Glykatoitunut hemoglobiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Glykatoitunut hemoglobiini (A1C, HbA1c, Hb1c, HGA1C) on punasoluissa esiintyvä hemoglobiinin (Hb) muoto, jonka pitoisuuden mittausta veressä käytetään arvioimaan kolmen viimeisimmän kuukauden aikaista keskimääräistä verensokeritasoa. Testin keskiarvo on rajoittunut kolmeen kuukauteen, sillä normaalia hemoglobiinia ja A1C:tä sisältävien punasolujen elinikä ihmisissä on noin 4 kuukautta.[1]

A1C-koetta voidaan käyttää esimerkiksi diabeteksen totemiseen. A1C:tä muodostuu diabeteksessa ilmenevässä hyperglykemiassa normaalia enemmän hemoglobiinin reagoidessa hallitsemattomasti veren glukoosin kanssa ei-entsymaattisen glykaation kautta.[1] Myös perusterveillä on veressä A1C:tä, mutta pienempiä määriä kuin esimerkiksi diabeetikoilla.[2] A1C-testit mittaavat hemoglobiiniin sitoutuneen beta-N-1-deoksi fruktosyylin määrää.[1]

Lyhenteen A1C nimi tulee hemoglobiini A:n (A) käytöstä kationinvaihtokromatografiassa (engl. cation exchange cromatography) testin suorituksessa. Historiallisesti kromatografiassa ensimmäiseksi erottuvalle puhdasta Hb A:ta sisältävälle jakeelle annettiin nimi A0, seuraavalle "epäpuhdasta" glykatoitunutta Hb:tä sisältävää jaetta kutsuttiin A1:ksi.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glykatoituneen hemoglobiinin (A1C:n) erotti ensimmäisinä muista hemoglobiinin muodoista Huisman et al. 1958 kromatografisesti.[4] Sen tunnisti glykoproteiiniksi ensimmäisen kerran Bookchin ja Gallop 1968.[5] A1C:n määrän lisääntymisen veressä diabeteksen seurauksena havaitsi Rahbar et al. 1969.[6] A1C:n muodostumiseen kehossa johtavat reaktiot kuvaili Bunn et al. 1975.[7] Koenig et al. ehdottivat 1976 A1C:n sopivan verensokerin mittaamiseen diabeetikoilla.[8]

A1C:n mittaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A1C:n yksikkönä käytetään usein millimoolia beta-N-1-deoksi fruktosyyliä sitovaa hemoglobiini A:ta (A1C) per mooli normaalia hemoglobiini A:ta. Yksikkö on siis mmol/mol.[1] A1C-arvon mittaus ei edellytä paastoamista.[9]

Suomessa normaali A1C-arvo eli viitearvo on kaikille ihmisryhmille 20–42 mmol/mol.[9][10] 42–482 mmol/mol voi merkitä sitä, että henkilö potee esidiabetesta.[11] Arvo, joka on yli 482 mmol/mol, merkitsee sitä, että henkilöllä on ehkä tyypin 1 diabetes tai tyypin 2 diabetes. Diabetes voidaan tarvittaessa varmentaa esimerkiksi A1C-testistä erillisellä sokerirasituskokeella.[11] Nieltyä diabeteslääkitystä käyttävien tulisi pyrkiä A1C-arvoon, joka on alle 532 mmol/mol ja insuliinia käyttävien arvoon, joka on 53–582 mmol/mol. 69–752 mmol/mol taas merkitsee taas sitä, että potilaan diabetes on huonosti hallinnassa.[9]

Mikäli mitattava henkilö viimeisen 6 viikon sisällä muuttanut ruokavaliotaan tai hänen hoitoaan on muutettu, ei A1C:n mittaaminen ole sopiva testi. Myös hemoglobiinin epämuodostumat (kuten sirppisoluanemia), hiljattainen veren menetys (kuten verenluovutus) tai punasolujen vaurioituminen (kuten hemolyyttinen anemia) tekevät testistä epätarkan.[12] Verensiirron saaminen, raudanpuuteanemia ja harvinaiset hemoglobiinin geenimuodot (variantit) vääristävät myös testiä.[9]

Mittauslaitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A1C:n mittaamiseen käytetään

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d K Miedema: Standardization of HbA1c and optimal range of monitoring. Scandinavian Journal of Clinical and Laboratory Investigation. Supplementum, 2005, 65. vsk, nro 240, s. 61–72. PubMed:16112961. doi:10.1080/00365510500236143. ISSN 0085-591X. Artikkelin verkkoversio.
  2. Nationella Diabetesregistret Årsrapport 2014 års resultat (pdf) Nationella Diabetesregistret Årsrapport 2014 års resultat: Nationella Diabetes Registret. Arkistoitu . Viitattu 17.10.2017.
  3. KP Peterson et al: What is hemoglobin A1c? An analysis of glycated hemoglobins by electrospray ionization mass spectrometry. Clinical Chemistry, 1998, 44. vsk, nro 9, s. 1951–1958. PubMed:9732983. ISSN 0009-9147. Artikkelin verkkoversio.
  4. TH Huisman, EA Martis, A Dozy: Chromatography of hemoglobin types on carboxymethylcellulose. The Journal of Laboratory and Clinical Medicine, 1958, 52. vsk, nro 2, s. 312–327. PubMed:13564011. ISSN 0022-2143. Artikkelin verkkoversio.
  5. RM Bookchin, PM Gallop: Structure of hemoglobin AIc: nature of the N-terminal beta chain blocking group. Biochemical and Biophysical Research Communications, 1968, 32. vsk, nro 1, s. 86–93. PubMed:4874776. ISSN 0006-291X. Artikkelin verkkoversio.
  6. S Rahbar, O Blumenfeld, HM Ranney: Studies of an unusual hemoglobin in patients with diabetes mellitus. Biochemical and Biophysical Research Communications, 1969, 36. vsk, nro 5, s. 838–843. PubMed:5808299. ISSN 0006-291X. Artikkelin verkkoversio.
  7. HF Bunn et al: Further identification of the nature and linkage of the carbohydrate in hemoglobin A1c. Biochemical and Biophysical Research Communications, 1975, 67. vsk, nro 1, s. 103–109. PubMed:1201013. ISSN 0006-291X. Artikkelin verkkoversio.
  8. RJ Koenig et al: Correlation of glucose regulation and hemoglobin AIc in diabetes mellitus. The New England Journal of Medicine, 1976, 295. vsk, nro 8, s. 417–420. PubMed:934240. doi:10.1056/NEJM197608192950804. ISSN 0028-4793. Artikkelin verkkoversio.
  9. a b c d HUSLAB - Hemoglobiini-A1c, verestä huslab.fi. Viitattu 3.12.2019.
  10. S Eskelinen: Hemoglobiini HbA1c (B-HbA1c) Duodecim - Terveyskirjasto. 2016. Viitattu 3.12.2019.
  11. a b P Ilanne-Parikka: Diabetes ("sokeritauti") Duodecim - Terveyskirjasto. 20185. Viitattu 3.12.2019.
  12. ES Kilpatrick, ZT Bloomgarden, PZ Zimmet: Is haemoglobin A1c a step forward for diagnosing diabetes? BMJ, 2009, nro 339, s. b4432. PubMed:19903702. ISSN 1756-1833. Artikkelin verkkoversio.