Siirry sisältöön

Verenluovutus

Wikipediasta
Verenluovutus käynnissä

Verenluovutus on toimenpide, jossa terveestä nisäkkäästä kerätään verta. Tärkeimpiä verivalmisteita, joita luovutetusta verestä valmistetaan, ovat punasolu-, verihiutale- ja veriplasmavalmisteet. Verta tarvitaan myös annettavaksi esimerkiksi onnettomuuksien uhreille, syöpäpotilaille, synnyttäjille, keskusvauvoille ja leikkauspotilaille. Suomessa ylläpidetään veripankkeja ihmisen, hevosen, koiran ja kissan [1] verelle.

Suomessa ihmisten verenluovutuksia järjestää ja verta käsittelee SPR:n Veripalvelu. Veripalvelukeskus sijaitsee Vantaan Vehkalassa. Suomessa on Vehkalassa sijaitsevan Veripalvelun päätoimipisteen lisäksi 10 kiinteää toimipistettä, jotka sijaitsevat Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Tampereella, Turussa, Oulussa, Kuopiossa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Seinäjoella. Lisäksi Veripalvelu järjestää noin 1 500 verenluovutustilaisuutta vuosittain eri puolilla Suomea. Veripalvelu perustettiin vuonna 1948. Uranuurtajatyön laitoksen kehityksessä teki professori Harri Nevanlinna[2].

Eläinten verenluovutuksia järjestää Helsingin yliopiston Yliopistollinen eläinsairaala.

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin verenluovutustoiminnan Suomessa aloittivat partiolaiset vuonna 1935. Helsinkiläisen Töölön Siniset -lippukunnan lippukunnanjohtaja toimi ensimmäisenä verenluovuttajana. Tämän johdosta hän sai ajatuksen perustaa erityinen yhteisö hankkimaan verenluovuttajia. Yhteisö sai nimen Veriliitto ja sitä hoitivat partiolaiset vuoteen 1939, jolloin sen tehtävät siirtyivät armeijan lääkintäjoukoille sotatoimien alkamisen johdosta.[3]

Naistenklinikka luovutti Veriliitolle toimitilan kellaristaan. Sinne perustettiin Veriliiton toimisto. Toimisto käsitti työpöydän, puhelimen ja arkistokaapin, johon kerättiin tietoja mahdollisista verenluovuttajista. Kun verta tarvittiin, Veriliiton päivystäjä soitti luovuttajalle, ja tämä saapui kulloinkin tarvittuun sairaalaan antamaan verta. Luovutus tehtiin vielä tuolloin niin sanotulla suorasiirrolla, jonka toteutti anestesialääkäri. Vasta sotavuosina alettiin verta kerätä hyytymisen ehkäisyaineella varustettuihin pulloihin, koska suorasiirto oli liian riskialtis toimitettavaksi etulinjan joukkosidontapaikoilla ja kenttäsairaaloissa. Viimeiset suorat verensiirrot tehtiin 1950-luvulla, joskin muutamassa keskussairaalassa anestesiaylilääkärit vaativat taidon säilyttämistä ja suorasiirtovälineistön pitämistä kaiken varalta valmiina. Lopullisesti menetelmä museoitiin vasta 1980-luvulla. Ainakin yksi alkuperäispakkauksessa oleva välineistö on säilynyt ja on näytteillä lasikaapissa Helsingin Veripalvelutoimistossa.

Sodan päätyttyä perustettiin nykyinen Veripalvelu.

Ihmisten verenluovutus Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2024 Suomessa verta luovutti lähes 110 000 eri henkilöä. Ensikertalaisia heistä oli 19 000. Verenluovutuksessa luovutetaan kerralla noin 500 millilitraa verta, joka otetaan kyynärtaipeesta. Veri kerätään verenkeräykseen suunniteltuun pussisettiin.

Suomessa vain noin kolme prosenttia aikuisista suomalaisista luovuttaa vuosittain verta. Uusia verenluovuttajia tarvitaan lisää, jotta Suomessa voidaan turvata sairaaloiden jatkuva verivalmisteiden tarve (noin 600-700 luovutusta arkipäivisin). Verivalmisteet, erityisesti verihiutaleet, säilyvät vain vähän aikaa, joten uutta verta tarvitaan tasaisesti joka viikko.[4]

Verenluovuttajan on oltava terve, vähintään 50 kg painava ja 18–70-vuotias. Ensimmäistä kertaa luovuttava saa olla korkeintaan 65-vuotias. Miehillä veren hemoglobiinipitoisuuden on oltava 135–195 g/l ja naisilla 125–175 g/l. Suomessa kahden luovutuksen välillä on oltava miehillä vähintään 61 vuorokautta ja naisilla 91 vuorokautta. Suomessa suositeltu määrä luovuttaa kokoverta on naisille 1–3 kertaa vuodessa ja miehille 1–4 kertaa vuodessa. Nuorille 18-25-vuotiaille naisille suositellaan yhtä luovutusta vuodessa.

