Achtung Baby

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Achtung Baby
U2
Studioalbumin Achtung Baby kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  lokakuu 1990 – syyskuu 1991
Äänitysstudiot
 Julkaistu 19. marraskuuta 1991
 Formaatti CD, LP, C-kasetti
 Tuottaja(t) Daniel Lanois ja Brian Eno
 Tyylilaji vaihtoehtorock
 Kesto 55.27
 Levy-yhtiö Island Records
Muut kannet
Studioalbumin Achtung Baby takakansi
U2:n muut julkaisut
Rattle and Hum
1988
Achtung Baby
1991
Zooropa
1993

Achtung Baby on irlantilaisen rockyhtye U2:n seitsemäs studioalbumi. Albumin tuottivat myös yhtyeen kaksi edellistä täysimittaista studioalbumia tuottaneet Daniel Lanois ja Brian Eno, ja se julkaistiin 19. marraskuuta 1991 Island Records -levymerkillä. Koska U2:n edellinen albumi Rattle and Hum oli saanut osakseen ristiriitaisen vastaanoton,[1] yhtye pyrki Achtung Babylla uudistamaan itseään musiikillisesti ottamalla albumin kappaleisiin runsaasti vaikutteita industrial-musiikista, vaihtoehtorockista ja elektronisesta tanssimusiikista.

U2 etsi albumille inspiraatiota muun muassa Saksan jälleenyhdistymisestä, joten Achtung Babyn äänittäminen aloitettiin vuoden 1990 lokakuussa Saksan Berliinissä Hansa Ton -äänitysstudiolla. Saksassa vietettynä aikana yhtyeen jäsenet riitelivät sävellettyjen kappaleiden laadusta ja albumin musiikillisesta suunnasta, ja levyttämisen polkiessa paikallaan yhtye oli myös lähellä hajoamista. Läpimurto albumin teossa tapahtui kappaleen ”One” säveltämisen myötä. Tämän jälkeen albumin työstäminen jatkui Irlannissa, jossa se viimeisteltiin vuoden 1991 syyskuussa.

Achtung Baby on U2:n uran menestyneimpiä ja arvostetuimpia julkaisuja. Albumi sai hyvin lämpimän vastaanoton, ja se nousi listaykköseksi muun muassa Britannian albumilistalla ja listakakkoseksi Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla.[2] Albumin viitenä singlenä julkaistut kappaleet ”The Fly”, ”Mysterious Ways”, ”One”, ”Even Better Than the Real Thing” ja ”Who’s Gonna Ride Your Wild Horses” nousivat hiteiksi ympäri maailmaa. Achtung Baby palkittiin vuonna 1993 Grammy-palkinnolla ”Best Rock Performance by a Duo or Group with Vocal”, ja sitä on myyty kansainvälisesti yli 18 miljoonaa kappaletta.[2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bono ja The Edge kirjoittivat albumille aiempaa enemmän kappaleita kahdestaan.

Vuoden 1987 menestysalbumi The Joshua Tree ja albumia seurannut kiertue olivat nostaneet U2:sta sekä kaupallista menestystä että yleisön ja kriitikoiden arvostusta saavuttaneen yhtyeen, mutta vuoden 1988 albumi Rattle and Hum käänsi yhtyeen menestyksekkään kurssin.[1] Albumi menestyi kaupallisesti hyvin, mutta kriitikot suhtautuivat siihen ja samana vuonna julkaistuun Rattle and Hum -elokuvaan kielteisesti.[1]

Kaupallisesta menestyksestään huolimatta yhtye ei ollut tyytyväinen musiikilliseen luovuuteensa. Laulaja Bono on arvioinut menestyksen tulleen yhtyeelle liian nopeasti, ja rumpali Larry Mullen Jr. on sanonut U2:n olleen Rattle and Humin aikana ”suurin, mutta ei paras.”[1] Vuoden 1989 Lovetown Tour -kiertueellaan yhtye kyllästyi suurimpien hittiensä jatkuvaan soittamiseen,[3] ja kiertueen päätteeksi Bono ilmoitti ”yhtyeen vetäytyvän pois ja miettivän asioita uudelleen.” Lovetown Tourin jälkeen U2 vietti tauon julkisesta esiintymisestä ja uuden musiikin julkaisemisesta.[4]

Rattle and Humin arvostelun seurauksena U2 pyrki tuomaan musiikkiinsa uusia ulottuvuuksia.[1] Yhtye levytti hyväntekeväisyysalbumille Red Hot + Blue cover-version kappaleesta ”Night and Day”, ja otti ensimmäisen kerran musiikkiinsa vaikutteita rapista ja elektronisesta tanssimusiikista. Lisäksi Bono ja kitaristi The Edge kirjoittivat kokeellista musiikkia Kellopeliappelsiinin teatterisovitukseen, mikä Bonon mukaan ”valoi pohjan Achtung Babylle.” Bono ja The Edge alkoivat myös kirjoittaa kappaleita yhä enemmän kahdestaan, ilman Larry Mullen Jr.:ia ja basisti Adam Claytonia.[5]

Vuonna 1990 Bono perehtyi uudelleen Lovetown Tourin aikana kirjoittamaansa kappalemateriaaliin, joista yhtye levytti demoversioita Dublinissa STS-studiolla.[6] Demoista kehittyivät myöhemmin Achtung Babylla julkaistut kappaleet ”Who’s Gonna Ride Your Wild Horses”, ”Until the End of the World”, ”Even Better Than the Real Thing” ja ”Mysterious Ways”.[6] Aloittaessaan levyttämisen yhtye halusi luoda jotain täysin aiemmasta tuotannostaan poikkeavaa, mutta oli epävarma työskentelytavasta, jolla tulosta saataisiin aikaiseksi.[7] U2 päätti palkata tuottajikseen Daniel Lanoisin ja Brian Enon, jotka olivat tuottaneet myös The Unforgettable Firen (1984) ja The Joshua Treen.[8] Äänittäjänä työskenteli Mark ”Flood” Ellis. Lanois oli albumin johtava tuottaja, ja Eno työskenteli yhtyeen kanssa muutaman kuukauden välein tehtävänään ”poistaa albumilta kaikki, mikä kuulosti liikaa U2:lta.”[9]

