Tyypin 2 diabetes

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aikuistyypin diabetes)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tyypin 2 diabetes mellitus
Blue circle for diabetes.svg
ICD-10 E11
ICD-9 250.00, 250.02
OMIM 125853
Tautitietokanta 3661
MedlinePlus 000313
MeSH D003924

Tyypin 2 diabetes on yleensä aikuisiällä alkanut diabetes mellitus -tyyppinen ihmisillä ilmenevä aineenvaihduntatauti. Taudissa ilmenee toistuvasti korkea veren glukoosipitoisuus eli hyperglykemia, sillä taudissa kehon solujen kyky reagoida haiman erittämään insuliinihormoniin on heikentynyt. Solut ovat siis insuliiniresistenttejä. Normaalisti insuliini laskee tehokkaasti veren glukoosipitoisuutta.[1] Tyypin 2 diabetesta kutsutaan välillä nimellä aikuistyypin tai aikuisiän diabetes, vaikka se voi ilmetä myös lapsilla.[2][3]

Tyypin 2 diabetes on aluksi oireeton useiden vuosien ajan. Taudin edetessä hyperglykemia pahenee, jolloin se voi aiheuttaa muun muassa runsasta virtsaamistarvetta, runsasjanoisuutta, ei ilmeisistä syistä johtuvaa laihtumista, näön sumeutta tai nälkäisyyttä.[4] Tyypin 2 diabetesta potevien elinajanodote on terveitä lyhyempi, sillä taudissa voi myöhäisvaiheessa ilmetä vakavia elämänlaatua heikentäviä sairauksia, kuten munuaisten vajaatoimintaa aiheuttava diabeettinen nefropatia, sokeuteen mahdollisesti johtava diabeettinen retinopatia, diabeettinen neuropatia tai sepelvaltimotauti.[5]

Sairastumisriski tyypin 2 diabetekseen on suurin vanhoilla vähän liikkuvilla ihmisillä, jotka ovat lihavia. Riski on suurin jos lihavuus on keskivartalolihavuutta.[4] Tyypin 2 diabetesta hoidetaan laihduttamalla ja lisäämällä liikuntaa. Näillä muutoksilla hiljan todettu diabetes voi jopa parantua. Mikäli elintapamuutoksilla ei saada ylläpidettyä veren glukoositasoa kyllin alhaalla, hoidetaan diabetesta diabeteslääkkein, joista Suomessa yleisimmin käytetty on metformiini.[6] Tyypin 2 diabetes vaatii vain vakavimmissa tapauksissa insuliinia tai sen johdannaisia sisältävien pistosten annostelua osana taudin hoitoa.[7]

Suomen Diabetesliiton mukaan tyypin 2 diabetesta potee noin 350 000 suomalaista ja tämän lisäksi noin 100 000 suomalaista potee tautia tietämättään.[8]

Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypin 2 diabetesta kutsuttiin vuosista 1979–1980 alkaen muun muassa Maailman terveysjärjestön suosituksesta "insuliinista riippumattomaksi diabetes mellitukseksi" (englanniksi non-insulin-dependent diabetes mellitus, lyhenne NIDDM). Tyypin 1 diabetesta taas alettiin kutsumaan "insuliinista riippuvaksi diabetes mellitukseksi" (englanniksi insulin-dependent diabetes mellitus, lyhenne IDDM).[9][10]

Vuonna 1997 nimet IDDM ja NIDDM korvattiin nimillä "tyypin 1 diabetes" ja "tyypin 2 diabetes" vastaavasti. Nimet IDDM ja NIDDM koskivat vain taudin aiheutumismekanismia. Nimet vaihdettiin, sillä esimerkiksi NIDDM:ää eli tyypin 2 diabetesta potevia luokiteltiin joissakin yhteyksissä aiheutumismekanisminsa (etiologian) sijaan virheellisesti heidän tarvitsemansa hoidon perusteella. Tyypin 2 diabetesta potevat voivat vaatia hoidossaan insuliinia, joten tyypin 2 diabetesta potevien saatettiin sanoa potevan IDDM:ää (eli tyypin 1 diabetesta) NIDDM:n sijaan.[10]

