Vuoden albumin Grammy-palkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuoden albumin Grammy-palkinto
Palkinnon antaja The Recording Academy
Maa Yhdysvallat
Ensimmäinen palkinto 1959
Viimeisin palkittu Bruno Mars24K Magic (2018)
Virallinen internet-sivu

Vuoden albumin Grammy-palkinto (Album of the Year) on yksi palkinnoista, joita jaetaan vuosittain Grammy-gaalassa. Se on yksi neljästä arvostetuimmasta Grammy-palkinnosta. Palkinnon jakaa Yhdysvaltain musiikkialan ammattilaisten yhdistys, The Recording Academy (aiemmalta nimeltään National Academy of Recording Arts and Sciences).

Vuoden albumin Grammy-palkinto on genre-rajat ylittävä palkinto, eli se voidaan myöntää mille tahansa musiikkialbumille, joka on julkaistu edellisen kelpoisuuskauden aikana (yleensä 1. lokakuuta – 30. syyskuuta)[1] ja jonka sisällöstä vähintään 51 % on ennenjulkaisematonta materiaalia. Palkinto annetaan artistin lisäksi albumin tuottajille, masteroijille ja miksaajille.[2] Albumien myyntimäärällä tai listasijoituksilla ei ole vaikutusta palkinnon saajaan, sillä vain taiteelliset saavutukset ja tekninen osaaminen huomioidaan.[3] Vuodesta 2018 lähtien myös lauluntekijät voivat saada palkinnon, jos heidän kirjoittamaansa tuotantoa on vähintään kolmannes voittaja-albumista.[4]

Vuoden albumin Grammy-palkinnon lisäksi on useita genrekohtaisia albumipalkintoja, kuten palkinnot parhaalle pop-albumille, rock-albumille, vaihtoehto-albumille, R&B-albumille, rap-albumille, country-albumille, jazz-albumille, gospel-albumille ja folk-albumille.

Voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Palkittu artisti ja albumi Artistin kansallisuus Muut ehdokkaat Kuva
artistista
1959 Henry ManciniThe Music from Peter Gunn  Yhdysvallat
1959 Frank SinatraCome Dance with Me!  Yhdysvallat Frank Sinatra (1957)
1961 Bob NewhartThe Button-Down Mind of Bob Newhart  Yhdysvallat Bob Newhart, 1991.jpg
1962 Judy GarlandJudy at Carnegie Hall  Yhdysvallat Judy Garland (1945)
1963 Vaughn MeaderThe First Family  Yhdysvallat
1964 Barbra StreisandThe Barbra Streisand Album  Yhdysvallat Barbra Streisand (1962)
1965 Stan Getz & João GilbertoGetz/Gilberto  Yhdysvallat
 Brasilia
Stan Getz (1958)
1966 Frank SinatraSeptember of My Years  Yhdysvallat Frank Sinatra (1957)
1967 Frank SinatraA Man and His Music  Yhdysvallat Frank Sinatra (1957)
1968 The BeatlesSgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band  Yhdistynyt kuningaskunta The Beatles (1964)
1969 Glen CampbellBy the Time I Get to Phoenix  Yhdysvallat Glen Campbell (1967)
1970 Blood, Sweat & TearsBlood, Sweat & Tears  Yhdysvallat Glen Campbell (1972)
1971 Simon & GarfunkelBridge over Troubled Water  Yhdysvallat Simon & Garfunkel esiintymässä ennen vuotta (1981)
1972 Carole KingTapestry  Yhdysvallat Carole King (2000)
1973 George Harrison & Friends (Ravi Shankar, Bob Dylan, Leon Russell, Ringo Starr,
Billy Preston, Eric Clapton & Klaus Voormann) – Concert for Bangladesh -tapahtuman livealbumi
 Yhdistynyt kuningaskunta George Harrison (1974)
1974 Stevie WonderInnervisions  Yhdysvallat Stevie Wonder (2006)
1975 Stevie WonderFulfillingness’ First Finale  Yhdysvallat Stevie Wonder (2006)
1976 Paul SimonStill Crazy After All These Years  Yhdysvallat Paul Simon (2011)
1977 Stevie WonderSongs in the Key of Life  Yhdysvallat Stevie Wonder (2006)
1978 Fleetwood MacRumours  Yhdistynyt kuningaskunta
 Yhdysvallat
Fleetwood Mac (1977)
1979 Bee Gees/useita artisteja – Saturday Night Fever
(samannimisen elokuvan soundtrack)
1980 Billy Joel52nd Street  Yhdysvallat Billy Joel (2009)
1981 Christopher CrossChristopher Cross  Yhdysvallat Christopher Cross (2000)
1982 John Lennon & Yoko OnoDouble Fantasy  Yhdistynyt kuningaskunta
 Japani
Lennon ja Ono (1980)
1983 TotoToto IV  Yhdysvallat Toto (1982)
1984 Michael JacksonThriller  Yhdysvallat MichaelJacksonSnoopyKBFApr1984cropped.jpg
1985 Lionel RichieCan't Slow Down  Yhdysvallat Lionel Richie (2012)
1986 Phil CollinsNo Jacket Required  Yhdistynyt kuningaskunta Phil Collins (2007)
1987 Paul SimonGraceland  Yhdysvallat Paul Simon (2011)
1988 U2The Joshua Tree  Irlanti U2 (2005)
1989 George MichaelFaith  Yhdistynyt kuningaskunta George Michael (2007)
1990 Bonnie RaittNick of Time  Yhdysvallat Bonnie Raitt (1990)
1991 Quincy JonesBack on the Block  Yhdysvallat Quincy Jones 2007.jpg
1992 Natalie ColeUnforgettable... with Love  Yhdysvallat Nataliecole2007.jpg
1993 Eric ClaptonUnplugged  Yhdistynyt kuningaskunta Eric clapton sportpaleis.JPG
1994 Whitney HoustonThe Bodyguard
(samannimisen elokuvan soundtrack)
 Yhdysvallat Flickr Whitney Houston performing on GMA 2009 4.jpg
1995 Tony BennettMTV Unplugged  Yhdysvallat TonyBennett210-1000.jpg
1996 Alanis MorissetteJagged Little Pill  Yhdysvallat AlanisMorissette.jpg
1997 Celine DionFalling into You  Kanada Celine Dion Concert - Singing I'm Alive.jpg
1998 Bob DylanTime Out of Mind  Yhdysvallat Bob Dylan 1996.jpg
1999 Lauryn HillThe Miseducation of Lauryn Hill  Yhdysvallat LaurynHill.jpg
2000 SantanaSupernatural  Yhdysvallat Carlos Santana 2005.jpg
2001 Steely DanTwo Against Nature  Yhdysvallat Steely Dan (2007)
2002 useita artistejaO Brother, Where Art Thou?
(samannimisen elokuvan soundtrack)
 Yhdysvallat
2003 Norah JonesCome Away with Me  Yhdysvallat Norah Jones (2007)
2004 OutKastSpeakerboxxx/The Love Below  Yhdysvallat OutKast (2001)
2005 Ray CharlesGenius Loves Company  Yhdysvallat Ray Charles (2003)
2006 U2How to Dismantle an Atomic Bomb  Irlanti U2 (2005)
2007 Dixie ChicksTaking the Long Way  Yhdysvallat Dixie Chicks (2006)
2008 Herbie HancockRiver: The Joni Letters  Yhdysvallat Herbie Hancock (2006)
2009 Robert Plant & Alison KraussRaising Sand  Yhdistynyt kuningaskunta
 Yhdysvallat
Alison Krauss (2008)Robert Plant (2010)
2010 Taylor SwiftFearless  Yhdysvallat Taylor Swift (2010)
2011 Arcade FireThe Suburbs  Kanada Arcade Fire (2005)
2012 Adele21  Yhdistynyt kuningaskunta Adele (2009)
2013 Mumford & SonsBabel  Yhdistynyt kuningaskunta Mumford & Sons (2009)
2014 Daft PunkRandom Access Memories  Ranska Daft Punkt, 2010
2015 BeckMorning Phase  Yhdysvallat Beck, 2006
2016 Taylor Swift1989  Yhdysvallat Taylor Swift, 2013
2017 Adele25  Yhdistynyt kuningaskunta Adele (2016)
2018 Bruno Mars24K Magic  Yhdysvallat Adele (2016)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. FAQs – Frequently Asked Questions about the Voting Process GRAMMY.org. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)
  2. 52nd OEP CATEGORY DESCRIPTION GUIDE (Arkistoitu sivu) Grammy.com. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)
  3. Overview GRAMMY.org. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)
  4. The Grammys Just Handed A Huge Win To Songwriters Forbes.com. 14.6.2017. Viitattu 14.6.2017. (englanniksi)