Siirry sisältöön

Pyhä ehtoollinen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Viimeinen ehtoollinen)
Tämä artikkeli kertoo Leonardo da Vincin maalauksesta. Uudessa Testamentissa kuvatusta tapahtumasta, katso Jeesuksen viimeinen ateria
Pyhä ehtoollinen
Nimi Pyhä ehtoollinen
Toinen nimi Il Cenacolo; L'Ultima Cena
Tekijä Leonardo da Vinci
Valmistumisvuosi 1498
Taiteenlaji maalaus
Teostyyppi seinämaalaus, freskomaalaus ja taideteos
Materiaali tempera ja Gesso (maalauspohja)
Korkeus 460 cm
Leveys 880 cm
Kokoelma Santa Maria delle Grazie
Sijainti Santa Maria delle Grazie
Koordinaatit 45°28′00″N 9°10′15″E / 45.466666666667°N 9.1708333333333°E / 45.466666666667; 9.1708333333333

Viimeinen ehtoollinen[1] tai Pyhä ehtoollinen[2] (ital. Il Cenacolo tai L'Ultima Cena) on Leonardo da Vincin tekemä seinämaalaus suojelijalleen herttua Ludovico Sforzalle. Maalaus perustuu Raamatun kaikissa evankeliumeissa kuvattuun kohtaukseen, jossa Jeesus ilmoittaa yhden opetuslapsistaan pettävän hänet. Maalauksessa on kuvattu ilmoituksen aiheuttamaa kiihkeää mielentilaa.[3][4]

Maalaus on maailman arvostetuimpia, ja jo 1500-luvun taidehistorioitsija Giorgio Vasarin mukaan "kaunis ja ihmeellinen teos".[5] Se sijaitsee Santa Maria delle Grazien dominikaaniluostarin kirkon munkkien ruokasalissa Milanossa.[6] Leonardo aloitti teoksen maalaamisen vuonna 1494 ja sai sen valmiiksi vuonna 1498.[7] Välillä työskentelyssä oli kuitenkin pitkiäkin taukoja. Maalaus on kooltaan 460 × 880 cm. Koska se on maalattu valmiiseen seinään kuivalle pohjalle eikä märälle laastille, se on tehty secco-tekniikalla eikä ole fresko.[8] Tekniikka mahdollisti hitaan työskentelyn ja yksityiskohtien muuttamisen maalauksen teossa.[8]

Pyhä ehtoollinen Santa Maria delle Grazien kirkossa Milanossa. Taidehistorioitsija John Shearman kirjoitti vuonna 1962, että täyden kokemuksen saamiseksi Pyhä ehtoollinen tulisi nähdä myöhään päivällä tai aikaisin illalla, jolloin valo tulee viistosti ylävasemmalta. Ilman tätä luonnollista valoa maalauksen tasapaino hänen mukaansa horjuu.[9]

Restaurointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytettyä secco maalaustekniikkaa, jossa maalattiin temperaväreillä kuivalle valkoiselle gesso-pohjalle, ei hallittu hyvin, ja maalaus alkoi rapautua jo 20 vuoden kuluttua valmistumisestaan.[8] Jo vuonna 1517 havaittiin tästä ensimmäiset merkit.[8] Vuonna 1568 taiteilija ja elämäkerturi Giorgio Vasari kirjoitti: "emme erota siitä mitään muuta kuin hehkuvan tahran", joka oli pahasti sumennettu, ja vuonna 1625 kardinaali Federico Borromeo puhui "putoilevista maalihiutaleista".[8]

Vuonna 1556 maalausta kuvattiin jo pilalle menneeksi, ja sen läpi puhkaistiin myöhemmin oviaukko. Rakennus toimi Napoleonin sotien aikana vankilana, ja toisen maailmansodan aikana siihen osui vuonna 1943 pommi. Maalauksen restaurointiyritykset alkoivat jo 1700-luvulla. Tuoreimmat ovat Mauro Pellicciolin korjaukset vuosilta 1951–1954 ja restaurointi vuosilta 1979–1999 Pinin Brambilla Barcilonin johtamana.[10][4][11][12]

Restauroinnissa on käytetty apuna Leonardon oppilaan 1500-luvun alussa maalaamaa kopiota, joka on yhä hyvässä kunnossa. Koska aiempien vuosisatojen restaurointiyritykset toteutettiin lähinnä uusien maalikerrosten maalaamisena aukkokohtien päälle, viimeisimmän restauroinnin yhteydessä jouduttiin poistamaan paljon näitä päällekkäismaalauksia. Esimerkiksi opetuslasten jalkojen alue oli maalattu aikojen saatossa tukkoon, ja ne tulivat esille kunnolla vasta restauroinnin jälkeen.