Oireet ja liitännäissairaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypin 2 diabeteksen pääoire on krooninen (jatkuvasti toistuva) hyperglykemia. Hyperglykemia on kuitenkin diabeteksen varhaisvaiheessa useiden vuosien ajan niin lievää, ettei se aiheuta havaittavia oireita. Siksi monet tyypin 2 diabetesta potevat eivät taudin varhaisvaiheessa tiedä sairastavansa diabetesta. Diabetes aiheuttaa oireettomanakin tai vähäoireisena ajanjaksona vaurioita elimistössä, jotka altistavat diabeteksen liitännäissairauksille. Vasta merkittävä hyperglykemia voi aiheuttaa runsasta virtsaamistarvetta, runsasjanoisuutta (polydipsia), ei ilmeisistä syistä johtuvaa laihtumista ja joskus näön sumeutta sekä nälkäisyyttä. Hyperglykemian lisäksi diabeetikoilla on normaaliväestöä suurempi alttius saada jokin infektio.[4] Acanthosis nigricans eli taivetummuus tarkoittaa ihopoimuissa ilmeneviä muuta ihoa paksumpia ja kuivempia tummentumia, jotka ovat yleisiä tyypin 2 diabeetikoilla. Tummentumia voi ilmetä jo ennen varsinaista diabeteksen puhkeamista. Acrochordon-luomet (englanniksi skin tag) ovat myös yleisiä tyypin 2 diabeetikoilla.[11]

Ketoasidoosi (jossa veressä on liikaa sitä happamoivia ketoaineita) ja hyperosmolaarinen hyperglykeeminen oireyhtymä (jossa veressä on liikaa glukoosia) ovat vakavimpia tyypin 2 diabeteksessa ilmeneviä akuutteja ongelmia, sillä ne voivat johtaa kuolemaan. Molemmat voivat ilmetä osin samanaikaisesti ja ovat yleisimpiä vanhemmilla diabeetikoilla. Ne kuitenkin ovat harvinaisia tyypin 2 diabeetikoilla ilman laukaisevia stressitekijöitä, kuten hiljattain ilmennyttä fyysistä vammaa, kirurgista leikkausta, infektiota (esimerkiksi keuhkokuume tai virtsatieinfektio) tai tietynlaisen lääkityksen aloittamista.[12]

Tyypin 2 diabeteksen liitännäissairauksia ovat muun muassa munuaisten vajaatoimintaa aiheuttava diabeettinen nefropatia, mahdollisesti sokeuteen johtava diabeettinen retinopatia ja diabeettinen neuropatia. Neuropatia voi yhdessä diabeteksen aiheuttamien ääreisverenkierron verisuonivaurioiden kanssa johtaa kroonisiin haavaumiin raajoissa, eritoten jaloissa. Loppuvaiheessa haavat voivat vaatia raajan amputaation. Verisuonivaurioiden takia diabeetikoilla on merkittävä riski sairastua sepelvaltimotautiin tai saada aivohalvaus.[5] Tyypin 2 diabetes lisää myös riskiä sairastua Alzheimerin tautiin – riski on diabeetikoilla 1.5–2-kertaa suurempi kuin terveellä väestöllä. Diabeetikoilla on myös noin 2.5-kertaa suurempi riski saada vaskulaarinen dementia.[13] Lisäksi erilaiset syövät ovat tyypin 2 diabeetikoilla muuta väestöä yleisempiä.[14]

Tyypin 2 diabetesta potevien elinaika on taudin liitännäissairauksien takia keskimäärin terveitä lyhyempi. Esimerkiksi 55-vuotiaat tyypin 2 diabetes -diagnoosin saaneet miehet elävät keskimäärin 3.6–11.5 vuotta lyhyemmän elämän kuin terveet. Elinaika riippuu pitkälti siitä, että kuinka hyvin diabeetikko hoitaa tautiaan.[15]

Altistavat tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävin tyypin 2 diabetekselle altistava tekijä on lihavuus, eritoten keskivartalolihavuus.[16] Lihavuus selittää lähes kaikki Suomen tyypin 2 diabetestapaukset.[6] Muita altistavia tekijöitä ovat korkea ikä, etninen tausta (esimerkiksi Lähi-idästä, Japanista tai Kiinasta kotoisin olevilla on muita suurempi riski sairastua diabetekseen), metabolinen oireyhtymä, sydän- ja verisuonitaudit (nämä ovat merkki diabetekselle altistavista aineenvaihduntahäiriöistä), raskausdiabetes (ilmenee naisilla), tupakointi, vähäinen liikunta, univaje, epäterveellinen ruokavalio[16] ja sukurasite. Jälkimmäinen tarkoittaa, että tyypin 2 diabeteksen ilmeneminen henkilön sukulaisilla lisää henkilön riskiä sairastua itsekin tyypin 2 diabetekseen. Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on kaksinkertainen, jos toisella vanhemmista on tyypin 2 diabetes, ja viisinkertainen, jos molemmilla vanhemmilla on tyypin 2 diabetes.[7][17]

