäneet silkkipainotekniikkaa omien töidensä kopioimiseen, mutta Warhol teki kuvat alun perinkin silkkipainovedoksiksi. Hän arvosti silkkipainokuvien kohdistumisvirheitä, jotka antoivat kuville tabloidimaisen sävyn. Warhol käytti mallina lehdistä löytämiään kuvia. Aluksi hän jäljensi kuvan stensiilillä asetaattilevylle, jota hän käsitteli kemikaaleilla ja saksilla. Tehtyään levyn itse hän käytti silkkipainokuvan teossa apuna löyhästi ohjeistamiaan avustajia. He siirsivät asetaatin seulakankaalle, jonka läpi he puristivat väriä. Silkkipainomenetelmällä Warhol pystyi tekemään samasta kuvasta eri väriyhdistelmiä. Hän aloitti vuonna 1962 mustavalkoisista painokuvista (Race Riot in Alabama) ja siirtyi sitten värillisiin, kuten kuuluisassa sarjassa Campbell’s Soup Cans. Warhol teki niin monta vedosta kuin uskoi saavansa myydyksi.[93]

1970-luvulla tekemistään muotokuvista Warhol veloitti 25 000 dollaria. Muotokuvien koko oli metri kertaa metri. Asiakas sai toisen kuvan 15 000 dollarilla, ja sitä seuraavien kuvien hinta laski 5 000 dollaria kappaleelta. Ennen työhön ryhtymistä Warhol otti asiakkaastaan polaroid-kuvia. Hän valitsi parhaan kuvan ja lähetti sen Alexander Heinticille Chromacomp-grafiikkapainoon, missä siitä tehtiin lopullisen kokoinen vedos. Kuvaan luotiin jyrkkä kontrasti jättämällä välisävyt pois. Warhol hahmotteli vedoksen avulla kuvan kankaalle ja maalasi taustan, silmät, huulet ja muut piirteet. Lopuksi Heintici teki silkkipainomenetelmällä kankaan päälle mustavalkoisen kuvan ja Warhol koristeli sen siveltimenvedoin. Värit Warhol valitsi kohteen mukaan ja liioitteli kohteen piirteitä tarpeen mukaan.[94]

Warhol pyysi ja saikin usein uransa aikana tuttaviltaan ehdotuksia merkittävimpien töidensä aiheiksi. Hän on sanonut: ”Minua ei ole koskaan nolottanut kysyä joltakulta suoraan: ’Mitä minä maalaisin?’, sillä pop tulee ulkopuolelta, ja millä tavalla ideoiden pyytäminen toisilta eroaa niiden etsimisestä lehdistä?”[28] Vaikka Warhol sai teoksiinsa aiheita muilta, niiden toteutustapa ja merkityssisältö olivat hänen omiaan.[95]

Warhol pyrki etäännyttämään itsensä taiteesta ja automatisoimaan sen kuin koneen tuottamaksi. Julkisen imagonsakin hän muutti vuonna 1963 robottimaisen tunteettomaksi, vaikka yksityisesti hänet tunnettiin ajattelevana ja herkkähermoisena ihmisenä.[95]

Elokuvataide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvantekijänä Warhol loi oman, hyvin tyylitellyn muotokielensä. Hänet muistetaan pitkäkestoisista mykkäelokuvista, joissa ei tapahtunut juuri mitään, mutta myös kiistanalaisia aiheita, kuten alastomuutta ja huumeita, kuvaavista elokuvista. Warholin on arvioitu vaikuttaneen merkittävästi elokuvataiteeseen.[96]

Warhol alkoi vuonna 1963 kokeilla aluksi yksittäisistä valokuvista tehdyillä filmeillä. Pian hän siirtyi tekemään pitkiä, liikkumattomia ja minimalistista estetiikkaa käyttäviä elokuvia, mikä oli vastakohta elokuvan silloisille käytänteille. Warholin varhaiset elokuvat kuvasivat esimerkiksi nukkuvaa ihmistä kahdeksan tuntia tai tarkoituksellisen hitaasti syövää ihmistä. Hän kuvasi elokuvansa ilman ääntä mustavalkoisina ja esitti ne hidastettuina 16 kuvan sekuntinopeudella. Vaikka elokuvat olivat yksinkertaisia, Warhol suunnitteli valaistuksen ja kamerakulmat huolellisesti saadakseen aikaan haluamansa vaikutelman.[96]

