Blondie

Blondie
Blondie vuonna 1977.
Tiedot
Toiminnassa	1976–1982, 1997–
Tyylilaji	new wave, punk rock, poprock, disko, post-punk
Kotipaikka	New York, Yhdysvallat
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Debbie Harry, laulu (1975–1982,1997–) Chris Stein, kitara (1975–1982,1997–) Clem Burke, rummut (1975–1982,1997–) Leigh Foxx, basso (2004–2022) Glen Matlock, basso (2022–) Tommy Kessler, kitara (2010–) Matt Katz-Bohen, kosketinsoittimet (2008–)
Entiset jäsenet	Frank Infante, kitara (1977–1982) Paul Carbonara, basso (2004–2010) Nigel Harrison, basso (1977–1982) Gary Valentine, basso (1975–1977) Fred Smith, basso (1974–1975) Billy O'Connor, rummut (1974–1975) Kevin Patrick, kosketinsoittimet (2003–2007) Jimmy Destri, kosketinsoittimet (1975–1982,1997-2003)
Levy-yhtiö	Sony BMG
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Blondie on yhdysvaltalainen rockyhtye, joka oli suosituimmillaan 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Silloin Blondie oli yksi uuden aallon musiikin merkittävimmistä ja näkyvimmistä yhtyeistä.

Historia

Yhtyeen perustaminen

Blondien perustivat New Yorkissa elokuussa 1974 Stilettoes-yhtyeen laulaja Debbie Harry ja kitaristi Chris Stein. Yhtyeen ensimmäisen pysyvän kokoonpanon täydensivät seuraavana vuonna liittyneet rumpali Clem Burke, basisti Gary Valentine ja kosketinsoittaja Jimmy Destri. Yhtye esiintyi New Yorkin rock-klubeilla kuten CBGB:ssä.

Blondie teki ensimmäisen levytyssopimuksensa independent-levy-yhtiö Private Stock Recordsin kanssa ja julkaisi esikoissinglensä ”X-Offender”. Esikoisalbumi Blondie julkaistiin joulukuussa 1976.

Blondien esikoisalbumi myi huonosti, mutta Chrysalis Records piti yhtyettä lupaavana ja osti sen levytyssopimuksen Private Stockilta puolella miljoonalla dollarilla. Chrysalis julkaisi elokuussa 1977 yhtyeen toisen albumin Plastic Letters. Samana kesänä Gary Valentine erosi yhtyeestä ja basistiksi tuli Frank Infante. Yhtyeeseen liittyi sen jälkeen vielä basisti Nigel Harrison, ja Infante siirtyi soittamaan kitaraa.

Suosion huipulla

Blondien ensimmäinen listamenestys tuli Isosta-Britanniasta, kun Plastic Letters -albumi sekä singlet ”Denis” ja ”(I’m always Touched by Your) Presence, Dear” nousivat top-10:een. Maailmanmaineeseen Blondie nousi kolmannella albumillaan Parallel Lines (1978). Albumilta nousivat listoille singlet ”Picture This”, ”Hanging on the Telephone”, ”Sunday Girl”, ”One Way or Another” sekä ”Heart of Glass”, joka oli ykköshitti niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin.

Blondien neljäs albumi Eat to the Beat (1979) tuotti singlehitit ”Dreaming”, ”Union City Blue” ja ”Atomic”, jotka nousivat korkealle etenkin Britannian listoilla. American Gigolo -elokuvan (1980) tunnuskappale, Giorgio Moroderin tuottama ”Call Me” nosti yhtyeen jälleen singlelistan ykköseksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Autoamerican-albumilta (1980) Yhdysvaltain listaykkösiksi nousivat singlet ”The Tide is High” ja ”Rapture”.

Varhaisen menestyksensä vuosina Blondie sai neljä listaykkössingleä ja yhteensä kahdeksan top-40-hittiä. Yhtye pyrki aina uudistumaan, ja sen musiikkityyli vaihtui punkista uuden aallon kautta diskoon, reggaehen ja rapiin.