Albumin levyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye uskoi kotimaisemissa työskentelemisen haittaavan albumin tekoa ja matkusti Berliiniin levyttämään albumia. Lopuillaan olevan kylmän sodan ja hiljattaisen Saksan jälleenyhdistymisen uskottiin olevan oiva inspiraation lähde Achtung Babylle.[10] U2 saapui Itä-Berliiniin viimeisellä lennolla Saksan jälleenyhdistymisen aattona 3. lokakuuta 1990. Levyn tekeminen aloitettiin Hansa Ton Studiosin tiloissa Berliinin muurin liepeillä. Yhtye kuitenkin joutui pettymään, sillä kaupungin masentuneeksi ja pimeäksi koettu ilmapiiri ei vastannut alkuperäisiä odotuksia.[11] Lisäksi studion menneisyys SS-joukkojen entisenä tanssi- ja juhlasalina loi negatiivisia mielikuvia.[12] Studion laitteistoa oli myös kohdeltu kaltoin vuosien ajan, mikä aiheutti päänvaivaa Daniel Lanoisille ja Brian Enolle.

Työmoraali koki kolauksen levyttämisen alkuvaiheessa, sillä yhtyeen jäsenet riitelivät sävellettyjen kappaleiden laadusta ja albumin musiikillisesta suunnasta.[13] The Edge oli kuunnellut paljon elektronista tanssimusiikkia ja industrial-yhtyeitä, ja halusi Bonon kanssa viedä U2:n musiikkia samanlaiseen suuntaan. Larry Mullen Jr. sen sijaan oli suuntautunut klassiseen rockiin, ja oli Adam Claytonin tavoin halukas tekemään U2:lle ominaiseen soundiin perustuvan levyn.[14] Mullenin mielestä The Edgen kiinnostus elektroniseen musiikkiin ja rumpukoneiden käyttöön heikensi hänen merkitystään yhtyeelle.[12] Erimielisyyksien seurauksena The Edge ja Bono alkoivat kirjoittaa kappalemateriaalia kahdestaan.[15]

Bono ”The Fly” -hahmossaan.

Albumin työstäminen oli vaivalloista, koska sävelletty materiaali ei kehittynyt kokonaisiksi kappaleiksi ja erimielisyydet kiristivät tilannetta.[12] Myös Daniel Lanoisin ja Brian Enon välillä oli jännitteitä.[16] Huonon ilmapiirin takia U2 harkitsi jopa lopettamista,[17] mutta Brian Eno vakuutti yhtyeen edistyneen enemmän, kuin he itse uskoivat.[17] Eno lisäsi musiikkiin yhtyeelle epätavallisia efektejä ja ääniä osoittaakseen, että The Edgen pyrkimys uudenlaiseen äänimaailmaan olisi mahdollista yhdistää perinteiseen rock-tyyliin.[17] Läpimurto tapahtui lopulta kappaleen ”One” säveltämisen myötä.[18] The Edge soitti kitarallaan sointukulkua, joista kehittyi ”Onen” runko. Yhtye improvisoi kappaleen lopun, ja vähitellen albumin säveltämisen ympärillä vallinnut kireä tunnelma hävisi.[18][19] Joulun ajaksi U2 matkusti Irlantiin, jossa se kokoontui pohtimaan tulevaisuuttaan ja sitoutumaan tekemiseensä uudelleen. Uutta materiaalia kuunnellessaan yhtye huomasi sen kuulostavan paremmalta, kuin he olivat aluksi ajatelleet.[20] Tammikuussa yhtye palasi Berliiniin viimeistelemään äänittämisen Hansa Tonilla.[21]

Vuoden 1991 helmikuussa albumin levyttämistä jatkettiin Dublinin esikaupungissa Dalkeyssa Elsinore-merenrantakartanossa, jota kutsuttiin lempinimellä Dog Town. Lanois uskoi, että albumin levyttäminen kartanoissa, taloissa ja linnoissa toisi oman mausteensa kappaleiden tunnelmaan. Yhtyeen työskentely oli vapautuneempaa ja tuottavampaa. Elsinoressa yhtye tuskaili myöhemmin b-puolena julkaistun ”Lady With the Spinning Head” -kappaleen kanssa, josta lopulta eroteltiin albumille kolme erillistä kappaletta: ”The Fly”, ”Ultraviolet (Light My Way)” ja ”Zoo Station”. ”The Flyn” säveltämisen aikana Bono kehitti itselleen samannimisen alter egon, joka sai innoituksensa hänen humoristisessa mielessä käyttämistään ylisuurista aurinkolaseista.[22]

Berliinissä levytetty materiaali varastettiin huhtikuussa yhtyeen hotellista, ja se päätyi levitykseen ennen albumin valmistumista. Materiaali levisi kolmen levyn bootlegina Salomé Sessions, ja se sai nimensä erään Berliinissä levytetyn kappaleen mukaan. Albumin ennenaikainen leviäminen aiheutti kolauksen yhtyeen itseluottamukselle, ja vaikutti kielteisesti musiikilliseen luomiskykyyn muutamien seuraavien viikkojen ajan.