22 vuotta kestänyt restaurointi aiheutti melkoisen näkemyskiistan, sillä teoksen sävyt, värit ja jopa henkilöiden kasvonpiirteet muuttuivat merkittävästi korjattaessa edellisten vuosisatojen virheellisiä pelastusyrityksiä. Aukkokohtiin lisätty uusi väri on jakanut asiantuntijoiden mielipiteitä.[13]

Maalauksen alkuperäiset värit ja useat ajan myötä kadonneet yksityiskohdat (kuten Jeesuksen jalat ja pöydän esineet) on tallennettu Leonardon oppilaan Giampietrinon noin vuonna 1520 tekemään kopioon.[14][15]

Syyskuussa 1980 Viimeinen ehtoollinen on yhdessä Santa Maria delle Grazien kirkon ja dominikaaniluostarin kanssa julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi.[7]

Spekulaatioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikana maalaus on noussut uudestaan tutkimuksen kohteeksi, sen jälkeen kun kahdesta sen yksityiskohdasta on herännyt keskustelua. Ensinnäkin Jeesuksen vasemmalla puolella näyttäisi istuvan nainen, jonka on arveltu viittaavan Magdalan Mariaan.[16] Perinteisen näkemyksen mukaan Jeesuksen vasemmalla puolella oleva henkilö olisi miespuolinen apostoli Johannes. Naishahmon vasemmalla puolella näkyy veistä tai tikaria pitelevä käsi, joka ei Dan Brownin kuvitteellisen Da Vinci -koodi -romaanin mukaan näyttäisi kuuluvan kenellekään. Jos veitsen kuitenkin tulkitaan olevan apostoli Pietarin taivutetussa kädessä, tämän on tulkittu olevan Leonardon lisäämä viittaus myöhempiin tapahtumiin, joissa Pietari käytti miekkaa Jeesuksen pidätystilanteessa.[17]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mestarien kätketyt viestit Tieteen Kuvalehti. Viitattu 21.7.2014.
  2. ↑ Björklund, Tommi: Renessanssin taide 2001. Vaasan yliopisto. Arkistoitu 28.7.2014. Viitattu 21.7.2014.
  3. ↑ Matteus 26:21-22; Markus 14:18-19; Luukas 22:21-23; Johannes 13:21-22
  4. ↑ a b The Last Supper Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.7.2014.
  5. ↑ The Last Supper, Leonardo da Vinci [1452-1519] Museo del Cenacolo Vinciano. Viitattu 17.9.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Church and Dominican Convent of Santa Maria delle Grazie with “The Last Supper” by Leonardo da Vinci Unesco. Viitattu 22.7.2014.
  7. ↑ a b The Last Supper, Leonardo da Vinci [1452-1519] Museo del Cenacolo Vinciano. Viitattu 17.9.2025. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e Backstage Museo del Cenacolo Vinciano. Viitattu 17.9.2025. (englanniksi)
  9. ↑ Shearman, John: Leonardo's Colour and Chiaroscuro. Zeitschrift für Kunstgeschichte, 1962, 25. vsk, nro 1, s. 13–47. Deutscher Kunstverlag GmbH Munchen Berlin. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  10. ↑ ART; Monumental Toil to Restore the Magnificent NY Times. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi) lähteistää vain osan kappaleesta (pommi ja Barciloni)
  11. ↑ ’The Last Supper’ by Leonardo da Vinci about Art History. Arkistoitu 19.5.2011. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  12. ↑ Leonardo da Vinci. The Last Supper. c.1495-1498 Olga's Gallery. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  13. ↑ The Last Supper shown 1999. BBC. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  14. ↑ Copy of Leonardo's The Last Supper | Works of Art | RA Collection | Royal Academy of Arts www.royalacademy.org.uk. Viitattu 6.11.2025.
  15. ↑ Perspective | I had never seen Leonardo’s ‘Last Supper.’ A quick visit left a lasting impression. The Washington Post. 1.5.2019. Viitattu 6.11.2025. (englanniksi)
  16. ↑ Is that John or Mary Magdalene in the Last Supper? About Art History. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 21.7.2014. (englanniksi)
  17. ↑ What about the disembodied hand? About Art History. Arkistoitu 30.8.2016. Viitattu 6.1.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pyhä ehtoollinen.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pyhä_ehtoollinen&oldid=23663093”