Jo vuonna 1963 Warhol alkoi käyttää filmeissään myös värejä, ääntä, kerrontaa ja liikkuvaa kameraa. Tosin hän käytti esimerkiksi tarkennusta tietoisen harhailevasti, ja äänen laatu oli tarkoituksellisen vaatimaton. Hänen filmeissään alkoi esiintyä näyttäviä ja erikoisia ihmisiä, jotka lausuivat kameralle pitkiä improvisoituja monologeja ja joiden Warhol antoi olla täysin ”oma itsensä”. Hän kuvasi myös rohkeita aiheita, kuten alastomuutta, homoseksuaalisuutta ja huumeiden käyttöä. 1960-luvun lopulla Warhol alkoi tehdä elokuvia yhdessä etenkin Paul Morrisseyn kanssa, jonka mukana niihin tuli ammattimaisempi ja tavanomaisempi näkökulma. 1970-luvulle tultaessa Warholin osuus elokuvien tekemisessä väheni ja hän oli usein mukana vain tuottajana. Warhol ei pitänyt juurikaan huolta elokuvistaan: niitä esitettiin eri tavalla vajaina versioina, ja moni niistä on kadonnut.[96]

Elokuvataiteestaan Warhol sanoi:

»Liikkumattomia kohteita sisältävien ensimmäisten filmieni oli tarkoitus myös auttaa yleisöä tutustumaan itseensä paremmin. Yleensä kun ihminen menee elokuviin, hän asettuu mielikuvitusmaailmaan, mutta nähdessään jotakin hämmentävää ihminen kääntyy vieressään istuvien puoleen. – – Minun elokuviani seuratessaan katsoja voi tehdä enemmän kuin muita elokuvia katsoessaan; hän voi syödä ja juoda ja polttaa ja yskiä ja katsoa poispäin ja sitten taas valkokankaalle, ja ne ovat siellä yhä. – – Ensimmäiset elokuvani tein käyttämällä monta tuntia vain yhtä näyttelijää, joka teki yhtä ja samaa – söi tai nukkui tai poltteli. Tein niin, koska ihmiset tavallisesti menevät elokuviin vain nähdäkseen tähden, ahmiakseen hänet, joten tässä ainakin on tilaisuus katsoa vain tähteä niin pitkään kuin haluttaa, riippumatta siitä, mitä hän tekee, ja halutessaan voi ahmia hänet. Nuo filmit oli myös helpompi toteuttaa.»
([97])

Merkitys ja jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Andy Warholin patsas New Yorkin Union Squarella Warholin Factory-työtilan edustalla. Rob Pruitt, kromi, 2012.

Warhol oli pop-taiteen uranuurtaja, joka yhtenä ensimmäisistä taiteilijoista yhdisti korkeakulttuurin populaarikulttuuriin. 1960-luvun kokeellisten elokuviensa ansiosta häntä pidetään myös merkittävänä elokuvantekijänä. Etenkin myöhempinä vuosinaan hän työskenteli monilla eri taiteenaloilla, mikä ennakoi nykyajan taiteilijoiden monipuolisuutta.[81] Eric Shanesin mukaan Warholin taide antaa katsojan kohdata perustavia, epämiellyttäviä totuuksia: kulttuurisen epäinhimillisyyden, hyväksikäytön, banaaliuden, trivialisoinnin ja turmiollisuuden, sekä uskon loppumisen Jumalaan, taiteeseen ja elämään.[98]

Monista Warholin teoksista on 2000-luvulla maksettu kymmeniä miljoonia euroja.[99] Warholin maalaus Silver Car Crash (Double Disaster) vuodelta 1963 myytiin vuonna 2013 huutokaupassa 105 miljoonalla dollarilla, mikä oli toiseksi korkein nykytaiteesta koskaan maksettu summa.[100] Vuoden 2022 toukokuussa myytiin huutokaupassa New Yorkissa Warholin Shot Sage Blue Marilyn -maalaus Marilyn Monroesta 195 miljoonalla dollarilla.[101]

Pittsburghin Carnegie Hallissa ja Slovakian Medzilaborcessa on Andy Warhol -museot laajoine kokoelmineen.[102]