Kun äänittäminen Elsinoressa tuli päätökseensä heinäkuussa, työskentely jatkui Dublinissa Windmill Lane -studiolla. Brian Eno, Daniel Lanois, Flood ja U2:n kolme ensimmäistä albumia tuottanut Steve Lillywhite miksasivat albumin.[21][23][24] Kukin heistä miksasi levytetyistä kappaleista omat versionsa, joista yhtye valitsi lopulliselle albumille mieleisensä version.[24] Myös osia eri miksauksista yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi.[24] Albumi viimeisteltiin syyskuussa, jolloin kappaleisiin ”The Fly”, ”One” ja ”Mysterious Ways” tehtiin vielä viime hetken muutoksia.[25][26] Tämän jälkeen albumin kappaleiden järjestys päätettiin, jonka jälkeen The Edge matkusti Los Angelesiin albumin nauhojen kanssa masteroimaan albumin.[26]

Kappalemateriaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

”Zoo Station”

Ääninäyte kappaleen ”Zoo Station” introsta.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Musiikkinäytteet

”The Fly”

”The Fly” valittiin albumin ensimmäiseksi singleksi, koska se ei kuulostanut lainkaan tyypilliseltä U2:lta.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Kaikki U2:n jäsenet on yhtyeelle ominaisen käytännön mukaisesti merkattu säveltäjiksi albumin jokaiseen kappaleeseen,[27] vaikka suurimman osan kappaleista kirjoittivatkin Bono ja The Edge.[28][5] Yhtye kehitti albumin kappalemateriaalia pitkälti yhteissoiton avulla.[29] U2:n aiemmasta tuotannosta poiketen Achtung Babyn kappaleet ovat tyyliltään suoraviivaisempia, eivätkä samanlaisia yhteislauluja kuin moni yhtyeen 1980-luvun tuotannon kulmakivistä.[30] Albumin musiikillinen ilmapiiri on eurooppalaisvaikutteisempi kuin The Joshua Treen tai Rattle and Humin, joilla yhtye otti musiikkiinsa runsaasti vaikutteita amerikkalaisesta tyylistä. Achtung Babylla on läsnä vaikutteita industrial-musiikista,[31] vaihtoehtorockista ja elektronisesta tanssimusiikista.[32][33][34]

Bono on kuvannut albumin musiikillisen soundin olevan ääni, joka syntyy ”neljästä miehestä kaatamassa joosuanpuuta.”[35] Tämä on viittaus musiikillisiin eroihin The Joshua Treen ja Achtung Babyn välillä. Esimerkki U2:n uuden tyylin omaksumisesta on jo albumin avausraita ”Zoo Stationin” säröinen intro.[36] Sen tarkoituksena oli industrial-vaikutteisten rumpuosuuksien sekä säröisten ja päällekkäisten sähkökitara- ja lauluraitojen avulla saada kuuntelija luulemaan levyn olevan rikkinäinen, tai että kyseessä ei voinut olla uusi U2:n albumi.[37]

The Edge vältti Achtung Babyn kappaleissa tyylilleen tavanomaista, minimalistista lähestymistapaa kitaransoittoon. Albumin kitaraosuuksissa on The Edgen tavaramerkkityylistä poiketen enemmän kitarasooloja, akustista kiertoa ja riitasointuja.[38] Industrial-vaikutteet ja runsas särön käyttö tekivät albumin kitarasoundeista ”metallisempia” ja ”raskasrakenteisempia”.[39] Musiikkijournalisti Bill Wyman on kuvaillut The Edgen kitaransoiton albumin päättävässä kappaleessa ”Love Is Blindness” kuulostavan ”hammaslääkärin poralta.”[40] Kappaleissa ”Even Better Than the Real Thing” ja ”Mysterious Ways” kitarariffeissä ovat keskeisesti mukana efektipedaalit.[37]

Achtung Babyn rytmisoittimet ovat hyvin selväpiirteisiä, ja ne ovat vahvasti esillä albumin lopullisessa miksauksessa[41] Hip hop -vaikutteista ja elektronisesta tanssimusiikista ammentavia rytmejä on mukana monessa kappaleessa, huomattavimpana esimerkkinä ”The Fly”.[39] ”The Flyn” dance-rytmien ja raskaiden kitaroiden yhdistelmää on verrattu muun muassa Happy Mondays- ja Jesus Jones -yhtyeiden tuotantoon.[39] Kappaleessa ”Mysterious Ways” yhdistyvät The Edgen efektipedaalilla toteuttama funk-tyylinen riffi ja congarummut.[42] Bono on kuvaillut ”Mysterious Waysia” U2:n uran funk-tyylisimmäksi kappaleeksi.[37]

Bono ei ollut tyytyväinen omaan lauluunsa yhtyeen aloittaessa albumin levyttämisen.[43] Hän väänteli ja muutti ääntään yhdessä äänittäjä Floodin kanssa, luoden näin esimerkiksi kappaleisiin ”Zoo Station” ja ”The Fly” erilaisen soundin ja uuden persoonan.[43][44]

Sanoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

”One”

Ihmissuhteista ja syyllisyydentunteesta kertova ”One” on yksi U2:n suurimmista hiteistä.[45]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Kuten lähes kaikilla U2:n albumeilla, Bono on kirjoittanut kaikki Achtung Babyn sanoitukset.[27] Ne eroavat yhtyeen aiemmasta tuotannosta olemalla tyyliltään aiempaa henkilökohtaisempia ja itseään tutkivia. Kappaleissa esiintyviä teemoja ovat muun muassa rakkaus ja seksuaalisuus, hengellisyys ja usko, sekä petos.[46][47][48] Sanoitukset ovat yhtyeen aiempaan tuotantoon verrattaessa synkempiä, ja niissä kuvataan esimerkiksi ihmissuhteiden vaikeuksia sekä yksinäisyyden, riittämättömyyden ja hämmennyksen tunteita.[39] Keskeinen tekijä näiden aiheiden syntymiseen oli The Edgen avioero albumin levyttämisen aikana, mikä vaikutti Bonon laulunkirjoittamiseen.[1] Bono on myös kertonut, että hänen tytärtensä syntymät vuosina 1989 ja 1991 olivat merkittäviä inspiraation lähteitä sanoitusten kirjoittamiselle.[6]

Bono on kuvannut albumin henkilökohtaisista kokemuksista ammentavien kappaleiden sisältävän ”paljon verta ja suolenpätkiä.”[49] Esimerkiksi balladinOne” sanoituksen inspiraation Bono sai Saksan jälleenyhdistymisestä ja yhtyeen sisällä vallinneesta kiristyneestä ilmapiiristä. Vastaava, ihmissuhteista kertova teema on esillä myös kappaleessa ”Ultraviolet (Light My Way)”.[50] Kappaleessa ”Acrobat” kuvataan heikkouden, tekopyhyyden ja riittämättömyyden tunteita.[51] Bono sai sanoituksiinsa vaikutteita suuresti Roy Orbisonin, Scott Walkerin ja Jacques Brelin levyttämistä rakkauslauluista,[51] mikä ilmenee esimerkiksi parisuhderiitaa ilmentävässä kappaleessa ”Who’s Gonna Ride Your Wild Horses”, omistushaluisuudesta ja yksipuolisesta rakkaudesta kertovassa kappaleessa ”So Cruel[52] sekä synkässä, parisuhteen hajoamista käsittelevässä kappaleessa ”Love Is Blindness”.[23]

