Boy

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee U2:n albumia. Boy on myös Boyfoodin tuotemerkki.
Boy
U2
Studioalbumin Boy kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  heinäkuu – syyskuu 1980 Windmill Lane, Dublin, Irlanti
 Julkaistu 20. lokakuuta 1980
 Formaatti CD, LP, C-kasetti
 Tuottaja(t) Steve Lillywhite
 Tyylilaji Post-punk, rock
 Kesto 42.52
 Levy-yhtiö Island Records
Muut kannet
U2 Boy P-A.jpg
Pohjois-Amerikan painoksen kansikuva.
Listasijoitukset
U2:n muut julkaisut

Boy
1980
October
1981

Boy on irlantilaisen rock-yhtye U2:n esikoisalbumi. Albumin on tuottanut Steve Lillywhite, ja sen julkaisi Island Records 20. lokakuuta 1980.[4] Albumi on musiikilliselta tyyliltään sekoitus post-punkia ja rockia, ja sen kappalemateriaali oli ollut yhtyeen konserttien ohjelmistossa jo pitkään ennen albumin levyttämistä.[5][6] Albumin kappaleista ”Out of Control” ja ”Stories for Boys” oli julkaistu jo yhtyeen ensimmäisellä singlellä U23 vuonna 1979,[7][8] ja ne levytettiin Boy-albumille uudelleen tuottaja Lillywhiten kanssa.

Albumia äänitettiin vuonna 1980 heinäkuusta syyskuuhun Dublinissa Windmill Lane -studiolla, jossa yhtye on levyttänyt myös valtaosan muusta tuotannostaan. Island Records halusi alun perin albumin tuottajaksi Martin Hannettin, joka oli tuottanut aiemmin U2:n singlen ”11 O’Clock Tick Tock”. Yhtye kuitenkin kavahti ajatusta, ja Island päätti palkata albumin tuottajaksi Steve Lillywhiten. Albumin kappaleissa käsitellään muun muassa nuoruutta ja murrosiän tuntemuksia, viattomuutta ja siirtymävaihetta aikuisuuteen.[5] Laulaja Bono on kertonut kappaleiden olevan sanoituksiltaan omaelämäkerrallisia ja kuvastavan yhtyeen jäsenten senhetkistä elämää.[5]

Boy sai arvosteluissa suurimmaksi osaksi positiivisen vastaanoton. Se saavutti Britannian albumilistalla parhaimmillaan sijan 52.[2] Yhdysvalloissa albumin sijoitus Billboard 200 -listalla oli 63.,[3] ja Kanadassa 12.[1] Albumin single ”I Will Follow” oli U2:n ensimmäinen single, joka sai radiosoittoa Yhdysvalloissa. Albumi ylitti platinalevyrajan Yhdysvalloissa vuonna 1995.[4][9] Vuonna 2003 albumi oli Rolling Stonen 500 Greatest Albums of All Time -listan sijalla 417.[10] Boy julkaistiin digitaalisesti uudelleenmasteroituna vuonna 2008.[4]

Nimi ja kansikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin kansikuvassa esiintyvä poika on Peter Rowen,[4] joka on Bonon pitkäaikaisen ystävän ja Virgin Prunes -yhtyeen laulaja Derek ”Guggi” Rowenin veli.[11] Rowen sai palkkiokseen kansikuvassa esiintymisestä Mars-patukoita.[11] Hän esiintyi myöhemmin myös muun muassa U2:n albumin War kansikuvassa.[11] Myös kansikuvan ikuistanut valokuvaaja Hugo McGuiness ja suunnittelija Steve Averill työskentelivät myöhemmin lukuisten U2:n kansikuvitusten parissa.

Pohjois-Amerikassa albumin kansikuvana julkaistiin Sandy Porterin ikuistama, säröinen ja venytetty kuva yhtyeen jäsenistä. Muutoksen taustalla oli levy-yhtiö Warner Bros. Recordsin pelko siitä, että alkuperäinen kansikuva saisi osakseen kyseenalaista huomiota ja että yhtye yhdistettäisiin pedofiliaan.[4] Vuonna 2008 julkaistun uudelleenmasteroidun painoksen myötä albumin kaikkien painosten kansikuvat muutettiin vastaamaan alkuperäistä kansikuvaa.