Taudin syyt ja kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypin 2 diabetes johtuu erityyppisten solujen heikosta kyvystä reagoida haiman beetasolujen tuottamaan insuliiniin eli insuliiniresistenssistä. Insuliiniresistentit solut eivät ota sisäänsä tehokkaasti veren glukoosia eli verensokeria insuliinin vaikutuksesta, jolloin veren glukoosipitoisuus kasvaa toistuvasti epänormaalin korkeaksi esimerkiksi ruokailun yhteydessä. Korkeaa verensokeria sanotaan hyperglykemiaksi ja se on tyypin 2 diabeteksen pääoire. Keho kuitenkin pyrkii kumoamaan insuliiniresistenssin vaikutusta ja lisää insuliinin tuottoa epänormaalin korkeaksi ennen hyperglykemian ja monien muiden diabeteksen oireiden ilmenemistä. Poikkeavan suurta veren insuliinipitoisuutta sanotaan hyperinsulinemiaksi.[1] Diabeteksen myöhäisemmässä hyperglykemiaa ilmentävässä vaiheessa beetasoluja voi tuhoutua merkittävästi. Tällöin myös insuliinin tuotto vähenee.[1][18]

Insuliiniresistenssi vähentää solujen glukoosin saantia, joten solut alkavat energian saantinsa takaamiseksi tuottamaan ketoaineita eli keho siirtyy kohti ketoosiksi kutsuttua aineenvaihdunnan tilaa. Tässä tilassa esimerkiksi rasvasolut vapauttavat varastoimiaan rasvahappoja ja lihassolut hajottavat proteiinejaan aminohapoiksi. Nämä vaikutukset voivat aiheuttaa vastaavasti diabeteksessa mahdollisesti ilmenevää painon laskua ja lihasheikkoutta. Rasvahapot ja aminohapot päätyvät vereen ja sieltä maksaan, joka tuottaa niistä vereen vapautuvia ketoaineita. Ketoaineet happamoivat verta ja tämä voi johtaa diabeettiseen ketoasidoosikohtaukseen. Rasvahapot myös edistävät LDL:n ja VLDL:n tuottoa maksassa. Näiden tuoton kasvu edistää diabeteksen liitännäisairautena ilmenevää ateroskleroosia.[19]

Osa hyperglykemian glukoosiylimäärästä päätyy virtsaan. Glukoosin mukana virtsaan siirtyy osmoottisesti vettä. Glukoosin mukana diabeetikko menettää ravintoenergiaa, joka edistää diabeteksessa mahdollisesti ilmenevää selittämätöntä laihtumista. Veden menettäminen aiheuttaa janoisuutta ja lisää virtsaamistarvetta. Se voi myös johtaa nestehukkaan.[19] Nestehukka taas voi väkevöidä verta lisäten suhteellisesti veren glukoosi- ja elektrolyyttipitoisuuksia. Tämä voi aiheuttaa vaarallisen hyperosmolaarisen hyperglykeemisen oireyhtymän.[12]

Toteaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöllä on todennäköisesti tyypin 2 tai tyypin 1 diabetes jos

  • hänen veriplasmansa glukoosipitoisuus on 8 tunnin paaston jälkeen yli 7 mmol/l (millimoolia per litra).[20]
  • hän on juonut 75 grammaa glukoosia sisältävän nesteen ja 2 tunnin jälkeen juomisesta hänen plasmansa glukoosipitoisuus on yli 11.1 mmol/l. Tätä koetta sanotaan muun muassa sokerirasituskokeeksi.[20]
  • glykatoituneen hemoglobiinin (HbA1c) pitoisuus veressä on yli 48 mmol/mol (millimoolia per mooli).[20]