Yhtyeen hajoaminen

Kitaristi Frank Infante haastoi yhtyeen oikeuteen Autoamericanin julkaisun jälkeen siitä, ettei se antanut hänen soittaa levyillä. Juttu sovittiin ja Infante jatkoi yhtyeessä. Jäsenet tekivät vuonna 1981 omia projektejaan, ja Harry julkaisi menestyksekkään ensimmäisen sooloalbuminsa. Yhtyeen kuudes albumi The Hunter julkaistiin 1982. Se tuotti pari top-40-hittiä muttei myynyt odotetusti. Myös sitä seurannut kiertue epäonnistui kaupallisesti.

Yhtyeen suosio alkoi hiipua ja Blondie alkoi kärsiä myös sisäisistä riidoista. Chris Steinin sairastuttua perinnölliseen ihosairauteen Blondie hajosi yllättäen lokakuussa 1982. Debbie Harry jatkoi soolouraansa ja hoiti sairaana ollutta Steinia, joka lopulta toipui sairaudestaan.

Blondien paluu

Blondie vuonna 2011

Vuonna 1998 Blondie palasi yhteen kokoonpanolla Harry, Stein, Destri ja Burke. Seuraavana vuonna yhtye julkaisi albumin No Exit, jonka single ”Maria” nousi Britannian listaykköseksi. No Exit menestyi hyvin ja nousi lopulta Britannian listalla kolmanneksi ja Yhdysvalloissa sijalle 18. Seuraavan albuminsa The Curse of Blondie yhtye julkaisi vuonna 2003, ja se tuotti hitin ”Good Boys”. Jimmy Destri jätti yhtyeen vuonna 2004. Samana vuonna Sanctuary-levy-yhtiö julkaisi yhtyeeltä konserttialbumin Live by Request.

Vuonna 2006 Blondie nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen. Yhtye kiersi aktiivisesti koko 2000-luvun ajan ja lisäsi viralliseen kokoonpanoonsa basisti Leigh Foxxin, kitaristi Paul Carbonaran ja kosketinsoittaja Matt Katz-Bohenin; kitaristi Tommy Kessler liittyi mukaan vuonna 2010. Tämä Blondien versio debytoi albumilla Panic of Girls vuonna 2011.

Huhtikuussa 2022 Chris Stein jäi pois Blondien kiertueelta terveysongelmien vuoksi, ja myös yhtyeen basisti Leigh Foxx joutui jäämään pois yhtyeestä selkävamman takia. Stein jatkoi kuitenkin kappaleiden säveltämistä yhtyeelle, ja hän vieraili studiossa yhtyeen äänityksissä. Debbie Harryn mukaan Stein oli edelleen yhtyeen vakituinen jäsen, vaikka tämä ei pystynyt enää esiintymään kiertueilla. Steinin korvasi kiertueilla kitaristi Andee Blacksugar. Leigh Foxxin puolestaan korvasi Sex Pistols -yhtyeen alkuperäinen basisti Glen Matlock, joka sai lopulta vakituisen paikan Blondiessa.

Uusi albumi Ghosts of Download julkaistiin vuonna 2014, ja sen rinnalla julkaistiin Blondie 4(0) Ever - kokoelma, joka sisälsi uudelleen nauhoitettuja versioita yhtyeen vanhoista hiteistä. Blondie jatkoi kiertämistä 2010-luvulla ja julkaisi täyspitkän albumin Pollinator vuonna 2017. Sen ensimmäinen single ”Fun” nousi Billboardin dance-listan ykköseksi.

Blondien rumpali Clem Burke kuoli syöpään 7. huhtikuuta 2025. Hän oli 70-vuotias.

Diskografia

Pääartikkeli: Blondien diskografia

Studioalbumit

• Blondie (1976)
• Plastic Letters (1977)
• Parallel Lines (1978)
• Eat to the Beat (1979)
• Autoamerican (1980)
• The Hunter (1982)
• No Exit (1999)
• The Curse of Blondie (2003)
• Panic of Girls (2011)
• Ghosts of Download (2014)
• Pollinator (2017)

Kirjallisuutta

• Porter, Dick ja Needs, Kris: Blondie — Mustaa valkoisella. Suomentanut J. Sarainen. Minerva, 2018. ISBN 9523126024 (suomeksi)

Aiheesta muualla

• Yhtyeen viralliset sivut (englanniksi)