Verenluovutusta harkitsevat voivat testata sopivuutensa etukäteen pikatestillä[5]. Verenluovutukseen voi varata ajan, mutta myös ilman ajanvarausta saapuvat otetaan aina vastaan, jos tilaa on. Ennen luovutusta täytetään sähköinen terveyskysely, joka antaa alustavan arvion luovutussoveltuvuudesta. Terveyskyselyn voi täyttää luovutuspäivänä tai aikaisintaan päivää ennen luovutusta. Omaa veriryhmää ei tarvitse tietää ennen luovutusta.

Asiointi verenluovutuspisteessä kestää puolesta tunnista tuntiin. Luovuttajalta tarkastetaan henkilöllisyys (ajokortti käy), ja hänen verensä hemoglobiinipitoisuus mitataan ennen verenluovutusta. Lopuksi hänelle tarjotaan maksutta juotavaa ja syötävää. Ensiluovuttajat saavat Hengenpelastaja-kassit. Verenluovuttaja voi ladata App Storesta tai Google Playsta ilmaisen Luovuttajan sovelluksen, josta näkee oman veriryhmän heti luovutusta seuraavana päivänä sekä käyntikerrat sekä hemoglobiiniarvot. Sovellus on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Verenluovutus on mahdollista Suomessa kaikilla näistä kolmesta kielestä.[6]

Verenluovutus ja verensiirrot ovat Suomessa turvallisia, mikä johtuu osittain siitä, että verenluovutus on Suomessa vapaaehtoista ja maksutonta. Suomen lain mukaan verenluovutuksesta ei saa maksaa palkkioita. Suomessa ei ole todettu yhtään luovutetun veren välityksellä tarttunutta HIV-infektiota sitten vuoden 1985, jolloin verenluovuttajien HIV-seulonta käynnistettiin. Viimeisin verivalmisteen välityksellä potilaaseen siirtynyt hepatiitti C -tartunta on vuodelta 2000, minkä jälkeen HCV:n seulontamenetelmiä on tehostettu, eikä tartuntoja ole todettu. HIV:n ja hepatiittien lisäksi verestä tutkitaan myös kuppa eli syfilisbakteeri, parvovirus, veriryhmä ja punasoluvasta-aineet. Luovuttajan luvalla hänen verestään voidaan tutkia myös muita veriryhmäominaisuuksia, joiden avulla voidaan löytää erityisille potilasryhmille sopivaa verta.[7]

Noin joka kymmenes suomalainen ei voi luovuttaa verta. Väliaikaisia luovutusesteitä seuraa esimerkiksi hammashoidosta (vuorokausi), kuumeisesta flunssasta (kaksi viikkoa), tähystystutkimuksesta (neljä kuukautta), tatuoinnista (neljä kuukautta) ja limakalvolävistyksestä (neljä kuukautta). Pysyvään luovutusesteeseen johtavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti, aivoinfarkti, keuhkoahtaumatauti, epilepsia, pahanlaatuiset kasvaimet ja HIV. Pysyvään luovutuskieltoon johtaa myös esimerkiksi ruiskuhuumeiden käyttö.[8]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Yliopistollinen eläinsairaala: Kissojen veripankki
  2. ↑ Veripalvelun historia[vanhentunut linkki]
  3. ↑ http://www.veripalvelu.fi/www/42 (Arkistoitu – Internet Archive) Veripalvelu - Historia
  4. ↑ Uusia verenluovuttajia tarvitaan - 3% on liian vähän veripalvelu.fi.
  5. ↑ www.sovinkoluovuttajaksi.fi.
  6. ↑ Kuka voi luovuttaa verta? Suomen Punainen Risti, Veripalvelu. Viitattu 6.1.2026.
  7. ↑ Mitä luovutetusta verestä tutkitaan? (Arkistoitu – Internet Archive) SPR Veripalvelu.
  8. ↑ Verenluovutusedellytykset veripalvelu.fi.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Verenluovutus&oldid=23918800”