Yksiselitteisiä kriteerejä tyypin 1, tyypin 2 tai muiden diabetesmuotojen erottamiselle toisistaan ei ole, vaan varhainen taudin luokittelu perustuu todennäköisimpään vaihtoehtoon. Esimerkiksi ketoasidoosin ilmeneminen potilaalla viittaa vahvasti tyypin 1 diabetekseen. Täydentävät kokeet vahvistavat tarvittaessa diagnoosin. Esimerkiksi C-peptidipitoisuuden mittaus kertoo, ilmeneekö potilaalla insuliinin puutos. Puutos viittaisi tyypin 1 diabetekseen, mutta voi viitata myös johonkin MODY-diabetekseen.[7]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypin 2 diabetesta hoidetaan ensisijaisesti elintapamuutoksilla. Pysyvä laihduttaminen normaalipainoon ja säännöllisen liikunnan harrastaminen voivat parantaa vastikään todetun tyypin 2 diabeteksen. Ruuassa keskeisintä diabeteksen kannalta on sen ravintoenergia, mutta sen terveellisyys ehkäisee diabeetikoilla normaaliväestöä yleisempiä komplikaatioita, kuten korkeaa verenpainetta sekä sydän- ja verisuontauteja. Terveellinen ruokavalio vastaa muillekin ihmisille suositeltavaa ruokavaliota. Esimerkiksi kasviksien käyttöä kannattaa suosia, jotta niitä saa päivässä noin 400–500 grammaa.[6] Ruuan tyydyttyneiden rasvojen ja transrasvojen korvaaminen tyydyttymättömillä rasvoilla kannattaa, sillä tämä alentaa veren haitallisia veren kolesteroliarvoja laskien esimerkiksi veren LDL-kolesterolia. Sokereiden tai muiden vähän ravintokuituja sisältävien hiilihydraattien korvaaminen runsaskuituisilla pienen glykemiaindeksin omaavilla hiilihydraattilähteillä vähentää verensokeritason suuria vaihteluita, joka on diabeteksen kannalta edullista. Suolan (natriumkloridin) käytön vähentäminen on suotavaa, sillä tämä laskee verenpainetta.[7]

Lääkkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos elämäntapamuutokset eivät laske verensokeritasoa kylliksi, voidaan tyypin 2 diabeteksen hoitoon käyttää lääkkeitä. Suomessa yleisimmin käytetty lääke tyypin 2 diabetekseen on metformiini, jonka ohella saatetaan tarvittaessa käyttää muita diabeteslääkkeitä. DPP-4:n estäjiä käytetään niillä, joille metformiini ei sovi lääkkeeksi.[6] Suomessa käytettyjä DPP-4:n estäjiä ovat alogliptiini, linagliptiini, saksagliptiini, sitagliptiini ja vildagliptiini. Muita Suomessa käytettyjä diabeteslääkkeitä ovat GLP-1:n johdannaiset (esimerkiksi liraglutidi, eksenatidi, dulaglutidi ja liksisenatidi), SGLT-2:n estäjät (esimerkiksi dapagliflotsiini ja empagliflotsiini), sulfonyyliureat (esimerkiksi glimepiridi ja glipitsidi), glinidit (esimerkiksi repaglinidi) ja glitatsonit (esimerkiksi pioglitatsoni). Insuliinia tai sen johdannaisia käytetään säännöllisesti vain vaikeasti oireilevien tyypin 2 diabeetikkojen kohdalla tai kertaluonteisesti akuutin hyperglykemian hoitoon.[7]

Diabeteslääkkeet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia. Eritoten glinidit, sulfonyyliureat ja insuliini tai sen johdannaiset voivat aiheuttaa liian alhaisen verensokeritason eli hypoglykemian.[7]

Tyypin 2 diabeteksen liitännäissairauksia ehkäistään tarvittaessa esimerkiksi verenpainelääkkein, kolesterolilääkkein (esimerkiksi statiinit) ja asetyylisalisyylihapon avulla.[7]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypin 2 diabeteksessa verensokeritasoa tulee mitata omatoimisesti verensokerimittarilla yleensä vain lääkärin kehotuksesta.[6][7] Mikäli henkilö ei laihdu, saatetaan harkita lihavuusleikkausta osana diabeteksen hoitoa.[6]

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Diabetesliiton mukaan tyypin 2 diabetesta potee noin 350 000 suomalaista ja tämän lisäksi noin 100 000 suomalaista potee tautia tietämättään.[8] FinDM II -nimisen tutkimuksen mukaan tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys Suomessa on likimain kaksinkertaistunut vuosina 1997–2007 ja miesten osuus tyypin 2 diabeetikoista on kasvanut hieman. Tutkimuksen mukaan 1997 tyypin 2 diabetestapauksia oli 138 337, joista naisia oli 55.9%. 2007 tapauksia oli 245 257, joista 50.1% oli naisia.[21]