Kirjalliset teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[103][104]

  • Andy Warhol’s Index Book (1967)
  • a (1968)
  • The Philosophy of Andy Warhol (from A to B and Back Again) (1975)
  • Andy Warhol’s Exposures (1979)
  • Popism. The Warhol ’60s (1980, yhdessä Pat Hackettin kanssa)[105] Suom. Popismi. Andy Warholin 60-luku. (Suomentanut Kari Lempinen) Helsinki: Odessa, 1985. ISBN 951-9178-13-9
  • America (1985)
  • Andy Warhol’s Party Book (1988, yhdessä Pat Hackettin kanssa)
  • The Andy Warhol Diaries (1989, Pat Hackettin editoima)

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[106]

  • Sleep (1963)
  • Kiss (1964)
  • Blow Job (1964)
  • Eat (1964)
  • Couch (1964)
  • Harlot (1964)
  • Drink (1965)
  • Horse (1965)
  • Vinyl (1965)
  • Kitchen (1965)
  • My Hustler (1965)
  • Chelsea Girls (1966)
  • Screen Tests (1966)
  • I, a Man (1967)
  • Lonesome Cowboys (1968)
  • Flesh (1968)
  • Blue Movie (1968)
  • Trash (1969)
  • Women in Revolt (1971)
  • Heat (1971)
  • Frankenstein (1973)
  • Dracula (1973)
  • Bad (1976)