Uskonnollisuus ja siihen viittaavat seikat ovat myös läsnä albumilla. ”Until the End of the World” on kuviteltu keskustelu Jeesuksen ja hänet kavaltaneen Juudas Iskariotin välillä,[37] ja kappaleessa ”Acrobat” on viittauksia ehtoolliseen.[53] Monissa kappaleissa Bonon naisia käsittelevät sanoitukset sisältävät uskonnollisia sivumerkityksiä, ja naisten kuvataan olevan henkiä, elämää, valoa ja palvonnan kohteita.[54][55]

Albumin nimi ja taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi Zoo TV Tour -kiertueen Trabant-autoista on esillä Berliinin Hard Rock Cafessa.

Albumin nimessä esiintyvä saksan kielen sana ”Achtung” merkitsee suomeksi huudahdusta ”huomio”, tai kehotusta varomaan.[8] U2:n äänittäjänä työskennellyt Joe O’Herlihy käytti lausahdusta ”achtung baby” levyttämisen aikana,[8] ja sen on kerrottu olleen peräisin Mel Brooksin vuoden 1968 elokuvasta Kevät koittaa Hitlerille.[26] Se valikoitui albumin nimeksi vuoden 1991 elokuussa, kun albumin työstäminen oli jo loppusuoralla.[56] Bonon mielestä se oli ihanteellinen nimi albumille, koska se oli huomiota herättävä ja viittasi paitsi Saksaan, myös rakkauteen ja syntymään, joista kumpikin olivat albumin vahvoja teemoja.[26] U2 oli harkinnut albumille myös muun muassa nimiä Man (joka oli vastakohta yhtyeen esikoisalbumin Boy nimelle),[57] 69, Zoo Station, Fear of Women ja Adam, jonka kansikuvassa olisi esiintynyt alastomana valokuvattu basisti Adam Clayton.[56] Myös The Rolling Stonesin albumiin Exile on Main St. ja Bagdadiin Persianlahden sodassa laukaistuihin risteilyohjuksiin viittaavaa nimeä Cruise Down Main Street harkittiin.[58]

U2:n pitkäaikainen valokuvaaja Anton Corbijn kuvasi yhtyeestä mustavalkoisia kuvia yhtyeen hotellin liepeillä Berliinissä vuoden 1990 lopulla.[59][56] Yhtyeen mielestä mustavalkoiset valokuvat eivät ilmaisseet tai onnistuneet vangitsemaan uuden kappalemateriaalin henkeä, minkä johdosta Corbijn valokuvasi yhtyettä uudelleen Teneriffalla vuoden 1991 helmikuussa.[21] Corbijn valokuvasi yhtyeen muun muassa Santa Cruz de Tenerifen vuosittaisen karnevaalin juhlahumun keskellä, mikä toi yhtyeestä esiin uuden ja aiempaa leikkisämmän puolen.[21] Teneriffan ohella yhtyettä valokuvattiin myös Marokossa ja Dublinissa.[21]

Achtung Babyn kuvituksen ja kansitaiteen suunnittelivat U2:n pitkäaikainen yhteistyökumppani Steve Averill ja Shaughn McGrath.[56] Averill ja McGrath loivat albumin kansikuvituksesta värikkään kokonaisuuden, jonka tarkoitus oli viestiä yhtyeen musiikillisesta tyylinvaihdoksesta.[56][60] Albumin kansikuvaksi oli ehdolla monia yksittäisiä valokuvia, mukaan lukien Kildaren kreivikunnan maaseudulla ikuistettu kuva lehmästä, kuva alastomasta Adam Claytonista ja kuva yhtyeestä itäsaksalaisen Trabant-auton kyydissä.[56] Yhtye näki Trabant-autojen symboloivan muuttuvaa Eurooppaa.[56] Lopulta albumin kansikuvaksi päädyttiin luomaan useasta eri valokuvasta koostuva kokonaisuus.[61] Kansikuvituksessa hyödynnettiin niin mustavalkoisia kuin värikkäitäkin kuvia, koska yhtye halusi tällä tavalla tasapainottaa Berliinin kolkompaa eurooppalaistunnelmaa tyyliltään lämpimillä ja eksoottisimmilla Teneriffan- ja Marokon-valokuvilla.[56] Albumin kanteet valitut valokuvat valittiin mukaan joko niiden ”luontaisen iskevyyden” tai monitulkintaisuutensa johdosta.[56] Monia valokuvia yhtyeestä värikkäiden Trabant-autojen rinnalla kuvattuina liitettiin mukaan albumin oheiskuvitukseen. Adam Claytonin alastonkuva päätyi albumin takakanteen, mutta Yhdysvalloissa julkaistuissa CD- ja C-kasettiversioissa Claytonin sukupuolielimet oli sensuroitu joko mustalla x-kirjaimella tai vaihtoehtoisesti neliapilalla.[62] Albumin CD:n ja LP:n pintaan painetussa kuvassa esiintyvä hahmo ”Astrobaby” on Charlie Whiskerin graffitimaalaus Windmill Lane -studion ulkoseinässä. Astrobaby esiintyi myöhemmin laajasti Zoo TV Tour -kiertueen oheistuotteissa, ja se myös koristaa keskeisesti U2:n albumi Zooropan kansikuvaa.[63]

Vuonna 2003 VH1 listasi Achtung Babyn kansikuvan 39. sijalle 50 kaikkien aikojen parhaimpien albumikansien listallaan.[64] Bono on kertonut sen olevan hänen suosikkinsa U2:n albumin kansikuvituksista.[65]