Kansainvälisen diabetesliiton (IDF) mukaan vuonna 2019 maailman 20-79-vuotiaasta väestöstä 9.3% eli 463 miljoonaa henkilöä poti tyypin 2 diabetesta tai tyypin 1 diabetesta. IDF ennustaa osuuden olevan 9.2% vuonna 2030 (578.4 miljoonaa diabeetikkoa) ja 9.6% vuonna 2045 (700.2 miljoonaa diabeetikkoa). IDF:n tilastoissa ei ole eroteltu diabetestyyppejä toisistaan, mutta IDF arvioi tyypin 2 diabeteksen vastaavan valtaosaa diabetestapauksista.[22]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • RA DeFronzo et al: International textbook of diabetes mellitus. 4. painos. John Wiley & Sons Ltd., 2015. ISBN 9780470658611.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c ME Cerf: Beta cell dysfunction and insulin resistance. Frontiers in Endocrinology, 2013, 4. vsk. PubMed:23542897. doi:10.3389/fendo.2013.00037. ISSN 1664-2392. Artikkelin verkkoversio.
  2. Yrjö Kokkonen: Ylipainoisilla lapsilla hyvin vaarallista diabetestä Yle Uutiset. 30.4.2012. Viitattu 12.5.2020.
  3. Hannu Jalanko: Diabetes lapsella terveyskirjasto.fi. 7.11.2019. Viitattu 12.5.2020.
  4. a b c Diagnosis and classification of diabetes mellitus. Diabetes Care, 2009, 32. vsk, nro Suppl 1, s. S62–S67. PubMed:19118289. doi:10.2337/dc09-S062. ISSN 0149-5992. Artikkelin verkkoversio.
  5. a b DeFronzo, s. 564-571
  6. a b c d e f Tyypin 2 diabeteksen hoito terveyskirjasto.fi. Viitattu 11.5.2020.
  7. a b c d e f g h Tyypin 2 diabetes kaypahoito.fi. Viitattu 11.5.2020.
  8. a b Tyypin 2 diabetes diabetes.fi. Viitattu 11.5.2020.
  9. IB Hirsch: Type-1-and-change diabetes. Clinical Diabetes, 1999, 17. vsk, nro 4. ISSN 1945-4953. Artikkelin verkkoversio.
  10. a b The expert committee on the diagnosis and classification of diabetes mellitus: Report of the Expert Committee on the Diagnosis and Classification of Diabetes Mellitus. Diabetes Care, 1997, 20. vsk, nro 7, s. 1183–1197. PubMed:9203460. doi:10.2337/diacare.20.7.1183. ISSN 0149-5992. Artikkelin verkkoversio.
  11. M Duff et al: Cutaneous manifestations of diabetes mellitus. Clinical Diabetes, 2015, 33. vsk, nro 1, s. 40–48. PubMed:25653473. doi:10.2337/diaclin.33.1.40. ISSN 0891-8929. Artikkelin verkkoversio.
  12. a b DeFronzo, s. 799-808
  13. A Jayaraman, CJ Pike: Alzheimer’s disease and type 2 diabetes: multiple mechanisms contribute to interactions. Current diabetes reports, 2014, 14. vsk, nro 4, s. 476. PubMed:24526623. doi:10.1007/s11892-014-0476-2. ISSN 1534-4827. Artikkelin verkkoversio.
  14. M Abudawood: Diabetes and cancer: a comprehensive review. Journal of Research in Medical Sciences, 2019, 24. vsk. PubMed:31741666. doi:10.4103/jrms.JRMS_242_19. ISSN 1735-1995. Artikkelin verkkoversio.
  15. J Leal, AM Gray, PM Clarke: Development of life-expectancy tables for people with type 2 diabetes. European Heart Journal, 2009, 30. vsk, nro 7, s. 834–839. PubMed:19109355. doi:10.1093/eurheartj/ehn567. ISSN 0195-668X. Artikkelin verkkoversio.
  16. a b Tyypin 2 diabeteksen riskitekijät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 11.5.2020.
  17. K Hemminki et al: Familial risks for type 2 diabetes in sweden. Diabetes Care, 2010, 33. vsk, nro 2, s. 293–297. PubMed:19903751. doi:10.2337/dc09-0947. ISSN 0149-5992. Artikkelin verkkoversio.
  18. DeFronzo, s. 354-365
  19. a b N Thomas et al: A practical guide to diabetes mellitus, s. 1-15. 7. painos. Jaypee Brothers Medical Publishers, 2017. ISBN 9789351528531.
  20. a b c Pirjo Ilanne-Parikka: Diabetes ("sokeritauti") Duodecim - Terveyskirjasto. 5.2.2018. Viitattu 3.12.2019.
  21. S Reijo, K Sari: Diabeteksen ja sen lisäsairauksien esiintyvyyden ja ilmaantuvuuden rekisteriperusteinen mittaaminen, s. 13. Suomen Diabetesliitto, 2009. ISBN 9789524860857. Teoksen verkkoversio.
  22. R Williams et al: IDF diabetes atlas, s. 34-43. 9. painos. International Diabetes Federation, 2019. ISBN 9782930229874. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]