»Albumin kansi oli ollut mielessäni jo kaksi vuotta. Siihen liittyy aivan tietty tunne. Tuntuu täydelliseltä pitää kantta käsissä ja kuunnella albumia.»
(Bono[5])

Albumin nimi Boy oli päätetty jo kauan ennen levyttämisen aloittamista.[5] Vaikka albumi ei kappaleidensa puolesta noudata mitään tiettyä konseptia, sen nimi ja kansikuva tukivat teemaa nuoruudesta, viattomuudesta ja kasvamisesta.[5] Yhtyeen jäsenet olivat olleet vielä teini-ikäisiä kirjoittaessaan levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa, ja näin ollen albumin nimi heijasti teini-ikäisyyttä.[5]

Levyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Island Records halusi alun perin albumin tuottajaksi Martin Hannettin, joka oli tuottanut vuonna 1980 U2:n singlen ”11 O’Clock Tick Tock”. Hannett oli toiminut tuottajana myös Joy Division -yhtyeelle, joka oli yksi U2:n suurimmista innoittajista. ”11 O’Clock Tick Tock” -singlen tekeminen oli kuitenkin osoittautunut odotettua haastavammaksi, sillä yhtyeen jäsenten mielestä Hannett pyrki muuttamaan yhtyeen musiikkia liikaa mieleisekseen.[12] Yhtye ei tullut erityisen hyvin toimeen Hannettin kanssa, ja myös hänen huumeidenkäyttönsä on arveltu vaikuttaneen siihen, miksi U2 vastusti Island Recordsin ajatusta palkata Hannett tuottamaan Boy.[12]

Island Records lähetti tuottaja Steve Lillywhitelle kopion U2:n ensimmäisestä singlestä U23 tavoitteenaan herättää Lillywhiten kiinnostus yhtyeeseen. Lillywhite saapui myöhemmin katsomaan yhtyeen keikkaa, jonka jälkeen hän suostui tuottamaan yhtyeelle singlen ”A Day Without Me”.[13] Yhteistyö osoittautui molempien osapuolten kannalta toimivaksi, ja Lillywhite valittiin tuottamaan albumi.[13]

U2 aloitti albumin levyttämisen vuoden 1980 heinäkuussa. Albumi levytettiin Dublinissa Windmill Lane -studiossa, ja se valmistui jo saman vuoden syyskuussa.[14] Vaikka U2 oli soittanut albumin kappaleita tuolloin jo kahden vuoden ajan, niiden taltioiminen albumille osoittautui odotettua vaikeammaksi. Yhtyeen oli ponnisteltava saadakseen kappaleiden rytmiosuudet kohdilleen, ja Bonon oli ensimmäisen kerran pyrittävä vakavasti kirjoittamaan aloittamansa kappale valmiiksi.[5]

Kitaristi The Edge käytti albumin jokaisessa kappaleessa Gibson Explorer -sähkökitaraa.[15] Hänen soittotyyliinsä albumin kappaleissa vaikuttivat muun muassa yhtyeet Television ja Siouxsie and the Banshees, joita hän kuunteli albumin levyttämisen aikana paljon.[16] The Edge oli omaksunut Television-yhtyeen kitaristi Tom Verlainelta ajatuksen, että kitaransoitossa ”vähemmän oli enemmän” ja oli alkanut keskittymään kappaleiden rakentamiseen aiempaa huolellisemmin.[17] Bono hankki The Edgelle albumin tekemisen aikoihin Memory Man -kitaraefektiyksikön, koska uskoi yhtyeen pääsevän näin aivan uudelle tasolle.[17] Efektistä kehkeytyikin olennainen osa The Edgen kitarasoundia.[17]