Julkaisu ja markkinointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

U2 ja levy-yhtiö Island Records kieltäytyivät jakamasta albumia ennakkoon lehdistön arvioitavaksi. Yhtye halusi fanien kuulevan albumin, ennen kuin he lukisivat sen arvostelun lehdestä.[66] Albumin julkaisemisen jälkeen yhtye piti julkisuudessa matalaa profiilia välttäen esimerkiksi haastatteluja.[67] Achtung Baby julkaistiin 19. marraskuuta 1991 CD- ja LP-levyinä sekä C-kasettina.[2]

Achtung Babyn ensimmäisenä singlenä julkaistiin 21. lokakuuta 1991 kappale ”The Fly”. Se valittiin ensimmäiseksi singleksi, koska se erosi yhtyeen aiemmasta tuotannosta ja antoi täten esimakua uudesta musiikillisesta suunnasta. Siitä tuli U2:n uran toinen single, joka nousi Britannian singlelistan ykköseksi.[68] Listaykkösenä ”The Fly” oli myös Irlannissa ja Australiassa, ja Yhdysvalloissa sen sijoitus Billboard Hot 100 -listalla oli 61.[69] ”Mysterious Ways” julkaistiin albumin toisena singlenä viisi päivää albumin julkaisemisen jälkeen. Yhdysvalloissa se oli Modern Rock Tracks- ja Album Rock Tracks -listojen ykkönen,[70][71] ja Billboard Hot 100 -listalla yhdeksäs.[69] Listaykköseksi se nousi Kanadassa, ja kolmanneksi Australiassa.

Singlemenestys tehosti albumin myyntiä: Yhdysvalloissa Achtung Baby debytoi Billboard 200 -listan ykkösenä vuoden 1991 joulukuussa,[72] ja pysyi kymmenen parhaan joukossa yhteensä 13 listaviikkoa.[73] Kaiken kaikkiaan albumi pysyi listalla Yhdysvalloissa sadan viikon ajan. Julkaisuviikollaan sitä myytiin Yhdysvalloissa 295 000 kappaletta, ja vuoden 1992 tammikuussa Recording Industry Association of America myönsi yhtyeelle albumista tuplaplatinalevyn.[74] Britannian albumilistalla Achtung Baby pysytteli 87 viikon ajan,[68] ja ylsi parhaimmillaan listan toiseksi. Maailmanlaajuisesti albumia myytiin kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yli seitsemän miljoonaa kappaletta.[75] Vuoden 1992 loppuun mennessä Achtung Babyn maailmanlaajuinen myynti oli ylittänyt jo kymmenen miljoonan kappaleen rajan.[76]

Vuonna 1992 albumilta julkaistiin vielä kolme singleä. Zoo TV Tour -kiertueen alussa maaliskuussa julkaistiin ”One”, joka nousi Britanniassa singlelistan seitsemänneksi ja Yhdysvalloissa Billboard 200 -listan kymmenenneksi.[68][69] Listaykkösenä se oli Kanadassa, Irlannissa ja Billboardin Modern Rock Tracks- ja Album Rock Tracks -listoilla.[70][71] Kappale on myöhemmin muodostunut yleisön ja kriitikoiden keskuudessa hyvin arvostetuksi, ja se luetaan usein kaikkien aikojen parhaimpien musiikkikappaleiden joukkoon.[77] ”Even Better Than the Real Thing” julkaistiin Achtung Babyn neljäntenä singlenä kesäkuussa. Se ylsi Britanniassa singlelistan 12. sijalle, ja Yhdysvalloissa Album Rock Tracks -listan ykköseksi.[68][71] DJ Paul Oakenfoldin kappaleesta tekemä remix-versio ”The Perfecto Mix” ylsi Britanniassa kahdeksanneksi.[68] Viides ja viimeinen singlelohkaisu oli Britanniassa parhaimmillaan 14. sijalle yltänyt ja Yhdysvalloissa Album Rock Tracks -listan toiseksi noussut ”Who’s Gonna Ride Your Wild Horses”.[68][71]

Kiertue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zoo TV Tourin lavarakennelma ennen konsertin alkua vuonna 1993.

Albumin julkaisemisen jälkeen U2 aloitti mittavan Zoo TV Tour -kiertueen, joka Achtung Babyn musiikillisen uuden ilmeen tavoin erosi täysin U2:n uran aiemmista konserttikiertueista. U2:n 1980-luvun vakava lavaesiintyminen väistyi Zoo TV Tourin myötä. Yhtye esiintyi lavalla tietoisesti ironiseen ja itseään väheksyvään tyyliin. Achtung Babyn kappalemateriaalia esitettiin konserttien aikana runsaasti, ja konsertit käynnistyivät useamman uuden kappaleen voimin, millä pyrittiin vahvistamaan yhtyeen uutta imagoa. Aiempiin, lavastuksiltaan yksinkertaisiin kiertueisiin nähden ero oli valtava: Zoo TV Tourin konsertit oli kaikessa massiivisuudessaan hyvin yksityiskohtaisia multimediatapahtumia. Kyseessä oli ennennäkemätön konserttikiertue, johon sisältyi musiikin lisäksi muun muassa satoja televisioita, lentäviä Trabant-autoja, satelliitti-tv-linkkejä, ja lähetystorneja. Helmikuusta 1992 vuoden 1993 joulukuuhun asti maailmaa kiertänyt Zoo TV Tour kattoi yhteensä 157 konserttia.[78] Kiertueen aikana U2 konsertoi noin 5,3 miljoonalle katsojalle. Yhtyeen marraskuun 1993 konsertti Australian Sydneyssä taltioitiin konserttivideoksi Zoo TV: Live from Sydney, joka julkaistiin vuonna 1994.

