Insuliiniresistenssi
Insuliiniresistenssi tarkoittaa kudosten heikentynyttä insuliinivastetta, jonka vuoksi lihakset, maksa ja rasvakudos eivät pysty ottamaan normaalisti vastaan glukoosia verenkierrosta aterian jälkeen.[1] Insuliiniresistenssissä on kyse häiriöstä glukoosin otossa soluun tai sen aineenvaihdunnassa solun sisällä. Insuliiniresistenssi voi johtua häiriöstä insuliinin sitoutumisessa solun insuliinireseptoriin, reseptorien määrän tai toiminnan muutoksesta, glukoosin-sokerin kuljetusproteiinin määrän tai toiminnan häiriöstä tai glukoosiaineenvaihdunnan häiriöstä solun sisällä.
Haiman on tuotettava Insuliiniresistenssin vuoksi vereen normaalia enemmän insuliinia, jotta verensokeri pysyisi kurissa. Ylikierroksilla käyvä haima väsyy lopulta, jolloin se ei jaksa enää tuottaa riittävästi insuliinia. Tästä seuraa verensokerin vähittäinen nousu ja diabeteksen puhkeaminen.[2]
Veren liiallinen insuliinipitoisuus tuottaa glykatoituneita lopputuotteita, jotka aikaansaavat tulehdusta ja vahingoittavat kudoksia[3]. Insuliiniresistenssi lisää huomattavasti sekä kakkostyypin diabeteksen sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä[4]. Insuliiniresistenssi on yksi metabolisen oireyhtymän oireista.
Veren liiallinen insuliinipitoisuus voi johtaa myös syöpäriskin lisääntymiseen[5] sekä siihen, ettei insuliinia hajottavaa entsyymiä (IDE) riitä aivojen beta-amyloidiplakkien riittävään hajotukseen[6] Insuliiniresistenssi lisää myös riskiä sairastua vakavaan masennukseen[1]. Insuliiniresistenssi aiheuttaa myös kognitiivisia ongelmia etenkin naisilla[7].
Insuliiniresistenssi on todennäköisesti osin perinnöllinen, mutta sitä voivat pahentaa monet tekijät. Insuliiniresistenssille herkistäviä tekijöitä tunnetaan yli 30, niitä ovat muun muassa lihavuus, tupakointi, asidoosi, alkoholi, korkea verenpaine, raskaus (raskausajan diabetes) ja palovammat. Myös liikunnallisesti passiivinen elämäntyyli, jalostetut hiilihydraatit, stressi ja monet lääkeaineet lisäävät insuliiniresistenssin riskiä[8].
Afriikan ja Latinalaisen amerikan asukkaat sekä alkuperäiskansojen jäsenet sairastuvat eurooppalaisia ja aasialaisia herkemmin insuliiniresistenssiin[9].
Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Insuliiniresistenssistä kärsiviä suositellaan valitsemaan matalan glykemiaindeksin ruoka-aineita ja ruokia. Lisäksi heidän kannattaa valita sellaisia ruoka-aineita, joilla on myös matala insuliini-indeksi.[10]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Insuliinipumppu
- Insuliinikynä
- Metformiini
- Verensokerimittari
- Glykatoitunut hemoglobiini
- Kehittyneet glykaation lopputuotteet
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Masennus yhdistettiin aivan uuteen sairauteen – tunnistatko oireet? www.iltalehti.fi. Viitattu 13.10.2021.
- ↑ Metabolinen oireyhtymä Diabetesliitto. Viitattu 13.10.2021.
- ↑ The Hidden Epidemic: Insulin Resistance ZENERGY SUN VALLEY. 15.12.2020. Viitattu 13.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Väitöstutkimus ehdottaa uusia keinoja insuliiniresistenssin tunnistamiseen ja torjuntaan www.diabetes.fi. Viitattu 24.3.2020.
- ↑ Biagio Arcidiacono, Stefania Iiritano, Aurora Nocera, Katiuscia Possidente, Maria T. Nevolo, Valeria Ventura: Insulin Resistance and Cancer Risk: An Overview of the Pathogenetic Mechanisms. Experimental Diabetes Research, 4.6.2012, nro 2012, s. e789174. doi:10.1155/2012/789174. ISSN 2314-6745. Artikkelin verkkoversio. en
- ↑ Melissa A. Schilling: Unraveling Alzheimer’s: Making Sense of the Relationship between Diabetes and Alzheimer’s Disease 1. Journal of Alzheimer's Disease, 1.1.2016, nro 4, s. 961–977. doi:10.3233/JAD-150980. ISSN 1387-2877. Artikkelin verkkoversio. en
- ↑ Alzheimer – aivojen diabetes? yle.fi. Viitattu 14.11.2022.
- ↑ Miksi insuliiniresistenssi on yleinen nykyään? https://askelterveyteen.com/miksi-insuliiniresistenssi-on-yleinen-nykyaan/
- ↑ Insuliiniresistenssin diagnosointi naisilla PCOS: n kanssa fi.approby.com. Viitattu 23.10.2021.
- ↑ Elin M. Östman, Helena GM Liljeberg Elmståhl, Inger ME Björck: Inconsistency between glycemic and insulinemic responses to regular and fermented milk products. The American Journal of Clinical Nutrition, 1.7.2001, nro 1, s. 96–100. doi:10.1093/ajcn/74.1.96. ISSN 0002-9165. Artikkelin verkkoversio. en