Merkittävimpiä maalauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimi Vuosi Kuvaus
Coca Cola Bottles (210) 1962 210 Coca-Cola-pulloa järjestettynä seitsemään riviin kuten supermarketin hyllyllä.[107]
Campbell Soup Cans -sarja 1962– Campbellin keittopurkkeja.[108]
Front and Back Dollar Bills 1962 Sarja edestä ja takaa maalattuja yhden dollarin seteleitä.[109]
Thirteen Most Wanted Men 1962– Seinämaalaus 13 etsintäkuulutetusta miehestä.[110]
Elvis-sarja 1962–63 Maalaus Elviksestä ase kädessä, yksin ja monistettuna.[111]
Marilyn Monroe 1962– Niagara-elokuvan mainoskuvaan pohjautuva kasvokuva Marilyn Monroesta eri väreissä, yksittäisenä ja sarjoissa.[112]
Blue Liz as Cleopatra 1963 Sarja sinisiä kuvia Elizabeth Taylorista Kleopatrana.[113]
Red Race Riot 1963 Sarja punaisia kuvia mustien kansalaisoikeusmellakoista.[114]
Suicide 1963 Sarja itsemurhapaikalta otetuista kuvista tehtyjä maalauksia.[115]
Electric Chair -sarja 1963– Maalauksia tyhjästä sähkötuolista eri väreissä.[116]
Saturday Disaster 1964 Sarjasta maalauksia liikenneonnettomuuskuvien pohjalta.[117]
Jackie 1964 Sininen maalaus Jacqueline Kennedystä.[118]
Ethel Scull 36 Times 1963 Sarja maalauksia taiteenkeräilijän vaimosta, tilaustyö.[119]
Laatikkosarja 1964 Aidonnäköisiksi Brillo-, Heinz- ym. laatikoiksi maalattuja puulaatikoita.[120]
Flowers 1964 Kukkamaalauksia.[121]
Cow Wallpaper 1966 Lehmäaiheinen tapettimaalaus.[122]
Mao 1972 Sarja puhemies Maon kuvaa eri väreissä.[123]
Skull 1976 Sarja ihmiskallosta.[124]
Hammer and Sickle 1976 Sarja sirpistä ja vasarasta.[125]
Last Supper 1986 60 kuvan sarja viimeisestä ehtoollisesta.[126]
Omakuva 1986 Omakuvia.[127]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bockris, Victor: Andy Warhol. ((The Life and Death of Andy Warhol, 1989.) Suomentanut Liisa Paakkanen) Helsinki: Otava, 1990. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  • Copplestone, Trewin: The Life and Works of Andy Warhol. Bath: Parragon Book Service, 1995. ISBN 0-7525-1180-7 (englanniksi)
  • Shanes, Eric: Andy Warhol. London: Grange Books, 2005. ISBN 1-84013-782-7 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Bockris 1990, s. 14–17.
  2. ↑ a b Bockris 1990, s. 20–25.
  3. ↑ a b Romaine, James: Transubstantiating The Culture: Andy Warhol’s Secret God Spy. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  4. ↑ Bockris 1990, s. 27–30.
  5. ↑ Biography The Andy Warhol Museum. Arkistoitu 6.1.2013. Viitattu 17.12.2013. (englanniksi)
  6. ↑ Bockris 1990, s. 33–34.
  7. ↑ Bockris 1990, s. 37–39.
  8. ↑ Bockris 1990, s. 42.
  9. ↑ Bockris 1990, s. 43–48.
  10. ↑ Bockris 1990, s. 49–51.
  11. ↑ Bockris 1990, s. 53.
  12. ↑ Bockris 1990, s. 60.
  13. ↑ Bockris 1990, s. 61–64.
  14. ↑ Bockris 1990, s. 76–77, 283.
  15. ↑ Bockris 1990, s. 68.
  16. ↑ Bockris 1990, s. 79.
  17. ↑ Bockris 1990, s. 90.
  18. ↑ Bockris 1990, s. 79–80.
  19. ↑ Bockris 1990, s. 86.
  20. ↑ Bockris 1990, s. 90–91.
  21. ↑ a b Shanes 2005, s. 20.
  22. ↑ Shanes 2005, s. 15.
  23. ↑ Bockris 1990, s. 101–102, 104.
  24. ↑ Bockris 1990, s. 105.
  25. ↑ Bockris 1990, s. 104.
  26. ↑ Bockris 1990, s. 105–106.
  27. ↑ Bockris 1990, s. 110–111.
  28. ↑ a b c Shanes 2005, s. 25.
  29. ↑ Bockris 1990, s. 112–114.
  30. ↑ Bockris 1990, s. 119–124.
  31. ↑ Bockris 1990, s. 124.
  32. ↑ Bockris 1990, s. 126–129.
  33. ↑ Bockris 1990, s. 136.
  34. ↑ Bockris 1990, s. 131.
  35. ↑ Bockris 1990, s. 134.
  36. ↑ a b Bockris 1990, s. 137–142.
  37. ↑ Shanes 2005, s. 55.
  38. ↑ Bockris 1990, s. 157.
  39. ↑ Bockris 1990, s. 161–163.
  40. ↑ Bockris 1990, s. 148.
  41. ↑ Bockris 1990, s. 158–159.
  42. ↑ Bockris 1990, s. 170–171.
  43. ↑ Bockris 1990, s. 176.
  44. ↑ Bockris 1990, s. 195.
  45. ↑ Bockris 1990, s. 184–185.
  46. ↑ Bockris 1990, s. 199–201.
  47. ↑ Bockris 1990, s. 202–205.
  48. ↑ Bockris 1990, s. 241.
  49. ↑ Bockris 1990, s. 225, 242–259.
  50. ↑ Bockris 1990, s. 282.
  51. ↑ Bockris 1990, s. 266.
  52. ↑ Bockris 1990, s. 264.