Zoo TV Tour ivaili laajasti televisiolle ja muulle medialle, pyrkien kuvaamaan aistien ylikuormittumista ja iskostamaan ajatuksen myös yleisöön. Lavarakennelmassa oli mukana suuria videotauluja, jotka välittivät konserttien aikana visuaalisia efektejä, satunnaisia populaarikulttuuriin liittyviä videoita ja välkkyviä tekstinpätkiä, jotka olivat tärkeä osa esitystä etenkin kappaleen ”The Fly” aikana. Satelliittien avulla videonäytöiltä saatettiin esittää myös reaaliaikaista livekuvaa. Erilaisista pilasoitoista, joita Bono suoritti alter egojensa turvin, tuli myös osa konserttien ohjelmaa. Bonon lavalla esittämiä hahmoja olivat jo Achtung Babyn levyttämisen aikana syntyneen ”The Flyn” ohella ”Mirror Ball Man” ja ”MacPhisto”.[79] MacPhisto hauskutti yleisöä konserttien aikana soittamalla pilapuheluita esimerkiksi Bill Clintonille, Helmut Kohlin sihteerille sekä taksikeskuksiin ja pizzerioihin.[79]

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Achtung Baby palkittiin vuonna 1993 Grammy-palkinnolla kategoriassa ”Grammy Award for Best Rock Performance by a Duo or Group with Vocal”.[2] Se oli myös ehdokas Mercury Music Prizen ja vuoden albumin Grammy-palkinnon saajaksi.[80][2] Daniel Lanois ja Brian Eno palkittiin Grammy-palkinnolla työstään albumin tuottajina.[2] Rolling Stonen vuoden 1992 lukijaäänestyksessä Achtung Baby valittiin vuoden albumiksi, sen kansikuva vuoden parhaaksi albumin kanneksi ja ”One” vuoden singleksi.[2] Lukijat myös valitsivat U2:n vuoden artistiksi ja Bonon vuoden lauluntekijäksi.[81] Vuonna 2012 Rolling Stone listasi albumin sijalle 63 julkaisemallaan 500 Greatest Albums of All Time -listalla. Kriitikot äänestivät Achtung Babyn vuoden neljänneksi parhaaksi albumiksi The Village Voicen Pazz & Jop -äänestyksessään.[82]

Musiikkijournalistien ja kriitikoiden keskuudessa Achtung Baby on hyvin arvostettu albumi. Rolling Stone sijoitti albumin vuonna 2012 sijalle 63. 500 Greatest Albums of All Time -listallaan, ja vuonna 2013 Entertainment Weeklyn kaikkien aikojen parhaiden albumien listalla Achtung Babyn sijoitus oli 23. Spin nimesi sen kaikkein vaikutusvaltaisimmaksi albumiksi vuosilta 1985-2010

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Recording Industry Association of American sertifikaatioiden mukaan Achtung Baby on myynyt Yhdysvalloissa kahdeksankertaista platinaa, ja Nielsen SoundScanin mukaan albumia oli myyty vuoden 2009 maaliskuuhun mennessä Yhdysvalloissa viisi ja puoli miljoonaa kappaletta.[83] Australiassa albumi on myynyt viisinkertaista ja Britanniassa nelinkertaista platinaa. Kanadassa yhtyeelle on myönnetty albumista timanttilevy. Maailmanlaajuisesti Achtung Babya on myyty yli 18 miljoonaa kappaletta,[84] ja se on U2:n uran toiseksi parhaiten kaupallisesti menestynyt albumi. Sen edellä on yhtyeen julkaisuista ainoastaan 25 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti myynyt The Joshua Tree.[84] U2:lle Achtung Babyn suosio mahdollisti musiikillisten kokeilujen jatkamisen. Tämä johti vuonna 1993 julkaistuun albumiin Zooropa. Se oli musiikilliselta tyyliltään jopa Achtung Babya kokeellisempi albumi, jossa yhdistyivät yhä vahvemmin uudet tanssimusiikin ja elektronisen musiikin vaikutteet.[85] Vuonna 1995 U2 ja Brian Eno levyttivät yhdessä sivuprojektinaan kokeellisen ambient-albumin Original Soundtracks 1, ja vuoden 1997 albumillaan Pop U2 jatkoi musiikillisia kokeilujaan tuomalla musiikkiinsa samplaamista, loopeja, musiikkiohjelmointia, rumpukoneita ja sekvenssereitä.[86]

20-vuotisjuhlajulkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Achtung Babyn julkaisusta tuli vuonna 2011 kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Albumin teosta kertovan, Davis Guggenheimin ohjaaman dokumenttielokuvan From the Sky Down ensiesitys tapahtui syyskuussa Toronton elokuvajuhlilla. From the Sky Down käsitteli erityisesti albumin levyttämiseen liittyneitä vaikeuksia ja luomisprosessia valottaen samalla yhtyeen jäsenten välisiä suhteita, ja lisäksi se sisälsi ennen julkaisematonta arkistomateriaalia sekä kuvaa yhtyeen harjoittelusta Glastonburyn festivaaliesiintymisen alla ja vierailusta Hansa Ton -studiolle. Lokakuussa elokuva esitettiin maailmanlaajuisesti eri televisioverkoissa,[87][88] ja joulukuussa se julkaistiin DVD:na ja Blu-rayna.

31. lokakuuta 2011 Achtung Baby uudelleenjulkaistiin viidessä eri formaatissa. Tavallisen albumin julkaisemisen ohella julkaistiin myös remix-versioita ja B-puolia sisältänyt Deluxe Edition -painos, sekä neljän vinyylilevyn boksi. 10 levyn Super- ja Über Deluxe -versioissa oli remix-versioiden ja B-puolien ohella mukana vuoden 1993 albumi Zooropa ja varhaisia versioita Achtung Babyn kappaleista sekä neljä DVD-levyä, jotka sisälsivät dokumenttielokuvan From the Sky Down, konserttitaltioinnin Zoo TV: Live from Sydney, musiikkivideoita sekä lyhyempiä dokumenttipätkiä. Über Deluxe -painos sisälsi myös albumin vinyylipainoksen, viisi vinyylisingleä ja albumiin liittyviä muistoesineitä, kuten jäljitelmät Bonon ”The Fly” -aurinkolaseista.[89][90] Uusintapainosten uutisoitiin alun perin sisältävän uudelleenmasteroidun version Achtung Babysta.[91] The Edge kumosi väitteen myöhemmin ja kertoi, että kappaleiden äänenlaatua oli ”kiillotettu” mutta albumia ei varsinaisesti uudelleenmasteroitu,[92] koska sitä ei katsottu tarpeelliseksi.[93] Deluxe-painoksissa mukana ollut, alkuperäiseltä albumilta pois jätetty kappale ”Blow Your House Down” julkaistiin promootiosinglenä lokakuussa 2011 markkinoimaan uusintapainosten julkaisua.[94]

Brittiläinen musiikki- ja viihdelehti Q koosti joulukuun 2011 numeroonsa mukaan tribuuttialbumin AHK-toong BAY-bi Covered, joka sisälsi Jack Whiten, Depeche Moden, Damien Ricen, Gavin Fridayn, Glasvegasin, The Frayn, Patti Smithin, The Killersin, Snow Patrolin, Nine Inch Nailsin ja Garbagen versioita Achtung Babyn kappaleista.[95]

Kappalelista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki sävellykset U2.