Steve Lillywhite halusi luoda albumin rummuille kolisevan soundin, joten rumpali Larry Mullen Jr. soitti kaikki rumpuosuutensa Windmill Lane -studion aulan portaikossa.[18] Rumpujen äänittämiseksi yhtyeen oli odotettava, että studion vastaanottovirkailija lähtisi työpäivänsä päätteeksi kotiin, sillä muutoin rumpujensoittamisen keskeytti studion vastaanottopisteellä taajaan soinut puhelin.[18]

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Island Records julkaisi albumin alun perin vinyylilevynä ja C-kasettina 20. lokakuuta 1980.[4]

Singleinä albumilta julkaistiin kaksi kappaletta, ”A Day Without Me” ja ”I Will Follow”. ”A Day Without Me” julkaistiin jo elokuussa ennen albumia B-puolenaan kappale ”Things to Make and Do”.[22] Se ei saavuttanut listasijoituksia, mutta irlantilaisen Hot Pressin lukijaäänestyksessä se valittiin vuoden toiseksi parhaaksi singleksi.[22] Lisäksi se oli merkittävässä osassa yhtyeen uran kansainvälistymisen kannalta, kun bostonilaisen WBCN-FM:n DJ Carter Alan alkoi soittaa kappaletta ohjelmassaan kuultuaan sen levykaupassa.[22] Neljä päivää albumin jälkeen julkaistu ”I Will Follow” nousi Yhdysvalloissa vuonna 1981 Billboardin Top Tracks -listan sijalle 20.[23]

Boy myi julkaisunsa aikoihin noin 200 000 kappaletta.[24] Se nousi vuonna 1980 Yhdysvalloissa Billboard 200 -albumilistalla korkeimmillaan sijalle 63.[3] Britannian albumilistalla se ylsi sijalle 52,[2] ja Kanadassa Canadian Albums Chart -listalla sen sijoitus oli 12.[1] Albumi ylitti platinalevyn myyntimäärän Kanadassa vuonna 1987 ja Yhdysvalloissa vuonna 1995.[25][9] Kultalevyrajan Boy on ylittänyt Australiassa ja Britanniassa.[26]

New Musical Expressin Paul Morley kuvaili Boyn olevan ”rehellinen, suora ja omaperäinen.”[27] Soundsin Betty Page nimitti U2:n olevan ”vuoden nuoria runoilijoita.”[20] Melody Makerin arviossa albumia pidettiin ”rikkaana” levynä, ja kriitikko Lyndyn Barber kirjoitti ”Boyn olevan enemmän kuin pelkkä kokoelma hyviä kappaleita lajiteltuna satunnaiseen järjestykseen.” Barber kuvaili myös albumin teemaa, sanoen sen sisältävän nuorekasta viattomuutta ja hämmennystä.[28] The Guardianin julkaisemassa arviossa sitä pidettiin vahvana esikoisalbumina,[29] ja irlantilaisen Hot Pressin Declan Lynch kuvaili, että albumiin oli ”lähes mahdotonta reagoida negatiivisella tavalla.”[30]

Kriitikot äänestivät Boyn vuoden 1980 18. parhaaksi albumiksi The Village Voicen Pazz & Jop -äänestyksessään vuonna 1981.[31] Vuonna 2003 albumi oli Rolling Stonen 500 Greatest Albums of All Time -listan sijalla 417.[10] Vuonna 2006 Uncut sijoitti albumin 59. sijalle sadan kaikkien aikojen parhaan esikoisalbumin listallaan.[32]

Kappalelista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet säv. ja san. U2. 

Nro Nimi Kesto
1. I Will Follow   3:40
2. Twilight   4:22
3. An Cat Dubh   4:46
4. Into the Heart   3:27
5. Out of Control   4:12
6. Stories for Boys   3:04
7. The Ocean   1:34
8. A Day Without Me   3:12
9. Another Time, Another Place   4:31
10. The Electric Co.   4:47
11. Shadows and Tall Trees   5:13
42:52

Albumin varhaisilla vinyylilevy- ja C-kasettipainoksissa on mukana 30 sekunnin mittainen instrumentaali ”Saturday Night”, josta muodostui myöhemmin kappale ”Fire” yhtyeen seuraavalle albumille October. Instrumentaali on sijoitettu albumin loppuun, kappaleen ”Shadows and Tall Trees” perään. Vuoden 2008 uudelleenmasteroitulla painoksella se on listattu osaksi albumia.