  53. ↑ Tyrangiel, Josh: Andy Was Right Time. 25.12.2006. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  54. ↑ Bockris 1990, s. 269–270.
  55. ↑ Bockris 1990, s. 271–273.
  56. ↑ About Interview Magazine Interview Russia. Arkistoitu 30.10.2013. Viitattu 6.12.2013. (englanniksi)
  57. ↑ Bockris 1990, s. 299–300.
  58. ↑ Bockris 1990, s. 274–276.
  59. ↑ Bockris 1990, s. 279–280.
  60. ↑ Bockris 1990, s. 301.
  61. ↑ Bockris 1990, s. 288.
  62. ↑ Bockris 1990, s. 282–283, 293.
  63. ↑ Bockris 1990, s. 284–286.
  64. ↑ Bockris 1990, s. 324.
  65. ↑ Bockris 1990, s. 288–290.
  66. ↑ Bockris 1990, s. 303–306.
  67. ↑ Bockris 1990, s. 332.
  68. ↑ Bockris 1990, s. 324–325.
  69. ↑ Bockris 1990, s. 315–316.
  70. ↑ Bockris 1990, s. 339.
  71. ↑ Bockris 1990, s. 343.
  72. ↑ Shanes 2005, s. 63.
  73. ↑ Bockris 1990, s. 354.
  74. ↑ Jones, Josh: Watch the Uncensored Andy Warhol-Directed Video for The Cars’ Hit ”Hello Again” (NSFW) 15.10.2012. Open Culture. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  75. ↑ Warhol and the Amiga The Andy Warhol Museum. Viitattu 11.7.2019. (englanniksi)
  76. ↑ Bockris 1990, s. 370.
  77. ↑ a b Vaaranen, Heli: 30 vuotta sitten huuhaa vei Andy Warholin hengen Yle uutiset. 22.2.2017. Viitattu 17.3.2024.
  78. ↑ Bockris 1990, s. 374–375.
  79. ↑ Bockris 1990, s. 378.
  80. ↑ Bockris 1990, s. 12–13.
  81. ↑ a b Andy Warhol: Key ideas The Art Story. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  82. ↑ Bockris 1990, s. 310, 164, 230.
  83. ↑ a b c Bockris 1990, s. 69–73.
  84. ↑ Bockris 1990, s. 91.
  85. ↑ Bockris 1990, s. 26.
  86. ↑ Bockris 1990, s. 198.
  87. ↑ Bockris 1990, s. 147, 172.
  88. ↑ Bockris 1990, s. 345.
  89. ↑ Bockris 1990, s. 351–352.
  90. ↑ Bockris 1990, s. 51.
  91. ↑ Blotted Line Drawing. The Warhol. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 6.12.2013. (englanniksi)
  92. ↑ Bockris 1990, s. 51–52.
  93. ↑ Dorment, Richard: Why Andy Warhol was prince of prints 20.6.2012. DNA India. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  94. ↑ Bockris 1990, s. 307–308.
  95. ↑ a b Shanes 2005, s. 30.
  96. ↑ a b c Bourdon, David: Warhol as Filmmaker 1971. Warholstars.org. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  97. ↑ Bockris 1990, s. 159–160.
  98. ↑ Shanes 2005, s. 71.
  99. ↑ Maneker, Marion: Top Ten Andy Warhol Prices 22.2.2011. Art Market Monitor. Arkistoitu 15.12.2013. Viitattu 10.12.2013. (englanniksi)
  100. ↑ Andy Warhol auction record shattered BBC News. 14.11.2013. Viitattu 10.12.2013. (englanniksi)
  101. ↑ Juonala, Marja: Andy Warholin Marilyn-teos myytiin huimalla hinnalla huutokaupassa Yle uutiset. 2.8.2021. Viitattu 10.5.2022.
  102. ↑ Warholcity.com Warholcity.com. Viitattu 17.12.2013. (englanniksi)
  103. ↑ Bockris 1990, s. 383.
  104. ↑ The Warhol: bibliography (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  105. ↑ Comenas, Gary: Art vs. Life vs. Pop 2009. Warholstars.org. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  106. ↑ Andy Warhol Filmography Warholstars.org. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  107. ↑ Copplestone 1995, s. 12–13.
  108. ↑ Copplestone 1995, s. 14–17.
  109. ↑ Copplestone 1995, s. 19.
  110. ↑ Copplestone 1995, s. 22–23.
  111. ↑ Copplestone 1995, s. 24–25.
  112. ↑ Copplestone 1995, s. 26–29.
  113. ↑ Copplestone 1995, s. 30–31.
  114. ↑ Copplestone 1995, s. 34–35.
  115. ↑ Copplestone 1995, s. 36–37.
  116. ↑ Copplestone 1995, s. 38–41.
  117. ↑ Copplestone 1995, s. 45.
  118. ↑ Copplestone 1995, s. 48–49.
  119. ↑ Copplestone 1995, s. 52–53.
  120. ↑ Copplestone 1995, s. 54–55.
  121. ↑ Copplestone 1995, s. 56–57.
  122. ↑ Copplestone 1995, s. 60.
  123. ↑ Copplestone 1995, s. 66–67.
  124. ↑ Copplestone 1995, s. 68.
  125. ↑ Copplestone 1995, s. 69.
  126. ↑ Copplestone 1995, s. 76–77.
  127. ↑ Copplestone 1995, s. 78.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andy Warhol.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Andy Warhol.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Andy_Warhol&oldid=22711014”