NroNimiTuottaja(t)Kesto
1.Zoo StationDaniel Lanois4.36
2.Even Better Than the Real ThingSteve Lillywhite, Brian Eno ja Lanois3.41
3.OneLanois ja Eno4.36
4.Until the End of the WorldLanois ja Eno4.39
5.Who’s Gonna Ride Your Wild HorsesLillywhite, Lanois ja Eno5.16
6.So CruelLanois5.49
7.The FlyLanois4.29
8.Mysterious WaysLanois ja Eno4.04
9.Tryin’ to Throw Your Arms Around the WorldLanois ja Eno3.53
10.Ultraviolet (Light My Way)Lanois ja Eno5.31
11.AcrobatLanois4.30
12.Love Is BlindnessLanois4.23
55.27

Listasijoitukset ja myynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Listasijoitus Sertifikaatio Myynti
Australia 5x Platina [96] 350 000 +
Itävalta 2 (2 viikkoa) Platina [97] 30 000 +
Brasilia Kulta 50 000 +
Kanada Timantti [98] 1 000 000 +
Suomi Kulta [99] 34 938 +
Ranska 37 Platina [100] 300 000 +
Saksa Platina [101] 200 000 +
Alankomaat Platina [102] 80 000 +
Sveitsi 3 (2 viikkoa) Kulta [103] 25 000 +
Britannia 2 (1 viikko, 87 viikkoa listalla) 4x Platina [104] 1 200 000 +
Yhdysvallat 8x Platina [105] 8 000 000 +

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

U2[27]
Muut muusikot[27]
  • Brian Eno – kosketinsoittimet kappaleissa ”One”, ”Tryin’ to Throw Your Arms Around the World” ja ”Love Is Blindness”
  • Daniel Lanois – kitara kappaleissa ”Zoo Station”, ”One” ja ”Tryin’ to Throw Your Arms Around the World”, lyömäsoittimet kappaleissa ”Until the End of the World” ja ”Mysterious Ways”
  • Duchess Nell Catchpole – viulu ja alttoviulu kappaleessa ”So Cruel”

Tuotantohenkilöstö[27]
  • Tuotanto – Daniel Lanois ja Brian Eno, sekä Steve Lillywhite (kappaleissa ”Even Better Than the Real Thing” ja ”Who's Gonna Ride Your Wild Horses”)
  • Äänittäminen – Robbie Adams, Paul Barrett, Mark ”Flood” Ellis, Joe O'Herlihy
  • Miksaus – Mark ”Flood” Ellis, Daniel Lanois, Steve Lillywhite, Robbie Adams, Brian Eno, The Edge
  • Avustava äänittäminen ja miksaus – Robbie Adams, Shannon Strong, Sean Leonard
  • Digitaalinen editointi – Stewart Whitmore
  • Masterointi – Arnie Acosta