Lähinnä Pohjois-Amerikassa julkaistujen painosten kappaletiedoissa ”An Cat Dubh” on merkitty kestoltaan 6:21 pitkäksi ja ”Into the Heart” 1:53 pitkäksi. Vuoden 2008 uudelleenmasteroitu painos korjasi kappaleiden kestot vastaamaan alkuperäistä. Varhaisilla CD-painoksilla kappaleet oli yhdistetty myös yhdeksi kokonaiseksi kappaleeksi.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Results – RPM – Library and Archives Canada collectionscanada.gc.ca. RPM. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  2. a b c ChartArchive – U2 – Boy chartarchive.org. ChartArchive. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  3. a b c U2 – Chart history: Billboard 200 billboard.com. Billboardin verkkosivusto. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  4. a b c d e f U2 Discography – Boy u2.com. U2:n verkkosivusto. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h Stokes (2010), s. 6
  6. Jokirinne, Jari: U2: Boy soundi.fi. Soundi, 8/2008. Viitattu 9.9.2017.
  7. Stokes (2010), s. 12
  8. Stokes (2010), s. 15
  9. a b Gold & Platinum – RIAA riaa.com. Recording Industry Association of America. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  10. a b U2, Boy – 500 Greatest Albums of All Time rollingstone.com. Rolling Stone. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  11. a b c Kokkoris, Tassoula E.: @U2 Interview: Peter Rowen @u2.com. 6.3.2006. @U2. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  12. a b U2 – the early years: “There was a presence, a magnetism...” Uncut. 12.9.2004. uncut.co.uk. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  13. a b Lillywhite, Steve: The U2 I Know. Hot Press, 29.6.2005, 29. vsk, nro 12. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  14. Green, Jim: U2: Pluck of the Irish. Trouser Press, Maaliskuu 1982. (englanniksi)
  15. Nolan, Tom: On the Edge of Success. U2 Magazine, Toukokuu 1992, nro 3. (englanniksi)
  16. Albumin kansivihko. Paul Morleyn kirjoittama johdanto. (Boy). U2 Mercury Records 2008
  17. a b c Stokes (2010), s. 16
  18. a b Savage, Mark: U2’s producer reveals studio secrets news.bbc.co.uk. 18.7.2008. BBC News. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  19. Erlewine, Stephen Thomas: Boy – U2 – Songs, Reviews, Credits allmusic.com. AllMusic. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  20. a b Page, Betty: Young poets of the year. Sounds, 10.4.1980. (englanniksi)
  21. Cohen, Debra Rae: Rolling Stone, 16.4.1981, nro 341. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  22. a b c U2 Discography – ”A Day Without Me” u2.com. U2:n verkkosivusto. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  23. U2 – Chart history: Mainstream Rock Songs billboard.com. Billboardin verkkosivusto. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  24. Henke, James: Blessed Are the Peacemakers. Rolling Stone, 9.6.1983, nro 397. (englanniksi)
  25. Gold/Platinum – Music Canada musiccanada.com. Music Canada. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  26. U2 – Boy – Award bpi.co.uk. British Phonographic Industry. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  27. Morley, Paul: Boy’s own weepies. New Musical Express, 25.10.1980. (englanniksi)
  28. Lyndyn, Barber: U2 Takes Us Over The Top. Melody Maker, 4.10.1980. (englanniksi)
  29. The Guardian, 12.11.1980. (englanniksi)
  30. Lynch, Declan: U2 – Boy. Hot Press, Lokakuu 1980. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  31. The 1981 Pazz & Jop Critics Poll The Village Voice. 1.2.1980. Viitattu 9.9.2017. (englanniksi)
  32. 100 Greatest Debut Albums. Uncut, Elokuu 2006, nro 111. (englanniksi)