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Fricke, David: U2 Finds What It’s Looking For 1.10.1992. Rolling Stone. Viitattu 26.9.2015. (englanniksi)
  2. a b c d e f g U2 Discography – Achtung Baby u2.com. U2:n verkkosivusto. Viitattu 26.9.2015. (englanniksi)
  3. Flanagan (1996), s. 4
  4. de la Parra (1994), s. 138–139
  5. a b McCormick (2006), s. 215
  6. a b c McCormick (2006), s. 216
  7. McCormick (2006), s. 211
  8. a b c Graham (2004), s. 43
  9. DeRogatis, Jim: Moving On. Chicago Sun-Times, 1.5.2005. (englanniksi)
  10. Flanagan (1996), s. 6–7
  11. Rajala, Vilho: U2 ja murtuneiden muurien soundi rytmi.com. 9.12.2011. Rytmi. Viitattu 5.2.2017.
  12. a b c McCormick (2006), s. 221
  13. The Berlin Sessions. Propaganda, kesäkuu 1991, nro 14.
  14. Piirainen, Antti: Popklassikot 1991: #3 U2 – One 28.8.2012. nrgm.fi. Viitattu 27.10.2015.
  15. Graham (1996), s. 28
  16. Stokes (2005), s. 104
  17. a b c Flanagan (1996), s. 10–11
  18. a b McCormick (2006), s. 221–224
  19. Flanagan (1996), s. 11–12
  20. Flanagan (1996), s. 12
  21. a b c d e McGee (2008), s. 134–135
  22. Stokes (2010), s. 99
  23. a b Graham (2004), s. 45
  24. a b c Flanagan (1996), s. 19
  25. McGee (2008), p. 137
  26. a b c d McCormick (2006), s. 232
  27. a b c d e Achtung Baby -albumin kansivihko. Island Records, U2. 1991.
  28. Graham (1996), p. 28
  29. McCormick (2006), s. 221
  30. Graham, Jill: Album review: Achtung Baby nzherald.co.nz. 29.11.1991. The New Zealand Herald. Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
  31. Eno, Brian: Bringing Up Baby. Rolling Stone, 28.11.1991, nro 618. (englanniksi)
  32. Erlewine, Stephen Thomas: Achtung Baby – U2 – Songs, Reviews, Credits allmusic.com. Allmusic. Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
  33. Howell, Peter: What U2 is broadcasting on Zoo TV channel. Toronto Star, 3.9.1992. (englanniksi)
  34. Hilburn, Robert: Soul-searching for a ’90s Sound. Newsday, 8.3.1992. (englanniksi)
  35. Mueller, Andrew: U2 – The Joshua Tree Re-Mastered (R1987). Uncut, 10.12.2007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
  36. Fast (2000), s. 45–48
  37. a b c d McCormick (2006), s. 224–225, 227, 232
  38. Snider, Eric: Too Much of a New Thing. St. Petersburg Times, 29.11.1991. (englanniksi)
  39. a b c d Gardner, Elysa: U2's 'Achtung Baby': Bring the Noise. Rolling Stone, 9.1.1992, nro 621. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
  40. Wyman, Bill: Music: Achtung Baby. Entertainment Weekly, 29.11.1991, nro 94. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
  41. Graham (2004), s. 45
  42. Gray, Christopher: Review – U2: Achtung Baby austinchronicle.com. 30.3.2001. Austin Chronicle. Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
  43. a b Stokes (2010), s. 91
  44. Stokes (2010), s. 99
  45. Stokes (2010), s. 95
  46. Graham (2004), s. 46
  47. Stokes (2005), s. 100
  48. Flanagan (1996), s. 82
  49. Dalton, Stephen: Achtung Stations. Uncut, Marraskuu 2004, nro 90. (englanniksi)
  50. Graham (2004), s. 50
  51. a b Stokes (2005), s. 108
  52. Graham (2004), s. 49
  53. Brothers (1999), s. 257
  54. Gilmour (2005), s. 66, 76
  55. Stein (1999), s. 269–272
  56. a b c d e f g h i (Ăhk-tŏŏng Bāy-bi) Covered. Propaganda, joulukuu 1991, nro 15. (englanniksi)
  57. Bailie, Stuart: Rock and Roll Should Be This Big!. NME, 13.6.1992. (englanniksi)
  58. Flanagan (1996), s. 21–22
  59. McGee (2008), s. 133
  60. McGee (2008), s. 138
  61. Godson (2003), s. 38
  62. Achtung Baby u2.com. U2:n verkkosivusto. Viitattu 22.3.2017. (englanniksi)
  63. McGrath, Shaughn: U2 Achtung Baby – a look back ampvisual.com. 15.11.2011. AMP Visual. Viitattu 22.3.2017. (englanniksi)
  64. 50 Greatest Album Covers. The Greatest, jakso 88. VH1. Esitetty 20.9.2003. (englanniksi)
  65. McCormick (2006), p. 234
  66. Browne, David: U2’s Achtung Baby reaches record stores. Entertainment Weekly, 15.11.1991. Artikkelin verkkoversio Viitattu 31.3.2016.
  67. Graham (2004), s. 43
  68. a b c d e f U2 Official Charts Company. Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)
  69. a b c U2 – Chart history: The Hot 100 Billboardin verkkosivusto. Prometheus Global Media. Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)
  70. a b U2– Chart history: Alternative Songs Billboardin verkkosivusto. Prometheus Global Media. Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)
  71. a b c d U2 – Chart history: Mainstream Rock Songs Billboardin verkkosivusto. Prometheus Global Media. Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)
  72. Billboard 200: Week of December 7, 1991 Billboardin verkkosivusto. Prometheus Global Media. Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)
  73. Billboard 200: Week of March 7, 1992 Billboardin verkkosivusto. Prometheus Global Media. Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)
  74. Gold & Platinum Recording Industry Association of America. Viitattu 13.3.2016. (englanniksi)
  75. de la Parra (1994), s. 139
  76. Flanagan (1996), s. 133
  77. U2’s ”One” named ’greatest record’ BBC News Online. 18.11.2003. BBC. Arkistoitu 5.1.2009. Viitattu 15.6.2016. (englanniksi)
  78. The Zoo TV Tour U2.com. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  79. a b Aleksi Kinnunen: Palvottu ja vihattu Bono. Ilta-Sanomat, 2010, nro 19.8., s. 29.
  80. Clark-Meads, Jeff: Brits Push Exposure for Mercury Noms. Billboard, 1.8.1992, nro 31. (englanniksi)
  81. McGee (2008), s. 159
  82. Christgau, Robert: The 1991 Pazz & Jop Critics Poll robertchristgau.com. Viitattu 15.6.2016. (englanniksi)
  83. FACTBOX: New U2 album is No. 1 in 30 countries 12.3.2009. Reuters. Viitattu 5.1.2017. (englanniksi)
  84. a b Rayner, Ben: U2's Songs of Innocence delivers a few surprises Toronto Star. 10.9.2014. Viitattu 5.1.2017. (englanniksi)
  85. Pareles, Jon: A Raucous U2 Moves Farther Out on a Limb The New York Times. 4.7.1993. Viitattu 28.9.2016. (englanniksi)
  86. Erlewine, Stephen Thomas: U2 – Pop – Songs, Reviews, Credits allmusic.com. Allmusic. Viitattu 15.1.2016. (englanniksi)
  87. Stevenson, Jane: U2 ’over the moon’ with new doc The Toronto Sun. 7.92011. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  88. Imagine, U2: From the Sky Down BBC. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  89. Twenty Years of Achtung Baby U2:n verkkosivusto. U2.com. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  90. Achtung Baby: Tracklistings, All Formats U2:n verkkosivusto. 4.10.2011. U2.com. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  91. Goodman, William: U2 Unveil Massive Achtung Baby Boxset Spin. 4.8.2011. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  92. McGee, Matt: Achtung Baby: Not Remastered, After All atU2.com. 21.10.2011. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  93. McGee, Matt: U2 Named Best Act of Last 25 Years atU2.com. 24.10.2011. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  94. McGee, Matt: U2’s New Single: ”Blow Your House Down” atU2.com. 4.11.2011. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  95. Bliss, Karen: Bono Announces Achtung Baby Covers Album Rolling Stone. 9.9.2011. Viitattu 22.9.2016. (englanniksi)
  96. ARIA
  97. IFPI Austria
  98. CRIA
  99. IFPI Finland
  100. Disque En France
  101. IFPI Germany
  102. NVPI
  103. IFPI Switzerland
  104. BPI
  105. RIAA